Kaunis, kirottu Bella, Horror, K-11, Ficlet

[Captain Crystal]

Nimi: Kaunis, kirottu Bella

Kirjoittaja: Captain Crystal

Genre: Horror
Ikäraja: K-11

A/N: Luulin, ettei mulla ollut tätä enää... Mun ihan eka vartavasten kauhuksi kirjoitettu teksti monen vuoden takaa. Pitäisi siis olla pelottava/ahdistava tai vastaavia tunteita herättävä, mutta...en voi olla hymyilemättä pikku-itseni ajatuksille. No, yrittäkää te saada kylmiä väreitä. Idea on ollut hyvä, enkä oikeastaan voi edes sanoa, etten pitäisi. Nuket on aina muodissa tässä genressä.


 Kiertelin jälleen kaupungin sokkeloisia katuja. Minulla oli aikaa yllin kyllin. Eihän minulla sitten muuta oikeastaan ollutkaan; aikaa ja suloiset posliininukkeni. Niinpä kuljin jokaisen kujan ja kadun ja vierailin kaikenkirjavissa pikkuputiikeissa. Minä oikeastaan pidin siitä paikasta. Olin ollut kaupungissa jo muutaman vuoden, mutta aina se jaksoi yllättää minut uudelleen.

   Eräänä iltana kotiinpäin kävellessäni iskin silmäni johonkin erään liikkeen ikkunassa. Se oli vanha, resuinen posliininukke. Sen maidonvalkea iho oli tahriintunut ja tummat hiukset aivan takkuiset. Sen mekko oli repaleinen ja sinisestä sävystä oli vain muisto jäljellä. Kaikesta huolimatta saatoin erottaa nuken kauniit piirteet. Astuin sisään liikkeeseen saamatta silmiäni irti nukesta.
   Vanha rouva tiskillä myi nuken minulle niin alhaiseen hintaan, että luulin hänen tekevän minusta pilaa. Hän vaikutti hysteeriseltä sysätessään nuken minulle ja sopotti huiviinsa jotakin käsittämätöntä sanojen liutaa. Kiitettyäni poistuin hämmentyneenä liikkeestä nukke mukanani.

   Kotiin päästyäni puhdistin nuken huolellisesti. En halunnut vaihtaa sen asua, joten korjailin sitä parhaani mukaan. Nukke tosiaan oli hyvin kaunis, lumoava. Koetin työntää vanhan naisen kummallisen käytöksen mielestäni. Hymyillen annoin nukelle oman nimeni. Talossa oli nyt kaksi onnellista Bellaa. Lopulta asettelin nuken toisten joukkoon ja kävin nukkumaan.

   Seuraavana aamuna löysin Bellan yöpöydältäni. Olinko sittenkin jättänyt sen siihen? Hajamielisesti asetin sen takaisin paikoilleen ja lähdin lempikahvilaani aamiaiselle. Palatessani Bella istu jälleen yöpöydällä ympärillään Sofie-nuken sirpaleet. Siivosin sirut puolihuolimattomasti ja istuuduin piirtämään Bellan kuvaa. Iltapäivällä kuulin radiosta, että laulaja, Sofie Shine, oli kuollut. Muistelin hämärästi lähettäneeni hänelle nyt hajonneen nuken kuvan. Kävin nukkumaan aseteltuani Bellan jälleen takaisin paikoilleen.

   Aamulla heräsin puhelimen ääneen. Haparoin sitä hämärässä pöydältäni ja sain sormeeni kirvelevän haavan. Puhelimessa tätini itkuinen ääni kertoi kolmen serkkuni kuolleen auto-onnettomuudessa. Shokissa tuijotin kolmen nuken sirpaleita yöpöydälläni Bellan ympärillä. Ryhdistäydyttyäni siivosin sirut. Menin työpöydälleni, ja etsin hajonneet nuket listalta. Olin antanut niistä piirtämäni kuvat serkuilleni vuotta aiemmin. Olin kauhuissani. Mitä minun nukeilleni oikein oli tapahtunut?
   Jäin sänkyyn sinä päivänä. Hyöriskellessäni paksujen peitteiden alla olin varmasti hereillä. Kuitenkin mieltäni painoivat painajaismaiset mielikuvat Bellan tulon jälkeisistä tapahtumista. Sama jatkui useita päiviä. Nukkeni hajosivat muutama kerallaan, ja jokainen sirpale toi mukanaan uutisia kuolleista sukulaisista, ystävistä tai esikuvista. Olin niin murtunut, etten lopulta kyennyt poistumaan asunnostani lainkaan. Pelko ja epäusko kalvoivat minua. Syövyin itsekin rikki sisältäpäin, mutta olin liian heikko vastustamaan. En voinut asioille mitään. Ne päivät olivat elämäni kaameimmat.

   Eräänä yönä kuulin kaupungin kellon lyövän kahtatoista. Ympärilläni posliini räsähteli seiniin. Tiesin, mitä tuo ääni tarkoitti ja voimattomuuteni oli tehdä minut hulluksi. Silloin en kestänyt enää.
   Hurjistuneena tempauduin ylös sängystä. Tartuin Bellaan. Tiesin sen olevan siinä vierelläni. Vaikka sen täytyi tietää, että tiesin sen salaisuuden, se ei katsellessani tehnyt muuta, kuin hymyili noilla petollisen täydellisillä kasvoillaan. Tuijotin sitä kylmän raivon vallassa. Ja se katsoi takaisin, anoen. Se katsoi minuun, kuin sanoakseen: ”Kuinka tämä muka on minun syytäni?”. Aivan kuin se ei tietäisi! Ehkä olin sittenkin vain seonnut... Ei! Kokosin itseni ja paiskasin paholaisnuken kaikin voimin lattiaan. Sirpaleet ympäri huonettani katosivat hehkuvaan valoon. Seinällä Bellan kuva repesi kahtia. Se oli ohi. Kaikki oli lopussa. Silmissä pimeni.

   Rauha…

[FrostyFrozen]

Yh, että pitikin tähän aikaan mennä lukemaan tällasta...pelkään nukkeja, sitä en voi kieltää.

Yhdellä sanalla kuvailtuna ahdistava.

Onnistuit tekemään tästä ahdistavan tekstin, onnittelut! Täällä pimeässä huoneessani kuumottelen että loikkaakohan jostain kohta posliininukke kimppuun.

Mistähän löytyisi jotain fluffislashhömppää ahdistukseen lääkkeeksi...

[Captain Crystal]

Hmm... Kiitos Frosty, luulisin. Vähän niinkun ahistavaksihan se oli tarkoitettukin. Mutta mene nyt äkkiä selaamaan vaikka Hunajaherttuaa! Käperry peiton alle ja syö suklaata, niin kaikki on paremmin. Kiitos nyt vielä kommentista

[FrostyFrozen]

Vissiin öisessä ulosannissani on toivomisen varaa, täysin positiivisena palautteena tarkoitin 😅

[Röhkö]

Halloweenin lähestymisen kunniaksi nappasin tämän! Nukkekauhu on aina kammottavaa! Luin jo illalla, mutta koitan tässä ennen töitä kasata järkikommentin.

Tykkäsin tekstin rakenteesta, vaikka se olikin hyvin tyypillinen kauhutarinalle - ehkä juuri siksi tykkäsinkin. Muita tuttuja kauhuelementtejä olivat nuken myyjä - kauppias, joka käyttäytyy epäilyttävästi kuitenkaan suoraan kertomatta, mistä on kyse - ja valokuvat sekä itsekseen siirtyvät nuket. Kliseet ovat kuitenkin kauhussa mielestäni sallitumpia kuin muissa genreissä. Ne on vaan klassikoita! 

Kuten aina kauhua lukiessani/katsoessani, tässäkin alkoi pohtia päähenkilön vaihtoehtoja. Miksi hän ei heittänyt nukkeja huoneestaan menemään aiemmin? Vaihtoehdoksi aloin pohtia, että päähenkilöllä itsellään on jotakin muita ihmisiä vastaan. Bella-nukke vain toteuttaa hänen synkimpiä toiveitaan tms. Tämä oli siis öinen pohdinta, jonka nyt aamulla koitan sanoiksi muodostaa...  Bella oli kuitenkin itse lähettänyt kuvat nukeista uhreille, jotka sitten siksi kuolivat.

Lopussa päähenkilö murskaa nuken, jolla on sama nimi kuin hänellä. Ilmeisesti hän siksi kuolee? Tämä oli hyvä, vaikka kammottava, päätös.
Koska hän on aiheuttanut muille pahaa, hän myös itse kokee karmivan lopun.

Osuva teksti tähän aikaan vuodesta! Kuten sanoit, nuket ovat tässä genressä aina muodissa.

- Röh

[Fiorella]

Sepä olikin oikein vuodenaikaan sopiva ficci, ja noudatteli hyvin perinteistä nukkekauhu-tunnelmaa, mutta oli oikein miellyttävälukuinen ja vaikka tästä olisi saanutkin helposti pidemmän ja piinaavamman, se toimi hyvin tällaisena lyhyenäkin versiona.

Oli jo heti alkuun epäilystä herättävää, että uusi nukke sai nimen kertojan itsensä mukaan. Röhkön tavoin minäkin mietin sitä, oliko kertoja kuitenkin jollakin tapaa itsekin syyllinen - edes ajatustasolla - vai oliko hänellä muuten vain tapana lähetellä vaikka kenelle, niin sukulaisille kuin ihailemilleen henkilöille, piirtämiään kuvia posliininukeistaan? Tästä tuli sellainen tunnelma, kuin kuva olisi ollut ennakkovaroitus tulevasta. Miksi myös tämä piirtäjä on niin vapaa ja joutilas, sekin on vähän epäilyttävää. Vai liekö hän ammatiltaan freelancer-taiteilja, joka on saanut inspiraation nukeistaan? Se, että hän on järjestelmällisesti listannut minkä nuken kuvan on kenellekin lahjoittanut, tekee myös omanlaisensa creepyn lisän tunnelmaan ja jollakin tapaa vahvistaa sitä ajatusta, että jotenkin hänellä on vaikutusta näihin kuolemiin, vaikka nukke-Bella toimiikin ikään kuin välikätenä. Sekin vielä, että kuvat on lahjoitettu jo aikaisemmin, mutta kuolintapaukset toteutuvat vasta sitten kun on olemassa joku, joka välillisesti ottaa vastuun teoista. Lopun kuolema on juuri se oikea päätös tarinalle, jossa päähenkilö sekoaa pikkuhiljaa kunnes kaikki on viimein mennyttä.

Jollakin tapaa tästä tuli mieleen sellaiset creepyt lasten/nuortenkirjat, joita pikkusiskoni aikoinaan luki. Tosin niissä kaikki oli kuin olikin jonkin maagisen nuken, peilin tai muun elottoman esineen syytä ja kertoja viaton uhri. On helpompi ja mielenkiintoisempi tulkita tämä psykologisena tarinana, mutta yhtä lailla se voisi mennä tuollaiseen elottoman kirotun esineen kauhugenreenkin.