Kirjoittaja Aihe: The Avengers: Ystävyydestä, S, Steve (Bucky, Sam & Tony), oneshot  (Luettu 2576 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Ystävyydestä
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: The Avengers
Ikäraja: S
Mukana: Steve, Bucky, Sam ja Tony
Genre: Angstidraama

Summary: Steve oli naiivi, Steve oli ajattelematon. Steve oli typerys.

A/N: Inspiroiduin muutamassa päivässä kirjoittamaan tällaista melankolisempaa tekstiä. Ilman massiivisempaa oikolukua päätin julkaista tämän vielä tämän vuorokauden puolella ja palata sitten kauhuleffan pariin. Summary on vähän omiaan, mutten oikein muuten osannut tätä tiivistää. :D



***



Bucky


Hän kuunteli huminaa ympärillään ja kohotti katseensa koneen ohjaamossa istuvaan mieheen. Steve oli lentänyt jo tuntikausia osoittamatta minkäänlaista väsymyksen häivää. Luultavasti jämäkkä päättäväisyys olikin ainoa polttoaine, joka piti miehen käynnissä. Hän olisi kutsunut sitä jopa jääräpäisyydeksi, joka sekin luonteenpiirteenä istui Steveen kuin nenä päähän. Hänelle ei ollut milloinkaan järjellä selvinnyt, miten se ja sydämellinen kärsivällisyys kulminoituivat niin käsi kädessä yhdessä ihmisessä.

Steve toivoi lähtökohtaisesti kaikille hyvää eikä sietänyt epäoikeudenmukaisuutta. Kapteeni Amerikan uljas julkisuuskuva herätti ihmisissä kunnioitusta ja kehotti kuuliaisesti toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti, mutta sellainen ei aina pätenyt toisin päin. Oli vaikea noudattaa auktoriteettien neuvoja, kun tarkoitus pyhitti keinot monessa asiassa.

Jos häneltä olisi kysytty, Steve oli ehkä jopa hullumpi kun hän, ja se taas oli riipaisevan rumasti sanottu. Tämä oli riskeerannut ja asettanut vaakalaudalle kaiken hänen vuokseen. Hän ei ollut pyytänyt sitä ja hiljaa mielessään hän jopa syytti sitä huonoksi ratkaisuksi. Omasta mielestään hän ei ollut sen arvoinen, mutta Steve vähät välitti.

Viime aikoina hän oli pohtinut paljon omia motiivejaan. Piti hän itseään sitten kuinka vähäpätöisenä hyvänsä, kuolla hän ei tahtonut eikä myöskään antautua millekään taholle, joka halusi kiduttaa ja pitää hänet kynsiensä pihtiotteessa. Itsekäs elämänjano oli yllättävän vahva syy jatkaa eteenpäin. Hydran jälkeen hän oli yrittänyt sopeutua ympäröivään maailmaan, mutta uusien ongelmien ja niiden mukana Steven ilmaantuminen kuvioon oli sekoittanut jälleen kaiken. Steven asenne häntä kohtaan oli järkkymätön: mies oli valmis tekemään kaikkensa suojellakseen häntä.

Tietysti hän oli siitä kiitollinen, mutta samalla hän hiljaa mielessään asetti asioita kyseenalaisiksi. Eniten hän pelkäsi, että Steve näki hänessä jotain, mitä hänessä ei kerta kaikkiaan enää ollut. Sen verran mitä hän muisti, Steve oli ollut hänelle hyvin rakas. Nyt tilalle oli muodostunut uudenlainen kuva, joka oli sekoitus vanhaa ja uutta. He molemmat olivat muuttuneet paljon siitä, mitä olivat aiemmin olleet, mutta toisin kuin hän, Steve ajatteli asiat menneen kautta ja pahimmassa tapauksessa muistojen onnellisen harson läpi. Hän itse halusi mieluummin keskittyä tulevaisuuteen, mikäli sellainen hänelle suotiin.

Hän oli vaarallinen, rikki, epävakaa. Se päti hänen senhetkisen elämänsä miltei joka sekuntiin. Hän tiesi enemmän kuin hyvin olevansa riski kaikille, myös Stevelle, joka oli viimeinen ihminen, jota hän koskaan olisi halunnut satuttaa. Välillä hänestä tuntui, että hän teki niin tahtomattaankin vain olemalla läsnä. Steven taivaansinisiin silmiin oli yllättävän hankala katsoa suoraan.

Hän tuskin koskaan saavuttaisi luottamusta muiden kuin Steven kohdalla, mutta silti pieni osa hänestä toivoi toisten näkevän vaikeiden ja huonojen asioiden ohi ja katsovan hänen todelliseen olemukseensa.

He eivät nähneet.

Steve oli poikkeus, mutta se ei ollut pelkästään hyvä asia. Steve pelasi liian korkeilla panoksilla. Heidän rinnallaan taistelleet toverit olivat vangittuina sen ansiosta, että he olivat päässeet tavoitteeseensa. He olivat lojaaleja Kapteeni Amerikalle ja valmiita kävelemään tulisen hiilen läpi tämän vuoksi. Hän itse halusi uskoa pystyvänsä samaan, mutta loppujen lopuksi hän tuskin oli lojaali enää kenellekään.

Steve taas oli sitä liikaa häntä kohtaan ja altis sokaistumaan kaikelle, mikä liittyi häneen.

Oli niin paljon, mitä hän olisi halunnut sanoa, eikä osa niistä asioista ollut järin aurinkoisia. Hän ei pitänyt itseään kiittämättömänä, pikemminkin kylmänä realistina. Steve oli hänelle rakkaampi kuin kukaan toinen, mutta jälleen kerran tämä sai kärsiä maanvaivaksi muodostuneesta järkähtämättömästä luonteestaan, joka ei koskaan ollut saanut tätä lopettamaan mitään hyvän sään aikana.

Hiljaisuus oli jatkunut pitkään, kunnes Steve lopulta avasi suunsa.

”Oletko koskaan maistanut shawarmaa?”

”En.”

”Se maistuu paremmalta miltä kuulostaa”, Kapteeni totesi ilmeisen huvittuneena hänen kummastuneesta äänensävystään. ”Sitten kun kaikki on ohi, mennään syömään sitä.”

Pieni hymynkare väreili hänen kasvoillaan, kun hän kuuli ehdotuksen, vaikka se kuulostikin jokseenkin utopistiselta ottaen huomioon, että he olivat sentään lainsuojattomia.

”Edellyttäen, että edes menemme takaisin muuten kuin palasina mustassa säkissä.”

”Älä viitsi, Buck.” Steve kääntyi tuolissaan ympäri nähdäkseen hänet paremmin. ”Tämä päättyy hyvin, usko minua.”

Ei siinä ollut uskon kanssa mitään tekemistä.

Hän viittasi päänsä nyökkäyksellä Kapteenia keskittymään ohjaamiseen. ”Pidä se katse tiessä.”

”En minä mitään tietä näe”, Steve virnisti, mutta teki työtä käskettyä.

”Hmh, miten vain.”

Sillä hetkellä hän joutui miettimään ajatuksiaan uskollisuudesta ja rakkaudesta uudemman kerran.

Vaikka hän kaiken muun olisi unohtanut, hän muisti luvanneensa seurata loppuun asti sitä typerää Brooklynin pojua, joka oli kerta kaikkiaan liian hölmö perääntyäkseen taisteluista. Ja sen hän myös tekisi.


**


Sam


Ympärillä oli niin hiljaista, että hän kuuli sydämensä lyönnit kolkon sellinsä sängyllä maatessaan. Omalla tavallaan se oli vähän arveluttavaa ja toi mukanaan inhottavan tunteen tarkkailtavana olemisesta, mutta se antoi myös hyvän mahdollisuuden keskittyä kunnolla päässä viliseviin ajatuksiin.

Viime aikoina hän oli pohtinut uskollisuuden käsitettä enemmän kuin tarpeeksi. Aiemmin hän oli nähnyt sen yhtenä jaloimpana ominaisuutena, jota ihminen saattoi esittää toiselle, mutta viime aikoina sana oli värittynyt moniselkoisemmaksi kokonaisuudeksi. Niin arvostettava kuin se olikin, juuri se nimenomainen asia oli ajanut hänet siihen tilanteeseen, jossa hän ja muutama muu nyt virui. He olivat vankeja ties kuinka pitkän aikaa.

Ilman katkeruutta hän saattoi tunnustaa valinneensa puolensa siinä täysmittaiseksi sisällissodaksi muotoutuneessa selkkauksessa täysin omia periaatteitaan noudattaen. Valinta oli ollut loppukädessä varsin yksinkertainen, mutta sen lisäksi hänestä oli ollut mukavaa huomata Kapteenin ajattelevan samalla tavalla Kostajia koskevista asioista. Sen lisäksi häntä lämmitti, miten tämä kuunteli hänen näkemyksiään ja neuvojaan.

Vikana piili vain se, että viime kädessä Kapteeni Amerikka noudatti omia kutsumuksiaan ja toimintaperiaatteitaan muusta tai muista pitkälti välittämättä.

Hän ei pitänyt itseään fyysiseen voimankäyttöön tuosta vain ryhtyvänä, mutta silti hän vakaasti epäili, että Kapteeni olisi kaivannut takaraivoonsa muutamaa tehokasta, järkeä jakavaa iskua. Hän olisi tehnyt sen kaikella rakkaudella. Hän olisi auttanut huomaamaan kyseessä olevan pitkälti tuhoon tuomittu kamppailu sillä riipivän henkilökohtaisella tasolla, jollaisena se näyttäytyi ennen kaikkea Stevelle.

Ystävyys oli hänestä yksi kauneimmista asioista, mutta joskus siitä aiheutui enemmän tuskaa kuin onnea.

Hän oli saanut seurata sivusta jo pari vuotta Kapteenin määrätietoista etsintää löytää mies, joka joskus kauan sitten, entisessä elämässä, oli kantanut rakkaimman ystävän arvonimeä. Hän oli pysynyt rinnalla pyytämättäkin tukijana ja toverina pyytämättäkin huolimatta siitä, että usein hän koki pyrkimykset hyödyttömäksi ja kuluneen ajan tuhlatuksi. Jokin oli silti saanut hänet jatkamaan.

Etsintöjen viimein tuotettua hedelmää kukaan muu ei ollut merkinnyt Stevelle yhtä paljon kuin Barnes. Hän kyllä ihaili sellaista omistautuneisuutta, mutta lähinnä periaatteen tasolla. Käytännön kannalta katsoen tilanne oli paisunut hurjiin mittasuhteisiin ja tuskin oli enää korjattavissa. Niin tarmokkaasti kuin Kapteeni aina pyrkikin kohti rauhaa, vanhan ystävänsä ja tuttavallisemmin Hydran entisen salamurhaajan tapauksessa kompromisseja oli ilmeisen hankala saada aikaan.

Hiljalleen hänestä alkoi tuntua, ettei kaikki kenties ollutkaan ollut vaivan arvoista. Hän ja muut Kapteenin puolella taistelleet olivat olleet välttämättömiä siviilivahinkoja kamppailussa, jota todella käytiin vain muutaman heistä välillä. Heistä oli tehty marttyyrejä.

Suoraan sanottuna hän oli inhonnut tilannetta syvästi jo ennen sen lopullista kärjistymistä. Häntä raivostutti katsoa silmiin miestä, joka oli luikerrellut pimeydestä takaisin Steven elämään ja saanut niin paljon pahaa aikaan. Eikä hän edelleenkään olisi luottanut tähän, ellei olisi ollut ihan pakko. Se mies oli olemassaolollaankin aiheuttanut Kapteenille unettomia öitä ja huolta. Hänestä Steven järkkymätön hyväntahtoisuus ja suojelunhalu entistä parasta ystäväänsä kohtaan menivät harakoille. Se mies ei ollut kaiken sen välittämisen arvoinen. Ilman sitä ruojaa Kapteeni olisi voinut jatkaa elämäänsä eteenpäin ilman minkäänlaisia menneisyyden kummituksia hönkimässä niskaansa.

Kukaan ei kysynyt hänen mielipidettään, mutta hänestä Steve olisi ansainnut parempaa.

Mahtoi olla aika itsekästä ajatella niin, mutta hän oli toivonut läsnäolonsa vievän Kapteenin ajatukset pois kipeästä menneisyydestä. Nähtävästi hänen hyvät aikeensa eivät olleet riittäneet. Steve jahtasi mieluummin aaveita kuin keskittyi tavoittelemaan onnellisuutta siinä hetkessä eläessään.

Verratessaan tilannetta omakohtaisiin kokemuksiinsa hän totesi Rileyn kuoleman satuttaneen häntä lähtemättömästi, muttei hän silti vatvonut sitä jatkuvasti. Tietysti jos Riley olisi yhtäkkiä ollutkin elossa ja ennen kaikkea sekaisin kuin seinäkello, hän olisi kai joutunut miettimään uudelleen. Siltikin hän epäili, että olisi kyennyt hivenen objektiivisempaan näkökulmaan kuin mitä Steve Barnesin kohdalla.

Yksi oli varma: hän ei koskaan saavuttaisi Kapteenin silmissä samanlaista arvoa kuin se Hydran entinen salamurhaaja, ja se tosiasia kirpaisi lähtemättömän paljon. Jostain syystä hän silti halusi osoittaa uskollisuuttaan, vaikka tiesikin kaivavansa omaa kuoppaansa.


**


Tony


Alkoholi kirvelsi ikävästi matkalla kurkkuun ja viskilasi tuntui tavallistakin raskaammalta, mutta hän ei jaksanut välittää. Hiljaisuus tuntui jopa aavemaiselta. Osa hänestä olisi ehkä kaivannut juttuseuraa, mutta luultavasti hän olisi saanut osakseen jos ei täysmittaista saarnaa niin vähintään nyrpeän huomautuksen liian juomisen haittapuolista. Tarkemmin ajatellen hänellä oli ihan mukavaa omassa viehättävässä seurassaankin.

Sellainen toteamus oli hänenkin mittapuullaan hivenen omahyväinen eikä puolustanut paikkaansa niin hyvin kuin olisi ollut suotavaa. Hän ei ollut löytänyt kunnon huumoria mistään saati rakastanut itseään huiman pitkään aikaan.

Työnarkomaniasta oli ollut hänelle lähinnä haittaa, mutta nyt maanista keskittymistä olisi kaivattu toden teolla. Mitä tahansa aktiviteettia, joka olisi johdattanut hänen ajatuksensa pois asioista, joita hän ei kerta kaikkiaan halunnut saati jaksanut pohtia.

Väkijuomat eivät ennenkään olleet auttaneet uniongelmiin, eivätkä ne tehneet sitä nytkään.

Kapteeni Amerikan kolhuista kilpeä katsellessaan hänen teki mieli paiskata lasinsa sitä kohti ja katsoa, miten vibraniumpinta murskaisi sen tuhannen päreiksi, parhaassa tapauksessa hienojakoisiksi sirpaleiksi, jotka taatusti kirpaisisivat ikävästi jalanpohjassa, jos niiden päälle sattuisi vahingossa astumaan.

Kilvillä oli tapana symbolisoida turvaa ja oikeudenmukaisuutta. Hänelle Kapteenin kilpi merkitsi tappiota, joskaan hän ei viime kädessä ollut varma, kenen. Hän oli kokenut hävinneensä kylmässä erämaassa käydyn taistelun, mutta kilpi, vastakkaisella puolella taistelleiden ylpeyden aihe, oli silti hänen hallussaan. Oikeastaan hän ei juurikaan kestänyt katsoa siihen päin, mutta syystä tai toisesta hän oli tuonut sen takaisin.

Pieni, sietämättömän lapsellinen osa hänestä ehkä kuvitteli kaiken vielä korjaantuvan, mutta jokainen hänet tunteva tiesi, miten sellainen haihattelu olisi ollut harvinaisen epätavallista.

Ollakseen rehellinen hän ei olisi toivonut asioiden päättyvän siten. Ei hän turhan takia olisi halunnut käydä läpi kaikkea sitä paskaa, joka oli vyörynyt hänen päällensä ja houkutellut jonkin aikaa piilossa pysyneen masennuksen esiin täysissä voimissaan.

Hänelläkin oli tunteet, helvetti.

Piti hän itseään sitten miten oikeamielisenä tahansa, yhdessä asiassa hän oli puhunut läpiä päähänsä. Hän oli puhunut itsestään Kapteeni Amerikan ystävänä suoraan miehelle itselleen. Se oli ollut viimeinen, naurettavan epätoivoinen pyrkimys saada jotain järkeä Kapteenin päähän. Niin odotettua kuin se olikin ollut siinä tilanteessa, ajateltuaan kahdesti hän myönsi itselleen toisin. He eivät koskaan olleet olleet ystäviä keskenään.

Lähtökohtaisesti hän piti hyvin harvasta ihmisestä aidosti ja sama päti vastavuoroisestikin. Sen sijaan liittolaisiksi hän kykeni luokittelemaan jos jonkinlaisen joukon. Steve Rogers oli kuulunut siihen joukkoon. He olivat taistelleet samalla puolella ja tukeneet toisiaan ilman, että sitä olisi tarvinnut kyseenalaistaa. Sen sijaan henkilökohtaisella tasolla heidän luonteensa erosivat toisistaan kuin aurinko ja kuu. Viime aikojen tapahtumat olivat tehneet sen entistäkin selvemmäksi.

Steve oli naiivi, Steve oli ajattelematon. Steve oli typerys.

Hän ja he muut eivät olisi ansainneet moista sotkua, jonka jälkipuinti veisi pitkään ja uuvuttaisi jokaisen tyystin. Luottamus oli menetetty puolin ja toisin ja välit viilentyneet melkein olemattomiin. Eniten häntä raivostutti, miten moni näki vallitsevan tilanteen hänen syynään.

Itsekeskeisyys oli yksi hänen huonoimpia luonteenpiirteitään ja hänen egonsa mahtui harvoin yhteen huoneeseen, mutta hän todella oli vilpittömästi toivonut kaikille hyvää. Hän oli uskonut tietävänsä, mikä heille olisi parasta muuttuvan maailman kouran jämäkässä puristuksessa. Solmitun sopimuksen sijaan vaaka oli heilahtanut kerralla nurin ja seuraukset muodostuneet tuhoisan kauaskantoisiksi.

Kaikesta huolimatta Rogers kyti hänen mielessään hienoisena pehmeytenä kaiken sen raivon keskellä. Hän olisi halunnut vihata entistä toveriaan ilman mitään myötätunnon häivääkään, mutta jokin esti. Hänellä oli kaikki syyt inhota Kapteeni Amerikkaa, mutta se oli vaikeampaa mitä aluksi olisi kuvitellut.

Barnes oli toista maata verenpunaisen tarkasti osoitettuna. Tämä oli ainoa, joka Stevelle merkitsi jotain ja jonka vuoksi Kapteeni oli valmis uhraamaan kenet vain.

Niin kauan kuin Steve ei erottaisi ystävää vihollisesta, hän pesisi kätensä koko jutusta.

Synkimpänä hetkenään hän olisi halunnut iskeä Barnesin hengiltä. Ilman sitä Hydran koiraa hän ehkä olisi erilainen ihminen, parempi ihminen. Niin jalolta kuin se ajatuksena kuulostikin, hän oli joutunut toteamaan sen merkillisen tosiasian, että silloin, kun hän kerrankin vapaaehtoisesti päästi irti ahneudestaan ja pyrki yhteiseen hyvään, kaikki vain räjähti hänen kasvoilleen. Se oli kestämättömän epäkiitollista.

Viskilasi rämähti vibraniumia vasten ja pirstoutuva helinä jäi soimaan hänen korviinsa.



« Viimeksi muokattu: 23.08.2018 19:06:30 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

vinkuravarvas

  • Carabasin markiisi
  • ***
  • Viestejä: 44
Vs: The Avengers: Ystävyydestä, S, angst
« Vastaus #1 : 28.06.2016 23:44:56 »
Heipä hei, ja hyvää iltaa! Taas voisin heti alkuun tunnustaa lukeneeni tämän ficcin jo heti sen ilmestymispäivänä. Jostain syystä liiallista stalkkeri-efektiä vältelläkseni kommentoiminen jäi, mutta pakkohan sitä jotain on aina kommentoida :D Vaikka heti alkuun on kyllä pakko todeta että minkäänlaista rakentavaa kritiikkiä en kyllä oikein hallitse.

Keskitynkin siis lähinnä kuvailemaan mistä asioista tässä ficcissä pidin, ja niitähän oli aika paljon!

Pidän kovasti siitä miten kolmen eri näkökulman avulla koko Kapteeni Amerikka hahmona hahmottuu ainakin omasta ennakkokäsityksestäni poiketen. Sitä aina vaan jotenkin tottuu ajattelemaan että Steve on aina se semmoinen "ultimaattinen hyvis", jonka teot on automaattisesti oikein vastustajien ollessa väärässä. Voi olla että olen pahasti propagandan aivopesemä tai vain jotenkin hyväuskoinen kun aiempi käsitykseni on ollut näin puhtoisen mustavalkoinen.

Mutta nämä sinun kolme hyvin erilaista henkilökuvaustasi Stevestä ihmisenä saivat minut ajattelemaan, ja näin kun tarkemmin ajattelee niin tottahan tuo on, Steve on aika lapsellinen ääliö, idealisti. Sekä Bucky, Sam että Tony olivat kaikki mukavan onnistuneen erilaisa -ja omanlaisiaan! Kuvailusi oli sujuvaa ja mielenkiintoista ja kuvasi hyvin tunnelmaa, jonka civil war jätti lopussaan.

Erityisesti pidin viimeisestä Tonyn osuudesta. Jotenkin olit onnistunut vangitsemaan jonkinlaisen Tonylle ominaisen alkoholin sekaisen itsehuumorin ja synkistelyn tuohon sinun pätkääsi!

Eli eipä tässä muuta, ehkä sitten seuraavaan ficciisi voisin yrittää keksiä edes vähän jotain rakentavaakin palautetta, etten ihan ala toistamaan itseäni ;)

Kiitos!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Vs: The Avengers: Ystävyydestä, S, angst
« Vastaus #2 : 30.06.2016 22:28:24 »
Kiitoksia, vinkuravarvas! Arvostan suuresti, että kommentoit ja jaat ajatuksiasi. <3 Tästä fandomista riittäisi puhuttavaa vaikka kuinka...

Itsekin olen jotenkin tykännyt ajatella Steveä juuri sellaisena ultimate-hyviksenä ja ehkä mies onkin Kostajista kaikista puhtoisin. Aiemmin en pahemmin välittänyt kyseisestä hahmosta, mutta Winter Soldierin jälkeen kiinnyin totaalisesti. :P Jätän tässä huomiotta nyt sen "Steve-on-Hydran-kaksoisagentti" -paljastuksen, koska se vain on mielestäni niin pöljä... Mutta tosiaan se on mielenkiintoista, miten Steve tavallisesti kykenee ajattelemaan yhteistä hyvää, mutta kuitenkaan Buckyn tapauksessa niin ei ole. Ylipäätään koko CW on yhtä Stucky-rakkaustarinaa. ;D Samin kohdalla minua melkein naurattaa, miten mustasukkainen se on Stevestä...

Ehkä yksi suurimmista ongelmista Stevelle on myöntää, ettei maailma enää ole ennallaan ja että se on paljon enemmän sekaisin kuin silloin 70 vuotta sitten, ja jotenkin siitä kumpuaa se tietynlainen naiivius ja idealistinen ajattelutapa. Tämä kyseinen ficci toteaa Steven hölmöksi kolmen eri henkilön hyvin erilaisesta näkökulmasta. Totuus on siis kiistaton. :D

Omalla tavallaan on hieman kliseistä laittaa Tony juomaan, mutta mitäpä muutakaan canonmaisempaa kyseinen hahmo tuossa tilanteessa osaisi tehdä. :D Tonyn osuuden itse asiassa kirjoitin ensimmäisenä, mutta jostain syystä laitoin sen loppuun. Sillä ei kyllä asiat rullanneet oikein missään kohtaa elokuvaa. Ellen shippaisi Stuckya niin paljon (rakkaus on sokea xD) olisin varmaan vielä enemmän pahoillani Tonyn puolesta. :<

Kuulen mielelläni kommenttia tuleviinkin Avengers-tarinoihin! Ja miksen tietysti muidenkin fandomien, hehheh. :D

- Ayu

"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Mythofan1

  • ***
  • Viestejä: 217
Vs: The Avengers: Ystävyydestä, S, angst
« Vastaus #3 : 23.08.2018 15:44:40 »
Tämä oli aika mielenkiintoinen tarina  :P. Oli hauska nähdä sisällissota kolmen sankarin näkökulmasta ja kaikilla on jokin yhteys Steveen. Tykkään tyylistäsi.

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 929
Babiesss 😭

Oot tavoittanut Buckyn äänen tässä tosi hyvin, sen osuudessa oli niin paljon juttuja, jotka sattuu sydämeen, auts.
Lainaus
Piti hän itseään sitten kuinka vähäpätöisenä hyvänsä, kuolla hän ei tahtonut eikä myöskään antautua millekään taholle, joka halusi kiduttaa ja pitää hänet kynsiensä pihtiotteessa. Itsekäs elämänjano oli yllättävän vahva syy jatkaa eteenpäin.
Just tässä kiteytyy tosi hyvin Civil Warin Bucky <3
Shawarma kirpaisi aika kovaakin, voi Steve, naiivi idealisti, joka selvästi vielä kuvittelee Buckyn olevan entisensä, ja että hänestä vielä saadaan leivottua uusi avenger. Hienosti kävi ilmi sekin, ettei Bucky ole entisensä, vaikka jotain siitä entisestä Buckysta on vielä jäljellä sentään.

Lainaus
silti hän vakaasti epäili, että Kapteeni olisi kaivannut takaraivoonsa muutamaa tehokasta, järkeä jakavaa iskua. Hän olisi tehnyt sen kaikella rakkaudella.
Pfffft, voi Sam, ihana 😂
Ai hemmetti, Sam sattui ehkä vielä enemmän kuin Bucky, ja varsinkin, kun se tuli heti Buckyn jälkeen. Niin paljon tuollaisia kipeitä, ystävyyteen liittyviä ajatuksia, vaikka täytyy myöntää, että aivoni näkivät siellä myös jotain yksipuolisen ihastuksen tapaista.
Samia olen jotenkin aina ajatellut niin järkevänä tyyppinä ja sitä se oli tässäkin, plus ne hyvin, hyvin kipeät kakkoseksi jäämisen tunteet.

Ja auts, Tony.
Lainaus
Niin kauan kuin Steve ei erottaisi ystävää vihollisesta, hän pesisi kätensä koko jutusta.
Hieno, hyvin kiteyttävä. Erittäin uskottava oli myös tuo, miten Tony käänsi pettymyksensä ja surunsa vihaan ja lasin pirstomiseen lopulta.

Oli tosiaan kiinnostavaa nähdä koko juttu niinkin sivullisten osallistujien kuin Buckyn ja Samin näkökulmista, ja Tonyn myös, joka oli sitten taas tavallaan toisella puolella. Steven ajatukset olisivat myös olleet varmasti mielenkiintoista luettavaa, olisiko hänellä käynyt missään kohtaa mielessä, että ei tämä ehkä ollut ihan paras mahdollinen tapa ja lopputulos 😅
Mutta tämä kolmikko sopi kyllä tähän ja yhteen tosi hienosti, koska vaikka he tavallaan ajattelivat eri lailla, oli pohjimmainen ajatus kuitenkin sama, kaikki kietoutui Steven ympärille, joka veti kaikki muut perässään sotkuun.

Tämä oli tosi hieno, vaikka kivulias myös, ihanaa löytää jotain, jossa analysoidaan ficcimuodossa Civil Warin tapahtumia 😍

~Violet kiittää

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 336
  • Lunnikuningatar
Dodih! Nappasin tämän tekstin kommenttikampanjasta ja kyllä kannatti, tämä oli hieno pieni helmi! Oli jotenkin virkistävää lukea tällainen paritukseton Marvel-fic, jossa keskiössä oli Steven hahmo, mutta nimenomaan muiden hahmojen kautta tarkasteltuna. Tarkastelukavalkadikin oli kiinnostava, joskin on todettava, että mulla ei taida olla vieläkään oikein mitään mielikuvaa Samista, vaikka olen useamman leffan nähnyt, joissa hän on. :D

Erityisesti pidin tässä Buckyn kertojanäänestä. Tuossa pätkässä mun mielestä tavoitettiin hyvin hänen ja Steven suhde ja sekä sen nykytila (tai se nykytila, jossa tämän tekstin tapahtumien aikaan oltiin) että heidän jaettu menneisyytensä. Siinä myös tuo kipu tuli jotenkin itselleni parhaiten iholle, mutta se nyt voi johtua siitä, että olen parantumaton Bucky/Steve -shipperi. :D Ja tuo viimeinen lause kruunasi tässä kokonaisuuden, aivan kuten noissa kahdessa muussakin.

Samin osuudessa pidin siitä, että se avasi minulle tosiaan ennestään vieraampaa hahmoa. Vaikka minulla ei ole hänestä juuri mitään käsitystä, tuo pätkä kosketti silti, ja Steven ja Samin suhde konkretisoi hienosti. ♥

Tonyn pätkässä taas oli sellaista aidosti kytevää vihaa ja välittämistä samassa paketissa, katkeruuttakin. Etenkin tuo loppu oli siinäkin kirvelevän voimakas, ja palautti hienosti mieleen sisällissodan jännitteet ja sen railot.

Tosi hieno kokonaisuus, kiitos tästä!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Tämä oli hieno, kaunis ja pohdiskeleva ficci. Tykkäsin kovasti, vaikka myös synkät sävyt värittävät tätä ystävyysteemaista tarinaa. Joskus vahva lojaalisuus voi saada katsomaan toista ikään kuin värillisten lasien läpi ja muuntamaan todellisuutta. Tämä on vanhempi ficci, joten ei silloin kirjoittaessa voinutkaan tietää, mihin tilanteet kehittyvät jatkossa, mutta olen niin iloinen että ajan kanssa ilmeni että Bucky oli kuin olikin kaiken Steven osoittaman uskon ja luottamuksen arvoinen. <3 Mutta eiväthän kaverit voi sitä mistään siinä tilanteessa tietää, ja aika sopan Steve koko porukalle keitti pelastaakseen Buckyn.

Lainaus
He molemmat olivat muuttuneet paljon siitä, mitä olivat aiemmin olleet, mutta toisin kuin hän, Steve ajatteli asiat menneen kautta ja pahimmassa tapauksessa muistojen onnellisen harson läpi. Hän itse halusi mieluummin keskittyä tulevaisuuteen, mikäli sellainen hänelle suotiin.
Bucky ressu itse kokee syyllisyyttä Steven yltiöpäisestä huomiosta ja huolenpidosta, mutta oikeasti, kyllä hän sen uuden tulevaisuutensa ansaitsee.

Lainaus
Hän tuskin koskaan saavuttaisi luottamusta muiden kuin Steven kohdalla, mutta silti pieni osa hänestä toivoi toisten näkevän vaikeiden ja huonojen asioiden ohi ja katsovan hänen todelliseen olemukseensa.

He eivät nähneet.
Voi pientä. <3

Lainaus
Vikana piili vain se, että viime kädessä Kapteeni Amerikka noudatti omia kutsumuksiaan ja toimintaperiaatteitaan muusta tai muista pitkälti välittämättä.

Ystävyys oli hänestä yksi kauneimmista asioista, mutta joskus siitä aiheutui enemmän tuskaa kuin onnea.

Kukaan ei kysynyt hänen mielipidettään, mutta hänestä Steve olisi ansainnut parempaa.
Samin mietteet ovat hyvinkin ymmärrettäviä; hänhän joutui Steven pakkomielteen takia vangituksi. Mutta ettei vain taustalla olisi vaikuttanut melkoinen mustasukkaisuus. ;)

Lainaus
Mahtoi olla aika itsekästä ajatella niin, mutta hän oli toivonut läsnäolonsa vievän Kapteenin ajatukset pois kipeästä menneisyydestä. Nähtävästi hänen hyvät aikeensa eivät olleet riittäneet. Steve jahtasi mieluummin aaveita kuin keskittyi tavoittelemaan onnellisuutta siinä hetkessä eläessään.
Pahinta tässä oikeastaan on vieläpä se, että nyt kun tiedämme miten tarina päättyi, voimme vain todeta saman kuin Sam tässä. ::) Steve jätti Buckyn Samin hoteisiin ja katosi tavoittelemaan toista menneisyyttään... Voi Steve! Mitä tähän voi edes sanoa!

Lainaus
Hänelläkin oli tunteet, helvetti.

Piti hän itseään sitten miten oikeamielisenä tahansa, yhdessä asiassa hän oli puhunut läpiä päähänsä. Hän oli puhunut itsestään Kapteeni Amerikan ystävänä suoraan miehelle itselleen. Se oli ollut viimeinen, naurettavan epätoivoinen pyrkimys saada jotain järkeä Kapteenin päähän. Niin odotettua kuin se olikin ollut siinä tilanteessa, ajateltuaan kahdesti hän myönsi itselleen toisin. He eivät koskaan olleet olleet ystäviä keskenään.
Tony puolestaan masistelee, mutta pakko myöntää, että hänellä on täysi oikeus siihen. Kieltämättä ensimmäisillä kerroilla Civil War näyttäytyi minullekin siinä valossa, että ymmärsin Steven kantaa parhaiten. (Ehkä siksi, että kyse oli juuri Buckysta.) Mutta kokonaisuutena, onhan se ihan järjetöntä, miten isosti Steve riskeerasi ihan kaiken niin mittavassa skaalassa vain pelastaakseen Buckyn. Tonylla on syynsä katkeruuteen - hän uskoi enemmän Steveen kuin koki ansaituksi. Onhan se valtava pulma, ettei Steve yhtään huomioinut muita ystäviään tässä asiassa. Tulisi siitä paha mieli kenelle tahansa.

Mutta kaikesta huolimatta - ihanaa että Bucky saatiin turvaan ja jälleen kuntoon. <3

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 092
  • Kurlun murlun
Olen jotenkin kokonaan laiminlyönyt tähän ficciin vastaamisen, köh. Isot kiitokset kaikille kommentoijille, tuli mukava mieli. <3<3 Näin muutaman vuoden jälkeen tätä on äärimmäisen mielenkiintoista katsoa, kun välissä on tapahtunut niin paljon. Sama fiilis tulee oikeastaan melkein kaikkien Marvel-tekeleideni kohdalla. :D

Lainaus
Samia olen jotenkin aina ajatellut niin järkevänä tyyppinä ja sitä se oli tässäkin, plus ne hyvin, hyvin kipeät kakkoseksi jäämisen tunteet.
Tämä on kyllä. :< Vaikka sitä miten yrittäisi ajatella kypsästi, ihan varmasti tekee kipeää.

Lainaus
Siinä myös tuo kipu tuli jotenkin itselleni parhaiten iholle, mutta se nyt voi johtua siitä, että olen parantumaton Bucky/Steve -shipperi. :D
Täällä toinen shippaaja! :D Sen verran muistan tämän kirjoittamisesta, että Buckyn osuus sujahti paperille nopeimmin ja luontevimmin.

Lainaus
Pahinta tässä oikeastaan on vieläpä se, että nyt kun tiedämme miten tarina päättyi, voimme vain todeta saman kuin Sam tässä. ::) Steve jätti Buckyn Samin hoteisiin ja katosi tavoittelemaan toista menneisyyttään...
Olin itsekin tästä enemmän tai vähemmän suolainen... Sinänsä kaunista ja koskettavaa, mutta hemmetti sentään, ei noin! xD

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."