Kirjoittaja Aihe: Taikatomua jalanjäljissä (S, arkisia fantasiaraapaleita 3/x)  (Luettu 834 kertaa)

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Nimi: Taikatomua jalanjäljissä
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Fandom: originaali
Tyylilaji: arkisia fantasiaraapaleita, slice of life

Yhteenveto: Taikuutta oli vaikea komentaa olemaan yhtä huolellinen.

A/N: Kyllä se lopulta minunkin piti päätyä perustamaan oma paikkansa Raapalejuoksun raapustuksille, kun huomasin kirjoittaneeni ainakin kaksi raapaletta tästä samasta todellisuudesta, joka syntyi puhtaasti kyseisen ketjun innoittamana ♥ Tykästyin maailmaan sen verran, että ajattelin kerätä kyseiset muruset talteen.  :)



1. Nahka

150 sanaa


Saapas muotoutui hitaasti suutarin taitavissa käsissä. Tai enemminkin vanhoissa käsissä, niin nainen itse olisi tokaissut. Viskin tarkkaili mestarinsa työtä huolellisesti, katsoi miten hän venytteli nahkaa ja käsitteli mittojen mukaan valmistettua lestiä. Neula leijui tottelevaisesti ilmassa mestarin vierellä, odottaen.

Mestari Estelnan kengät olivatkin huippuluokkaa juuri siksi, että ne valmistettiin suurilta osin käsityönä. Taikuutta oli vaikea komentaa olemaan yhtä huolellinen. Sen sijaan läpäisyloitsulla varustettu neula varmisti, että pistot olivat yhtä siistejä ja tukevia niin työkengässä kuin silkkitossuissakin.

Takahuoneesta kuului ryminää.

”Viskin, tarkistatko ettei mitään mennyt rikki? Ne verryttelemään komentamani pukukengät varmaankin törmäsivät taas hyllyyn”, suutari huokaisi nostamatta katsettaan.

”Kyllä, mestari.”

Viskin laskeutui tottelevaisesti lattialle korkealta jakkaraltaan ja huitaisi huopapakan palaamaan takaisin komeroon. Mestari ei pitänyt siitä, että materiaalit jätettiin lojumaan ahtaaseen liikkeeseen. Asiakkaille oli kuulemma hyvä antaa ainakin päällisin puolin sellainen vaikutelma, että asiat olivat hallinnassa.

Verholla suljetusta oviaukosta hyppelehti yksinäinen ja hyvin eksyneen näköinen kenkä.

”Tyhmiä kuin saappaat”, suutari mutisi itsekseen.




A/N2: Eikö olisikin kivaa ostaa upouudet kengät, jotka olisivat kuitenkin jo valmiiksi hieman askeleiden pehmentämät?  :D
« Viimeksi muokattu: 14.06.2021 15:56:09 kirjoittanut Isfet »
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
2. Käärme

200 sanaa


Maru silitti hellästi kämmenellään lepäävää litteää päätä, kun oven päälle viritetty kello kilahti. Kiemuraisen käärmeen kievarissa oli tavallisesti hiljaista siihen aikaan päivästä ja hetken Maru ehti jo luulla äänen tarkoittavan huonetta kaipaavaa matkalaista.

Harva olisi ollut yhtä pettynyt nähdessään komeat, mutta tuttuakin tutummat kasvot.

”Luulin kaltaistesi yöeläinten lymyävän pimeissä nurkissa tähän aikaa päivästä.”

”Hauska nähdä sinuakin, Maru”, Emil sanoi iloisesti, ”kaada minulle minulle kurkunkostukkeeksi yksi tavallinen.”

Maru poimi hyllyltä tukevan pikarin, heitti pohjalle lusikallisen katkeruuskukkaa ja kaatoi kahdesta pullosta astian täyteen. Maljassa oleva juoma sähähteli ja sylki polttavia kipinöitä pöydän pintaan. Emil nosti pikarin huulilleen, irvisti ja pyyhkäisi suuta hihallaan. Kirous kurkisteli paukkua uteliaasti. Joskus Maru ajatteli, että antaisi käärmeen sylkäistä sinne. Mutta silloin hänellä yleensä oli huono päivä.

”Tiedätkö, olet ainoa hullu joka yhä tilaa minulta tuota. Useimpien mielestä se on kammottavaa litkua”, Maru totesi.

”Se onkin sen paras puoli”, Emil murjaisi, ”Kuule, kaipasin pientä palvelusta. Tai oikeammin käärmeennahkaa.”

Maru ei edes kysynyt mihin – käärmeennahan käyttö ei ollut täysin laillista. Varsinkaan niin voimallisen kuin mitä Kirous oli.

”Sattumalta hän loi nahkansa eilen. Pitele käärmettäni”, Maru sanoi.

Hän jätti Emilin tuijottamaan käsiinsä lykättyä matelijaa silmiin ja katosi perähyllyn taakse kätkettyyn huoneeseen, Emilin mutistessa pitävänsä enemmän lohikäärmeistä.

Toivottavasti Kirous ei pahastunut.
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
A/N: Tämä oli itseasiassa ensimmäinen näistä kaikista. No jaa.  :D // Ja nyt tälle on myös esiosa, löytyypi täältä (K11)



3. Keinotekoinen

200 sanaa


Emil tuijotti paperia edessään tympääntyneenä. Hän rypisti sen sormissaan tahrien kätensä vielä kosteaan musteeseen, nojasi taaksepäin.

”Tästä ei tule paskaakaan.”

”Todellako?”

Emil vilkaisi sängynlaidalla tikariaan teroittavaa Jardea mahdollisimman epätoivoisesti ja huokaisi.

”Kaikki mitä kirjoitan on päälleliimattua hölynpölyä. Väkinäistä kuin mikä. Mitä hänen majesteettinsa oikein ajatteli? En minä ole mikään sanaseppo!”

Jarde hymähti kuivasti ja kokeili terää sormellaan. Avonaisesta ikkunasta sisään paistava aurinko sai terän välkehtimään, heijasti valolaikkuja seinille. Cad, pieni lohikäärmeenpoikanen, oli valpastunut ja tähyili liikettä uteliaana. Huomatessaan sen siipien jo nytkähtelevän Emil heitti raapustuksensa maahan, estääkseen väistämättömältä vaikuttavan ryntäilyn pitkin huonetta. Cad loikkasi alas lipaston päältä, ravisti paperitolloa raivokkaasti ja sytytti sen tuleen.

”Ystävä hyvä, auttaisit miestä mäessä”, Emil maanitteli, ”sinun kirjalliset kykysi ylittävät omani.”

”Moninkertaisesti”, myönsi Jarde, ”mutta tällä kertaa joudut pärjäämään omillasi.”

Emil puuskahti käännähti tuolillaan. Cad levitteli tuhkaa ympäri kivilattiaa, mutta kukaan tuskin huomasi.

”Jos olet yhä vihainen siitä pikku väärinkäsityksestä…”

”No totta helskutissa olen! Minä raadoin ja sinä veit kaiken kunnian. Totisesti, saat kerätä ansiot itsellesi tälläkin kertaa.”

Emil levitteli käsiään, mutta Jarde oli jo tehnyt päätöksensä. Hän nousi hymyilen Emilin kärsimykselle, se pirulainen.
 
”Lykkyä tykö”, Jarde sanoi taputtaessaan Emiliä olkapäälle.

Oven sulkeuduttua Emil huokaisi ja tönäisi sulkakynää tavoittelevan Cadin kauemmas.

Illallispuheesta tulisi surkein ikinä.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2021 16:13:35 kirjoittanut Isfet »
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii