Kirjoittaja Aihe: MCU | Lapsenlikka, S  (Luettu 1004 kertaa)

havalon

  • ***
  • Viestejä: 18
  • rotta mikä rotta
MCU | Lapsenlikka, S
« : 16.05.2020 03:04:26 »
Kirjoittaja havalon
Ikäraja S
Fandom Marvel/MCU
Paritus ei ole
Genre huumori, draama, seikkailukin?
Summary Lokille jää tehtäväksi huolehtia Peteristä, joka herättääkin hänessä yllättävää inspiraatiota.
Vastuunvapaus Marvel omistaa hahmot enkä saa tästä rahaa.

A/N Peter on tässä noin 12-13-vuotias, ja Loki täydellisen uusavuton. Nauttikaa :D





"Usko jo, se oli vahinko!" Loki huusi ja yritti hangata kaikin voimin vastaan Thorille, joka lähestulkoon raahasi veljeään hienoon ja kalliinnäköiseen hissiin.
"Kukaan ei vahingossa polta kaupan kassaa poroksi! Minä en ole tyhmä", Thor murahti. Hän tuijotti tiiviisti Lokia silmiin, joka näytti hänelle kieltä. Muutakaan Loki ei voinut - rangaistukseksi Maassa aiheuttamistaan ongelmista Odin oli takavarikoinut Lokin voimat ja tämä oli nyt omillaan paikassa, jota ei tuntenut sitten yhtään. Thor salaa riemuitsi veljensä ahdingosta.
"Saat vahtia Peteriä sen aikaa, kun Tony ja me muut olemme asioilla. Saatat jopa oppia käytöstapoja."

Loki oli harmistunut, mutta päätti kääntää tilanteen voitoksi. Ei yhden kissan vahtiminen niin vaikeaa voinut olla, tärkeintä oli ruokkia se ja katsoa ettei se tipu ikkunasta ja ehkä heitellä sille lankakerää vähäsen. Hiekkalaatikon siivoamisen hän kyllä jättäisi Thorin vaivoiksi, se oli varma. Ehkä Peter jopa tykästyisi Lokiin, hän kun oli parempi eläinten kanssa kuin ihmisten.

"Tässä hän on, kuten lupasin", Thor sanoi Tonylle ja Peterille jotka olivat heitä vastassa. Loki katseli ympärilleen yrittäen nähdä, missä Tonyn kissa oikein lymysi.
"Peter, käyttäydyt sitten kunnolla Loki-sedän kanssa, onko selvä?" Tony mainitsi Peterille joka nyökkäsi kiltisti. Thor hymyili lämpimästi, ehkä nyt viimein Loki oppisi olemaan ihmisiksi. Tai no, jumaliksi.

 "MITÄ?!" Lokin suusta kuului, ja kaikki kolme katsoivat häntä hyvin kummastuneina. Kesti hetken, ennen kuin hän toipui edes jotenkin järkytyksestään ja sai tuskin koottua itsensä. Häntä oli petetty, huijattu, vedätetty, häntä oli johdatettu ansaan! Peter olikin vain tavallisen typerä ja varmasti hankala ja vaivalloinen ihmispentu, ja hän kun oli ollut siinä uskossa, että kyseessä olisi ollut helppo ja hauska lemmikki. Olivathan lemmikitkin toki typeriä, mutta tämä ihmisen lapsi koituisi vielä hänen kohtalokseen.

Tonylla oli vaikeuksia pidätellä nauruaan, sillä hän ei tosiaan ollut odottanut tuollaista reaktiota. Hän otti virnuillen esiin muistilehtiön, kirjoitti yhdelle sivulle ranskalaisin viivoin ohjeita ja kiskaisi sen sitten irti. Hän laittoi lapun jääkaapin oveen ja palasi sitten Thorin luokse.
"Soita johonkin näistä numeroista, jos tulee ongelmia. Laita Peter nukkumaan ennen yhtätoista. Älä anna hänelle mitään makeaa seitsemän jälkeen. Vahdi, että hän tekee kotiläksyt ja auta tarvittaessa. Ruokaa on jääkaapissa. Älä anna Peterin laittaa uunia itse päälle", hän luetteli ja astui sitten hissiin Thor seuranaan.

"Hei sitten, tulemme illalla takaisin!" he sanoivat ja vilkuttivat hyvästiksi. Ennen kuin Loki ehti sanoa mitään vastalauseeksi oli kaksikko jo kadonnut hissin viemänä. Miksi hän jaksaisi vastustella? Mitä pikemmin hän tarttuisi tuumasta toimeen, sitä nopeammin aika kuluisi ja hänen rangaistuksensa olisi ohi.

"Tässä lukee, että sinun pitää tehdä kotiläksyt. Mitä se oikein tarkoittaa?" Loki mutisi lukiessaan Tonyn kirjoittamaa listaa. Peter juoksi huoneeseensa ja tuli hetken päästä takaisin matematiikan oppikirjan ja penaalin kanssa. Hän avasi kirjan yhden aukeaman ja näytti sitä hämmentyneelle Lokille.
"Voitko auttaa minua ratkaisemaan ne?" Peter kysyi ja Lokia suorastaan inhotti moinen viaton ja toiveikas pyyntö. Häntä alkoi miltei puistattaa.
"Tottahan toki", hän sanoi hiljaa ja jätti sanomatta kaikki ne ilkeydet joita mieleen sillä hetkellä juolahti. Peter hymyili ja istui suuren olohuoneen pöydän ääreen. Loki seurasi perässä ja istui lattialle Peterin viereen. Mitäpä muuta hän olisikaan voinut.



Matematiikka osoittautui hyvinkin mutkikkaaksi jumalalle, jonka käsitys ja tieto opiskelusta oli hyvin hataraa. Peter ei oikeastaan edes tarvinnut apua, sillä tämä ehti keksiä ratkaisun ennen kuin Loki edes pääsi jyvälle siitä, mitä tehtävissä kysyttiin.
"Miksi ihmeessä sinun täytyy tietää, että Bella rakentaa kolme erikokoista taloa itselleen ja hän ei tiedä mikä on minkäkin talon piiri ilman sinun apuasi? Kuka tämä Bella on? Ja miksi Tim ostaa kahdeksan avokadoa, miksi hänen täytyy tietää niiden kilohinta? Senhän näkee kassalla, näin olen oppinut. Te kuolevaiset olette sitten tyhmimmistä tyhmimpiä!" Loki mylväisi ja heitti kirjan Peterin nenän edestä seinää päin. Kallisarvoinen maljakko tippui lattialle ikävin seurauksin.

"Tony tulee vihaiseksi kun näkee tuon!" Peter huudahti ja kipitti keittiöön. Palatessaan hänellä oli mukanaan rikkalapio ja harja, mutta Loki oli jo ehtinyt noukkia kaikki sirpaleet lattialta pöydälle, kädet täynnä pieniä haavoja. Peter sai taas juosta huoneesta toiseen hakemaan haavanpuhdistusainetta ja laastareita. Lokin ei auttanut muu kuin irvistellä desinfiointiaineen kirvellessä hänen käsiään ja Peterin asetellessa Star Wars -laastareita hänen iholleen.

"Sehän kävi näppärästi", hän totesi ivallisesti ja nousi ylös. Jos en ole tarkempi, joudun olemaan täällä vielä ylimääräiset kaksi viikkoa, hän ajatteli ja käveli ylväästi keittiöön. Poika ei saa luulla, että olen heikko. Olihan sitä nyt pakko pitää jonkinlaista arvokkuutta yllä.

Peter haki pikaliimaa siivouskomerosta ja yhdessä kaksikko ryhtyi korjailemaan maljakkoa. Palaset menivät aivan väärinpäin ja liima tarttui molempien sormiin, mutta pakkohan sitä oli selvittävä. Sirpaleet eivät meinanneet pysyä kasassa, mutta jossain vaiheessa askartelu alkoi yllättäen sujumaan. Maljakosta tuli kyllä kokonainen, mutta ei aivan niin kaunis kuin se oli alunperin ollut. Ehkä Tony ei huomaisi eroa. Ja mikäli huomaisi, Loki olisi jo kaukana ja varmassa turvassa.



"Seuraavaksi on lounaan aika. Tulehan Paul, niin saadaan tämä pois alta", hän sanoi astellen keittiöön ja tutkiskellen jääkaappia. Peter ei edes vaivautunut korjaamaan nimeään, Loki oli vieläkin hieman uhkaavanoloinen. Mies otti jääkaapista esiin vuoassa olevan lohen, avasi uunin ja heitti kalan muitta mutkitta sinne, ilman peltiä tai vuokaa. Lisämausteeksi hän laittoi sen viereen kokonaisen sitruunan, kananmunan ja kolme pientä perunaa, ja tyytyväisenä itseensä sulki uunin luukun asettaessaan sen kahteensataan asteeseen.

"Tuota, oletko varma että ruokaa tehdään näin?" Peter kysyi ja katsoi Lokia hyvin hämmästyneenä. Hän oli melko varma, että kohta keittiö olisi täyden kaaoksen vallassa, mutta ei uskaltanut sanoa vastaan aikuiselle joka oli kaiken lisäksi jumala.
"Totta kai minä olen, Philip, ei sinulla ole mitään hätää. Älä ole hölmö."

"Pelataanko odotellessa videopelejä?" ehdotti Peter sitten. Lokilla ei ollut harmainta aavistusta siitä, mitä ne mahtoivat olla, mutta ei kai niistä mitään vaaraa koituisi.
"No pelataan sitten", hän huokaisi ja seurasi poikaa takaisin olohuoneeseen.

"Miksi tämä säälittävä möykky ei kulje lujempaa? Miksi?!" kuului huuto sohvan nurkasta. Mario Kart ei selkeästi ollut jumalalle sopiva tai mieluisa peli, sillä kahdestoista sija kerta toisensa jälkeen vain suututti tätä enemmän ja enemmän. Laastareilla peitettyihin käsiin sattui yhä, eikä tuskanhiki auttanut yhtään. Peter näytti jo pelästyneeltä, joten oli parasta keksiä muuta tekemistä.

Kaikki keskeytyi joka tapauksessa, kun keittiöstä kuului sarja pamauksia ja rätinää, ja sitten oikein iso räjähdyksen ääni. Savua alkoi tunkeutua olohuoneeseen asti ja köhien he molemmat riensivät keittiöön vain huomatakseen, että uuni oli sanonut itsensä täydellisesti irti ja vieläpä aikamoisella tyylillä. Se nökötti paikallaan täysin mustana ja savuttavana, ja palohälytin alkoi huutaa kuin viimeistä päivää.

"Miten tuo hullu piipitin hiljennetään?" Loki huusi äänen seasta ja Peter tökkäsi hänen käteensä luudan.
"Kokeile tällä!" poika ojensi Lokille luudan ja tämä nousi jakkaran päälle alkaen hakata palohälytintä. Laite jatkoi huutamistaan, ja miehellä alkoi mennä hermot uudestaan, mutta loppujen lopuksi palohälytin meni säpäleiksi. Sillä välin Peter oli avaamassa ikkunoita, jotta pahin savu hälvenisi.

Loki oli lopen uupunut kaikesta siitä hässäkästä jonka oli joutunut käymään päivän aikana läpi, ja hän olisi mieluiten halunnut vain käpertyä sänkyyn nukkumaan, mutta Tonyn ottopojasta oli silti huolehdittava. Oli pakko ryhdistäytyä, hän ei yksinkertaisesti voinut näyttäytyä veljelleen epäonnistuneena tehtävässään, olkoonkin, että hänelle pakotettu työ oli sangen nöyryyttävä. Peter oli silti lopulta aika herttainen, kun Loki oikein kovasti asiaa mietti. Poika oli enemmänkin pitänyt huolta Lokista kuin päinvastoin.

"Tiedätkö mitä, Patrick? Nyt siivotaan", Loki sanoi päättäväisesti ja hetken keittiön komeroita tutkittuaan löysi vaaleanpunaisen esiliinan, jossa luki Maailman paras isä. Ollaan sitä sitten, Loki tuumi, ollaan sitten maailman paras isä. Ainakin hetken.
Hän laittoi päähänsä huivin estääkseen hiuksia tulemasta tielle, käski Peteriä hakemaan sangollisen saippuavettä ja sitoi tukkansa vielä varmuuden vuoksi nutturalle.

"Nyt aloitetaan! Pese sinä ikkunoita sillä välin kun minä siivoan uunin", Loki päätti ja siirsi palaneet ruoan jäännökset jätesäkkiin. Hän olisi halunnut koko uunin siihen, mutta Tony olisi satavarmasti huomannut sen, joten uuni sai jäädä paikalleen. Mies alkoi kuurata uunin sisältöä tohkeissaan ja köhisi ja kähisi ja sähisi hengittäessään palaneen ruoan hajua. Hän vilkuili silloin tällöin Peteriä varmistaakseen, ettei tämä vain putoaisi ikkunasta. Silloin hän olisi todellakin tyrinyt, ja sitä hän halusi välttää kaikin tavoin. Epäonnistumista.

Jollain oudolla tavalla Loki huomasi tuntevansa aitoa huolta ja sympatiaa Peteriä kohtaan. Tämä oli kuitenkin koko ajan suhtautunut Lokiin ystävällisyydellä ja auttanut kaikissa vastoinkäymisissä. Loki vielä ihan takuulla näyttäisi Thorille, että olisi luottamuksen arvoinen. Tottahan se oli, ettei hän ollut luonteeltaan vilpitön ja aidosti kovin hyvä, mutta kyllä hänelläkin oli kuitenkin sydän ja hän oli päättänyt todistaa sen.

Urakkaan upposi useampi tunti, ja kaksikko oli todella väsynyt. Keittiö näytti toki yhä kamalalta, mutta yllättävän paljon siistimmältä kuin uunin hajoamisen aikaan. Loki jopa koki olevansa voiton puolella, mitä tuli hankaluuksiin sinä päivänä. Hän katseli keittiötä hetken aikaa huokaisten helpotuksesta, kunnes näki kellon olevan jo lähes yksitoista. Tulisi pian kiire.
"No niin, nyt sitten nukkumaan", hän totesi haukotellen ja patisti Peterin hampaidenpesuun. Peter oli osoittautunut melko helpoksi hoidettavaksi, ja Loki oli iloinen ettei teini vängännyt hänelle vastaan vaan kuuliaisesti totteli kaikkea, mitä hän vain keksi määrätä.

Peterin toivottaessa hyvää yötä ja käydessä nukkumaan Loki suorastaan syöksyi sohvalle, kääriytyi pehmeään vilttiin ja nukahti miltei saman tien.
Unissaan Loki oli valloittanut maailman, hän oli koko universumin hallitsija ja Thor oli hänen varjossaan. Odin ylisti häntä uutena kuninkaana, ei pelkästään Asgardin vaan koko maailmankaikkeuden. Hän muutti ihmiset palvelijoikseen ja nautti siitä, että sai heidät taipumaan tahtoonsa sormia napauttamalla.

Pian Loki kuitenkin heräsi siihen, että häntä ravisteltiin. Hän nousi istumaan ja räpytteli silmiään hetken ennen kuin tajusi, että Peter se vain oli herättänyt hänet makoisasta unestaan.
"Mitä nyt, Percy? Onko jokin hätänä?" hän kysyi ja oli jo nukahtamassa uudelleen, kun Peter piti hänen olkapäistään kiinni.
"En saa unta, Loki-setä." Ja taas mentiin.

Loki istuutui Peterin sängyn laidalle.
"Pitääkö minun kertoa sinulle iltasatu?" hän kyseli vähän taas hämillään, sillä hän ei ollut tottunut tällaiseen. Ei hänellä nyt niin rikas mielikuvitus ollut, että hän olisi osannut keksiä päästään tarinan täysin ilman mitään totuutta, vaikka hän olikin taitava valehtelija.
"Olen liian vanha sellaiseen", tokaisi Peter ja veti peiton ylleen. Loki oli kuitenkin jo saanut idean.



Tonyn ja Thorin saapuessa Stark-torniin he kuulivat matalan äänen puhuvan innokkaasti. He kävelivät hiljaa Peterin huoneen avonaiselle ovelle ja kurkistivat sisään.

"....jolloin minä otin sitä kurkusta kiinni ja heitin sen kokonaan toiselle puolelle galaksia", Loki puhui elehtien samalla käsillään. Peter oli jo lähes unessa, mutta Loki oli innostunut kertomaan omista seikkailuistaan niin, ettei ollut edes huomannut pojan nukahtaneen.

Thor koputti veljeään olalle merkiksi siitä, että oli aika lähteä.
"Meillä meni Pablon kanssa oikein hyvin!" Loki supisi Tonylle ja heilautti sitten kättään hyvästien merkiksi, jolloin Thor seurasi perässä ja työnsi Lokin takaisin hissiin.
"Tällä kertaa poltin vain keittiön", Loki kertoi, "mutta sain sen pelastettua. Eikä Prestonille käynyt kuinkaan."
Thor pyöräytti silmiään ja huokaisi syvään taputtaen toista hellästi selkään. Ehkä tämä vielä tästä.
« Viimeksi muokattu: 16.05.2020 04:11:28 kirjoittanut havalon »

Sylikisu

  • Höttöilijä
  • ***
  • Viestejä: 444
  • Mitähän tänään mailansa kanssa tekisi?
Vs: MCU | Lapsenlikka, S
« Vastaus #1 : 16.05.2020 08:50:56 »
Oi tämä oli oikeastaan hyvin söpö omalla tavallaan. Lokilla oli kovasti vastuksia tavallisen arjen toiminnoissa, kun ei ollut jumalana koskaan oppinut tekemään niitä ainakaan samalla tavalla kuin ihmiset. Peter oli söpö niin kuin se poika aina on. Tuo, että Loki kutsui Peteria aina uudelta P-alkuiselta nimeltä alkoi naurattaa. Aww Loki ei halunnut tuottaa Thorille pettymystä. Loki kumminkin välittää Thorista, kun haluaa osoittautua veljensä luottamuksen arvoiseksi.

Meinasin aluksi luulla Lokin tavoin, että Peter onkin Tonyn kissa. Peter olisi varmaan mahdottoman söpö myös kissana. Oikea sylipallero.

Kiitos tästä.

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Vs: MCU | Lapsenlikka, S
« Vastaus #2 : 16.05.2020 12:20:04 »
Voi apua, tän kanssa oli hauskaa. :D Loki lapsenvahtina on jo ajatuksena niin absurdi, ettei mitään rajaa, ja voin vain kuvitella, että siinä on vahdittavan ja vahtijan roolit olleet vähän toisin päin kuin ehkä alun perin piti. Toisaalta en sitten tiedä, kuinka yllätyksenä Lokin kyvyttömyys lapsenvahdin hommiin Tonylle ja Thorille oikeasti tuli. :D

Lokin osaamattomuus arjen askareissa on kyllä ihan sinänsä ymmärrettävää, koska tuskin jumalana on hirveästi tullut ruokaa laitettua ainakaan nykyaikaisilla keittiövälineillä. Toi läksyjen teon käsittämättömyys Lokille oli kyllä kanssa ihan loistavaa. Sitä välillä mietti kouluaikoina itsekin, että mitä logiikkaa jossain matikan tehtävän ratkaisemisessa oikeasti edes on, kun ei sellaista koskaan tarvitse oikeasti tehdä, ja Loki kiteytti hienosti ne fiilikset. Täytyy vielä lainata tähän kohta, joka absurdiudellaan erityisesti sai nauramaan. Vähän erilaisia iltasatuja sitten tällä kertaa. :D

Lainaus
Tonyn ja Thorin saapuessa Stark-torniin he kuulivat matalan äänen puhuvan innokkaasti. He kävelivät hiljaa Peterin huoneen avonaiselle ovelle ja kurkistivat sisään.

"....jolloin minä otin sitä kurkusta kiinni ja heitin sen kokonaan toiselle puolelle galaksia", Loki puhui elehtien samalla käsillään. Peter oli jo lähes unessa, mutta Loki oli innostunut kertomaan omista seikkailuistaan niin, ettei ollut edes huomannut pojan nukahtaneen.

Kiitos paljon aamun piristysruiskeesta ja nauruista! :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

havalon

  • ***
  • Viestejä: 18
  • rotta mikä rotta
Vs: MCU | Lapsenlikka, S
« Vastaus #3 : 16.05.2020 19:41:50 »
Kiitos ihanista kommenteista, Sielulintu ja Sylikisu! <3 Vähän jännitti julkaista tää, kun en oo pitkään aikaan kirjoittanut mitään tekstiä, joten tosi jees saada positiivista palautetta :)

Hopearausku

  • Vedenelävä
  • ***
  • Viestejä: 351
Vs: MCU | Lapsenlikka, S
« Vastaus #4 : 21.01.2021 18:40:34 »
Hahaha, tämä oli ihan loistava! En ole kaikkia MCU-leffoja vielä nähnyt, eikä Loki ole minulle hahmona kovin tuttu, mutta tälle ficille olen silti hihitellyt koko päivän täällä itsekseni :D

Loki Peterin lapsenvahtina on tosiaan varsin viihdyttävää luettavaa, kävi itselläkin kyllä mielessä, että kumpi tässä vahtii kumpaa. Asetelma siis oli oikein toimiva! Peter on niin ihana enkeli ja Loki sitten taas vähän vähemmän enkeli :D Ah ja voi, eihän supersankaritarina ole supersankaritarina ensinkään, jos paikkoja ei vähän hajoiteta. Tonykin on maailmanpelastusreissuillaan pistänyt sen verran materiaa moskaksi, että parempi olla piittaamatta yhdestä palaneesta keittiöstä ;)
Lainaus
"....jolloin minä otin sitä kurkusta kiinni ja heitin sen kokonaan toiselle puolelle galaksia", Loki puhui elehtien samalla käsillään. Peter oli jo lähes unessa, mutta Loki oli innostunut kertomaan omista seikkailuistaan niin, ettei ollut edes huomannut pojan nukahtaneen.
Heh, täytyy kyllä sanoa, että jos olisin itse heittänyt jonkun toiselle puolelle galaksia, kertoisin siitä kyllä itsekin mielelläni :))

Kiitos tästä!

bannu © Ingrid
ava © Felia