Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Käytävät kuuluvat paremmille | S | Myrtti/Draco | raapalesarja, osa 7/7

(1/4) > >>

Nyyhti:
Nimi: Käytävät kuuluvat paremmille
Genre: angst
Paritus: Murjottava Myrtti / Draco Malfoy
Ikäraja: S

Haasteet: perspektiiviä parittamiseen (angst), onnettomina elämänsä loppuun asti sekä spurttiraapale. Spurttiraapaleen inspiraatiosanoista käytetty 2. turhautua ja 4. ylimielinen.

A/N: Elämäni eka spurttiraapale ja raapalesarja, iiks! Yritän julkaista raapaleen päivässä, toivottavasti onnistuu! Paritusideasta kiitos ja kunnia sinne minne se kuuluu eli Ilomietteelle ;D



I

Vesi kerääntyy litisemään kaakeleille, viemärin kurlutus soi taustalla. Myrtti pinoaa tornia paperinpala kerrallaan. Alimmat palat ovat vettyneet liejuksi. Torni huojuu.

”Booom”, Myrtti kähisee ja työntää tornin kumoon. Kaakeleissa kaikuu. ”Sinä hävisit! Ei, sinäpäs! Voi, räjähtävä näpäys on niin hauskaa.”

Paperit vettyvät. Lattian peittää tasainen velli. Sama leikki jatkuu vuodesta toiseen.

Joskus joku eksyy ovesta sisään. Aina Myrtissä herää toivo. Kukaan ei kuitenkaan koskaan jää. Ei, kun pyytäjä on neiti Warren: turha elämässä, turha kuolemassa, tuomittu putkenmutkaan koska käytävät kuuluvat paremmille.

Kolahdus. Askellus. Huoahdus.

Sormet tuskin erottuvat posliinista, peilistä paistavilla kasvoilla tuttu tunne. Myrtti seuraa piilosta; tällä kertaa hän ei häiritse.

Nyyhti:


II
Seuraavalla kerralla hän puhuu.

”Kuutaikoja muka… roskaa. Silkkaa roskaa. Roskaa roskaa roskaa.”

Myrtti näkee kurtistuneet kasvot taas peilin kautta, ne heiluvat eteen ja taakse joka sanan myötä. Totta, totta, Myrtti ajattelee joka sanan kohdalla, vaikkei tiedäkään mistä on kyse.

Kolmannella kerralla hän ärisee. Nyrkki heilahtaa, kaakeliin tulee särö ja hetken päästä pala kolisee lattialle. Käsi näyttää kipeältä, mutta kyynelet eivät johdukaan siitä. Myrtti piiloutuu paremmin ja itkee yhtä hiljaa.

Neljännellä kerralla Myrtti odottaa. Hän on myöhässä. Myrtti viskelee papereita pyttyyn ja vetää vessan, tämä on tehty ennenkin, ja hetkessä lattia lainehtii. Mutta hän tulee silti, eikä edes huomaa märkiä kaavunhelmoja.

Nyyhti:
A/N: Nyyh olen jäljessä. Ja heti kasvoi pituus 100 sanasta 150 sanaan kun tapahtuikin jotain :D



III
Hän saapuu joka ilta mutta joskus muulloinkin. Myrtti hylkää retkensä putkia pitkin, satunnaiset järvivierailut, keskustelut vedenväen kanssa, yksinäiset pelit keskellä lattiaa, ja mieluummin vain odottaa.

Poika on ahdistunut. Myrtti huomaa sen siitä, kuinka hän toisinaan astelee ripeästi vessaan, kiskoo oven äkkiä kiinni ja sitten rentoutuu, tärisee, kyyristyy lattialle ja vain on. Myrtti haluaa tehdä itsensä näkyväksi, lipua pojan vierelle ja sanoa, että hän ymmärtää.

Tällä kertaa poika on haronut aiemmin siistit hiuksensa pystyyn.

”Minä kuolen”, hän kuiskaa itselleen. ”Epäonnistun ja sitten kuolen.”

Etkä kuole, sinä et saa kuolla. Myrtin pitää auttaa, pitää estää poikaa kuolemasta, ja niinpä hän näyttäytyy ja sanoo: ”Et sinä epäonnistu.”

Sekunnissa poika on jalkeilla, selkä suorassa ja inhoava ilme kasvoillaan, ja uhka häälyy heidän välillään.

”Mitä sinä täällä teet?”

”Tämä on minun vessani.”

”Mutta sinä et ole ollut täällä.”

”Olenpas.”

Myrtti näkee sen pojan kasvoilla: ymmärryksen. Tiedon siitä että Myrtti on nähnyt kaiken. Poika ryntää pois.

Nyyhti:


IV
Kuluu viikko. Joka päivä Myrtti syyttää ja soimaa itseään. Hän tiesi, että hänen ei pitäisi antaa itseään ilmi, ja silti hän teki sen. Totta kai kaikki vihaavat häntä, kun hän on niin typerä, pilaa itse viimeisetkin ilon rippeet elämästään, ajaa aivan yksin kaikki pois luotaan.

Kaakeliseinät heijastavat ulinan takaisin, vettä lainehtii käytävälle saakka, ja kukaan ei välitä.

Kun poika palaa, Myrtti ei enää piiloudu. Hän häälyy lempipönttönsä yllä ja ihmettelee.

”Minä tulen tänne koska haluan olla rauhassa.” Ääni on kopea, ilme uhmaa täynnä. ”Tiedän että kukaan ei kuuntele sinua. Vaikka sanoisit mitä tahansa, kukaan ei uskoisi. Sinulla ei ole väliä.”

Nyyhti:


V
”Se on rangaistus… Mutta minä aion näyttää niille. Olen edistynyt, ja laitan ne kärsimään, kun saan sen tehtyä.”

Myrtti nyökkäilee, vaikka poika ei katso. Sillä ei ole väliä, mitä poika väitti, sillä poika palaa, ja se on tärkeintä.

Kerta kerralta Myrtti tulee lähemmäs. Hän ei enää ole omassa vessakopissaan, vaan lojuu sen oven päällä, leijuu peilien välissä, istuu altaiden alla kämmenet poskilla, roikkuu ilmassa vain metrin päässä.

”Ei se onnistunutkaan… Ei se ikinä onnistu… Minä en ole tarpeeksi hyvä…”

”Kyllä sinä olet”, Myrtti kuiskaa.

Poika ei sano enää mitään, mutta Myrtti on huomaavinaan ettei ilmeen epätoivo ole enää yhtä syvää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu