Kirjoittaja Aihe: Kajahtanut ikävä | S | slash, fluffyhattara | Topi/Miika | one-shot  (Luettu 2635 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 063
Nimi: Kajahtanut ikävä
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: slash, fluffyhattara
Paritus: Topi/Miika

A/N: Olen tutustunut Miikaan tänään oikein kunnolla ja piti sitten kirjoittaa tällainen söpöstelypätkä pojista. Tuhisijalle kiitos otsikosta!

Kajahtanut ikävä

Hän oli helvetin typerä.

Miika tunki palelevat kätensä takkinsa taskuun ja köyristi hartioitaan kylmää vastaan. Mies ei tiennyt, mitä hän oikein oli tekemässä. Hän ei ollut ilmoittanut tulostaan, kunhan oli vain päättänyt, että hei, olisi varmaan helvetin mahtava idea lähteä extempore Jyväskylään. Talvella. Moottoripyörällä. Siitä olisi pitänyt saada jokin idioottipokaali.

”Vitun palikkka”, Miika kirosi itseään, mutta ikävä oli petollinen juttu. Se särkeä jomotti rinnassa ja koko ajan ajatukset harhailivat. Oli toivotonta vain vaeltaa kotona, kun mikään paikka ei kelvannut. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvä, jos Topi ei ollut siellä. Miika tiesi jo, että hän menetti kontrollin tunteistaan joka kerta, kun meni ihastumaan johonkuhun, mutta tämä oli kaiken huippu. No, tietysti oli, koska kyseessä oli Topi, mutta silti. Jokin järki käteen.

Hän meni kuitenkin vain suoraan soittamaan summeria, vaikka ei hänellä ollut aavistustakaan, oliko Topi edes kotona. Sekin vielä. Jos ei, pitäisi mennä porukoille, ja siinähän olisi selittämistä. Iskä oli liian taitava onkimaan hänestä totuuden ja äiti totta kai kannusti vieressä. Ei helvetissä. Topin täytyi olla kotona.

”Haloo?” Topin ääni kajahti kaiuttimesta. Miika hengitti syvään. Hänen ei tarvinnut hermoilla. Se oli vain Topi, mutta juuri siksi hän olikin niin sekaisin. Huvittavaa, ja samalla ei ollut, ei ollenkaan.

”Se olen mä”, hän vain sanoi. ”Päästäkkö sisään?”

”Joo, tietty”, Topi vastasi ja avasi oven. Miikan sydän hakkasi ja ajatukset olivat yhtä sotkua. Hän meni hissillä kolmanteen kerrokseen. Miikan ei tarvinnut soittaa ovikelloa, koska Topi odotti häntä ovi auki ja näytti huolestuneelta. Miikan kroppa sekosi. Vatsassa säkenöi, sydän tykytti ja suupielet kääntyivät hymyyn. Hänellä oli lämmin ja pumpulimainen olo.

”Onks jotain sattunut?” Topi kysyi.

”Ei”, Miika vastasi, ja tiesi, että nyt piti selittää. ”Okei. Tää tulee kuulostaa ihan järjettömältä, mutta – mulle tuli hirveä ikävä. Siis. Sellainen kestämätön. Ja mä vaan hyppäsin prätkän selkään enkä ajatellut sen enempää. Ja tässä mä nyt olen ja tunnen itseni helvetin idiootiksi. Suutu, jos haluat. Ihan sama. Tahdoin vaan nähdä sut.”

Miika painoi katseensa ja liikahteli levottomana siinä Topin vihreiden silmien alla. Hän kuuli tyrskähdyksen ja katsoi taas. Topi näytti niin söpöltä sähkönsinisissä villasukissa, mustissa kollareissa ja ylisuuressa villapaidassa, jonka rinnassa oli tahra, joka näytti epäilyttävästi tomaattikastikkeelta. Vehnänvaalea tukka oli pikkuisella nutturalla ja kasvoilla säteili hymy.

”Aww, Miika”, Topi sanoi, ja Miika hymyili hämillään. ”Vittu, mitä temppuja sä vielä oikein keksit?”

”Ei järjettömyyksiä etukäteen suunnitella”, Miika vastasi, ”mutta vaikka tämmönen nyt ekana?”

Miika nappasi Topista kiinni ja suuteli, koska sen takia ne kilometrit oli ajettu läpi pakkasen ja kyseenalaistettu oma mielenterveys siinä samalla pariinkin otteeseen. Oli se kuitenkin sen arvoista, koska kyseessä oli Topi. Topin kanssa vanhoja sääntöjä ei ollut. Mikään ei ollut liian hullua tai epätoivoista. Miika sai olla tismalleen niin kajahtanut ja spontaani kuin hän vain tunsi olevansa. Se oli vapautta.

Topi tuntui kaivanneen häntä aivan yhtä paljon, ja se oli mieletön fiilis. Miika vetäytyi ja hymyili. Topi vastasi hymyyn ja veti hänet sisälle. Miika ripusti takkinsa räjähtäneeseen naulakkoon ja potki kenkänsä hujan hajan eteiseen. Kämpässä tuoksui Topilta ja joitakin tunteja sitten valmistetulta ruualta. Tuoksu oli lämmin ja mausteinen. Se toi mieleen kodin.

”Sä oot varmasti ihan jäässä”, Topi puhisi ja veti häntä kädestä pitäen keittiöön. ”Mitä mä laitan sulle?”

”En mä tarvii mitään muuta kuin sut mun syliin”, Miika vastasi ja oli täysin tosissaan. Hän pussasi Topia otsalle ja valloitti sohvan. Topi kömpi saman tien syliin yhtään ujostelematta. Mies oli niin kivan kapea ja solakka. Tätä oli ihana halailla. Miika tunsi olonsa täydellisen tyytyväiseksi saadessaan käsiensä alle Topin lämpimän kehon.

”Eikö oo kiva, että miten vähän asiat on kuitenkin muuttunu?” Topi kysyi, kun he olivat hetken makoilleet ja vain nauttineet yhdessä läheisyydestä. ”Tai tää, kun mikään ei tunnu oudolta tai vieraalta? Kuin me oltaisiin aina oltu näin.”

”Kaikki on muuttunu ja mikään ei oo”, Miika vahvisti. ”Mä vaan oon ihan sekaisin.”

”Sä oot aina, kun tykkäät jostakusta”, Topi naureskeli. ”Muistan, miten joskus vittuilit mulle siitä, että mä välitän liikaa ja olen typerän tunteellinen. Kuvittelit, että sä handlaat homman paljon paremmin, mutta sit tällaisissa tilanteissa sä olet ihan omien tunteittesi armoilla, kun et oo tottunut. Että kivat sulle!”

Miika ei vastannut mitään. Miten hän olisi voinut puolustautua? Koska tottahan se oli. Topi tunsi kaiken lujaa, mutta mies oli tottunut. Miika ei ollut, ja ties mitä siitä vielä seuraisi, mutta toistaiseksi seuraukset olivat oikein kivoja.

”No, nyt on vaan sun vuoro vittuilla mulle. Ei haittaa”, Miika lopulta sanoi, koska ei sellaisilla jutuilla loppujen lopuksi ollut väliä. Häneen ei yltänyt enää sama pilkka kuin ennen. Miika oli tyynempi ja varmempi. Topin kanssa ei tarvinnut pelätä. Välissä oli liian vankka luottamus ja yhteiset vuodet, jotta tavanomaiset epäilykset olisivat mahtaneet mitään. ”Kunhan et karkaa.”

”Sun luota, vai?” Topi tyrskähti. ”Never gonna happen.”

”Hyvä”, Miika hymähti. ”Vaikka löytäisin sut kuitenkin.”

Topi hymähti vanhoille muistoille ja käpertyi parempaan asentoon. Miika purki Topin nutturan ja suki vaaleaa tukkaa. Se oli vähän takussa, mutta sormet löysivät sieltä kodin.

”Miten mä voin lähteä sun luota?” Miika hengähti tuskastuneena ja ajatuskin tuntui revähdykseltä sydämessä.

”Kyllä mä sit heitän sut ulos, kun sen aika on”, Topi sanoi maireasti äänessään lämmintä huolettomuutta. ”Mutta ei vielä.”

« Viimeksi muokattu: 19.10.2020 15:57:25 kirjoittanut Sokerisiipi »

Hilla

  • ***
  • Viestejä: 840
*huokailee heltyneenä* Kaukosuhteen aikaan ikävä yllyttää ties mihin, ja itselläkin tuo kävi mielessä enemmän kuin kerran. Ei vain ollut rahaa ylimääräisiin kulkemisiin. Ne, joille raha ei ole este, elämä tarjoaa ihanan mahdollisuuden toisen yllättämiseen ja arjen piristyksiin. Suloinen tarina, joka sai suun ja sydämen hymyilemään, kiitos.

Räntsäke

  • Vieras
Pitäähän tähän pari sanaa laittaa, kun tää niin piristi mua eilen (tai tänään) ennen nukkumaanmenoa. Olin ihanan hempeilykaman tarpeessa, koska pieni möks möks, ja latkin ihan tyytyväisenä. Kiva tosiaan, kun oot kirjottanu näitä pieniä miika/topi maistiaisia juuri tämän hieman vieraamman hahmon näkökulmasta, niin alkaa ehkä vähitellen päästä miikastakin jyvälle. Pintaraapaisujahsn nämä vasta ovat, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

En tiedä, mistä kaukaa Miika matkusti Topin luokse, mutta ilmeisesti aika hyvän matkan päästä. Eikä Topista tietenkään ollut motkotta.aan siitä, että toinen meni tuolla lailla palelluttamaan itsensä, koska siis... <3 Hymähdin tuolle, kun Topi the kokkipoika oli heti silleen "mitä mä laitan sulle?" ku siis... Ittelle on jotenkin aina ollut luontevinta osoittaa rakkautta ja välittämistä tekemällä toiselle jotain, huolehtimalla... Ja ehkä näen sit Topissa vähän samaa piirrettä.. ; ) tai sit toiveajattelrn.

Ois mulla ollu vielä jotain muutaki sanottavaa, mut tuli kiire ni... : >

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 063
Hilla: Kaukosuhde kyllä tekee ikävästä välillä sietämättömän. Ihanaa, että pidit tästä suloisuudesta. Kiitos kommentista! ^^

Ränts: Hii, mahtava kuulla, että tämä piristi sinua! Aina kiva kuulla, jos mun hömpät menee kaupaksi :33 En nyt yhtään muista, missä Miika oikein asui (olen kyllä päättänyt sen joskus) mutta ei se ihan naapurikunnassa kyllä ole. Topikin on juuri tuommoinen, joka osoittaa rakkautta huolehtimalla ja tekemällä toiselle jotain. Kiitos kommentista! :>

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Vaihdokkaista hei vain!

Siis melkein hävettää, että olen mä tän lukenut aikoja sitten, mutta en oo vaan kommentoinut. :( Muutenkin kommentointi tahti on hiipunut lähiaikoina. Täytyy kuitenkin sanoa, että edelleen olet yksi lempikirjoittajistani!<3 Ehkä yritän reipastua kommentoimaan taas ja saada kaikki jonossa olevat kommentoitua. ::) Mutta luen sentään aina! :'D

Sitten itse tähän tekstiin. Mulla meni aikoinaan kauan tajuta, et Topi on Tinon veli! Tai siis että just tää Topi on Tinon veli. :'D Mut kun tajusin, niin tykästyin tähänkin pariin vielä enemmän ja pääsin paremmin sisälle teksteihin, kun Topin "tunsikin entuudestaan".

Ah, kaukosuhteet, raastavia ja silti pidän niistä lukiessa ja itsekin olen innostunut kirjoittamaan kaukosuhteista, niissä on oma viehätyksensä.
Miikka on suloinen kaipuineen ja et itsekin tajuaa kuinka hölmöä on lähteä talvella moottoripyörällä pitkän matkan taakse. :'D Silti se on suloista ja sellaista se välillä on rakastuneena.
Topin tietynlainen rauhallisuus ja järkevyys tulee hyvin esiin, vaikka silläkin on varmasti ollut ihan yhtä ikävä. Ja on se varmasti tyytyväinen, että Miika tuli, mutta silti pitää vähän päästä sanomaan. :'D <3
Tää oli sopivan siirappinen ja sopivasti kiusoitteleva, just sen takia tykkään sun siirapeista, kun niissä on aina kuitenkin särmää. :)

Oli kiva lukea tämä taas uudelleen ja vihdoin tuli kommentti jätettyä, vaikka tämä olisi ansainnut sen ilman vaihdokkaitakin. <3
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 063
Dokumentti: No, nyt sait vaihdokkaista syyn kommentoida ;D Aww, oi ihana, voi kiitos mikä kohteliaisuus!! <3 Haha, ihan ymmärrettävää, kun mulla on niin kauheasti hahmoja. Mutta hyvä muistisääntö on, että yleensä on yksi kutakin eli on vain yksi Topi :3 Kiva, että tästä kotikenttäedusta oli hyötyä! Kaukosuhteissa on kieltämättä oma charminsa ja haasteensa. Juu, mä olen tarkka siirappini suhteen. Ei saa mennä ihan liian ällöksi. Parempi niin! Kiitos kommentista!