Voltron: Poika nimeltä Matthew Holt | S | Shiro/Matt | draama | one shot

[Avaruuspiraatti]

Oli hetkiä, kun hän unohti, että universumissa oli poika nimeltä Matthew Holt.


Nimi: Poika nimeltä Matthew Holt
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Fandom: Voltron: Legendary Defender
Paritus: Shiro/Matt

Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Sanamäärä: 1 410

Haasteet: Kerää kaikki hahmot #2 (Shiro), Teelusikan tunneskaala (alakuloisuus)

Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Voltron: Legendary Defenderin luojille. En ansaitse tällä rahaa.


A/N: Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoitin Shattia, joten tässä sitä nyt olisi! Tämäkin vähän tällainen hömpänpömppä, mutta haikeilla viboilla. Spoilaa 7. kautta!

Poika nimeltä Matthew Holt

Shiro ei ollut kuullut Mattista kuukausiin. Viime kerrasta tuntui silti olevan jo vuosia. Hän oli kuollut ja herännyt taas henkiin, palannut Maahan, ottanut Atlaksen komentoonsa ja johtanut kapinalliset voittoon. Niin paljon oli tapahtunut lyhyessä aikaa, hyvää ja pahaa, että välillä se kaikki kävi hänelle liian ylivoimaiseksi. Oli hetkiä, kun hän unohti, että universumissa oli poika nimeltä Matthew Holt. Poika, jota hän rakasti.

Atlaksen hangaarissa kävi kova kuhina. Alukseen evakuoitu joukko oli purkautunut ulos, eikä Shiro päässyt tuskin kulkusiltaa pidemmälle, kun hänet ympäröi massiivinen puheensorina.

"Kapteeni Shirogane, tuo oli aivan ihmeellistä!"
"Voltronin paladiineja ollaan viemässä sairaalasiipeen. Liitytkö heidän seuraansa?"
"Kapteeni! Annatko luvan lähteä keräämään näytteitä siitä hyökänneestä jättiläisrobotista?"
"Mikä on seuraava siirtomme, kapteeni Shirogane?"
"Shiro, näytät vähän kalpealta. Onhan kaikki hyvin?"

Shiron huomiota vedettiin joka suuntaan ja pian hän oli niin hämillään siitä kaikesta, ettei hän prosessoinut puheesta enää mitään muuta kuin oman nimensä. Hän käveli upseerien ja kadettien läpi huolestunut komentaja Holt kantapäillään ja yritti parhaansa mukaan sanoa jotain, joka tyydyttäisi väkijoukon tiedonnälän.

"Minä – äh – meidän tulisi ehkä… Ehkä voisimme miettiä vielä…"

"SHIRO!"

Tuttu ääni kantoi vain vaivoin kaiken muun metelin yli, mutta silti se jähmetti Shiron paikoilleen. Hän ei aivan tunnistanut, kuka häntä kutsui, mutta äkkiä hänen sydämensä tykytti nopeammin ja silmät haravoivat miltei paniikissa väkijoukkoa. Ja sitten hän näki sen. Upseerien ja kadettien muurin takana seisoi pieni joukko muukalaiskapinallisia, jotka juttelivat keskenään tai seurasivat ihmeissään syntynyttä hälinää. Ja kapinallisten joukossa seisoi Matthew Holt hymyilevänä ja niin suoraselkäisenä, että Shirolla oli vaikeuksia aluksi tunnistaa hänet. Mattin koko olemus oli muuttunut heidän viime näkemästään, eikä se johtunut vain siitä, että Matt oli antanut tukkansa kasvaa pitkäksi. Shirolla oli hataria muistoja, hänen klooninsa muistoja, heidän ensikohtaamisestaan sen jälkeen, kun he joutuivat Galran gladiaattoriareenalla erilleen, ja niissä muistoissa Matt kyllä oli näyttänyt vanhemmalta ja tuntunut jäntevämmältä kaavun läpi – mutta silti jokin oli nyt toisin. Matt oli kasvanut mieheksi, ja Shiron oli vähän hankala niellä kuivaan kurkkuunsa. Hän kuuli enää oman sydämentykytyksensä korvissaan.

"Shiro", komentaja Holt ärähti ja napsutti sormiaan Shiron silmien edessä. "Hyvä mies, mikä sinulle oikein tuli?"

"Ah-anteeksi", Shiro änkytti ja räpytteli silmiään. Matt heilutti hänelle kättään, kun heidän katseensa taas kohtasivat, mutta Shiro oli niin hämillään, ettei osannut vastata tervehdykseen.

Komentaja Holt laski kätensä Shiron hartialle ja katsoi huolestuneen näköisenä päälle. "Onhan kaikki hyvin?"

"On", Shiro sanoi ja liikkui viimein eteenpäin. "On. Kaikki on hyvin. Minun on vain… saatava hengittää hetki. Ihan rauhassa."

Komentaja Holt nyökkäsi ymmärtäen ja ohjasi hänet selästä lempeästi työntäen lähimmille oville. Shiro katsoi vielä olkansa yli väkijoukkoa, mutta muukalaiskapinalliset ja Matt heidän mukanaan olivat kadonneet jo jonnekin.



Seuraavat päivät menivät kuin paksussa sumussa. Shiro oli levoton, eikä pystynyt keskittymään mihinkään. Komentaja Holt oli järjestänyt suuren tiedotustilaisuuden, jossa Shirokin oli puhunut, mutta kun Shiro ajatteli sitä jälkeenpäin, hän ei enää edes muistanut, mitä oli yleisölle sanonut. Ehkä jotain menetyksestä ja uudesta toivosta. Hän oli vieraillut paladiinien luona sairaalasiivessä, tavannut heidän perheitään ja kertonut heidän seikkailuistaan ympäri universumia. Jotenkin hän oli pitänyt itsensä kasassa, vaikka useammin kuin kerran hän oli ollut lähellä murtua. Hän oli pistänyt tiiminsä koville ja olisi ollut vale väittää, etteikö hän olisi tuntenut syyllisyyttä siitä kaikesta.

Arki Galaksikasarmilla asettui hiljakseen. Hän kehui tiiminsä maasta taivaisiin jokaiselle, joka vain jäi kuuntelemaan, antoi neuvoja häntä ihaileville kadeteille ja lupasi auttaa MFE-pilotteja heidän seuraavalla harjoituslennollaan. Asiat tuntuivat pikkuhiljaa loksahtavan paikoilleen ja silti iltaisin Shiro ei saanut nukuttua. Taistelu oli tyyntynyt hetkeksi ja Shirolla oli viimein aikaa käydä läpi viimeisten kuukausien aikana tapahtuneita asioita mielessään. Ikäviä muistoja oli niin paljon, että jossain vaiheessa Shiro lakkasi itkemästä ja vain makasi tunteidensa uuvuttamana pimeässä. Hän ei keksinyt ketään, jonka olisi voinut pyytää viereensä lohduttamaan – ja se ainoa, joka hänen mielessään kävi, tuntui kadonneen maankamaralta.

Hän ajattelin Mattia koko ajan. Tämä oli ensimmäinen asia hänen mielessään heti herätessä ja viimeinen asia ennen nukkumaan menoa. Hän mietti, mitä heistä olisi voinut tulla, jos asiat olisivat menneet toisin, tai oliko Matt löytänyt jo jonkun hänen tilalleen. Olivatko he alkujaan olleetkaan mitään kapteenia ja tiedeupseeria enempää? Pari hassua, hapuillen annettua suudelmaa ei voinut kertoa paljoa. Shiro oli turhautunut ja halusi antaa asian vain olla, mutta silti hän huomasi etsivänsä Mattin kasvoja aina uuteen tilaan kävellessään. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt heidän voittoisan päivänsä jälkeen niitä muukalaiskapinallisia, joiden seurassa Matt oli Maahan tullut.

Shiro käveli vaitonaisena Keithin rinnalla muuten tyhjällä käytävällä. Oli jo myöhä ja suurin osa kasarmin asukeista oli vetäytynyt jo omiin huoneisiinsa iltatoimien pariin. Keith valitti närkästyneenä jostain kommentista, jonka Lance oli hänelle aikaisemmin lentosimulaattorissa sanonut, ja Shiro yritti kaikkensa, ettei olisi näyttänyt, kuinka vähän häntä kiinnosti. Keith huomasi sen kuitenkin ja mulkaisi häntä pahasti.

"Sanoisit suoraan, jos et jaksa kuunnella, etkä viitsisi näyttää tuolta."

Shiro huokaisi. "Anteeksi, Keith. Mulla on vain ollut paljon mielen päällä viime aikoina…"

Keithin katse pehmeni ja hän laski kätensä Shiron hartialle. "Onhan sulla kaikki hyvin?"

"Joo, on. Tämä ei ole mitään, mistä sun pitäisi huolestua", Shiro vakuutti ja taputti Keithin selkää.

"Mä kyllä kuuntelen, jos sä haluat puhua siitä."

Shiro pudisti päätään. "Kyllä tämä tästä, Keith. Ihan oikeasti. Mutta kiitos kuitenkin."

Keith ei näyttänyt vakuuttuneelta, muttei jatkanut väkisin aiheesta. Shiro arvosti sitä, sillä hänen ei todella tehnyt mieli keskustella asiasta sen enempää. Hän hymyili pikaisesti ja he jatkoivat kävelyä. Kumpikaan heistä ei sanonut mitään, ennen kuin he pysähtyivät Keithin huoneen ovelle.

"No, hyvää yötä sitten", Keith sanoi. "Me nähdään varmaan huomenna käskynjaossa."

Shiro nyökkäsi ja heilautti kättään, ennen kuin jatkoi matkaansa. Yksinäisyys laskeutui painavana hänen harteilleen heti, kun hän kuuli Keithin oven sulkeutuvan. Ehkä hän tottuisi siihen vielä joskus, mutta nyt hänen olonsa oli vain kurja. Astraalitilassa yksinäisyys oli ollut erilaista: se oli ollut aina läsnä, muttei kuitenkaan yhtä raskauttavana. Tässä kehossa – kehossa, joka oli verta ja lihaa – kaikki tuntui kuitenkin moninkertaiselta, välillä ihan liialta.

"Hei, Shiro."

Shiro nosti päätään. Hän oli ollut niin ajatuksiinsa uppoutunut, ettei ollut huomannut, että joku käveli häntä kohti. Shiron sydän tykytti taas hurjana ja rinta tuntui sille liian ahtaalta, kun hän seisahtui Mattin eteen.

"Hei."

"Sua ei olekaan näkynyt pariin päivään, kapteeni", Matt hymyili. "Mä olen etsinyt sua kaikkialta, mutta osunut paikalle aina huonoon aikaan. Sä olet kiireinen mies, Shirogane. Menossa aina jonnekin."

Shiro naurahti vähän. "Viime päivät ovat olleet tosiaan vähän kiireisiä." Hän yritti keksiä jotain lisättävää, mutta tunsi yhtäkkiä olonsa kamalan hermostuneeksi.

"Näytät hyvältä", Matt sanoi ja katsoi Shiron ilmassa leijuvaa proteesia. "Olet saanut näemmä uuden kädenkin. Hieno. Mitä vanhalle tapahtui?"

"Keith leikkasi sen irti."

Matt kohotti yllättyneenä kulmiaan.

"Se on pitkä tarina", Shiro sanoi hiljaa. "En välittäisi käydä sitä uudestaan läpi."

Matt nyökkäili. "Ymmärrän kyllä. Kuulin Pidgeltä, mitä tapahtui. Aika hurja juttu. Sulla ei ole ollut helppoa."

"Ei", Shiro sanoi vähän hengästyneenä. Hemmetin silmät uhkasivat vettyä.

Matt taputti Shiron hartiaa ja työnsi tätä lempeästi eteenpäin, kehotti sillä tavalla liikkumaan. Ele muistutti Shiroa komentaja Holtista ja hän hymyili vähän.

"Sä olit varmaan menossa takaisin sun huoneeseen. Mä voin saattaa."

"Kiitos."

He pysyivät pitkään vaiti. Shiron katse sahasi paljaiden seinien ja hänen omien kengänkärkiensä välillä. Hänen teki mieli katsoa Mattin kasvoja tarkemmin, vertailla, kuinka erilaiselta tämä nykyään näytti, mutta jostain syystä hän ei uskaltanut. Tunne ei ollut täysin uusi: ihan samalla tavalla häntä oli hermostuttanut Kerberoksella ennen heidän ensimmäistä suudelmaa. He seisahtuivat kapteenin huoneiston ovelle. Shiro kaivoi kömpelösti tunnuskortin taskustaan.

"Kuule, mun on kysyttävä tätä sulta nyt ihan suoraan", Matt sanoi. Hän kuulosti niin hermostuneelta, että Shiron teki huonoa.

"Mitä me ollaan, Shiro? Vai ollaanko me enää mitään?"

Shiro horjui vähän. Hengittäminen kävi raskaaksi. Hän ei ollut varma, mitkä Mattin motiivit olivat, ja se pelotti häntä. Häntä pelotti avata sydämensä sillä uhalla, että joutuisi pettymään.

"Mitä sä haluaisit, että me ollaan?"

"Enemmän, kuin aikaisemmin." Matt antoi vastauksensa hetkeäkään empimättä, ja Shiro oli varma, että tämä oli varautunut kysymykseen ennalta. Hän kahmaisi Mattin tiukkaan halaukseen ja toivoi, että ele kertoisi tälle enemmän kuin mitkään sanat. Matt kiersi kätensä hänen ympärilleen ja vastasi hänen rutistukseensa samanlaisella varmuudella. Shiro tunsi miljoona ja yksi asiaa samaan aikaan, ja lopulta tunnekuohu kävi niin voimakkaaksi, että Shiro murtui sen alla. Hän itki Mattin olkaa vasten, ja Matt seisoi järkkymättä hänen lähellään ja piteli ylhäällä. Shiro oli ihmeissään, miten heidän roolinsa olivat muuttuneet niin paljon siitä, kun Galra oli vanginnut heidät: viimeksi se oli ollut hän, joka oli tukenut Mattia.

He vetäytyivät halauksesta vasta, kun käytävän toisesta päästä kuului lähestyviä askelia. Shiro pyyhki vähän häpeissään kasvojaan ja väläytti tunnuskorttia oven lukulaitteelle. Matt ei seurannut häntä heti huoneistoon.

"Onko okei, jos mä tulen sisälle?" Matt kysyi hiljaa. "Ihan vaikka vain… juttelemaan hetkeksi."

Shiro hymyili onnellisempana kuin vielä kertaakaan Maahan palattuaan, ja veti Mattin kynnyksen yli. Tuntui hyvältä tietää, että universumissa oli poika, joka rakasti häntä takaisin.

[Beelsebutt]

Jösses, mää sanon, jösses! Tää kommentti on puoltoista vuotta myöhässä, mutta voin vain puolustautua hyökkäämällä ja moittimalla, kuinka sun olis pitänyt läpsiä mua naamalle tällä koska enhän mä mitään huomaa xD Mut hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja nyt Shatt-huuman jo haihtuessa on kiva löytää "uutta" Shattia ja vieläpä lempparikirjoittajalta <3

Varauksella etenen koska sun "draama" on usein ollut mun "angstia" mutta luotan, että sieltä löytyy kaikenlaista iloista tasapainottamaan

IHANA REUNION! Niinku, for realsies tällä kertaa tykkään ihan hirmuisesti tästä ideasta, koska kloonin muistojahan ne aiemmat reunionit toki on, täähän on ihkaeka kerta kun oikea Shiro tapaa jälleen Mattin, pikkuruisen rimpula-Mattin joka on jotenkin onnistunut kasvamaan miehen mittoihin D:

(Huh, nyt sentään jo tunnistin ficin eli muistin lukeneeni tän aiemmin, oonhan mä tän Ao3 jo aikanaan lukenut ja kommannut mut dementikon mieli on siitä ihana, että moni jo-tehty asia on tuikituntematonta ja näin ollen elämässä on koko ajan paljon uusia asioita! \o/ )

Tässä kehossa – kehossa, joka oli verta ja lihaa – kaikki tuntui kuitenkin moninkertaiselta, välillä ihan liialta.

Tää on muutes ihana kohta <3 antaa vähän niinkun odottaa asioita tulevaltakin O.O ja myös noin non-pervosti puhuen, tuo sellaisen kivan kontrastin siihen, miten tasaisen harmaata astraalielämä on verrattuna ihmiseloon, joka kyllä palaa nopeasti mutta ah, miten palaakin! Kaikki kolhut tuntuu niin kipeiltä, mutta kaikki silitykset tuntuu niin ihanilta kanssa <3

Vaan tiäks mitä? Tän lukeminen jälleen kerran, ensin uutena ja sitten vähän jo tutumpana ficcinä sai aikaan jälleen kerran sen, että mä haluun tälle jatkoa haluun ees sen keskustelun, joka tuolla oven takana käydään, jos se ei nyt ihan ikärajoille ylläkään. Toki mieluiten pr0nilla höystettynä, kiitos! Mutta siis just tällainen katarttinen dialogi ois omiaan tähän kohtaan, ehkä se jatkuis pidempään, ei näillä voi enää olla aikaa kukkua koko yön yli ja vain puhua (tai ehkä niillä on, haha, pelastihan ne koko galaksin ) ja ehkä juttua pitäis jatkaa useempaan osaan lohkottuna. Mut joo, se niistä toiveista.

Tää ficci sai mut hymyilemään hurjasti, nauramaan ääneen ja lopulta itkemäänkin. Kaikenlaisia tunneskaaloja kävin läpi, joten kiitos niistä <3

[Avaruuspiraatti]

Bbuttis: Höpsis, mikään kommentti ei ole myöhäinen kommentti! Haha, mietinkin, että mitä sä höpäjät, koska olin ihan varma, että ollaan puhuttu tästä fikistä. Ei pieni uudelleenlukukerta ole lainkaan pahitteeksi Hmm, täytyy harkita vakavissani jatko-osan kirjoittamista. Nimittäin tuo lainaamasi kohta antaisi kyllä makoisat puitteet äärimmäisen siveään jatko-osaan, jossa Matt ja Shiro ainoastaan puhuvat ja kertaavat kuulumisia.

Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Onnistut aina tuomaan hymyn huulilleni

[Rosmariini]

Hei ja terveisiä kommenttikampanjasta! Buttis oli laittanut tämän sinne ja koska hän on minulle kovasti Shattia hehkuttanut, ajattelin, että pitäähän sitä nyt kokeilla. Ja olen iloinen että kokeilin, koska tämä oli tosi wholesome! Tästä parituksesta voisi lukea enemmänkin.

Sinun tekstejäsi on aina kiva lukea jotenkin siitä syystä, miten suoraviivaisia ne ovat. Minulla on itsellä taipumuksena jotenkin aina vääntää kaikki vertauskuvien kautta ja rivien välistä, ja siksi tuppaan monesti itsekin lukemaan sellaisia aika vaikeita tekstejä, joissa ei aina ihan suoraan sanota asioita vaan ne pitää vähän itse päätellä, ja kieli monesti on tosi koukeroista. Tämä oli siis sikäli tosi helppolukuinen teksti ja ei tarvinnut miettiä paljoa, että mitä tämä nyt tarkoittaa. Olit kuitenkin kaikesta huolimatta onnistunut elävästi kuvastamaan tässä Shiron tunteita ja sitä vaikeutta joka hänellä on takaisin tavalliseen elämään palaamisessa: tuossa alussa se oli hienosti tuo ylikuormittuminen kaikesta väenpaljoudesta ja keskikohdassa sitten vetäytyminen omaan kuoreen, kun Keith yrittää saada häntä avautumaan. Ihanasti kuitenkin Matt on se, joka vetää hänet hetkeksi sielä omista ajatuksistaan sekä tuossa alussa että lopussa, jotka peilaavat hienosti toisiaan tuon "poika, jota hän rakasti" ja "poika, joka rakasti häntä takaisin" kautta. Feels!

Minusta on myös jotenkin hellyttävää miten aina niin supliikki ja karismaattinen Shiro menee vähän lukkoon Mattin nähdessään, ja keskittyy pitkän kappaleen verran pelkästään tämän ulkonäköön ja muistoihin. Olit mielestäni myös kuvaillut hienosti sen, miten vaikeaa Shirolle oli avautua edes Mattille, vaikka tämä oli hänen mielessään kaiken aikaa. Erityisesti tuo kohtaus, jossa Shiro käy läpi ikäviä muistojaan ja lopulta vaan lakkaa itkemästä kun on niin väsynyt, oli tosi samaistuttava, ja jotenkin tosi hänelle uskollinen: hän on tuollainen hahmo, joka kätkee oman kipunsa ja esittää jaksavaa niin kauan kunnes kipu uuvuttaa hänet, ja silloinkin kun tietää tarvitsevansa apua, sitä ei välttämättä uskalla pyytää, koska on näyttäytynyt pitkään muille rohkeana eikä halua paljastaa olevansa heikko. Siksi Matt on hänelle juuri oikea, koska Matt ei tungettele ja saa häntä puolustuskannalle, vaan näkee kaiken sen taakse ja osaa hellästi etsiä sieltä ne kipukohdat ja vain kuunnella ja olla läsnä, kun Shiro sitä tarvitsee.

Ylipäätään tässä oli tosi sellainen harras, herkkä ja hellä tunnelma, jossa näkyi upeasti tuo Shiron - ja myös Mattin muutos siitä, mitä he ennen olivat: heidän roolinsa ovat vaihtuneet, mutta se rakkaus kuitenkin säilyy yhä.

Kiitos siis hienosta tekstistä ja feelseistä! ♥