Kirjoittaja Aihe: Enkelien kauneus | S | Hermione/Luna | Romance | Oneshot  (Luettu 1808 kertaa)

Potterhead_Hermione

  • Vieras
                    Ikäraja:S

                    Kirjoittaja: Potterhead_Hermione

                    Paritus: Hermione/Luna

                    Tyylilaji: Romance

                    A/N: Toivon palautetta!

                        Enkelien kauneus

Kävelimme käsi kädessä vihreätä nurmikkoa pitkin. Oli kesä ja kaikki oli kaunista. Kukat olivat puhjenneet loistoon ja linnut lauloivat. Sinä olit kaunis. Pysähdyimme tammipuun alle ja sitten, istuimme sylikkäin, sinä minun sylissäni.

Silitin hieman takkuisia, vaaleita hiuksiasi. Sinulla oli hieman rispaantunut, valkoinen mekko päälläsi. Minulla taas oli hieman samanlainen, hieman rispaantunut, mutta musta mekko päälläni. Sitten, sinä ehdotit tanssimista ja minä suostuin. Keinuimme laskevan auringon säteiden alla. Aurinko silitti ihoamme ja antoi lämpöä, joka ulottui sydämmiimme ja sulatti meidät rakkaudella. Olimme kuin päivä ja yö, kuin kuu ja aurinko. Tuuli keinutti vaaleaa tukkaasi ja minun ruskeaa, pörröistä tukkaa. Katsoin sinun sinisiin silmiisi ruskeilla silmilläni.

Kun silitin solisluutasi ja mietin, kuinka paljon rakastinkaan sinua. Olin onnellinen. Lopetimme tanssimisen ja katsoimme kauas taivaanrantaan. Ajaton aika kului ja kun aurinko laski, tähdet asettuivat yllemme. Meidän rakkautemme oli juuri sellaista, kuin tuikkiva, kaunis tähtitaivas. Makasimme molemmat ruohikolla ja arvailimme tähtikuvioita.

Kun nousimme seisomaan ja minä suutelin sinua, tiesin, että me olimme kaksi kaunista enkeliä. Ja että meidän rakkaudestamme tulisi ikuinen. Ajaton kuin avaruudesta ja sen tilasta ja tähdistä.
Me olimme onnellisia.

                            Loppu

~Ficcini: Enkelien kauneus, Onnellinen, Unohdettu onnellisuus, Viimeiset kyyneleet, Viimeiset jäähyväiset, Meredith, taivaan tähti~
« Viimeksi muokattu: 13.08.2017 09:51:04 kirjoittanut Potterhead_Hermione »

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Enkelien kauneus | S | Hermione/Luna | Romance | Oneshot
« Vastaus #1 : 13.08.2017 10:16:01 »
No tää oli kyllä niin kauniisti kirjoitettu <3 Vastakohtaparit nyt toimivat aina, musta/valkoinen, yö/päivä, kuu/aurinko, sininen/ruskea. Voisi hyvinlisätä listaan, että Hermione/Luna, koska kyseessä on toki niin vastakohtaiset persoonallisuudet, että kontrastin korostaminen vain sopii.

Pidin kauniista ilmaisusita ja lyhyistä virkkeistä. Lopputulos oli tiivis ja syoraa asian ytimeen. Tästä tuli simppelisti hyvälle tuulelle :)

Kiitän.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Potterhead_Hermione

  • Vieras
Vs: Enkelien kauneus | S | Hermione/Luna | Romance | Oneshot
« Vastaus #2 : 13.08.2017 12:26:08 »
No tää oli kyllä niin kauniisti kirjoitettu <3 Vastakohtaparit nyt toimivat aina, musta/valkoinen, yö/päivä, kuu/aurinko, sininen/ruskea. Voisi hyvinlisätä listaan, että Hermione/Luna, koska kyseessä on toki niin vastakohtaiset persoonallisuudet, että kontrastin korostaminen vain sopii.

Pidin kauniista ilmaisusita ja lyhyistä virkkeistä. Lopputulos oli tiivis ja syoraa asian ytimeen. Tästä tuli simppelisti hyvälle tuulelle :)

Kiitän.

jjb

Kiitän rakentavasta kommentistasi :)

Parris

  • menteur artistique
  • ***
  • Viestejä: 3 185
Vs: Enkelien kauneus | S | Hermione/Luna | Romance | Oneshot
« Vastaus #3 : 20.04.2020 02:18:16 »
Kommenttikampanjasta moikka! Komppaan heti alkuun jossun ylempää kommenttia siinä, että Hermione / Luna -parituksella tehdyssä tekstissä vastakohdat toimivat erityisen hyvin, kun hahmot ovat muutenkin perusluonteeltaan niin erilaiset: Hermione on vahvasti faktamaailmassa elävä, kun Lunalla taas löytyy uskoa sellaisiinkin asioihin, joista ei välttämättä ole vedenpitävää todistusta. Sen takia onkin niin ihanaa, että tässä Hermione toimii kertojaäänenä ja toteaa lopussa tietävänsä heidän välisen rakkautensa olevan loputon kuin avaruuden tähdet - tämä kun on lausahdus, jonka odottaisin tulevan enemmän Lunalta! Hahmojen ajattelumaailmat ovat siis sekoittuneet mielenkiintoisella tavalla, mikä kuvaakin hyvin heidän suhteensa syvyyttä.

Tässä oli paljon kivoja yksityiskohtia hieman rispaantuneista mekoista tähtikuvioiden arvailuun, mikä elävöitti tekstiä. Itseäni kyllä vähän häiritsi tuo virkkeiden lyhyys, koska silloin vastakohtien runsas määrä nousi esiin välillä vähän turhankin tönköllä tavalla, semmoisella "Kielikuva. Vastakohta. Toinen vastakohta." -rytmillä, mikä ei ehkä palvellut tämän tekstin nätisti maalaamaasi maailmaa aina ihan ideaalilla tavalla. Toisaalta tämä on kuitenkin sunkin tuotannossasi jo vähän vanhempi teksti, ja uskoisin tän muuttuvan huomattavasti luontevamman oloiseksi, mikäli päätyisit kirjoittamaan tämän konseptin uudestaan vaikka nykyhetkessä. Idea kun on tosi kiva ja lempeä!

Kiitokset tästä!