BBC!Merlin: Legenda | S | Arthur & Merlin

[Mightyena]

Otsikko: Legenda
Kirjoittaja: Mightyena
Fandom: BBC! Merlin
Genre: Draama
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Arthur & Merlin. tässä nyt ei mitään romantiikkaa ole lainkaan, mutta nämä kaksihan ovat aina tulkinnanvaraisia ;)
Disclaimer: Merlin kuuluu luojilleen ja minä en ansaitse tällä mitään.
Haaste: Multifandom & Yksilön elämänkaari (Arthur on tässä aikuinen, iästä ei mitään hajua :D).

Summary: "Ei se niin ole. Älä vain luule, että se on niin. Etkö sinä näe, kuinka onnellisia nämä ihmiset ovat? Kellään ei ole mitään hätää. Tämä maa on hyvä, Arthur. Sinä teit sen hyväksi."

A/N: Hetken ajan oli jo inspis hukassa tämän kanssa, kunnes menin nettiin ja katsoin kaikkia Merlin-aiheisia juttuja ja aaagggh kun Arthur on niin ihana (ja Merlin kanssa). <3 Mitä itse tekstiin tulee, olen angstannut niin paljon viime aikoina, että halusin välillä kirjoittaa ihan puhtaasta onnesta. :) Ja kuten tavallista, katson sarjaa Suomen tahdissa, eli jos jokin on hirveässä ristiriidassa myöhempien kausien kanssa, antakaa anteeksi.

* * * *

Legenda

"Sinä... Sinä siis olet valehdellut minulle kaiken tämän ajan?"

Arthurin ääni tärisi. Vihasta tai surusta tai ihan silkasta epäuskosta. Merlin avasi suunsa sanoakseen jotain puolustuksekseen, mutta sulki sen sittenkin. Hän loi katseensa yötaivaalle, mietteliään mutta ehdottomasti hätääntyneen näköisenä. Arthur pudisti päätään ja lähti kävelemään takaisin kotia kohti. Hän odotti Merliniltä selitystä, ja se sai luvan olla hyvä sellainen.

"Ei ehkä vielä tänään, mutta viimeistään huomenna." Arthurilla ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan tuo lause oli soinut Merlininkin mielessä.

Arthur istui valtaistuimellaan yrittäen näyttää mahdollisimman arvokkaalta. Oikeastaan hän ei ollut ikinä tottunut pelkkään istuskeluun - ja tämä päivä oli vielä sieltä tylsimmästä päästä. Jos joku tuli katsomaan häntä, se ei johtunut ongelmista. Ihmiset vain halusivat nähdä kuninkaansa tai kysyä jotain vähäpätöistä, kuten tarkennusta johonkin lakiin. Vaikka Arthur mietti itsekin, onko se nyt niin tarkkaa.

No, tietysti Arthur nautti kansalaistensa osoittamasta ihailusta. Mutta mieluummin hän olisi nauttinut siitä jonkin tähdellisen asian, kuten teiden rakentamisen tai köyhien auttamisen vuoksi. Nyt kaikki velhot ja noidat palvoivat maata hänen jalkojensa alla vain muutaman sanan vuoksi.

"Minä... En tiedä, mitä sanoa."
"Älä sitten sano mitään, Merlin. En minä tätä lakia vain sinun vuoksesi kumoa, jos olet erehtynyt niin luulemaan. Antaa taikureiden tehdä taikatemppujaan, ei se minua mitenkään haittaa. Jos käyvät nenäkkäiksi, olen tarpeeksi voimakas hiljentämään kenet tahansa."

Merlin hymyili.

"Sinusta tuli lopultakin hyvä kuningas."
"...Ole jo hiljaa."

Kun Arthur sitten erään kerran mainitsi Merlinille, että hänen suosionsa johtui todennäköisesti juuri tuosta teosta, toisen reaktio oli korvaamaton. Merlin näytti melkein kauhistuneelta, ja Arthurin teki mieli nauraa tälle järjettömyydelle, kunnes tajusi miehen olevan tosissaan.

"Ei se niin ole!" Arthur kohotti kulmiaan astetta liian hätäiselle äänensävylle. Merlin kokosi hetken ajatuksiaan ja jatkoi sitten rauhallisemmin.

"Ei se niin ole. Älä vain luule, että se on niin. Etkö sinä näe, kuinka onnellisia nämä ihmiset ovat? Kellään ei ole mitään hätää. Tämä maa on hyvä, Arthur. Sinä teit sen hyväksi."

Kuningas katsoi velhoa tutkivasti. Häneltä eivät usein loppuneet sanat kesken, mutta nyt hänen ei edes täytynyt sanoa mitään. Hän kävi ulkona, katseli lapsia ja vanhuksia, ratsasti vähän kauemmas, katsoi rakastavaisia ja yksinäisiä, kiireisiä ja rauhallisia, ja vakuuttui siitä, että hän piti jokaisesta. Ei henkilökohtaisesti jokaisesta, mutta kun hän katsoi heitä, hänestä tuntui lämpimältä. Hän halusi mennä auttamaan pelloilla, tanssittaa tuntemattomia ja kääriä viltin palelevan ympärille. Elää ihan vain elämisen vuoksi. Ei siinä ollut mitään outoa tai hävettävää.

Ja kun hän istui siinä valtaistuimellaan arvokkaan näköisenä, häntä alkoi väsyttää. Arthur kääntyi Merlinin puoleen pyytääkseen tätä herättämään, jos jotakin tärkeää ilmaantuisi, mutta huomasi sitten toisen nuokkuvan olemuksen, raskaat silmäluomet ja nykivän pään. Arthur pyöräytti silmiään, mutta ei voinut olla hymyilemättä. Joku muu sai luvan herättää heidät molemmat. Arthur haki hetken parempaa asentoa ja nukahti vain muutamien minuuttien kuluttua.

Hän näki unta taisteluista, pelloista, tansseista ja metsän tuoksuista.

[flawless]

Oi jee, lisää Merliniä Finiin! Luulin jo olevani Merthur-jatkikseni kanssa ainoa, joka vielä kirjoittaa tästä fandomista, kun suurin osa teksteistä on viime vuodelta. Tämän huomaaminen oli siis oikein iloinen yllätys, ja olen lukaissutkin tämän läpi jo muutamaan kertaan. Tämä oli tunnelmaltaan kivan rauhallinen ja leppoisa ficci, sellainen lyhyt tilannekuvaus jollaisia on aina välillä mukava lukea vaihteluksi piedempiin teksteihin.

Tekstillisesti tämä oli aika selkeää ja tavallista tekstiä. Sujuvuus oli hyvä, joskin joitakin tökkäyksiä tuli: esimerkiksi tässä kohdassa

Häneltä ei usein loppuneet sanat kesken ---

taivutuksessa on vähän ongelmaa, mikä aiheuttaa töksähdyksen. Tuossa kuuluisi siis olla eivät. Varsinaisia kirjoitusvirheitä ei kuitenkaan ollut, mikä on tietysti aina hyvä.

Arthur vaikutti alussa hiukkasen OOC:lta, hänen reaktionsa Merlinin taikuruuteen oli aika vaisu ja pelkkä valtaistuimella istuskelu ei kuulosta sellaiselta, mitä Arthur tekisi. Pääpiirteittäin hahmo kuitenkin oli ihan tunnistettavissa, eli mitään kauhean isoa ongelmaa ei ollut. Muuta kritiikkiä en oikeastaan tästä keksikään, lukukokemuksena tämä nimittäin oli mukava.

Loppu oli jotenkin ihan älyttömän suloinen. Jotenkin ns. "yhdessä" nukkuminen on mielestäni todella söpöä, ja ajatus Arthurista torkkumassa valtaistuimellaan on valloittava. Voiko tähän muuta sanoa kuin että aaw. Loppu oli siis erityisesti mieleeni, koska siinä oli lämmin tunnelma, joka sai hymyn huulilleni.

Ja plussaa pitää antaa vielä siitäkin, että tämä ei ollut Merthuria! Itse en näe noiden kahden välillä muuta kuin vahvaa rakkautta ystävää kohtaan, mutten mitään romanttista, joten oli kiva lukea parivaljakosta tällä lailla canonimpana. Se toi ficille silmissäni paljon lisäuskottavuutta.

Kiitos lukukokemuksesta! Tämä oli mukavan leppoisaa luettavaa, pidin.

[Mightyena]

Kuumeisena ja nuhaisena ja jäykkäkouristuspiikin saaneena oli oikein piristävää huomata, että hei, minähän olen saanut kommentteja. :D

Minunkin mielestäni Merlinistä pitäisi kirjoitella enemmänkin, muutenkin sarja saa ainakin täällä Suomessa harmillisen vähän rakkautta (näin siis omien havaintojeni mukaan). Hmm, tuon taivutusvirheen korjaan muuten pikimmiten. Pitäisi kai betauttaa tekstit välillä, aina tulee uskoteltua itselle, että kyllä minä ne virheet itsekin löydän (*köhköh*).

Arthur vaikutti alussa hiukkasen OOC:lta

Aaaggh ikuinen kompastuskiveni ficeissä! Nyt kun katsoo, niin minun kirjoittamani Arthur on välillä hiukan, miten sen nyt sanoisi. Nössö? :D Aika surullista kyllä, kun piti keskittyä hahmoon oikein kunnolla tuossa Yksilön elämänkaari -haasteessa. Tähän aion takuulla kiinnittää sitten jatkossa huomiota, hyvä kun mainitsit. :)

Loppu oli jotenkin ihan älyttömän suloinen. Jotenkin ns. "yhdessä" nukkuminen on mielestäni todella söpöä, ja ajatus Arthurista torkkumassa valtaistuimellaan on valloittava.

Hihii, tällaisen reaktion halusin saada aikaan. Vaikka omaa tekstiään on vähän höpsöä kehua söpöksi, olen samaa mieltä.

Kiiitos todella paljon hyödyllisestä ja kivasta kommentista. ♥

[Black rose]

Miten huomaan tämän vasta nyt? Noh... anyway... arvaa vain kuinka iloiseksi tulinkaan huomatessani tämän ficceröisen

Teksti oli sujuvaa ja mukavaa lukea. Tykkäsin tämän ficcin tunnelmasta, joka jotenkin oli niin lämpöinen ja uskottava. Vaikka tosin minun on pakko komppailla aiempaa kommentoijaa siitä, että paikoin Arthur kieltämättä vaikutti hieman OOC:lta. Tosin Arthur ilmeisesti on ficcissäsi hieman paljon vanhempi kuin alkuperäisessä, joten voihan olla niinkin, että iän lisääntyminen kokemuksineen on muuttanut Arthutria hieman aikuisemmaksi?

Toinen miinus tekstissä oli se, että se oli aivan liian lyhyt. Olisin mieluusti lukenut vielä hieman lisää, sillä tunnelma oli niin mukaansatempaava ja lämmin Kaikenkaikkiaan aivan mainio tilannekuvaus.

Mutta kiitoksia vielä tästä lukuhetkestä!

//

Loppu oli jotenkin ihan älyttömän suloinen. Jotenkin ns. "yhdessä" nukkuminen on mielestäni todella söpöä, ja ajatus Arthurista torkkumassa valtaistuimellaan on valloittava.

Hihii, tällaisen reaktion halusin saada aikaan. Vaikka omaa tekstiään on vähän höpsöä kehua söpöksi, olen samaa mieltä.

Awws... Olen niin samaa mieltä ♥   //

[Mightyena]

Omg, jokuhan on vielä lukenut tämän! :o Hehee, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Toinen miinus tekstissä oli se, että se oli aivan liian lyhyt.

Juu, jostain syystä saan aina tuhlattua sanoja kaikkeen turhuuteen ja suuremmat ideat typistän kunnolla (ja "valmiin" tekstin lihottaminen on kärsimystä). En nyt tiedä, onko tämä mikään suuri idea (ei), mutta kuitenkin. :3 Ehkä minä tästäkin viasta pääsen joskus eroon. Toivottavasti.

Kiitoksia kommentista. ♥ (:

[Meldis]

Jos se ei ole Merthuria niin Merlin-ficit tuppaa olemaan kovin surumielisiä (mitä ne paritus-ficitkin yleensä on täynnä), joten tämä oli tosi kiva kuvaus vähän iloisemmasta aiheesta. Olisin mielelläni lukenut kokonaan kuvauksesi kohtauksesta, kun Merlin kertoo Arthurille taikuudestaan, mutta toisaalta tässä oli kyse jostain muusta. Ihanan pienesti kerroit Arthurin luonteesta vielä kuninkaanakin, tuntui todella aidolta tuo tylsyys istua vain tuolissa, Arthur on käytännön kuningas. Tosi herttaisen välttelevästi hän myös yritti vakuuttaa Merliniä, että ei kumonnut taikuuden kieltäviä lakeja vain hänen takiaan. Eikä hänvarmaan sitä vain Merlinin takia tehnytkään, mutta Merlinin takia hän ymmärsi, miksi laki tulee kumota. ^^ Se, missä sarjassa menee pieleen, että Arthurin reaktioon Merlinin taikuuteen ei käytetty tarpeeksi aikaa ja vaikka tässäkin pääpainosi oli muualla, Arthurin reaktio näkyi tässä tosi aitona ja niin herttaisena. Sekä Arthurmaisena! Hän välittää todella kansastaan ja siihen kuuluvat myös velhot ja noidat, heilläkin on oikeus elää turvassa ja heistä myös Arthur piti. Ihana kuvaus Arthur rakkaudesta kansaansa kohtaan!

"Sinusta tuli lopultakin hyvä kuningas."
"...Ole jo hiljaa."

Ahh, niin söpöä ja kuulin ihan Merlinin ja Arthurin äänet päässäni, kun luin kohdan. <3 Arthur ja Merlin nukkumassa "töissä" oli myös aivan uskomattoman suloista. Tuntui todella, että Arthur oli tehnyt työnsä, luonut turvallisen maan ja saattoi levätä. Niin hyvin hän oli tehnyt työnsä, että Merlinkin saattoi rentoutua ja luottaa, että kaikki oli hyvin. Kiitos kauheasti tästä lyhyestä, mutta nätistä kuvauksesta, sinun sanojasi Merlinistä on aina ilo lukea. ^^