Kirjoittaja Aihe: BBC Sherlock, Beerseba, k-11  (Luettu 4332 kertaa)

Kultahattu

  • Vieras
BBC Sherlock, Beerseba, k-11
« : 22.11.2010 19:45:26 »
Ikäraja: k-11
Tyylilaji: Mysteeri
Fandom: BBC Sherlock
En omista hahmoja, jotka on luonut Arthur Conan Doyle ja nykypäivään tuonut Steven Moffat sekä Mark Gatiss.
A/N: Aloin ideoida BBC Sherlock-ficin kirjoittamista sen jälkeen kun olin katsonut jaksot neljänteen kertaan, ja olin onnistunut houkuttelemaan lähipiirinikin niiden pariin. Luettuani useita ficcejä, (jossujb:n ficci johdatti minut fandomiin), päätin, että minunkin täytyisi kirjoittaa. Minun täytyisi vain kirjoittaa. Toivottavasti nautitte!

Beerseba

1, jossa mysteeri esitellään

John Watsonin tarkkoja käskyjä ja aikatauluja noudattanut pedanttinen arki oli muuttunut ennustamattomaksi, poukkoilevaksi, suorastaan epämääräiseksi, alistuneena seuraamaan yhden miehen oikkuja, mielihaluja ja nerokkuutta.       

Taistelu rikoksia vastaan, kuten eivät muutkaan moraaliset teot, tuottanut tarpeeksi ansiotuloja armeijan eläkkeen lisänä kattamaan elinkustannuksia Lontoon sydämessä, joten Watsonin täytyi aika ajoin, aina kun tuli tilaisuus, tuurata paikallisen lasaretin Thaimaassa lomailevia lääkäreitä. Terveyskeskustyö koostui haavojen ompelemisesta, nuhan torjumisesta neuvomalla ihmisiä pitämään pipoa ja hanskoja kylmällä – neuvo jota hän itse ei noudattanut, narkomaanien hätistelemisestä, sekä aika ajoin jostakin mielenkiintoisesta tapauksesta, kun paikalle saapui mies, joka ei enää pystynyt istumaan kolmannen kankun kokoisen kasvaimensa päällä. Tällaisille potilaille Watson kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksiin, ihmetellen, miten kukaan päästää itsensä sellaiseen kuntoon.
   
Tänään oli viimeinen päivä kahden viikon työrupeamaa. John Watson oli tullut yhdeksäksi töihin, kirjoittamaan antibioottikuureja toisensa jälkeen. Potilaiden vähetessä iltapäivää kohden, Watson saattoi omistaa aikansa kahvin juomiselle, jonka hän haki beigestä käytävästä valkoiseen steriiliä jäljittelevään työhuoneeseensa, sekä netin selailemiselle. BBC, opiskelijat mellakoivat yliopistomaksujen korotusta vastaan, King’s College professori murhattu, poliisi epäilee uusnatseja, SUN, Minkä teitkään Jordan! Seuraava potilassuma tulisi päivällisen jälkeen, liian moni aviomies vaatisi vaimoaan keittämään papuja, vaimojen kieltäytyessä. Se ei kuitenkaan koskettanut Watsonia, sillä hänen työsarkansa oli täytetty. Hän hyvästeli vastaanottovirkailijan, naisen jonka tuiki tavallisen nimen hän oli ehtinyt unohtaa jo moneen kertaan, ja lähti kotiaan kohti.
   
Vaikka Watsonin elinolot olisivat kauhistuttaneet heikompaa, oli tällä kiinnekohtia elämässään. Hämmästyttävän usein, tullessaan töistä kotiinsa, hän tapaisi Sherlockin heidän yhteisestä olohuoneessaan istumasta tuolissa tai makaamassa sohvalla ajatuksiinsa vaipuneena, ehkäpä jokin kirja vieressään. Tämä päivä ei ollut poikkeus. ”Olen paikalla”-tervehdyksen lausuttuaan, joka jäi vaille vastausta, sekä riisuttuaan takkinsa, Watson asetteli jääkaappiin kotimatkalla supermarketista ostamansa maidon ja kananmunat turvallisen välimatkan päähän Sherlockin kokeista.
   
Watson mutusteli keksejä, ajoittaen hörpäten Earl Greyta lukiessaan Timesin takasivuilta päivän Coranation Streetin juonitiivistelmää, kun Sherlock hypähti tuolistaan jaloilleen julistaen: ”Lähdetään!”
Enää keksinmurut eivät menneet Watsonilla edes väärään kurkkuun ennustamattomista kovista äänistä, mutta hän oli silti hieman ihmeissään.
”Minne?”
Sherlock, jolla oli koko ajan ollut päällään pitkä villakangastakkinsa, vaikka ikkunat oli korjattu jo aikapäivää sitten, kääntyi katsomaan Watsonia arvioiden.
”Miksei sinulla ole vaatteita päälläsi?” Watsonin hämmennys syveni, mutta hän ei ehtinyt kieltääkään väitettä, ennen kuin Sherlock oli taikonut käsiinsä solmion, jonka hän heitti Watsonille.
”Laita tämä kaulaasi. Saat hieman arvokkuutta.”
Sherlock kiisi jo portaat alas ulko-ovesta ulos, Watsonin yrittäessä samanaikaisesti pujottaa solmiota kaulaansa ja olla taittamatta niskaansa portaissa. Sitten hän palasi vielä sammuttamaan valot, hakemaan avaimensa ja lukitsemaan oven.
   
Sherlock odotteli kärsimättömänä jalkakäytävällä. ”Menemme metrolla.” Watson otti muutamalla rivakalla askeleella Sherlockin kiinni tämän jo suunnatessa Baker Streetin maanalaiselle.
”Niin minne me menemme?”
”Mordokai Levin hautajaisiin. Vaihdamme Euston Squarella Northern linjaan.”
”Siis sen eilen murhatun professorin? Emme me voi mennä toisten hautajaisiin nuuskimaan, vaikka sinun mielestäsi murha olisikin mielenkiintoinen!” Watson protestoi, pysähtyi, jääden jälkeen. Sherlock käännähti ja kumpainenkin silmäili toisiinsa pahansuopia katseita.
”Vaikka Lontoon julkinen liikenne on erinomainen jääden toiseksi vain Hongkongille, meillä ei ole silti varaa myöhästyä junasta pikkuporvarillisten käsityksiesi takia.”
”Siellä on surevia ihmisiä!”
”Tuskinpa. Ja mies oli tarpeeksi järkevä katkaistakseen välit sukulaisiinsa. Sitä paitsi, tappo ei ollut kovinkaan mielenkiintoinen.”
”No mitä helvettiä varten me sitten olemme menossa?!” Watson korotti ärtyneenä ääntään.
”Hän on minun opettajani.” Sherlock vastasi rauhalliseen, lähes pastoraalisella äänensävyllä. Watson meni hämilleen. ”No… hyvä on.”
Sherlock heilautti hansikoitua kättään kuin pyyhkien turhat keskustelut ilmasta, ja kääntyi jälleen kohti pyöreää maanalaisen kylttiä, ehtien askeltaa jo aikamoisen matkan ennen kuin Watson saavutti hänet.
”Miksi minä olen sitten mukana?”
”Joukossa ilo tiivistyy.”
Watson sulatteli hetken vastausta ennen kuin jatkoi: ”Miksi sinulla ei ole solmiota?”
”Väri ei sopinut minulle.”
Watson tarkasteli hetken kaulassaan riippuvaa solmiota.
”Se on musta!”
Ja he painuivat maan alle.
« Viimeksi muokattu: 19.11.2014 16:29:44 kirjoittanut Beyond »

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #1 : 22.11.2010 21:59:14 »
Voi hyvä luoja tämä oli hyvä. Selkeästi parempi kuin 90 prosenttia tästä fandomista englanniksi lukemani yritelmät. Lisäksi olen tuhottoman kateellinen siitä miten luontevasti ymppäsit noin paljon kaikenlaisia moderninmaailman viitteitä, kuten Coronation Streetin juonitiivistelmän yms. ilman että ne tuntuivat väkinäisiltä. Minusta BBC!Sherlock-ficceihin kuuluu pieni hektisyys, sellainen että hengästyy lukiessa. Mutta ei tietysti liikaa, eikä tässä liikaa ollutkaan.

Vitsi, ja kirjoitat vielä oikeasti mysteerinkin! Kateus taas iskee, minulla on täysi kyvyttömyys kirjoittaa loogisia tapauksia. Suureksi harmikseni vähänkin pidemmän juonenkäänteet olen aina loppuratkaisussa sössinyt. Toivon sinulle parempaa, alku oli ainakin lupaava.

Ehkä olisin viimeisessä kappaleessa käyttänyt enemmänkin entteriä, mutta se nyt on pelkkä kauneusvirhe, eikä oikeastaan sellainenkaan.
Niin, ja samalla suosittelen ehdottomasti livejournalissa sherlock_suomi-yhteisöön liittymistä, sieltä meinaan sitä yleisöä varmaan löytyy vielä enemmän^^

Terveisin: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #2 : 24.11.2010 17:31:41 »
Oi, aivan ihana pätkä rouva Hudsonin arkea! Yorrick sopii kallon nimeksi. Vaikka itse olen toistuvasti kutsunut Sergeiksi xD Sherlockin entinen paras kaveri kuitenkin enne Johnia. Tää on kyllä niin mahtis, jotenkin todella hyvin olet imenyt BBC!Sherlockin hengen itseesi. Hukkaamatta kuitenkaan sitä mikä Sherlock Holmesissa muutenkin on ihkua, sellainen boheemiuden ja älykkyyden yhdistelmä.

Joo, on minullakin syvälliset kommentit, rakentavaa on vaikea saada aikaan. Kiitos kuitenkin, ehdottomasti lukemisen arvoista. Varsinaista kakkososaa odotellessa.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #3 : 25.11.2010 23:02:48 »
Tieks, minulla sattuu olemaan jokin sortin fiksaatio juutalaisuuteen kulttuurisena ilmiönä, olen aina ollut aiheesta äärimmäisyyksiin asti kiinnostunut, samoi kuten historiasta, arkkitehtuurista ja muista yksityiskohdista. Satutko asumaan aivoissani, vai miksi kirjoitat tällaista joka iskee kuin metrinen halko?

Joidenkin mielestä ehkä historiallis-kulttuuriset viittaukset ovat tylsiä, mutta minä voisin lukea niitä vaikka iän ikuisuuden. Että miun käy samaan aikaan kateeksi, kuin myös suuresti ihailen teikäläisen kirjoitustapaa ja otetta. Jatka tähän malliin, niin haroin ficeissä saa lukea jotain todella informatiivista. Oikeat yksityiskohdat lisäävät uskottavuutta, oli ne sitten kuinka pieniä tahansa.

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #4 : 28.11.2010 15:35:37 »
Ei elämä^^ Pitikin oikein keskittyä kunnolla, mentiinkin aika kovaa kyytiä eteenpäin. Huomasin että tuossa Sherlockin monologin (parempaa sanaa löytämättä) ainakaan lakanneeni itse hengittämästä, yrittäen pysyä mukana. Samaistun ilmeisesti John-raukkaan, joka ei pysy ihan kärryillä, mutta seuraa uskollisesti kuten kunnon bloggarin pitää.

Ajattelin joskus aikaisemmassa kommentissa sanoa, että ois kiva jos kappaleet ois vähän pitempiä, mutta älä herrajumala kirjoita yhtään tämän pidempiä, tai menee ajatukset solmuun xD Tai sitten minun pitää muuttaa tämä tulosteeksi ja lukea kaikessa rauhassa. Ei nyt sillä että tämä olisi mitenkään hirveän vaikeaselkoinen, mutta tahdiltaan BBC-tyyliin nopea ja vaatii paljon keskittymistä. Tietyllä tapaa hyvin epäficcimäinen, koska ficit jostain syystä minusta tavataan tehdä hidastempoisiksi. Tai tämä nyt on minun kokemustani.

Hur hur hur, jatkoa odottaen innolla^^

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #5 : 30.11.2010 19:04:57 »
Että tätä on edelleen yksityiskohtien mukaan niin kiva lukea. Tämä on ehkä pieni juttu, mutta hymyilin iloissani Ph.D. merkinnälle, joka yleissivistyksensä hyvin lukeneelle aukeaa heti. Ihanaa kun kaikkea ei ole valmiiksi pureskeltu, vaikka sekin on toisinaan ihan hauskaa kirjoittamisen kannalta. Mutta minua ilahduttaa se, että et yritä olla opettavainen, vaan ihan suoraan oletat että lukija on tekstisi tasolla. Tai siis, selitänköhän nyt huonosti? Toisinaan on hauska lukea tekstejä, joissa availlaan erilaisia asioita lukijalle, mutta joskus on oikeasti tosi virkistävää uppoutua johonkin joka ei yritäkään "alentua lukijan tasolle", näin lainausmerkeissä sanottaen.

Onko muuten ihan väärä arvaus jos veikkaan että opiskelet, tai vähintään syvästi harrastat historiaa, yhteiskuntatieteitä, kieliteiteitä tai uskontotieteitä, sillä kaikki tekstisi mitä olen lukenut käsittelevät tämäntyyppisiä aiheita hyvin syvällisesti. Ehkä tässä nyt yhdistän siihen Epistemologiaa-ficciisi samalla, mutta minä saan voimakkaasti jotenkin alansa ammattilaisen leiman. Joka minua näin historian, politiikan ja uskonnon harrastajana syvästi miellyttää. Mutta jos tämä arvaus meni ihan metsään, niin pahoittelen :D

Jatkoa vain mielenkiinnolla odotellessa^^

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Beerseba
« Vastaus #6 : 08.12.2010 15:05:34 »
Tunnenpa itseni nyt Sherlock Holmesiksi kun arvasin uskontotieteet pelkästään tekstejäsi lukemalla. Oon nero. Jumalaton nero.

Mitä tulee kysymykseesi katkesiko tarina kuin seinään? Omana vastauksena sanoisin ehkä kyllä ja ei, meinaan petäsit mielenkiintoisen alustuksen mahdollisesti seuraavalle tarinalle ja mukavasti yhdistit Moriartyyn tapahtumat, vaikka mitään kovin lopullista ei saatukaan päätökseen. Toisaalta, tietty katkonaisuus tai äkillisyys sopii BBC-sarjaan hyvin, minä jotenkin samaistun tässä Sherlockiin, joka ei loppujen lopuksi saanut kunnolla hännän päästä kiinni.

Mutta toisaalta, jollekin satunnaislukijalle saattaa jäädä häiritseväksi että tarina loppui nyt äkkiä tuohon. Minulla itselläni oli valitettava ongelma oman pitkän ficcini kanssa että monta kappaletta tekstiä tuli niin hyvin ettei mitään rajaa, mutta sitten kun olisi pitänyt vetää langanpäät yhteen niin siitä tuli jotenkin hätäinen ja suoraansanottuna tyhmä. En nyt sano että tämä oli tyhmä ;D Sitä vaan ettäehkä pientä venytystä viimeiselle kappaleelle olisi suonut, jos kyseessä tosiaan on tarinan päätös. Mutta jos aiot kirjoittaa jatkoa vaikka uuden ficin merkeissä, niin hittoakos sitä venyttelemään^^

Ei mutta, oli kerrasssaan nautittavin ficci aikoihin, ja sanonpa että verrattuna kaikkiin BBC-ficceihin mitä internet pitää sisällään, niin tämä oli "vaikea". Kateudesta olen vihreä, kun itse en oikein pääse kirjoittamisessa koskaan mihinkään muuhun kuin rakastavaisten merkittävien katseiden kuvailuun. Mielelläni sitä minäkin kirjoittaisin mysteereitä mutta ihmissuhteet pukkaavat päälle.

Ja tämäpä on nyt huono kommentti, ihan sekava. Pointti on nyt siinä että Kultahattu on mun idoli *palvontaa*

Terkuin: jjb


Here comes the sun and I say
It's all right

Jade Essence

  • ***
  • Viestejä: 14
Vs: Beerseba
« Vastaus #7 : 20.01.2011 20:06:55 »
En ole koskaan nähnyt kyseistä BBCn modernisointia, mutta jos siitä saa väännettyä näin upeaa tekstiä...
Olin erittäin innoissani löytäessäni Fanfic-mysteryä tästä kuolemattomasta herrasmieskaksikosta ja nyt lukemisen jälkeen olen kyllä vielä enemmän innoissani! Ehkä käytin tuossa ensimmäisessä lauseessani vähän väärää sanaa, vääntäminen ei tosiaankaan kuulosta tältä stoorilta!  Pikemminkin tämä on jotain niin sujuvasti virtaavaa tekstiä, että - no nyt loppui sanat.
Kert0minen on siis niin oikeaa että siitä ei pääse yli eikä ympäri. Tulee aivan se tunne, että katselee itse tapahtumien etenemistä, niin kuin hyvän kirjoituksen pitäisi tehdäkin. Mutta lyhyesti: todella upeaa kerrontaa, lukunautinto, en löytänyt yhtään kirjoitusvirheen poikastakaan.

Saatan kuulostaa nyt hieman sekavalta, mutta aivoni ovat tällä hetkellä paenneet jonnekin hyvin kauas. Kiitoksia lukunautinnosta.
- Jade
Hetki elämästä jonkun muun
paljon komeamman
ehkä jonkun elokuvan sivujuoni
yksi niitä tarinoita kylmän marraskuun

Edu Kettunen - Marraskuun tarinoita

kultahattu

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: BBC Sherlock, Beerseba, k-11
« Vastaus #8 : 22.08.2017 23:11:14 »
Haa, poistettuani joskus muinasuudessa ficin, lisään sen nyt tähän uudestaan. Näin seitsemän vuotta myöhemmin.


1B Bonus-luku! Joka on juonen kannalta täysin yhdentekevä

Oven sulkeuduttua, huone jäi tyhjilleen. Hetken aikaa saattoi tuntea täydellistä hiljaisuutta, ensin kuulee seinäkellon tikityksen, sitten ulkona kadulla ajavat taksit, hetken kuluttua tuulen ikkunanpielissä ja katoksissa, vessan putkista naapurien lasten valituksen hampaiden harjaamisesta.

Eihän huone ole tyhjä. Se on tavarapaljouden tyyssija. Suljettujen verhojen takaa sisään pääsee vain heikko katulampun valo Lontoon illassa. Pimeässä huoneessa tavarat ovat paikoillaan. Eihän niitä itseään kiinnosta kuin oma sen hetkinen tilansa, suhde ympäristöön on niille yhdentekevä. Sherlockin kirjoista sängyn alla keittiönpöydän näyteasioihin, kukin oli omalla paikallaan, johon niiden omistaja oli ne jättänyt. Watson, siirrettyään niitä kirjahyllyyn, tai astiakaappiin, sai osakseen moitetta luokittelujärjestelmän rikkomisesta, silloin kun Sherlock ei tyytynyt hiljaiseen hyväksyntään.
   
Kas! Keittiöön tulee rouva Hudson, vuokraemäntä. Hän kääntää katkaisijaa ja voimme tarkastella Baker Street 221Bn olohuonetta valaistuna. Tarkkaavaiselle huone kertoisi asukkaidensa luonteen, ammatin, perhetaustan. Mistä kielii Le Corbusier tuoli, vastapäisellä tuolilla lepäävä Union Jack-tyyny? Tapetit kertoivat vuokraemäntämme peribrittiläisestä mausta, kun hän armollisesti imuroi asukkaidensa jälkiä. Rouva Hudson oli tullut ystävättärensä luota, teen ääressä he olivat puineet aikoja ja tapoja, eiväthän hillittömät tapot kuuluneet brittiläiseen kansanluonteeseen, voi Sherlock, taas olet heittänyt sukan nojatuolin taakse, vien sen vain tämän kerran pyykkikoriin, että saan kohdan imuroitua, missä on sen pari?
   
Takanreunuksen avaamattomat laskut ovat saaneet tuntea niihin kohdistuvan halveksunnan, ne olivat paikoilleen kiinnitetyt veitsen lävistäminä. Silmiinpistävin esine, tai olio, on ihmisen kallo. Voi Yorrick parka, miten olet joutunut tuollaiseen tilaan? Mutta Yorrick ei valita, nämä vuodet Sherlockin ja sittemmin myös hetket Watsonin seurassa ovat olleet parasta mitä sille on tapahtunut. Kuunnella jännittäviä kertomuksia murhista ja muista rikoksista, nähdä askel askeleelta, ajatus ajatukselta monimutkaisimmankin jutun ratkeavan! Kuinka moni voi kehuskella olevansa Sherlock Holmesin uskottu? Ainut mistä se huonoina hetkinään saattaisi valittaa, oli viime joulusta lähtien tutun kellon korvannut onnen kissa, lahja Watsonilta, joka jaksoi kutsua, heiluttaa kättään, vaikka sen päällä oli toinen Sherlockin sukista.
   
Etsittyään kahvipöydän alta, sohvanväleistä, Rouva Hudson löysi sukan. Imurointi oli tehty, oli aika lähteä. Kelautuessaan imurin johto sivalsi nuottitelinettä, joka horjuessaan levitti lehtiöitä sinne tänne kuitenkin kaatumatta. Rouva Hudson kumartui lattialle keräämään nuotit, kun noustessaan, hän näki oman kuvajaisensa heijastumassa pöytälampun peilijalasta. Vanha nainen, englantilainen hevosnaama, jonka mekko rusetteineen toi mieleen Thatcherin, ilman valtaa, könyämässä lattialla, siivoamassa muiden roskia. Rouva Hudson piti tästä kuvajaisesta. Ruumis johon hän oli syntynyt, nainen joksi hän oli tullut. Se kertoi arvokkaasta elämästä, jossa oli virheitä, hetkiä joita ei viitsi muistella, mutta myös omia tekoja.    
   
Rouva Hudson laittaa paperit nuottitelineeseen, sulkee sukat vasemman kätensä puristukseen, ottaa imurin oikeaan, painaa valokatkaisijaa kyynärpäällään, ja sulkee oven jäljessään. Huone oli tyhjä.
 
2 jossa sankarimme osallistuvat hautajaisiin

Sherlock ja Watson jäivät pois Golden Greersin asemalla, josta hautausmaalle oli viidentoista minuutin kävelymatka. Kävellessään Sherlock kaivoi takkinsa taskustaan kaksi kipaa ja ojensi toisen Watsonille. Watsonin ajatuksenkulun -, että miehelle joka ei viitsi noutaa hetkeä sitten seinään viskaamaansa kännykkää vaan huutaa kämppiksensä noutamaan sen, sillä hänen pitää lähettää tekstiviesti, oli kipan muistaminen oli yllättävän huomioonottavaa, - katkaisi Sherlockin ojentama pinni, jolla päähine kiinnitettiin.
   
Hautausmaan portilla oli jo väkeä. Sherlock tervehti nyökkäyksellä naista, joka oli pukenut ylleen rukousliinan, kun he liittyivät lyhyeen jonoon, joka oli muodostunut arkunkantajien taakse. Byroniaaninen sankarimme vaatii romanttisen, ei, suorastaan goottiset puitteet. Kalmiston ikiaikaiset haudat kasvavat sammalta, peittäen pienet kivet hautapaasien päällä, peittäen toivotukset ja muistot. Talven lehdettömät puut kurottelevat oksiaan käppyräisinä kourina haudoilla kävijöiden niskoja kohti. Latvustoissa asustaa kiiluvasilmäisiä korppeja. Uusia ja vanhoja hautakiviä sekaisin, siellä täällä suurempi hautapaasi, nimet päivät hepreaksi ja englanniksi, toivotus ”Ensi vuonna Jerusalemissa”, kaikki järjestetty brittiläisen säntillisesti riveihin, käytäviin ja osastoihin. Jos katsoi, ja tunsi, pystyi tavoittamaan zoharilaista esoteriikkaa, dynaamista yhteyttä Toiseen, joka oli kulkenut kansan mukana diasporassa, assimilaatiossa. Vaeltavat aaveet ja seuraavalle sukupolvelle siirtyneet kahleet.
   
Matka hautapaikalle taitettiin hiljaisuudessa, saattueen pysähtyessä seitsemän kertaa ennen kuin suruväki kerääntyi tyhjän kuopan ympärille. Tiiviin hiljaisuuden, jota vain korosti hyvin kaukainen liikenteen melu, rikkoi kanttori aloittaessaan laulaa rukouksia hepreaksi. Watson katseli paikalle kerääntynyttä pientä ihmisjoukkoa, näiden totisia kasvoja. Joukko koostui Chevra Kadishasta, seurakunnan hautausyhdistyksestä, rabbista, kanttorista, muutamasta naisesta ja miehestä mustiin pukeutuneena, sekä heistä, John Watsonista, jolle toiseus oli tavallista, sekä Sherlock Holmesista, jonka mietteitä oli mahdoton lukea. Watson kääntyi katsomaan Sherlockia, joka varmaan oli jo lukenut jokaisen historian tarkkaavaisilla silmillään, mutta Sherlock tuijottikin tyhjää hautakuoppaa.
   
Kanttorin lopetettua, arkunkantajat laskivat arkun köysin. Kuoppa täyttyi hitaasti, arkunkantajien kumotessa mullat arkun päälle lapion kuperalla puolella, kunnes lopulta, ajan kuluttua, pehmeä multa kohosi pienenä kumpuna.  Rukousliinaan pukeutunut nainen, rabbi, luki kaddishin. Tämän jälkeen hän meni keski-ikäisen naisen luokse, joka riisui päällystakkinsa, ja repäisi tämän paitaan näkyvän reiän. Pian saattoväki alkoi tehdä lähtöään kahdessa rivissä kyseisen naisen ohitse. Watson oli helpottunut, että pääsi lähtemään. Koko seremonian ajan hän oli tuntenut syyllisyyttä arkipäiväisistä vaatteistaan ja ulkopuolisuudestaan. Astuessaan hautausmaan portista ulos Sherlock otti kipan päästään ja laittoi sen takaisin taskuunsa, missä pyöri jo pieni suurennuslasi.
   
”Sepä oli… mielenkiintoista.” Watson sanoi Sherlockille, heidän seisoessaan jalkakäytävällä, vilkaisten muun hautajaisväen suuntaan, näiden keskustellessa keskenään hieman kauempana hautausmaan parkkipaikalla. ”Kotiin?” Watson viittilöi sinne suuntaan mistä he olivat tulleet. Sherlock oli jälleen omissa ajatuksissaan. Watson toisti kysymyksensä, jolloin Sherlock reagoi ihmettelevällä äänensävyllä: ”Kotiinko? Miksi luulet meidän tulleen tänne? Maahan laskeminen oli meidän pääsylippumme valvojaisiin ja nuuskimaan Mordokain kotiin.” ”Sinähän sanoit ettei murha ollut kiinnostava!” ”Valehtelin. Missä täällä voi pestä kädet?” Watson tuhahti ja laittoi paheksuvasti kätensä taskuihinsa. ”Minä kun luulin sinussa olevan hiukan sentimentaalisuutta entistä opettajaa kohtaan. No mennään sitten.” Ärtyneenä, jälleen säntäillen paikasta toiseen, kiroten mielessään Sherlockin oikkuja, ja kuitenkin ollen tyytyväinen uuden mysteerion ilmestymiseen, John Watson ei huomannut Sherlockin paidan oikean kauluksen repeämää.

3 jossa Sherlock tutkii!

Valvojaiset olivat Mordokai Levin kotona. Paikanpäälle Sherlock ja Watson olivat tulleet kiertoteitse. Hautajaisten jälkeen Sherlock oli vaatinut päästä hakemaan alustavan ruumiinavausraportin St. Bartsista. ”Olisit saanut sen nopeammin, jos olisit ollut paikalla kurkkimassa olan takana, kun se tehtiin aamulla, etkä vain istunut koko päivää tuolissa, kun minä paransin sairaita.” Watson irvaili. ”Olinkin, mutta minua ei päästetty sisään. Rabbi suorastaan heitti minut ulos. Eikä Molly edes heilutellut skalpellia tällä kertaa.” Sherlock paljasti tappionsa toteavasti. Watson oli hetken ihmeissään, mitä tekemistä rabbilla oli paikalla, mutta tosin, hän joutui myöntämään, ettei tuntenut juutalaisia tapoja. ”Siis se jota tervehdit tuolla hautausmaalla?” ”Hän juuri.” ”BBCn sivulla luki että, poliisi arvelee tapon olevan antisemitistinen viharikos, mutta sinä et ajattele näin?” ”Scotland Yard saattaa olla kerrankin oikeassa, mutta jutun logiikka ontuu…” ”Tietenkin se ontuu! Ei juutalaisviha ole loogista! Ruotsissa ammutaan sattumanvaraisesti ihmisiä joilla on eri ihonväri, kun taas Yhdysvaltojen synagogiin yritetään lähettää pommeja! Ei siinä tietenkään ole järkeä!” ”Idiooteillakin on oma logiikkansa. Mutta minua kiinnostaa mitä hän oikein teki siellä… Ah! St. Barts.”
   
Mollyn tuotua salaiset asiakirjat jälleen Sherlockin nähtäviksi, Sherlock lukaisi, mikä puukonviilto oli 174-senttisen oikeakätisen harkittu suoraan vatsaan tappava isku leatherman-veitsellä, ja mikä sen jälkeistä leikittelyä. Sherlock ojensi raportin Watsonin luettavaksi. ”Sitten rikoslabraan.”
   
Lestrade ei antanut tutkimusraporttia mielellään, juttuhan oli täysin poliisin hallinnassa, eikä tapauksessa ollut mitään mystistä. Mutta Sherlock oli kuitenkin hyvä pitää hyväntuulisena kunnes hänen apuaan taas tarvittaisiin, ja kaipa hän olisi saanut tulokset jotenkin muutenkin selville. Hän oli antanut Sherlockin luettavaksi myös muut tämän pyytämät dokumentit, sillä ehdolla, että ne pysyisivät muovipussien sisällä. Scotland Yardilta he olivat tulleet tähän: edesmenneen Mordokai Levin kodin ovelle Lisson Grovelle.
   
Sherlock painoi ovikellon nappulaa hansikoidulla kädellään. Hetken päästä oven avasi sama nainen, jonka paita oli revitty hautausmaalla. Hän tervehti Sherlockia ovenpielestä ilmeettömästi: ”Sherlock.” Sherlock vastasi tervehdykseen: ”Esther.” Nainen käänsi katseensa kysyvänä Watsoniin. ”Ystäväni John Watson.” Lyhyen painostavan hiljaisuuden jälkeen Esther Levi avasi oven selälleen, kutsuen heidät sisään. Watsonin astuessa eteiseen, hänet melkein kamppasi kaksi toisesta huoneesta hänen editseen juoksevaa lasta, joilla oli jonkinlainen kisailu meneillään. ”Näen että korppikotkat ovat jo kerääntyneet paikalle.” Sherlock totesi. Ja tässä kaksi lisää, Watson ajatteli. Paikalla oli muutamia hautajaisissa olleita, muutamia tuntemattomia kasvoja.
   
Sherlock johdatti Watsonin työhuoneeseen, joka päiväsaikaan täyttyi aina valosta. Mutta nyt oli ilta, ja valaistus oli minimaalinen. Työhuoneessa Sherlock paineli suoraa päätä tuolissa istuvan teekuppia pitelevän rabbin, jonka päällä ei enää ollut tallitia, luokse keskustelemaan. Watson ei kuunnellut heitä. Hän kävi keittiössä ottamassa teetä ja kakkua, nyökäten myötätuntoisen näköisenä muille vieraille, kunnes palasi työhuoneeseen, laittaen kuppinsa kirjahyllyyn, popsimaan kakkua seisaalleen. Ilmeisesti saatettuaan keskustelunsa päätökseen, Sherlock käyskenteli huoneessa. Vaikka ajoittainen konttaaminen aiheutti pahennusta muissa vieraissa, Watson kävi hakemassa hieman keksejä, nyökkäillen muille vieraille yhtä paheksuvan oloisesti. Tullessaan takaisin työhuoneeseen, Sherlock marssi hänen ohitseen: ”Lähdetään!” Watson haki kuppinsa kirjahyllystä, huuhdellakseen suuntäydellisen dominoita alas tyhjentämällä sen, sekä vietäväksi takaisin keittiöön, kun nostettuaan kupin hyllystä, hän huomasi sen takana olevan kirjan. Teos oli kreditoitu Levi & Holmes. Sherlockia ei enää näkynyt edes eteisessä. Watson vei kupin tiskialtaaseen, nyökytteli toistensa kanssa puhuville vieraille, ja ennen astumistaan ulos esitti suruvalittelunsa emännälle, ja kiitti tätä, Holmesin jo odottaessa äkäisenä kadulla.

4 eli suuri kadonnutta aikaa etsimässä luku

Lisson Grove ei ollut kaukana Baker Streetiltä, joten he olivat taksilla kotona kymmenessä minuutissa. Sherlock heitti takkinsa naulakkoa kohti, ja heittäytyi kasvot edellä sohvalle, kun Watson riisui solmionsa. Taksimatka oli vietetty hiljaisuudessa lukuun ottamatta osoitteenantamisia. Sherlock oli ärtynyt, Watson väsynyt.
   
Watson laittoi takkinsa naulaan, jossa Sherlockin vielä kiikkui, ja istui nojatuoliin. ”Mikä tämä Mordokai Levi on sinulle? Mistä sinä hänet tunnet?” Watson sai selänkänsä takaa vastaukseksi ärtyneen tukahdutetun ”Mitä väliä sillä on.” sohvatyynyjen välistä. Watson oli liian väsynyt nyhtämään Sherlockista sen enempää. Ehkä sitä voisi katsoa vaikka telkkaria. Samassa Sherlock kierähti kuperkeikalla sohvan päädyn ylitse suoraan jaloilleen: ”John hyvä, tämän takia sinä olet parempi kuin kallo!” Watson seurasi ympäriinsä tepastelevaa Sherlockia: ”Sillä siis on väliä, että sinä tunnet hänet?” ”Ei välttämättä, mutta voisi olla!” Sherlock istahti vastapäiseen tuoliin. ”No haluatko kertoa minullekin?”
   
”Mordokai Levi oli analyyttisen filosofian laitoksen lehtori Oxfordissa. Aivan mahdoton mies tulla toimeen.” ”Kuulostaa tutulta” Watson pisti ivallisesti väliin, saaden takaisin vain epämääräisen moittivan katseen mutrusuiselta Sherlockilta. ”Hänellä oli erimielisyyksiä Oxfordin pikkusielujen kanssa, joten hän siirtyi joitain vuosia sitten London Universityn palkkalistoille. Esther on hänen isosiskonsa, toinen pikkusielu.” Kun Sherlock ei enää jatkanut, Watson kysyi: ”Näin hänen kirjahyllyssään kirjan, jonka tekijöinä olivat Levi ja Holmes. Onko tuo Holmes sinä? ”Hmm… hän houkutteli minut kun vielä nuoruuden herkkyydessäni… mitä sinä katsot, se on kielikuva - kun olin vaikutuksille altis, logiikan pariin…”
   
Kuinka voisin kuvailla ihmistä kuin staattista objektia? Hänellä oli silmät nenä suu. Se millä on väliä, on liike. Liike väistää kuvauksen, liikkeessä ei ole kahta samanlaista, ei mennyttä, ei tätä hetkeä ennen kuin se on jo mennyt. Mitä hän merkitsi minulle silloin, on vuosien, kokemuksen, reflektion, liikkeen, myötä muuttunut. En pysty enää palaamaan siihen, se on tunnistamatonta.
   
Äidin ehtona että saisin taskurahani, oli että kävisin luennoilla. Miten pitkäpiimäistä se olikaan! Idiootteja toistamassa samoja latteuksia päivästä toiseen, entäpä opiskelijat sitten, heidän arvattaviin, mieltä raastavan typeriin kehityspsykologisiin vaiheisiinsa, niihin mitä en ole deletoinut, en edes jaksa mennä! Siihen aikaan harjoitin naamioitumisen jaloa taitoa, tutkiessani eri colleget, yliopistorakennukset, pääsy-kielletty-paikat, ullakot, kirjastot, asuinkopperot, etsien jotakin, mikä olisi ollut poikkeuksellista, uutta, kiehtovaa. Turhaan. Mutta mistä tunsin Mordokai Levin? Hän oli pitänyt jonkin tylsän tunnin, mutta se ei ollut kuin vasta myöhemmin, kun hän tarjosi minulle ajateltavaa.
   
Olinko murtautunut hänen asuinkopperoonsa? En enää muista mitä halusin sieltä. Olin naamioitunut dickensiläiseksi konnaksi, Shylockiksi tai joksikin sellaiseksi. Kokaiini ei ollut tylsää. Istuskelin hänen tuolissaan, lukemassa hänen Woolfiaan, odottaen. Miten hämmästynyt olinkaan kun hän tunnisti minut! Muisti kasvoni kaikkien opiskelijoiden joukosta. Enkö ollutkaan naamioleikkien mestari? ”Minun tuli vain katsoa”, hän sanoi.   
   
Ensimmäisen kerran filosofialla, matematiikalla oli merkitys. Mordokai antoi minulle tehtäviä, joista keskustelimme, ilman turhia selitysketjuja. Joimme teetä, ajattelimme yöllä, riitelimme. Päivällä hän kävi opettamassa joitain pähkinäaivoja, minä nukuin kotona. Elämä Oxfordissa oli jännittävää. Kunnes. Mutta miten se meneekään, lumous haihtuu? Minä tylsistyin. 
   
”…Puuhailin sen parissa hänen kanssaan joitain artikkeleita.” Sherlock istui takakenoon tuolinsa selkänojan yli, muistellen vuosien takaisia, tosin vain hetken. ”Äh, logiikka on tylsää. Eihän sillä ole mitään väliä.” Hän päätti puheensa. Puoliksi maatessaan siinä, ulkoa tuleva katuvalo sai hänen kalpean ihonsa hehkumaan, ja ristiessään kätensä, hän näytti Mariaa rukoilevalta pyhimykseltä.

5 jossa Watson juo teetä

Seuraavana aamuna Mordokai Levin tappo oli lehtien pääjuttuja. Levi, 39, raaka tappo. Antisemitistinen viharikos Lontoon sydämessä! Isku synagogaan! Neonatsitko murhan takana? Ääri-islamistinen ryhmä? Asiantuntija asiantuntijan perään jakoi auliita mielipiteitään Euroopan ääriryhmien noususta ja post-WTC ilmapiiristä, joku muisti mainita Huntigtonin. Lestradelta oli pyydetty arvioita tekijöistä, mutta enempää kuin kommentti tutkimusten joutuisasta sujumisesta, ja lupausta syyllisten kiinnijäämisestä, ei herunut.
   
Yön aikana oli satanut ensilumi, joka suli kaduilta pitkin aamupäivää näkymättömiksi puroiksi, löytäen suojan vain autojen katoilta ja ikkunanpielistä. Sherlock oli lähtenyt ennen Watsonin heräämistä, ja palasi kun tämä luki päivän lehteä, ja joi teetä. Teetä. Pussiteetä. Twiningsin Earl Greyta kylmenevästä mukista, jonka kyljessä oli kuva piirretystä kissasta kirmaamassa cornwallilaisella kedolla. ”Huomenta!”
   
Joitain vuosia sitten populaarimediassa sukupuoliero yritettiin selittää aivokurkiaisella, miten naisten aivot olisivat sen takia kykeneväisiä prosessoimaan monia asioita samanaikaisesti, kun taas miehien vajavainen aivokurkiainen johtaisi patriarkaatin määrittelemään ”loogiseen”, asia asian perään, selitystä selityksen jälkeen, ajatteluun. Tämä oli tietenkin roskaa. Miehet eivät yleensä ajatelleet kuin yhtä asiaa kerrallaan, koska heidän ei tarvinnut. Ympäröivä selkääntaputteleva idiotia ei vaatinut sitä heiltä. Vaikka John Watsonin ajattelu oli kehittynyt, täytyi Sherlockin vieläkin vääntää rautalangasta, kelata taaksepäin aamun tapahtumat.
   
Mordokai Levin murha oli tapahtunut West London Synagogassa toissailtana. Mitä Mordokai teki siellä, arkipäivänä, illalla, tämä ei selittynyt seurakunnan jäsenyydellä. Valvontakamera näyttää roistojen, niiden paskiaisten murtaneen oven ja menneen sisään 11.58, Mordokain kävelleen sisään 00.14. Saasta oli tullut ulos 00.23. Vierailtuaan rikospaikalla, kaikki oli liiankin ilmeistä, verijäljet, sormenjäljet, kengänpohjat, ja jokainen murhaajajoukkiosta oli tallentunut valvontakameralle. Sherlockin ei edes tarvitse turvautua suurennuslasiinsa. Pelkkä vilkaisu jo kertoo tekijät. Ei näiden ulkonäköä, nimeä ja muita turhia seikkoja, mutta keitä he ovat. Tuohon Mordokain kantama kansio putosi, sen sisällön, huonostiniitattujen artikkeleiden arkkien paetessa, muodostaen kuolevan ympärille halon, imien verta sen verran kuin vain kykenivät. Jopa Scotland Yard löytäisi rikolliset vuorokaudessa.
   
Synagoga oli yritetty turmella. Keltaista maalia siellä täällä, penkkejä sytytetty tuleen. Säälittävää. Pahuus on banaalia. Jopa Moriarty on banaali. Rikollisnero, jonka keinot ovat jotain uutta, mutta tapa jolla hän käsitteli tylsyyttä ja narsismiaan, olivat vain primitiivisiä. Rabbi, Sarah Finkelstein, päästi hänet sisään kuten aikaisemmin oli sovittu. Yhdessä he menivät Mordokai Levin pulpetille ja tyhjensivät sen. Lukutikku, pieni hopeainen käsi, jonka etusormi osoitti luettavan kohdan, Sherlockille ennestään tuttu. Nenäliinoja. Kynä. Tanak merkittynä Genesiksen 22 luvun kohdalta. Tarina kuinka Jumala koettelee Abrahamia, pyytää tätä uhraamaan, polttamaan ainoan poikansa, kunnes, juuri kun Abraham on viiltämässä veitsellä poikansa kaulan, kurkun, laskien veret, Jumalan enkeli pysäyttää hänet. Sherlock saa Finkelsteinilta vahvistuksen ettei tämä ole sapatin lukukappale, ei lähelläkään.
   
Miksi Mordokai oli siellä? Poliisiraportin liitteet, Mordokain väitösohjattavan työ. Miksi se oli hänellä mukanaan synagogassa? Ohjattava, Kirsten Heller, voisi valaista asiaa. Hän ei ollut ollut hautajaisissa. Mutta ennen sitä hänen olisi mentävä kotiin. Kotona odotti John. 
      
6 jossa seurauksien syyt selviävät

Kuunneltuaan Sherlockin selostuksen Watson oli valmis lähtemään, ratkaisemaan rikoksia, minne vain Sherlock halusi mennä. Taksissa kotiin, Sherlock oli jo älypuhelimellaan selvittänyt Kirsten Hellerin puhelinnumeron, tekstaten sopinut tapaamisesta tämän työhuoneessa King’sin tutkijatiloissa, joten sinne he suuntasivat, jälleen uudessa anonyymissä taksissa, joiden kuljettajien takia nuoret naiset joutuivat yöaikaan pitämään sateenvarjoa mukanaan.
   
Kirsten Heller on myöhässä. Sherlock hermostuu, tutkii kännykkäänsä, siis Watsonin kännykkää jonka on lainannut. Kun Heller tulee, tällä on tummat silmänaluset, siistit, mutta kehnosti silitetyt vaatteet. Toki, tutkijaelämä oli rankkaa, mutta tämä ei ollut Hellerin normaali olotila. Tämän kasvoista saattoi lukea jonkin inhimillisen tunteen, Sherlock palautti mieleensä kuvakorttisarjan, oliko se huoli, tuska läheisestä ihmisestä? Ainakaan tuosta sairaalan hajusta ei voinut erehtyä. Joskus Johnkin haisi siltä. He menivät Hellerin tutkijankoppiin, jonka hän joutui jakamaan, kirjahyllyn toimiessa väliseinänä. Huone oli kuitenkin tyhjä, kun hän pyysi vieraitaan istumaan. Watson istui oven vieressä olevalle opiskelijoille varatulle jakkaralle, kun työtuoli jäi käyttämättä.
   
”Niin, öö, joo. Mordokai- herra Levi on minun, oli minun ohjaajani. Tractatusta ja sellaista. Me näimme toissailtana. Me nähtiin koska, mieheni päälle ajettiin maanantaina. Meidän piti käydä työtäni läpi, mutta mieheni päälle ajettiin, minä olin sairaalassa. Onneksi, onneksi, ei käynyt niin pahasti. Poliisi ei ole saanut sitä kiinni. Niin. Koska ei ollut niin pahasti, minä kävin keskustelemassa Mordokain kanssa toissailtana. Silloin lähdin sairaalasta ja tulin tänne hoitamaan joitain asioita ja olimme sopineet, että näemme silloin. Keskustelimme ja hän jäi vielä tänne, tekemään työtä. Sitten hän varmaan käveli kotiin. Hän aina sanoi että kävely on hyvä ajattelulle, siteerasi Thoreauta. Silloin hänen on täytynyt mennä sinne. Kauhea juttu. Mutta tässä ovat pyytämäsi artikkelit, mieheni on sairaalassa.” Vihjeestä Watson nousi tuolistaan, ja he menivät ulos huoneesta Hellerin lukitessa sen mennessään.
    
Sherlock viiletti jälleen pitkin käytäviä, portaat ylös, vasemmalle, oikaisten kopiokone huoneen läpi, oikealle – oliko mitään paikkaa, jonka kartta ei olisi piirtynyt hänen silmiensä eteen, Watson ihmetteli haukkoessaan henkeä. Sitten Sherlock pysähtyi oven eteen. ”Antaisitko ruuvimeisselin vasemmasta takintaskustasi.” Hölmistyneenä Watson kopeloi taskuaan, tosiaankin! Siellä oli pienehkö meisseli, milloin Sherlock oli pannut sen sinne? Totellen käskyä hän antoi sen Sherlockin oikeaan jo ojennettuun käteen, tämän kyykistyttyä tutkimaan oven lukkoa. Vapautuva näkymä mahdollisti Watsonin lukemaan nimikyltin: Ph.D. Mordokai Levi, kunnes se oli jo kadonnut, Sherlockin avattessa oven. ”Täällä on kaikki fakta mitä tarvitsemme. Varasta kaikki mitä irti saa.”
   
Baker Streetillä Sherlock oli jo tuntikausia istunut tuolissa, kone sylissään, etsien vihjeitä Levin tiedostoista. Ensimmäisenä tekonaan työhuoneessa hän oli hyökännyt ruuvimeisseli jääpiikkinä kädessään Levin pöytätietokoneeseen, murskannut sen kuoren, hajottanut emolevy, keskusmuistin, mikropiirit, transistorit, punaiset vihreät johdot palasiksi, päästäkseen käsiksi kovalevyyn. Watsonille muistui mieleen Sherlockin viehätys kongnitiiviseen analogiaan. Noinko hän käsitteli omia aivojaan? Muistitikun käyttäminen ja tiedostojen siirtäminen sen välityksellä ei tainnut tulla hänen mieleensä. Ryöstöoperaation jälkeen, Watson kantoi selkä takakenossa pinollisen Sherlockin osoittamia kirjoja käsiensä ja leukansa välissä Baker Streetille. Sen kummemmin hän ei voinut auttaa, eihän hän Sherlockin sanoin ymmärtäisi mahdollisia vihjeitä.   

Lisää teetä. Sherlockilla oli tutkimuksen meneillään, tämä ei söisi. En minäkään jaksaisi tehdä mitään ruokaa. Kello kyllä lähestyy viittä, enkä ole syönyt mitään. On hyvä muistaa syöminen, täytyy syödä. Piilotan Sherlockin teehen ravintolisää, ei hän huomaa sitä kaiken sen sokerin alta. Lisää teetä kissamukista, Sherlock oli adoptoinut Royal Army Medical Corps-mukin.
   
”Lähdetään!” Sherlock julistaa paukauttaen läppärinsä kiinni. Tietenkin John Watson seuraisi häntä. ”Murhasta on kulunut jo 30 tuntia. Tähän mennessä poliisi on jo saanut ne kiinni.”
   
Rikostarkastaja Lestrade istui työpöytänsä ääressä, katsellen tyhjää kännykän näyttöään. Tulisiko hänen ilmoittaa Holmesille, että syylliset on saatu kiinni. Tätä kiinnostaisi asia, mutta toisaalta, juttu oli täysin poliisin hallittavissa. Hän ilmoittaisi ehkä myöhemmin. Kuulustelujen jälkeen, antaisi vain raportin, niin se honkelo ei tulisi sekoittamaan asioita. Kyllä näin hän tekisi. Ellei se piru näkyisi työhuoneen lasiseinien läpi jo olevan paikalla. Hemmetti.
   
Lestrade, Watson ja Holmes tarkkailivat kun rikoskomisario Donovan kuulusteli peililasin toisella puolella kiinnijääneitä. Parikymppisiä miehiä, debiilejä analfabeetteja, jotka kykenivät vain ulkoistamaan ongelman. Toinen rehvastelee, toinen pelkää, yrittää vierittää syyn uuden jäsenen harteille. Hän se heitä pakotti sinne synagogaan, eikä itse tullutkaan. Ei me voitu tietää, että sinne tulisi joku, oma vikansa että tuli. Ai, se uusi kaveri, ei olla nähty sittemmin.
   
Tylsää. Tämä saasta on niin läpinäkyvää. Normaalit ihmiset sentään yrittävät piilottaa vihansa.   

7 joka on viimeinen luku

Jälleen Bakeer Streetillä. Sherlock makasi sohvalla, paljasjalkaisena, pidellen kirjaa naamansa edessä. Hän on vaipunut täydellisen keskittymisen tilaansa, etsien nyt logiikan syntakseista ja semantiikasta jonkinlaista johtolankaa. Watson oli sytyttänyt lukulampun hänelle, Lontoon illat ovat vuodenajasta riippumatta synkkiä. 
   
Sherlock on ärtynyt, miksi tässä kestää näin pitkään, miksi en löydä vastausta? ”Aargh, mikä se on mitä tiesit? Mihin olet piilottanut sen? Ei kotonasi, yliopistolla, missä!” Sherlock harppoi takanvierustalle, kallon luokse, peittämään television, jota John katsoi. Watsonille nämä tilanteet olivat tuttuja. Hän sammutti iltayhdeksän uutiset kaukosäätimellä, laski sen viereensä, ja nojaamalla käteensä osoitti Sherlockille tämän saaneen hänen jakamattoman huomionsa, ja mielenkiintonsa.   
   
”Jerusalem on Ateenaa vahvempi. Mordokai tiesi kuolevansa, jo päiviä aikaisemmin. Midrashin Iisak tietää olevansa lammas ja valmistaa alttarin! Hän tiesi jotain, että hänet piti tappaa. Etkö käsitä? Hellerin aviomiehen onnettomuus ei ole mikään onnettomuus, hänen päälleen ajettiin, että tapaamisajankohta siirtyisi, että Mordokai kävelisi yöllä synagogan ohitse. Vandaalit on saatu paikalle, kätyri on houkutellut heidät sinne. Murhaaja tiesi, että hän menisi pysäyttämään, tai puhumaan heille, koska on idiootti. ”Mengzi sanoo, Jokainen ihminen on syntyjään hyvä” –hah! Vandaalit tappavat Mordokain, case closed, eikä kukaan saa koskaan tietää miksi hän kuoli. Ovelaa Moriarty, mutta minäpä paljastin sinut! On vain saatava selville mitä suunnitelmiasi hän oli saanut selville!” 

”Ja tämä siksi, että hän luki Aabrahamista ja Iisakista? Ihmiset lukevat Raamattua, ilman että sen tarvitsisi tarkoittaa jotakin. Ei kaikki tarkoita jotakin. Entäpä jos se oli vain onnettomuus, vain sattumien ketju.”

”Mahdotonta. Sellainen saasta ei olisi voinut tappaa sellaista miestä kuin Mordokai Levi. Ei. Kaiken takana on Moriarty. Vai onko tämä Moriartyn viesti minulle, yritys harhauttaa minut jostakin vielä pirullisemmasta suunnitelmasta…”

”Tällä ei ole mitään tekemistä Moriartyn kanssa! Murhia tapahtuu! Pahuus on sattumanvaraista, se ei tarvitse suunnittelua, verkonkutomista. Lopeta! Pahuus on kaikkialla!”
   
Vesi porisee keittimessä. Watson menee valmistamaan kaksi mukillista teetä. Sherlock seuraa häntä keittiöön, jonka pöydän ääressä he hiljaisuudessa juovat teensä.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: BBC Sherlock, Beerseba, k-11
« Vastaus #9 : 22.08.2017 23:25:47 »
Ei minulla mitään muuta uutta sanottavaa ole, mitä en olisi jo ennen yrittänyt vaatinmattomin taidoin sanoa, mutta ihanaa, että tulit takaisin! Minä olen monta kertaa itekenyt tämän tekstin perään ja harmitellut, että olit jostain syystä luvut poistanut. Tämä on niinku just sellainen Sherlock-fikki, joka on minun mieltä myöten.

Miten niin tässä on mennyt seitsemän vuotta, en tasan ole seitsemöän vuotta vanhempi, äskönhän tämä oli >:(

Ihanaa. Eiks sulla ollu muitakin hienoi fikkei, postaa neki takaisin pliis.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

kultahattu

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: BBC Sherlock, Beerseba, k-11
« Vastaus #10 : 22.08.2017 23:53:30 »
Kiitos takaisintulotervehdyksestäsi ja kauniista sanoistasi! Ehkä joskus silloin kun poistin tekstejäni minulla oli ajatus että, nyt minusta tulee vakava ihminen. No nyt olen vakava ja viisastunut sen verran, että ymmärrän ettei se tarkoita etteikö fanfictionia voisi kirjoittaa! (Vaikka olen toki ajoittain aina lukenut jotain hurahdettuani tähän tai tuohon, mutta enemmän englanniksi.)

Muut ficcini minun pitää yrittää kaivaa vanhalta läppäriltäni, joka on äitini rojuloorassa. Tämä löytyi vanhasta sähköpostistani. Olisi hauska nähdä mitä oikein olenkaan silloin kirjoittanut. Muistan että minulla jäi tuolloin edellisen koneen simahdettua kesken joku ehkä hieman pompöösi HP:ta jungilaisanalyyttisesti luotaava ficci ja joku tosi eeppinen ja syvällinen Pink Floyd RPF. Jota todellakin tulee ihmetellä: RPF ja minä? Wut?
« Viimeksi muokattu: 23.08.2017 00:02:10 kirjoittanut kultahattu »