Kirjoittaja Aihe: Silmänräpäyksessä parempi ilta -S- Seamus/Blaise ficlet  (Luettu 632 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 516
Nimi: Silmänräpäyksessä parempi ilta
Hahmot: Seamus/Blaise
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: draama, fluffy, ficlet
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Seamuksen kiukku laantuu hyvästä syystä aivan silmänräpäyksessä. Seamuksen ja Blaisen kuudentena vuonna Tylypahkassa.
A/N:Turhaan yritin tätä pitkittää ja pitää koneellani. Mukavaa syksyä kaikille lukijoille


Silmänräpäyksessä parempi ilta

Seamus puristi kätensä nyrkkiin ja nieli kiukkuaan. Hän oli vasta saanut kuulla, että häntä ei valittu tänäkään vuonna huispausjoukkueeseen, ei edes toisen pelaajan tuuraajaksi. Hänen parhain ystävänsä oli valittu siihen. Hän oli saanut kehuja pelaamisestaan, mutta hänen suorituksensa ei ollut riittänyt, hän ei olisi täydentänyt joukkuetta halutulla tavalla.
”Hevoskotkan paska ja myrsylin kusi”, Seamus jupisi itsekseen palatessaan pukuhuoneille.
”Hei, mikä nyt on maailman kaatanut?” kysyi ystävällinen ääni pukuhuoneessa. Seamus ei ollut tajunnut ettei ollutkaan yksin. Hän nielaisi ja katsoi kuka häntä oli puhutellut.

Luihuisten Blaise Zabini. Poika ei ollut kuitenkaan mitenkään ivallinen tai ilkeä kysyessään mitä oli tapahtunut.
”Minua ei valittu joukkueeseen, pistää vain kismittämään”, Seamus vastasi ja antoi hartioidensa lysähtää alas. Hän lysähti myös itse penkille ja jäi tuijottamaan seinää vasten nojaamaan jättämäänsä luutaa.
”Taisi olla kaikkivoipaisen joukkueen kapteenin päätös vai?” Blaise kysyi.
Seamus vain nyökkäsi.
”Potter”, Blaise totesi kuivasti ja jatkoi sitten pukeutumista omiin varusteisiinsa.
”Kuule, ei minuakaan ole koskaan valittu joukkueeseen. Joku toinen on aina hitusen parempi”, Blaise sanoi, tarttui omaan luutaansa ja pysähtyi vielä Seamuksen kohdalle. Hänen päähänsä pälkähti ajatus, joka voisi edistää hänen pitkäaikaista pohdintaansa.
”Tulisitko tekemään pienen lentokierroksen? Se voisi haihduttaa harmit.”

Seamus ei meinannut tajuta kuulemaansa. Luihuinen pyysi häntä seurakseen lentämään. Luihuinen?
”Minä olin kyllä ajatellut unohtaa koko lentämisen. Juuri tällä kellonlyömällä”, Seamus sanoi ja huokaisi sitten syvään ja pudisti vähän päätään.
”Yksi lento. Älä lennä viimeistä lentoasi kiukkuisena kuten nyt. Anna luudallesi vielä yksi mahdollisuus näyttää, että lentäminen on yksi asia ja otteleminen on täysin toinen asia. Sinä olet sitä paitsi täysin lentovalmis”, Blaise yritti vielä ja kohtasi Seamuksen kummastuneen katseen. Hän hymyili vähän ja ojensi pojalle tämän seinää vasten nojaavan luudan, jolloin Seamukselle jäisi vielä pienempi mahdollisuus kieltäytymiseen.
”Hyvä on”, Seamus sanoi ja nousi ylös. ”Viimeinen lento”, hän sanoi ja nappasi luudan kouraansa vielä selvästi ärtyneenä.

Seamusta jännitti. Suostua nyt luihuisen seuraksi iltalennolle. Ilmassa jännitys kuitenkin hävisi ja Seamus sai huomata, että vapaa lento ilman ottelemisen ja kilpailun tuomaa kireyttä oli oikeastaan sittenkin ihan mukiinmenevää. Hän lensi ensin Blaisen jäljessä seuraten tätä, mutta siirtyi kohta toisen rinnalle lentämään. Ehkäpä lentäminen olisi palkitsevampaakin ilman siihen väkisin ympättyä kilpailemista. Blaisen kasvoilla käväisi rohkaiseva hymy ja kaksikko ohjasi luutansa  viimeiseen spurttiin ennen pihamaalle laskeutumista.

”No mitä pidit?” Blaise kysyi kun Seamus oli saanut jalat tukevasti maan kamaralle.
”Kiitos kysymästä. Oli se ainakin mukavampaa kuin kilpailu tai otteleminen”, Seamus sanoi naurahtaen  vähän.
”Voisitko ajatella tulevasi seurakseni toistekin?” Blaise kysyi sitten ja pysähtyi kesken kävelyn. Hän katsoi kiinteästi Seamuksen kasvoja kun tämä pysähtyi hänen vierelleen. Seamus oli hetken hämillään ja katsoi maahan. Hän oli ajatellut lentävänsä viimeisen kerran, mutta nyt luihuinen pyysi häntä seuraksi uudelleen. Seamus mietti kuumeisesti mitä hän toiselle vastaisi. Lentäminen oli ollut mukavaa ja lentoseura oli sekin ollut miellyttävää.
”Kyllä minä voin tulla uudelleenkin”, Seamus kuuli vastaavansa ja tunsi vähän kuumostusta poskillaan. Hän nosti katseensa ujona pitkään poikaan eikä ollut aivan varma mitä hän toisen kasvoilta näki.

Seamus ehti nähdä kuinka luihuinen pudotti kädessään olevan luudan maahan ja siinä samassa tuo poika oli kiinni hänessä! Poika suuteli häntä, aivan varoittamatta. Seamus pudotti myös luutansa maahan ja yritti käsittää tuon kaiken yllättävän mitä hänelle tapahtui. Blaise Zabini, tuo herrasmiesmäisestä käytöksestään tunnettu luihuinen suuteli kaikista ihmisistä juuri häntä. Seamus tajusi viimein vastata suudelmaan. Syysilma tuntui äkkiä yllättävän lämpimältä heidän ympärillään. Blaisen sydän hypähti iloisesti, kun hän tajusi Seamuksen vastanneen.
”Olen pahoillani, mutta en voinut vastustaa kiusausta”, Blaise sanoi kohta. Seamus hymyili vähän ujosti takaisin.
”Minun täytyy varmaan kysyä tämä uudelleen. Eli tuota... voisistko ajatella tulevasi seurakseni toistekin? Ymmärrän kyllä jos et halua tämän temppuni jälkeen”.
Seamus nosti luutansa maasta ekaluokalla oppimansa käskytaian avulla yrittäen samalla peittää sitä, kuinka häntä hymyilytti oikein kunnolla.
”Kyllä minä tulen uudelleen”, hän vastasi leveä hymy kasvoillaan.
Blaise huokaisi helpotuksesta kuullessaan rohkelikon vastauksen. Hän nosti oman luutansa ja niin kaksikko käveli yhtä matkaa kohta pääovelle.
”Ensiviikolla sama aika ja paikka?” Blaise kysyi.
”Sopii. Ja kiitos tästä illasta”, Seamus vastasi ja katosi sitten kohti rohkelikkotornia vieviä portaita. Tästä illasta oli tullut silmänräpäyksessä paljon parempi. Ja kiitos siitä kuului tummalle luihuispojalle, jota Seamus oli muutamia kertoja katsellut, muttei ollut uskaltanut tehdä mitään enempää. Onneksi luihuisissa on murunen rohkelikkoa, myönsivät he sitä itselleen tai eivät.