Kirjoittaja Aihe: Lainsuojaton, maanviljelijä ja sininen taivas | S | Wild West & Rautatiet | 7/7  (Luettu 2592 kertaa)

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Ficin nimi: Lainsuojaton, maanviljelijä ja sininen taivas
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N:
Rautatieprinsessa 1826- (K-18)
Rautatie, preeria ja punainen maa 1823-1826 (S)

tunnelma-apuja:

tästä voi katsoa tyyliin sopivia kuvia pinterestistä (S) ja tästä taas musiikit lukemiseen.




Lainsuojaton, maanviljelijä ja sininen taivas
1811-1821







YKSI
Siihen aikaan hänet tunnettiin nimellä Clark. Se oli tavallinen pojan nimi. Hän oli Myra ja Charles Robertsonin vanhin poika. Kukaan ei oikeastaan pitänyt poikaa mitenkään erityisenä, ennen kuin hänen molemmat vanhemmat kuolivat tuhkarokkoon. Poika oli vasta kymmenen ja Phoebe Ann, paikallisen saluunan omistaja, otti hänet hoiviinsa.

Phoebe Ann näytti päällepäin varsin lainkuuliaiselta kansalaiselta. Hän piti saluunaa ja kävi joka sunnuntai kirkossa. Samaa aikaa hän kuitenkin opetti pienen Clarkin pelaamaan korttia ja ampumaan pistoolilla.

Kun poika täytti kolmetoista, Phoebe Ann otti hänet ensimmäistä kertaa mukaan ryöstöretkelle. Clarkin piti odottaa hiljaa preerialla, sillä aikaa kun Phoebe Ann ja hänen miehensä tyhjensivät paikallisen pankin. Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut, sillä yksi miehistä jäi kiinni yrittäessään myöhemmin nousta junaan suuri rahasäkki olallaan.

Sen jälkeen Clarkista tuli William ja hän sekä Phoebe Ann muuttivat seuraavaan kaupunkiin ja Williamin täytyi kutsua rouva McGinniä äidikseen. Kun Clark täytti viisitoista, hän oli edelleen William. He elivät varsin rauhallista elämää: rouva McGinn piti saluunaa ja William auttoi parhaansa mukaan. He tekivät pieniä ryöstöretkiä, mutta eivät mitään sen suurempaa, sillä Phoebe Ann piti saluunoiden pyörittämisestä ja ehkä hän toivoi Clark Robertsonille vakaampaa elämää.

Sinä vuonna, kun William McGinn täytti kahdeksantoista, Phoebe Ann jäi kiinni junaryöstössä ja William hyppäsi junaan kohti länttä.
« Viimeksi muokattu: 05.10.2019 10:53:02 kirjoittanut Lyra »

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
KAKSI
William asteli sisään saluunaan ja suoraan tiskille. Taskuissa oli vielä muutama kolikko, jotka voisi hyvin käyttää suun kostuttamiseen.
“Viskiä”, William pyysi ja nainen tiskin takana mittaili häntä hetken katseellaan, ennen kuin kääntyi noudattamaan pyyntöä. Hieman Williamia nuorempi mies nojaili tiskiin ja huokaili.

“Naishuolia?” William kysäisi rempseästi. Mies nosti katseensa ja pudisti sitten päätään.
“Äiti käski lähteä etsimään töitä, mutta en minä mistään mitään ole löytänyt, enkä voi palata kotiin ilman työtä”, mies vastasi. Hän näytti varsin toivottomalta siinä.
“Minä voisin ehkä auttaa”, William sanoi, kun suunnitelma alkoi muodostua hänen mielessään. Lasi työnnettiin hänen eteensä ja William viskasi kolikot tiskille. Juoma maistui karvaalta ja kuivalta.

“Voisitko oikeasti?” mies kysyi.
“Kyllä”, William vastasi. “Lähde vain minun mukaani, niin eiköhän me jotain keksitä.” Miehen ilme kirkastui huomattavasti.
“Jos sinulla kerran töitä olisi”, mies sanoi ja ojensi kättään. “Minä olen Seth Owens. Maanviljelijä.”
“Joseph”, William vastasi tarttuessaan käteen. “Tuleva lainsuojaton.” Sitten hän vinkkasi silmää.
« Viimeksi muokattu: 05.10.2019 10:53:14 kirjoittanut Lyra »

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Olipa hyvä, että menin vähän stalkkeroimaan sun listaustasi (ai miten niin mua kiinnostaa, miten ihmiset aikoo merkata raapalehtisensa?), kun minä olen ihan kokonaan missannut, että olet aloittanut tällaisenkin sarjan! Oli kiva taas lukea tästä länkkärimaailmasta taas jotain, näissä on kiva tunnelma. Kiitos ja jatkoa odotellessa o/

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Kiitos kommentistasi Avaruuspiraatti! <3 Otin tavoitteeksi viimeistellä kesken jääneitä jutskia ja tämä oli ensimmäisenä listalla niin nyt pitkän pitkän tauon jälkeen tässä tulee viimeiset osat!



KOLME
Kävi ilmi, että Sethillä oli luontainen taito vakuuttaa muut viattomuudestaan. Poika oli vasta seitsemäntoista - kaksi vuotta Josephia nuorempi - ja onnistui aina näyttämään pieneltä ja suloiselta, kun sitä tarvittiin. Seth saattoi pysäyttää postivaunut saadakseen apua irronneen kärrynrenkaan kanssa ja sitten Joseph olikin jo ottanut tilanteen haltuun ja kyydissä istuneet joutuneet luovuttamaan omaisuutensa heille.

Seth ei pahastunut Josephin keinoista hankkia rahaa. Kulki vain hiljaisena mukana ja teki niin kuin käskettiin. Poika lähetti äidilleen rahaa jokaisesta ryöstöstä. Se oli aika suloista, mutta Joseph ei ikinä kertoisi sitä Sethille. Taivas oli sininen, kun he ratsastivat kohti seuraavaa kaupunkia. Seth oli hiljaa ja Joseph tutkaili maastoa alituisen valppaana.

Taivaanrannassa nousi kaupunki, jossa he vietttäisivät yönsä ja suunnittelisivat seuraavaa keikkaa. Joseph oli pysynyt liikkeessä siitä asti, kun hänestä oli tullut William, eivätkä he nytkään viihtyisi kaupungissa pitkään. Joseph oli aina pitänyt ratsastamisesta, mutta nyt useamman ratsastuspäivän ja preerialla nukutun yön jälkeen olisi mukavaa päästä oikeaan sänkyyn.


NELJÄ
“Aiotko sinä lähteä vielä jonnekin?” Seth kysyi sängyltä. Hänellä oli saappaat edelleen jalassa. He olivat vasta hetkeä aikaisemmin palanneet syömästä omaan huoneeseensa. Joseph seisoi huoneen ovella, käsi ovenkahvalla. Hän oli ajatellut menevänsä alakertaan ottamaan vielä yhdet juomat ja pelaamaan pari erää korttia.
“Ei minun ole pakko”, Joseph sanoi kuitenkin ja perääntyi ovelta.
“Mene vain”, Seth sanoi. “Älä anna minun hidastella sinua.” Seth hymyili hieman ja alkoi riisua saappaitaan.
“Kai minä sitten”, Joseph sanoi ja varmisti rahapussin olevan edelleen paikoillaan.

“Käyttäydy”, Seth huikkasi vielä toisen perään, kun Joseph oli jo sulkemassa ovea. Tietenkin Joseph käyttäytyisi. Ei hän halunnut herättää huomiota tällaisessa paikassa, varsinkin, kun kaupungissa puhuttiin jo lisääntyneestä postivaunujen ryöstelystä. Vielä missään ei ollut heidän kuviaan, mutta pian niitäkin ilmestyisi. Vaikka etsintäkuulutuksien kuvat olivat aina jotenkin pielessä, oli parempi vaihtaa maisemaa, ennen kuin joku tajusi yhdennäköisyyden.

Joseph hyräili matkalla kohti saluunan alakertaa, mutta pysähtyi keskelle rappusia nähdessään tutun naisen nojailevan tiskiin.


VIISI
Vera Fields oli varsin hyvännäköinen nainen. Ja huijari. Joseph oli tuntenut naisen jo silloin kun oli vielä ollut William ja kun Phoebe Ann oli vielä ollut hänen äitinsä. Vera ja Phoebe olivat tehneet monia keikkoja yhdessä, sillä kuka osasi epäillä kahta naista? Vera oli kuitenkin kadonnut muutamaa kuukautta, ennen kuin Phoebe Ann oli jäänyt kiinni, eikä Joseph ollut nähnyt häntä sen jälkeen.

Joseph veti syvään henkeä ja käveli salin poikki tiskille. Vera vilkaisi häntä, ennen kuin otti hörpyn juomastaan. Joseph tilasi itselleen viskin ja hetken he seisoivat hiljaa vierekkäin.
“William”, Vera Fields sanoi sitten. “Pitkästä aikaa.”
“Joseph”, Joseph korjasi.
“Joseph”, Vera toisti hitaasti. “Nätti nimi.” Josephin mielestä hänen nimensä ei ollut nätti, vaan ennemminkin miehekäs, mutta hän puristi huulensa yhteen.

“Mitä sinä täällä?” Joseph kysyi ja siemaisi viskistään. Se oli vahvempaa kuin mitä hän oli odottanut ja hän vastusti halua yskiä.
“Tarvitsen rahaa junalippuun ja kaupunkiin on tulossa timantteja”, Vera jutteli. Joseph nyökkäsi hitaasti.
“Pitäisikö minun uskoa, että on sattumaa, että me olemme samassa saluunassa tässä kaupungissa keskellä ei mitään?” Joseph kysyi sitten.
“Sattumaa tai hyvää tuuria”, Vera vastasi.

“Jahas”, Joseph sanoi. “Sinä tarvitset siis apua niiden timanttien kanssa.”
“Se ei ole yhden naisen homma”, Vera vastasi pienen tauon jälkeen.


KUUSI
Joseph johdatti Veran yläkertaan. Seth hätkähti hieman vierasta, mutta Joseph esitteli heidät toisilleen ja kertoi timanteista. Lopun iltaa he puhuivat keikasta, jonka oli määrä tapahtua heti seuraavana päivänä. Vera oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Puolenyön jälkeen Vera poistui omaan huoneeseensa ja Joseph ja Seth kävivät maaten. Joseph ajatteli timantteja ja Seth äitiään.

Seuraavana aamuna he väijyivät vaunuja preerialla niin kaukana kaupungista, että heitä ei voinut mitenkään nähdä. Seth kyykki kiven takana ja Vera ja Joseph makoilivat heinikossa.
“Oletko sinä ihan varma tästä?” Joseph kysyi hiljaa. Vera nyökkäsi. Tuuli ravisteli heinikkoa.

“Tuolta ne tulevat!” Seth kuiskasi innostuneena. Joseph ei uskaltanut nostaa päätään heinikosta, että olisi nähnyt vaunut. Hän luotti Sethin sanaan.
“Valmiina?” Vera kysyi ja kiskoi huivin kasvojensa eteen. Joseph ei vastannut, veti vain oman huivinsa kasvoille. Odotus ei ollut pitkä. Pian Seth antoi heille merkin ja he hyppäsivät tielle, huusivat ja osoittelivat aseilla. Joseph tunsi syvää tyydytystä, kun vaunujen kuljettajat laskeutuivat rattailta antautuneina ja kävivät maahan makaamaan. Onnistuneesta ryöstöstä syntyvä hyvä olo alkoi vallata hänen kehoaan.

Seth oli sillä välin kiertänyt vaunut ja avannut takaoven.
“Hei, Joseph”, poika kutsui ja Joseph hätkähti. Sethin ääni ei luvannut hyvää. “Meillä on ongelma.” Joseph riensi Sethin luokse jättäen Veran vahtimaan panttivankeja.

Vaunut olivat tyhjät.


SEITSEMÄN
He nousivat junaan vielä samana iltana. Oli ollut jo aikakin vaihtaa maisemaa. He olivat tehneet ryöstöjä liian pitkään samalla alueella. Oli ollut suorastaan ihme, etteivät he vielä olleet jääneet kiinni. Seth nukkui penkillä hänen vieressään ja juna tärisi kun he matkustivat kohti länttä. Joseph saattoi nähdä omat kapeat kasvonsa heijastuksena junan ikkunoista. Hän siveli sileää leukaansa. Ehkä hänen pitäisi kasvattaa parta. Se saisi hänet ainakin näyttämään erilaiselta.

Aamulla he nousivat junasta kaukana sieltä, missä he olivat edellisenä iltana olleet. He kulkivat suoraan kaupungin poikki lähimpään tavernaan ja istuivat tiskille. Vaikka aurinko oli vasta noussut Joseph tilasi heille molemmille lasit viskiä. Kaksi nuorta naista vilkuili heitä ja kikatteli viuhkojensa suojassa. Junassa nukutun yönkin jälkeen he näyttivät ilmeisesti komeilta. Joseph kääntyi naisten puoleen ja virnisti.

“Minä olen Harry”, Joseph esitteli itsensä. “Ja tässä on minun hyvä ystäväni Kenneth.” Seth hymyili ja kohotti hieman lasiaan. Sitten hän vilkaisi vieressä istuvaa ystäväänsä.

Uudelle elämälle.

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 831
  • 🇺🇦
Mahtava tällainen konsepti, jossa päähenkilö pysyy samana, mutta hänen nimensä ja identiteettinsä vaihtuu melkein joka osassa! Ja ennen kaikkea se, että häneen myös viitataan aina lähes pelkästään uudella nimellä. Se on jotenkin jännä tapa kuljettaa tarinaa, toisaalta selkeä ja toisaalta harhauttava. Mutta sopii hyvin siihen, miten Clark-William-Joseph-Harry mieltää itsensä ja pyrkii välttämään seriffejä. Eihän hänen elämässään ei ole mitään pysyvää, joten miksi tarttua edes nimeen. Toki Seth on ilmeisesti lyöttäytynyt nyt mukaan jäädäkseen, mutta oli hauska, miten mutkattomasti hän hyväksyy William-Josephin elämäntyylin. Jotenkin vaivaton asenne suhtautua elämään, otetaan mitä eteen tulee. Se tuo tähän juuri sopivaa villi länsi -henkisyyttä!

Tällaiset kohdat:

Lainaus
Joseph oli tuntenut naisen jo silloin kun oli vielä ollut William ja kun Phoebe Ann oli vielä ollut hänen äitinsä.

olivat mun mielestä tämän tarinan paras mauste. Jännä tällainen elämäntapa, että oman historiansa voi leikata palasiksi. Eri paloissa on sitten eri nimi ja jopa eri äiti, eikä siinä sen kummempaa. Toisaalta sitä sitten rikkovat jännästi sellaiset toteamukset kuin Joseph oli aina pitänyt ratsastamisesta. Ihan kaikkea ei voi kuitenkaan itsessään muuttaa, kuten Veran tapaaminenkin osoitti. Tuokin oli hauska, että William on halunnut valita nimenomaan miehekkään uuden nimen. :D Ehkä hänen identiteetin luomisensa on sittenkin hieman mietitympi prosessi kuin äkkiseltään vaikuttaa. :)

Seth kuitenkin taitaa pitää kiinni siitä, että olipa hän kuka hyvänsä, äiti pysyy samana:

Lainaus
Joseph ajatteli timantteja ja Seth äitiään.

Seth on liikuttavan suloinen vielä lainsuojattomanakin! :) Hän on tosi kiva apuri William-Josephille. (Ahhah, huomannet, että aiheutat kommentoijalle hieman ongelmia, kun ei tiedä, millä nimellä päähenkilöstä pitäisi puhua. Mutta siihen Clark-William-Joseph-Harry varmasti itse pyrkisi. Mahdoton nimetä, mahdoton jäljittää. ;D)

Tykästyin tähän 1800-luvun villi länsi -menoon ja näihin hahmoihin sen verran, että taidan lukea muutkin osat tästä saagasta! Kiitokset!<3