Originaalit > Pergamentinpala

Huh hellettä (ja hellyyttä) • K-11 • kesähömppää, Jani/Simo • 6/7 raapaletta

(1/3) > >>

Waulish:


K-11
Menin hulluuttani osallistumaan Spurttiraapale V -haasteen toiselle kierrokselle, ja aattelin, josko kirjoittaisin jotain kevyttä ja huoletonta, jotain mikä ei vaadi hirveästi ajatustyötä. Niin lähti liikkeelle tämä pieni raapalesarja, jonka päätin myös nimetä varsin rennosti vailla paineita! Tarkoituksena olisi siis rykäistä seitsemän raapaletta tässä viikon mittaan haasteen inspissanoja hyödynnellen. :) Raapaleet eivät ole missään kronologisessa järjestyksessä eivätkä ne varsinaisesti liity toisiinsa, vaan yhteistä niille on vain hahmot ja kesä. Toivottavasti näistä on jotain iloa jollekulle. Kommenteista ilahdun aina kovin! :-*

Tämä raapalesarja osallistuu lisäksi kokonaisuudessaan Vuodenaikahaaste III -haasteeseen kesällä ja Fluffy10 #3 -haasteeseen inspissanalla lempeä.

Lisää Janista ja Simosta (joskaan näitä ei tartte lukea päästäkseen kärryille):
Hetken hengähdys (S)
Kun kevääksi kääntyy (S)


1.



300 sanaa • spurttisana lusikka
Simo oli lipunut puoliksi tiedottomuuteen ja jo kadottanut ajan- ja paikantajunsa, kun jokin lämmin ja liikkuva painautui takaapäin häntä vasten. Simo säpsähti ja muisti hetkessä makaavansa kyljellään tutussa parisängyssä, omalla vakiopuolellaan, yöpöytä ja digitaalikello naamansa edessä, ja hän huokaisi ja sulki silmänsä uudestaan.

”Mä olin ihan juuri nukahtamassa”, hän mumisi tyynynpieleen, mutta pyydysti kuitenkin hänet takaapäin yllättäneen Janin käden omaansa.

”No hyvä”, Jani mumisi vuorostaan jonnekin Simon alimman kaularankanikaman tietämille. ”Voidaan nukahtaa yhdessä. Sitä tapahtuu nykyään niin harvoin.”

Simo tuhahti, muttei edes yrittänyt hillitä kasvoilleen pyrkivää hymyä. Heidän nukkumaanmenoaikansa eivät tosiaankaan käyneet yksiin kesäaikaan, sillä Janin pitkä lukio-opettajan kesäloma oli jo täydessä vauhdissa, kun taas Simo painoi yhä kolmivuorotyötä päivystysröntgenissä.

”Viikko vielä, sitten sä saat mut vaikka kokopäiväiseksi unileluksi”, Simo naurahti.

Jani hymisi tyytyväisenä, hieroi nenäänsä Simon niskaan ja hivuttautui lähemmäs, jotta saattoi ottaa Simon syliinsä pikkulusikaksi. Hän kiersi käsivartensa tiukemmin Simon ympärille, ja Simo hymähti. Läheisyys tuntui hyvältä, mutta se lämmitti hieman liikaa keskikesän kuumuudessa. Etelä-Suomea paahtanut helleaalto oli pikemminkin kokonainen vellova valtamerellinen hellettä, sillä se oli jatkunut tuskastuttavan pitkään hiostavana ja ummehtuneena, seisahtuneena. Simo nautti kyllä kesästä ja auringosta, mutta kuumuus häiritsi unta, vaikka hän oli luopunut täkistä jo ajat sitten ja nukkui pelkällä lakanalla.

Hän taputti Janin kämmentä. ”Pientä lämpörakoa, jooko? Jos sä jäät siihen koko yöksi, musta on aamulla jäljellä pelkkä märkä läntti, ja sitten sä saat yrittää selittää Tahvanaiselle, miksen mä olekaan seitsemältä paukuttamassa röntgenin laatutestejä…”

”Ei kiitos, saat luvan olla paukuttamassa niitä. Sitä paitsi kuka mun unileluksi suostuu, jos sä menet sulamaan…”

Jani hivuttautui takaisin omalle puolelleen ja äänistä päätellen kietoutui omaan lakanaansa. Simo kierähti selälleen ja hapuili Janin käden uudelleen hyppysiinsä. Kädenpuristus ei lämmittänyt fyysisesti liikaa, mutta henkisesti se lämmitti aivan sopivasti. Siihen he nukahtivat, ja Simo uneksi viikon päästä koittavasta kesälomastaan ja kokopäiväisestä unilelun työstä, joka oli paljon vähemmän stressaavaa kuin päivystysröntgen.

Waulish:
2.



300 sanaa • spurttisana hämärä
Kesä oli keskivaiheilla ja kello kaksi iltapäivällä, mutta sisällä oli niin hämärää, että Janin oli pakko sytyttää valo jalkalamppuun, jotta hän näki lukea. Vielä aamupäivällä oli paistanut aurinko, mutta sitten toinen toistaan tummemmat ukkospilvet olivat kerääntyneet sen ympärille, ahmaisseet sen mustaan kitaansa ja hämärtäneet kesäpäivän.

Jossain jyrisi jo. Parvekkeen avonaisesta ovesta kiiri äkkipikainen tuulenpuuska, joka leyhäytti Janin kirjan sivuja. Pian sen jälkeen alkoi ropista, kun pilvien raskaat lastit purkautuivat.

”Tule jo pois sieltä, jooko?” Jani huikkasi; ukkonen sai hänet levottomaksi. ”Kyllä sä voit niitä salamoita ikkunastakin bongailla.”

Simo astui takaisin olohuoneen puolelle ja sulki parvekkeen oven. Tuuli oli pirskotellut suuria sadepisaroita hänen T-paitansa rintamukselle, ja hän kiskoi märän paidan yltään ennen kuin istahti Janin viereen sohvalle.

Samassa kuului naksahdus ja Janin lukulampun valo sammui. Hetkeksi hän hämmentyi, mutta sitten hän tajusi kurottaa kaulaansa nähdäkseen keittiön mikroaaltouunin digitaalinäytön, jonka kadonnut kellonaika vahvisti sähköjen katkenneen.

Jani painoi kirjansa kiinni. ”Jaha. Mitäs sitten?”

Hänen katseensa eksyi Simoon, joka tuijotti ulos sateen viiruttamasta ikkunasta. Simo kohautti olkiaan, mutta samalla hänen huulillaan kareili salaperäinen hymynaavistus. Jani tulkitsi sen myrskyn ihasteluksi ja oli jo nousemassa viedäkseen kirjansa takaisin hyllyyn – se oli saksalainen dekkari ja niin jännittävä, ettei sitä tehnyt edes mieli lukea hämyisessä ukonilmassa –, mutta sitten hän tunsi Simon käden reidellään. Se ei ollut tavanomainen kosketus, joka ilmaisi hei älä mee vielä, mulla on asiaa, vaan se oli painokkaampi, aistikkaampi, ja kun Jani rentoutui takaisin istumaan, käsi alkoi liikkua. Jani vilkaisi paidatonta Simoa, ja tämä katsahti vuorostaan Jania edelleen hymyillen, hymyrypyt silmäkulmiinsa ripustautuneina.

”Mä keksin ainakin yhden tekemisen, johon ei tarvita sähköä eikä edes valoa”, Simo tuumasi.

Käsi hivuttautui ylemmäs, ja hämmennyksestään toipunut Janikin alkoi heräillä tilanteeseen. Oikeassahan Simo oli; he eivät tarvitsisi kuin toisensa. Jania hymyilytti.

Simo nojautui Janin päälle. Sade pirskoutui ikkunoihin ja taivaankannet jylisivät, mutta he näkivät ja kuulivat hetken kuluttua vain toisensa.

Vendela:
Voihan kesähömppää, tämä on ihastuttava :)

Tykkään tosi paljon tämän kokonaisuuden nimestä sekä näiden rapsujen nimistä. Tuossa ekassa oli ihana fiilis, vaikka täytyy sanoa että jos olisin itse ollut Simon asemassa niin puoliso olisi kyllä saanut kuulla kunniansa jos olisi 'herättänyt' minut juuri kun olen vaipumassa uneen. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää kuin se, että olet just nukahtamassa ja havahdut hereille. Mutta lopussa oli suloista, kun uni tuli käsikädessä.

Toisessa oli kivaa hahmojen erilaisuus. Toinen tykkää ukkosesta ja toinen ei. Onneksi tuota korvaavaa tekemistä löytyi sähkökatkon ajaksi ;) Itse muistan kun eräänä ukkosyönä roudattiin patjat olohuoneen lattialle mistä oli paremmat näkymät ihailla salamointia.

Mites nämä rapsut heittää nyt näin paljon omia muistoja pintaan? Kertoo ehkä siitä, että tilanteet ovat hyvin samaistuttavia ja arkisia, mutta samalla myös täynnä tunnetta, ajatusta ja lämpöä. Olet löytänyt kivan ja toimivan lähestymistavan näihin hetkiin, joten jatka samalla mallilla.

Kiitän näistä ja jään odottelemaan lisää! Tsemppiä spurttailuun :)

Vendela

Waulish:
Vendela, oi että, ihanaa että olet sattunut lukemaan ja seurailet! Olen tosi iloinen siitä, että nämä pienet arkihetket ovat herättäneet tunteita ja muistojakin. Näiden parissa on mukavaa pitää pientä virkistäytymistaukoa Reaktioyhtälöistä, kun ei tarvitse suunnitella tai pohdiskella vaan voi vain rentoutua ja pitää hauskaa. :)

Hihi, minäkin olisin varmaan ollut aika äkäinen Simon paikalla! Veikkaan, että Simon närää on saattanut vähentää se, että se tietää, ettei Jani tahallaan sitä herättäisi kesken unien. Simolla on varmaan vain niin hyvät unenlahjat, että se ehtii melkein nukahtaa sillä aikaa, kun toinen pesee hampaita. ;D Ukkonen taas, voih, rakastan ukkosta ja myrskyjä ylipäätään! Niistä pääsee nauttimaan ihan liian harvoin!

Kiitos paljon ihanasta kommentista, ilahduin kovasti! :-*


3.



300 sanaa • spurttisana sataa
Simo ja Jani palasivat pienviljelypalstalta pururataa pitkin. Simo oli alkanut vuokrata pientä palstaa, kun hänen parvekepuutarhansa oli uhannut pursuta yli äyräiden, ja Janikin innostui silloin tällöin mukaan keräilemään salaatti- ja yrttisatoa. Sinnikkäiden juolavehnien kitkeminen oli Janin suosikkipuuhaa; se kuulemma muistutti kirjoitusvirheiden korjaamista opiskelijoiden esseistä ja oli samalla tavalla tyydyttävää. ”Tosin vaikka kuinka kuvittelet kitkeneesi ne, niitä ilmestyy aina lisää”, Jani oli naurahtanut kerran.

He taittoivat parhaillaan pellon poikki kulkevaa hiekkatietä, kun sadekuuro yllätti heidät. Varsinainen yllätys se tosin ei ollut, sillä harmaata pilvimassaa oli kerääntynyt heidän yläpuolelleen jo hyvän aikaa, mutta kuuron voimakkuus löi heidät ällikällä. He seisahtuivat kuin yhteisestä sopimuksesta ja katsahtivat ensin taivaalle ja sitten toisiinsa. He olivat hetkessä litimärkiä, eikä pakotietä tietenkään ollut, sillä ympärillä levittäytyi vain laakea, puuton pelto. Vielä yllättävämpää oli kuuron lyhyt kesto: se tuli ja meni aivan kuin sen tavoitteena olisi ollut vain kastella heidät.

”Saatiinpa ilmainen suihku”, Simo tuumasi ravistaen tukkaa pois silmiltään.

”Ja kasvisten pesu”, Jani täydensi kohottaen kantamaansa pientä ämpäriä, johon he olivat keränneet kypsynyttä satoa. Jani näytti hellyttävän riutuneelta märkinä roikkuvissa vaatteissaan, ja Simoa nauratti. Siitä hän sai idean.

”Kuule, mitä tuumaisit ilmaisesta kylvystä nyt kun me ollaan valmiiksi märkiä?”

Jani kohotti kulmaansa.

”Tuossa ihan lähellähän on se pieni veneranta”, Simo selvensi. ”Siellä ei melkein koskaan ole ketään, mutta siellä on yleislaituri ja tikkaat. Jos käydään pulahtamassa.”

Simosta tuntui, ettei Jani lämpenisi ajatukselle, mutta hän saikin kokea päivän toisen yllätyksen: Jani kohautti olkiaan ja myöntyi.

x
Kun he vartin kuluttua kelluivat loppukesänlämpöisessä järvivedessä pienessä poukamassa, jossa ei heidän lisäkseen ollut ristin sielua, Simo tunsi olonsa tyyneksi ja luonnolliseksi. Vesi liplatti veneiden kylkiä vasten, ja aurinko pilkahti harmauden takaa. Janikin näytti nauttivan. Simo tunsi helpotusta, kun hän ei huomannut jälkeäkään työstressistä puolisonsa kasvoilla. Janista oli kuoriutunut yllättävää spontaaniuttakin.

Hetken kuluttua alkoi Suomen kesälle uskollisesti sataa taas, mutta se ei häirinnyt kumpaakaan.

Vendela:
Voi miten tässäkin oli kiva ja rento fiilis. Tykkäsin tosi paljon tämmöisestä kiireettömästä hetkestä johon sisältyi aivan yllättäen uintireissu. Tosin jäin miettimään näinkin maallista asiaa, että onpa kiva kiskoa märät vaatteet uinnin jälkeen päälle :D Mutta se ei nyt ehkä ollut tässä rapsussa se pointti, mutta tulipa vain mieleen ;)

Olen itse aivan onneton kasvien kanssa ja ihailen hurjasti ihmisiä jotka jaksavat ahertaa puutarhan, kasvimaan tai sisäkukkien parissa. Itse hankkisin kyllä kasveja, mutta niistä huolehtiminen on aivan ylivoimaista, joko tapan ne kuivuuteen tai sitten ylikastelen niitä. Mutta ihanaa, että Simo on viherpeukalo joka on innostanut kumppaniaan rikkaruohojen kitkentään :)

Uiminen luonnonvedessä on kyllä parasta. Kunhan nämä meidän sisävedet hieman lämpenevät niin odotan että pääsen pulahtamaan järveen.

Kiitos tästä,
Vendela

ps. Mietinkin tuossa jokunen aika sitten, että mitä mahtaa Reaktioyhtälöille kuulua :) Mutta kiva kun kirjoittelet tätä, Juuson ja Samulin pariin voi palata sitten kun on sopiva hetki.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu