Kirjoittaja Aihe: Kuinka kadota jääusvaan | K-11 | fantasia, draama, slash | 4/?  (Luettu 628 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 204
Nimi: Kuinka kadota jääusvaan
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: fantasia, draama, slash
Paritus: Rigel/Quinn
Haasteet: Genretasohaaste (fantasia) ja Spurttiraapale V 3. - 9.12 & 24. - 30.12

A/N: Tällainen spurtti tällä kertaa! Ideoin tätä viime yönä, kun en saanut unta. Kiva fiilis tästä, toivottavasti se välittyy lukiessakin :)



Kuinka kadota jääusvaan

1
250
sanalla lumi

Pakkasenraikas aamu herätti Quinnin, kun hän astui ulos. Yön aikana oli satanut lunta. Sitä oli niin vähän, ettei maa edes peittynyt kunnolla, mutta Quinn tiesi Usvan silti ilahtuvan. Hän käveli joelle ja nosti verkot. Näky sätkivistä kaloista täytti Quinnin syvällä tyytyväisyydellä. Kerrankin kunnon saalis. Hän irrotti kalat ja tappoi ne. Quinn uppoutui arkiseen työhön niin, ettei hän muistanut tarkkailla ympäristöään. Hän oli perkaamassa kaloja, kun hänen kaulalleen painautui keihään kylmä teräs.

Quinn jähmettyi.

”Älä liiku”, hyökkääjä sanoi tarpeettomasti. ”Nouse hitaasti.”

Quinn nosti katseensa hyökkääjää kohti ja arvioi tämän vaarallisuutta. Pojalla oli kevyet varusteet. Tapa, jolla tämä piteli keihästä, oli kömpelö. Nuorukainen painoi keihästä tiukemmin hänen ihoonsa nähdessään, miten Quinn katsoi häntä. Ylimääräinen uhittelu kertoi epävarmuudesta. Todennäköisesti hän oli tiedustelija eikä sotilas. Quinn nousi hitaasti ja antoi pojan luulla, että tilanne oli hänen hallinnassaan.

Nuorukainen nyökäytti päällään kohti menosuuntaa. Quinn oli ottavinaan askeleen, mutta kesken liikkeen hän tarttui keihääseen ja töytäisi sillä poikaa vatsaan. Käsien ote hellitti, ja Quinn sai aseen itselleen. Nuorukainen ei jäänyt taistelemaan. Hän kompasteli varvikossa ja juoksi henkensä edestä. Quinnin silmät seurasivat liikkuvaa kohdetta, kun hän taivutti käsivarttaan ja heitti keihään. Nuorukainen putosi raskaasti, mutta hän oli vielä elossa. Quinn meni hänen luokseen.

”Kuka sinut lähetti?” Quinn kysyi. Veri pakeni haavasta, ja lumi värjäytyi punaiseksi pojan ympärillä. Nuorukaisen silmissä oli etäinen, tuijottava katse, ja Quinn tiesi, että hän näki kuoleman. Poika retkahti veltoksi. Quinn tutki tämän taskut. Hän löysi vähän kolikoita ja muutaman kirjeen. Quinn silmäili ne läpi. Kylmä, raskas pelko iskeytyi hänen sydämeensä. Heidät oli löydetty.
« Viimeksi muokattu: 28.12.2018 02:30:29 kirjoittanut Sokerisiipi »


sä saat mut tuntemaan et vaan meidän takii
taivas on purppuraa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 204
2
350
sanalla perhe

Usva oli pihalla paljasjaloin. Lapsi kieri lumessa ja nauroi. Rigel istui portailla ja korjasi parempia saappaitaan. Usva heitteli miestä lumipalloilla, kunnes Rigel lempeästi komensi häntä lopettamaan. Heille tämä päivä oli vailla uhkaa, mieleen mahtui vain arki ja sen loputtomat askareet. Quinn olisi tahtonut pitää heidät ikuisesti siinä, onnellisina ja huolettomina.

”Hei”, Rigel sanoi nostamatta katsettaan. ”Tuliko kalaa?”

”Rigel.” Quinnin äänenpaino sai Rigelin kädet pysähtymään kesken ompeleen. Ruskeat kasvot kohosivat välittömästi. Niiden ilme oli tuima ja valpas.

”Usva.” Tyttö nyökkäsi tomerasti ja juoksi mökkiin teljeten sen oven. Quinn kääntyi ja johdatti Rigelin kuolleen tiedustelijan luokse ja ojensi miehelle lukemansa kirjeet.

”He ovat tarkkailleet aluetta useamman viikon”, Quinn sanoi. ”He eivät ole nähneet mökkiä, mutta selvästi he ovat tienneet meidän olevan jossakin lähistöllä.”

”Miten se on mahdollista?” Rigel kysyi ääneen sen saman kysymyksen, joka vainosi myös Quinnia. He eivät olleet kertoneet olinpaikkaansa kellekään, saati jättäneet jälkiä, joita seurata. Kenenkään ei olisi pitänyt voida löytää heitä täältä. ”Omituista, että tiedustelija paljasti itsensä.”

”Hän näki minut suojatta eikä ilmeisesti voinut vastustaa kiusausta”, Quinn sanoi. Rigel nyökkäili.

”Hänen virheensä on meidän onnemme”, mies sanoi. ”Saamme hyvän etumatkan.”

Sentään heillä oli se, mutta minne he menisivät? Missä olisi turvallista? He olivat kyyhöttäneet lähes vuoden täällä metsän keskellä tietämättä mitään vihollistensa liikkeistä. Varomatonta, Quinn sätti itseään, vaikka juuri kaiken kaukaisuus oli pitänyt heidät turvassa näinkin pitkään.

Rigel tutki kasvillisuutta ja seurasi pojan jälkiä lumessa. Hän oli aina ollut heistä kahdesta parempi jäljittäjä.

”Hän tuli lounaasta, kuten arvelinkin”, Rigel sanoi. ”Maasto on niin vaikeakulkuista, ettei vaihtoehtoja ole montaa.”

”Puretaan suojaus ja lähdetään”, Quinn sanoi ja vilkuili levottomana mökin suuntaan, jonne he olivat jättäneet Usvan. Rigel otti hänen kasvonsa käsiensä väliin. Miehen intensiivinen, kaiken näkevä katse teki Quinnin olon epämukavaksi.

”Me tiesimme, ettemme voi piileskellä ikuisesti”, Rigel muistutti, ”mutta me selviämme, kuten olemme selvinneet tähänkin asti. Yhdessä, perheenä.”

Quinn ei uskaltanut antaa niin rohkealle ilmaisulle tunnustusta, joten hän sanoi:

”Kapteeni tuskin sallisi käyttävän tuota nimikettä perijästä ja hänen henkivartijoistaan.”
 
”Eivät kuolleet tuollaisista piittaa”, Rigel sanoi ja päästi irti. Quinn tiesi loukanneensa toisen tunteita, mutta kaiken muun rinnalla se oli vähäpätöistä.

”Mennään”, Quinn sanoi kookkaammalle miehelle. ”Meillä on jo kiire.”

« Viimeksi muokattu: 06.12.2018 00:46:45 kirjoittanut Sokerisiipi »


sä saat mut tuntemaan et vaan meidän takii
taivas on purppuraa

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 204
3
250
sanalla härnätä

Vuoden aikana Usva oli ehtinyt tottua kunnon vuoteeseen. Hän oli unohtanut, kuinka koville liikkeellä pysyminen otti, ei ainoastaan selälle vaan myös mielelle. Usva nukkui levottomasti. Hänen unensa olivat hämäriä ja synkkiä. Matkanteko oli uuvuttanut hänet, mutta tyttö ei silti valittanut. Usva tiesi, miksi he pakenivat. Oli pakko jatkaa, oli pakko selviytyä, kunnes hän olisi tarpeeksi vahva taistelemaan vallananastajia vastaan. Ne olivat olleet äidin viimeiset sanat verisessä kaaoksessa.

Oli yhä pimeää, kun Usva heräsi. Sattui päähän ja selkään. Usva kohottautui varmistamaan, että Rigel ja Quinn olivat yhä lähellä ja turvassa. He nukkuivat toisiinsa kietoutuneina pysyäkseen lämpiminä. Nuotio oli sammunut, edes hiipuvia kekäleitä ei ollut jäljellä. Usvaa ei paleltanut. Hän ei ollut tuntenut kylmää sitten viime talven. Nykyään Usva pystyi kävelemään lumessa paljain jaloin. Mitä kylmemmäksi kelit kävivät, sitä mukavampi olo hänellä oli. Jopa pureva pakkanen tuntui miellyttävältä hänen ihollaan. Usva toivoi, että olisi voinut jakaa lahjansa myös Rigelin ja Quinnin kanssa, ettei heidän olisi tarvinnut palella. He tosin vakuuttivat tytölle pärjäävänsä, vaikka samaan aikaan heidän hampaansa kalisivat sinisten huulten takana.

Tuuli ravisteli heidän leiriään ja repi Usvan mustia kiharoita. Tyttö sulki silmänsä ja keskittyi, vaikka hän ei tiennyt, mihin hänen olisi pitänyt suunnata huomionsa. Se oli turhauttavaa. Usva tunsi voiman sisällään, mutta hän ei osannut valjastaa sitä eikä kukaan ollut opastamassa. Kaikki olivat joko kuolleita tai vankina hänen ulottumattomissaan. Miten Usva voisi taistella, ellei hän oppisi käyttämään voimiaan, mitä ne ikinä olivatkaan? Ajatus härnäsi ja valvotti häntä tuntikausia, kunnes lopulta Usva ajautui takaisin pahaenteisiin uniinsa, joita hän ei enää aamulla muistanut.

« Viimeksi muokattu: 06.12.2018 01:00:54 kirjoittanut Sokerisiipi »


sä saat mut tuntemaan et vaan meidän takii
taivas on purppuraa

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 263
Hei ja terveisiä kommenttikampanjasta! Ihan ensiksi tahdon sanoa, että oi mikä nimi. Mikä ikinä onkaan jääusva, mutta mulle tulee mieleen sellainen kuuraan peittynyt metsä aukea, ja joesta nouseva valkoinen usva. Sellaista tosi kaunista ja herkkää. Tarina vaikuttaa tosi mielenkiintoselta ja ihanaa kun tapahtumista kerrotaan silleen paloina, eikä koko höskää dumpata heti ensimmäiseen kappaleeseen taustatietoina.

Fantasiavibat ei vielä ole kauhean vahvat, mutta
Lainaus
”Puretaan suojaus ja lähdetään”
tästä esim sain sellaisen fiiliksen että siellä olisi jotain suojaloitsuja? Ja usva ilmeisesti pohtii omia voimiaan. Saa sitten nähdä millaiset ne ovat. Ainakaan hän ei tunne kylmää. Kuulostaa niin mielenkiintoiselta. En malta odottaa.

Lainaus
Oli pakko jatkaa, oli pakko selviytyä, kunnes hän olisi tarpeeksi vahva taistelemaan vallananastajia vastaan. Ne olivat olleet äidin viimeiset sanat verisessä kaaoksessa.
Näkisin tätä ehkä niin, että Usva on kuningasperheen ainoa eloonjäänyt ja hänetkin tahdotaan tappaa, ettei kukaan voi kyseenalaistaa valtaa?, on aivan ihanaa tätä tarinaa näin vähitellen seurata ja päästä syvemmälle.

Jotenkin tässä on kaikki vain niin kohdallaan. Tätä oli kiva lukea ja tunnelma toimii! Rigelista ja Quinnista haluan kuulla lisää ja koska Usva ei ilmeisesti ole heidän lapsensa, niin miten Usva on heille päätynyt. Usvasta tahdon myös kuulla, niistä voimista ja sitten syntyperästä. Kirjoitusintoa ja jouluja !

Kiltit lapset näkyvät, mutta eivät kuulu. 

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 204
Lyra: Ihanaa, että nimi kiinnitti huomion! Pidän siitä itsekin kovasti :) Fantasia hiipii tarinaan ikään kuin pikkuhiljaa, mutta fantasiaelementit tulevat vahvistumaan! Kiva kuulla, että tällainen faktoja ripotteleva kerronta herättää kysymyksiä ja pitää yllä mielenkiintoa. Kiitos kommentista!

A/N: Aika jatkaa tätäkin rapsusarjaa ^^

4
350
sanalla ylväs

Rigel nautti katsella, kun Quinn metsästi. Mies oli täydellisen keskittynyt. Hänen sisällään oli opittu rytmi vailla häiriöitä. Kun tuli aika asettaa nuoli jänteelle ja jännittää jousi, Quinn ei epäröinyt. Siinä hetkessä hän oli ylväs ja varma aikeistaan.

”Ihmiseen verrattuna eläinten metsästäminen on helppoa”, Quinn oli kerran sanonut, kun Rigel oli kehunut hänen metsästystaitojaan. Lausahdus oli kaikessa asiallisuudessaan ollut kylmäävä, vaikka Rigel tiesi, ettei Quinn koskaan riistänyt ihmishenkeä kevyin mielin. Yhä edelleen nuorempi mies heräsi painajaisiin, jossa jo kukistetut viholliset palasivat muistuttamaan häntä teoistaan. Vaikka Quinn ei puhunut joenpenkalle kuolleesta pojasta mitään, Rigel tiesi tapahtuneen jättäneen varjon Quinnin sydämeen.

Nuoli lävisti peuran keuhkot. Eläin lyyhistyi. Quinn meni päästämään peuran tuskistaan ja valutti ruhosta veret. He suolistivat eläimen mahdollisimman nopeasti, koska tuore veri ja raaka liha houkuttelisivat paikalle pian petoja.

Leirissä Usva oli pitänyt nuotion lämpimänä. Tytön mustat silmät kiiluivat nälästä. He olivat eläneet niukilla annoksilla jo yli viikon. Rigel ja Quinn olivat alussa olleet samaa mieltä kylien välttämisestä, mutta Rigel uskoi heidän olevan jo tarpeeksi kaukana. Pysähdys jossakin olisi pian välttämätön. Heillä oli tarvikkeet vähissä. Quinn ei ollut kertonut mielipidettään asiasta, mutta viime päivinä hän ei muutenkaan ollut sanonut paljon mitään.

”Oletteko te riidoissa?” Usva kuiskasi vaivihkaa Rigelille, kun he söivät kypsennettyjä lihoja. Quinn istui heistä kauempana ja huolsi aseitaan suupalojen välissä.

”Emme minun tietääkseni”, Rigel vastasi. Usvan kasvoilla oli rauhaton ilme. Rigel tahtoi tyynnytellä häntä. ”Quinn on vain hermostunut. Meidät yllätettiin ja ajettiin paikasta, jota hän oli jo alkanut kutsua kodiksi.”

”Tämä on kaikki minun syytäni”, Usva sanoi synkkänä pää painuksissa.

”Eikä ole”, Rigel sanoi niin lujasti, että Quinnin huomio suuntautui heihin. ”Sinulla ei ole mitään osaa näihin tapahtumiin.”

”Onhan!” Usva hermostui ja hyppäsi jaloilleen. ”Minut ne haluaa! Ilman minua te ette joutuisi elämään piileskellen ja pakenemaan henkenne edestä. Se ei ole reilua!”

Usvan ääni kiihtyi, ja Rigel tunsi tytöstä säteilevän kylmän voiman, joka oli purkautumaisillaan. Vaisto käski pakenemaan. Hän tarttui Usvan luokse yrittävään Quinniin ja tönäisi tämän kallion reunan ylitse. He putosivat ja kierivät mäkeä alas. Rigel tunsi, kuinka maa heidän ympärillään jäätyi niin äkkiä ja voimalla, että kallio halkeili ja paukkui. Lumi pakeni rinteestä ja hautasi heidät alleen.


sä saat mut tuntemaan et vaan meidän takii
taivas on purppuraa

nominal

  • ***
  • Viestejä: 2 601
Kommenttikampanjasta hyvää iltaa!

Allekirjoitan pitkälti Lyran edellisen kommentin, mulla oli ja on paljon samoja ajatuksia! Tätä on kiva seurailla, kun faktoja paljastuu pikkuhiljaa, ja vaikka vielä mitään mullistavaa ei ole tapahtunut, tiedon saaminen pitää mielenkiintoa yllä. Toisaalta tiedon vähyys teki tästä minulle paikoitellen hieman haastavaa seurata, kun en ollut aivan varma, kuka tekee/sanoo ja mitä. Suomen kieli on siitä vaikea, kun sukupuolia ei voi ilmaista pronomineilla, ja siksi pidin siitä, että olit käyttänyt esim. sanaa "mies", mutta kun nimet olivat niin sukupuolineutraaleja, en aina saanut paikannettua, kenestä oli kyse.

Tosiaan Lyran tavoin itsekin ajattelin, että Usva on se, jonka takia tässä ollaan pakomatkalla. Se vahvistui tuon neljännen osan lopussa - ja erittäin ymmärrettävää, jos noin isojen voimien takia täytyy paeta. Kiinnostaa, mika on Usvan suhde näihin kahteen tyyppiin, jos he eivät ole hänen vanhempansa. Ainakin hyvin osasivat väistää ;D Selvästi myös Usva on heille todella rakas, kun ovat ensinnäkin valmiita riskeeraamaan itsensä jatkuvasti olemalla hänen kanssaan, ja vielä lisäksi kuljettavat häntä pois niiden luota, ketkä nyt ikinä porukkaa jahtaavatkaan.

Jään kyllä ehdottomasti seurailemaan tätä :)
Never regret something that once made you smile.