Nimi: Tanyan menneisyys
Kirjoittaja: Mindriann
Beta: Kääpämetsä
Fandom: Prätkähiiret Marsista
Ikäraja: K-11
Genre: Action, angst
Paritus: Ei ketään selkeästi
Vastuunvapautus: En omista Prätkähiiriä, enkä saa tästä tarinasta mitään tuloja. Omat hahmoni ovat omiani. Lexie ja Anette tuli bongattua joskus vuosia sitten erään toisen suomalaisen prätkisfanin ficistä, kunnia heistä menee siis tälle kirjoittajalle, jota en enää muista.
A/N: Tanyan menneisyys näkee lopultakin päivänvalon, eikä sen kuuleminen ole helppoa Lexiellekään.
Olemme Kääpämetsän kanssa kirjoittaneet ficcejä ei mitenkään aikajärjestyksessä, mutta päätimme julkaista ne tänne siinä järjestyksessä miten tapahtumat etenevät tarinoissamme. Tämä on siis yhteistuotantomme "3. osa".
Tanya istui pienen kukkulan laella ja katseli alas laaksoon aukenevaa maisemaa. Kesä alkoi olla lopussa, ilmassa tuoksui jo vähän kirpeyttä ja viileyttä. Syksy taisi olla tulossa. Hänen elämänsä toinen syksy Maassa.
Tuulenpuuska puhalsi hiukset hiiritytön silmille ja tämä pyyhkäisi ne kädellään sivuun.
Aurinko alkoi olla jo aika matalalla ja koko ympäröivä maailma hehkui oranssin ja punaisen eri väreissä. Oranssin..
Tanyan päätä vihlaisi ja hetken ajan hiirityttö näki maiseman erilaisena. Kallioita, hiekkaa.. punaisena hehkuva erämaa.. Hän istui prätkän satulassa.. niin pienenä, että jalat eivät ulettuneet maahan, mutta joku muu istui hänen takanaan, katseli hänen kanssaan erämaata..
Hiirityttö melkein kiljaisi ääneen, ponkaisi seisomaan ja katseli lähes vauhkona ympärilleen. Hän oli taas pienellä kukkulalla, ruohon ja kukkien keskellä.
”Mitä se oli..” Tanya mutisi ihmeissään ja hieroi ohimoaan, mutta mieli ei antanut hänen palata enää takaisin tuohon näkyyn.
”Tanya!”
Hiirityttö kääntyi katsomaan ja hymyili nähdessään häntä kohti ratsastavan Anetten.
”Tulitko tuulettamaan päätä?”
”Jotain sellaista..” Tanya naurahti ja putsasi ruohonkorret vaatteistaan. ”Missä asti kävit?”
”Vuorten juurella. Sain pari hyvää valokuvaa, näytän kotona” Anette vastasi ja auttoi Tanyan satulan taakse istumaan.
Onneksi nainen oli liikkeellä tilan toisella isolla hevosella, Walterilla, joten selässä pysyminen ei tuottanut hiiritytölle vaikeuksia.
Pihassa Tanya liukui alas selästä ja seurasi Anettea talliin, jossa nainen riisui Walterin varusteista ja päästi hevosen pilttuuseensa.
”Onko jokin vialla?” Anette kysyi äkkiä.
”E-ei! Mi-miten niin?” Tanya säpsähti.
”Näytät vain siltä kuin ajatukset olis valovuosien päässä” nainen naurahti.
”Valovuosien..” Tanya nielaisi, kun tajusi mitä niin kaukana oikeasti oli.
”TANYA!”
Anette ehti ottaa hiiritytöstä kopin, kun tämä yhtäkkiä kaatui taaksepäin.
”So-sori.. mulla oli vain vähän jano ja nälkä ja..” Tanya sopersi kun nousi toisen auttamana kunnolla istumaan Walterin karsinan ovea vasten.
Anette katsoi toista pitkään. Tanya oli turkkinsa alla kalpea ja silmät olivat myös jotenkin oudot.. tytön katse singahteli paikasta toiseen kuin vihollista etsien.
”Tuu, mennään sisälle” Anette sanoi hiljaa ja auttoi Tanyan jaloilleen.
”Ai, te tulittekin jo. Hyvä, mä otin kasvisgratiinin just uunista ja.. hei, mikä hätänä?” Lexie tuli keittiöstä kaksikkoa vastaan ja huomasi sitten Anetten pelästyneen ilmeen.
”Tanya sai pienen kohtauksen. Olisko sulla sitä jaffaa? Verensokerit taitaa heittää” Anette ilmoitti tekopirteästi hymyillen, mutta Lexie arvasi heti, että jokin muu oli vialla.
”Joo, kyl sitä on jääkapissa. Menkää olkkariin, siellä on parempi istua jos päässä heittää vielä” Lexie vastasi ja kiiruhti takaisin keittiöön.
Anette auttoi hiiritytön istumaan sohvalle ja kokeili tämän otsaa.
”Taitaa kuumetta pukata. Olitkohan liian kauan ulkona tai jotain..” ihmisnainen mutisi.
”Ei-ei kai.. mä voin ihan hyvin..” Tanya mutisi.
”Tap´s.. älä viitsi. Sä hohdat kuin puuhellan kylki” Lexie sanoi ja antoi toiselle lasillisen jaffaa.
Tanya tuijotti lasiaan. Punainen jaffa sihisi ja kupli lasissa hieman.. kuin laava..
Hiirityttö kiljaisi ja pudotti lasin kuin se olisi polttanut hänen käsiään ja perääntyi yllättävän ketterästi sohvan yli ja huoneen kauimmaiseen nurkkaan.
Anette oli nousemassa sohvalta, mutta Lexie pysäytti hänet.
”Käy hakemassa rätti, jooko. Mä vien Tanyan lepäämään” tummahiuksinen nainen sanoi hiljaa.
Kun Anette oli kadonnut keittiöön, Lexie nousi varovaisesti ylös sohvalta ja lähestyi Tanyaa hitaasti.
”Tanya.. mä tässä, Lexie. Ei mitään hätää. Mä en tee sulle pahaa. Muistathan..” nainen sanoi hiljaa.
Tanyan vauhko katse lientyi hieman ja hiirityttö alkoi nyyhkyttää.
”Shh.. ei hätää..” Lexie tuli varovaisesti Tanyan viereen ja silitti hiiritytön hiuksia.
Kun Tanya ei sännännyt pakoon, Lexie uskalsi vetää hiiritytön itseään vasten ja halasi häntä hellästi. ”Mennään vaihtamaan sulle puhtaat vaatteet, sulla roiskui sitä juomaa niille..”
Tanya nyökkäsi ja antoi Lexien viedä itsensä huoneeseensa.
Kun ihmisnainen oli auttanut Tanyalle pyjaman ylle ja tämän pitkäkseen sänkyyn, hän istui hiiritytön sängyn reunalle ja otti tätä kädestä.
”Sä muistit tai näit jotain menneisyydestäs, vai mitä?” Lexie kysyi hiljaa ja Tanya säpsähti.
”Miten sä..”
”Sun muisti ei mennyt miksikään mahalaskun myötä.. sä vain taisit työntää kaiken taka-alalle ja yritit elää kuin sitä ei oliskaan..” Lexie sanoi hiljaa ja silitti tytön päätä. ”Mut se ei toimi kovin pitkään. Ennen pitkää ne muistot palaa.. halusit sä tai et.”
Tanya alkoi täristä ja hieroi käsivarsiaan.
”Sun ei oo pakko kertoa kaikkea.. mutta se auttais sua itteäs eniten.. kun saat purettua ne muistot, niitä voi olla helpompi käsitellä” Lexie totesi.
”Miten sä tiedät, että se auttais..?” Tanya kysyi hiljaa, ääni täristen.
”Mä opiskelin traumapsykologiaa yliopistossa aika pitkään.. mutta kun vanhemmista aika jätti, mä päätinkin palata kotiin ja jatkaa tilan pitoa” ihmisnainen vastasi.
Tanya mietti hetken aikaa toisen sanoja ja tunsi, miten silmät alkoivat painua kiinni.
”Nuku vaan.. Rufus tulee sun seuraksi. Tuu herättämään, jos näet pahoja unia” Lexie kuiskasi ja painoi hetkeksi otsansa Tanyan otsaa vasten. ”Hyvää yötä, Tanya..”
Räjähdyksiä, paniikin ja itkun sekaisia huutoja.
”Raiderit tulee tännepäin! Onko armeija jo hälytetty?!”
”Äitiii! Äitiii!”
”Juoskaa pommisuojiin! PIAN!”
Tanya juoksi isokokoisen ja hieman ontuvan mieshiiren perässä kohti kallioita. Välillä hän kompuroi ja sai haavoja jalkoihinsa, mutta iso käsi piti koko ajan kiinni kädestä, kiskoi ja veti eteenpäin, melkein leijutti häntä ilmassa.
Samassa ilmassa kuului vinkunaa, monta isoa pommia oli tulossa kohti.
Iso hiiri kiskaisi hänet piiloon osittain romahtaneen rakennuksen sisään, veti tiukasti syliinsä ja suojasi toisella kädellä päätä.
Räjähdykset tuntuivat halkaisevan tärykalvot, maan ja taivaan. Tanya ei kuullut mitä hiri hänelle puhui, tunsi vain toisen rintakehän liikkuvan puheen tahdissa, käsi silitti hellästi päätä.
Ja hän itki.. itki pelosta..
Vähitellen kuulo alkoi palata ja Tanya kuuli sarjatuliaseet. Ne tuntuivat olevan joka puolella ympärillä.
”Ei tää oo mikään valloitus vaan teurastus” mieshiiri murahti kurkistettuaan ulos otti Tanyan paremmin syliinsä.
”Isi..”
”Shh.. hiljaa, nyt. Ihan hiiren hiljaa.. Armeijan pieni viestintäyksikkö on tuolla kallioiden takana.. jos me päästään sinne, ollaan turvassa. Se on hankalaa maastoa, mutta se on pakko jaksaa. Kohta ollaan turvassa, Tanya.”
Tanya katsoi ylöspäin. Mieshiirellä oli tummeman punaiset hiukset kuin hänellä. Ne olivat lyhyet ja ajettu siiliksi. Vasen puoli kasvoista oli rumilla arvilla, mutta kasvojen ilme oli hellä ja rakastava.
”Joo.. selvä..”
”Isän reipas kulta. Mä kannan sut kallioiden luo asti, mutta polulla meidän pitää mennä peräkanaa.. Oo vain ihan hiljaa. Jos mä meinaan huutaa, peitä mun suu äkkiä, okei?”
”Joo..”
Hetken aikaa kaksikko vielä odotti piilossaan, että laukaukset ja räjähdykset siirtyivät heistä kauemmas ja lähtivät sitten jatkamaan matkaa.
Välillä isä pysähtyi tarkkailemaan ympärilleen ja pari kertaa he onnistuivat välttämään kallioita alas laskeutuvat raiderit ja näiden strutsimaiset kulkupelit. Lopulta edessä oli vain jyrkkä ja kapea kalliopolku.
”Isi..” Tanya kääntyi katsomaan hengästynyttä hiirtä.
Tämä hengitti raskaasti ja hieroi vasenta polveaan. Siihen sattui.
”Ei hätää, pikkuinen.. kohta ollaan perillä.. Päästään pois täältä, mummin luo..”
Tanya hymyili vähän, mummin luona oli kivaa. Sai leikkiä ja mummi sai jostain aina hyvää ruokaa..
Samassa ilmassa vihelsi taas ja heistä parin metrin päähän osui räjähtävä panos.
Tanya kiljaisi kivusta lennettyään ilmanpaineesta muutaman metrin päähän.
”ISII!”
Samassa kuului laukausten sarja, Tanya näki isänsä kehon nytkähtelevän oudosti ja tämä kaatui maahan.
”No kappas vaan! Pieni pentu!” kuului hinkuva ääni ja samassa iso koura tarrasi Tanyaa hiuksista. ”Harmi että tuo toinen kuoli. Olis saanut enemmän toimitettavaa orjakuormaan..”
”Se oli jo valmiiks rampa, ei kukaan maksa siitä mitään..”
Tanyan silmiin nousi kyyneliä, kun hän näki rottien tutkivan isänsä taskut.
”Isi.. isi.. isi.. ISIIIIIII!”
”Tanya! Tanya! Herää!”
Tanya huusi ja huitoi ja yritti perääntyä häntä ravistelevista käsistä kauemmas hyvän aikaa ennen kuin tajusi missä oli.
”Tanya.. shh.. ei hätää.. sä näit unta..” Lexie sanoi hiljaa ja perääntyi hieman kun toinen oli kunnolla hereillä.
Tanya katseli vauhkona ympärilleen. Liekit, räjähdykset ja punaiset kalliot olivat poissa. Hän oli huoneessaan, omassa sängyssään ja sängyn vieressä seisoi Lexie aamutakissaan, naisen hiukset hapsottivat letiltä ja ilme oli huolestunut.
”Un.. ta..?”
”Niin.. vai oliko se unta?” nainen kysyi ja istui varovaisesti sängyn reunalle. ”Tuu tänne.. ei hätää..”
Tanya kömpi naisen syliin kuin pikkulapsi ja tarrasi itkien tiukasti kiinni.
Lexie heijasi häntä hyvän aikaa, kunnes itku alkoi rauhoittua.
”Mitä sinä näit..?” nainen kysyi hiljaa.
Tanya nieleskeli ja mietti hetken.
”Isän.. isän ennen kuin hän kuoli.. ja mut vangittiin..” hiirityttö sanoi hiljaa.
Lexie otti yöpöydältä puhtaan nenäliinan paketista ja pyyhki sillä tytön kasvoilta kyyneleet.
”Plutolaiset?”
”Ei.. raiderit ja rotat.. ne teki muistaakseni yhteistyötä Plutolaisten kanssa.. He... he.. päättivät myydä mut orjakauppiaalle...” Tanya kuiskaili hiljaa ja hieroi ohimoaan.
Päätä särki ja vihloi kuin joku olisi kynsinyt sitä.. tai repinyt häntä hiuksista..
Lexie heijasi tyttöä hiljaa sylissään, antoi tämän tasata ajatuksiaan.
”Mä tuun sun seuraksi täksi yöksi. Huomenna lähdetään telttaretkelle. Vain me kaksi ja hevoset” nainen ilmoitti hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Älä murehdi tallihommista. Nukut sen mitä nukut ja sitten pakataan kamat ja lähdetään.”
Tanya katsoi toista ihmeissään. Hän oli joskus ollut Lexien mukana pitkällä ratsastusretkellä, mutta ei koskaan yön yli pois talosta.
Lexie peitteli Tanyan hellästi ja kävi sitten hakemassa oman peiton ja tyynyn huoneestaan. Nainen tuli viereen, sammutti valot ja silitti hellästi hiiritytön päätä.
”Nyt, unta kuulaan, Tanya. Hyvää yötä.”
Aurinko oli ehtinyt nousta jo aika korkealle ennen kuin Tanya heräsi. Hiirityttö katseli silmät ristissä ympärilleen ja samassa Rufus hyppäsi sänkyyn ja tytön viereen.
Tanya kietoi kädet koiran ympärille ja painoi kasvonsa lämpimään turkkiin. Rufus tuoksui tallilta ja hiekalta. Se oli oikeastaan aika mukava hajuyhdistelmä..
”Huomenta.”
Tanya nosti päätään hieman ja näki Anetten ovella.
”Parempi olo?”
Tanya ei oikein tiennyt mitä vastata ja pudisti vähän päätään. Ahdistava muisto yöltä ei ollut kadonnut mihinkään. Se oli yhä olemassa, eikä niin kaukana taka-alalla kuin ennen.
Anette käveli vaatekaapille ja valitsi sieltä puhtaat vaatteet, joilla pystyi myös ratsastamaan.
”Mä laitoin sulle kylpyveden valumaan. Mee pesulle ja tuu sitten alakertaan. Lexie meni varastoon hakemaan telttaa ja makuupusseja” vaaleahiuksinen ihmisnainen sanoi hymyillen ja ojensi hiiritytölle pyyhkeen ja puhtaat vaatteet.
Anetten lähdettyä Tanya käveli huoneensa kylppäriin ja käänsi vesihanan kiinni. Anette oli heittänyt veteen kirpeäntuoksuisen kylpypommin ja sitruksen ja kukkien tuoksu leijaili hiiritytön nenään.
Peseytymisen ja pukemisen jälkeen Tanya käveli hiuksiaan kuivaten alakertaan ja keittiöön.
Pöydällä oli kulhossa kasa hedelmiä, pannumyssyn alla hautumassa ollut tee ja lautasella pino paksuja pannukakkuja.
”Huomenia. Valmiina reissuun?” Lexie tuli keittiöön juuri kun tyttö oli lopettelemassa, mukanaan kahdet satulalaukut.
”Joo.. huomenta..” Tanya mutisi ja katsoi laukkuja uteliaana.
Lexie laittoi laukut tuolille ja kokeili kädellään hiiritytön otsaa.
”Hyvä, kuume on laskenut. Täksi yöksi on luvattu kirkasta säätä ja lämmintä. Mahtava reissu siis luvassa” ihmisnainen hymyili leveästi ja kaivoi kaapista retkeilyastioita. ”Käy pakkaamassa reppuun lämmintä vaatetta ja tuu sit takas alas.”
Tanya totteli mukisematta ja hetken kuluttua naiset astuivat ulos.
Päärakennuksen vieressä odottivat valjastettuina Pascal ja Lexien oma suosikki, Orthus.
”Minne sä viet Tanyan?” Anette kysyi hiljaa Lexieltä kun hiirityttö keskittyi hetkeksi koirien paijaamiseen.
”Tähtikukkulalle. Tänään pitäis olla taivaalla meteorikuuro. Mä luulen, että vuorokauden maisemanvaihdos tekee Tanyalle ihan hyvää. Talvella ei näitä reissuja voi tehdä” Lexie vastasi ja tarkasti satulavyöt ennen kuin komensi Tanyan Pascalin selkään.
”Heippa, pitäkää hauskaa!” Anette vilkutti hymyillen kaksikon perään.
Pihasta päästyään Lexie kannusti hevosensa laukkaan ja Pascal lähti mielissään kaverinsa perään. Pari kukkulaa ylitettyään naiset hidastivat hevoset käyntiin ja jatkoivat matkaa rauhallisempaa tahtia.
”Tuota.. miksi me lähdettiin näin yllättäen..?” Tanya kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Mä kyl aioin viedä sut yön yli retkelle joka tapauksessa. Nyt se vain tuli enemmän tarpeeseen” Lexie hymyili. ”Saat miettiä asioita rauhassa ja tarvittaessa purkaa ajatuksias ääneen. Se mitä sä täällä puhut, jää tuulen kuljetettavaksi.”
Tanya katsoi naista pitkään ja sitten eteenpäin.
”Itselleen pitää antaa joskus tilaa.. antaa ajatusten harhailla ja koota ne järjestykseen. Kun päässä on liian monta välilehteä auki, töistäkään ei tuu mitään” ihmisnainen totesi. ”Sä voit puhua itselles tai mulle. Tärkeintä on, että päästät kaikki muistot ja inhottavatkin ajatukset ulos, etkä panttaa niitä sisälläs.”
”Muistot vai..”
”Jatka vaikka siitä mitä viime yönä kerroit. Kun raiderit sai sut kii, mitä sitten tapahtui?” Lexie ehdotti.
”No tuota..”
Raiderit tönivät kahledittua ja pitkään ketjuun sidottua Tanyaa eteenpäin, kohti omia joukkojaan, jotka olivat pysähtyneet kaupungin laitamille.
”Kappas, löysitte jotain?” rottakapteeni murahti ja loikkasi alas maasturinsa apukuskin paikalta.
”Joo, tälläisen” yksi rotista tönäisi Tanyan polvilleen rotan eteen.
”Pelkkä kakara. Ei tuosta tienaa mitään. Plutolaiset maksaa hyvin vähintään kenraalista!” rottien kapteeni ärähti.
”Täällä on muitakin plutolaisia, kuin hiiriarmeijan kiristäjiä. Orjakauppias tuli tekemään bisneksiä Tulikivikaupunkiin. Me viedään pentu sille. Saadaan ainakin kuukaudeks joukoille ruokaa” Tanyan kahleista kiinni pitävä rotta ärähti vastaukseksi.
Rottien kapteeni heilautti kyllästyneenä kättään.
”Selvä, selvä.. tehkää mitä tykkäätte. Mut ny on aika liueta. Armeija alkaa valua vihdoin ja viimein tännepäin.. Eipä niille jääny oikein mitään pelastettavaa..”
Näitä sanoja seurasi ilkeä nauru ja Tanyan vanginneet rotat tönivät työn yhden maasturin luo ja heittivät takapenkille.
Ajomatka Tulikivikaupunkiin tuntui kestävän pienen ikuisuuden, aurinko oli jo alkanut laskea kun maasturi vihdoin pysähtyi ja Tanya säpsähti kunnolla hereille horroksesta, johon hän oli vaipunut matkan aikana.
”Orjakauppias on tuolla. Mennään jututtamaan” yksi rotista komensi ja veti Tanyan mukaansa.
Tanyaa alkoi tosissaan pelottaa, kun he lähestyivät isoa kuljetusalusta. Aluksen vieressä oli häkkejä, osa tyhjiä, osassa istui hiiriä. Häkit olivat sen verran pieniä, että aikuinen hiiri mahtui juuri ja juuri istumaan jalat vähän koukussa. Ja aikuisiakin oli paljon..
”Hyvää iltaa, herrat” lipevä ja naisellinen ääni tervehti ja Tanya nosti epäuskoisena katseensa.
Rotat olivat kävelleet toimistopöydän luo, jonka ääressä istui laiha, ankeriasmainen plutolainen ja laski kultakolikoita.
”Iltaa itselles. Meillä olis teitille jotain kaupattavaa” rottien pomo nykäisi Tanyan eteensä.
”Jahajaha.. katsotaas..” plutolainen mutisi ja kaivoi monokkelin rintataskustaan.
Laitettuaan linssin toisen silmänsä eteen plutolainen nousi, kiersi pöydän ja tarkasteli Tanyaa pitkään joka suunnalta.
”Hyvin pidetty, jos saan sanoa, Ei luut törrötä.. Mutta nuori, niin kovin nuori.. Ei jaksa tehdä paljoa työtä vielä.. ostajat eivät välttämättä pidä kovin arvossa..” plutolainen mietti ääneen ja maiskautti kieltään.
”Mu-mutta herra.. tuota.. se on nuori. Voi kouluttaa hyväksi” rotta puolusteli.
”Totta.. niin totta” plutolainen totesi ja viittasi alaiselleen. ”Olkoot. Ja kohtuullinen korvaus herroille, vai mitä.. aivanaivan..”
Rotta luovutti Tanyan kahleiden ketjun ankeriastyypin alaiselle, joka riuhtaisi Tanyan kovakouraisesti lähimmän tyhjän häkin luo, avasi häkin ja varoittamatta tuikkasi ampullin hiiritytön käsivarteen.
”Aih!” Tanya kirahti ja valahti polvilleen häkin pohjalle.
Äkkiä kaikki äänet muuttuivat muminaksi, maisema sumuiseksi ja.. valot.. valoja paljon.. Jostain kaukaa kuului moottoreiden ääni ja rottien maasturi ajoi pois paikalta.
Tanya säpsähti hereille kun kuljetusaluksen isot moottorit käynnistyivät ja katseli levottomana ympärilleen. Hiiret oli otettu pois häkeistä, pitkät ketjut sidottu kuljetustilan seinustoilla kiertäviin metallitankoihin ja kaikki alkoivat vähitellen toeta huumaavasta aineesta.
”Isi..” Tanya kuiskasi itkuisesti ja hänen vieressään oleva hiiri veti tytön äkkiä viereensä istumaan.
”Shh.. ny hiljaa ja rauhassa niin pysyt hengissä” nuori hiirimies kuiskasi. ”Vartijoilla on aseet ja sähköruoskat. Sä et halua tehdä tuttavuutta kummankaan kanssa..”
Tanya alkoi täristä paniikissa, etsi joukosta tuttuja kasvoja, mutta ei löytänyt ketään.
Hiirten kasvoilla oli pelkoa, inhoa ja raivoa. Osan kasvot olivat täysin ilmeettömät ja olemus lamaantunut. Aavemainen hiljaisuus painoi kuin raskas peitto, kun aluksen moottorit keräsivät tehoa nousemista varten.
Alus tärisi hieman rullatessaan maata pitkin ja nousi sitten yllättävän kevyesti ilmaan.
”Minne meitä viedään?” naishiiri vähän matkan päässä kysyi kuiskaten, ääni täynnä paniikkia.
”Hiljaa!”
”Te senkin.. luonnonoikut! Luoja rankaisee teitä vielä!”
Ase paukahti kuin tykki ja nainen kaatui aluksen lattialle, ohimosta valui verivana kohti korvaa.
”Oliko pakko? Pomo ei tykkää jos kauppatavara kuolee kesken matkan” yksi vartijoista ärähti toverilleen, joka laittoi aseensa takaisin lonkkakoteloon.
”Jos ne rupee ryttyilemään, ne saa tappaa. Pomo tienaa tästä erästä muutenkin ihan tarpeeksi..”
Tanya tuijotti silmät suurina kuollutta hiirinaista. Naisen ilme oli kauhistunut, silmät olivat kiepsahtaneet melkein ympäri ja asento luonnoton.. Kuin isällä..
Hiirityttö alkoi paniikissa nyyhkyttämään ja vaikka hänen molemmin puolin istuvat hiiret yrittivät saada häntä hiljaiseksi, paniikki vain kasvoi ja kasvoi... Kunnes Tanya huusi isää täyttä kurkkua.
Kuului rätisevä ääni ja viuhahdus. Seuraavaksi Tanya tunsi vain lamauttavan kivun selässään. Raajat kramppasivat ja tyttö valui lattialle mahalleen henkeään haukkoen.
Kipu oli niin kova ja syvä, että hiirityttö menetti hetkeksi tajunsa. Kun taju palasi, Tanya tunsi makaavansa mahallaan, osittain toisen hiiren sylissä ja joku puhdisti varovasti hänen selkäänsä.
”Aissaa.. paita sulanut ihoon kii..” naisen ääni kuiskasi.
”Repäse irti vaan.. Jos paidan kudokset jää ihon parantuessa kii, siitä seuraa tulehdus ja varma kuolema..” mieshiiri vastasi ja otti kiinni Tanyan hartioista. ”Mä pidän kii.”
”Anteeksi, kultapieni..” nainen kuiskasi ja repäisi sitten kankaanpalaset irti selän arvesta.
Tanya nieleskeli.
”Muuta mä en oikein loppumatkasta muista.. ne hiiret jotka istui mun molemmin puolin sai jostain puhdistusainetta ja hoiti selän sellaiseen kuntoon, että se oli jo paranemassa kun päästiin perille..”
”Perille minne..?” Lexie kysyi, vaikka melkein arvasikin minne.
”Plutoon.”
Naiset pysäyttivät hevoset puron rantaan ja antoivat hevosten juoda niin pitkään kuin nämä halusivat. Mikään kiire heillä ei ollut.
”Oliko siellä.. orjamarkkinat?” Lexie kysyi lopulta.
”Joo oli.. vähän samaan tyyliin kuin muinaisessa Egyptissä..” Tanya vastasi hiljaa.
”Mistä sä tuon Egyptin tiedät?”
”Sun kirjahyllyssä oli kirja.. Sinuhe Egyptiläinen.. ja mä katoin Googlesta loput” hiirityttö vastasi arkisella äänellä.
”Mä en varmaan ikinä saanu sitä kirjaa kahlattua loppuun asti” Lexie tunnusti nolosti hymyillen. ”Roskaromaanit ja Anetten Tex Willerit vei aina voiton iltalukemisena.”
Tanya hymyili varovaisesti.
Kun hevoset suostuivat jatkamaan matkaa, Lexie päätti jatkaa kyselemistä.
”Siis.. teidät vietiin orjamarkkinoille myyntiin. Mitä sitten?”
”Sitten tulivat.. ostajat..”
