Kirjoittaja Aihe: Tanssin huumaa [Sallittu, Oneshot]  (Luettu 2102 kertaa)

Ooka

  • ***
  • Viestejä: 128
Tanssin huumaa [Sallittu, Oneshot]
« : 13.02.2017 22:33:34 »
Nimi: Tanssin huumaa
Kirjoittaja: Ooka
Beta: Kirjoittaja itse ja Word

Genre: Drama, romance, fluff, humour, fantasy
Ikäraja: Sallittu

Fandom: Original
Paritus: Epäsuora Jonetam/Falco

Luvut: Oneshot

Yhteenveto: ”Pyysin sinua tulemaan tanssiaisiin minun mielikseni, en kyllä muista, että kuulossasi on yleensä ollut vikaa”, palvelija toisti itseään huvittuneena.

Tekijänoikeudet: Teksti, idea ja hahmot ovat omiani. En tee tällä rahaa.

A/N: Oikein iso tervehdys salaiselta ystävältäsi Lyra! Toivottavasti tämä tarina miellyttää sinua ja edes osa toiveistasi täyttyy tämän myötä :D Pakko sanoa, että rajauksesi oli varsin vapaa ja tekstiä oli mukava suunnitella ja myös kirjoittaa! Vielä sellaisena mainintana, että tarinan henkilöt ovat lähtökohtaisesti demoneja, vaikken sitä erikseen oikein missään kohtaa mainitsekaan  :)

Ihastuin itse näihin hahmoihin ja asetelmiin niin kovin, että taidan jatkaa heidän parissaan vielä myöhemminkin.

Kuuntelin seuraavia kappaleita tätä kirjoittaessani ja voinkin suositella niitä tunnelmamusiikiksi: Versailles Libido, Suzerain, Princess & Masquerade

♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦

Tanssin huumaa

”Kaukana mielikuvituksemme ulkopuolella on maa, josta emme osaa edes haaveilla. Sen maaperä on niin viljavaa, että siellä kasvaisi kaikki maailmamme kasvit. Siellä ei tunnettaisi nälänhädän käsitettä tai puhtaan juomaveden puutosta…” isoäiti aloitti tarinansa verkkaisesti kertomalla kuinka erilainen tämä mystinen satumaa oli, mistä hän aikoi nyt kertoa lapsenlapselleen.
”Mutta jos emme osaa haaveilla siitä, niin miten sinä voit kertoa minulle siitä isoäiti?” nuori lapsi kysyi ja mutristi hieman huuliaan.
”Hys lapsukaiseni, ymmärrät kyllä vielä”, hopeahapsinen vanhus hyssytti ja nosti reuman kuluttaman etusormen huuliensa eteen. Lapsi huomasi isoäitinsä silmäkulmassa palavan pilkkeen ja nauroi.
”Ei uskoisi, että isoäiti on jo vanha!” pieni tyttö kikatti saaden isoäitinsä myöskin hymyilemään.
”En lainkaan niin vanha kuin miltä näytän…” vanhus sanoi ovelasti saadakseen lapsen huomion takaisin käsillä olevaan tarinaan.
”Katsohan, maa, josta nyt kerron sinulle, ei tunne myöskään vanhuuden käsitettä, vaikka fyysinen keho rappeutuisikin…” isoäiti aloitti laskiessaan kättään syliinsä. Keinutuolin tasaisessa natinassa nainen alkoi kertoa.


Maa, jossa olisi aina kesä, ei koskaan näkisi nälkää tai ankeita aikoja. Maan asukkaat olivat taitavia käsityöläisiä ja maanviljelijöitä, ja näillä tuloilla he maksoivat verot kuninkaalle. Kuningas oli viisas ja vanha mies, jonka hallintoaikana maa oli saatu kukoistamaan. Suhteet läheisiin valtakuntiin olivat läheiset ja kahnauksista ei ollut tietoakaan. Kuninkaan mieltä kuitenkin painoi tyttäriensä kohtalot hänen kuolemansa jälkeen. Toki kuningas tiesi, ettei hän kuolisi koskaan lopullisesti vaan eläisi tyttäriensä sydämissä ja hallittaviensa mielissä aina aikojen loppuun saakka. Kuningas kuitenkin halusi taata kolmen tyttärensä kohtalon ja niinpä hän järjesti tanssiaiset. Ne, jotka saisivat hänen tyttärensä hymyilemään ja tanssimaan, saisivat naurattamansa prinsessan omakseen.

Huhu tanssiaisista kiiri maailmanlaajuisesti ja pian valtakuntaan alkoi saapua väkeä joka kolkasta mukanaan mitä ihmeellisimpiä lahjoja. Kuningas otti matkalaiset avosylin vastaan ja yksi linnan lukuisista saleista varattiin pelkille lahjoille, sillä niitä tuli pian niin paljon, etteivät ne mahtuneet kohteidensa huoneisiin. Kuningas oli yllättynyt siitä kuinka moni oli halukas viemään hänen tyttärensä käden.

Tanssiaisia edeltävänä iltana kolme prinsessaa kokoontuivat esikoisen huoneeseen.
”En malta odottaa huomisia tanssiaisia!” Aelina, kolmikon vanhin, hihkaisi ihastuksissaan ja nuoren naisen haaveilevasta ilmeestä ei voinut erehtyä.
”Sinä taidatkin olla meistä ainoa”, Jonetam, nuorimmainen, nurisi ja nyrpisti nenäänsä. Häntä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa jotkut tanssiaiset, jotka isä oli vaivalla ja ajalla järjestänyt! Vielä teini-iässä kulkeva Jonetam ei halunnut puolisoa tällä tavalla, vaikka tiesi kyllä sen, ettei isä pakottaisi heitä mihinkään tempauksestaan huolimatta. Kolmikon äiti oli kuollut tyttöjen ollessa nuoria, joten he kyllä ymmärsivät iäkkään isänsä huolen. He jäisivät kolmestaan, kun tähdet joskus hakisivat isän luokseen - toivottavasti pitkän ajan päästä.
”Kuulin, että siellä olisi eräs prinssi…” Elysande aloitti, mutta sortui pian leveään ja haaveilevaan hymyyn. Jonetam ei voinut uskoa silmiään, jopa heistä järkevin oli myyty ajatuksesta lukuisista lahjoista ja sulhasehdokkaista.
”Sinäkin Ely…” yötaivaan väriset hiukset omaava Jonetam marisi pyyhkäistessään kasvoilleen valahtaneet suortuvat pois tieltään.
”Ajattele nyt niitä kaikkia aarteita! Huomenna täytyy kyllä pelata oikein, että saa lupaavimman ehdokkaan…” Elysande sanoi ja paljastikin pian todellisen motiivinsa intonsa alta; rahan.
”Voit pitää aarteet hyvänäsi, mutta minä haluan heistä komeimman”, Aelina hyrisi palmikoidessaan punaisia hiuksiaan paksulle palmikolle.
”Pinnallista…” Jonetam jupisi ja istahti ikkunalaudalle raskaasti huokaisten. Nuori naisenalku katsoi ikkunasta ulos kaukaisuuteen hieman surumielisenä. Entä jos hän ei halunnut mitään, mitä ehdokkaat voisivat hänelle tarjota? Hän ei tarvinnut lahjoja, kauneutta tai muita pinnallisia asioita.
”Tulemme niistä onnellisiksi joten olet aika huono tuomitsemisessa”, Elysande naurahti kimakasti. Vaikka Jonetam rakasti siskojaan, hän vihasi Elysanden kimakkaa naurua ja Aelinan sileänä hehkuvaa ihoa. Nämä kaksi olisivat unelmamorsmaikut, jotka käyttäisivät heidän isäänsä parhaiden sulhasehdokkaiden takia hyväkseen. Kuopus huokaisi toistamiseen ja nousi seisomaan ennen kuin kääntyi sisariensa puoleen.
”Miten vain, minä menen nyt nukkumaan”, Jonetam tokaisi ja jätti isosiskonsa kikattelemaan omiaan.

”Mikä minun rohkean soturin mieltä oikein painaa?” Jonetamin henkilökohtainen palvelija, Falco, kysyi silittäessään yötaivaanmustia suortuvia. Nuorimmaisella prinsessalla oli usein tapana makoilla sängyllään pää Falcon sylissä ja palvelija vain silittäisi hänet uneen.
”Ei minua mikään paina, kuvittelet vain haukkani”, prinsessa mutisi hajamielisesti ja sain pian karun palautuksen maanpinnalle, kun Falco nykäisi häntä hiuksista - kovaa.
”Auts!” Jonetam parahti ja nousi sillä sekunnilla istumaan ja hieroi kirvelevää päänahkaansa kääntyessään katsomaan pisamaisia kasvoja närkästyneenä.
”Jonetam, emmekö me olekin sopineet, ettemme valehtele toisillemme?” haukan mukaan nimensä saanut palvelija kysyi tomerana. Jonetam nielaisi, häntä hieman vanhempi teini oli välillä erittäin pelottava.
”Sinä ja sinun valasi! Hyvä on, en tahdo mennä huomenna tanssiaisiin. En tahdo löytää itselleni prinssiä, vaikka se kuinka miellyttäisi isääni. Sovitaanko nyt, ettet revi minua hiuksista? Kaljuunnun ennen kuin täytän 20!” prinsessa jupisi ja mutisi vastaväitteitään, mutta lopulta pieni surumielinen hymy vei ilmekisassa voiton. Falco huokaisi ja puisteli päätään niin, että korpinmustat hiukset peittivät hetkeksi hymyilevät kasvot.
”Prinsessani, soturini, murehdit liikaa”, vanhempi sanoi hiljaa ja otti muutaman konttausaskeleen eteenpäin voidakseen napata Jonetamin kädet omiinsa.
”Tiedät, ettei kuningas pakota sinua valitsemaan prinssiä juuri huomenna. Jos et löydä ketään, niin se ei haittaa. Sitä paitsi, rohkenen epäillä, että jäät siskojesi varjoon”, palvelija lohdutti, kunnes vaihtoi äänensävynsä kiusoitteluksi tarttuessaan pihtiotteella Jonetamin pehmeästä poskesta.
”Sinulla tuntuu riittävän nokkelia vastauksia tänä iltana niin kerropa, miksi minä puhuin isän ympäri, että pääsisit hoviin palvelijakseni”, nuorempi älähti ja yritti repiä Falcon kättä pois poskeltaan.
”Sinä pidit minusta liikaa ja tiesit, etten olisi kuten muut palvelijat. Et kaipaa mitään tärkeilevää kaikkea kieltävää perässä roikkujaa”, korppihiuksinen vastasi virnuillen ja vapautti lopulta pihtiotteensa punehtuneesta poskesta.
”Ja juuri siksi en halua itselleni prinssiä…” Jonetam sopersi ajattelematta ja mönki heidän välillä olevat sentit umpeen ja halasi palvelijaansa. Falco hymähti ja nosti kätensä hennoille lapaluille, joista liu’utti toisen kätensä leikittelemään prinsessan lyhyiden niskahiusten kanssa.

Prinsessan ja palvelijan suhde ei ollut tavallinen, mutta kumpaakaan kaksikosta normit eivät päteneet. Falco oli ollut rasavilli merellä kulkijan lapsi, kun taas Jonetam oli rikkonut kaikki prinsessojen normit jo hyvin pienenä. He olivat kuitenkin kohdanneet sattumalta, kun prinsessa oli karannut vartijoiltaan ja joutunut kulkukoirien piirittämäksi. Silloin Falco oli puuttunut peliin ja ajanut kapiset piskit piiloihinsa muutamalla taidokkaalla kepin heilautuksella. Pisamakasvoinen oli ollut nuoren prinsessan mielestä ihmeellinen ilmestys. Tapahtuman jälkeen Falco oli vienyt Jonetamin kotiinsa ja tarjonnut tälle yhdessä isänsä kanssa aterian. Korppihiuksen isä oli tunnistanut prinsessan ja yhdessä pieni perhe vei Jonetamin takaisin kotiinsa Falcon kertoessa mitä oli tapahtunut. Kuningas oli kiitollinen ja palkitsi pikkuprinsessansa löytäjät avokätisesti. Se ei kuitenkaan ollut suinkaan viimeinen kerta, kun merellä kävijän rasavilli löytäisi kaitsijoiltaan karanneen Jonetamin.
Ei mennyt kauaakaan, kun Jonetam seurasi uteliaana Falcon tekemisiä satamassa. Prinsessa ihastui korppihiuksisen luonteeseen ja tapaan käsitellä elämää niin paljon, että lopulta Jonetam vaati isältään, että saisi suostutella Falcon omaksi palvelijakseen. Vääntö oli ollut pitkä, mutta lopulta kuningas oli antanut periksi. Falcon suostuttelu oli myös ollut aikamoinen vääntö, mutta lopulta rasavillin isä oli patistanut lapsensa annettuun tarjoukseen.
Tapahtuneesta tulisi pian kuluneeksi seitsemän vuotta ja niiden vuosien aikana näiden kahden eritaustaisen välinen suhde oli vain lujittunut ja enää heitä ei nähty missään ilman toista.

Tanssiaispäivä valkeni kuin mikä tahansa muukin päivä. Linnan väki heräili kaikessa rauhassa ja tekivät omat tehtävänsä ennen kuin siirtyivät tarkastamaan juhlasalin kuntoa. Suuri sali oli koristeltu värikkäin kukkasin ja linnan keittiö teki kovasti töitä, että toistaiseksi tyhjät pöydät notkuisivat antimien painosta illalla. Hovin taitavimmat soittajat olivat harjoitelleet koko edeltävän viikon laulujaan ja salin väki saikin työskennellä kenraaliharjoituksia kuunnellen.
Aelina ja Elysande käyttivät koko päivän valmistautuakseen kunnolla tanssiaisiin. Heidän hiuksensa pistettiin kauniisiin kampaukseen ja heille oli varta vasten tehty mitä kauneimmat leningit. Jonetam oli piilotellut koko päivän hovin väeltä saadakseen olla rauhassa.
”He löytävät sinut vielä, jos minäkin löysin”, Falco sanoi yllättäen ja pelästytti nuorimmaisen prinsessan totaalisesti. Jonetam kasasi itsensä ja kääntyi katsomaan tarjotinta kantavaa palvelijaansa närkästyneenä.
”He eivät ole lainkaan niin fiksuja kuin sinä”, yötaivashiuksinen tuhahti hieman ehkä ylpeänäkin.
”Miten vain, mutta älä kuitenkaan näänny nälkään tällä pakomatkallasi”, Falco naurahti ja ojensi tarjottimen nuoremmalleen. Jonetam kiitti ja otti tarjotun ruuan ja juoman vastaan, hänellä olikin jo ollut nälkä. Falco hymähti seuratessaan epävirallisen suojattinsa ruokailua sivusilmällä ennen kuin hän avasi läheisen ikkunan ja sytytti savukkeen. Tupakointi oli ainoa tapa, josta Falcoa saattoi syyttää.
”Minun mielikseni, tule tanssiaisiin. Vaikka tulisit tallipojaksi pukeutuneena, tule siltikin”, palvelija sanoi yllättäen henkäistessään harmahtavan savupilven ilmoille. Jonetam tapitti vanhempaa hölmistyneenä ja meinasi samalla tukehtua ateriaansa.
”Niin mitä?” prinsessa kysyi epäuskoisena takoessaan rintaansa, jotta jumiin jäänyt ruuanpalanen lähtisi liikkeelle. Siinä missä kuka tahansa muu palvelija olisi ollut hätäkuoleman partaalla, Falco vain seisoi paikoillaan tietäessään, että kyllä prinsessa yhdestä leivänmurusesta selviäisi itsekin.
”Pyysin sinua tulemaan tanssiaisiin minun mielikseni, en kyllä muista, että kuulossasi on yleensä ollut vikaa”, palvelija toisti itseään huvittuneena.
”Idiootti! Kyllä minä sen kuulin, mutta halusin varmistaa olitko tosissasi”, Jonetam ärähti ja tähtäsi varsin taidokkaasti tyhjän tarjottimen lentoradan Falcon päätä kohden. Tämäkin oli normaalia, joten korppihiuksinen nappasi tarjottimen helposti kiinni, millainen demoni hän olisi muuten ollut?
”Varovaisesti nyt, ethän halua tulla löydetyksi, soturini”, pisamakasvoinen naurahti ja tumppasi savukkeensa kiviseen ikkunalautaan. Joskus oli niitä hetkiä, kun Jonetam inhosi Falcon nokkeluutta.
”Tiedän mitä ajoit takaa hölmö prinsessani”, korppihiuksinen vakavoitui ja tähtäsi vuorostaan merkitsevän katseen nuorempaansa ennen kuin jatkoi, ”minulla on kuitenkin suunnitelma.” Näillä sanoin Falco lähti ja jätti Jonetamin ihmettelemään palvelijansa käytöstä.

Ilta saapui ja pian linna oli täynnä toinen toistaa kauempaa tulleita sulhasehdokkaita. Kolmesta prinsessasta kaksi vanhinta olivat haltioissaan kaikesta saamastaan huomiosta ja lahjuksista. Siskokset olivat kuitenkin ovelampia kuin yksikään tiedetty kettu, he päättivät pelata pientä peliä sulhasraukkojen kustannuksella. Kukaan muu ei tahtonut ottaa pelin säännöistä selvää, joten kuningas ja Jonetam vain huokaisivat tälläytyneen kaksikon temppuilulle.
”Miksei sinulla ole räätälin suunnittelemaa leninkiä ylläsi?” kuningas kysyi kuopukseltaan, kun he olivat saaneet syötyä ja pian olisi aika siirtyä tanssilattialle.
”Heidän pitää nähdä minut eikä kankaan alle piilotettua prinsessaa, arkivaatteeni saavat luvan kelvata”, Jonetam kohautti hartioitaan työntäessään tyhjää lautasta eteenpäin pöydällä ateriointinsa päättämiseksi. Pian palvelijat hakivat tyhjän lautasen pois ja toivat tilalle hedelmäisen jälkiruuan.
”He voivat luulla sinua palvelijaksi”, vanha mies yritti, mutta hänellä oli ollut Jonetamiin aina vähiten sanavaltaa. Tämä prinsessa tuli eniten äitiinsä ja kuningas oli nuorimmaisesta yhtä ylpeä kuin kahdesta koreammasta siskosta.
”Näytänkö siltä, että välittäisin”, yötaivashiuksinen virnisti lapatessaan ensimmäisen lusikallisen herkkulisesta hyytelöstä suuhunsa.
”Se on kyllä totta, eiväthän vaatteet saa sinua nauttimaan yhtään sen enempää”, hallitsija totesi myötäillen tytärtään.

Muutamat minuutit kulkivat eteenpäin juhlaväen syödessä jälkiruokiaan. Orkesteri alkoi asettua pikkuhiljaa paikoilleen, sillä ruokailu oli suoritettu hyväntuulisessa keskustelussa ilman taustamusiikkia. Ensimmäisten sointujen repiessä tiensä jokaisen korvaan, sali hiljentyi ja ikään kuin aika olisi pysähtynyt odottamaan. Jonetam kuuli etäisesti paikalleen kuinka posliiniset jälkiruoka-astiat liukuivat pöytäliinan päällä kauemmas ruokailijastaan. Nyt se alkaisi.
Yksi toisensa jälkeen vieraista nousivat paikoiltaan ja suuntasivat kohti tanssilattiaa. Prinssit hakivat prinsessoja tanssimaan ja osa saattoi mukanaan tullutta naisväkeä tanssin pyörteisiin. Jonetam katsoi kuinka hänen siskojaan tanssitettiin vuoron perään, vaikka tähän mennessä jokainen sulhasehdokas oli saanut neutraalin naaman tanssin jälkeen, kun oli aika palauttaa tanssipari uutta tanssia varten.
Ihmiset pyörivät ja askelsivat musiikin tahdissa sulavasti ja taidokkaasti. Jonetam pystyi kertomaan, että jokaiselle salissa oli opetettu vähintäänkin tanssin alkeet. Näky oli lumoava ja prinsessa saattoi vain tuijottaa haltioituneena eteensä, hänen katseensa ei pysähtynyt missään kohdassa liian kauaksi aikaa kehenkään. Hän ei halunnut vetää huomiota itseensä, hän ei halunnut tanssia näiden prinssien kanssa.
”Isä, tanssitaanko?” Jonetam päätti kysyä yllättäen ja käytti hyväkseen hymyä, joka sai kenet tahansa jäämään vertailussa toiseksi. Hymy, jonka lapsi isälleen soi, oli mitä levein ja lämpimin. Tytön kasvot loistivat sitä vilpitöntä rakkautta, jota hän isäänsä kohtaan tunsi. Kukaan ei voisi kieltäytyä moisesta kutsusta, paitsi ehkä Falco. Se ketku oli liian ovela tai sitten tunsi Jonetamin liian hyvin, molemmat olivat oivia vaihtoehtoja.
”Tietenkin”, kuningas sanoi tyttärelleen ja herrasmies kun oli, saattoi arkisesti pukeutuneen tyttärensä tanssilattialle. Jonetam nauroi sydämensä kyllyydestä tanssin mieltä nostavissa pyörteissä yhden kappaleen ajan, kunnes oli aika tehdä seuraavan kappaleen tanssijoille tilaa. Isä ja tytär palasivat paikoilleen hengästyneinä, mutta hyvillä mielin.
”Tyttöseni, milloin sinä olet oppinut tanssimaan? Teistä kolmesta sinä vihasit tanssitunteja eniten, vaikka pakotitkin Falcon aina mukaasi”, kuningas naurahti hengästyneenä ja taputti tyttärensä olkaa isolla kädellään.
”Salaisuus”, Jonetam vastasi ja näytti hieman kieltään isälleen, joka vastasi raikuvalla naurulla.
”Vai on minun tyttöni oppinut salaisuudet”, mies puisteli päätään naurun yhä hytkyttäessä hänen hartioitaan.

”Tanssiko kuningas juuri palvelijan kanssa?” prinssi kysyi hämmästyneenä, mutta sai kuitenkin vastaukseksi heleää naurua.
”Isä tanssi juuri nuorimman siskoni kanssa, torvi”, Aelina totesi ja seuraavan pyörähdyksen jälkeen vaihtoi lennossa tanssipariaan muutamalla sulavalla askeleella.

Jonetam ei tiennyt kuinka kauan oli katsellut tanssivia pareja paikaltaan, kunnes hänen katseensa osui naamiaismaskiin pukeutuneeseen tummaan henkilöön. Heidän katseensa kohtasivat ja prinsessa tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä. Hän tunsi kuinka kaukana seisovan katse lävisti hänet ja näki suoraan hänen sieluunsa. Tunne ei ollut varsinaisesti uusi, mutta toistaiseksi vain yksi henkilö oli onnistunut tämän tunteen aiheuttamisessa. Jonetam ei pystynyt katsomaan toisaalle enää, kun hän oli saanut toisen näkökenttäänsä. Jokin tuossa pitkässä ja jäntevässä hahmossa pakotti jättämään kaiken muun ulkopuolelle ja astumaan pieneen kuplaan. Oliko väkijoukko piilotellut tätä maskikasvoista koko ajan? Oliko tämä hahmo ollut koko ajan paikalla?
”Jonetam?” kuningas kysyi ja kohotti kulmaansa katsoessaan tytärtään, joka näytti kadonneen haavemaailmaansa. Kuningas seurasi katseellaan tyttärensä katsetta ja näki myöskin maskin taakse piiloutuneen hahmon. Mieskään ei pystynyt heti väistämään lävistävää katsetta, joka tosin suotiin hänelle vain pieneksi hetkeksi. Katse oli voimakas ja salin toiselta puolelta huokuva olemus pakotti haukkomaan henkeään, niin vaikuttava se oli. Miten he olivat saattaneet jättää tällaisen huomiotta? Kuningas ravisteli hieman päätään vain nähdäkseen, että orkesteri vaihtoi hieman dramaattisempaan musiikkiin ja kuin sitä hetkeä koko illan odottaneena, maskikasvoinen alkoi lähestyä.

Koko sali pysähtyi seuraamaan kuinka tummaan kultaisinmerkein koristeltuun pukuun sonnustautunut hahmo lähestyi Jonetamia, joka jatkoi tuijotustaan suu aavistuksen raollaan. Aura, joka salissa leijaili, oli tumma ja voimakas, se pakotti väistämään ja laskemaan katseen kunnioittaen maahan.
Jonetam ei pystynyt liikkumaan, vaikka olisi halunnut. Lähestyvä hahmo oli lumonnut hänet täysin. Askeleet kaikuivat musiikin lomasta raskaina ja painostavina, mutteivat lainkaan uhkaavina. Jännitys kupli prinsessan rinnassa, kun häntä kohden ojennettiin hansikkaan peittämä käsi. Pienen ilmavirran mukana oli tullut savun vieno tuoksu ja se oli saanut kuunhopeiset silmät räpsähtämään ensimmäistä kertaa moneen minuuttiin.
”Saanko tämän tanssin?” matala, hieman käheä ääni kysyi. Orkesterin soittamaan kappaleeseen osui juuri sille kohtaa tauko, kun Jonetam vastasi myöntävästi. Kaikki salissa olevat kuulivat sen ja tekivät tilaa tanssilattialle tahtomattaan, kun tanssipari saapui. Kun he aloittivat tanssin, prinsessa tunsi heti, kuinka tästä tanssista tulisi hyvä. Tanssiote oli vahva ja määrätietoinen eikä jättänyt sijaa harha-askeleille määrätietoisessa viennissä.
Jonetam tunsi huumaantuvansa pyörteistä, askelista ja käsien viimeistelevistä liikkeistä, kun he olivat yhdistettynä vain sormien päillä. Ympäriltä kuului henkäilyä ja epäuskoisia äännähdyksiä, mutta mitään näistä prinsessa ei kuullut. Hänen kaikki huomio oli tässä mystisessä maskikasvossa, jossa oli kuitenkin jotain niin tuttua ja turvallista. Tämänkö henkilön takia Falco oli pyytänyt häntä saapumaan tanssiaisiin? Oliko Falco törmännyt niin kovin itseään muistuttavaan sulhasehdokkaaseen, että tahtoi hänenkin tapaavan tämän? Kauas Jonetam ei päässyt mietteissään, herrasmies avasi uudestaan suunsa. Puhe oli hiljaista ja vain hän kuuli sen, vaikka muut näkisivät suun liikkeen. Sanat olivat rauhallisia, kannustavia ja lupailevia, Jonetam olisi voinut tuudittautua siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi, jos hänen kehonsa olisi vain jaksanut tanssia syömättä, juomatta ja nukkumatta ikuisuuden. Ajatus ei tuntunut lainkaan hassummalta, jos nämä seikat unohdettaisiin.
Lopulta tanssi tuli päätökseen ja yleisölle suotiin näyttävä lopetus, kun maskikasvoinen kallisti prinsessan painon toiselle kädelleen lähes kokonaan ja enää vain yönmustahiuksisen kantapäät koskettivat marmorista lattiaa. Jonetam oli ensimmäistä tanssiaan paljon hengästyneempi, kalpeilla poskilla leikitteli hento lämmöstä kielivä puna, kun hän tuijotti tanssittajansa silmiin. Hänelle iskettiin silmää ja osoitettiin vino virne. Prinsessa tunsi ymmärryksen sivaltavan lävitseen, hän tunnistaisi tämän virnistyksen monien samanlaisten joukosta. Varsinkin, jos osasi kiinnittää yksityiskohtiin huomiota, virne paljasti valkean hammasrivistön, jossa itsessään ei ollut mitään omituista, mutta yhden hampaan puutos oli se viimeinen silaus. Jonetamin silmät laajenivat hetkellisesti oivalluksen iskiessä lopullisesti pitkät kyntensä häneen. Falco.

Isoäiti pysäytti keinunsa ja katsoi tähtisilmäistä lasta, joka selvästi odotti tarinan loppua.
”Miksi sinä lopetit isoäiti?” lapsi kysyi hämillään.
”Kello on jo paljon, äitisi ihmettelee pian, miksen ole jo tullut pois täältä”, vanha nainen sanoi ovelasti nousten hitaasti keppiinsä tukeutuen seisomaan.
”Muttet kertonut tarinaa loppuun!” lapsi yritti, muttei kuitenkaan noussut pysäyttämään vanhusta, joka kääntyi katsomaan lapsenlastaan.
”Rakas lapsukainen, tämä tarina ei pääty koskaan. Pidämme vain pienen tauon ja jatkamme huomenna”, isoäiti sanoi lempeästi.
”Okei! Muista sitten kanssa mihin kohtaan jäimme!” pieni tyttö hihkaisi ennen kuin möyri parempaan asentoon nukkumista ajatellen. Isoäiti naurahti ja lähti alakertaan, missä tytön vanhemmat olivat vielä hereillä.
”Kerroitko hänelle taas sadun Jonetamista ja Falcosta?” vanhuksen tytär kysyi huvittuneena, hän muisti samat tarinat omasta lapsuudestaan.
”Kyllä, pääsimme vasta alkuun”, isoäiti hykersi ja suuntasi hänelle varattuun huoneeseen
.

♦♢♦♢♦♢♦♢♦♢♦

A/N2: Palaute olisi toivottua :)
No one is too old for fairy tales.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 912
Vs: Tanssin huumaa [Sallittu, Oneshot]
« Vastaus #1 : 11.10.2018 10:20:04 »
Heipä hei!! Nostelen täältä vanhan tarinan, koska kommenttihaaste. Onpas mälsää, että näin hieno tarina ei ole saanut vielä yhtään kommenttia, mutta onneksi voin korjata asian :)

Tämän alku tempaisi minut heti mukaansa. Tuli sellainen olo kuin itse istuisin kuuntelemassa lumoavalla äänellä puhuvaa isoäitiä. Pidin myös paljon siirtymästä siihen itse tarinaan, kaikki oli tosi helppo nähdä mielessään. Vähän häiritsi, kun Jonetam kuulosti minusta niin selvästi pojan nimeltä, että hämmennyin lähes tarinan loppuun saakka aina, kun hänestä puhuttiin prinsessana :D "Ai kuka prinsessa - eikun niiiiin." Mutta tämä nyt on täysin mielipideasia :D

Jonetamin ja Falcon yhteiselosta oli tosi kiva lukea! Pidin siitä, kuinka ilmiselvää heidän kiintymyksensä oli lukijalle, mutta ei heille itselleen :D Lisäksi tykkäsin siitä, että Jonetam oli sellainen ns. perus "kapinaprinsessa", joka ei siis oikein istunut kuninkaallisen muottiin vaan karkaili ja kieltäytyi käyttämästä hienoa leninkiä, mutta sitten hänellä ei ollut mitään ankeita vihaisia hienostosisaria, vaan siskokset tulivatkin hyvin toimeen keskenään. Erityisen kivasti tämä ilmeni siitä, kun Jonetam tanssi kuninkaan kanssa, ja yksi siskoista hylkäsi oman prinssinsä, hähää :P

Loppu oli myös tosi hauska! Itse ajattelin tämän niin, että isoäiti saattoi hyvinkin olla Jonetam :) Mutta tykkäsin siitä, että se jäi ihan auki, eikä tästä selvinnyt sekään, oliko tuo maailma oikeasti olemassa - itse tosiaan ajattelin, että Jonetam muisteli omaa nuoruuden maailmaansa, jossa hän oli prinsessa, ja sitten jotain ikävää olisi tapahtunut, minkä takia hän ajatteli sitä kokonaan eri maailmana. Tämä voi olla ihan ylitulkittua, mutta ainakin minulla oli hauskaa tulkitsemassa!
Never regret something that once made you smile.

Ooka

  • ***
  • Viestejä: 128
Vs: Tanssin huumaa [Sallittu, Oneshot]
« Vastaus #2 : 04.06.2019 10:29:18 »
Kiitos kommentista nominal!

Haha, Jonetamin nimen valinta oli tarkoituksellisesti hieman epäselvä, sillä omassa päässäni prinsessa on melko poikamainen ja sellainen muottiin sopimaton hahmo. Mukava kuulla, että tarina oli siirtymiltään sujuva ja imaisi alusta saakka mukaansa! Epävarmalle kirjoittajalle tärkeä huomio<3

Mielenkiintoisia ajatuksia pääsi herättämään tämä! En taida kuitenkaan sanoa juuta taikka jaata, jos tätä joskus vielä jatkan ;)

- Ooka
No one is too old for fairy tales.