A/N: Kolmatta viedään! Musta tuntuu että toi seitsemän osaa voi horjua vielä, koska musta on tullut jaarittelija. Vaihdoin myös tän tekstin nimen, edellinen oli työnimenä ja mua häiritsi se ihan äärettömästi mutta en keksinyt mitään parempaa. Autolla ajaessani kuuntelin Aleksanteri Hakaniemeä ja sieltä se tuli! Nimi siis lainattu törkeästi häneltä. Tää luku on mun lemppari tähän astisista ja tuplasti pidempikin! Lähti vähän käsistä. Kommentit on enemmän kuin sallittuja. <3
LUKU 3.
Aamuaurinko sattui päähän ja vatsa huusi nälkää. Veeti katseli silmiään siristellen ympärilleen, harmaita seiniä peitti mustavalkoinen New York ja Lontoo. Hikiset lakanat tuoksuivat omenalle, kesälle ja vähän röökille. Vatsanpohjasta kouraisi joten Veeti sulki silmänsä, painoi päänsä hitaasti tyynyyn ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Samassa hän tunsi lämpimän jalan painautuvan omaansa vasten. Veeti jännittyi, mutta kuullessaan viereltään raskasta tuhinaa hän tajusi toisen nukkuvan vielä.
Veeti nosti hitaasti peiton kulmaa, mutta lakanoiden kahina tuntui kaikuvan hiljaisen asunnon seinistä. Pystyasento humahti aivoihin ja hampaat irvessä Veeti taisteli huonoa oloa vastaan. Ikkunasta kajasti auringonnousu, niin aikainen ettei kello voinut olla seitsemää enempää. Bokserit olivat onneksi pysyneet jalassa ja farkut löytyivät sängyn vierestä. Veeti kokeili käsillä niiden taskut ja huokaisi helpottuneena. Lompakko ja puhelin olivat tallessa, luojan kiitos. Poika katsoi vielä taakseen ja pieni hymy hiipi vaivihkaa Veetin kasvoille kun pörröinen, sininen hiuspehko kurkisti peiton alta. Hän karisti pienet hölmöt perhoset vatsastaan ja kulki paritalokaksion eteiseen. Veeti löysi sieltä nurmesta vihreäksi tahriintuneen t-paitansa ja kiskoi sen päänsä yli. Ovi naksahti auki. Vielä kerran pörröpäätä vilkaistuaan Veeti astui raikkaaseen kesäaamuun. Hänen askeleensa tömisivät portaissa kun hän puoliksi juosten pakeni toisen kerroksen asunnosta. Taskuun oli jäänyt ruttaantunut vihreä Pallmall, josta Veeti nappasi kiitollisena viimeisen tupakan ja veti nikotiinia elimistöönsä, yrittäen peittää hitaasti hiipivän häpeän savun ja tervan alle.
Veeti katsoi ympärilleen yrittäen paikantaa sijaintiaan. Se oli yllättävän vaikeaa ottaen huomioon, ettei hän helvetti sentään ollut koskaan käynytkään Tukholmassa ennen tätä kesää. Hävetti, ahdisti ja silti hymyilytti. Teki mieli lyödä nyrkki seinään pari kertaa, koska perkele! Oliko hän todella niin idiootti, että lähti tuntemattoman miehen mukaan tuntemattomassa kaupungissa vain koska känniseksi. Ei varmasti panettanut niin paljoa.
Veeti yritti karistaa humalan huuruisia muistoja mielestään, toisen raskasta hengitystä kaulakuopassaan, huulia jotka kulkivat korvan takaa kaulan linjaa seuraten solisluulle, pitkin hänen olemattomia vatsalihaksiaan. Veetin sormet sinisissä hiuksissa, hopeinen rengas vasten hänen huuliaan. Sydän läpätti muistolle kuin häkkiin vangittu kolibri, posket punehtuivat ja hän inhosi itseään. Oliko ihan totta pakko paneskella ympäri kyliä? Veeti ei edes muistanut olivatko he käyttäneet kumia. Sukupuolitauti tästä vielä puuttuisikin.
Hän istui läheisen vaahteran alle ja etsi puhelimensa suosikeista Benkun numeron. Puhelin hälytti ja hän toivoi, että se olisi edes kotona. Irina joutuisi hakemaan hänet, sillä eihän Benjamin voisi olla mitenkään vielä tähän aikaan ajokunnossa. Puhelin tuuttasi ja tuuttasi, Veeti oli jo luovuttamaisillaan, kun viimein linjan toisesta päästä kuului rahinaa ja tuttu, uninen ääni.
”För helvete, varför ringer du mig så tidigt?”
”Vittu, Benjamin, mun pää ei pelitä ruotsia näin aikaisin”, Veeti nojasi oikean käden polveensa.
”Voi paska, sori, oon ihan unessa”, kuului kahinaa ja syvä haukotus.
”Mä saatan olla vähän hukassa”, Veeti irvisti itsekseen, asian ääneen sanominen vain voimisti hänen häpeäänsä. Hitto mikä kyläpyörä hän oli.
”Veeti missä sä oot? Etkö sä oo täällä, mitä helvettiä?” Benjamin vauhkosi, se pulputti ja kiehui yli kuin levylle unohtunut perunakattila.
”Ootko sä kunnossa? Eihän oo sattunut mitään? Tuunko mä hakeen? En mä oo kuin ihan pikkuisen vähän kännissä enää.”
”Morkkista ja darraa lukuun ottamatta joo. Mä olin Connyn luona”, Veeti hiljensi ääntään ja puhelimen toisessa päässäkin tuli hiljaista. Hän painoi kasvonsa käsiinsä ja odotti.
”Perkele, saitko persettä?” Benkku huudahti ja alkoi nauraa. Se todella nauroi, vatsansa pohjasta kikattaen kaiken hapen keuhkoistaan. Nauroi sitä äänetöntä naurua, huutonaurua, kaiken sekoituksia eikä siitä tahtonut tulla loppua. Veetiä ei naurattanut, ei edes hieman huvittanut. Mikä helvetti tässä tilanteessa oli niin hauskaa. Morkkis sekä darra puristivat aivoja, Veetillä oli nälkä ja teki mieli vetää serkkua kerran turpaan.
”Voitko nyt vaan jeesiä? En oo tolla fiiliksellä just nyt”, Veeti tiuskahti ja Benkku onneksi vakavoitui.
”Älä nyt keuhkoo, oot vaan parin korttelin päässä meiltä. Jatka Turnévägeniä pitkin suoraan niin pääset tänne. Mitä sä näet sun edessä?” Benkku neuvoi.
Veeti pyöritti päätään sen mitä päänsäryltään pystyi. Tuntui kuin aivot olisivat muuttuneet vetkulaksi liejuksi ja valuisivat korvasta ulos hetkenä minä hyvänsä.
”Sinisiä omakotitaloja”, hän aikansa pällisteltyään ähkäisi.
”Jes hienoo, et oo kaukana. Kävele suoraan niin mä tuun ulos sua vastaan”, Benkku sanoi. Veeti kiitti hiljaa, sulki puhelimen ja lähti Benkun ohjeita noudattaen katua pitkin eteenpäin. Taajama oli aivan hiljainen, lintujen laulu kaikui hiljaisella kadulla ja jos hänellä ei olisi näin kamala olo, Veeti olisi voinut jopa nauttia siitä.
Benkku istui kotinsa terassilla, pyöritteli vesipulloa kädessään ja nosti katseensa Veetiin, kun tämä hitaasti askeltaen kulki pitkin pihakivetystä. Syvään huokaisten Veeti istui virnistelevän serkkunsa viereen, heitti kiitollisena mustatukkaisen ojentaman särkylääkkeen suuhunsa ja kulautti vettä perään. Veeti laskeutui kuistille selälleen ja risti käsivartensa kasvojensa peitoksi. Hetken he olivat hiljaa, Benkku taputti Veetin reittä ja hymähteli.
”Piti sitten panna Connya?”
Veeti huitaisi oikealla kädellään siihen suuntaan jossa arveli pojan olevan.
”Sentään toinen meistä sai”, Veeti heitti takaisin ja sai vastaukseksi läpsäisyn kädelleen.
”Viina ei sovi sulle”, Benkku laukoi itsestäänselvyyksiä ja blondi huokaisi keskusteluun kyllästyneenä.
”Älä saatana, luuletko?” Veeti tiuskaisi.
Benjamin perääntyi nojaamaan talon seinään, veti Veetin pään syliinsä ja haroi sormillaan sotkuisia kiharoita. Vähän väliä serkun sormet jäivät hänen takkuisiin kiharoihinsa jumiin, mutta ei heitä haitannut. Oli helppoa keskittyä toisen sormiin, jotka kulkivat päätä pitkin aiheuttaen kylmiä väreitä. Ne kiipesivät pitkin selkärankaa, saivat ihon kananlihalle ja veivät Veetin ajatukset muualle viimeyöstä. Hän keskitti ajatuksensa kosketukseen, tunsi sormien liikkeet ja kuunteli ympärillä kahisevaa äänten sekamelskaa. Ajatuksen viime yöstä hän laittoi laatikkoon, lukitsi sen suurella kultaisella lukolla ja piilotti mieleensä.
Koska niin oli vain helpompi.
~*~*~
”Kato, miltä näyttää?” Benjamin huudahti ja astui sovituskopin verhon takaa esiin. Se oli pukenut päälleen valkoisen, puoli rintakehää paljastavan ohuen paidan, siniset chinot joihin se oli pujottanut mustan nahkavyön suurella, koristeellisella soljella sekä sinivalkomustan seepraraitaisen bleiserin. Veeti tuijotti serkkuaan sanattomana.
”Jos sä haluat näyttää Dannylta, niin sitten helvetin hyvältä”, hän räjähti räkäiseen nauruun ja hänen serkkunsa naama venähti.
”Äiti haluaa et mä ostaisin jotain ei revittyjä, siistejä vaatteita”, se sanoi surkealla äänellä ja kääntyi katsomaan kuvajaistaan sovituskopin seinäpeilistä. Veeti tyrskähteli kämmenensä takana.
”Ton näköisenä sä saat viidenkymmenen vuoden päästä parikymppisiä likkoja”, Benjaminin suupielet alkoivat nykiä.
”Tai sit joku ampuu mut savannilla”, blondi taipui kaksin kerroin ja kyyneleet valuivat pitkin pojan poskia. Hän haukkoi happea ja meinasi kuolla pelkälle ajatukselle serkusta keskellä savannia sinisiin chinoihin sointuva seepratakki päällään. Benkkuakin nauratti ja yhdessä he kikattivat keskellä vaateliikettä kuin kakarat.
Benkku päätyi mustaan ohueen huppariin ja Veeti tummiin farkkuihin, jotka olivat tiukat juuri oikeista kohdista. Tukholma oli lämmin, helleaalto ravisteli kaupunkia ja tumma t-paita tuntui tukalalta vasten Veetin ihoa. Jääkylmä smoothie sai hampaat vihlomaan ja aivot jäätymään, mutta helle sai muun kropan haukkomaan henkeään.
Pojat istuivat vihreälle penkille varjoon. Penkin maali oli hilseillyt ja lokit paskoneet penkille, mutta onneksi vain reunoille. Suuri vaahtera loi kaivatun varjonsa heidän ylleen pelastaen pojat porottavalta kuumuudelta. Benkun puhelin kilahti ja poika kaivoi sen taskustaan. Serkun kasvoille nousi pieni, lähes huomaamaton hymy, kun hän luki viestin ja alkoi näpytellä vastausta.
”Novalie?” Veeti kysyi, tönäisi polvellaan toisen omaa ja serkun kasvot värjäytyivät punaisiksi.
Benkku mumisi vastaukseksi jotain mistä ei saanut selvää.
”Joko sä oot tunnustanut sille haistelevasi öisin sen t-paitaa ja itkeväsi itsesi uneen rakkaudesta hulluna?”
”Hei!” Benkku älähti ja potkaisi Veetiä sääreen, sormet naputellen kiihkeästi edelleen viestiä.
”Oothan sä, myönnä pois! Jopa Stevie Wonder näkis että sä oot valmis tekeen sen kans kuus lasta ja ostaan punaisen omakotitalon perunamaineen.”
Benkku lähetti viestinsä ja kohautti olkiaan.
”Myönnetään, mut kun naiset. Ne on vaikeita.”
”En mä osaa muista naisista sanoo, mut lauantaina Novalie näytti siltä ettei se panis lainkaan pahakseen.”
”Mä ainakin tiedän kuka panis ja ketä”, Benkku nosteli kulmiaan ja oli Veetin vuoro näyttää toiselle keskisormea.
”Ei sanaakaan”, hän varoitti ja keskittyi kädessään olevaan smoothieen kuin se olisi hänen elämänsä kiintopiste.
Veeti ei ollut suonut ajatustakaan Connylle kolmeen päivään, eikä aikonut aloittaa nytkään. Elämä oli aivan tarpeeksi sekaisin ilman komeaa, tatuoitua ruotsalaispoikaa. Veetillä oli edessä toimeton syksy, ilman tiedon häivääkään siitä mitä hän todella elämältä haluaisi. Lukio oli loppunut, abibileet vietetty ja kaverit kotona valmistautuivat muuttoon omilleen ja tuleviin kouluihin. Veeti oli päättänyt lähteä armeijaan tammikuussa, suunnitelmissa puolen vuoden palvelus ja sitten saisi elämä johdattaa. Ehkä Veeti perisi isänsä kotitilan, alkaisi lypsää lehmiä ja jäisi vanhaksi pojaksi. Hän kulkisi kylillä pelotellen lapsia, murahdellen kyläläisille ja naukkailisi taskumatistaan itse keittämäänsä pontikkaa pitkin päiviä, juhannuksesta jouluun ja takaisin.
Veeti havahtui painajaisistaan Benkun kurlatessa smoothiemukinsa pohjaa pillillään.
”To be honest, älä sekaannu siihen Connyyn. Sä joudut vielä hankaluuksiin”, se jatkoi nielaistuaan. Veeti kohotti kulmiaan kysyvästi.
”Conny on aina ollut vähän rikki. Sen kotona ei kaikki ollut ihan ok, se on veljiensä kanssa ryöstänyt pikkukiskoja, pöllinyt autoja ja käyttänyt kaikkia aineita. Connylla on aina joku söötti jäbä kainalossaan niin kauan et se kyllästyy ja jättää ne kuin puhjenneen ilmapallon tienlaitaan”, Veeti puri huultaan ja tuijotti asvalttia edessään sulatellen kuulemaansa.
”Älä huoli, en mä ala sen lutkaksi”, Veeti pyöritteli muovimukia kädessään ja tunsi kömpelön taputuksen selässään. Benkku puristi hänen olkaansa hellästi, veti puolittaiseen halaukseen ja he istuivat hetken ajatuksissaan.
”Tuu, äidillä on varmaan jo ruoka valmiina.”
Pojat jättivät puiston penkin, heittivät mukit roskiin ja samassa Veeti heitti myös kaikki ajatuksensa Connysta. Mutta muisto niistä huulista jäi pienenä salamatkustajana alitajuntaan, piiloon siihen pieneen sopukkaan johon ne oli muutama päivä aikaisemmin haudattu.
~*~*~
Illalla Veeti pyöri hermostuneena olohuoneen beigellä divaanisohvalla. Hän oli yrittänyt lukea, pelata farm heroes saagaa facebookissa, selannut instan sataan kertaan ja katsonut kaikkien my storyt. Halutti pysyä kiireisenä, keksiä aivoille jotain tekemistä. Jopa sanaristikot olisivat käyneet, helvetti sentään. Hän painoi kasvonsa sohvatyynyyn ja päästi kurkustaan turhautunutta urinaa. Benkku hänen vierellään taputti pojan päälakea kevyesti.
”Mikä sua risoo?”
Veeti ei nostanut katsettaan tyynystä.
”Heitä villi veikkaus.”
”Vieläkö sä ulvot sen sydäntensärkijän perään?”
Veeti sinkosi tuiman ilmeen kohti serkkuaan.
”Ehkä vähän”, Veeti myönsi, ”mutta kun helvetti. Se on niin.”
Veeti ei osannut tarkalleen sanoa että mitä, mutta niin kuitenkin. Conny oli niin paljon kaikkea, että ajatuskin sinitukkaisesta pojasta sai hänen sydämensä ottamaan muutaman ylimääräisen tykytyksen. Benkku hänen vierellään kurtisti kulmiaan. Se näpersi collegehousujensa naruja sormillaan ja tuijotti ikkunasta ulos. Veeti kellahti selälleen ja siirsi katseensa kohti kattoa. Se oli vaaleaa puuta, vanhoja oksanreikiä siellä täällä.
Ajatukset alkoivat jälleen harhailla muutaman päivän takaisessa tapahtumassa, Veeti pystyi yhä tuntemaan vahvat kädet alaselällään ja toisen kuuman hengityksen kaulallaan. Veetin poskia alkoi kuumottaa ajatus toisen tutkiskelevasta kosketuksesta, hengästyneistä sanoista ja virnistyksestä hänen huuliaan vasten. Sinitukkaisessa oli jotain mystistä, poika kätki virneensä taakse jotain josta Veeti ei ollut saanut kiinni. Poika oli huoleton, siinä oli jotain kapinallista ja vastustamatonta. Hän halusi tutustua siihen ja päästä selville toisen ajatuksista, mutta pieni ääni Veetin sisällä kiljui kauhusta ja heilutti varoituskolmioita.
”Me lähdetään Gröna Lundiin!” Benkku repäisi hänet ajatuksistaan lyöden kätensä yhteen kovan läimähdyksen saattelemana. Veeti kohotti kulmiaan.
”Ootko tosissas?”
”Ehdottomasti! En tajua miks ei olla aikasemmin käyty, täytyyhän meidän ehdottomasti mennä! Syödään hattaraa, ajellaan törmäilyautoilla ja käydään maailmanpyörässä! Pyydetään Noelkin”, Benjamin ei tahtonut pysyä housuissaan, se pomppasi sohvalta pystyyn ja tarttui Veetin ranteisiin vetäen hänetkin mukanaan.
Veeti ei ollut kovin innostunut huvipuistoajatuksesta. Hän oli kerran elämässään käynyt Särkänniemessä, ajellut muutamassa hauskassa vuoristoradassa. Kavereiden sekä virtaavan adrenaliinin innostamana hän oli erehtynyt tornadoon. Heidän upea hurvittelupäivänsä oli päättynyt siihen, kun Veeti piti päätään roskiksessa ja oksensi hattaran ja coca-colan sekoitusta sisuksistaan. Muisto puistatti.
”Mä en oo niinkään huvipuistoihmisiä”, hän muistutti edestakaisin sähläävää serkkuaan. Tämän kasvoille nousi heti tietävä hymy.
”Älä huoli, siellä on possujunakin just sua varten”, Veeti heitti virnuilevaa serkkuaan sohvatyynyllä.
Moottoritie hohkasi kuumana ja Benkku sekä Noel väittelivät jostain näkemästään elokuvasta ruotsiksi. He olivat soittaneet Noelille edellisenä iltana ja käskeneet virittää herätyskellon aikaiseen aamuun sillä hän, Benkun sanoja lainaten, ”sai luvan lähteä, tai itkeä ja lähteä”. Niinpä he istuivat Irinan perheaudissa ja ajoivat E20:tä pitkin kohti huvipuistoa. Raollaan olevista ikkunoista puhaltava viileä tuuli tarttui Veetin ylikasvaneisiin vaaleisiin hiuksiin ja häntä vähän hymyilytti. Hän osasi jo sulkea korvansa Noelin ja Benkun tinkaamiselta. He olivat hengailleet useampana päivänä, pääasiassa uineet ja pelanneet jalkapalloa. Veeti oli yllättynyt, kuinka nopeasti he olivat Noelin kanssa todella tutustuneet. Poika oli eloisa ja tuntui tartuttavan hyvää tuultaan kaikkialle. Sellaisen kanssa vain tuli toimeen, halusi tai ei. Niinpä he liikkuivat usein kolmestaan, vaikka Noel ja Benkku unohtuivatkin ruotsinkieliseen keskusteluunsa silloin tällöin. Ei se Veetiä haitannut, oli hyvä saada pieniä hengähdystaukoja ja antaa ympärillä poukkoilevien äänten hiljentyä sumuiseksi.
”Veeti, sano nyt säkin et Spiderman ei todellakaan ole mikään turha supersankari!” Noel huudahti englantiin vaihtaen.
”Riippuu kumpaa Spidermania sä meinaat, Tobey Maguiren vai Tom Hollandin versiota?”
”Älä unohda Andrew Garfieldia!” Benkku huomautti kuskin paikalta. Poika pelkääjän paikalla tuhahti ristien kätensä.
”C’moon Benjamin, jos lähtee kahdeksi viikoksi lomalle ja tulee takaisin, on aina ilmestynyt uusi Spiderman-leffa. Take a break, Peter”, Noel huokaisi dramaattisesti perään ja Veetiä nauratti.
”Täytyy myöntää”, hän aloitti, ”Captain America ja Wolverine on sentään oikeita supersankareita, Iron Man ja Batman on helvetin rikkaita ja niillä on käytössä kaikki maailman teknologia. Sit tulee Peter Parker, tylsä journalisti jota puree helvetti hämähäkki! Ja mitä siitä seuraa, no vautsi vau, jäbä ampuu seittiä ranteesta."
Noel nauroi silmät vettä valuen eikä Veetikään voinut enää pidätellä itseään. He käkättivät ja hytkyivät, Veetin painui kaksinkerroin ja piteli vatsaansa.
”Eikä siinä vielä kaikki”, Noel jatkoi, ”Spiderman tappaa parhaan ystävänsä isän!”
”Te ette vaan ymmärrä sen sielunmaailmaa”, Benjamin nurisi ja me naurettiin.
Gröna Lund vilisi ihmisiä vaikka olikin perjantaiaamupäivä. Laitteista kuului kiljuntaa, jostain kauempaa lapsen itkua ja ilmassa tuoksui popkorni. Laitteiden metalliosat kalisivat ja raksahtelivat ja jostain syystä se oli aina nostattanut Veetin niskakarvat pystyyn. Hän oli lukenut liian monta uutisjuttua laitteista irronneista pulteista, 80 kilometrin tuntivauhtia väkijoukkoon syöksyneistä vuoristoradan vaunuista ja pettäneistä turvakaarista. Ajatuskin puistatti.
Benkku sen sijaan oli elementissään. Veeti ja Noel seurasivat huvittuneina toisen lapsenomaista innostusta. Benkun silmiin oli syttynyt sellainen palo, jota Veeti ei ollut monta kertaa elämässään päässyt todistamaan. Poika katseli haltioissaan toinen toistaan hurjempia laitteita, osoitteli niitä sormellaan ja hyppi tasajalkaa yrittäessään valita toinen toistaan hurjempien laitteiden väliltä. He olivat todella sopineet niin, että Veeti sai jättäytyä kyydistä ja mennä siihen possujunaansa, jos hänestä tuntui siltä. Oksennusreissu oli edelleen liian tuoreessa muistissa.
”Tuohon! Tuohon me mennään!” Benkku huudahti, tarttui Noelia kädestä ja lähti vetämään tätä haltioissaan kohti valkoviolettia vuoristorataa, jossa pyöri sirkkelin terältä näyttäviä istuinosia kaikin mahdollisin päin. Istuinosaan mahtui kerrallaan vain muutama. Veeti nielaisi ja tuijotti kauhuissaan, kuinka laite lähes kiduttavan hitaasti nosti uhrinsa yläilmoihin. Vauhtia ottaen se syöksyi alas kohti silmukkaa, josta se nousi ja ampaisi kohti toista samanlaista. Ihmiset huusivat kuin henkensä hädässä, puristivat turvakaarta rystyset valkoisina ja Veeti tunsi jo vatsansa kiertyvän solmuun.
”Hyi helvetti, mä jätän väliin”, hän nosti toisille kättä ja katsoi kuinka he lähtivät riemuissaan juoksemaan kohti laitteen jonoa. Jono näytti kestävän ikuisuuden, ainakin kuusikymmentä henkeä ennen Benkkua ja Noelia kiemurtelivat violetin portin alta jossa luki valkoisella INSANE. Laitetta vastapäätä oli pieni puutarhaläiskä, jonka vierelle oli sijoitettu keltaiseksi maalattuja penkkejä. Hän suuntasi askeleensa penkeille, siitä olisi hyvä seurata jonon kulkua ja Veeti näkisi heti kun pojat poistuisivat laitteesta.
Veeti nautti tällaisista kesäpäivistä. Aurinko porotti kasvoille, tuuli heilutti valkoista, väljää t-paitaa eivätkä hikikarpalot kohonneet otsalle lämmöstä huolimatta. Vaikka matka Ruotsissa oli ollut uskomaton ja hän oli saanut jo ystäviä eikä hän tuntenut oloaan lainkaan ulkopuoliseksi, oli vähän ikävä kotiin. Veeti olisi halunnut takapihan metsään, mökille, keskuspuistoon pussikaljalle. Hän olisi halunnut kuunnella Samin valitusta asvalttitöiden kamaluudesta, kuunnella Mikon tyttöystävähuolia tai hakata Laurin Fortnitessa. Vanhojen ystävien kanssa hengailu oli helppoa ja vaivatonta. Täällä hänen täytyi panostaa olemalla koko ajan paras versio itsestä. Nauraa ja kuunnella tarkasti, miettiä sanomisiaan ja puhua vierasta kieltä. Vaikka englanti tuli selkärangasta, oli jatkuva läsnäolo raskasta. Siksi Veeti arvosti näitä pieniä hetkiä kun sai hengähtää yksin ja ajatella turhuuksia silmät kiinni.
”Mä en tiennytkään et harrastat meditointia”, liiankin tuttu ääni sai Veetin sydämen loikkaamaan. Hän avasi silmänsä ja kohotti katseensa sinitukkaiseen poikaan.
”Keskeytit mun erittäin tärkeän facetimen buddhan kanssa, en tuu ikinä saavuttaan sisäistä rauhaa kiitos sun.”
Conny kohautti olkiaan ja istui penkille. Heidän polvensa koskettivat ja Veetin ihoa poltteli. Punaiset hälytysvalot hänen sisällään huusivat kuin palosireenit.
”Ilo olla avuksi."
Conny sytytti tupakan ja tarjosi yhden Veetille. Hän otti yhden kiitollisena saadessaan sormilleen jotain tekemistä. Poika hänen vierellään näytti huolettomalta. Se oli sonnustautunut bändipaitaan josta oli selvästi itse leikannut hihat ja jalassaan sillä oli jälleen ne helvetin kuumat, reikäiset mustat farkut. Tennareiden nauhat olivat löystyneet ja kangaskassi oli ajan kuluttama. Pojan hiukset tarttuivat tuuleen, näyttäen siltä ettei olleet nähneet harjaa päiviin. Conny poltti tupakkaansa, katseli heidän edessään kulkevaa ihmismassaa ja pienet rypyt pojan silmäkulmissa sai Veetin vatsan kipristelemään. Veeti puri huultaan, yrittäen pitää sydämensä kylkiluidensa takana vangittuna.
”Meditoitko sä usein yksin huvipuistoissa vai mikä sut on tänne tuonut?” Conny kysyi rikkoen hiljaisuuden.
”On mulla henkivartijat matkassa, Noel ja Conny meni Insaneen”, Veeti osoitti sormellaan edessään pyörivää vuoristorataa. Poika hänen vierellään nyökkäsi ja tumppasi natsan jalallaan asvalttiin, välittämättä vieressä olevasta tuhkakupista. Veeti poltti omansa loppuun, nousi ja heitti tumpin sille osoitettuun astiaan.
”Lähetäänkö jätskille?”
Veeti kohotti kulmiaan toisen ehdotukselle eikä voinut estää hymyä nousemasta kasvoilleen. Hän tiesi ettei hänen kannattaisi, Veeti ei aikonut olla yksi niistä helpoista parin viikon panoista. Kaikki hänessä huusi kieltävästi, mutta hän hiljensi kaikki merkkivalot ja astui vapaaehtoisesti ansaan. Sitä paitsi, se oli vain jäätelö eikä pikapano huvipuiston invavessassa.
”Jos sä maksat.”
Tekstattuaan Benkulle olevansa hengissä, kunnossa ja jäätelöllä, he ottivat pallonsa ja istuutuivat kiikkerille valkoisille muovituoleille. Puhelin tärisi holtittomasti muutaman kerran, mutta Veeti päätti olla huomioimatta sitä. Hän voisi kuunnella serkkunsa moraalisaarnat myöhemminkin. Veeti tunsi piston sydämessään jätettyään Noelin ja Benkun viettämään huvipuistopäiväänsä kaksin. Hän olisi kuitenkin tylsää seuraa, istuen niillä vuosien kuluttamilla penkeillä kaksikon juostessa laitteesta toiseen. Hän päätti ravistaa syyllisyyden rippeet harteiltaan ja keskittyä jäätelöönsä. Huomattuaan minkä väristä jäätelöpalloa sinitukkainen piti kädessään, Veeti ei voinut uskoa silmiään.
”Mansikkajäätelö, ootko tosissasi? Vitsi oot persoonaton.”
Conny katsoi Veetiä suu auki äärettömän loukkaantuneena vaaleanpunainen tötterö kädessään.
”Lyön vetoa et mikään supermegaextrasorbetti ei lyö laudalta vakkarimansikkaa!”
Veeti hymähti, nuolaisi omaa minttupalloaan ja virnisti sitten.
”Tiesiks et mansikkaesanssi tehdään majavan anaalirauhasesta saatavasta eritteestä?”
Conny kohautti faktalle olkiaan hymähtäen.
”Persettä tai ei, tää on silti jumalten lahja maailmalle.”
”Kyllähän sen tietää et sulle perse kelpaa.”
Veeti huomasi kuinka smileyn hopeinen pallo korosti kivasti sen söpöä hammasväliä. Conny iski Veetille merensinistä silmäänsä. Häkeltyneenä sekä omasta rohkeudestaan että toisen avoimesta flirttailusta, Veeti käänsi täyden huomionsa jäätelölle käsissään. Heidän välillään lensi kipinöitä, Veeti huomasi toisen suupielessä jäätelöä ja hänen teki mieli pyyhkäistä se pois sormellaan. Hän kuitenkin antoi sen olla, antoi jännitteen sinkoilla ja yritti jättää sen huomiotta. Veeti otti toiseen käteensä tukon paperia, ettei vahingossakaan päästäisi käsiään vaeltamaan toista kohti. He söivät loput jäätelöistään hiljaisuudessa, tarkkaillen ympärillään pyöriviä laitteita.
”Mikä sut toi tänne?” Veeti kysyi huomattuaan, ettei ollut tullut edes ajatelleeksi mitä Conny yleensäkään teki huvipuistossa arkisena aamupäivänä.
”Mä oon töissä täällä.”
Veeti kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Mitä, oikeasti?”
”Joo, mä pidän toisinaan noita pelikojuja tai sit pyöritän laitteita.”
”Vau, mä olin jo hetken varma et stalkkaat mua.”
Conny pyöritti päätään nauraen.
”Kyllä mä kerkesin jo hetken tuijotella sua mun ongintakojulta ennen kuin pääsin. Näytät toi valkoinen paita päälläs aika helvetin hyvältä.”
Veeti katsoi toista silmiin suu raollaan. Ihan uskomatonta, kuinka Conny sai hänen aivonsa suttuun vain kehumalla Veetin t-paitaa. Hän ei osannut aina reagoida toisen suoriin kommentteihin. Ennen kuin Veeti keksi nasevaa vastalausetta tai pakosuunnitelmaa, sinitukkainen hymyili, katsoi häntä hetken ja nousi ylös.
”Tuu, lähdetään kiertään laitteita.”
Poika nappasi Veetiä kädestä ja veti hänet ylös penkistä. Sähkö kulki Veetin sormenpäitä pitkin, kohti hänen selkärankaansa ja saaden tuntoaistin terävöitymään. Hänen vatsassaan kipristeli, teki mieli oksentaa ne perhoset ulos mutta samalla ne tuntuivat kutkuttavan hyvältä.
”Onks sulla lippuja?”
”Mähän oon töissä täällä, henkilökuntaetuja.”
Conny jätti kätensä toisen käteen, Veetin poskia kuumotti jälleen ja hän asteli toisen perässä kuin huumattuna. Häntä hieman hirvitti olla näin helposti vietävissä, kun sinitukkainen johdatti heidät kohti törmäilyautoja. Jonot eivät onneksi olleet vielä pitkiä, joten he pääsivät pian autoihinsa.
Veetillä oli maailman surkein kuski ja etenkin törmäilyautojen ohjaaminen oli haastavaa. Kimaltava sininen auto poukkoili eteen ja taaksepäin, pyöri ympyrää ja Veeti nauroi vatsalihakset krampaten. Conny pukkasi hänet autollaan kohti nurkkaa ja toisiinsa törmäillen he poukkoilivat ympäri ajorataa.
Törmäilyautojen jälkeen Conny vei hänet korkealla pyörivään karuselliin, peilitaloon ja kummitusjunaan. Veeti oli salaa kiitollinen siitä, ettei toinen yrittänytkään viedä häntä kieputtimiin jotka vatkaisivat niin että aivot valuisivat korvista. Hänen ei tarvinnut kertoa toiselle olevansa luuseri, joka ei kestäisi muutamaa kieppiä ilman että aamupala pyrkisi kohti päivänvaloa.
Pojat kulkivat pitkin huvipuistoa kädet toisiaan hipoen, nauroivat toisilleen peilitalossa ja kompuroivat vinoissa huoneissa. Peilit venyttivät heidän heijastuksiaan luonnottomiksi ja väänsivät heitä kummallisen mallisiksi. Kummitusjunan muoviset luurangot ja pamaukset saivat Veetin vain tuhahtelemaan huvittuneesti epäuskottaville kiljahduksille ja valojen välkkeelle. Todellisuudessa hän yritti peittää hermostuneisuuttaan ja kun Conny pujotti kapeat, lämpimät sormensa Veetin omien lomaan, hänen sykkeensä nousi pilviin. Connyn nauraessa sen silmiin muodostuivat naururypyt, oikean posken hymykuoppa vei jalat alta ja pojan ääni hyväili Veetin kuuloaistia kuin sametti. Veetin olo oli kevyt, hän ei jaksanut pelätä ja varoa. Gröna Lundin musiikki soi ympärillä, he ostivat hattaraa ja sokeri nousi vähän päähän. Veeti nosteli huvittuneena kulmiaan, kun Conny kuiskaili hänen korvaansa keksittyjä tarinoita muista huvipuiston vieraista.
”Tuokin mies tuolla”, poika osoitti keski-ikäistä, vähän kaljuuntunutta miestä, ”se on ollut naimisissa teini-iästä asti. Vaimo oli lihava keittiöharakka ja viimein Gunnar sai tarpeekseen. Toi nuori blondi sen kanssa on sen uus tyttöystävä.”
Nyt Veetikin näki miehen vierellä kihertävän nuoren naisen. Pari kulki käsikynkkää, miehen ikääntyneet kasvot punoittivat ja vahvasti meikattu nainen sen vierellä supatti jotain miehen korvaan.
”Gunnar?” hän katsoi Connya kysyvästi. Sinitukkainen iski hänelle silmää salaliittolaisen elkein ja vatsassa pyörähti.
”Ton näköiset miehet on aina Gunnareita. Kotona sillä on 50 shades of Grey –tyylinen seksihuone jossa blondi sitoo sen käsistä kattoon ja –”
”Kiitos tästä mielikuvasta mutta jos sä jatkat, mä menetän vielä kykyni kiihottua koko loppuelämäkseni!”
Veeti painoi kädet korvilleen ja irvisti. Conny nauroi hänen epämukavuudelleen ja nosti kätensä Veetin käsivarrelle.
”Se olisi kovin sääli.”
Veeti tunsi punan nousevan poskilleen ja kirosi hiljaa mielessään. Hän katsoi toista varoittavasti, mutta Conny vain naurahti. Poika nosti kätensä Veetin käsivarrelle, silitti sitä hitaasti sormenpäät vain juuri ja juuri koskettaen päivettynyttä ihoa. Kosketus kuljetti väristyksiä pitkin Veetin kehoa, hän kuuli pulssinsa korvissaan ja oli yhtäkkiä erittäin tietoinen oikean käsivartensa olemassaolosta. Hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa, puhalsi ulos ja nousi.
”Me ei oo käyty vielä maailmanpyörässä!”
Conny katsoi häntä kummallinen ilme kasvoillaan, mutta naamioi sen pian virneen taakse. He pääsivät suoraan siniseen koriin, jonka istuimet oli rytmitetty ympyrään keskellä olevan paksun metallitangon ympärille. Heidän istuttua työntekijä sulki portin, toivotti onnea matkaan ja vasta korin alkaessa nousta Veeti huomasi, ettei maailmanpyörää oltu varustettu minkäänlaisin turvavöin. Veeti katsoi alas ja hän tunsi päässään pyörivän. Helvetin helvetti. Conny istui hänen vieressään, katsoi maisemia innoissaan ja lähes roikkui kaiteella. Veeti ei voinut katsoa toisen tekemisiä, hän ei halunnut nähdä kuinka Conny lipsahtaisi ja tippuisi monta metriä asvalttikenttään, kunnes liiskaantuisi kuin torakka jättäen jälkeensä vain märän läiskän. Veeti painoi pään polviinsa ja keskittyi hengittämiseen.
Hän tunsi tutun käden alaselällään.
”Mikä tuli?” sinitukkaisen huolestunut ääni kysyi.
Veeti puristi silmiään kiinni.
”Mua huimaa vähän”, hän sai ähkäistyä.
Conny silitti hänen alaselkäänsä tasaisin, pyörivin liikkein. Veeti ei jaksanut ahdistua, hän ehtisi myöhemminkin.
”Pelkäätkö sä korkeita paikkoja?”
”En mä oo ainakaan ennen pelänny.”
”Ehkä mä oon sit vaan laittanu sun pään pyörälle.”
Veeti pystyi kuulemaan sen tutun virneen toisen äänessä.
”Ehkä.”
Veeti nosti katsettaan hieman ja Conny siirsi lämpimän kätensä Veetin poskelle. Se tuntui hyvältä ja huomaamattaan hän painoi poskensa vahvaa kättä vasten. Kevään vihreät silmät kohtasivat myrskyävät siniset, liekit nuolivat villinä tummuneita silmiä ja Veetistä tuntui siltä kuin hän uppoaisi. Veeti vajoaisi meren pohjaan ja yrittäessään katsoa ylöspäin näkee vain sinistäsinistäsinistä. Tuuli tarttui hiuksiin, Veetin käsi nousi toisen vyötärölle ja hitaasti, kuin lupaa kysyen Conny liikautti kasvojaan lähemmäksi. Kaikki varoittavat äänet hänen päässään hiljenivät, hän tiesi ettei hänen pitäisi. Vitunko sillä oli väliä. Veeti nuolaisi huuliaan, siirsi katseensa toisen silmistä sen punaisiin, ihaniin huuliin ja painoi omansa niitä vasten.
Ympäriltä ei kuulunut ilotulituksia, enkelten kuoro ei laulanut eikä yleisö hurrannut. Huulet liikkuivat toisiaan vasten kaivaten ja tutkien, kuin he olisivat kumpikin epätoivoisesti odottaneet tätä hetkeä. He olivat olleet viimeksi humalassa, hätäisiä ja tarvitsevia, mutta nyt olivat vain he ja maailmanpyörän heikkotekoinen kori. Hengitys muuttui raskaaksi, Conny siirsi kätensä Veetin niskaan ja veti toista vielä lähemmäs. Lämmin ylävartalo vasten Veetin omaa sai hänet haluamaan lisää, sisällä humisi ja hän huokaisi nautinnosta toisen kokeillessa hänen huuliaan kielellään. Conny inahti pienesti, kun Veeti avasi suunsa ja päästi toisen kielen tutkimaan innokkaasti hänen omaansa. Kaikki mitä hän ajatteli oli Connyconnyconny, aika voisi pysähtyä ja maailma räjähtää eikä millään ollut paskankaan väliä. Happi oli kuitenkin lopussa, joten Veeti vetäytyi ja veti hengästyneenä ilmaa sisäänsä. Conny painoi otsansa kiinni blondin omaan ja hymyili.
”Vieläkö huimaa?”
Veeti naurahti hengästyneenä.
”Aivan helvetisti.”
A/N2: Tässä teille
Danny ja sen upea outfit, jota Benkku vahingossa matki. Se on kyllä uskomaton pönttö välillä :'D
