Kirjoittaja Aihe: Kolmioraiteet / Lasipallo l eeppinen fantasia, draama l S l raapalejatkis 1/3  (Luettu 1224 kertaa)

Secu

  • Kaskukuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 514
  • ava © Johanna Tarkela
Nimi: Kolmioraiteet / Lasipallo
Kirjoittaja: Secu
Fandom: originaali
Hahmo: hän
Genre: eeppinen fantasia, draama, itsensä löytäminen
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: Hahmo maailmoineen kuuluu minulle.
A/N: Inspiraatiosta on kiittäminen tätä kappaletta. Kolmio on pieni tähtikuvio. Laxitas trianguli tarkoittaa avaruuden kolmiota omistusmuodossa. Tässä pienen jatkikseni ensimmäinen osa.

Lukuiloa! ^^




Rakeisessa radassa on tuikkivia, hopeankellertäviä aukkoja. Paljaisiin jalkoihin on tarttunut tummanharmaata pölyä, kylmääviä kipinöitä raoista hohtavista tähdistä. Osa ääretöntä alla on kiertynyt ja lukkiutunut kulmistaan kolmioiksi, reunat valkoisella liidulla piirretyt, joka kolmas niistä on väritön heijastaen kulkijan värejä, loput leiskuvat päivänlaskun lopun kajoa, sitten sulautuvat yön ääriin, lopulta aamunkoin sävyjä. Muruiset reunat raapivat jalkapohjia, joissa kulkee siruinen veri. Pinnalla keinuu vettä, joka peittää nilkat, saa tuulella radan taipuilemaan ja köyristymään.   

Hän ottaa välittömälle keholleen kierretyltä vyöltä viimeisimmän mustan liidun, joita on kerryttänyt vaatteitaan murentamalla, vedellä ja äärien haituvaa yhteen valelemalla ja kovettamalla, kumartuu, laskee liidun värittömälle kolmiolle, varoo osumasta sen läpi utuiseen vaihtelevaan massaan, josta kasvaa hahtuvaisia korsia ylöspäin – alaspäin, kohti maata. Kaltevista korsista kehräytyy toisiinsa osuessa pilviä. Kosketus värähdyttää kolmiota, sen yllä rata on pian viivoitettu eteenpäin, hiukkasia varisee.

Paljaat jalat hypähtävät terävän reunan laidalta vaakaviivan yli radan pätkälle, heilahtavat enää vähän. Hän mutisee laxitas trianguli ja sulkee silmänsä, kääntää sakaraisia suupieliään. Hymynkaarista irtoavat terälehdet, silmäkulmista kyynellehdet, hokemasta sanajuuret, niistä kehittyy kukka täyttämään raiteiden aukkoja, joiden veden tyrskyjen lennättämistä tähdistä ja kolmion valkoisista reunoista ovat hiukset sävyttyneet, vahvistuneet, yltäneet letillä pohkeisiin. Kukat kurottavat ylöspäin – alaspäin. Puhjettuaan, terälehtensä levitettyään ne kietoutuvat kuiksi, yhdeksäksi. Liidunkärki terävöityy, hajoaa radaksi, sormenmitta jää jäljelle.   



« Viimeksi muokattu: 01.02.2019 23:26:01 kirjoittanut Secu »
The world is but a canvas to the imagination

They call us dreamers but we are the ones who don't sleep