Originaalit > Pergamentinpala

Omille siiville (en nää maata) | K-11, slash (Eerik/Tuomas), 2/4

(1/1)

Parris:
o  m  i  l  l  e      s  i  i  v  i  l  l  e
(en nää maata)
Kirjoittaja: Ronen
Esilukijat: Saappaaton & Vilna
Ikäraja: K-11
Hahmot: Eerik/Tuomas
Haasteet: Kasvata puu -haaste (aiheena linnut, jatkis), Kerää kaikki hahmot #2 (originaali: Tuomas), Originaali10 #4 (osa 2)
A/N: Omistettu Waulishille, jolle olen luvannut Tuomaksen onnen.

linnunpää 3866 (Eerik)zantedeschia (Tuomas)

Parris:
linnunpää 3866

Eerik kumartuu ja katselee käytävän molemmilla puolilla oleviin kirpparipöytiin. Yksi hänen ehdottomista suosikkiharrastuksistaan on kirpputoreilla vierailu – niistä kun ei koskaan voi tietää, mitä sattuu löytämään. Tällä kertaa vinyylilevyjen ja muumimukien tulvan keskeltä hän on kuitenkin etsimässä jotain aivan poikkeuksellista. Eerik ei osaa aivan vielä päättää, mitä se voisi olla, mutta erittäin järkkymättömästi hän tietää, ettei aio lähteä Punavuoren suurimmalta kirpputorilta kotiin tyhjin käsin.

Uuteen asuntoon tarvitaan jokin katseenvangitsija. Sen ei välttämättä tarvitse olla edes kovin suuri, mutta Eerik haluaa kotiinsa jonkin muun kuin jättimäisen kulmasohvan kiinnittämään vierailijoiden huomion. Nykyaikana tuntuu jopa ahdistavalta, että asunto pitäisi rakentaa massiivisten palikoiden varaan; ehkä kyseessä on myös Eerikin kahdeksan vuoden pätkä asumista skandinaavisen sisustamisen Mekassa eli Kööpenhaminassa, jonka jälkeen hän ei vain suostu taipumaan perinteisempään sisustustyyliin.

Sitten se vangitsee hänen katseensa. Eerik pujottelee muiden asiakkaiden välistä pöydälle numero 126 ja nostaa sieltä käteensä lasiveistoksen. Hänen on pakko nostaa järkytyksestä toinen käsi suunsa eteen, kun hän näkee vielä veistoksen hintalapun – vaivainen kymmenen euroa. Eerik pyörittelee parikymmentäsenttistä möhkälettä kädessään ja nieleskelee silmät apposen auki, niin kertakaikkisen pöyristyttävä tilanne on.

* *
Timo Tapani Sarpaneva (31. lokakuuta 1926 Helsinki – 6. lokakuuta 2006 Helsinki) oli kansainvälisesti arvostettu suomalainen taiteilija ja professori, joka tunnetaan erityisesti taideteollisesta muotoilusta. Hänen mielimateriaalejaan olivat lasi ja metalli.

* *
Se on Linnunpää. Omituinen kristallilasipysti, jossa on ikään kuin sisäänuponnut kohta. Eerik ei osaa yhtäkkiä heittää arviota siitä, mitä Sarpanevan veistokset maksavat, mutta hieman pölyisiä kympin kirpparilöytöjä Sarpanevat eivät ole. Eerik pitää veistoksesta tiukasti kiinni, marssii suoraan kassalle ja ulos päästyään sujauttaa Linnunpään Kånkeniinsa.



Eerik kävelee metrolta Hakaniemen torin läpi ja väistelee torikojuja ja Punaisen Ristin feissareita. Toukokuun alku on saanut kaiken taas liikenteeseen ja tavallaan, vaikka hän ei haluakaan olla missään tekemisissä juuri nyt kummankaan väistelemänsä asian kanssa, häntä alkaa hymyilyttää Helsingin elävyys. Eerik ajattelee, että siinä saattaa tietysti olla jotain tekemistä kotiseutuylpeyden kanssa – Tanska ja Suomi sekä Kööpenhamina ja Helsinki ovat suunnilleen samankokoisia, mutta kaikki tuntuu silti hieman ylväämmältä kotona Suomessa.

Eerik tervehtii paria naapuria kotipihassa. Mutta ennen kuin hän ehtii työntää avaimen rappukäytävän oven lukkoon, hän huomaa talon seinässä metallisen kyltin. Lähemmän tarkastelun myötä se osoittautuu muistolaataksi, joka ystävällisesti tiedottaa häntä talon historiasta: Kalevi Sorsa on aikoinaan asunut Hakaniemenranta kuudessatoista ja talo tunnetaan ”Sorsanpesänä”. Lempinimi saa Eerikin naurahtamaan, ja hän kevyesti hekotteleekin sen myötä matkalla asuntoonsa.

Saatuaan kotona kengät pois jalasta ja villakangastakin – nyt kun sille on vielä tarvetta – roikkumaan henkariin, Eerik etenee innolla Kånkeninsa kanssa olohuoneeseen, jossa kapea sohvapöytä kaipaa täytettä keskelleen. Eerik kaivaa lasiveistoksen repusta ja asettelee sen sopivaan kulmaan; auringonsäteet kaihdinten välistä räjäyttävät sen loistamaan kauniisti. Eerik hakee kapselikahvinkeittimestään sattumanvaraisesti valitsemansa mukillisen jotakin aivan tarpeeksi makeaa erikoiskahvia ja istahtaa sitten nojatuoliin nauttimaan juomasta sekä Linnunpään erityislaatuisuudesta.

Loppuiltapäivästä Eerik päättää vielä palata hetkeksi työhommien pariin. Mainoskampanjat ja graafiset ilmeet eivät suunnittele itse itseään, ja onneksi kirpputorivierailu saikin hänen aivonsa hyrräämään aivan uudella vaihteella. Eerik saa InDesignin juuri auki, kun taustalla olevaan sähköpostiin ilmestyy uusi viesti.

* *
Moikka Eerik!

Raatikaisen Eveliina tässä moi. En tiedä muistatko, mutta me oltiin lukiossa samalla luokalla – ei nyt mitään suurimpia sydänystäviä, mutta sen verran, että teit kyllä muhun jo silloin vaikutuksen. Ja nyt oon viime aikoina tutkinut vähän sua – okei, tulit vastaan LinkedInissä, huomasin että oot muuttanut takaisin Suomeen ja opiskellut suunnittelun eri aihepiirien juttuja siellä sun täällä… siksi aattelin, että seuraava ehkä kiinnostaisi.

Opiskelin tuossa taannoin Tampereen yliopistolla materiaalitekniikkaa, tein väikkärinkin, ja nyt oon hiljattain tehnyt yhteistyössä Aalto-yliopiston taideteollisen puolen tutkijoiden kanssa kirjaa suomalaisista suunnittelijoista ja käytetyistä materiaaleista… no, en nyt tässä mee enempää siihen(kään) aiheeseen, koska voidaan jutella siitä tässä seuraavassa tilaisuudessa:

Haluaisin tosi mielelläni kutsua sut tän kirjan ”Lasista lastuihin: materiaalit suomalaisessa taiteessa 1900- ja 2000-luvuilla” julkaisutilaisuuteen! Vietämme hieman rennommanmuotoista iltaa tän kirjan osalta lauantaina 13.5. kello 18:30 alkaen Radisson Blu Seaside Hotelin kattoloungessa – se sijaitsee Ruoholahdessa, voin laittaa tarkempia ohjeita, jos kiinnostaa tulla.

Joka tapauksessa, olisi tosi mukavaa vaihtaa ihan järjettömän pitkästä aikaa kuulumisia vaikka kahvikupillisen tai viinilasillisen ääressä, jos et tuonne pääse. Mutta joo, palaathan asiaan pian – olisi kyllä todella mukavaa, jos tuonne pääsisit!

Ystävällisin terveisin,
Eveliina

* *
Eerik hymyilee Eveliinan viestille – totta kai hän muistaa Raatikaisen jo Kielopellon lukiosta, ei siitä nyt niin montaa vuotta ole kulunut. Lisäksi maininta kirjan nimestä saa Eerikin jo virnuilemaan, koska hän on aivan satavarma siitä, että Sarpaneva on varmasti saanut kokonaisen luvun kyseisestä kirjasta.

Linnunpää istuu pöydällä, kun Eerik nappaa läppärinsä mukaan työhuoneesta ja tulee kirjoittamaan vastausta nojatuoliin olohuoneessa.

Waulish:
Iiks ihanaa! :-* Tuomaksen onni on hykerryttävän ihana ajatus. Kaiken kokemansa jälkeen se todella ansaitsee onnensa. Ja vaikkei Tuomas tässä ensimmäisessä osassa vielä esiinnykään, tekstistä henkii kuitenkin sellainen valo ja voima ja positiivisuus, jonka toivon ja uskon välittyvän Eerikin myötä myös Tuomaksen elämään! On jännää seurata, millä tavoin ja missä yhteydessä Eerik ja Tuomas tapaavat vai ovatko he kenties jo tavanneet. Minulla on sellainen kutina, että he molemmat saattaisivat olla tuossa kirjatilaisuudessa. Hmm, nähtäväksi jää!

Eerikiin tykästyin jo, vaikkei hänestä hirveästi vielä tiedetäkään. Hän on ilmeisesti ihan juuri muuttanut, kun vasta nyt huomaa muistolaatan uuden kotitalonsa seinässä, ja minua hymyilyttää se, miten hän on varmaan suunnilleen ensitöikseen sännännyt etsiskelemään katseenvangitsijaa kotiinsa. ;D Tykkään Eerikin sisustusmietteistä ja ainakin osittain jaankin ne! Ilahduin myös siitä, että Eerik on asunut Tanskassa, kun itse olin siellä vaihto-opiskelijana ja saatan muuttaa sinne takaisinkin ensi vuonna. Tanska on niin ihana! Minusta on muuten hassua, miten Eerik kokee Helsingin ylväämmäksi, kun minusta Kööpenhaminassa kaikki on niin suurta ja hienoa. On minulla kyllä Helsingissäkin usein sellainen olo, että olen liian pieni ja mitätön sen kaiken suuruuden keskellä. ;D Hmm, nyt kun rupesin oikein mielessäni vertailemaan, niin onhan Helsingin keskusta-alue aika kaunis ja vaikuttava Kööpenhaminankin rinnalla. Köpiksessä on ehkä enemmän sellaista pienen ja idyllisen kaupungin tuntua, vaikka asukkaita on vain 30 000 vähemmän.

Lintu onkin kiinnostava motiivi tässä tarinassa, kun on omille siiville nousemista, lasilintuveistos ja Sorsanpesä. Jotenkin linnuista välittyy sellaista ihanaa vapautta ja valoa. Keväästäkin välittyy sitä samaa, ja onkin ihanaa, että tässä eletään alkutoukokuuta! Ihanan valoisa tunnelma välittyy tähänastisesta tekstistä, ja ehkäpä siitä saadaan nauttia tulevissakin osissa. Aistin vatsanpohjassa saakka, että tästä tulee vielä hieno matka. ♥

Kiitos hirmuisesti, tämä on aivan ihana spurttipalkinto! :-* -Walle

Parris:
Walle: Heips, kiva että eka osa vetosi! Kutinasi saattaa olla aika oikeassa, kuten tästä seuraavasta pätkästä selviää... hah, hauskaa, etten edes kirjoittaessani tajunnutkaan tuota yhteyttä sun Tanskan-vaihtoon! Ehkä Eerik paisutteleekin vähän Helsinkin olemusta koti-Suomi-ylpeyden pohjalta. :D Mutta joo, kiitokset ihanasta kommentista ja tässä vihdoin jatkoa! <3


zantedeschia

Tuomaksen toimiston valkohuonevehka vaikuttaa kuivalta. Vielä ennen töistä lähtemistä hän päättää lähteä hakemaan sille vettä taukotilasta, ettei se täysin nuukahda huhtikuun lopun tavallista kovemmassa paahteessa viikonlopun aikana. Kerros on melkein tyhjentynyt – Tuomas taitaa olla toiseksi viimeisenä töissä, kun Marjan projektin deadlinet alkavat puskea vastaan ja nainen parka joutuu varmaan palaamaan toimistolle viikonloppunakin tekemään lujuuslaskelmia.

Tuomas hyräilee muodotonta melodiaa harppoessaan pienen kastelukannun kanssa taukotilaan ja takaisin ja haukottelee ohittaessaan isot ikkunat, joista tulviva valo hukuttaa koko kerroksen valkoisuuteen. Hän pitää työpaikastaan niin kovin, ja sinne siirtyminen eron jälkeen tuntui puhdistavalta. Niin, eron jälkeen – kyllä Tuomas edelleen päätyy ajattelemaan Arttua turhankin usein, sillä vuosien suhde ei katoa mielestä parissa viikossa tai kuukaudessakaan. Mutta nyt Tuomaksesta tuntuu paljon kevyemmältä.

Saatuaan vehkan kasteltua Tuomas pakkaa läppärinsä nahkaiseen laukkuun, tarkistaa, että on kerännyt toimistosta kaiken tarvitsevansa, ja suuntaa sitten ulos pilvenpiirtäjätoimistorakennuksesta. Pihalla pulut nokkivat jotain pikaisesti siirtymämatkalla syödyistä voisarvista tippuneita murusia ja Tuomas kiertää vähän antaakseen niiden jatkaa rauhassa. Tämän viikonlopun rentoutumiset on ansaittu, sen verran paljon töitä hänenkin osastonsa on joutunut tekemään viikon aikana. Sitä ennen luvassa on kuitenkin kahvihetki, jota Tuomas on odottanut innolla.

* *
”Heips.”

Tuomas ilmestyy Punavuoressa Espresso Housen edessä odottavan Eveliinan taakse hiljempaa kuin lokit syöksyvät munkkien kimppuun Kauppatorilla. Eveliina nostaa katseensa puhelimestaan – Tuomas huomaa, että Eveliinalla on Slackit tulilla – ja pyörähtää ympäri leveä hymy kasvoilla.

”No moi!”

Eveliina kaappaa Tuomaksen tiukkaan halaukseen ja Tuomas puuskahtaa, kun nainen puristaa häntä niin kovasti. Eveliinassa on aina ollut jotain niin aitoa: elämäniloa, kunnianhimoa ja välittämistä toisista. Siksi Tuomas oppikin tuntemaan hänet niin hyvin sosiaalipoliittisen vastaavavuotensa aikana Hervannassa, vaikka hän itse oli TaRaKilta ja Eveliina MIKiltä. Voisi jopa sanoa, että heidän ystävyydessään tiivistyy poikkitieteellisen tutustumisen ydin: hyviä ystäviä voi löytää mistä vain, ja erilaisten piirien yhdistyminen ylioppilaskunnan tapaamisten kautta on korvaamaton etu. Yksi Tuomaksen yhteismuistoista Eveliinan kanssa onkin heidän järjestämänsä luontoretki, jolloin rakennustekniikan ja materiaalitekniikan opiskelijat ovat bonganneet enemmän lintuja kuin varmaan mikään kiltapari koskaan aiemmin.

Kaksikko juttelee niitä näitä sää- small talkeja ja astuu sisälle kahvilaan. Eveliina ottaa ison valkosuklaakaakaon, Tuomas sen sijaan päättää ottaa cold brew -kahvia. Juomat saatuaan he istuutuvat nurkkapöytään, josta näkee silti Punavuoren elämää täynnä oleville kaduille.

”Mutta hei Tumppi, miten sulla on mennyt? Ei olla nähty, mitä, kolmeen kuukauteen?”
(Kukaan muu kuin Eveliina ei sano Tuomasta Tumpiksi. Eikä Tuomas varsinaisesti rakasta lempinimeä, koska siitä tulee vain mieleen tupakantumpit. Mutta Eveliina ei tarkoita mitään pahaa, koskaan, niin Tuomas ottaa sen vain lempeyden osoituksena.)
”Mitäs tässä. Opettelen elämään yksin.”
”Niin joo… mä oon tosi pahoillani.”
”Kiitos… kai.”

Eveliina kallistaa päätään hämmentyneenä Tuomaksen vastaukselle.

”Kai?”
”Niin, no. Mun mielestä siinä ei oo mitään pahoiteltavaa. Tuntuu siltä, että mun ja Artun välillä tais yhteys katketa aika kauan aikaa sitten. Mutta no hard feelings, meillä oli hyvät ajat ja pidän ne mielessä ja nautin nyt sinkkuelämästä ekaa kertaa pitkään aikaan.”
”Se on hyvä. Oon ylpee susta – turhan moni ei osais ottaa pitkäaikasesta suhteesta eroamista ihan noin hyvin.”

Tuomas hymyilee ja hörppää kahviaan, jossa korostuvat kivasti guatemalalaisten papujen parhaat puolet.

”Entä sä? Onko mitään uutta?”
”Joo! Sen takia halusinkin nähä… mun kirja on valmis!”
”Vau, hienoa! Kyllä sä oot sitä ahkeroinutkin…”
”Sanopa muuta, viimenen vuosi tuntuu liitäneen ohi ihan järjetöntä vauhtia, kun on vaan puurtanut tän parissa. Onneks meillä on ollut niin kiva tiimi.”

Eveliina pyörittelee lusikkaa kaakaossa ja hymyilee leveästi katselleen kermavaahtokiekuroita. Tuomas ojentuu ottamaan koskettamaan hänen kättään.

”Sä oot tehnyt tosi hyvää työtä, oikeasti.”
”No, katotaan miten yhteisö reagoi…”
”Hyvin ne reagoi. Mä tunnen sut.”
”Mm. Niin muuten, meillä on tulossa julkkaritkin.”
”Uu, kivaa. Onko tää nyt epävirallinen…”
”… kutsu sinne? Joo, virallinenkin.”

Eveliina kaivaa isohkosta käsilaukustaan vähän A6-kokoa suuremman kortin ja ojentaa sen Tuomakselle.

* *
Tuomas Joensivu,

Sinut on kutsuttu Lasista lastuihin: materiaalit suomalaisessa taiteessa 1900- ja 2000-luvuilla -kirjan julkaisutilaisuuteen. Tilaisuuden ajankohta on lauantaina 13.5. kello 18:30 alkaen Radisson Blu Seaside Hotelin kattoloungessa, osoitteessa Ruoholahdenranta 3.

Ilmoitathan pääsystäsi ja mahdollisista erityisruokavalioista viimeistään 3.5. mennessä numeroon…

* *
Tuomaksen ei tarvitse edes lukea korttia loppuun. Pikasilmäyksellä hän vain kiinnittää huomiota kortin alalaidassa oleviin allekirjoituksiin, joista toisena vasemmalta lukee Eveliina Raatikainen pyöreällä käsialalla.

”Kyllä, kyllä ja kyllä. Kasvisruokavalio, ei pähkinöitä, ja mieluummin valkkari kuin punkku.”

Eveliina naurahtaa heleästi.

”Asia selvä. Ihanaa, että oot noin innoissasi.”
”No, ei sitä nyt ihan joka päivä pääse kirjanjulkkareihin, saati kattoloungessa juhlittaviin.”
”Me aateltiin vähän panostaa, kun budjetista jäi jonkin verran yli.”
”Se on ihan hyvä valinta.”
”Avoin baari, muuten.”
”Thank god. Ei teitä materiaaliteekkaritaustaisia muuten kestäisikään.”
”Hei!”

Eveliinan ilmeillä on mukaärtynyt ilme. Tuomas virnistää ja molemmat hihittelevät jatkaessaan kaakaon ja kahvin juontia. Kahvitteluhetki jatkuu parivaljakon puhuessa sitä sun tätä ja muistellessa opiskeluaikoja – kuka nyt voisikaan unohtaa Teekkarisaunan terassilla räjähtäneet skumppapullot kolmannen opiskeluvuoden vappuviikoilta?

Kun vähän myöhemmin Eveliinan pitää suunnata hakemaan äitiään rautatieasemalta, Tuomas jää vielä lukemaan Espresso Housessa lojuvia iltapäivälehtiä. Siinä toinen cold brew -kupillinen edessään, maailma tuntuu rauhoittuneen hänen ympärillään.

Tuomaksella on hyvä fiilis elämästä, pitkästä aikaa. Ja Eveliinan kirjanjulkaisutilaisuus tulee olemaan jotain niin upeaa.

Sokerisiipi:
Kommenttikampanjasta heips!

Yllätyin oikein iloisesti siitä, kuinka kevyt ja kepeä tämä jatkis on! Jotenkin niin tyyni ja keväinen, tykkään kovasti! En oikeastaan samaistunut hahmoihin, he kumpikin vaikuttavat kovin hillityiltä ja viileiltä, mutta se ei haitannut ollenkaan. Kuvailu ja kieli olivat kaunista ja soljuvaa. Pystyin hyvin näkemään kaiken mielessäni. Tuomakselle pojoja aikuismaisesta ja kypsästä suhtautumisesta suhteen päättymiseen! Virkistävää vaihtelua sellaiseen angstiseen "mitä elämäni on ilman sitä toista" -skenaarioon. Kivaa, että miesten välinen yhteys (Eveliina) tuli ilmi molemmissa luvuissa. Myös miesten työt ja urajutut tuntuivat autenttisilta ja loppuun asti mietityiltä. Pidin tämän kokonaisvaltaisesta eläväisyydestä ja kepeydestä, ja lintujen hienovaraisesta läsnäolosta molemmissa osissa. Tästä jäi keveän kupliva ja ihanan rauhallinen fiilis, oivaa sunnuntailukemista!

//ja otsikko on mitä ihanin! Konfettisadetta sinulle! ♥︎

Kiitos, jään seurailemaan! ^^

Navigaatio

[0] Viestien etusivu