Kirjoittaja Aihe: Pikkulinnuista ja prinsessamekoista | K11 | höpödraamaa | Markus & Tiaiset | 2/2, 16.5.  (Luettu 931 kertaa)

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 845
    • tumblr
Kirjoittaja: Auroora

Ikäraja: K11
Genre: liibalaaba, slice of life -tyylinen draama
Yhteenveto: Kyllä hän nyt yhden päivän hoitaa, lapset on kuitenkin vain pieniä ihmisiä.

A/N: Hola hola! Markus & Jaakko (Maakko?) -saaga saa jatkoa. Tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen teksti kirjoittaa, tarkoitus oli, että mennään suoraan asiaan, muutama tonni sanoja ja sillä sipuli. Vaan kuikas sitten kävikään, vähän... venähti... Liekö syynä sitten se, että Markus on Markus ja se pälisee ihan omiaan, vai onkohan minulla vain sanottavaa. Tiedä sitten. Anygays, panin puokkiin tämän, loput tulee pikemmiten. Tässä kohtaa varmaan hyvä mainita, että mie en tiedä lapsista mitään. Tai mitään-mitään, jotain, mutta kokemus lapsiin rajoittuu pienempiin serkkuihin ja brittituristien lapsiin, joten pliis armoa, jos Venja on tosi omituinen viisvee. :---D luotan taitelijanvapauteen ja yksilöiden erilaisuuteen.
Tätä ennen kannattaa tsekata tämän saagan ensimmäinen osa: Kevät kun törmäillään, S. Ja jos Markus on hahmona täysin uusi, täältä pääsee alkuun. Kertokaa mitä fiiliksiä herää ja oonko aivan hakoteillä lasten kanssa. :')




Pikkulinnuista ja prinsessamekoista

1.

Kevät kulkee ja loivistuu kesän edessä. Päivät pitenevät, yövuoroon lähdetään valoisalla ja sieltä päästään valoisalla. Siihen tottuu ja tavallaan ei.

Markus kävelee kotiin poliisiasemalta, perjantain ja lauantain välinen yö on ollut sanalla sanoen kiireinen, mutta silti Markus ei meinaa muistaa siitä mitään. Kello on puoli kuusi, aurinko nousee selän takana, lauantai ei vielä aivan herää, se taitaa mennä vasta nukkumaan. Tuulee vähän, on melkein kylmä. Markus selaa kävellessään puhelimestaan Ylen urheilu-uutisia, hän meinaa kävellä ohi kävelytieltä ja päin valotolppaa keskittyessään lukemiseen.

Kotitalon rappukäytävässä puhelin värisee Markuksen kädessä ja kännykän ruudun yläkulmaan tulee ilmoitus uudesta viestistä.

05:42 Tiainen
hyvää huomenta! arvaa kuka meillä heräs ennen aamulehteä.

05:43 Markus
huomenta vaan. oon huomaavinani sellasta pientä sarkasmia sun hyvissä huomenissa.

05:45 Tiainen
aijaa. voi johtua siitä että siinä vähän on.

05:46 Markus
käske venja takas nukkuu. kuka on hereillä lauantaiaamuna tähän aikaan?

05:47 Tiainen
pata soimaa kattilaa.

05:48 Markus
just tulin kotiin et menee kyl taju ihan just. ihan järjetön yö.

05:49 Tiainen
sellanen et saa lukee jostain iltalehestä?

05:50 Markus
en tiiä ehkä.
no ni tää menee nyt nukkumaan. vihdoin.


05:53 Tiainen
nuku hyvin. mä jatkan aamupuuron keittoo ja yritän pysyy hereillä siihen asti et lastenohjelmat alkaa.

05:54 Markus
sano venskul terkkui.
öitä


Markus laittaa kännykän pois, heittää vaatteet makuuhuoneen nurkkaan ja kömpii sänkyyn. Vaikka väsyttää aivan järjettömästi, uni ei meinaa tulla. Työvuoron jälkeen kroppaan jäävä vireystila ei anna väsymykselle tilaa, se velloo jäsenissä. Markus kääntää kylkeä niin, että sänky rutisee.

Sitä paitsi, miten Markus pystyy nukkumaan, kun Jaakko Tiainen raportoi täydellistä elämää Tiaisten lintukodosta. Ei sillä, ei Markuksen mielestä täydellinen elämä ole yhden vanhemman ja yhden lapsen muodostama pesä, mutta kyllä se silti vaikuttaa ainakin kuuleman mukaan aika hyvältä. Ja ainakin Tiaisilla nukutaan yöllä. Mutta no, eipä sillä, silläkään, vaikka valittamisen varaa aina välillä onkin, Markus ei vaihtaisi nykyistä elämäänsä mistään hinnasta. Kaikki on helvetin hyvin, oikeasti. Jos vain saisi nukuttua.

Markus miettii, missä välissä Jaakko on alkanut ylipäätänsäkään sillä tavalla aamulla ennen kuutta dokumentoida tekstiviestien välityksellä heidän talouden tapahtumia. Toki Jaakko nyt on sattunut tietämään, että Markus oletettavasti on hereillä siihen aikaan, kun Markuksen yövuorosta on ollut edellisenä iltana puhetta. Ja tavallaan Markusta kiinnostaa. Hänen elämässään tapahtuu sillä hetkellä paljon kaikkea, rattijuoppoja, käsirautoja ja paperihommia, mutta heti kun hän riisuu virkapuvun päältään, hän vain pesee kalsareita, tekee ruokaa, nukkuu, pesee hampaita. Sosiaalinen elämä on poliisilaitoksen ulkopuolella hyvin niukkaa harjoitusjaksolla, kun ne ihmiset, kurssikaverit, joiden kanssa Markus normaalisti viettää aikaa, on ripoteltu ympäri Suomea omille asemilleen. Toivola on jakanut heidän kurssin ryhmächattiin, kuinka se on jo päässyt Turun saaristossa kokeilemaan venepartiohommia, Elina K. on puhalluttanut jollekin 4,2 promillea Vantaan yössä, Elina M. on kironnut sitä, että kevät tulee ja Koillismaalla alkaa olla liikenteessä enemmän poroja kuin ihmisiä. Markus ei ole ehtinyt olla montakaan viikkoa vielä erossa niistä ihmisistä, joiden kanssa hän on opiskellut reilut puolitoista vuotta, mutta siinä ajassa ehtii aika hyvin kuollettamaan sosiaalisen elämänsä. Joten Jaakon raportaasit sen ja Venjan aamupuuroista ja kuralätäkköongelmista ovat tervetulleita.

Markus ehtii lopulta nukkua vain muutaman tunnin, kun hän herää kolisteluun. Ensin hän ajattelee nähneensä jotain omituista, kovaäänistä unta, joka yöllisen työvuoron jölkeen ei olisi yllätys, mutta hetken unenpöppöröstään selvittyään hän kuuntelee uudestaan ja kyllä, joku kolisee.

Vaihtoehtoja on kaksi: joko taloyhtiöstä tai vastaavasta on joku päättänyt tulla lauantaivierailulle tai Sonja on tullut kotiin. Jälkimmäinen on melkein yhtä epätodennäköistä kuin ensimmäinenkin, Sonjan pitäisi olla Rovaniemellä. Mitä helvettiä se tekee kotona? Markus kuuntelee hetken, väsyttää väsyttää väsyttää, mutta jos Sonja on tullut kotiin, on pakko herätä. Markus pakottaa silmät auki, kello näyttää hieman yli kymmentä. Hän on nukkunut alle neljä tuntia, ei hän jaksaisi vielä herätä.

Markuksen huoneen oveen koputetaan.

“Oot sie herreillä sielä?”

Vittu.

“Melkeen”, Markus vastaa.

Sonja nauraa.

“Juot sie kahvia jos mie keitän?”

“Joo. Kiitti.”

Markus korisee hetken, nousee sängystä ja vetää jalkaansa kollarit ja ensimmäisen t-paidan likapyykkikasasta. Se ei haise ihan hirveän pahalle, joten se saa nyt kelvata. Paljaisiin jalkoihin Markus vetää entisen jääkiekkojoukkeensa väreihin raidoitetut villasukat. Kun Markus on jotenkuten hereillä ja pukeutunut, hän menee Sonjan seuraksi keittiöön.

Sonjalla on pitkät vaaleat kiharat naaman edessä ja villapaita melkein polviin asti. Se istuu risti-istunnassa keittiöntuolilla, jonka se on siirtänyt pöydän äärestä ikkunan eteen, ja selaa silmät sirrillään puhelintaan.

“Huomenta”, Sonja sanoo nostamatta katsettaan puhelimestaan.

“Mitä sä teet täällä?”

Sonja nostaa katseensa. “Tulin käymään”, se vastaa, kuin se olisi ihan sovittu juttu. Ei Markusta haittaa, hän tykkää Sonjasta, mutta se on sanonut tulevansa kotiin vasta harkan ja kesäloman jälkeen. Että nähdään elokuussa.

“Joo, mut miksi?“

Sonja naurahtaa. “Sain pari hassua vappuvappaata tähän, aattelin tulla kattomaan miten sie pärjäilet yksinäs. Eikä minulla ole matkassa tarpeeksi kesävaattetta.”

“Mikset sä ilmottanut mitään?” Markus kysyy, koska vaikka häntä ei haittaakaan, olisi ollut kiva tietää etukäteen. Hän olisi voinut vaikka siivota vähän.

“Sori”, Sonja sanoo, sitten se virnistää. “Tulinko mie pahhaan aikaan? Onko sinulla joku hellu sielä?”

Markus naurahtaa. “Oiskin. Mutta tulit silleen muutaman tunnin liian aikasin. Olin yötä töissä.”

“Sori oikiasti”, Sonja sanoo. “Mutta keitin sitä kahvia.”

“Kiitti”, Markus sanoo, ottaa kaapista kupin ja kaataa itselleen.

“Kaaja minulleki”, Sonja pyytää ja Markus tekee työtä käskettyä. Yhteiselo Sonjan kanssa on toiminut hyvin, heillä on kuitenkin sen verran tilaa, että molemmilla mahtuu olemaan omaakin tilaa. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen, kun molemmat heistä ovat tajunneet, että poliisikoulu vie paljon energiaa, he ovat käyneet keskustelun, jonka pääpointtina on ollut, että vaikka sitä nyt ollaankin samassa taloudessa, koko ajan ei tarvitse olla sosiaalinen. Ja sen jälkeen on mennyt lähinnä hyvin. Markusta ärsyttää Sonjassa se, kuinka se jättää aina kaikki tiskit altaaseen huuhtelematta, vaikka vieressä olisi astianpesukone. Sonja nurisee Markukselle siitä, kun Markuksen tavarat jäävät ympäriinsä. Kaksi kertaa molemmilla on jäänyt samana päivänä avaimet kotiin. Kumpikaan ei muista viedä roskia mennessään, vaikka roskapussi olisi eteisessä. Mutta pääasiassa heillä menee hyvin. Ja Sonja on yksi mukavimmista ihmisistä, jonka Markus tuntee, vaikka heillä on yhdeksän vuotta ikäeroa. Sonja on ihan vauva vielä, kaksikymmentäkolmevuotias. Markusta se sanoo vanhaksi, mutta kyllä Markuksestakin sen ikäisenä kolmekymppiset on vähintäänkin aikuisia.

Markus tuskin on ihan aikuinen vielä viisikymppisenäkään.

“Kauan sä aiot olla täällä?” Markus kysyy, vie kahvikupin Sonjalla sen auringonottopaikalle ikkunan eteen.

“Keskiviikkona pittää olla takasin Roissa”, Sonja vastaa. “En mie muuten ois viittiny tulla ees. Mites sinulla on mennyt harkka?”

“Siinähän se”, Markus vastaa, koska se taitaa olla se oikea totuus. “Hitosti kaikkea juttuja mutta ei mitään isompia.”

“Sama”, Sonja sanoo. “Ois varmaan pitäny lähtiä Helsinkiin, siellä näyttää sattuvan ja tapahtuvan.”

“Oli viime yö aika kiireinen”, Markus sanoo. “Mutta lähinnä jotain tappeluja ja humalaisia.”

“No niitä riittää meilläkin”, Sonja tuhahtaa. “Mutta ei sillä, ollut ihan saatanan kivaa.”

“Niin on”, Markus vastaa. He juovat hetken kahvia, Markus yrittää karistella väsymystä jäsenistään. Ei onnistu.

“Mitä sie teet tännään?” Sonja kysyy puhelimen selailun lomasta.

“Öö.” Markuksen vastaus on hyvin valaiseva. Ei hän ole ollenkaan ajatellut, että pitäisi kertoa Tiaisista jollekin. Miten hän nyt muka selittää Sonjalle, että niin, sinä aikana kun sä oot ollut poropoliisina Rovaniemellä, mä skorasin itselleni kirjakerhon, johon kuuluu Opelia ajava yksinhuoltajaisä ja sen viisivuotias tytär, ja tarkoitus olisi mennä käymään niiden luona tänään. Se olisi vasta toinen kerta, joka tekee koko asiasta vieläkin omituisempaa selittää.

Sonja nostaa katseensa ja vetää vielä tukkansa naaman edestä ja katsoo Markukseen. “Niin?“

“Mulla on yksi… juttu”, Markus sanoo.

Sonja virnistää. “Mikä juttu?“

“No sellanen. Juttu vaan.”

“Mitä sie salailet, Kajander?“

Markus lyö jarruja pohjaan. “Et ees alota. Hiton Holmes, lopeta ennen kuin alotatkaan.”

“Sonja Holmes kuulostaa edelleen niin pahalta”, Sonja naurahtaa. “Mutta kai sie iteki tajuat, että mitä enemmän sie rupiat pimittämään jotain minulta, sitä enemmän mie haluan ottaa selvää.”

“Pitäiskö sun oikeesti harkita sitä krp:tä?“

Sonja vain hymyilee. “Onko sinulla kuitenkin hellu?”

“Ei”, Markus huokaisee. “Oot parikymppiseksi ihan saatanan ärsyttävä mamma.”

“No mitä muuta sie luulet, että mie aattelisin jos sie et sano mitään?“ Sonja huomauttaa. Sillä on pointti, mutta Sonjalla on vähän tapana myös muokata juttuja itselleen sopivaksi. Tosin miksi se haluaisi, että Markus seurustelisi? Tuntemattomia ovat Sonjan tiet. Ja Markus tarvitsee lisää unta.

“Meen yhelle kaverille”, Markus sanoo. Koska se on totuus.

“Kenelle?“ Sonja kysyy heti. Miksi se on niin utelias?

“Yhdelle uudelle kaverille”, Markus vastaa.

“Missä välissä sie oot hankkinut uusia kavereita?” Sonja kysyy ja se kuulostaa oikeasti yllättyneeltä. Kiva, Markus melkein loukkaantuu.

“Siinä välissä kun sä olit Rovaniemellä”, Markus sanoo. “Mulla oli niin tylsää täällä yksinäni ja ikävöin vaan sua, että oli pakko löytää joku sonjankorvike.”

“Just”, Sonja nauraa. “Mutta ei sitten, aattelin että ois kiva sunkin kanssa tehjä jotain, kun nyt oon täälä.”

“Tehään huomenna”, Markus sanoo, “ei mulla huomenna ole mitään.”

“Okei”, Sonja sanoo. “Sinut tuntien sinulla on huomennakin jotain. Pitäis aina laittaa kalenteriin sinulle sellanen muista Sonja -kohta.”

“Oot vähän kohtuuton”, Markus sanoo, vaikka Sonja on melkein oikeassa. Ehkä hänellä on vähän tapana kehitellä milloin mitäkin ja unohtaa kaikki sopimukset. Luulisi, että sellaisessa tulisi vanhemmuuttaan paremmaksi, mutta Markuksesta tuntuu, että hän on aina vain lahopäisempi ja parempi bookkaamaan juttuja päällekkäin. Mutta no, kukaan ei ole täydellinen ja Markus ainakin kaukana siitä.

“Enhän ees ole”, Sonja sanoo, sitten se alkaa puhua jostain Rovaniemen jutusta, kuinka junassa oli samassa vaunussa joku kersa joka oli huutanut koko matkan, vanhemmistaan, omista jutuistaan.

Markuksen on vaikea olla hymyilemättä kuunnellessaan.


×


Markus nukkuu päikkärit lyhyeksi jääneiden yöunien kaveriksi ja herää siihen, kun puhelin alkaa soida. Ruudussa lukee Tiainen, joka on hassua, koska ei Jaakko koskaan soita. Toisaalta, mistäpä Markus voisi sellaista oikeasti tietää, ei hän sitä vielä niin hyvin tunne.

“Markus.”

Haloo?“ sanoo pikku-Tiainen. Se kai selittää, Venja ei taida vielä osata kirjoittaa, joten sen kai on pakko soittaa.

“No haloo”, Markus vastaa. “Mitäs Vensku?“

Mä vaan mietin että koska sä tuut”, Venja sanoo. “Isi käski soittaa sulle.

“Ahaa”, Markus sanoo, “mitäs se kello on?“

Isi! Mitä kello on?“ Venja huutaa puhelimeen. Jaakon ääni kuuluu vähän kauempaa, kun se vastaa puoli kaksi. “Puoli kaksi”, Venja toistaa.

“Jos mä tuun parin tunnin päästä”, Markus sanoo.

Eli millon?

“Neljältä”, Markus vastaa. Hän ei tiedä, osaako Venja vielä kelloa, ymmärtääkö se edes, mitä kello neljä tarkoittaa, mutta se tuntuu riittävän sille.

Okei”, Venja sanoo.

“No niin”, Markus sanoo. “Nähdään myöhemmin.”

Okei.”

“Heippa.”

Hei hei.

Markus lopettaa naureskellen puhelun. Venja on ihan huippu. Ja varmaan ensimmäinen lapsi, joka on Markuksen elämään tuppaanutunut. Toki Markus on ollut lasten kanssa ennenkin tekemissä, mutta ei hänelle ole vielä siihen mennessä kertaakaan soittanut yksikään alle kymmenvuotias. Hänen koko kaveripiirinsä on onnistunut säästynyt ilman perheenlisäystä, Vilillä nyt taitaa olla pullat uunissa sen kihlattunsa kanssa, mutta se on ainoa. Danilla on lapsia töiden kautta muutaman lätkäjoukkueen verran, eikä ne varmaan Juusen kanssa ala ihan heti vääntämään kersoja muutenkaan. Markus on valmis syömään jokaisen sukkansa, jos Dani ja Juuse joskus hankkivat minikokoisen Ruuska-Ortion. Joten sellaiseksi oikeaksi ensikosketukseksi lapsiin Venja Tiainen on loistava tapaus.

Markus nousee päikkäreiltään. Hänen pitäisi tehdä vaikka mitä, käydä ainakin lenkillä. Mutta sää on muuttunut sateiseksi, eikä se houkuttele lähtemään ulos. Vaikka Markus pitääkin urheilusta, hän ei silti ole niitä ihmisiä, jotka lähtevät juoksemaan säässä kuin säässä. Jossain menee raja ja se raja menee siinä. Vapaapäivän voisi muutenkin käyttää hyväksi, pitäisi pestä pyykkiä, ennen kuin puhtaat kalsarit loppuvat, mutta sekään ei innosta. Sonja on ilmeisesti lähtenyt jonnekin, joten sekään ei ole potkimassa Markusta tekemään jotain fiksua.

Sohvan vieressä lattialla on kesken jäänyt Katto-Kassinen, jota Venja on suositellut Markukselle ja antanut omasta kirjahyllystään lainaan. Siinä tahtojen taistossa lenkkeilyn, pyykinpesun ja Katto-Kassisen välillä voittajan arvuuttelu ei ole hirveän hankalaa.

Sonja tulee kolmen jälkeen kotiin, kun Markus on jo maatumassa kiinni sohvaan Pikkuveljen ja Katto-Kassisen kanssa. Sonja kolistelee eteisessä, eikä Markus edes uskalla vilkaista sitä – jos Sonja on tulossa lenkiltä, Markuksen on ehkä pakko lähteä itsekin vielä nopeasti. Mutta Markuksen onneksi Sonjan mukana tulee myös ruuantuoksua.

“Toin sinullekin pitsaa”, Sonja sanoo.

“Voisin pussata sua!” Markus ilmoittaa sille. Sonja tekee yökkäysääniä kun se hakee keittiön laatikosta pitsaleikkuria.

“Jospa et.”

Katto-Kassisen seikkailut jää pitsan edellä. Sonja tulee istumaan sohvalle Markuksen viereen, tai ainakin se yrittää, se keikistelee pyllyään siinä Markuksen jalkojen yllä.

“Siirry”, Sonjan äänensävyssä on sen poliisikäskytys.

“En”, Markus vastaa. Sonja istuu alas, Markuksen sääret jää sen reisien alle. Markus melkein litistyy, mutta se on ihan oma syy, joten ei hänellä ole varaa valittaa.

“Tossa”, Sonja sanoo ja ojentaa Markukselle toisen pitsalaatikon Markuksen syliin. Markus avaa sen, se näyttää hyvältä, mutta milloinpa pitsa ei näyttäisi.

“Paljon mä jään sulle velkaa?” Markus kysyy.

“Tiskaa mun vuorolla”, Sonja vastaa leikatessaan pitsaansa osiin. Sen pitsa näyttää vähän pahemmalta, Sonjalla on omituinen maku. Kun se on valmis, se ojentaa leikkurin Markukselle. Markus edes muista, koska olisi viimeksi syönyt pitsaa, ainakaan sillä tavalla jonkun kanssa päällekkäin sohvalla. Mutta onneksi Sonja on sellainen ihana pitsaenkeli.

Markuksen pitäisi oikeasti nukkua enemmän.

He syövät ja puhuvat niitä näitä, kunnes Markuksen mieleen tulee, että jossain vaiheessa hänen pitäisi varmaan lähteä kohti Tiaisten kotia, jos hän aikoo sille iltapäivälle päästä sinne.

“Paljon kello?” Markus kysyy. Hitto hän alkaa olla täynnä.

Sonja vilkaisee kelloa ranteessaan ja nuolee rasvaa sormistaan, se on tavallaan kuumaa ja ällöttävää samaan aikaan. “Tulee neljä”, se sanoo.

“Voi paska!” Markus kiroaa, pitsalaatikko meinaa tipahtaa sylistä. “Lupasin Venjalle olla neljältä siellä.” Markus pyristelee Sonjan alta liikkeelle.

“Kuka on Venja?” Sonja kysyy virnuillen, se painaa jalkojaan alas niin, ettei Markus pääse sen alta.

“No voi vittu sun kanssas”, Markus nauraa. “Venja on viisvee, päästä mut pois.”

“Vaihat vaan koko ajan nuorempaan”, Sonja kuittailee, mutta päästää Markuksen lähtemään.

“Sä oot niin hauska ai että”, Markus sanoo. Hän miettii hetken, pitäisikö hänen vaihtaa vaatteita, mutta päättää, että ne mitä hänellä on päällä, saa kelvata. Ne on kuitenkin vain Tiaisia.

“Tuut sä yöksi kotiin?” Sonja kysyy, kun Markus tekstaa Jaakolle, että ei ehdikään ihan neljäksi.

“Joo enköhän”, Markus vastaa. Hän ottaa naulakosta takin, työntää puhelimen kollareiden taskuun, ottaa autonavaimet ja vetää lenkkarit jalkaan. “Mä meen nyt, moikka.”

“Pidä hauskaa”, Sonja vastaa, vaikka eihän se edes tiedä, minne Markus on menossa.


×


Tiaiset asuu rivitalossa, sellaisella alueella, että siellä elää varmaan kaikki muutkin yksinhuoltajaisät ja viisivuotiaat. Markus menee niiden ovelle, ne asuu rivarin päädyssä. Hän on juuri painamassa ovikelloa, kun sisältä kuuluu hirveää huutoa. Markus kurtistaa kulmiaan. Okei, lapset. Joskus ne huutaa. Tai ainakin toivottavasti se on Venja, joka huutaa, eikä Jaakko.

Markus on aika varma, että hän on nyt saapunut jollekin sotatantereelle, mutta painaa urhoollisesti ovikelloa.

Kestää hetken, ennen kuin Jaakko tulee avaamaan. Samaan aikaan kuuluu pamaus, kun ilmeisesti Venja paiskoo ovia. Että sellaista.

“Tervetuloa vaan”, Jaakko sanoo ja päästää Markuksen sisään. Onneksi myös Jaakolla on jalassa verkkarit ja päällä nukkainen paita, tukka sekaisi, sen silmälasitkin on vähän vinossa. Mutta se ehkä johtuu siitä sodasta, jota Tiaisten valtakunnassa käydään.

“Mikä maailmanloppu teillä on meneillään?” Markus kysyy. Jaakko irvistää.

“Just se”, se vastaa. “Normihommat, isi on tyhmä ja kaikki on sen syytä. Voi olla myös jotain tekemistä sillä, että ollaan herätty tosiaan viiden jälkeen jo.”

“Pitäiskö mun tulla myöhemmin uudestaan?“ Markus kysyy. Jaakko pudistaa päätään.

“Eikä kun mä kiristän Venjan sun avulla käyttäytymään. Juot sä kahvia?”

“Joo, kiitti”, Markus sanoo. Kokemattomuus lapsista tulee ehkä eniten esille sellaisissa tilanteissa. Markuksella ei ole mitään ongelmia olla lasten kanssa silloin, kun ne on kivoja ja puhuu höpöjä ja niiden kanssa voi vaan kasata legoja tai leikkiä. Mutta kun niillä menee hermot ja koko maailma kaatuu niiden niskaan ja kaikki on huonosti, Markus menee aivan kädettömäksi. Mutta Jaakko ei tunnu olevan millänsäkään, se alkaa keittää kahvia, vaikka Venjan huoneesta kuuluu ihmeellisiä ääniä.

“Ei meillä aina oo tällasta”, Jaakko sanoo, kun se on ensin käskenyt Markuksen istumaan pöydän ääreen. “Nyt vaan kävi vähän niin, että olin ehtinyt lupaamaan Venjalle juttuja, jotka musta riippumattomista syistä pitää perua. Ja se suuttui. Ihan aiheesta, mutta väärälle tyypille.”

“Okei”, Markus sanoo, “haluut sä vähän valaista?“

Jaakko napsauttaa kahvinkeittimen päälle ja istuu Markusta vastapäätä. “Mä olin lähdössä Jämsään mun serkun häihin ja Venjan piti mennä Raakelin porukoille, mutta ne joutui joidenkin omien juttujen takia perumaan.” Markus tietää sen verran, että Raakel on Venjan äiti, mutta oikeastaan paljon enempää Jaakko ei ole siitä puhunut.

“Hetkonen”, Markus sanoo, “olit menossa? Et sä meekään?“ hän kysyy.

Jaakko kohauttaa olkapäitään. “En voi ottaa Venjaa mukaan, se ei kuitenkaan viihtyisi siellä, mutta en mä nyt tähän hätään saa ketään kattomaan sen perään koko huomista,kun mutsi lähtee kanssa sinne häihin ja en mä keksi ketään, joka vois näin lyhyellä varoitusajalla tulla lapsenlikaksi.”

“No tota”, Markus sanoo, ennen kuin ehtii miettiä asiaa liikaa, “mulla ei ole huomenna mitään.”

“Oot sä tosissas?” Jaakko kysyy, se kuulostaa yllättyneeltä.

“Joojoo”, Markus sanoo, vaikka onkin aika varma, että on lupaamassa ihan liikaa. “Kyllä me nyt yksi päivä pärjätään Venskun kanssa. Että jos sä haluut mennä, nii mee ihmeessä.”

Jaakko hymyilee oikeasti helpottuneesti. “Kiitti.”

“Älä vielä kiitä”, Markus naurahtaa. “Ehkä Venja ei haluu olla mun kanssa koko päivää ja se karkaa tai jotain.”

“Ei varmasti karkaa”, Jaakko hymyilee. “Se on suhun niin ihastunut, ettei se oo koko päivänä muusta puhunutkaan kuin siitä että sä tuut.”

Markus tyrskähtää. “Mulla on sellainen vaikutus. Pitäskö siltä pikku-Tiaiselta käydä kysymässä, jos se huolii mut?”

“Sieltä se löytyy huoneestaan, sen kun käyt”, Jaakko sanoo. Markus nousee ja menee Venjan huoneen ovelle. Toiselta puolelta ei kuulu mitään, Markus koputtaa oveen.

“Venja? Markus täällä, avaat sä oven?”

“En haluu”, Venja vastaa, se kuulostaa kiukkuiselta. O-ou, jos Markus ei olekaan tarpeeksi ihastuttava ja Venja kiukuttelee koko loppuelämänsä?

“Onks sulla paha mieli kun meni suunnitelmat pieleen?” Markus kysyy oven läpi.

“Isi lupas että mä pääsen mummin luokse ja sit me soitettas äitille ja syötäs lettuja”, Venja kitisee.

“Niin mä kuulin”, Markus valehtelee, vaikka ei hän kyllä ole kuullut mitään tuollaisista suunnitelmista. Kuulostaa ihan superkivalta ja kyllä Markuskin paiskoisi vähän ovia, jos tuollaiset suunnitelmat peruuntuisivat.

“Mut mitä sä sanoisit, jos muutettaisiin suunnitelmia silleen, että kun sun iskä lähtee sinne häihin niin mä tulisin tänne sun kanssa huomenna?”

On pitkän aikaa hiljaista. Sitten Venja avaa huoneensa oven ja kurkkaa ovenraosta Markusta. Sillä on itkuviiruinen naama ja punainen tukka pörrössä. Ne on samanlaisia pörröpäitä Jaakon kanssa molemmat.

“Ai oikeesti?” se kysyy.

“Joo”, Markus vastaa sille. “Mä en kyllä osaa tehdä lettuja mut voidaan tehdä jotain muuta.”

Venja alkaa säteillä kuin Naantalin aurinko konsanaan. “Ihanaa!”

Ihanaa. Markus naurahtaa, jopas siinä on tytöllä aikamoinen reaktio.

“No niin”, Markus sanoo. “Se on sitten sovittu.”

“Jee!” Venja iloitsee, sen kiukku on yhtäkkiä kadonnut kokonaan. Hitto vie, lapset on niin omituisia.

“Vieläkö sulla on paha mieli?” Markus kysyy ihan vain varmistaakseen tilanteen.

“No ei!” Venja sanoo.

“Pitäiskö sun mennä kertomaan iskälles?”

Venja kipittää Markuksen edellä keittiöön, se menee Jaakon luokse ja kiipeää sen syliin.

“Joko sä rauhotuit?” Jaakko kysyy Venjalta, joka nyökkää vastaukseksi.

“Joo”, se sanoo. “Malkus tulee huomenna mun kanssa leikkimään.” Kun Venja innostuu, sen ärrät tipahtaa matkasta. Se lakastaa Lyhmä Hauta, se esittelee kaikkein palhaimpia lelujaan ja sitten on se Malkus.

“Kuka?” Jaakko kysyy.

“Marrrkus”, Venja korjaa sen sorahtavalla ärrällä.

“Ai niinkö”, Jaakko sanoo, se vilkaisee Venjan pörröisen tukan takaa Markusta. “Mitähän siitäkin tulee?”

“Varmaan ihan hirvee katastrofi ja sä tuut katumaan koko loppuelämäsi sitä, että oot antanut lapsesi mun hoidettavaksi”, Markus virnistää. Hitto, hänen pitäisi oikeasti aina välillä miettiä, ennen kuin lupaa yhtään mitään.

Jaakko hymähtää. “Jotenkin en usko, että kadun”, se sanoo. Markus varmaan katsoo sitä tarpeeksi kysyvästi, että selitäpä vähän, kun se jatkaa: “Mulla on aika hyvä luotto suhun. Voi olla, että sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että sä oot kuitenkin poliisi.”

Jaakko olisi voinut pysyä siinä vitsinheitossa, mutta totta kai sen pitää ruveta vakavaksi sellaisesta asiasta.

“Eiköhän me pärjätä”, Markus sanoo. Kyllä hän nyt yhden päivän hoitaa, lapset on kuitenkin vain pieniä ihmisiä.

Kun Tiaisten kriisi on hoidettu, he juovat kahvia ja Venja suunnittelee jo, mitä kaikkea se haluaa Markuksen kanssa tehdä. Markus toivoo, että se unohtaa ainakin puolet niistä asioista. Hän ei edes ymmärrä kaikkea, mitä Venja sanoo, ilmeisesti viisivuotiaan maailmaan kuuluu vähän erilaisia juttuja, kuin kolmekymmentäkaksivuotiaan. Yllättävää sinänsä.

“Älä viitti näyttää noin kauhistuneelta”, Jaakko sanoo, kun Venja on mennyt leikkimään huoneeseensa.

“En mä näytäkään”, Markus vastaa, vaikka varmasti näyttää.

“Näytäthän”, Jaakko sanoo. “Jos tulee paniikki, paa viestiä niin kyllä sä selviät.”

Markus ei aio sanoa ääneen, että Venjan aikaisempi kiukuttelu on saanut hänet vähän araksi. Entä jos Venjalla menee hermot, kun he ovat kahdestaan? Ei Markus osaa käsitellä huutavia lapsia, aikuiset on paljon helpompia.

“Saat tehä mulle kyllä jonkun listan siitä, mitä pitää tehdä”, Markus sanoo.

“Onnistuu”, Jaakko sanoo heti. “Teen teille vaikka ruuankin valmiiksi.”

“No osaan mä nyt ruokaa tehdä”, Markus vastaa vähän nolona. Ei hän ole mikään uusavuton, perunoiden keittäminen onnistuu ja italianpata jää enää harvemmin kiinni kattilan pohjaan.

“Mut se on helpompi jos teen”, Jaakko sanoo. “Haluut sä palkkaa?”

Markus yllättyy kysymyksestä täysin. “Täh? En todellakaan, mitä sä nyt ees ehdottelet tollasia.”

“Aattelin vaan”, Jaakko sanoo, eikä se varmaan oikeasti tajua, kuinka tyhmiä se ajattelee.

“Pliis, älä aattele”, Markus tokaisee. “Mun puolesta et jää edes palvelusta velkaa, pikkujuttu.”

Jaakko ei sano mitään, se ryystää kahvia ja Markusta vähän ihmetyttää se. Markuksella on yleisesti hyvä ihmistuntemus, hän osaa lukea ihmisiä. Jaakko on välillä kuitenkin todella hankalaa luettavaa. Yleensä Markus on aika varma, että he ovat sillä samalla sivulla: vähän omituisella tavalla tutustuneita kavereita, joilla on kuitenkin klikannut suhteellisen vaivattomasti ja nopeasti. Kavereita. Joskus Markuksesta tuntuu, että Jaakko ajattelee hänen olevan joku satunnainen kadunmies, joka nyt vain sattuu istumaan niiden keittiössä lauantaista toiseen puhumassa sen lapsen kanssa Vaahteramäen Eemelistä. Toisena päivänä Jaakko rutkuttaa Tapparan häviötä Kärpille Liigassa ja muutaman päivän päästä se on kysymässä, haluaako Markus palkkaa sen lapsen vahtimisesta. Ei Markus ole mikään MLL:n lapsenlikka, jolle pitää maksaa tuntipalkkaa puolentunnin tarkkuudella ja pyhinä tuplat.

Kyllä Markus ymmärtää sen, etteivät kaikki välttämättä ole samalla tavalla sata lasissa jokaisessa uudessakin ihmissuhteessa, mutta Jaakko on vain omituinen.


Markus kahvittelee muutaman tunnin, seitsemän aikoihin Venjan väsymyskiukku alkaa taas ja Markus päättää, että on paras vain liueta paikalta. Vielä ennen lähtöään, Markus on sitomassa kengännauhojaan, kun hän  saa sylillisen epämääräisesti kitisevää Venjaa, jolle hän ei osaa tehdä mitään.

“Pitäsköhän sulla mennä nukkumaan?” Markus ehdottaa Venjalle varovasti. Venja pudistaa päätään.

“En haluu”, se sanoo, vaikka se melkein nukkuu seisaaltaan.

“Ahaa”, Markus vastaa avuttomasti. Millä ihmeellä hän selviää kokonaisen päivän Venjan kanssa?

“Tuupas nyt”, Jaakko tulee väliin. “Sun pitää päästää Markus lähtemään, että se voi tulla huomenna.”

“Nimenomaan”, Markus sanoo, “ja kun nyt meet nukkumaan, tulee huominen nopeammin.”

Se ilmeisesti tepsii ainakin vähän, Venja kitisee vähän lisää, mutta kun Markus taputtaa sitä vähän päähän ja tökkii kohti Jaakkoa, jonkinlainen pieni ihme tapahtuu ja Venja menee hoitamaan iltapesujaan.

“Viestitellään siitä huomisesta”, Jaakko sanoo, kun se menee auttamaan Venjaa hampaiden pesussa.

Autossa Markus tekstaa Jaakolle.

19:21 Markus
kauheeta kiristää sun lasta mulla itelläni??

19:28 Tiainen
kiristys, uhkailu, lahjonta, niillä pärjää. enemmänkin sä lahjoit kuin kiristit.

19:29 Markus
ei lahjontakaan oo kauheen etikettiin sopivaa.

19:38 Tiainen
sellasta se on lasten kanssa.

Markuksesta tuntuu, että hän on astumassa sellaiseen sudenkuoppaan, josta ei keskeneräisellä poliisikoulutuksellakaan nousta ihan tuosta vain.
« Viimeksi muokattu: 16.05.2018 17:12:38 kirjoittanut Auroora »

skápma alit lea johttán raddái
giehtalaga moai árraijain

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 099
Aww, jee, jatkoa Markus-saagaan! ♥︎ Luin tätä hymyillen ja parissa kohtaa nauroin ääneenkin. Markus on vain jotenkin kertojana ihan hirmu symppis eikä tämä eka osa ollut yhtään liian pitkä. Lopussa oikeastaan olinkin vähän, että nytkö se jo loppui, missä loput! :<<

Oikeasti elän tällaiselle höpödraamalle! Ei tarvii mitään ihmeellisyyksiä. Hyvät hahmot ja slice of life, niin ai että! Kehrään täällä tyytyväisenä :3 Markuksen ja Venjan puhelu oli kauhean söpö. Kyllä minun silmiin Venja on aito ja autenttinen 5-vuotias. Tosi kiva myös se, että sillä oli kiukuttelut päällä, kun Markus tulee kylään. Realistisempaa. Lapsilla noi mielialat vaihtelee vähän aikuisia railakkaammin. Tekstistä ei huomaa minkäänlaista epävarmuutta lasten suhteen, joten job well done! Ja ihana Markus, joka ei lapsia oikein tunne tai tiedä, miten niitä pitäis käsitellä. Mut se haluaa oppia ja tutustua! Ihan paras asenne Markuksella muutenkin elämään. Niin söpöä! Innolla ootan, millaista Markuksella ja Venjalla tulee olemaan yhdessä.

Tykkäsin tosi paljon Sonjan murteesta, mutta hahmona en vielä hänelle juuri lämmennyt (vaikka en kylmennytkään.) Tarviin varmaan vielä häntä enemmän ennen kuin voin muodostaa hänestä jonkinlaisen mielipiteen.

Jep jep, tyksin tosi paljon. Kiitos ja jatkoa pian! ^^


ja arjessa sävyt on sinisen

ava © Auro
bannu © Ingrid

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 845
    • tumblr
Sokerisiipi: as said before, Markuksen elämänasenne pitäisi varmaan jotenkin imasta itselle, voisi olla että helpottuisi kaikki vähän. :'D Koko tämän tekstin idea on lähinnä olla juuri niin höpöhöpöä ja tavallista kuin lähtee, ihan hirveän suurta draaman kaarta tähän ei kyllä saa aikaiseksi millään. Kiva, että Venjakin vaikuttaa viisivuotiaalta, mie yritin parhaani haha. Kiitos kommentista!

Noniin, kylläpä taas kesti. Tarkoitus oli vain nopeasti kirjoittaa tämä loppuun, mutta tulikin vähän mutkia matkaan, kirjoitin välissä tähän samaan Maakko & Dani/Juuse -verseen kuuluvan Harmaata (K11) -shotin, ja sitten huomasin olevani tämän kanssa vähän jumissa. No, jumi aukesi tänään ja lopulta tämä valmistui aika mutkattomasti. Että sellaista. Jospa sitä taas palaisi Purkukiekon pariin c:




2.

Markus ja Jaakko ovat sopineet, että riittää, kun Markus on puoli kymmeneltä Tiaisilla. Markus ajaa niiden rivitalon parkkipaikalle hieman yli yhdeksän. Hän on edellisenä iltana joutunut selittämään Sonjalle, ettei voikaan tehdä mitään sen kanssa, vaikka on sovittu. Tavallaan Markukselle on jäänyt paha maku suuhun siitä, hän on kyllä ihan paska kaveri Sonjalle aina välillä, mutta Sonja on vain nauranut, että jos Markuksen on pakko mennä, niin sitten se menee, eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Huomenna on päivä uus, on Sonja sanonut. Mikä on tietenkin ihan totta.

Jos Markus selviää hengissä edes siitä päivästä.

Markus soittaa Tiaisten ovikelloa, melkein heti oven avaa puvunhousuihin ja valkoiseen paitaan pukeutunut Jaakko.

“Sä oot ajoissa”, se toteaa.

“Kerrankin”, Markus naurahtaa, vaikka myöhästely ei olekaan hänellä tapana. Hän on yleensä juuri eikä melkein -miehiä. Jos on sovittu tasalta, Markus on puolta minuuttia vaille.

“Ihan hyvä”, Jaakko sanoo, se alkaa solmia kravattia, kun Markus riisuu takkia eteiseen. Lattialla on ihan älyttömästi sellaisia pieniä tyttöjen kenkiä, yhdet punaiset Kuomat, kumisaappaat, lenkkereita, mitä lie kangaskenkiä ja jumppatossuja. Jaakko vilkaisee Markuksen ohi olohuoneeseen, Venja istuu yökkäreissä sohvalla, telkkarissa pyörii nopean vilkaisun perusteella Paavo Pesusieni, joka taitaakin olla se ainoa lastenohjelma, jonka Markus tunnistaa.

“Meillä meinasi tulla taas kriisi”, Jaakko sanoo, sen verran hiljaa, ettei Venja kuule. “Marja, Raakelin mutsi, oli luvannut Venjalle, että ne soittais Raakelille.”

“Okei?”

“No. Me sovittiin Raakelin kanssa, että jos ne skypettäis joskus kahden aikoihin”, Jaakko sanoo, se solmii edelleen sitä kravattia, eikä oikein katso Markukseen puhuessaan. Markus miettii, pitäisikö sitä auttaa, kun sen yritys näyttää vähän epätoivoiselta. “Et jos sä viitsisit hoitaa Venjan kahden aikoihin koneen eteen?”

“Joo, totta kai”, Markus sanoo. Mitä muutakaan hän voisi sanoa? En todellakaan anna sun lapses skypettää äitinsä kanssa.

Jaakko hymyilee vähän pingottuneesti. “Kiva. Se koneen salasana on lapulla siinä tietsikkapöydällä.”

“Okei”, Markus sanoo.

Jaakko saa kravatin solmittua. “Raakel on ihan ookoo”, Jaakko sanoo, siitä tulee sellainen selityksen makua, “ne yleensä juttelee maks puoli tuntia, Venja harvemmin jaksaa keskittyä pidempään.”

“Okei.” Mitä ihmettä siihenkin pitäisi sanoa?

“Älä näytä tolta”, Jaakko sanoo sitten, sen koko olemus muuttuu rennommaksi, mutta sen sanoissa on selvästi kuultavissa se, kuinka se haluaa vaihtaa puheenaihetta.

“Miltä?”

“En mä tiiä, tolta”, Jaakko vastaa informatiivisesti. “Hyvin se menee. Tein sulle sen lapun ja kaikkee. Venja on nukkunut hyvin ja vedellyt puurot naamariin. Ja jos tulee joku ongelma, niin laita viestiä tai soita. Kyllä mä sen verran venyn tuolta sua auttamaan, jos tulee hätä.”

“Eikö sulla pitänyt olla luottoa muhun?” Markus kysäisee.

“Onkin”, Jaakko sanoo. “Sulta se vaan tuntuu puuttuvan.”

Alkaa soida puhelin. Venja huutaa sohvalta: “Isi, sun puhelin soi!” Jaakko menee vastaamaan puhelimeen ja Markus käyttää tilaisuuden hyväkseen ja menee istumaan Venjan viereen sohvalle.

“Moi”, Markus sanoo. Venja vilkaisee telkkarista Markukseen.

“Moi”, se sanoo. Sillä on sohvalla mukana epämuodostunut karvainen kaveri, se on ehkä koira tai joku, isopäinen ja lötkö ötökkä, joka sopii Venjan syliin just hyvin. Venjan yökkäreissä on Hämähäkkimies, aika loistava valinta.

“Oot sä valmiina tähän päivään?” Markus kysyy.

“Joo”, Venja vastaa, se rutistaa karvakaveria lujempaa. “Katon tän eka.”

Jaakko lopettaa puhelun joo mä lähen just, jees okei moido. Se tulee olohuoneeseen ja tekee ei-mitään, mikä vaikuttaa hieman siltä, että se epäröi. Hitto, ehkä se nyt onkin päättänyt, että ei se haluakaan jättää Venjaa Markuksen kanssa. Joka on tietenkin ihan ymmärrettävää, Markus on kuitenkin Markus ja kokemus lapsista on nolla, zero, ingen, Null, nada.

“Te näytätte siltä, että te pärjäätte”, Jaakko sanoo. Markus vilkaisee Jaakkoa.

“Eiköhän?”

“Päljätään”, Venja ilmoittaa.

“Hyvä homma”, Jaakko sanoo. “Mä lähen nyt. Muistakaa syödä ja olkaa kiltisti. Ja jos Venja sais vaatteet päälle tälle päivälle niin ois kiva.”

“Okei”, Markus sanoo. Ruokaa, kiltisti, vaatteet, onnistuu.

“Tuut sä Venja sanoo heippa?“ Jaakko huutelee puolimatkassa eteiseen. Venja pomppaa sohvalta ja menee isänsä perässä eteisen kenkänäyttelyyn.

“No ni”, Jaakko sanoo, “oot sitten nätisti.”

“Joojoo.”

“Tottelet Markusta etkä kiukuttele.”

“Joo.”

“Isi tulee illalla joskus myöhään, sä oot nukkumassa jo sillon.”

“Joo.”

“Heippa.”

Sohvalta näkee eteiseen, Markus vähän varkain katsoo, kun Jaakko ja Venja pussaa ja halaa heipaksi.

“Heippa”, Jaakko kajauttaa vielä Markuksellekin asti. Markuksen vastaus jää sulkeutuvat ulko-oven sisäpuolelle, että hukkaan meni sekin.

Venja tulee takaisin olohuoneeseen, se istuu sohvalle Markuksen viereen ja sulkee kaukosäätimellä telkkarin ihan itse.

“Leikit sä mun kaa?” Venja kysyy.

“Joo. Mutta eka sun pitää laittaa vaatteet päälle”, Markus sanoo. Venja puuskahtaa sillä tavalla, kuin vaatteet olisivat maailmankaikkeuden tyhmin asia. Se miettii hetken ja sitten se selvästi keksii jotain, koska se menee johonkin tiloihin ja innostuu tyhjästä ja ihan yhtäkkiä.

“Saanks mä laittaa pinsessamekon?”

“Minkä?”

“Prrhiinsessamekon”, Venja vääntää sen hassua ärrää.

“En mä tiedä”, Markus sanoo. “Kai sä voit?”

“Jee!” Venja hihkaisee, se kipittelee omaan huoneeseensa ja alkaa kolistella. Markus miettii hetken, onko ookoo mennä vahtimaan kun viisivuotias pukee, kunnes seuraa Venjaa sen huoneeseen.

Venjan huone on ihan normaali lastenhuone. Sillä on pieni sänky ja sänky täynnä ties mitä ötököitä. Lattialla on hauska pastellinsävyinen automatto, jonkin verran ehkä modernimpi versio siitä, mitä Markuksella on lapsena ollut. Seinillä on valokuvia, Venja pikkuvauvana, Jaakko ja Venja jossain ehkä huvipuistossa, Venja ja joku blondi, varmaan sen äiti, Venja ja mummuja, Venja irvistämässä kameralle röyhelöinen mekko päällä. Se sama mekko, jota Venja juuri kaivaa kaapistaan.

“Kato!” Venja sanoo ja esittelee mekkoa Markukselle.

“Onpa hieno”, Markus sanoo, vaikka ei kyllä tajua mekoista mitään. “Tuleeko sulle kylmä siinä?”

“Ei”, Venja sanoo ja alkaa riisua yökkäriään. Hämähäkkimies jää tyllin varjoon.

“Paa jotkut sukkahousut”, Markus ehdottaa.

“Eikä kun mä laitan nää lekkinssit”, Venja sanoo ja repii pelkissä pikkareissa kaapista leggingsejä. Eli lekkinssejä. Niissä on jotain poneja ja sateenkaaria.

“Ja sukat.”

Venja löytää kaapista sukat. Toisessa on dinosauruksia ja toisessa jotain glitteriä. Jotenkin Markuksesta alkaa tuntua, että Jaakko harvemmin antaa Venjan itse pukeutua.

Markus istuu Venjan sängylle odottamaan, että Venja saa puettua. Kun Venja on valmis, se kaivelee pienellä pöydällä olevaa peltilaatikkoa ja tulee sitten Markuksen luo ja kippaa pikkuruisen hiusharjan ja kasan pompuloita ja pinnejä Markuksen syliin.

“Voisit sä laittaa mun hiukset?” Venja kysyy.

“Okei”, Markus sanoo. “Mitäs neidille saisi olla?”

Venja istuu sängylle ja kääntää selkänsä Markukselle.

“Sellanen supersankaritukka”, Venja pyytää.

Jotain, mitä Markus osaa ja josta nousee pisteet kyllä jokaisen lapsen silmissä: Markus osaa letittää ja laittaa tukkaa ainakin ponnarille. Sitä hän ei tiedä, millainen on supersankaritukka, mutta soveltaminen on siinä kohtaa sallittua.

“Sano jos tukistaa”, Markus sanoo, ottaa sen hänen käteen liian pienen harjan käteensä ja alkaa selvittää Venjan aamupörröä. Venja istuu nätisti ja hiljaa koko harjaamisen ajan, vaikka Markus on varma, että muutaman kerran hän on nykäissyt harjan kanssa aika kovaa takkuun.

“Pannaaks letille?” Markus kysyy.

“Joo”, Venja sanoo. Markus jakaa Venjan hiuksia osiin ja alkaa letittää. Venjalla on aika lyhyt tukka, tulee aika pikkuinen letti, mutta ehkä se kelpaa.

“Isi ei osaa laittaa lettiä”, Venja sanoo.

“Aijaa? Kuka sun tukan laittaa?”

“Sirpa tarhasta. Ja mummi joskus”, Venja sanoo. Se pyörittelee pompuloita käsissään. “Sä voisit opettaa isiä.”

“Ai letittämään?” Markus naurahtaa.

“Joo”, Venja sanoo. “Ihan tyhmää kun se ei osaa.”

“En mä voi sitä opettaa”, Markus sanoo. “Jos mä opetan sitä, et enää tarvii mua laittamaan sun tukkaa.”

“Mut Helmin isikin osaa”, Venja huokaisee. “Sen isi osaa tehä myös nutturan. Isi ei osaa sitäkään.”

“Osaako se mitään?”

“Joskus se laittaa mun tukan tälleen”, Venja näyttää käsillään, kai se yrittää näyttää jotain saparoita molemmilla puolilla päätä.

“Ai silleen ko Pepillä on?”

“Joo.”

“No mut sehän on hyvä”, Markus sanoo sitoessaan sitä pikkuista lettiä sinisellä ponnarilla kiinni. “Valmis”, hän ilmoittaa sitten. Venja kokeilee käsillään, miten tukka on laitettu. Se kohauttaa olkiaan, Markus ei ole ihan varma mitä se tarkoittaa, mutta vastalauseita ei ainakaan kuulu.

“Mitäs me sitten tehdään?” Markus kysyy. Hän on vähän yllättynyt, siihen mennessä se ei olekaan ollut niin kamalan hankalaa.

“No leikitään”, Venja sanoo ja lisää: “tietty.”

Tietty.


×


Jaakon tekemä listasta ei loppujen lopuksi ole kamalasti iloa. Siinä ei esimerkiksi kerrota sitä, miten Tiaisten DVD-soitin toimii ja mille kanavalle telkkari pitää laittaa, että soittimessa pyörivä elokuva näkyy ja äänetkin kuuluisi. Markuksesta tuntuu, että hän on leikkinyt jo sata vuotta Venjan kanssa, vaikka aikaa on kulunut puolitoista tuntia. Reilun tunnin kestävä elokuva siihen väliin tuntuu erittäin hyvältä idealta, Markuksella ei riitä kunto leikkiä montaa tuntia putkeen.

“Et sä osaa?” Venja kysyy. Se seisoo kädet ristissä Markuksen vieressä, kun Markus on painanut varmaan jokaista nappulaa kaukosäätimestä. Äänet kuuluu, mutta kuvaa ei näy. Miten se voi olla niin vaikeaa?

“En näköjään”, Markus sanoo. “Osaat sä?”

“En”, Venja sanoo.

Markus painelee nappuloita ja yhtäkkiä kuvakin näkyy. “Ou jee”, Markus sanoo, Venja nauraa sille.

“Oot sä nähnyt tän?” Venja kysyy. Markus joutuu vilkaisemaan DVD:n kantta, että edes muistaa, mitä heidän pitäisi nyt katsoa. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu, Markus tunnistaa sen vain jostain mainoksista, joita hän on nähnyt.

“Öö, en”, Markus vastaa. Suoraan sanottuna Tatu ja Patu eivät ole kuuluneet Markuksen elokuvavalikoimaan. Markus ei muutenkaan ole isommin elokuvien ystävä. Hän kyllästyy helposti ja katsoo mieluummin vanhoja Star Warseja uudestaan ja uudestaan, kuin ottaa katsoakseen uudempia. Netflix-tilaus menisi Markuksella täysin hukkaan, ellei Sonja vähän väliä olisi katsomassa milloin mitäkin hömppädraamaa Markuksen tunnuksilla.

“Tää on sikahyvä”, Venja ilmoittaa ja sen jälkeen jo alkutekstien aikana kertoo kaiken, mitä elokuvassa tulee tapahtumaan. Ainoa, mikä Markukselle jää mieleen, on kapteeni moppi ja miklokuitumies. Markuksen ehkä pitäisi Jaakon tavoin saada Venjaa korjaamaan sen ärriä, mutta ei Markus voi muistaa joka kerta.

Markuksesta on hassua, kuinka kun elokuva alkaa, Venja keskittyy siihen satasella, vaikka se on selvästi nähnyt sen ennenkin. Se näpertää mekkonsa helmaa ja sen katse pysyy televisioruudussa. Markus käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kaivaa kännykän taskusta. Hän jaksaa keskittyä aamupäivän uutisiin jonkin aikaa, mutta televisioruudussa pyörivä elokuva vetää hänenkin huomionsa, kun Venja kikattaa jollekin.

Kymmenen minuutin päästä Markus tyrskähtää itsekin ääneen elokuvan tapahtumille ja päättää, että se taitaakin olla ihan hyvä elokuva.

Puolivälin jälkeen Venja nukahtaa sohvalle. Markuksella kestää hetki, ennen kuin hän tajuaa Venjan nukkuvan, ja kun hän tajuaa sen, meinaa iskeä paniikki. Mitä se nyt sillä tavalla sammui kesken kaiken? Onko se kipeänä vai mikä ihme sillä nyt on hätänä? Markus on jo googlettamassa lapsi nukkuminen päivällä kunnes tajuaa että niin tosiaan. Lapsi nukkuu päivällä. Markus päättää vain tekstata Jaakolle, vaikka mitään suurempaa hätää ei olekaan. Ehkä.

11:20 Markus
nukkuuks 5veet päikkäreitä?

11:21 Tiainen
joo joskus. kuinka niin?

11:22 Markus
eiku mietin vaan

Markus ottaa kuvan Venjasta ja lähettää senkin Jaakolle, joka vastaa pelkällä hymyilevällä emojilla. Mitä hittoa sekin tarkoittaa?

11:26 Markus
pitääks se herättää?

11:28 Tiainen
jos ei ite herää niin herättele viimeistään parin tunnin päästä.
ja sitten joskus kun herää niin jos jotain välipalaa antaisit sille.
Venja vissiin ite pukenu? :D


11:30 Markus
ok.
joo, ei kai se näy?


11:31 Tiainen
ei toki.

Markus hymähtää Jaakon sarkastiselle sävylle, joka välittyy kyllä sen viestistä. Markus katselee hetken Venjaa ja miettii, mitä hän nyt sitten tekee. Mistä Markus olisi taas voinut tämänkin tietää, ei hän ole ollut varautunut siihen, että Venja saattaa sammua kesken kaiken ja jättää Markuksen toimeettomaksi. Markus laittaa televisiota pienemmälle ja selaa uutisia, jotka ovat aikaisemmin jääneet kesken. Hän miettii, onko millään tavalla korrektia keittää kahvia. Tuntuu omituiselta olla periaatteessa yksin jonkun toisen kotona. Se ei ole moneskaan kerta, kun Markus on Tiaisilla ja nyt kun Venja nukkuu, Markuksesta tuntuu vähän kiusalliselta istua Jaakon sohvalla katsomassa sivusilmällä Jaakon televisiosta Jaakon lapsen elokuvaa. Varsinkin, kun se kyseinen lapsi vetää sikeitä vieressä.

Helvetti, tuskinpa Tiaisten talous siitä kaatuu, jos Markus keittää kahvit. Jos Venja aikoo nukkua kauemminkin, Markuksen pitää kehitellä jotain tekemistä itselleen. Hän nousee sohvalta varovaisesti, ettei herätä Venjaa, ja menee keittämään kahvia. Jaakolla on kalliin näköinen kahvinkeitin. Tai oikeastaan kaikki sen kotona näyttää kalliilta, jotenkin huolitellulta. Markuksen tietääkseen kirjastosedät ei tienaa mitenkään älyttömän hyvin, joten ehkä Jaakko on syntynyt jonkinlainen kultalusikka suussaan. Vähintään hopealusikka, sillä tuskin yksinhuoltajien päällimmäinen sijoituksen kohde yleensä on Moccamaster. Tai mistä Markus tietää, hän ei ole yksinhuoltaja, harkasta saatava palkka on ihan okei ja kahvia hän keittää Sonjan keittimellä.

Moccamaster porisee, Markus sammuttaa elokuvan pois turhaan pyörimästä. Hän voisi tietenkin jatkaa uutisten selailua, mutta tilaisuus tekee varkaan ja Markuksessa herää uteliaisuus. Vaikka se on omituista ja vähän kiusallista olla jonkun kotona periaatteessa yksin, se on myös sellaiselle uteliaalle paskalle, kuin Markus, oiva tilaisuus hiukkasen tutkia. Ei hänellä ole tarkoituksena koluta jokaista kaappia ja laatikkoa läpi, vaan lähinnä tutkia sitä, mikä on jo näytillä. Kirjahylly, levyhylly, vitriinissä olevat valokuvat. Markus aloittaa niistä valokuvista. Ensinnäkin se vitriini on pari metriä korkea, tummaksi lakattua puuta, se näyttää painavalta ja kalliilta. Markus yrittää selvittää, onko se vain jonkinlainen kulissi ja julkikuva, vai onkohan sohvakin täytetty marabun untuvalla. Vitriinin ylähyllyillä on erilaisia laseja, konjakkilaseista shampanjalasien kautta puna- ja valkoviinilaseihin. Ja sitten on niitä valokuvia. Ja niitä riittää. Vanha, mustavalkoinen hääkuva. Varmaan Jaakon isovanhemmat, Jaakon vanhemmiksi kuva on liian vanha. Sitten on ties mitä sukulaisia ja naapurin kissan kaiman serkkujen rippi- ja valmistujaiskuvia. Kuvia, joissa on ihan selvästi Jaakko pienenä. Ja useammassa kuvassa on aina Jaakkoa vähän pienempi tyttö. Sisko? Pikkusisko, oletettavasti. Markus yrittää miettiä, onko Jaakko koskaan puhunut siskosta, mutta ainakaan ihan heti hänelle ei tule mieleen. Ehkä ei vain ole tullut puheeksi, eivät he ole kauheasti puhuneet perheistään.Ne, Jaakko ja sen pikkusisko, on kuvissa aina joko oletettavasti isänsä tai äitinsä kanssa, ei kertaakaan molempien. Markus tunnistaa ilmiön, ihan samalla tavalla niissä Venjan huoneen kuvissa Venja on aina jommankumman vanhempansa kanssa, mutta koko asunnosta ei löydy yhtäkään kuvaa, jossa Venja olisi sekä Jaakon että Raakelin kanssa. Ja sitten on juuri niitä Venjan kuvia. Venjan huoneen kuvat ovat enemmän sponttaaneja, vitriinissä on Venjasta vauvakuvia lakanataustaa vasten, kuvan alareunassa on jonkun kuvausstudion logo, useampi koulukuvan tyylinen tarhakuva. Synttärikuvia, Venja milloin minkäkin kakun edessä puhaltamassa kynttilöitä, Venja tonttulakki päässään joulukuusen edessä lahjapakettien keskellä. Markus huomaa hymyilevänsä aivan väkisellä. Hänestä on samaan aikaan hassua ja hellyyttävää, kuinka Jaakko on kerännyt Venjasta ihan oikeita valokuvia, vaikka se näkee sitä ihkaelävää Venjaa joka päivä.

Kahvi on keittynyt, Markus ottaa kaapista kupin. Hän kaataa itselleen kahvia ja siirtyy kahvikupin kanssa seuraavan tutkimuskohteen ääreen.

Jaakolla on älyttömän suomalainen musiikkimaku. Markusta naurattaa, hän on rahtusen yllättynyt. Ehkä hän on odottanut löytävänsä Mozartin sinfonioita ja kansanlauluja, mutta sen sijaan Jaakko näyttääkin kuuntelevan kaikkea Popedasta ja Sir Elwoodin hiljaisista väreistä Anssi Kelaan ja Irinaan. On siellä alimmaisina, vähän piilossa, myös muutama vanha Nightwish ja Sonata Arctica, mutta suoraan sanottuna se levyhylly muistuttaa aika paljon Markuksen isän musiikkimakua. Markus ei ole aivan varma, pitääkö siitä olla huolissaan. Hän päättää olla vähän huolissaan.

Markus on jättänyt parhaimman viimeiseksi. Ei hän erityisemmin usko löytävänsä Jaakosta mitään salaisuuksia, mutta kyllähän se nyt jotain kertoo miehestä, millaiselta kirjahylly näyttää. Ja koska Jaakon työt ovat hyvin pitkälti kirjoja, Markus hörppää kahvistaan ja siirtyy kirjahyllyn eteen. Ensimmäiseksi Markus huomaa, että kirjat on aseteltu aakkosjärjestykseen kirjailijan sukunimen mukaan. Ehkä se on vain tapa, eikä niinkään paljastus Jaakon täsmällisyydestä ja pikkutarkkuudesta. Markuksesta tuntuu, ettei Jaakko itse asiassa ole hirveän pikkutarkka. Kai se töidensä takia joutuu pikkuisen olemaan, mutta ei muuten. Siisti, joo, ehkä, mutta ei nipo. Toinen asia, jonka Markus huomaa positiiviseksi yllätyksekseen on nuorten- ja fantasiakirjallisuuden määrä. Taru sormusten herrojen lisäksi on myös Harry Potterit, Tulen ja jään laulua, J. M. Barrien Peter Pan, Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Toki kaikki niistä on laskettavissa lähes klassikoiksi, mutta suoraan sanottuna Markus on odottanut vain Mika Waltaria, Jo Nesbøta, Dan Brownia ja Stieg Larssonia, joita niitäkin kaikkia löytyy. Markus antaa hyväksyntänsä sille hyllylle, ainakin se on positiivisempi kuin Jaakon levyhylly. Tosin Markus tietää, ettei se olohuoneessa oleva kirjahylly ole ainoa. Venjan huoneessa on kirjahylly, josta Venja on antanut Markukselle lainaan sen Katto-Kassisen ja Jaakon makuuhuoneessa on ainakin yksi hylly lisää. Jaakon makuuhuoneeseen Markus ei kehtaa mennä. Jaakko on lähtiessään sulkenut oven makuuhuoneestaan ja jopa Markuksella on sen verran tahdikkuutta, että hän tietää, mitä se tarkoittaa.

Markus valitsee olohuoneen kirjahyllystä käsiinsä summamutikassa jonkun, lukee takakansitekstin ja toteaa, että eiköhän hän sen kanssa saa aikaansa kulumaan ainakin sen aikaa, kun Venja nukkuu sen päikkäreitä. Ja sitä paitsi, jos Jo Nesbøn Harry Hole iskee Markukseen, hän saa kokonaisen uuden sarjan luettavakseen. Jospa se sitten olisi jotain muuta kuin Markuksen muuten lukemia, Jaakon sanoja lainaten, paskoja dekkareita. 


×


Venja nukkuu puolitoista tuntia. Kun se herää, se unenpöpperössä muistaa, että sillä on jäänyt elokuva kesken, joten Markus laittaa Tatun ja Patun taas pyörimään ja antaa Venjan heräillä niiden kanssa. Jaakon kirjoittamassa lapussa on ohjeet välipalan suhteen, joten Markus seuraa niitä, tekee Venjalle leivän ja kuorii sille banaanin valmiiksi. Kun Venja on herännyt ja syönyt, se tuo huoneestaan kasan legoja olohuoneen lattialle ja alkaa rakentaa.

“Tarviit sä apua?” Markus kysyy.

“En”, Venja sanoo. “Sä voit lukee jos sä haluut.”

“Selvä”, Markus sanoo ja ihan hyvällä omatunnolla avaa kirjan taas eteensä. “Sano jos haluut apua.”

“Joo.”

On aika hiljaista pitkän aikaa, Venja juttelee sen legoukoille hiljaa ja ilmeisesti meneillään on joku suuri rakkaustarina legoukon ja legoleijonan välillä. Legokissat on niiden lapsia. Markus vilkuilee sivusilmällä sivujen kääntämisen välissä kelloa joka tulee puoli kaksi ja alkaa sitten tikittää kohti kahta. Markus ei ole varma, tietääkö Venja, että sen äiti aikoo soittaa sille, mutta ainakaan se ei ole sanallakaan maininnut äitiään koko päivänä.

Kun kello tulee kymmentä vaille kaksi, Markus nousee pöydän äärestä. Tietokone on pöydällä olohuoneen nurkassa, oikein kunnon pöytäkone. Hän painaa virtanapista ja joutuu hetken etsimään sitä salasanaa. Se on kirjoitettu Jaakon siistillä käsialalla keltaiselle post-it-lapulle, joka on mennyt puoliksi piiloon näppäimistön alle. Markus kohottelee hetken kulmiaan Jaakon salasanavalinnalle: vot230313. Markus voisi melkein arvata, että numerot on Venjan synttärit, kahdeskymmeneskolmas maaliskuuta kaksituhattakolmetoista. Ja alkukin on varmaan pelkkää Venjaa.

“Venja? Mikä sun koko nimi on?”

“Venja - Onelva - Tiainen”, Venja vastaa, se pitää pitkät tauot joka nimen jälkeen ja ärräkin putoaa. Ja täsmää siihen salasanaan. Hitto Jaakko, tietoturva ja silleen. “Entä sun?”

“Markus Ilmari Kajander”, Markus vastaa näpytellessään Venjan nimen ja syntymäpäivän koneelle, joka sitten päästää hänet sisään. “Kuules Venja Onerva, pikkulinnut lauloi, että sun äitis soittais kohta.”

Venja on salamana ylhäällä, legot ja rakkaustarinat unohtuu, kun se vipeltää Markuksen luo. “Ai skypessä!”

“Joo”, Markus sanoo. “Skypetätteks te paljon?”

“Joskus joo”, Venja sanoo. “Jutteletko säkin äitille?”

“Ai sun äitille? En”, Markus sanoo, kone vielä availee itseään ja latailee sovelluksia käyntiin.

“Miks sä sit istut siinä?” Venja kysyy.

“Hyvä kysymys”, Markus naurahtaa. “Jos mä laitan sulle sen skypen valmiiksi ja sitten sä pääset istumaan.”

“Okei”, Venja sanoo. Se melkein tärisee, kai innosta. Toisaalta, jos Markus yhtäkkiä saisi mahdollisuuden soittaa äitilleen, varmaan häntäkin vähän tärisyttäisi. Ehkä jostain muusta syystä tosin.

Markus laittelee Venjalle kaiken valmiiksi, Skypen auki ja muuta ja siinä samalla Markuksen mielessä käy ajatus siitä, kuinka häneen voisi vahingossa iskeä niin suuri uteliaisuus, että hän ihan vahingossa etsisi Jaakon koneelta kaikki sen piilottamat pornokansiot ja piraattileffat. Onneksi se on vain ajatus, joka häipyy melko nopeasti, kun Skype ilmoittaa Raakelin tulleen onlineen.

“No niin”, Markus sanoo, hän antaa toimistotuolin Venjalle. “Siinä.”

Venja kiipeää tuolille ja sitten Raakelkin jo soittaa videopuhelua. Markus painaa Venjan puolesta vastaa-nappia ja sitten ruudulle tuleekin jo kuvaa ja ääntä. Raakel näyttää ihan samalta kuin siinä kuvassa Venjan huoneessa. Se on blondi, pyöreäkasvoinen, sillä ja Venjalla on sama hymy.

Moi kulta”, Raakel sanoo.

Markus on yhtäkkiä hirveän tietoinen itsestään ja siitä, kuinka se tilanne on vähän omituinen. Onneksi hän ei näy webbikamerassa, mutta eiköhän Jaakko ole Raakelille kertonut, että sen lasta on vahtimassa sellainen puolituttu kirjakerhojätkä.

“Moi äiti!” Venja hihkaisee, se on niin innoissaan, ettei se meinaa pysyä paikallaan.

Mitä kuuluu?” Raakel kysyy. “Isi kertoi, että sulla on joku kaveri siellä.

“Joo, Malkus”, Venja kertoo.

Kuka?

“Marrrkus. Se on poliisi. Kun isin autoon ajo yks täti ja sit tuli poliisit paikalle. Isin auto meni ihan mäsäksi mutta sitten se koljasi sen. ”

Ahaa”, Raakel sanoo, se kuulostaa huvittuneelta. “Että poliisi.

“Joo, se ampuu losvoja”, Venja sanoo ihan vakavalla naamalla.

“Enhän ammu”, Markuksen on pakko sanoa väliin, mistä ihmeestä Venja on edes saanut päähänsä sellaista. Ja nyt kun hän on paljastanut olemassaolonsa, hänen on vähän pakko näyttää naamaansakin Raakelille. “Moi, oon Markus. Jaakon kaveri. Kattelen tän lörpän perään tänään.”

Moi Markus. Raakel, ton höpöttäjän äiti”, Raakel esittelee itsensä ruudulla ja siihen loppuu sen kiinnostus Markusta kohtaan, joka on varmaan ihan hyvä. “Mitäs te ootte tehnyt tänään?“ Raakel kysyy Venjalta ja sitten lähtee taas se Venjan papupata käyntiin. Markus kuuntelee sitä hetken ja toteaa, että varmaan paras, kun hän vain jättää Venjan rauhaan. Hän hakee kesken jääneen kirjan ja ottaa sen mukaansa sohvalle. Ei siksi, että voisi salakuunnella samalla Venjaa ja sen höpötystä. Tai juuri siksi. Tiedä mitä muuta soopaa se aikoo äidilleen sepittää.
 
Raakel vaikuttaa sen keskustelun perusteella ihan mukavalta, normaalilta. Markus ei ole mielikuvien pohjalta vielä saanut siitä minkäänlaista kuvaa, eikä hän ole kauheasti käyttänyt edes aikaa sen miettimiseen, miksi olisikaan? Mutta joo, ihan vain uteliaisuuttaan häntä vähän kiinnostaa, millaisen tyypin kanssa Jaakko on tehnyt kersoja. Hitto, ei kai Markuksella normaalisti ole sillä tavalla työntää uteliasta nokkaansa joka asiaan? Näköjään sinä päivänä on.

Ne juttelee niitä näitä kaalinpäitä, Markukselle ei mistään ja niiden mielestä varmaan kaikesta tärkeästä, ei Markus tiedä, mikä on viisivuotiaille ja niiden äideille tärkeitä asioita.

Markuksen salakuuntelu keskeytyy, kun puhelin rupeaa piippailemaan viestejä.

14:13 Neiti Holmes
Miten menee? Joko aiot vaihtaa alaa ja lähteäkin lastentarhaopettajaksi tms? :D

Markus hymähtää ääneen Sonjan viestille.

14:13 Markus
vittuilet sä?

14:14 Neiti Holmes
Joo. Kysyn myös vähän tosissaan et millasta on.

14:15 Markus
oot SÄ miettiny vaihtavas alaa? Supernanny-sonja.

14:16 Neiti Holmes
Eikä kun tulevaisuutta aattelin, et saan sinut sitten lastenvahdiksi jos alan pukemaan penskoja.
Anywayyy huominen?


14:18 Markus
kaikilla ei oo vappuvapaita. ip oon vapaa, yöksi ajaan maijaa

14:19 Neiti Holmes
:((((
Buu Sisä-Suomen poliisi.


14:20 Markus
sanos muuta. mutta huomenna ennen töitä.

14:20 Neiti Holmes
Jep!!

Markuksella on hieman huono omatunto Sonjan feidaamisesta, mutta Sonja ehkä pärjää ilman vahtimista. Toisin kuin Venja. Joten oikeasti Markuksella ei ole mitään syytä potea huonoa omaatuntoa. Mutta sitten taas, hän ei ole nähnyt muutamaan viikkoon Sonjaa ollenkaan ja nyt kun se olisi kotona, Markus hengailee lapsenvahtina. Tasan ei mene nallekarkit.

Jaakon arvioima puoli tuntia pitää aika tasan paikkansa. Puoli kolmen aikoihin Raakel alkaa sanoa heippoja ja lupaa, että kesällä nähdään ja Venja kyselee, kuinka monta yötä siihen on. Raakelin jonkun verran tuntuu menevän läpi. Sitten ne heipattelee sata vuotta, ennen kuin Raakel lopettaa videopuhelun. Markus vilkaisee sohvan selkänojan yli Venjaa, se istuu ihan paikallaan tietokoneen edessä, kunnes se hyppää alas tuolilta ja pinkoo omaan huoneeseensa.

“Venja?” Markus huhuilee sen perään hämmentyneenä. Ei kuulu vastausta. Markus kurtistaa kulmiaan, selvä, mitähän ihmettä. Olisikohan hänen pitänyt kuunnella vähän tarkemmin? Markus nousee sohvalta, hän menee sammuttamaan tietokoneen. Hän ei edes muista olla utelias, hän vain sulkee Skypen ja sammuttaa virrat. Sitten, hetken mietittyään, hän menee Venjan huoneen ovelle.

Sisältä kuuluu pientä itkua ja Markuksen ensimmäinen ajatus on vain kääntyä kannoillaan ja odottaa, josko Venja selviäisi itsekseen. Mutta kun ajatus siitä, ettei hän oikeasti edes tiedä, mikä Venjalla on hätänä ja jos sitä vaikka sattuu jonnekin tai jotain muuta, joka vaatii Aikuista, Markus koputtaa ovenkarmiin.

“Venja? Saanks mä tulla?”

Venja makaa sängyllään mahallaan ja parkuu tyynyyn. Verrattuna siihen edesllisiltaiseen kiukkuitkuun, se on aivan toista maata. Se on sellaista lohdutonta, ei yhtään uhmakasta itkua. Vaan sellaista, että Markuksella nousee pala kurkkuun, kun hän ei ihan oikeasti tiedä, mitä hänen nyt pitäisi tehdä.

Venja ei vastaa, se vain itkee, joten Markus käyttää hyväkseen sitä, että hän on, valitettavasti mutta tilanteen huomioon ottaen Venjan onneksi, Aikuinen. Hän steppailee vähän aikaa ovensuussa, kunnes menee istumaan Venjan sängylle Venjan viereen.

“Mikä sulla on?” Markus kysyy, koska vaikka hän on Aikuinen, hän ei silti ole ajatustenlukija. Hitto kun olisikin, elämä olisi aika paljon helpompaa.

“Mulla on äitiä ikävä”, Venja saa sanottua kaiken nyyhkyttämisen seasta.

Hitto. Helvetin perse saatana okei. Yhtäkkiä Markus tajuaa, minkä takia Jaakko on ollut niin vaikea sen asian kanssa. Jaakko on varmaan osannut arvata, että vaikka Raakelin kanssa jutteleminen on varmasti Venjastakin tärkeää ja ihanaa ja ihan parasta, se myös muistuttaa, että Raakel on olemassa. Ja se on jossain muualla ja Markuksen ymmärryksen mukaan ne ei kauhean paljon näe toisiaan. Että sellaista, helvetti.

Markus vetää henkeä. Hitto. Ei hän tiedä, mitä ihmettä hänen pitäisi sanoa tai tehdä.

“Okei”, Markus sanoo. “Se on ihan okei.” Markus on aivan hukassa, mitä helvettiä siinä nyt pitäisi sanoa, hän silittää Venjan päätä. Letti, jonka Markus on aamulla tehnyt Venjan tukkaan, on jo ihan sotkuinen ja pompula roikkuu muutaman siekuran varassa Venjan tukassa kiinni.

“Arvaa mitä”, Markus sanoo, koska hänellä ei ole minkäänlaista sensuuria tai tilannetajua.

Venja niiskaisee, se saa kelvata vastaukseksi.

“Mullakin on aika usein mun äitiä ikävä.”

Venja kääntää päätään, sen itkuiset silmät katsoo jostain tukkapörrön ja tyynyliinan välistä Markusta. “Asuuko sunkin äiti kaukana?”

No niin, hienosti tehty Markus! Siinä tilanteessa varmaan pitäisi googlettaa minkä ikäinen lapsi tietää mitä on kuolema, ennen kuin puhuu, mutta hänelle on myös sanottu, että lapset ymmärtää enemmän kuin ne antaa ymmärtää.

“Se on kuollu”, Markus sanoo. Hän on hirveän hyvä tässä lohduttamishommassa, kuolleista puhuminen se vasta onkin piristävää.

“Missä se sit on?” Venja kysyy.

Niinpä. Taivaassa? Ei Markus tiedä, onko Tiaiset sellaisia ihmisiä, jotka uskovat Taivaaseen ja sepittävät lapsille sellaisia hölynpölyjä. Mitä muita kuolemapaikkoja on? Tuonela? Kuulostaa pahalta.

“Ei se vaan oo enää ollenkaan”, Markus sanoo, koska parempaan ei pysty.

“Aijaa”, Venja sanoo.

“Pointti oli, että mä oon tällanen iso aikuinen ja mulla on joskus ikävä mun äitiä. Ja sä oot tollanen pieni linnunpoika, niin on ihan okei, jos sulla on ikävä sun äitiä. Mut tehän näätte joskus”, Markus sanoo, yrittää jotenkin piristää Venjaa.

“Joo”, Venja niiskaisee. “Kesällä.”

“Ei siihen oo enää pitkä aika”, Markus sanoo. “Se on kuule kesä nopeemmin kuin sä huomaatkaan.”

Venjan naama menee ruttuun. “Mut mä haluun äidin nyt.”

Apua apua apua apua. Joko tämä lasketaan sellaiseksi hädäksi, että Markus saa soittaa Jaakolle, että nyt, apua, auta.

“Tota”, Markus aloittaa. “Mitä jos soitettais sun iskälle?”

Venja niiskuttaa. “Joo.”

Huh. Markus käy kipaisemassa puhelimensa ja tulee sitten takaisin Venjan huoneeseen. Venja on lopettanut itkemisen, mutta se on ihan surkeana edelleen sängyssään.

“Soitanko mä vai soitatko sä?” Markus kysyy.

“Sä”, Venja vastaa, sillä on mekon helma missä sattuu ja se hipelöi tylliä sormiensa välissä.

“Selvä.” Markus valitsee Jaakon numeron ja soittaa. Hän painaa puhelimen korvalleen ja hitto jos se ei vastaakaan? Kenelle Markus sitten soittaa? Isälleen? Kuka hitto siinä tilanteessa muka auttaisi.

Jaakko vastaa. “Joo?

“No moi”, Markus sanoo, vilkaisee Venjaa, joka katsoo takaisin. “Kuule, me tarvittais nyt vähän apua.”

Voi paska”, Jaakko mutisee, kuuluu omituista suhinaa, Markus ei tiedä, mitä Jaakko säätää samaan aikaan. “Raakel?

“Jep”, Markus sanoo. Hänen mielessään käy nopea ärtymys. Jos Jaakko kerran noin helposti keksii, mistä kenkä puristaa, miksei se ole sanonut mitään. “Jos mä annan Venjalle?”

Venja nousee salama istumaan, ilmeisesti makuullaan ei voi jutella.

Joo, anna vaan”, Jaakko sanoo. Markus odottaa, että se sanoisi jotain muutakin, mutta ilmeisesti ei. Markus antaa puhelimensa Venjalle ja auttaa sen Venjan korvalle. Venja pitelee Markuksen kännykästä kaksin käsin kiinni.

“Moi, isi”, Venja sanoo. Markus päättää antaa niille yksityisyyttä, hän kuiskaa Venjalle menevänsä olkkariin, mutta ei Venja taida kuulla.

Markus odottelee vain muutaman minuutin, kun Venja jo tulee Markuksen luokse Markuksen kännykän ja sen aamuisen karvakaverin kanssa. Se antaa puhelimen takaisin Markukselle ja tulee istumaan sohvalle. Puhelu on lopetettu, Markus on siitä vähän ihmeissään, mutta ilmeisesti se asia on sitten hoidettu, eikä Markus tarvitse mitään selityksiä.

“Tuliko parempi mieli?” Markus kysyy.

“Vähän”, Venja sanoo, se vääntelee pehmolelua käsissään ja kysyy sitten ujosti: “Saanko mä tulla syliin?”

Markus naurahtaa. “Tuu vaan.”

Venja kiipeää Markuksen syliin, se puristaa lötköä elukkaa rintaansa vasten.

“Mitäs isäs sanoi?” Markus kysyy.

“Että mee Malkuksen syliin”, Venja vastaa, aivan kuin se olisi itsestään selvää. Ehkä kaikille muille, paitsi Markukselle.

Siinä he sitten istuvat, Venja tutkii katseellaan Markusta kuin etsien jotain. Markus ei tiedä, pitäisikö hänen sanoa jotain, mutta hetken asiaa pohdittuaan hän tajuaa, ettei hän oikeastaan voi sanoa mitään. Hän ei tiedä siitä Tiaisten perhekuvioista oikeastaan yhtään mitään, eikä kukaan ollut etukäteen varoittanut, että tällainen yhtäkkinen äiti-tytär-draama olisikin Markuksen hoidettavissa. Hän on oikeasti ajatellut pääsevänsä vähän helpommalla, jollain leikkimisellä ja syöttämisellä ja että se suurin ongelma olisi joku Venjan pyllyn pyyhkiminen tai joku muu ihan normaali asia. Sen sijaan hän on saanut syliinsä ikävästä kärsivän, itkuisen pikkulinnun. Markus on vain vähän ärsyyntynyt Jaakkoon, mutta suurimmaksi osaksi vain huojentunut siitä, että ilmeisesti se asia on nyt suurimmaksi osaksi hoidettu.

“Mitä sä katot?” Markus kysyy, kun Venja on tuijotellut hetken vähän liian pitkään.

“Miksi sulla on ruskeet silmät?”

“Tota.”

Helvetin hyvä kysymys, johon Markus ei todellakaan osaa vastata. Se iltapäivä on nyt menossa vain ongelmasta toiseen.

“Jaa-a”, Markus sanoo, yrittää keksiä jotain sanottavaa. “En tiiä”, hän sanoo lopulta. “Miks sulla on siniset silmät?”

“Isilläkin on”, Venja sanoo. “Varmaan siks.”

“Okei”, Markus sanoo. “Mun iskällä on kanssa ruskeet silmät. Että varmaan siks mullakin.”

Venja vääntelehtii hetken Markuksen sylissä ja sitten se silittää Markuksen päätä. Venjalla on aika pieni käsi, kun se hipelöi Markuksen hiuksia.

“Sulla on ruskee tukkakin.”

“Niin on”, Markus naurahtaa.

“Miks?”

Markus nauraa uudestaan. “No en mä tiedä.”

“Hö”, Venja hymähtää.

“Sitten kun sä meet kouluun, ne opettaa sulle miks mulla on ruskeet silmät ja sulla on siniset”, Markus sanoo.

“Mikset sä sit tiiä?” Venja kysyy. Sillä riittää kysymyksiä turhankin paljon, Markus menee sen kanssa aivan lukkoon.

“En vaan tiiä”, Markus vastaa. “Tiiän muita juttuja.”

“Niinku mitä?” Venja kysyy.

Markus on luullut, että kyselyikä on enemmänkin urbaani legenda, kuin jotain, jonka keskelle hän onnistuu itsensä puolivahingossa tyrkkäämään.

“No vaikka poliisijuttuja ja sit mä tiiän aika paljon urheilusta”, Markus sanoo. Suoraan sanottuna, kun kysytään, että mistäs sä muka tiiät, pää alkaa lyödä aivan tyhjää. Ehkä Markus ei tiedä mitään.

“Ihan tyhmiä juttuja”, Venja sanoo.

“No mikä sitten ois kiinnostavia juttuja?”

Venja miettii hetken. “Eläimet ja miksi on puita ja onko madoilla äidit ja sit keinuminen.”

Että sillälailla.

“Aika hyvät”, Markus sanoo. “Sori, etten mä paljon tiiä madoista.”

“Ei se mitään”, Venja sanoo. “Isi tietää. Se on lukenut kaaaikki maailman kirjat.”

“Niinköhän tuo on”, Markus virnistää.

“No joo”, Venja sanoo. “Sit ku mä oon iso ja mua ei enää jännitä pelottavat jutut niin sä voit kertoo mulle poliiseista.”

“Selvä”, Markus sanoo. “Koskas luulet, että oot tarpeeksi iso?”

“Varmaan kun oon seittemän.”


×


Kun draamoista on selvitty, loppupäivä menee aika paljon helpommin. Markus ja Venja käyvät pihalla, Tiaisten asunnon takapihalla on tyhjä, aidattu alue, jossa Markus ajattelee Venjan viihtyvän ehkä kymmenisen minuuttia, mutta ulkoiluhetki venähtää melkein parituntiseksi. Venjalla riittää tutkittavaa melkein joka ruohonkorresta, se kyselee milloin mistäkin kasvista ja kävystä, eikä Markus osaa vastata mihinkään kuin satuja. Sitten Venja tiirailee aidanraosta naapurin koiraa, juttelee toisella puolella asuvan mummelin kanssa ja kertoo Markukselle tarinoita tarhakavereista ja kuinka on joskus nähnyt mumminsa kanssa kyyn ja että kesällä Venja haluaisi uimakouluun.

Markus lämmittää Jaakon valmiiksi tekemää ruokaa ja ruuan jälkeen Venja piirtää pöydän ääressä noin sata piirrustusta. Samaan aikaan Markus yrittää hyvänä lastenvahtina seurata miten Pikkuleijonien MM-finaali sujuu.

Kaiken kaikkiaan loppuiltapäivä sujuu hyvinkin mutkattomasti, alle 18-vuotian junnut voittavat maailmanmestaruuden ja kun aika tulee, Markuksen pieneksi yllätykseksi Venja kertoo itse, kun se haluaa mennä iltapalan ja hampaidenpesun kautta nukkumaan. Iltasaduksi sille kelpaa pari lukua Puluboita ja Ponia ja sitten sillä on jo taju kankaalla.

Jaakko tulee takaisin suurin piirtein tunti siitä. Siinä välissä Markus on siivoillut Venjan sotkuja kasaan ja tekstannut Pikkuleijonista Danielin kanssa. Danielilla on seuratason juniorivalmentajana kuitenkin aika paljon sanottavaa ja sellaisia havaintoja, joita Markus ei omilla pelaajansilmillään ja -tiedoillaan näe.

Kun Jaakko tulee sisälle, se tulee niin hirveän hiljaa, ettei Markus meinaa edes tajuta sitä ennen kuin se on jo riisumassa kenkiään eteisessä. Se näyttää ihan samalta kuin lähtiessään, joten sillä ei ole tainnut olla kovinkaan riehakkaat hääjuhlat. Toisaalta, se myös lähti autolla, joten ehkä ihan hyvä.

“Moi”, Jaakko tervehtii, kun Markus on huomannut sen. “Venja vissiin nukkuu?”

“Joo”, Markus sanoo. Jaakko nyökkää ja käy Venjan huoneessa. Se ei viivy kauan, kun se tulee takaisin, se ottaa itselleen lasin vettä ja istuu pöydän ääreen Markusta vastapäätä.

“Miten meni?” se kysyy.

Täysin validi kysymys, johon Markus ei yhtäkkiä osaakaan sanoa yhtään mitään.

“Ihan hyvin”, hän sanoo lopulta. Eiköhän se ole se totuus. Jos jätetään huomiotta se Raakelin aiheuttama välikohtaus, kaikki on mennyt ihan hyvin. Markuksella on siitä todisteena takataskussa Venjan piirtämä kuva, jossa on lentävä koira ja perhosia ja puu, jossa se koira asuu. Markus on luvannut laittaa sen kotona seinälle.

“Kiva”, Jaakko sanoo, hymyilee.

“Raakel vaikutti ihan kivalta”, Markus sanoo sitten, ihan uhallaan. Jaakon ilme vähän lopahtaa, joka Markuksesta on sille ihan oikein.

“Vittu, joo, sori siitä”, Jaakko sanoo. Kuulostaa niin omituiselta, kun se kiroilee, ei se Venjan edessä koskaan. Se on sellainen isä, joka sanoo voi pojat.

Markus kohautata hartioitaan. “Ei kai siinä”, hän sanoo. “Selvittiin jotenkuten.”

Jaakko huokaisee ja juo vettä. Sen jälkeen se on vähän aikaa hiljaa. “Ois varmaan pitänyt varottaa.”

Todellakin olisi.

“Ehkä.”

“Välillä ei tuu mitään ja välillä sitten… En tiiä, musta tuntuu, ettei Venja edes normaalisti muista, että sillä on äiti, joka sattuu asumaan Hollannissa, mutta sitten kun se muistaa sen, se muistaa ikävöidäkin.”

Hetkonen, huutavat Markuksen ajatukset. Hollannissa? Kukaan ei ole missään välissä kertonut hänelle, että Venjan äiti asuu ulkomailla.

“Mitä se Hollannissa?” Markus kysyy, kuin se ei olisi isokaan asia.

“Tekee töitä. Se on toimittajana NPO:lla, paikallisella Ylellä. Se sai sieltä työpaikan joku pari kuukautta sen jälkeen, kun me oltiin erottu”, Jaakko sanoo. “Venja oli sillon kaksivuotias. Ehin olla ihan muutaman kuukauden Venjalle etävanhempi, ennen kuin vaihdettiin mut lähivanhemmaksi ja Raakel painui töiden perässä Hilversumiin.”

“Oho”, Markus sanoo. “Aikamoista.”

Jaakko hymähtää. “Raakelin tuntien ei oikeastaan. Se näkee Venjaa muutaman kerran vuodessa, mikä tuntuu olevan sille ihan riittävästi.”

Markuksen korvaan Jaakko kuulostaa vähän katkeralta. Haikaileeko se edelleen kolmen vuoden jälkeenkin Raakelin perään vai mistä se johtuu, Markus ei viitsi kysyä. Ei taida kuulua hänelle mitenkään.

“Okei”, Markus sanoo. “No, mä vähän vahingossa kerroin Venjalle mun mutsista.”

“Okei?” Jaakon sanassa on kysymys, joka on selvä kehotus selittämään.

“Se on siis kuollut”, Markus sanoo, “että sori jos aiheutin jotain paskoja puheenaiheita tuleville päiville.”

“Ollaan me ennenkin puhuttu kuolemasta”, Jaakko sanoo, sitten se on tahdikkaasti hetken hiljaa, ennen kuin aloittaa kysymään sitä, mitä yleensä ihmiset tuppaa kysymään: “Miten se ‒?”

“Pari vuotta sitten kolarissa. Joku tuli kolmion takaa sitä kylkeen, se oli aika sillä selvä sitten.” Markus näkee Jaakon ilmeestä, mitä se aikoo sanoa seuraavaksi. “Ja ei, se ei oo mikään mun traaginen backstory siihen, miksi lähin poliisiksi. Ei musta ole mihinkään kostoretkiin ja maailmanpelastamiseen. Oon aina ollut vähän enemmän Robin kuin Batman.”

Jaakko naurahtaa. “Eiks alkuperäisellä Robinilla oo kanssa aika traaginen menneisyys?”

“No joo, mutta se ei ole nyt se pointti”, Markus vastaa.

“No, oli miten oli”, Jaakko aloittaa, “kiitos kuitenkin kun viitsit kattoa Venjan perään.”

“Eipä mitään”, Markus sanoo. “Voin tulla uudestaankin.”

“Pidetään mielessä”, Jaakko sanoo. “Mutta oot aika väärässä, jos kuvittelet, että mulla on hurja sosiaalinen elämä ja tarviin vähän väliä Venjalle hoitajaa.”

“Aijaa, vois kuvitella, että tollanen yyhoo-isä ja kirjastonhoitaja -kombo ois siellä sosiaalisuuden kärkiryhmässä”, Markus virnistää.

“Heko, heko. Ite lähit vappuviikonloppuna lapsenlikaksi”, Jaakko vastaa.

“Jos nyt ihan totta puhutaan, niin mä kyllä vähän jouduin feidaamaan mun kämppistä”, Markus sanoo. “Josta puheenollen, mä voisin tästä lähteä pikkuhiljaa suoriutumaan kotio päin. Sonja hälyttää mun perään vielä ihan oikeat poliisit, jos en oo kotiintuloaikaan kotona”, hän vitsailee. Ei taida mennä vitsi kuitenkaan ihan Jaakolle asti, tai ainakaan se ei reagoi siihen mitenkään.

“Okei”, se sanoo. “Kiitos vielä.”

“Edelleenkään ei mitään”, Markus sanoo, eikä oikein ymmärrä, miksi Jaakko vaikuttaa vähän siltä, kuin se Venjan perään katsominen olisi ollut joku suurikin urotyö. Hänellä on mukana jo kaikki omaisuus, jonka hän on mukaansa ottanut, kännykkä löytyy, avaimet on takin taskussa ja Venjan piirtämä kuva tallessa. “Nähdään taas, sano Venjalle terkkuja.”

“Joo”, Jaakko sanoo. “Mä sanon.”


Kun Markus ajaa kotiin, hän on kuitenkin ihan rehellisesti onnellinen siitä, ettei mielessä ole käynytkään hoitoala eikä liioin isäksi tuleminenkaan. Ne hommat jääköön niille, jotka oikesti osaa.

skápma alit lea johttán raddái
giehtalaga moai árraijain

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 964
Venja on kyllä hauska tapaus!
Ja mä shippaan jo ihan täysillä Markusta ja Jaakkoa! Markus on jotenkin niin ihanasti jo lääpällään ja vähän silti niin hämmentynyt kaikesta. :'D Jaakko taas tuntuu olevan ehkä vähän enemmän tilanteen tasalla, mut sit taas tulkitsee välillä Markusta väärin, ainakin sellainen fiilis mulle tuli. :D

Tahtoisin kyllä ehdottomasti lukea miten nää kaksi lopulta sitten päätyy yhteen, kun kiinnostusta on selvästi jo olemassa! Ja miten Venja kaikkeen sitten suhtautuu. Myös sitten ihan yhteiselosta olisi kiva lukea, jos sinne asti pääsevät. Markuksen elämä kun tulisi varmasti muuttumaan kämppiselämästä hiukan erilaiseksi Jaakon ja Venjan kanssa. <3
Nää on jotenkin tosi kiinnostava pari, kun Markus on niin Markus ja se ansaitsee kyllä onnen jonkun niin ihanan kanssa kuin Jaakko! Se on vuosia kuunnellut Danin ja Juusen kriiseilyä ja uskon, että näiden suhteesta ei varmasti tule yhtä suurta edes takaisin soutamista. ;D
Aw, lisää Jaakko/Markusta!<3
Ava&Banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Nuutti|

  • Tekopyhä sankari
  • ***
  • Viestejä: 598
  • Alt er love
    • Itsetuntovaurio
Alan lintubongariksi jos kaikki Tiaiset on tollasia! Ensin Jaakosta tuli mieleen vanha setämies, koska tbh en muista koskaan nähneeni kirjastossa kuumaa - tai edes nuorehkoa - miestyöntekijää. Venja on mun lemppari, supermagee nimi! Mun mielestä kyllä menee ihan viisveestä, t tarhatäti. Lapset on viisaampia kuin me ”aikuiset” tajutaankaan.

Markus todellakin ansaitsee oman tarinansa, vaikka oon edelleen TeamDani, niin fuck that ja lisää muropoliisia mulle. Jo se fakta et Make lähti poliisikouluun on 100/100, helvetti se näyttää hyvältä siinä haalarissa. SONJA on ihana, voi ihana lukea ommaa murretta♥️ Vaikken ihan Rollosta asti ookkaan, mutta tarpeeksi läheltä että jaetaan murre.

Vitsi mä tykkään sun tavasta kirjottaa. Sun kuvailut ja kieli mitä sä käytät, oon niin kateellinen. Sun tekstejä on ollut vuosikaudet niin miellyttävää lukea, en tiiä miten teet sen mut aion ottaa selvää.

Musta tuli niin Maakko-fani, en malta odottaa et joskus pääsen lukemaan näistä lisää!

- Nuutti

Imagination is more important than knowledge.
ava&banner by auroora

Auro

  • ***
  • Viestejä: 1 845
    • tumblr
Dokumentti: Siiiiihen on suoraan sanottuna vielä pitkä aika, ennen kuin Markuksen ja Jaakon välillä on mitään muuta kuin kaveruutta, mutta silleen pääpiirteittäin mie kind of tiiän, mitä tapahtuu ja millasta niillä on (spoilers: ihan sairaan kivaa). Mutta pitää katsella, kirjotanko joskus sen lopunkin. c: kiitos kommentista!

Nuutti|: Siistiä, että Venja vaikuttaa ikäiseltään! Markuksen poliisiura on kyllä yksi parhaimmista asioista mitä olen koskaan kirjottanut, haha. Ja siis, asuin melkein kuusi vuotta nuuskakairassa (muutin viimeisen kerran pois viime toukokuussa), joten Sonjan roilaisuus oli aika hmm helppo valinta? ja vaikka oon tällanen yleinen kulkuriluonne, oon napannut aika hyvin sen roin murteen, kun opiskelin siinä kupeessa muutaman vuojen. Askjds, mie en oikein tiedä, miten vastaanottaisin kirjoitustapakehut vastaan, kun koen, että nämä Markus-tekstit (ja Anton-tekstit myös) on aika kaukana tavallaan siitä, mitä esim. Purkukiekko ja Jää on? Tai ne on sitä kaikkein ominta, nämä on tällasta liibalaabaa ja helppoa, lähes aivotonta kirjotettavaa. idk. Kiitos kommentista ja as said, katellaan, jos kirjotan näistä vielä. c:

skápma alit lea johttán raddái
giehtalaga moai árraijain