Originaalit > Pergamentinpala

Dipolimomentti (K-11 • teekkariromantiikkaa, Juuso/Samuli • spurttailua, 7/7 raapaletta)

<< < (2/9) > >>

Waulish:
Kosmorosmo, voi miten ilahduin kommentistasi! Se kannusti minua kirjoittamaan, vaikka tuntui, ettei oikein ota luonnistuakseen. On tosi kiva kuulla, että olet jo saanut otetta hahmoista ja että tulevaisuudenkin suhteen on veikkauksia. Saas nähdä, mihin tilanne tästä vielä kehittyy... Mulla itelläni ei ole mitään kiveen hakattuja suunnitelmia, etenen vain raapale kerrallaan ja toivon parasta. ;D Kiitos paljon iki-ihanasta kommentista!  :-*




300 sanaa • spurttisana verestää
Lukuvuoden avajaisbileet järjestettiin orientaatioviikon jälkeisenä torstaina. Iltakahdeksalta kinkerit olivat jo hyvässä vauhdissa: joku esitteli tanssijanlahjojaan pöydän päällä, ja lattioille oli läikkynyt jos jonkinlaista ilolientä. Vaikka bilepaikka oli suurikokoinen halli, tungokselta ei voinut välttyä, kun juhlimassa oli kokonainen teekkaripataljoona. Musiikki pauhasi, eikä ilmanlaadussa ollut kehumista.

Juuso oli kadottanut kaverinsa vessassa käytyään, ja hän oli päätynyt nojailemaan seinää vasten ja hengähtämään hetkeksi. Hänellä ei ollut kiire löytää seuruettaan – ei varsinkaan, kun hänellä oli suora näköyhteys Samuliin, joka istui pitkän pöydän ääressä juomaansa naukkaillen.

Mikko pelmahti jostain kuohuviinipulloa kantaen ja kietoi vapaan kätensä Juuson harteille. Mikon verestävissä silmissä häälyi utuinen katse, joka kertoi hänen kumonneen jo lasin jos toisenkin, mutta hymy oli riemukas.

”Mee juttelemaan sille”, Mikko karjaisi Juuson korvaan niin kovaa, että Juuso kavahti kauemmas.

”Häh? Kenelle?”

”No Samulille. Sä tuijotat sitä niin antaumuksella. Tuijotit koko viime viikon, herra paratkoon. Onhan mulla silmät päässä.”

Juuso huokaisi. Mikko oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät Juuson olevan miehiin päin. Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.

”Mee – juttelemaan – sille”, Mikko painotti, taputti Juuson olkapäätä ja hävisi ihmispaljouteen.

Juuso tyhjensi oluttölkkinsä, nakkasi sen palautuspulloja varten viritettyyn jätesäkkiin ja ajatteli, ettei menettäisi mitään, vaikka menisikin. Alkoholi rentoutti jäseniä ja mieltä, eikä Juusolla yleensä ollut selvänäkään vaikeuksia keksiä jutunjuurta. Eihän hänen sitä paitsi tarvitsisi iskeä ketään; hänhän oli vain iso, joka halusi vaihtaa kuulumisia fuksinsa kanssa.

Hän luovi Samulin luokse, seisahtui tämän viereen ja lausui hartaasti harkitun ja hurjasti harjoitellun keskustelunavauksensa: ”Miksi juuri sinitöyhtönärhi?”

Samuli kohotti katseensa. Hailakat silmät olivat suuret mutta vakaat.

”Se vain sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.”

”Mulle ei kyllä olisi tullut, vaikka olisin varta vasten miettinyt. En mä edes tiennyt, että on olemassa sellainen lintulaji.”

Samuli naurahti, vilkaisi tölkkiään ja katsahti taas Juusoon. ”Jos mentäisiin pihalle juttelemaan? Täällä särkyy korvat.”

Grenade:
Enhän mä ehtinyt edes edelliseen kommentoida, kun täällä on jo seuraava. Oon näemmä liian hidas. :D Jei, asiat edistyy! Vihdoinkin kahdenkeskistä jutustelu luvassa, on mukavaa tietää vähän enemmän Samulista. Plus kivaa, että kun Juuso on ainakin jollain tavalla ulkona kaapista, niin, että hänellä on joku, johon luottaa ja joka tietää. Go Mikko! :D

--- Lainaus --- Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
--- Lainaus päättyy ---
Ahaha, tämä nosti kyllä hymyn huulille. Kiusalliset kaverit on parhaita, haha.

Jään odottelemaan innolla huomisen spurttia! Tsemppiä, kyllä sä nää spurtit vielä päihität ^^

Avaruuspiraatti:
Get your head in the game, Grenade 8)

Kolme hurraa huutoa Mikolle, meidän pelastajalle! \o/ Voi, kun Juuso on ihana ("hartaasti harkitun ja hurjasti harjoitellun" voi häntä :-P) ja Samuli on ihana ja tämä asetelma on myös hyvin ihana! Mainio aamu on sellainen, kun saa herätä uuteen raapaleeseen ^.^ Epäilin ensin, että Samuli on jonkin sortin lintuharrastelija, mutta nyt viehätyin ajatukseen, että ehkä hän on vain selaillut Wikipediaa tylsyyksissään (ja ehkä tykkää päästä pätemään :-D)


--- Lainaus ---Mikko pelmahti jostain kuohuviinipulloa kantaen ja kietoi vapaan kätensä Juuson harteille. Mikon verestävissä silmissä häälyi utuinen katse, joka kertoi hänen kumonneen jo lasin jos toisenkin, mutta hymy oli riemukas.
--- Lainaus päättyy ---
Tästä puuttuu enää pään ympärille sidottu solmio ja Mikko olisi mun lempihahmo, hands down. Vallaton veikko! Suorat ja kaveriaan flirttailemaan jelppivät tyypit on <3

Ihana osa, jatkoa odotellessa ja niin pois päin!

Waulish:
Voi teitä ihanaisia! Teidän kommentit ilostuttavat ja ihastuttavat ja kannustavat ja tsemppaavat mua niin paljon, etten osaa ees sanoin ilmaista. Ootte huippuja!

Grenade, elä huoli, minäkin laahaan usein jäljessä spurttien kommentoimisen kanssa, kun julkaisutahti on sen verran kova. Kivaa että nyt kuitenkin kommentoit! :) Jep, asiat tosiaan edistyvät, kun vihdoin ollaan päästy kahdenkeskiseen jutusteluun saakka. Alku oli ehkä turhankin hidas näin lyhyelle sarjalle, mutta näillä mennään nyt. Suuret kiitokset ihanasta kommentista ja tsemppauksista, ne merkitsevät mulle tosi paljon! :-*

Kosmorosmo, kivaa että Mikko saa rakkautta! Se on kieltämättä aika vallaton veikko. Mukavaa että Juuso ja Samulikin miellyttävät. Ensimmäinen lintuveikkauksesi saattoi osua oikeaan, kuten tässä seuraavassa pätkässä selviää, mutta en käy kieltämään, etteikö tuo toinenkin vaihtoehto voisi pitää paikkaansa... ;) Kiitos hirmusti ihanasta kommentista! :-*




300 sanaa • spurttisana mitata
Syyskuinen ilta oli kääntymässä yöksi. Ulkoilma tuntui taivaalliselta tuulahdukselta tunkkaisen hallin jälkeen, ja Juuso ravisti sittenkin takin pois harteiltaan. Kuin sanattomasta sopimuksesta he kävelivät etäämmäs sisäänkäynnin liepeillä seisoskelevista tupakoitsijoista, ja siitä Juuso päätteli, ettei Samulikaan polttanut, ei ainakaan ihan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Yhtäkkiä Juuso ei enää tiennytkään, mitä sanoa. Pää tuntui aavistuksen pehmeältä ja kohinaiselta, humalaiselta, ja korvissa soi yhä.

”Sinitöyhtönärhi on pohjoisamerikkalainen varpuslintu”, Samuli sanoi. ”Sellainen keskikokoinen ja valkoharmaasininen. Sitä tavataan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.”

”Keskikokoinen ja valkoharmaasininen ei kuvasta sua kovin hyvin”, Juuso totesi mitaten Samulia katseellaan. Tämä näytti vähän pidemmältä kuin 185-senttinen Juuso, etenkin kapeissa farkuissa ja pitkässä villakangastakissa.

Samuli naurahti. Hänen suunsa vetäytyi veikeään toispuoleiseen hymyyn, niin että vain toiseen poskeen painui hymykuoppa. Juuson vatsassa kipristeli miltei kivuliaasti, ja hän pakottautui hengittämään syvään ja katsomaan jalkoihinsa, jottei sekoaisi askelissaan. Syke kohisi korvissa, ja hänestä alkoi tuntua, ettei yhteinen kävelyretki Samulin kanssa pienessä sievässä ehkä ollutkaan niin hyvä ajatus.

Juuso selvitteli kurkkuaan ja kysyi: ”Harrastatko sä lintuja?”

”Lintubongausta, joo. Sopii hyvin suunnistuksen kaveriksi.”

”Ai. Mäkin suunnistan, mutta linnuista mä en tiedä muuta kuin sen, että ne lentää, ainakin joskus. Tai varmaan aika useinkin.” Juuso veti henkeä ja mietti, kiroaisiko puhekykynsä helvetin tulisimpaan kolkkaan. ”Paitsi tervapääskyt, ne lentää –”

”– koko ajan”, Samuli täydensi, ja Juuson vatsaa kipristi siinä määrin, että hän alkoi epäillä kärsivänsä umpilisäkkeentulehduksesta.

He olivat seisahtuneet parkkipaikan laidalle. Katulamput olivat syttyneet, ja niistä lähin rätisi hassusti. Se valaisi Samulin kasvot entistäkin kalpeammiksi.

”Mä ajattelin mennä viikonloppuna kiertelemään lintutorneja”, Samuli sanoi katsellen jonnekin tien toiselle puolelle. ”Tule mukaan, jos huvittaa. Jos sulla on aikaa.”

Juuso kuunteli katulampun rätinää eikä voinut olla ajattelematta sähködipoleita, erimerkkisiä varauksia ja niiden välisiä vetovoimia, dipolimomentteja jotka luonnehtivat niitä. Samulin omaleimaisen nuhainen ja karhea ääni kiersi Juuson korvissa, ja Juusoa huimasi. Sen täytyi johtua alkoholista. Ne pari tuntia sitten kiskaistut salmarishotit olivat olleet liikaa.

”Mielelläni.”

Avaruuspiraatti:
Aaw, Juuso on niin ihastunut, en kestä ^.^ Hui, kuinka pitkiä jätkät on! Saisinpa minäkin heiltä parisen(kymmentä) senttiä itselleni :-P Samulista ei ehkä heti ajattelisi, että hän on mikään lintubongailija ja suunnistaja (tai sitten minä vain ajattelen stereotypisen luontoihmisen hyvin… öh stereotypiseksi). Saan hänestä aika rauhallisia ja pitkäjänteisiä viboja, joten ehkä se tuollaiseen harrastukseen on sopivaakin!


--- Lainaus ---sähködipoleita, erimerkkisiä varauksia ja niiden välisiä vetovoimia
--- Lainaus päättyy ---
Sieltähän selitys ”vastakohdat vetää toisiaan” -fiilikseeni tulikin! :-D Toki olisin voinut tämän rapsusarjan otsikon googlettaa, niin olisi tämäkin pieni yksityiskohta selvinnyt aikaisemmin ::) Mutta sehän olisi ollut itsensä spoilaamista ;-) Hehe, huomaa, ettei fysiikantunneilta ole jäänyt mulle kauheasti päähän, kun jotenkin yhdistin dipolit kupoleihin. Onhan ne… aika samanlaiset sanat… Köh.

Hihi, Samuli on kauheen kolee Juuson seurassa, mutta oon melkein varma, että se on ihan yhtä hermostuksissaan ja "iik, mun tutor on niin söpö"-huumissaan kuin Juusokin ;-)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu