Kirjoittaja Aihe: Kuin perhonen lokakuussa (S • pohdintaa elämästä • tuplaraapale)  (Luettu 1270 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 535
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50


S

Synttäritarinatopan innoittamana paljon onnea, Saappaaton! :) Olen vähän etuajassa (ihme ja kumma), mutta halusin julkaista tämän pikkuruisen synttärilahjan jo nyt, koska huomisesta saattaa tulla aika kiireinen päivä. Toivottavasti tästä on jotain iloa!




Kun astuin kotini ulko-ovesta pimeään lokakuiseen iltaan, näin perhosen. Se oli pieni ja hailakanvärinen, kenties valkoinen tai kermanvaalea – katulampun oranssihtavassa hehkussa sen todellista väriä oli vaikea erottaa. Se lepatti puolisen metriä pääni yläpuolella, ja minusta näytti siltä, että se pyrki vieläkin ylemmäs, kohti tiilikattoa ja mustuuttaan hohkaavaa taivasta. Pian se katosi näköpiiristäni. Ehkä se pääsi sinne, minne katulamput eivät yltäneet.

Perhosen lentonäytös oli lyhyt ja väräjävä, mutta se seisautti minut niille sijoilleni.

Ajattelin, miten sinnikäs se perhonen oli. Lokakuun koleus värisytti minua, ja ehkä se värisytti perhostakin, mutta se lensi. Ehkä se oli vaistonvaraista, jotain mihin kaikki elollinen lopulta pyrki: elämään. Ei perhonen tiennyt, että oli lokakuu ja kylmä korjaisi pian viimeisetkin, vaivuttaisi talvihorrokseen tai ikiuneen. Perhonen lensi, koska niin sen elämänvietti ohjasi.

Astuin vesilätäkköön ja ajattelin, miten paljon samaa minussa oli. Siinä minä kuljin, matkalla supermarkettiin ruokaostoksille, tekemään vaikeita valintoja pakastealtaiden äärellä. Minä elin elämääni ihan niin kuin se perhonenkin. Ainoa ero oli kai se, että minä tiesin, miten vähän aikaa minulla oli.

Suljin kotipihani portin ja mietin, miten minun jäljellä oleva aikani suhteutui perhosen jäljellä olevaan aikaan. Kun huomioi sen, miten lyhyen aikaa monet perhoslajit aikuismuodossaan elivät, elinaikamme ehkä olivatkin vertailukelpoisia.

Jatkoin silti matkaani, eikä valinta ollut vaikea.
« Viimeksi muokattu: 30.09.2018 14:00:49 kirjoittanut Waulish »

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 780
Olipas kaunis ja hauras hetken kuvaus, johon mahtoi kuitenkin syvällistä pohdiskelua elämästä ja kahden elollisen olennon vertailua ja samankaltaisuutta. Jotenkin hyyti tuon kertojan päivien rajallisuus, onko hän kuolemansairas vai kenties päättänyt päättää elämänsä, ei voi tietää. Pidin, kiitos <3


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Avaruuspiraatti

  • ryöväriruhtinas
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 314
Oi, tämä on tosi kaunis raapale! Vähän niinko Sokerisiipi, minäkin jäin pohtimaan, onko kertoja kenties ihan lähiaikoina kuolemassa (esim. justiinsa sairauteen tai vaikka ihan vanhuuteen) vai miettiikö hän oman elämänsä lyhykäisyyttä verrattuna universumiin samaan tapaan kuin perhosen elinikä on lyhykäinen ihmiselämään verrattuna. Nojaudun ehkä enemmän jälkimmäiseen, mutta toisaalta minusta on jotenkin, hmm, mukava ajatus, että kertoja on joku vanhempi henkilö ja hän ajan nopeasta hupenemisesta huolimatta jatkaa eteenpäin, oli jäljellä olevia päiviä sitten kuinka monta tahansa.

Tämä oli tosi kiva pieni lukupala, kiitoksia! ^.^

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 535
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Sokerisiipi, hyvä kuulla että tähän mahtui lyhyydestään huolimatta ajatuksia herättäviä asioita ja tarttumapintaa. Kertojan päivien rajallisuuden jätin tarkoituksella avoimeksi, jotta jokainen voi tulkita sen sitten omalla tavallaan. Lämpimät kiitokset ihanasta kommentista! :-*

Avaruuspiraatti, kivaa että kertojan kohtalo jäi pohdituttamaan sinuakin! En sano juuta enkä jaata omasta näkemyksestäni, koska minusta tulkintamahdollisuuksien moninaisuus ja erilaisuus on parhautta, kaunokirjallisuuden rikkautta. Olen iloinen siitä, että tämä pikkuinen teksti on hätyytellyt ajatuksia! Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*

liljankukka

  • flower princess
  • ***
  • Viestejä: 596
  • As cunning as a fox, as scary as a wolf
Vaihdokkaista moiksu!

Voi, tämä oli todella kaunis! Ihana kuvaus elämän lyhkäisyydestä :3 Pidin kovasti siitä, että tuo toinen kohde oli juurikin perhonen, minusta se sopi tähän todella hyvin :> Muutenkin tämä raapale oli seisauttava, se herätti monia ajatuksia <3

Minun tulkintani tuossa olisi ehkä se, että päähenkilö oli päättänyt päättää oman elämänsä, mutta sitten tuon perhosjutun jälkeen päättikin jatkaa elämäänsä, eikä valinta ollutkaan loppupeleissä edes vaikea. :>

Kiitos tästä! <3

Your imperfections make you beautiful

(ava & bannu by minä)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 535
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
liljis, ihana kuulla että näinkin pieni raapale oli seisauttava ja ajatuksia herättävä lukukokemus! On aina mukavaa lukea erilaisia tulkintoja omista teksteistä. Kiitos paljon piristävästä kommentista! :-*

Valvehaukka

  • lunam daemonium
  • *
  • Viestejä: 1
  • Privatio boni
Tämäpä oli todella upea ja tunteita herättävä pikku teksti! Ihan kuin elokuvan kohtauksen olisi katsonut, niin hyvin kuvailusi laukaisi erilaisia mielikuvia aivoihini.<3 Aiemmat kommentit tiivistävät aika hyvin sen millaisia ajatuksia itsellänikin heräsi, joten mitäpä tässä turhaan toistelemaan. Kiitos tästä tunnelmointihetkestä, pidin erittäin paljon.~

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 535
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Valvehaukka, ihanaa että näinkin lyhyt teksti onnistui herättämään tunteita ja välittämään mielikuvia pienestä sanamäärästä huolimatta! Mukavaa että löysit tämän pariin ja jätit kommentinkin. Kiitos hirmuisesti ihanasta kommenttiyllätyksestä! :-*