Kirjoittaja Aihe: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6  (Luettu 3445 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Kirjoittaja Okakettu
Ikäraja: K11
Tyylilaji Melankolinen fantasiadraama
Yhteenveto: "Onko se totta? Pystyykö se tyttö todella hallitsemaan säätä kuin jumala?"

A/N: Se tunne kun saat joskus jotakin valmiiksi! Tavoitteeni kirjoittaa jotakin lyhyttä ja tunnelmoivaa jäi tosin taas kerran haaveeksi… Tämä on elokuussa aloitettu sadonkorjuuetydi-tekstini, jonka innoittajana toimi tämä kuva. Projekti jäi pitkäksi aikaa kesken, mutta päädyin marraskuussa taas jatkamaan tätä, kun mikään muu ei oikein onnistunut. Tässä on joitain  Ævintýrin kanssa yhteisiä teemoja, kuten alueelliset erot suhtautumisessa taikuuteen, plus meitsin perinteiset maneerit, mutta toivottavasti ne eivät hirveästi häiritse. Ensi kerralla sitten jotakin ihan uutta ja erilaista, toivon mukaan. Kertokaa toki, mitä mieltä olette! Niin, ja kiitos paljon Nevillalle inspiraatiosta!

Inspiraatiokappaleena on toiminut suureksi osaksi Vaults-yhtyeen kappale Hurricane, enemmän tosin tunnelman kuin sanoitusten kautta.

**

Vuoksi


1.

”Oletko sinä oikeasti noita? Sellainen kuin tarinoissa?”

Aira luopuu huokaisten paikastaan laivan keulassa ja samalla tuulelle puhumisesta, kääntyy sen sijaan kysyjän puoleen. Poika on Kuningaskalastajan miehistön uusin jäsen, Kelnan satamasta mukaan noukittu korvike sairastuneelle kokille. Ilmankos kalastusaluksella tarjoiltu ruoka on ollut viime päivinä suolaisempaa kuin ennen.

Poika on nuorempi kuin hän kuvitteli, hontelonlainen, kasvot lukuisten pisamien peittämät. He eivät ole aiemmin tavanneet, mutta Aira tunnistaa pelokkaan äänen. Hän kuuli sen puhuvan muutama päivä sitten kiihtyneesti kapteenille, kun melkein kaikki muut laivalla olivat jo aikaa sitten vajonneet uneen.

Onko se totta? Pystyykö se tyttö todella hallitsemaan säätä kuin jumala? Sanat kaikuvat muistona Airan päässä hänen tarkastellessaan nuorta kokkia. Pojan silmät ovat suuret ja paljaat, hermostuksesta lähes hetteiset - tämä on selvästi hänen luonaan muiden yllytyksestä. Saalista on tullut viime päivinä vähän, joten miehillä ei ole muuta tekemistä kuin tarkkailla aaltoja ja häntä syrjäsilmällä.

Kuusi kuukautta vailla myrskyn myrskyä. Sen luulisi riittävän edes jonkinlaisen luottamuksen herättämiseen, kunnioitukseenkin, mutta silti kukaan miehistöstä ei kapteenia lukuun ottamatta ole kiittänyt Airaa mistään. Sen sijaan nämä ovat nyt usuttaneet kokkipojan hänen luokseen kuin hän olisi pakollinen, kauhua herättävä tulikoe: kysy sitä noidalta itseltään niin todistat meille olevasi mies. Ajatus saa Airan suupielet vääntymään, jolloin poika säpsähtää kuin hän olisi paljastanut tälle hampaansa. Jostakin kauempaa kuuluu vaivoin hillitty naurunrömäkkä.

Kuin jumala. Hän voi vain arvailla, mitä kapteeni siihen vastasi. Pojan kysymyksestä päätellen ei mitään.

”Me emme olekaan vielä esittäytyneet. Olen Aira”, Aira sanoo ja pakottaa huulensa jäyhään hymyyn. Jos hän on jotakin Kuningaskalastajalla oppinut, niin sen, että itseään koskeviin kysymyksin kannattaa suhtautua kuin ei olisi kuullutkaan niitä. ”Hauska tutustua.”

Kömpelö ystävällisyydentapainen horjuttaa kokkia selvästi – tai ehkä se on sittenkin hänen talvenkäheä, värejä vailla oleva äänensä. Poika ottaa askeleen taaksepäin, mutisten kuitenkin nimensä ennen lopullista pakoa. Aira saa selvää vain ensimmäisistä tavuista, joten hän ei voi olla varma, onko tämä Andrei vai Adrian.

Miesten naurussa ei ole enää mitään hillittyä. Aira näkee, kuinka yksi heistä taputtaa poikaparkaa toverillisesti olalle tämän saapuessa muiden luokse hartiat kyyryssä. Selvisitpäs siitä! ele sanoo. Adrianin, tai Andrein, huulilla viivähtää heikko hymy.

Kylmä kulkee selkää pitkin kuin veitsen terä: jos hän ei pidä varaansa, tuuli ehtii kääntyä. Aira keskittyy jälleen pelkästään mereen edessään.


2.

Tavallista armeliaampina päivinä hän ajattelee, ettei voi syyttää Kuningaskalastajan miehistöä näiden epäluulosta.  Vuosi vuodelta hänenkaltaisiaan on ollut pohjoisessa enemmän kokkipojan mainitsemissa tarinoissa kuin missään muualla, saduissa, joissa ei ole onnellista loppua. Noidat ovat epäpyhiä pimeyden olentoja. Jos et ole varuillasi, ne varastavat sielusi, tai syövät sydämesi, mitä milloinkin kertojan mukaan.

Aira on taikuuden vaalentamine hiuksineen ja noidanmerkkeineen kuitenkin hyvin todellinen, ja sekös miehistöä inhottaa. Etelässä hänet otettaisiin avosylin vastaan missä tahansa maalaiskylässä, jolle riittäisi kaunis sää kesäpäivänseisauksen aikaan: hiukan auringonpaistetta ja poutainen taivas.

Sen sijaan Aira on täällä, Jäämeren reunalla, nojaamassa vasten kalastusaluksen laitaa samalla kun hän muotoilee tuulta taikuudellaan. Hänen tehtävänsä on pitää myrskyt loitolla - tyynnyttää meri silloin, kun sen pohjavirtaukset käyvät laivalle liian julmiksi, puhaltaa pois synkkiä tunteja kantavat pilvet.

Kylmää säätä ei ole kuitenkaan helppo taivuttaa edes noidan tahdon mukaan. Jää pirstoo jatkuvasti Airan sormia ja suuta, siinä on meren suolainen maku. Hänen valkoiset hiuksensa ovat jo aikaa sitten kiertyneet suolavedestä raskaaksi, takkuiseksi vyyhdeksi, jota hän ei jaksa selvitellä hytissään iltaisin. Verna kauhistuisi jos näkisi, kuinka taikuuden käyttäminen pohjoisen säässä on naarmuttanut hänen käsiensä ihon vähän kerrallaan rikki.

Kalastusaluksen miehistö on varma, että Aira salaa jotakin.

Mitä hän täällä, jumalan selän takana, muutoin tekisi? Aira kuulee puheet kyllä, vaikkei koskaan reagoikaan niihin. Työ laivalla on raskaampaa kuin missään muualla, palkka huono. Vielä kuuden kuukauden jälkeenkin hän on muille pelkkä muukalainen, muttei silti, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, lähde. Se on omiaan vahvistamaan epäilyjä, kuiskauksia, jotka seuraavat tiiviisti hänen kantapäillään päivästä toiseen.

Sanokaa minun sanoneen, ennen pitkää se tuhoaa meidät kaikki, hautaa Kuningaskalastajan ikijäähän.

On päiviä, jolloin Aira melkein uskoo siihen itse.


3.

Rommilla terästetty glögimuki on Airan käsiä vasten lämmin. Hän kohottaa juoman lähelle kasvojaan, hengittää syvään. Mausteisesta tuoksusta on tullut Kuningaskalastajalla vietettyjen viikkojen aikana vähän kerrallaan tuttu, vaikka Aira muistaa, että ensimmäisellä kerralla glögi sai hänet yskimään. Kapteeni luuli sen johtuvan rommista, vaikka todellisuudessa syy oli kanelissa, sen vieraudessa. Hänen kaltaisensa avaran maan noidat nauttivat harvoin mitään sillä tavalla makeaa.

Väsymys tuntuu jatkuvana vihlontana Airan käsissä. Selvä merkki liiallisesta taikuuden käytöstä, sanoisi hänen muistojensa Verna, jonka mielestä noitakeinoja tuli harjoittaa vain silloin, kun se on välttämätöntä. Myymällä taikuuttasi muille sinä myyt itseäsi. Häpäiset kaiken, millä on oikeasti merkitystä.

Niin kuin sinulla olisi varaa sanoa siitä minulle enää, Aira ajattelee uupuneesti ja siemaisee glögiään. Rommi lämmittää hänen vatsassaan suloisesti.

Kapteeni istuu työpöytänsä ääressä aivan hänen edessään. Kirjoittaa lokikirjaa, kuten aina tällä kellonlyömällä, pohjoisten tähtien kirjoessa taivasta hiljaisessa yössä. Aira tietää kokemuksesta, että kyseessä on pelkkä hetkellinen illuusio: todellisuudessa laiva ja jäinen maailma sen ympärillä ei ole koskaan täysin vailla ääntä.

Hän huomaa tarkastelevansa lokikirjansa ylle kumartunutta miestä syrjäsilmällä. Tämän iho on tumma kuin eebenpuu, olemus vakava ja työhön keskittynyt. Aira on jo tottunut siihen, että näinä keskiyön hetkinä he lähinnä istuvat vaiti omilla paikoillaan, eivät juuri puhu.

Siksi hän yllättyy, kun kapteeni yhtäkkiä sanoo:

”Vaikutat tänään tavallistakin väsyneemmältä.”

”Niin kai”, Aira vastaa hetken hiljaisuuden jälkeen. Totuus on, että hän on ollut viime aikoina täysin taikuutensa näännyttämä. Kaikkiin Vernan puheisiin hän ei ehkä enää usko, mutta on totta, että noitakeinojen käyttö vaatii veronsa häikäilemättä.

”Ehkä sinun kannattaisi kerätä voimia pari päivää. Ennusteiden mukaan tuulet pysyvät maltillisina viikonvaihteeseen asti. Mahdollisista merivirtauksista selviämme kyllä.”

”Teidän ennusteenne eivät tiedä mitään tuulten todellisesta suunnasta. Sitä paitsi sinä et maksa minulle nukkumisesta.”

”En aio estää sinua”, kapteeni sanoo pehmeästi, nostamatta katsettaan kirjoittamistaan lauseista. ”Ensi viikolla saavumme kuitenkin Eyrin satamaan ja viivymme nousuveteen asti. Katsokin, että silloin lepäät.”

Aira tukahduttaa irvistyksen. ”Käskystä, sir.”

Hän kulauttaa mukinsa tyhjäksi ja on jo nousemassa, kun kapteenin ääni pysäyttää hänet vielä kerran:

”Olethan varovainen, hexia. Äänenpainot kaltaisiasi kohtaan ovat koventuneet rannoilla viime aikoina. On parempi, mikäli Eyrissä kukaan ei tiedä todellista luontoasi.”

Miehen katse viivähtää hänen ranteessaan, jossa noidanmerkki hehkuu kirkkaana kuin veri.


4.

Meren näennäinen hiljaisuus on pinttynyt Airaan päivien saatossa yhtä tiukasti kuin kalan haju hänen vaatteisiinsa. Hän huomaa sen heidän saapuessa Eyrin satamaan, jossa äänten sekamelska ja ihmisten paljous on saada hänet hetkeksi suunniltaan. Kadut kuhisevat tavallistakin enemmän väkeä, onhan markkinapäivä.

Aira ei ylläty nähdessään, että suuri osa Kuningaskalastajan miehistöstä suuntaa heti maihin päästyään kohti läheistä kapakkaa, aikomuksena tuhlata tuorein palkka olueen ja korttipeleihin. Nuori kokkipoika on heidän joukossaan: tämän pisamaiset kasvot punoittavat huonosti peitellystä innosta. Aamuun mennessä ilo on todennäköisesti vaihtunut krapulaan.

Kapteenilta saadut hopeakolikot kilisevät Airan taskussa. Hänellä ei ole aavistustakaan, mihin ne käyttäisi. Ensimmäisinä kuukausina hän lähetti suurimman osan ansaitsemistaan rahoista kotiin, hyvitykseksi kaikesta, kunnes kuuli, että talon asukkaat olivat muuttaneet muualle hiukan yli vuosi sitten. Asiasta hänelle kertonut kaupparatsu tarjoutui kyselemään uuden osoitteen perään, mutta Aira kieltäytyi.

Hetken mielessä viipyy, että kaikkein mieluiten hän olisi juuri nyt istumassa kapteenin hytissä. Juomassa glögiä ja katsomassa miehen työskentelyä äänettömyydessä, joka ei vaadi häneltä mitään.

Se on kuitenkin pelkkää sentimentaalista hölynpölyä. Aira nykäisee hupun valkoisten hiustensa peitoksi, varmistaa, että takin pitkät hihat peittävät ranteet ja noidanmerkin. Ollessaan vakuuttunut, että käy ihmisestä, hän katoaa satamakaupungin levottomaan hälinään.

Jonkin aikaa markkinakojujen lomassa harhailtuaan Aira päätyy ostamaan itselleen syötävää, sellaista, mitä ei voisi uneksiakaan saavansa laivalla. Epäpyhäksi pimeyden olennoksi hänellä on suoranainen pakkomielle päästä maistamaan kaikkea mahdollisimman makeaa. Myyjät suhtautuvat häneen yhtä suopeasti kuin kehen tahansa maksavaan asiakkaaseen, eivät pistä merkille käsien taikuuden aiheuttamia arpia.

Jossakin vaiheessa alkaa sataa. Meren kylmyyteen verrattuna vesipisarat tuntuvat kasvoilla melkein lämpimiltä, vaikka hengitys huuruaakin. Aira hakeutuu sateensuojaan hiljaiselle kujalle, nojaa vasten kiviseinää samalla kun nuolee hunajaa ja sokerihippuja sormenpäistään.

”Etsiikö neiti seuraa?”

Aira kohottaa katseensa äänen suuntaan. Häntä lähestyvän tytön hiukset ovat sateesta kosteat, mikä ei silti kykene himmentämään niiden punaista hehkua. Yllään tällä on jo parhaat päivänsä nähnyt silkkinen mekko, joka paljastaa anteliaasti säärtä sekä solisluun ylle piirretyn pienen linnun. Sellaista kuvaa kantavat tässä kaupungissa ihollaan ilotytöt.

”Pientä korvausta vastaan”, tyttö sanoo innokkaasti nähdessään, ettei Aira juokse karkuun, ”teen teille suunnattomasti hyvää. Kuulun Rastaan Taloon. Olette varmasti kuullut meistä - olemme Eyrin taitavimmat viihdyttäjät.”

Vaaleat, pehmeiltä vaikuttavat sormet tavoittelevat hänen kättään. Kuin huomaamattaan Aira ottaa askeleen lähemmäs. Kuinka kauan siitä on, kun joku on viimeksi koskenut häntä? Hän ajattelee niityllä vietettyjen kesäöiden hämärää, Vernan ihoa omaansa vasten. Aikaa, ennen kuin kaikki rikkoutui.

Ilotytöllä on hänen laillaan nälkäiset silmät. Asia, jota he janoavat, on kuitenkin eri.

”Tuossa.” Aira laskee tytön kämmenelle kasan hopeakolikoita sekä kaksi hunajalla valeltua pikkuleipää. Alun perin hän oli ajatellut säästää ne tulevaa merimatkaa varten, huonojen päivien varalle. ”Osta itsellesi jotakin järkevää, äläkä käytä kaikkea pölyyn.”

Hän kiirehtii pois paikalta ennen kuin tyttö ehtii tointua hämmästyksestä.


5.

Sadepilvet viipyvät Eyrin yllä vielä kaksi seuraavaa päivää. Kaupungin tutkimisen sijasta Aira viettää suurimman osan ajasta hytissään tai aivan Kuningaskalastajan lähettyvillä, miltei kosketusetäisyyden päässä. Hän on jo enemmän kuin valmis jättämään Eyrin taakseen, lähtemään.

Onneksi pian on aika suunnata takaisin merelle. Aira katselee laiturilta, kuinka miehet lastaavat Kuningaskalastajaa, osa yhä ilmeisen krapulaisena. Hän ei tarjoa apuaan, vaikka voisikin voimiaan käyttäen kuljettaa tavaraa ruumaan helposti. Se vain ärsyttäisi muita, eikä hän kaipaa ylimääräistä huomiota osakseen.

Juuri kun Aira herkeää ajattelemasta niin, laiturin rauhaa rikkovat lähistöltä kantautuvat huudot. Hän erottaa aluksi pelkästään niiden hämmästyksestä vihaan vaihtuvan sävyn, lopulta myös sanan, joka toistuu uudelleen ja uudelleen kuin kirous:

noita.

Vaikka vaisto käskee muuta, Aira ryntää juoksuun.

Toinen toistaan epämiellyttävämmät ajatukset risteilevät päässä. Onko joku miehistöstä mennyt kielimään hänestä humalapäissään? Valittanut siitä kirotusta taikuudenkäyttäjästä, noita-akasta, joka on kapteenin suojeluksessa? Aira hymähtää tajutessaan, kuinka todennäköistä se oikeastaan on. Kuusi kuukautta vailla vaarallista säätä. Näille miehille se ei merkitse yhtään mitään niin kauan, kun kyseessä on hänen ja hänen taikuutensa ansio.

On olemassa kuitenkin myös toinen vaihtoehto, sellainen, jota hän ei uskalla olla ottamatta huomioon.

Hänen eteensä levittäytyy levoton ihmistungos. Aira pyrkii väkijoukon ohi kohti sekasorron keskiötä, välittämättä ärtyneestä liikehdinnästä ympärillään. Hän pistää merkille, että suurin osa paikallaolijoista vaikuttaa olevan vihan sijasta enemmänkin hämillään. Askel askeleelta vihaiset huudahdukset muuttuvat kuitenkin selkeämmiksi, niiden takaa erottuu kiihtynyttä puhetta: sekä matala, inhoa tihkuva ääni:

”Edes turvasatamana pidetty Eyri ei ole turvassa noidiksi itseään kutsuvilta vitsauksilta! Älkää antako ulkonäön hämätä – hennon kuoren alle kätkeytyy sieluton pahuus, joka yritti noitua minut, kun en suostunut sen jumalattomiin vaatimuksiin ja haureudentekoihin.”

Aira jähmettyy aloilleen tunnistaessaan sadetta uhmaavat hehkuvanpunaiset hiukset. Maassa kyyhöttävän ilotytön vasen silmä on muurautunut lähes kokonaan umpeen, kuin kovan iskun seurauksena. Tämän käsivarresta pitelee tylysti kiinni suurikokoinen mies, joka taivuttaa sitä niin, että paikallaolijat voivat nähdä tytön ranteen, ihoon piirtyvän jäljen.

Noidanmerkki. Sen ylle on viilletty puukolla täydellinen puoliympyrä, terävä kuin kuunsirppi: riimu, joka estää väliaikaisesti noitakeinojen käytön. Etelässä ne on kirjoittamattomien sääntöjen nojalla kielletty.

”Älkää huoliko – olen varmistanut, ettei se pysty langettamaan kirouksiaan meihin”, mies sanoo yleisön kohahtaessa.

Airan kurkusta kantautuu vaimea sähähdys. Hänen omaa rannettaan polttaa hetken riimun muotoa jäljittelevä aavekipu.

Jokin on kuitenkin vinossa. Edes riimun ei pitäisi pystyä himmentämään noidanmerkkiä sillä tavalla. Tytön merkki on luonnottoman vaalea, epäselvä kuin haalistumaisillaan oleva arpi. Aira on nähnyt sellaisen ennenkin.

Hän on luopunut taikuudestaan, hän tajuaa kääntäen katseensa tytöstä mieheen. Miksi siis –

Ajatus katkeaa kesken Airan nähdessä miehen ilmeen. Se on lähes verenhimoinen, omasta voimastaan päihtynyt – ja samalla kuin avoin kirja, ainakin Airalle. Mies tietää. Tämä tietää, että taikuus on kuihtunut tytöstä, eikä voisi vähempää välittää: ehkä se on jopa ollut edellytys tälle kaikelle.

Ilotytön huulilta karkaa särkynyt nyyhkäisy, joka saa miehen kasvot vääntymään halveksunnasta. Kuinka naurettavan helppoa sen on täytynytkään olla, kukistaa pölyn ja huono elämän heikentämä noita, joka merkkinsä haaleudesta päätellen ei ole käyttänyt taikuutta enää vuosiin. Saada sillä tavalla osakseen pelolla ja vihalla oikeutettua kunniaa. Sillä tavallako ihmiset todella heihin nykyisin suhtautuvat?

Mies kohottaa kätensä lyöntiin. Tämä aikoo selvästi viedä aloittamansa loppuun, koko julman näytelmän: oli miehen tavoite mikä hyvänsä, vain tytön häpäisy ja satuttaminen ovat sen saavuttamiseen riittävät. Yleisön seassa väreilee selvä epävarmuus, ja silti kukaan ei uskalla tehdä mitään.

Aira ottaa askeleen lähemmäs.


6.

”Minä kun kuvittelin käskeneeni sinun levätä."

Aira naurahtaa väsyneesti: tällä kertaa hän istuu kapteenin hytissä tyhjin, verta vuotavin käsin. Äkillinen noitakeinojen käyttäminen repi kertaalleen umpeutuneet haavat auki, vaikka hän yritti olla varovainen. Taikuus vapisuttaa kehoa silti vielä nytkin, särkee hartioita ja leukapieliä. Edes säänoidan ei pitäisi luoda myrskyä tyhjästä.

Viimeisenä Aira oli nähnyt tytöstä tämän etääntyvän selän. Kukaan ei sateen ja tuulen raivotessa osannut kiinnittää huomiota tämän pakoon, kaikkein vähiten mies, jonka Aira oli pakottanut taikuudellaan vajoamaan polvilleen. Hän oli odottanut niin kauan, että tyttö oli varmasti kadonnut paikalta, päästänyt irti myrskystä vasta sitten. Se oli tuntunut samalta kuin hän olisi laskenut osan taivaan painosta jalkojensa juureen. Jäljelle oli jäänyt pelkkä haalea sade sekä miehen kivun voihkaukset.

Oli silkka ihme, ettei kukaan paikallaolijoista ollut tunnistanut noitakeinojen lähdettä, lukuun ottamatta Kuningaskalastajan miehistöä. Aira erotti muutaman heistä väkijoukossa, yhtä kalpeina ja kauhuissaan kuin muutkin äkillisen kaaoksen keskellä. Nuori kokkipoika oli tuijottanut häntä kasvoillaan ilme, joka vaikutti sekoitukselta pelkoa ja melkein ihailevaa ihmetystä.

Miehet eivät olleet silti sanoneet hänestä mitään - eivät kenellekään muulle kuin kapteenille.

”Olenko minä yhä sinun alaisesi?”

”Mikset olisi?” Kapteeni kysyy sen katsomatta häntä. Tämä on polvistunut hänen eteensä puhdistaakseen kämmenten haavat, vaikka hän ei ole pyytänyt sitä. Aira tuijottaa miehen käsiä, jotka tunnustelevat vakaina ja lämpiminä hänen arpien peittämiä rystysiään. Osa hänestä haluaisi estellä, tehdä työ itse. Vielä enemmän Aira tahtoo kuitenkin luovuttaa, antaa kaiken vain tapahtua. Niin kuin hänellä muka olisi oikeutta siihen.

”Käytin taikuuttani väärin. Pestautuessani sanoit, että se olisi varmin tapa tulla erotetuksi.”

Kuningaskalastaja keinahtelee kevyesti aaltoja vasten, valmiina lähtemään vuoroveden jäljiltä merelle. Yleensä laivan liike rauhoittaa kaaosta hänen sisällään, auttaa nukahtamaan öisin, mutta nyt se tekee vain huonovointiseksi. Aira ei halua myöntää, että pelkää miehen vastausta kuollakseen.

”Sinulla on outo halu rangaista itseäsi jatkuvasti”, kapteeni mutisee, melkein enemmän itselleen kuin Airalle. Ääneen tämä sanoo:

”Et ole käyttänyt taikuuttasi väärin.”

”Mutta –”

”Teit sen, minkä koit oikeaksi, enkä aio tuomita sinua siitä: etenkään, kun kukaan sivullinen ei vahingoittunut. Kuulemani perusteella se mies olisi vahingoittanut noitaa pahasti, ellet olisi mennyt väliin. Ennakkoluulot ja huhupuheet eivät oikeuta kohtelemaan teitä kuin raakalaiset, hexia.”

Hexia. Kapteenin äidinkielellä sana tarkoittaa noitaa, joka käyttää taikuuttaan hyvään. Hän siis todella saa pitää työnsä. Aira ei ole varma, mitä oivallus hänessä herättää – häkeltynyttä huojennusta, ehkä. Silti hänen onnistuu sanoa vain:

”Olenko siis vapaa lähtemään? Taikuuttani tarvitaan pian kannella. Taivaanranta oli lähestyvästä myrskystä punainen.”

Kapteeni päästää huokaisten irti hänen käsistään, jotka eivät näytä niin murjotuilta kuin vielä hetki sitten. ”En aio estää sinua. Tee työsi, mutta katsokin, etteivät haavasi aukea enää tälle päivälle.”

Aira nyökkää ja nousee, lupaamatta kuitenkaan mitään. Hän on jo melkein ovella, kun äkkiä jokin saa hänet kääntymään:

”Hän ei ollut noita.”

Kapteeni katsahtaa häneen otsa rypyssä. ”Mitä tarkoitat?”

”Se tyttö ei ollut noita”, Aira toistaa, tietämättä oikeastaan itsekään, miksi. ”Ei enää. Hän oli luopunut taikuudestaan, varmaankin jollakin kielletyllä manauksella. Voimiensa tunnossa olevaa taikuudenkäyttäjää vastaan sillä miehellä ei olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta.”

”Luopunut? Miksi kukaan kaltaisesi haluaisi…? En tiennyt, että sellainen on mahdollista.”

Aira on hetken hiljaa.

”Epätoivosta. Kaipauksesta olla jotakin muuta. Se on mahdollista, mutta niin ei… monien mielestä se tekona on pahempi kuin kuolema.” Jos luovut taikuudestasi, luovut samalla myös sielustasi: kaikesta, millä on merkitystä. Kuinka usein he saivatkaan lapsena kuulla siitä. Kuinka vähän se lopulta merkitsi.

Kapteeni kaiketi näkee varjon häilähtävän hänen kasvoillaan, sillä tämä kysyy melkein lempeästi:

”Niinkö sinäkin uskot, hexia?”

Airan valtaa tummanpuhuva väsymys, joka ei liity millään tavalla Eyrin tapahtumiin. Hän yrittää olla ajattelematta Vernaa, menneisyyttä, jota pakenee yhä, mutta ei onnistu siinä kovinkaan hyvin.

Mitä vain vuoksesi. Niin hän oli Vernalle sanonut.

”Kyllä. En. En tiedä. Mutta myös manauksessa auttaminen on rangaistava teko.”

**
« Viimeksi muokattu: 21.02.2017 20:42:34 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 857
    • ficcilistaus
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #1 : 26.12.2016 15:45:10 »
Oujee, originaalifantasiaa! Pistin tämän korvan taakse heti kun julkaisit, mutta vasta nyt löytyi sopiva hetki lukea ja kommentoida. Halusin paneutua tähän kaikessa rauhassa :) Ja kyllä kannatti!

Ihailen suuresti kaikkia tämän genren tekeleitä, jotka mahtuvat näin lyhyeen sanamäärään. Fanifiktion kanssahan on helppoa, kun alkuperäiskirjailija on tehnyt kaiken taustoituksen valmiiksi. Realistisen originaalitekstin kanssa joutuu esittelemään hahmonsa, mutta lukijoiden voi kuitenkin olettaa tietävän, miten maailma pääpiirteissään toimii. Mutta originaalifantasia sitten! Lukijaparka lähtee ihan tyhjästä liikkeelle, ja kirjoittaja joutuu kädestä pitäen selittämään, mikä on mahdollista ja mikä ei. Siksi tykkäsinkin siitä, miten jo ekassa osassa saatiin ilman raskasta infodumppausta tai liirumlaarumeita selvitettyä lukijalle, että tässä maailmassa on todella jonkinlaista säämagiaa. Todella mielenkiintoinen kohtaus ja aloitus! Ensin ajattelin, että miehistön epäluulo Airaa kohtaan olisi jotain yleistä merimiestaikauskoisuutta, mutta pian käy ilmi, että kyseessä on ennemminkin alueellinen ero.

Työskentelyolosuhteet laivalla ovat kehnot ja palkka huono. Tässä vaiheessa alan ensimmäistä kertaa epäillä, että Airalla tosiaan on jotain salattavaa. Pian Verna alkaa kutkuttaa mieltä. Glögiä siemaileva kapteeni nousee esiin sympaattisena ja turvallisena hahmona ja hetken jo mietin, syntyykö tästä jokin romanssi. Mutta ehkä olit ajatellut kapun enemmän isälliseksi hahmoksi. Jotenkin mulla oli lukiessa koko ajan sellainen painostava tunne, kuin tarinan päällä roikkuisi uhkaava pilvi, joka kerää voimiaan ja iskee ennen pitkää, joko todellisen myrskyn tai noitavainon muodossa. Lopulta pelkoni käy toteen, mutta tykkäsin kovasti erehtyessäni noitavainon kohteesta. Rakastan yllätyskäänteitä! Ja toinen juttu, mistä tykkään, on moraalisesti vahvat, mutta silti epätäydelliset hahmot ja juuri sellaiseksi Aira osoittautuu.

Kaiken kaikkiaan hyvin tällaisenaan toimiva tarina, jossa kerrottiin tarpeeksi, että juoni tempaisi mukaansa, mutta maltettiin jättää turhat jaaritukset pois ja jotain lukijan päättelykyvyn varaan. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin vähän elävämpää kuvausta Eyristä. Millainen tämä hälisevä satamakaupunki on? Ja ennen kaikkea: miten Aira, muukalainen, sen kokee? Myös noidanmerkin ulkonäköä ja ehkä merkitystäkin olisi voinut kuvailla enemmän siinä vaiheessa, kun se eka kertaa mainittiin, koska se myöhemmin nousi niin tärkeäksi juonielementiksi.

Kiitos tarinasta ja inspiroivaa uutta vuotta! :)

ficcilistaus: Fini | AO3

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #2 : 29.12.2016 20:22:31 »
Ohh, miten ihana kommentti, kiitos hirmuisesti mimamu, pohdintojasi tarinasta oli ihan äärimmäisen antoisaa lukea! Myönnän, että tämän kirjoittaminen oli melkoista taistelua, koska en koe olevani kirjoittajana omimmillani tällaisissa lyhyemmissä teksteissä. Originaalifantasiassa eritoten on omat kommervenkkinsä, kuten toitkin ilmi, joten olen kovin ilahtunut siitä, että tämä oli mielestäsi siltä osin onnistunut! Kiitos myös Eyriin ja noidanmerkkiin liittyvistä huomioista, pitääpä muistaa ottaa tuollaiset ja tuontyyliset jutut jatkossa paremmin tekstissä esiin. :) Kapteenin ja Airan välit jätin tosiaan tarkoituksella melko tulkinnanvaraiseksi.

Kiitos vielä kerran kommentistasi, ja inspiroivaa uutta vuotta myös sinulle!

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 993
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #3 : 31.12.2016 09:35:28 »
Tämä oli ihana, luin yhdetä istumalta ja ajattelin kirjoittaa vielä pikakommentin.

Originaalifantasia on nannaa, vaikkakin haastavaa kirjoittaa juuri tuon lukijan tietämättömyyden takia. Teksti oli sujuvaa ja eteni mukavaan tahtiin. Pidin tässä(kin) pienistä yksityiskohdistaja niiden merkityksistä; solisluun ylle piirretystä linnusta, käsien arvista, taikuuden vaalentamista hiuksista (joita itsekin käytän) ja noitamerkistä sekä sen estävästä riimusta, vaikka olisin myös halunnut edellisestä tarkempaa kuvailua. :)

Hahmokuvailut olivat onnistuneita, ja jos joskus haluat palata näiden pariin, olen heti lukemassa ;)
So wake me up when it's all over
when I'm wiser and I'm older
all this time i was finding myself
and I didn't know I was lost

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #4 : 01.01.2017 17:02:34 »
Kiitos hirmuisen paljon kommentistasi, Isfet, on ollut ihana huomata, että tälle on löytynyt lukijoita!  Mahtavaa, että pidit, oli erityisen kiva kuulla, että hahmokuvaukset ja yksityiskohdat olivat onnistuneita. :) Täömän tarinan maailmaan ja hahmoihin en usko enää palaavani, mutta originaalifantasiaa olisi kyllä tarkoitus kirjoittaa jossain muodossa jatkossakin. Kiitos!

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 577
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #5 : 29.01.2018 20:20:30 »
Kommenttikampanjasta iltaa
Tykkäsin tästä todella paljon. Fantasia on ollut mulla aina tosi lähellä sydäntä, ja originaalifantasiaa rakastan erityisen paljon. :)
Itse teksti oli sopivasti kuvailevaa, mutta samalla etenevää ja sujuvaa. Tykkäsin erityisesti siitä, miten päähenkilön luonne ja persoonallisuus tulivat esille hänen ajatustensa, repliikkiensä ja tekemistensä kautta.
Tässä huomiota kiinnitti myös ihmisten ennakkoluuloisuus taikaa käyttäviä kohtaan. Toit mun mielestä upeasti esille sitä, miten ihmiset usein pelkäävät ja välttelevät sellaista, jota eivät kunnolla tunne. Tuokin, miten laivan miehistö edelleen pelkää Airaa useamman kuukauden tuntemisen jälkeen kertoo siitä, miten ihmiset suhtautuvat pelolla sellaiseen, mitä eivät ymmärrä.
Tapa, jolla taikuus oli tässä kuvattu, oli musta myös tosi hyvä. Se, miten taikuus vaatii veronsa käyttäjältään, ja kuinka taikuuden käyttö saa aikaan haavoja ja arpia käsiin, olivat mielenkiintoisia ja elävöittäviä yksityiskohtia. Samoin ranteessa oleva noidan merkki ja taikuuden käytön estävä riimu.
Airan menneisyyteen ja tuntemattomaksi jäävään Vernaan viitattiin myös muutamaan kertaan, mikä lisäsi musta hyvin hahmon syvyyttä. Tavallaan jäin kaipaamaan vähän lisää tietoa siitä, mitä Airan menneisyydessä on tapahtunut, ja kuka Verna oikeastaan on.
Kaikin puolin kiinnostava ja hyvin kirjoitettu teksti. Jos joskus päätät jatkaa ja kirjoittaa tästä maailmasta tai henkilöistä lisää, lukisin oikein mielelläni. Kiitos paljon tästä. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #6 : 31.01.2018 16:07:07 »
Kiitos paljon pitkästä ja kattavasta kommentistasi, Sielulintu, mukavaa että tykkäsit tästä! Nostitkin esiin paljon sellaisia pointteja, joihin pyrin panostamaan tässä tekstissä. Olen tosi iloinen, että erilaisuuden pelon kuvaus oli mielestäsi onnistunutta! Minua on aina kiinnostanut 'taikuudella on hintansa' -tyylinen konsepti, erityisesti taikuuden käyttäjää itseään kohtaan, ja siksi se esiintyy tarinoissani yleensä aina jossain muodossa. Airan menneisyys jäi tosiaan aika hämäriksi, ja kieltämättä kirjoittaessanikin pohdin, olisiko sitä pitänyt avata enemmän. Joka tapauksessa, kiva kuulla että voisit lukea tästä maailmasta ja hahmoista enemmänkin! En ole tähän jatkoa oikeastaan suunnitellut, mutta eihän sitä koskaan tiedä. :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 9 277
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #7 : 18.02.2018 12:43:02 »
Heissan! Löysin tämän vähän erikoisemmalla tavalla, sillä Kaikenmaailman kommentteja haaste innoitti etsimään tekstin kirjoittajalta, jonka nick alkaa samalla alkukirjaimella kuin oma nick. Joten päädyin listauksien kautta sinun listaukseesi ja nappasin sitten tämän luettavaksi, kun vaikutti mielenkiintoiselta!

Fantasia on lähellä sydäntä ja sitä on ihanaa lukea, vaikka pakko myöntää, että olen pidempiin teksteihin Finissä vähän huono tarttumaan. Mutta tämä oli sopivan lyhyt ottaa nyt kommentoitavaksi ja onneksi nappasin. Pituudessa oli tosin hieman sellaista hallaa, että olisin ehkä kaivannut vielä lisää tietoa Vernasta ja tuosta menneisyydestä, mikä nyt häilyi tuommoisena haamuna taustalla. Tavallaan pienet tiedonjyvät pitivät uteliaana, mutta lopun jälkeen tuli kuitenkin sellainen olo, että olisi ehkä kaivannut vielä lisää. Siitä huolimatta teksti oli kyllä todella hyvä ja mielenkiintoinen! Tällainen lyhyempikin katsaus siis toimi.

Pidin siitä, että tämä sijoittui merelle ja satamaan ja miten vahvasti taikuus oli tässä läsnä. Vaikkei voimia niin kauheasi nähty, kun kyseessä olipääasiassa myrskyjen estäminen, niin niiden vaikutukset tuli vahvasti esille. Se oli mielenkiintoista lukea, miten taikuus niin rasitti ja kuvailu niin ympäristöstä kuin kaikesta muustakin oli todella onnistunutta. Sulla on mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa, josta tykkäsin, vaikka välillä ehkä omaan makuuni lauseet olivat hieman erikoisia. Paljon pilkkuja, mutta ne oikeastaan sopivat tähän varsin mainiosti. :)

Hahmot vaikuttivat mielenkiintoisilta, vaikka ainoastaan päähenkilöstä kerrottiin enemmän. Mutta tykästyin esimerkiksi kapteeniin tosi paljon, vaikka se jäikin aika sivuosaan, mutta se vaikutti mielenkiintoiselta. Tästä sarjasta lukisi mielellään lisääkin, kun tämä jätti aika paljon avoimia kysymyksiä, mihin innostaisi kuulla vastausta! Meri ja satamat on mulle sellaisia fiksaatioita ympäristöissä, mitä lukee mielellään, joten oli kyllä ihana lukea tällaista tekstiä. Pidin myös siitä, miten erityisesti alussa kylmyyttä kuvattiin.

Oikein kaunis ficletsarja kyllä, josta tykkäsin! Oli ihana löytää tämä, kun oli näköjään aiemmin mennyt ohi. Kiitokset siis oikein kovasti, olisi hauskaa, jos tälle tulisi jatkoa tai jokin täydentävä shotti tms. lisää enivei! <3

“Are you aware of what the hyacinth represents?”

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #8 : 26.02.2018 21:24:38 »
Oi, kiitos hirmuisen paljon kommentistasi, Odo, se oli todella iloinen yllätys! Löysit tosiaan hauskalla tavalla Vuoksin pariin, heh, mukavaa kuulla että lukukokemus oli mieleinen. :) Jälkiviisaana olen itsekin sitä mieltä, että Airan menneisyyttä ja eritoten Vernaa olisi ollut hyvä avata tekstissä enemmän. Hienoa, että tässä kuvattu taikuus ja meri miljöönä miellyttivät, sainkin tosiaan yhdistää siinä kaksi lempiasiaani. Hahmokehut ilahduttivat eritoten, kattava hahmokuvaus kun vähän haastavaa näin lyhyehkössä tekstissä. Jatkoa en tosiaan ole tälle suunnitellut, mutta saa nähdä! Hyvä tietää, että lukijoita sellaiselle nähtävästi olisi. Kiitos vielä kommentista, se ilahdutti paljon!

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 070
  • How's my singing?
    • En runotyttö, ehkä ihminen -kirjoitusblogi
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #9 : 17.05.2018 08:41:20 »
Pidin tästä kovasti! Kalastaja-aluksen(?) oma yksityinen säänoita on konseptina mielenkiintoinen, varsinkin kun siihen ynnätään tuo jäämeri ja noitien vainoaminen. Iholla olevat riimut ja verille aukeavat kädet ovat myös kivoja ideoita! Aira on hahmona mystinen, eikä tämä tarina avannut häntä tarpeeksi sammuttamaan uteliaisuuttani. Mielelläni lukisin hänestä ja hänen meriseikkailuistaan lisääkin (tai sitten tuosta paljon ajatuksissa pyörineestä menneisyydestä). Myös tämän tarinan maailmasta olisi noin muutenkin kiva lukea.

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #10 : 19.05.2018 22:48:43 »
Yllätyin todella iloisesti kommentistasi, Avaruuspiraatti, kiitos hirmuisesti! :) Tosi mukavaa, että tarinan konsepti ja muut elementit miellyttivät niin paljon, että Airasta ja tästä maailmasta voisi lukea enemmänkin. Jatkoa en ole tähän suunnitellut, mutta mikäli inspiraatio vain iskee, niin mielelläni kyllä palaisin säänoitien pariin. Kiitos vielä!

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 560
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #11 : 10.03.2020 21:06:22 »
Kommenttikampanjasta iltaa :)

En ole aikaisemmin lukenut sinulta mitään, joten oli todella mielenkiintoista sukeltaa listaukseesi ja huomata, että Ævintýr, jota näkee usein tuolla "edellisen käyntisi jälkeisissä viesteissä", on sinun kirjoittamasi :) Sitä en kuitenkaan pittudensa puolesta poiminut vaan ajattelin kurkistaa vähän lyhyempään tarinaan. Mukavaa kuitenkin kuulla, että tässä ja Ævintýrissä on jotain samoja teemoja, voihan olla että tutustun vielä jonain päivänä tuohonkin maailmaan :)

Tämä oli todella mielenkiintoinen tarina ja suorastaan ahmin tämän. Tällainen originaalifantasia ei ole minulle kovin tuttua aluetta täällä Finissä, vaikka toki muutoin olenkin fantasian kuluttaja. Ja toisaalta, mitenkä tämä eroaisikaan painetusta tekstistä? Julkaisukanava on vain eri, mutta muutoin tämä on samaa fantasiaa jota olen raahannut kirjastosta selkä vääränä :D Ihanaa, että tämmöistä on olemassa ja siitä pääsee nauttimaan näin!

Hahmot ja miljöö toimivat hienosti. Pidin valtavasti tuosta sää-noita ajatuksesta vaikka samaan aikaan pohdin miehistön käytöstä Airaa (ihana nimi muuten!) kohtaan. Kun eikös hänen tehtävänsä ollut nimenomaan pitää koko miehistö turvassa myrskyltä? Vai pelkäsivätkö nämä, että jos Aira suuttuu niin sitten he ovat pulassa? Kokki-pojan haparointi oli jotenkin suloista ja lopussa olin helpottunut ettei kukaan näistä ollut kielinyt Airasta. Laivan kapteenia jäin miettimään ja olisinkin halunnut kuulla hänestä enemmän. Jotain tuossa hahmossa jäi nimittäin salaisuuden verhon taa. En tiedä teitkö sen tarkoituksella vai oliko se tahatonta, mutta joka tapauksessa hän jäi hahmona kiinnostamaan ja kiehtomaan.

Airan päätös auttaa voimistaan luopunutta noitaa oli hyvin luonnollinen, uskoisin että kuka vain samassa tilanteessa toimisi samoin. Hienoa, että tyttö pääsi pakoon ja toivottavasti tämä nyt pysyy erossa pölystä (oi kun tykkäsin tästäkin!) ja hankkiutuu parempaan seuraan. Toki Airahan olisi voinut ottaa tämän myös mukaansa, miksihän ei sitä tehnyt?

Vaikka tämä oli lyhyt tarina, niin tämä antoi silti paljon ajatuksia. Pidin kovasti kerronnastasi, kuljetit tarinaa hienosti eteenpäin ja tarjoilit juuri sopivasti tietoa lukijalle, mutta jätit kuitenkin myös sopivia aukkoja joita täydentää itse. Kiitos todella paljon tästä tekstistä :)

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #12 : 11.03.2020 16:33:46 »
Ilahduin huomatessani, että olit valinnut tämän tekstin kommenttikampanjasta, kiitos paljon, Vendela! Mukavaa kuulla, että tällainen fantasiaoriginaali maistui. Finistä löytyy minusta todella paljon kiinnostavia ja monipuolisia fantasia-genren tekstejä, suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos vain yhtään tuntuu omalta jutulta. :) Hienoa, että miljöö ja hahmot olivat mieleesi, samoin kuin säänoituus, se oli hauska konsepti kirjoittaa. Tuon miehistön käytöksen syyn voi tulkita siten mikä itsestä tuntuu järkevimmältä, mutta itse ajattelin sen niin, että noitia kohtaan tunnettu ennakkoluuloisuus ja vieraudenpelko ovat siinä iso tekijä - niin irrationaalista kuin se tässä yhteydessä onkin. Heh, kapteeni tosiaan jäi aika mystiseksi persoonaksi! Hienoa kuulla, että hän onnistui hahmona kiehtomaan. Mitä tulee taiattomaan noidan kohtaloon, niin ajattelin itse, että hän tuossa lopun väliselkkauksessa ennätti kadota niin kauas, ettei Airan ollut häntä mahdollista enää saavuttaa (ja kaiketi tämän houkuttelu mukaan ei myrskyn taikomisen lomassa olisi onnistunut). Se, että tyttö olisi lähtenyt Airan mukaan, olisi antanut tälle kyllä paljon toiveikkaamman lopun - en tullut sitä itse ajatelleeksi kirjoittaessa ollenkaan, joten oli mukava nyt makustella sitä vaihtoehtona. Kiitos vielä paljon kommentistasi, se oli ihana illan piristys.
« Viimeksi muokattu: 11.03.2020 20:42:19 kirjoittanut Okakettu »

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 1 044
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #13 : 22.03.2020 18:47:02 »
Mikä ihana ja vaikuttava teksti! En ole paljoakaan tainnut kommentoida tekstejäsi, koska tuntuu, että etsiydyn niiden pariin harvakseltaan – mutta vain, koska ne ovat niin upeita, että haluan todella panostaa kommenttiin tai vähintään antaa jotain takaisin hienosta lukukokemuksesta. Tämän luin nyt Kommentoinnin ABC -haastetta varten ja miten iloinen valinnastani olenkaan!

Ensinnäkin minua puhutteli suuresti meriteema sekä se, miten tässä on jonkinlaista suomalaiseksikin miellettävää sisukkuutta. Osaan kuvitella Airan kannella tarkkailemassa säätä, kuinka meri liikkuu ja haluaisi myrskytä, mutta ei pysty jouduttuaan Airan voimien orjaksi. Tämän lisäksi moni muukin kohtaus tässä fikletsarjassa oli kuviteltavissa: näin Airan lyhyen keskustelun kokkipojan kanssa, ja kuinka hän istuutuu alas kapteenia vastapäätä, katsellen miehen hiljaista työskentelyä. Koin ehkä jopa tuntevani eri osien tunnelman, Airan halun kadota ihmisvilinään, työhön, tuohon kapteenin työtilan hiljaisuuteen. Se on tässä tekstissä todella antoisaa: pystyä kuvittelemaan itsensä näihin tilanteisiin ja samalla yrittää ymmärtää päähenkilön ajatuksia, menneisyyttä ja nykyhetkeä. Airan halussa kadota on jotain kaunista, mutta samalla surullista. Se on myös omasta elämästä tuttu tunne, joka tulee ja menee.

Nautin suuresti siitä, miten läpimietityltä tämä tuntuu. Vaikka kirjoititkin tätä kahtena eri aikana, mielestäni jokainen yksityiskohta ja lause tuntuu äärimmäisen harkitulta ja siksi merkitykselliseltä. Lukijana on pakko keskittyä jatkuvasti, jotta varmasti saan jokaisen pienen tiedonmurun itselleni rakentaakseni kuvaa Airasta. Tämän takia osien pituus fikletteinä on juuri sopiva tälle, sillä hengähdystaukoja tulee riittävän usein. Rakennat onnistuneesti Airan menneisyyttä ripotellen tiedonmuruja sinne tänne, samalla antaen kuvaa hänen nykyisestä tilanteestaan ja miten hän selviytyy rankasta ympäristöstä, voimia kuluttavasta työstä ja menneisyytensä painosta huolimatta. Kapteenin rooli on tässä tarinassa tarpeellinen, sillä hän kulkee ikään kuin lohdun tuojana, antaen Airalle hengähdystauon ja tilan, jossa tämä tuntee itsensä rauhalliseksi. Oli jotenkin sydäntä lämmittävää, kuinka Aira satamaan päästessään kaipaakin vain kapteenin läheisyyteen.

Lukijana olen äärimmäisen utelias alusta loppuun saakka. Ainoastaan tuo miehistön suhde hänen noituuteensa jää mielestäni hieman vaille loppua – ehkä se johtuu siitä, että odotin yhteenvetoon valitun siteerauksen nousevan jotenkin suurempaan rooliin (ehkä kokkipojan kautta tai muutoin). Toki tuo torilla tapahtunut toisen noidan pelastus ja miehistön päätös olla kantelematta Airasta antavat jonkinlaisen päätöksen, mutta minua se jäi hieman kaihertamaan.

Minun isoäitini nimi on Aira, joten senkin puolesta tätä oli jotenkin ihana lukea, koska hän on juuri saattohoidossa ja yhtäkkiä koko hänen elämänsä on kuin muuttunut tarinaksi, josta yritän jopa epätoivoisesti poimia talteen pieniä tiedonmuruja kun vielä ehdin. Minun mielessäni Aira on tästä sukulaisuussuhteesta johtuen vanhan ihmisen nimi, mutta ei ensisijaisesti niin vanhan, että nimen voisi mieltää noidan nimeksi – joten päähenkilön nimen valinta tuntui aluksi hassulta. Tässä tekstissä alun totuttelun jälkeen pidin kuitenkin siitä, miten Aira muuttuu suomalaisesta nimestä hexian nimeksi (mikä ihana sana!) ja antaa nimelle vielä jonkinlaisen mystisen, yliluonnollisen kaiun. Ehkä jotenkin näen isoäitinikin erilaisessa valossa, kun nyt Aira-nimenkin merkitys on mielessäni muuttunut :)

Kiitos siis suuresti tästä ihanasta fikletsarjasta, tämä oli kaunis ja täynnä ajatuksia herättäviä lauseita, ideoita ja henkilöhahmoja!

© Waulish

lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #14 : 29.03.2020 18:53:34 »
Voi että, aivan häkellyin ihanasta palautteestasi, hiddenben! :) Tosi mukavaa, että tämä teksti valikoitui luettavaksesi Kommentoinnin ABC -haasteen puitteissa, ja että pidit lukemastasi. Olen erityisen otettu siitä, että kokonaisuus vaikuttaa sinusta läpimietityltä ja jokainen lause merkitykselliseltä, se on minulle tosi tärkeä juttu. Samoin myös tuo seikka, että tarinan tilanteisiin pystyy kuvittelemaan itsensä lukiessaan. Huomiosi suomalaisesta sisukkuudesta oli minusta todella hauska ja osuva, kyllähän Airassa on sellaista sitkeää itsepintaisuutta olosuhteistaan huolimatta. Totta myös, että Airan ja miehistön välisen selkkauksen/konfliktin olisi etenkin lopussa voinut ottaa paremmin huomioon - itse ajattelin juurikin tuon noitakeinoista kantelematta jättämisen tietynlaiseksi päätepisteeksi, mutta se jää todella tuollaisena vähän muun varjoon.
Lainaus
Ehkä jotenkin näen isoäitinikin erilaisessa valossa, kun nyt Aira-nimenkin merkitys on mielessäni muuttunut :)
Olen todella otettu, että tätä lukiessa sinulla heräsi tällaisia ajatuksia. Kiitos hirmuisen paljon ilahduttavasti kommentistasi. <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 262
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #15 : 08.05.2020 21:15:21 »
Olen lukenut aivan liian vähän tekstejäsi! Aina kun luen jonkun, uppoudun tarinaan ja taitavasti mutta samalla vähäeleisesti rakentamaasi maailmaasi ihan täysin. Niin kävi tälläkin kertaa.

Pidin niin monesta ideasta ja ajatuksesta tässä, säänoidasta ja noidanmerkistä, siitä miten kuluttavaa, tuskallistakin taikuuden käyttäminen on, ja taikuuden myymiseen liittyvistä ongelmista ja kysymyksistä. Tässä oli upeita kuvia, Aira laivan keulassa katse ja ajatukset meressä, hiljaiset hetket kapteenin lähellä, satamakaupunkiin saapuminen. Ja ah miten kutkuttavasti jätetään auki menneisyyteen ja Vernaan liittyviä asioita. Olisi ollut ihana lukea siitä enemmänkin, mutta toisaalta pidän kovasti sellaisista teksteistä, jossa kaikkea ei selitetä auki ja alleviivata, vaan lukijalle annetaan tilaa tulkita itse. Itse asiassa luin tuota loppua nyt uudestaan, ja taikuudestaan luopuneen noidan pelastaminen ja hänen pakonsa katseleminen sai kuin saikin uudenlaisia merkityksiä. Ehkä keskityin vääriin asioihin ensimmäisellä kerralla, kun nyt kaikki vaikuttaakin ihan selvältä. :D

Tarinan rakentamisen lisäksi myös tapasi käyttää kieltä on tosi kaunista! Rytmi ja sanat ovat sellaisia, että lukija voi vain tyytyväisenä kellua eteenpäin. Hermostuksesta hetteiset silmät, vaikkapa. Pidin myös nimestä, se sai lisämerkityksiä tekstin lopetuksesta, ja lisäksi vuoroveteen viittaaminen toi mieleen meren ikuisen liikkeen ja siitä ajatuksen Airan pitkästä matkasta ei vain tällä laivalla vaan maailmassa ylipäänsä.

Kiitos siis tästä! Taidankin jatkaa listauksesi lukua tämän Kommenttiarpajaisia varten lukemani tekstin jälkeen. Ævintýriin olen halunnu tarttua jo pitkään, mutta pituus jännittää... Ehkäpä tänä keväänä on sen aika.
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 048
Vs: Vuoksi |K11| fantasiadraama | fikletsarja, 6/6
« Vastaus #16 : 14.05.2020 18:00:37 »
Ricolette: Aa, kiitos hirmuisesti kauniista sanoistasi, kommenttisi ilahdutti minua todella paljon. :) Hienoa kuulla, että pidit tämän tekstin yksityiskohdista ja että myös menneisyyden tapahtumien auki jättäminen toimi. Itsekin tykkään nimenomaan siitä, että myös lukijan tulkinnan varaan jätetään jonkin verran, mutta se on aina omanlaisensa haaste, että mikä on liikaa ja mikä liian vähän. Ilahduttavaa myös että mainitsit tuon otsikon monimerkityksellisyyden - olen todella huono nimeämään tarinoitani, mutta tämän nimeen olen suorastaan tyytyväinen. :D "Vuoroveteen viittaaminen toi mieleen meren ikuisen liikkeen ja siitä ajatuksen Airan pitkästä matkasta ei vain tällä laivalla vaan maailmassa ylipäänsä", aa, tämä oli todella hyvin sanottu. Kiitos vielä paljon kommentistasi, ja mukavaa että löysit listauksestani kommentoitavaa kommenttiarpajaisiin. ♥ Ævintýrin pituus hirvittää välillä itseänikin, heh, mutta loppu on sentään kohta senkin osalta näköpiirissä. :D

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie