Kirjoittaja Aihe: Operaatio Joulumielen uudet tuulet, H/D, K-11 (joulukalenteri: 25/24)  (Luettu 3893 kertaa)

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
(150 sanaa.)

-

Luukku 22



Kahdentenakymmenentenätoisena joulukuuta Harrylla ja Dracolla oli aikaa hieman siivoilla joulujuhlien jälkiä. Onneksi pahaa siivoa ei ollut päässyt syntymään, mutta tiskattavaa toki riitti. Sillä aikaa lapset muovailivat möykkyjä ja maistelivat taikinaa. Heillä vaikutti olevan hauskaa, erityisesti kun luomukset sai koristella marjaväreillä.

Iltapäivällä he lähtivät koko perheen voimin joululahjaostoksille. Harry ja Draco keskustelivat matalalla äänellä lasten joululahjoista, ja sitten toinen harhautti lapsia toisen käydessä tekemässä ostokset. He hankkivat soivan toukkalelun, palapelin sekä hakan ja molemmille somat pörheät pehmoeläimet. Sitten he ostivat vielä yhden uuden joulukukan, sillä koskapa sitä liikaa joulukukkia olisi, ja uutuuspöllöherkkuja joita heille innokkaasti mainostettiin. Lopuksi he kävivät syömässä maukkaan aterian ja keskustelivat joulunvietosta samalla kun ojentelivat lapsille pudonneita ruokia.

Kotona oli jälleen aika katsoa jouluinen piirroselokuva. Siinä varastettiin lahjoja, joten se meinasi käydä Dracolle liiankin jännittäväksi. Illalla he vielä tanssivat yhdessä kuusen ympärillä. Se huvitti lapsia suuresti, ja kyllähän se Dracollekin aika tavalla iloa tuotti. Nukkumaanmenoaikaan kaikkia väsytti kovasti.

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
(200 sanaa.)

-

Luukku 23


Joulukuun kahdenteakymmenentenäkolmantena Draco tunsi olonsa kerrassaan kummalliseksi, kun ei enää tarvinnut järjestellä oikein mitään. Edes tonttulakkikokoelmaa. Lahjat oli hankittu ja enimmäkseen paketoitu, ja ne oikeastaan kaikki otettaisiin mukaan Kotikoloon jouluaaton viettoon. Niinpä he päättivät mennä vielä käymään joulumarkkinoilla ja silittelemään lampaita. Lampaat tulivat tuttuun tapaansa tervehtimään heitä, ja Draco upotti kätensä lähimmän pörröiseen turkkiin ja nuuski sen tuoksua. Lapset kikattivat tunnustellessaan pehmeää villaa, ja Harry tarjoili vaivihkaa herkkuja yhdelle nälkäiselle yksilölle.

He kävivät nauttimassa kupilliset hehkusimaa torin hyörinässä, ja Draco yritti perustella miksi heidän ehdottomasti pitäisi hankkia toinenkin joulukuusi (”riittäisi tanssittavaa”, ”se voisi olla terassilla”, ”kaikki koristeet eivät mahtuneet yhteen puuhun”), mutta Harry ei lämmennyt idealle, joten lopulta Draco päätti jättää puun ostamatta, vaikka se olikin mitä kaunein pieni joulupuu. Vähän häntä lohdutti kun heidän jälkeensä kuusikaupoille tullut seurue näytti ihastuneen juuri siihen – sekin pääsisi siis onnelliseen joulunviettoon!

Kotiinpalattuaan he paketoivat loput lahjat kauniisiin kimaltaviin papereihin. Lasten mentyä nukkumaan Harry ja Draco pelailivat lautapelejä kynttilänvalossa ja kertasivat seuraavan päivän aikataulua. Ennen nukkumaanmenoa Draco vielä pakkasi huolellisesti lahjat ja vaihtovaatteet ja tonttulakit, jotta aamu olisi mahdollisimman rauhallinen. Pöllöt nuokkuivat orsillaan, varmaankin keräsivät nekin voimia joulurientoihin. Pullanmuru ei ollut enää suostunut riisumaan tonttulakkiaan lainkaan. Dracokin päätti laittaa omansa yöksi päähän – olihan joulu!

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
Hyvää joulua kaikille!! Ihanaa, että tämän pariin ovat löytäneet niin vanhat kuin uudetkin lukijat. <3 Joulumieltä teille! Ja kiitos kaikista ihanista kommenteista. <3

Olen niin iloinen että tänäkin vuonna olen joka päivälle saanut luukun!

(250 sanaa.)

-

Luukku 24


Kahdentenakymmenentenäneljäntenä joulukuuta Draco heräsi varhain ja täynnä intoa. Hän keitteli joulupuuron lauleskellen joululauluja ja varmisti, että lasten osuuksiin ei mennyt mantelia. He söivät joululaulujen raikatessa ja pöllöjen kuviolennellessä.

Puoliltapäivin oli aika siirtyä Kotikoloon. He nappasivat kaikki nyssykät matkaan ja kaikkoontuivat. Molly säntäsi heitä jo pihalle vastaan.
”Ihana nähdä, lapsikullat”, hän sanoi halaillen ja palasi sitten keittiöön patojensa pariin. Harry ja Draco pesueineen siirtyivät myös sisätiloihin, joissa oli jo hurja meno. Joulukuusi pomppi seinänvierustalla, lapset kiljuivat ja juoksivat ja aikuiset puhuivat koko ajan kovemmalla äänellä tullakseen kuulluiksi. He solahtivat joukkoon mainiosti.

Vähän ajan päästä pöllöt liitelivät paikalle ja liittyivät pöllölaumaan. Myös Lunan pöllö oli paikalla, mikä oli Thorille suuri ilo. Nämä kujersivat toisilleen intomielisinä. Harry jakoi kaikille heidän lahjansa ja lapset saivat avata yhdet paketit kukin. Niiden kanssa sitten riittikin puuhaa.

Pian oli jo ruoka-aika. Koko monikymmenpäinen seurue istuutui äärimmilleen venytetyn pöydän ääreen ja alkoi kilistellä maljoja ja pyydellä paistivatia. Kynttilät väistelivät taitavasti ruokia kohden ojentuvia käsiä, ja pian kaikilla oli lautaset täynnä. Syötävää ja juotavaa riitti yllinkyllin ja lapsetkin viihtyivät seurueessa yllättävän hyvin. Pöydästä ei ollut mikään kiire nousta, ja illalla vatsat olivatkin niin täynnä että hyvä kun ylös päästiin.

Syöminen ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan kun olohuoneeseen oli asetuttu, esiin kannettiin kaikenlaisia jälkiruokaherkkuja ja glögiä. Ensin Draco luuli ettei jaksaisi syödä enää murentakaan, mutta luulo osoittautui virheelliseksi. Pian hän mutusti torttuja ja juustoja. Kaikki puhuivat ja nauroivat ja jouluvalot välkkyivät herttaisesti. Draco tunsi ihanan joulumielen hehkuvan sisällään.
”Tämän paremmaksi ei joulu voisi mennä”, hän huokaisi ja Harry hymyili vastaukseksi.

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
(200 sanaa.)

-

Joulupäivän bonus


Joulukuun kahdentenakymmenentenäviidentenä Draco nousi aikaisin valmistelemaan jouluateriaa. Pullanmuru avusti häntä ja vähän aikaa tuntui samalta kuin silloin kun he olivat olleet kahden. Sitten makuuhuoneesta alkoi kuulua Gwynethin jokellusta ja pian Harry pelmahti keittiöön mukanaan sirkeäsilmäiset lapset. Draco tarjoili kaikille puuroa ja sitten ovelta kuuluikin jo kolkutusta. Narcissa ja Lucius tulivat viettämään jouluaamua lapsenlastensa kanssa. Koko porukka kerääntyi kuusen ympärille ihailemaan sen loistoa - ja sen alle kerääntyneitä paketteja. Lapset olivat niistä valtavan innoissaan ja repivät paperia surutta. Soiva mato herätti heissä erityistä ihastusta ja sen kanssa leikittiinkin pitkään ennen kun lapset malttoivat jatkaa lahjojen avaamista. Narcissa ja Lucius olivat hankkineet pienokaisille maagisen junaradan, ja sen kokoamisessa nämä heti turhautuivat. Onneksi rata osasi rakentaa itse itsensä! Draco sai Harrylta soman sieppikaulakorun jonka asetutti heti ihastuneena paikoilleen.

Lahjojen avaamisen jälkeen he kävivät joulupöytään. Dracon vanhemmat maistelivat herkkuruokia kohteliaina, mutta halusivat palata kartanoonsa kun Harrylla ja Dracolla oli vielä ateriointi aivan kesken. Vieraat hyvästeltiin ja ruokailua jatkettiin omalla porukalla. Herkkujen kanssa viivyttiinkin taas pitkälle iltaan.

Harry ja Draco pelasivat lautapeliä lasten leikkiessä uusilla leluillaan. Iltahämärissä joulukuusen valot kimalsivat ihanasti. Lasten käytyä unisiksi heidät laitettiin nukkumaan ja Harry ja Draco käpertyivät huovan alle nauttimaan toistensa läheisyydestä. Pöllöt huhuilivat katonrajassa ja luntakin satoi. Joulutunnelma oli erinomainen.

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Voi että, tämä oli ihana hyvänmielen tuova tarina! Olen lukenut aiempien vuosien tarinat (tosin ne täytyisi nyt kerrata ja palauttaa kunnolla mieleen yksityiskohdatkin),  ja tämä oli niille suloista jatkoa. Hauskoja pikkulapsiarjen juttuja, ja tykkäsin mm Pullanmurusta lasten lohduttajana. Lasten pölynkeruuvaatteet olivat myös mainiot! Kuvasit myös hykerryttävän näppäriä taikamaailman yksityiskohtia, kuten väisteleviä kynttilänjalkoja, ja siivousvälineitä (joista piti vain ohjeistaa ja tsempata). Kiitos näistä!
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS