Originaalit > Pergamentinpala
Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 150/150 raapaletta)
Okakettu:
Oi, lisää Aalaa ja Elvaria (ja Idunnaa), jee! Ilahduin kovasti, kun näin, että Luoksesi palaan on saanut jatkoa näinkin piakkoin. Oli todella mukava palata taasen tämän tarinan maailmaan - ja aaa, kuinka tunnelmallisen ja kauniin ja vähän karun oletkin siitä taas onnistunut luomaan. Kuvasit Aalan epävarmuutta ja yritystä tehdä selkoa uudesta elämästä hirmu koskettavasti. Kuten ainze osuvasti sanoi, Aala murehtii ja ja Elvar huolehtii, voih! Antaisivatpa he nyt vain rakkauden kantaa... Mutta toisaalta, ensimmäisen osan lopun tapahtumien jälkeen on vain realistista, että ilmassa on paljon epävarmuutta. Jännää myös nähdä, miten Idunna tähän kuvioon lopulta sovittautuu ja millainen tulee olemaan hänen tiensä.
--- Lainaus ---Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet
--- Lainaus päättyy ---
Lainaanpa taas yhden suosikkikohtani, tämä on mielettömän kauniisti muotoiltu. <3 Kiitos, jään odottamaan jatkoa! Ja ai niin, tykkään tosi paljon tämän raapalesarjan nimestä ja siitä miten se jatkaa edellisen teemaa!
Isfet:
Ihanaa että LP:n lukijat alkavat löytää tänne! :3
Luttis, olet yksi fluffynnälkäinen pikku pörröpallo! Kyllä se siitä ;>
ainze, kyllä tässä päästään hiljalleen varsinaiseen paritukseenkin, kunhan jaksat riippua mukana ;D Kiitos kommentistasi!
Okakettu, aaah, kiva että olet tykännyt palailla tähän! Halusin aloittaa tämän ajoissa ennen kevättä. Kiva että pidät yhä kuvailusta ja hahmoista jajaja... Kiitos <3
2.
200 sanaa
Hengitykset sekoittuvat yhteen, törmäävät lumikuoreen ja palaavat. Aala tiivistää raittiin ilman tuloaukon reunoja, varoo ettei tönäise nukkuvaa Idunnaa. On pilkkopimeää, tottuneet silmätkin erottavat vain muotoja.
Aala istuu varovasti takaisin neidon viereen. Hänen on yhä vaikea olla Idunnan lähellä, ja vielä vaikeampaa on, kun Idunna on Elvarin lähellä. Idunna piti Elvarista. Paljon. Heidän piti solmia liitto, mutta Elvar ei tahtonut. Hän ei halunnut luopua Aalasta, ei vaikka se oli väärin ja silloin vielä salaisuus muille. Ehkä heille itselleenkin.
Tiesiväthän he, ettei se voisi jatkua ikuisesti. Nyt Aalan shamaanivoimista on jäljellä vain yrttitietämystä ja taito kaivertaa amuletteja. Loitsuja hän ei enää saa lausua, eikä pystykään, siitä henget huolehtivat. Lisäksi Aalan hiuksiin, aivan oikean korvan päälle ilmestyi kolme kapeaa, ruskeaa raitaa. Hänen hiuksensa olivat saman väriset, ennen kuin hän otti paikkansa shamaanina ja taikuus valkaisi ne.
”Aala?”
Aala hätkähtää, ja kääntyy varovasti ympäri. Elvar nousee kyynärpäänsä varaan ja haraisee ylipitkät hiukset pois silmiltään.
”Tänä yönä ei ole pakko valvoa”, Elvar sanoo hiljaa.
Aala tietää sen. On kevyt pakkanen, lunta ei sada ja erämaa on hiljainen. Ei vaaraa. Elvar koskettaa hänen olkapäätään.
Aala liukuu nuoren miehen rintaa vasten, antaa kietoa kädet ympärilleen. Elvar silittää hänen hiuksiaan, silmät on helppo sulkea.
Toisen keho huokuu lämpöä.
3.
200 sanaa
Aurinko sulattaa päivä päivältä joen keskellä kulkevaa sulaa uomaa leveämmäksi. Ja päivä päivältä he kulkevat kauemmas sen vartta, yläjuoksulle kohti auringonnousua.
Mutta tänään on se päivä, kun he näkevät asutusta. Savua, joka tupruaa kirkkaalle taivaalle, lumen peittämiä mökkejä.
”Siellä on kylä!” Idunna hihkaisee, kuin ei voisi uskoa silmiään.
Aala tuntee oudon sykähdyksen. Tässä on heidän uusi alkunsa, mahdollisuus. Samassa pelko hulmahtaa läpi rintakehästä, asettuu sykkyrälle puristamaan vatsapohjaa. Entä jos hän pilaa tämän?
Elvar vastaa Idunnalle jotain, mutta Aalan korvissa humisee. Hän havahtuu vasta, kun Elvar puristaa hänen kättään, ja molemmat katsovat häneen huolestuneina.
”Oletko kunnossa? Näytät huonovointiselle”, Idunna kysyy.
Aala nyökkää ja heilauttaa kättään, neito kääntää katseensa eteen. Idunna on oikeasti ystävällinen ja huolehtivainen, niin herttainen, että sisuskaluja vääntää. Elvar sipaisee hiuksia hänen kasvoiltaan, hyväilee leukaluun linjaa sormenpäillään. Aala repii kasvoilleen sen kirotun hymyn, mutta saa ainoastaan surun läikähtämään miehen silmissä.
Aala ottaa ohjakset Elvarilta ja napauttaa poroa lautasille. Idunna riisuu rukkaset, setvii takkuja hiuksistaan. Elämä erämaassa on ollut erityisen vaikeaa tälle, mutta nyt ruskeat silmät loistavat ja posket punoittavat viehättävästi. Idunna on valmis ottamaan vastaan kaiken sen, mikä lipui kotona hänen ohitseen.
Aala väittää itselleen, ettei ole siitä kateellinen. Ja kun Elvar laittaa käden Aalan uumalle, hän uskoo sen.
Lunalotta:
Fluffynnälkäinen pieni pörröpallo täällä taas hei <3 (ja pörrönsä tiputtanut löttänä koska en oo pystyny juttelee sulle taas pitkään aikaan, sulla noita kiireitä näyttää olevan xc)
Aww, ihanasti sä oieesti osaat kuvailla kaikkea ja kaikkia <3 kakkos- ja kolmosraapaleiden loput oli taas mun suosikkeja, josta et ehkä yllättynyt koska ah niin söpöä <3
Toivottavasti Idunna ja Aala tulevat toimeen jatkossakin ettei tulisi esimerkiksi mitään riitoja tai muita. Vaikka ymmärrän tietenkin Aalan kateellisuuden.
Jään odottamaan taas uskollisesti jatkoa <3 (ja kiitos Okakettu nimen kehuista :3)
Isfet:
Lunalotta, kiitos, kyllä edes loppuihin vähän arkifluffyä sirotellaan. Kiitos kommentista <3 (ja älä ole löttänä, laitan sulle ihan pian viestiä!)
A/N: Jatketaanpas sitten! Uusia vaikeuksia kohti, jne. ;>
4.
200 sanaa
Kylä on pieni, mökkejä on kaksitoista. Kun he pysäyttävät reen, uteliaita alkaa kertyä norkoilemaan mökkien seinustoille. Heitä kohti kävelee mies, jolla on leveät hartiat ja suu, sekä ryppyinen otsa.
”Millä asialla liikutte?”, hän kysyy mataluudesta raskaalla äänellä.
”Etsimme levähdyspaikkaa, ehkä mahdollisuutta asettua aloillemme”, Elvar vastaa.
”Keitä nämä neidot ovat?”
”Puolisoni”, Elvar vastaa koskettaen Aalan olkaa, ”ja sisareni.”
Mies varaa painon toiselle jalalleen, kuin punniten asiaa. Idunna istuu aloillaan tyynenä, aivan kuin ilman muuta olisi Elvarin sisko. Pieni valkoinen valhe hyvään tarkoitukseen ei vahingoita ketään.
”Meillä kylän päällikkö ei tee tällaisia päätöksiä yksin. Odotamme shamaanin saapumista”, mies toteaa lopulta ristien kädet rinnoilleen.
Aala hakee rohkeutta pujottamalla sormensa Elvarin sormien lomaan, ja hengittää. Heidän ei tarvitse odottaa kauan, kun suoraryhtinen ja valkotukkainen mies harppoo paikalle. Päällikkö kuiskii hetken shamaanin korvaan, kun tämä katselee heitä silmät tuimasti kaventuneina.
”He eivät voi jäädä”, shamaani ilmoittaa jyrkästi. ”Olette langenneita, hän on rikkonut valansa! Se näkyy hänen tahratuista hiuksistaan ja hehkustaan”, tämä jatkaa ojentaen kättään kohti Aalaa.
Elvar puristaa Aalan sormia lujempaa, saa vaivoin hillittyä itsensä.
”On totta, että puolisoni oli joskus shamaani. Mutta sisareni on syytön, ja kaipaamme vain suojaa kevääseen saakka.”
Päällikkö ja shamaani mutisevat keskenään, kunnes valkotukkainen mies kohottaa kätensä. He toivovat.
Lunalotta:
Aww, toivottavasti porukka saa suojaa ja leposijaa tuosta löytämästään kylästä! Pelkäsin jo että heidän on jatkettava matkaa, mutta nähtävästi ei (?). Mitäköhän he mahtavat toivoa, onnistuit lopettamaan taas hyvin :D
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta