Kirjoittaja Aihe: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus VALMIS 6.1.2018  (Luettu 1102 kertaa)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 220
Nimi: Vihreä Ford Cortina
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Kaira
Genre: no, dramaa, haikailua, romantiikkaa, "huumoria"
Varoitukset:  kiroilua, holtitonta kiroilua ja paheksuttavaa alkoholinkäyttöä
Summary: Peter perii auton isosedältään. Remus on toivottoman rakastunut Siriukseen.

A/N: No niin. Luulen tämän olleen jonkin yllättävän kesäinnostuksen yllättävä lopputulos, mutta tässä sitä ollaan: tarina kelmeistä, painotuksena Sirius/Remus ja haikailu ja kuuma kesä ja Ford Cortina. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että en tiedä autoista tuon taivaallista, ja jos joku 70-luvun automallien asiantuntija sattuisi tätä lukemaan, hänellä olisi varmasti paljon aihetta silmien pyörittelyyn ja paheksuntaan. Joka tapauksessa, tätä on ollut yllättävän hauskaa kirjoittaa ja suunnitella, joten toivottavasti tätä olisi edes jossain määrin miellyttävä lukea. :) Jos luet, ilahtuisin kamalasti kommentista! (Oon melko varma että tuun aamulla kauhistuneena lukemaan mitä tuli julkaistua yöllä.)


Vihreä Ford Cortina

1. luku


Peterin jästi-isosetä Cyneheard Piskuilan päätti päivänsä traagisessa teepannuonnettomuudessa kolmastoista toukokuuta 1978, kun kesä oli vasta aluillaan ja lämpö iti kukkivissa ojissa. Hän jätti suurimman osan omaisuudestaan toiselle vaimolleen ja lapsenlapsilleen, mutta jostakin kohtalonoikusta hänen tarkkaan vaalittu aarteensa, vihreä Ford Cortina Mark III, päätyi Peterille, joka ei missään nimessä halunnut sitä.

”Minä en missään nimessä halua tätä”, Peter sanoi kahdeskymmenestoinen kesäkuuta kun auto viimein toimitettiin hänen äitinsä talon pihatielle.

”Miksi et?” James sanoi ja kyykistyi tutkimaan renkaita. ”Se on aika kiehtova.”

”Ensinnäkään minä en osaa käyttää sitä”, Peter sanoi. ”Toisekseen tämä ei ole paras aika paljastua jästisympatiseeraajaksi.”

Jästisympatiseeraajaksi?” James vetäisi naurunsa mukana henkeen huomattavan annoksen hiekkapölyä. ”Tajuatko yhtään miltä tuo kuulostaa?”

Peter piirsi kengänkärjellään puolikaaren maahan. ”Ihan sama. En halua sitä.”

”Oletko varma? Siinä on niin hienot renkaatkin. Pyöreät”, Sirius analysoi asiantunteva sävy äänessään.

”Voisiko sen myydä jollekin jästille?”

”Voisi varmaan”, James sanoi. ”Kuutamo, etkös sinä tiedä näistä jotain?”

”No jaa. Tavallaan”, Remus vastasi. ”En kovin paljoa. Opettelin ajamaan lähinnä isän mieliksi. Tuo ei varmaankaan tee hyvää renkaille”, hän lisäsi, kun James tökki uria taikasauvallaan.

”Äiti sanoi, että sitä ei voida pitää meidän pihassa. Että naapurit alkaisivat puhua.”

”Voisiko sen viedä Lontooseen?” Sirius sanoi mietteliäänä. ”Meidän luokse? Kunnes siis löydät sille ostajan.”

 
Ja niinpä kahdeskymmenesviides päivä Peterin serkku ajoi Ford Cortinan parkkiin Remuksen ja Siriuksen pienen, harmaan kerrostalon eteen.
Remus kiersi auton kolmesti ympäri, tutki katon, ovet, juoksutti sormia konepellillä. Sitten hän katsoi sisään. Penkit olivat vaaleaa nahkaa, ratti ohut ja vaihdekeppi tyylitelty, penkkien istuinkulmaa ja etäisyyttä sai säädettyä. Tuoksu oli lievän tunkkainen, niin kuin joku olisi käyttänyt autoa tuhkakuppina vuosia ja yrittänyt sitten puhdistaa sitä täysin siinä onnistumatta. Remus löysi hansikaslokerosta kolme karttaa, suklaakäärepapereita ja yhden aikuisviihdelehden.

”Oho”, Sirius sanoi kun hän esittelin saaliin. ”Playboy?”

”Ota se jos haluat”, Remus sanoi.

Sirius nappasi lehden käsiinsä, käänteli sivuja hitaasti ja kallisteli päätään. Remus oli syventyvinään Lontoon karttaan.

”En tiennyt, että naiset tekevät tuollaista”, Sirius sanoi kiinnostuneena ja näytti hänelle aukeamaa, jossa paidaton nainen istui hajareisin traktorin päällä ja näytti olevan kamalan ilahtunut kädessään olevasta heinätalikosta. Remus mietti kuinka kauan sellaista kuvaa olisi normaalia katsoa, laski hitaasti mielessään seitsemän sekuntia ja naurahti sitten.

”Kiva. Tai siis kivat. Kivat.”

”Kivat?” Sirius kohotti kulmiaan.

”Tis- tis- rinnat. Kivat rinnat. Kauniit”, Remus sanoi, punehtui kaulasta ohimoille asti ja nielaisi kolmesti. Eikö sellaista kuulunut sanoa tuollaisesta kuvasta? Eikö Siriuskin nimenomaan katsonut naisen rintoja? Mitä muutakaan hän olisi voinut kehua – naisella ei ollut nimeksikään vaatteita yllä, ja talikko näytti aika vanhalta ja ruostuneelta.

”Ja – ja moottori – traktorin moottori siis”, hän hapuili sanoja Siriuksen laskiessa katseensa takaisin lehteen, ” on selvästi – tehokas –”

He olivat hetken hiljaa. Sirius käänsi sivua. Remus nyppi neuleensa hihaa kämmenensä yli ja ilmoitti sitten menevänsä keittämään teetä.
 
Keittiön siisteystaso oli pysynyt yllättävän hyvänä siitä huolimatta, että hänen äitinsä oli arvioinut heidän hukkuvan likaisiin astioihin ensimmäisen viikon kuluessa. Nyt he olivat asuneet samassa kämpässä neljä kuukautta, Remus laskeskeli napauttaessaan hellan tulille, ja se meni pääasiassa ihan hyvin. Sirius tiskasi ihan mielellään, erityisesti pienessä krapulassa, jolloin hän kuulemma tunsi suurta maailmantuskaa, moraalista kadotusta ja Walburga Mustan hengen läsnäoloa. Tiskaaminen, Sirius oli selittänyt eräänä sunnuntaiaamuna Remuksen lukiessa lehteä, oli ennen kaikkea puhdistautumisriitti.

Nyt tiskivuori oli kasvanut huolestuttavan suureksi. Remus tönäsi kyynärpäällään kaksi kulhoa pöydältä altaaseen ja haistoi nenässään papukastikkeen jämät. Sirius, joka oli ilmeisesti jo kyllästynyt lehteen ja traktoreihin joissa oli tehokkaan näköiset moottorit, tuli keittiöön ja hyppäsi ikkunalaudalle istumaan.

"Nyt meillä on sitten auto."

"Ei se ole meidän auto", Remus oikaisi ja yritti löytää tyhjiä teekuppeja.

"Jos se on Peterin auto, se on myös meidän auto."

Remus hymähti, kurottautui varpailleen ja yritti ujuttaa ylimmältä hyllyltä pilkistävää teekuppia lähemmäs reunaa.

"Onko se hieno auto? Tai, tuota”, Sirius näytti siltä kuin yrittäisi puhua vierasta kieltä, ”kallis malli?"

"En minä tiedä", Remus mutisi. Sormenpää hipaisi posliinipintaa.

"Väri on kiva", Sirius sanoi, katsoi olkansa yli pihalle ja heilutteli jalkojaan. "Sammalenvihreä."

"Ei se ole ole sammalenvihreä", Remus sanoi. Kupit pysyivät hyllyllä. "Ehkä ennemminkin... metsänvihreä."

"Luoja, Kuutamo, käyttäisit sauvaa. Eikä todellakaan ole metsänvihreä, ehkä... ehkä rypäleenvihreä."

"Rypäleet on vaaleanvihreitä”, Remus sanoi ja luovutti.

 Sirius virnisti, hyppäsi alas ikkunalaudalta ja kurotti mukin hänelle.

"Ole hyvä."

Remus tuijotti hetken Siriusta, jonka rintakehä oli ehkä kymmenen sentin päässä hänen rintakehästään, räpytteli sitten aika kiivaasti ja kääntyi lavuaariin päin.

"Kiitos.”

Siriuksen tuoksuun sekoittui häivähdys tupakkaa, jonka olisi pitänyt haista pahalta, mutta ei jostain syystä haissut. Se tuoksui Siriukselle. Hän pyyhkäisi hiuksia pois silmiltä ja toivoi, ettei Sirius huomannut hänen haistelleen häntä koska he olivat, helvetti sentään, kämppiksiä ja ennen kaikkea vanhoja ystäviä.

"Mitä sillä voisi tehdä?"

"Millä?"

"Autolla, pönttö. Sillä metsänvihreällä Ford Cortinalla, joka on parkissa tuossa ikkunan alla."

"En tiedä", Remus sanoi ja rypisti otsaansa. "Jos jompikumpi olisi töissä, sillä voisi mennä töihin. Mutta koska se osa-alue on meillä kummallakin vielä vähän vaiheessa -"

"Minä kuulen siitä pankkihommasta ihan lähiaikoina!"

"- sillä voisi, en tiedä, ajalla ympäriinsä." Hänen suupielensä nykivät hieman ajatuksesta, että Sirius olisi pankissa töissä.

"Mitä?"

"Niin kuin... käydä retkillä."

"Kuulostaa omituiselta. Sitäkö jästit tekevät autoilla? Retkeilevät?"

"Niin. Ja yrittävät tehdä vaikutuksen muihin jästeihin."

”Niinkö?” Sirius vilkaisi epäileväisenä ikkunasta ulos kadulle, jonne auto oli parkkeerattu.

Teepannu vihelsi. Remus kääntyi tekemään itselleen teetä, ja pian Vehreä velhotar höyrysi hänen nenäänsä ja sai hänen olonsa huomattavasti rauhallisemmaksi. Kaksi vuotta, hän mietti vähän masentuneena, hän oli käyttänyt tähän kaksi vuotta elämästään. Miksi hän oli suostunut muuttamaan samaan asuntoon Siriuksen kanssa? Olisi ollut paljon järkevämpää jäädä Walesiin. Etäisyys ja vihreämpi tuuli vaikuttivat hänen mielenalaansa paljon myönteisemmin kuin paahtunut kesäinen Lontoo ja Siriuksen läsnäolo.

”Minulla on illalla treffit”, Sirius sanoi.

”Ai”, Remus sanoi ja yritti säätää ääntään sellaiseksi, että se kuulostaisi uskottavan innostuneelta.

He olivat hetken hiljaa.

”Sen jästitytön kanssa?”

”Joo. Karenin. Sillä on kivat tissit.” Sirius virnisti, ja Remus tunsi punastuksen nousevan paikkoihin, joihin se ei yleensä nouse.

”Onko se, tuota, vakavaa?” hän kysyi.

”No mitä luulet?”

Remus kohautti olkiaan. Sirius raotti ikkunaa otsa rypyssä ja laittoi tupakan huulien väliin.

”Onko kaikki hyvin, Kuutamo?”

”On.”
 
”Minusta tuntuu – äh – että viime aikoina on ollut jotenkin… jotenkin -”, Sirius näytti ponnistelevan sekä sanojen että sytytyksen kanssa, ”erilaista.”

Remus huljutteli teetä mukin reunoja pitkin. Silloin harvoin kun Sirius halusi puhua selvinpäin tällaisista asioista, keskustelu oli vaikeaa, kiusallista ja kirosanoilla pilkutettua.

”Ei minusta.”

”Sinulla on siis kaikki hyvin?”

”Joo.”

”Selvä.”

Sirius hengitti ulos savua.

”Tiedätkö mitä meidän pitäisi tehdä?”

”No?” Remus kysyi.

”Lähteä retkelle. Koko porukalla. Yövyttäisiin jossain ja pidettäisiin hauskaa.”

”Ja minäkö ajaisin?”

”Kuka muukaan?”

”Ei käy.”


*


Tiistaina James ja Peter istuivat heidän olohuoneensa lattialla isosetä-Cyneheardin kartan kanssa. Sirius röhnötti sohvalla ja ampui taikasauvalla kipinöitä kattoon, johon oli eräänä humalaisena yönä piirretty liidulla maalitaulu.

Remus seisoi ovella kädet puuskassa.

”Helvetti, päätetään vaan päivä ja lähdetään”, Sirius sanoi.

”Viikonloppu ei käy”, James sanoi, ”meillä on suunnitelmia Lilyn kanssa.”

”Vauvantekosuunnitelmia?”

”Entäs jos lähdettäisiin jo perjantaina?”

”Jos oltaisiin vain yksi yö?”

”Minä en aja”, Remus sanoi ties kuinka monennen kerran, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Hän ei pitänyt yhtään siitä, miten Siriuksen idea tarttunut muihin ja herättänyt huomattavaa innostusta. Milloin hän oli edes viimeksi ajanut? Oli sitä paitsi todella tyhmää lähteä tällaisina aikoina tuntemattomiin paikkoihin jästiautolla.

”Voitaisiin ottaa teltta mukaan”, Peter sanoi. ”Äidillä taitaa olla sellainen varastossa.”

Remus ajatteli heitä neljää nukkumassa pienessä teltassa vierekkäin, sitä tuhinaa ja kuorsausta, Siriusta hänen vieressään, aivan kosketusmatkan päässä, sitä, miten hän ehkä unissaan painaisi päänsä Siriusta vasten ja kietoisi käden tämän ympärille, ja aamulla Sirius kysyisi unisena, että mikä hänen selkäänsä vasten painaa, ja hänen olisi pakko kertoa siinä kaikkien edessä että -

”Minä en yövy teltassa”, Remus sanoi. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota. Hän oli aika varma, että Sirius oli pitänyt pojille luennon väsytystaktiikasta sillä aikaa kun hän oli käynyt kaupassa.

”Ja helvetisti juomista. Ja makkaroita”, James suunnitteli. Peter nyökkäsi innostuneena.

”Minä en syö makkaroita”, Remus huomasi melkein karjuvansa, ”minä en syö lihaa ollenkaan!”

”Eli Remukselle retiisiä ja muita kauden kasviksia”, James sanoi nostamatta katsettaan kartasta. ”Entä jos ajetaan tänne”, hän tökkäsi sormellaan jonnekin rannikon tuntumaan, ”pystytetään teltta, valvotaan koko yö, juodaan ja lohdutetaan Remusta kun se grillaa porkkanoita nuotiolla.”

Remus puristi käden taikasauvansa ympärille. Tällaista oli käynyt ennenkin, muut saivat typerän idean, innostuivat ja yrittivät pakottaa häntä mukaan. Mutta tällä kertaa hän todellakaan aikonut antaa periksi. Hän oli ollut ratissa viimeksi kolme vuotta sitten, ja silloinkin ajanut vain pitkillä rauhaisilla maanteillä isänsä kanssa.

”Älä näytä tuolta, Kuutamo”, Peter sanoi. ”Tästä tulee paras juttu aikoihin.”

”Se on ollut tosi outo viime aikoina”, Sirius analysoi ja rapsutti taikasauvalla päätään. Paidanhelma nous ja paljasti kaistaleen vatsaa.

”Enkä ole”, Remus sanoi.

”Voisitko kerrankin vain innostua jostakin? Joskus voisi kokeilla vähän jotain uutta. Elää jännittävästi”, Sirius huokaisi.

Hän tuijotti Siriusta. ”Minä elän joka kuukausi aika helvetin jännittävästi, Sirius.”

Sirius tuijotti häntä takaisin. James vilkuili heitä kumpaakin.

”Jospa me, tuota noin”, hän selvitti kurkkuaan, ”keksisimme kaikkia osapuolia tyydyttävän kompromissin.”

Kaikki olivat hiljaa.

”Minä voin pyytää Karenia”, Sirius sanoi yhtäkkiä. ”Se osaa ajaa.”

”Mutta sitten pitäisi varoa koko ajan, ettei paljasteta mitään”, James sanoi.

”Mutta siitä voisi olla muita etuja”, Sirius sanoi Jamesille, mutta piti katseen kiinni Remuksessa. ”Lähinnä minulle, siis.”

”En tiedä”, James sanoi hitaasti, ”No ehkä se voisi onnistua, jos –”

”Hyvä on. Minä tulen”, Remus sanoi. ”Ihan sama.”

Sirius hymähti, rojahti takaisin selälleen ja ampui maalitaula suoraan napakymppiin.


*



”Hyvänen aika”, Remus huomasi hokevansa nojatessaan päätä rattiin. ”Hyvänen aika, hyvänen aika, hyvänen aika. Ei. Ei. Ei!”

”Ei mitään hätää, Remus”, James mutisi ja kuulosti siltä, että nyt jos joskus oli hätä. ”Olen melko varma, että jästit voivat korjata peltivahinkoja tuosta vain. Eihän siihen tullut kuin pieni naarmu. Vai mitä Peter?”

”Kyllä vain”, Peter nyökkäili. ”Kerrassaan huomaamaton. Olematon.”

”Se oli koko sivun mittainen rantu ja lommo”, Remus sanoi polvilleen, jotka olivat ainoa asia, jonka hän saattoi nähdä ratin takaa. ”Olen niin pahoillani, Peter. Anteeksi.”

”Ei se mitään”, Peter sanoi ja kohautti olkiaan. ”Kuten ehkä arvaatte, tämä auto ei ollut elämäni ykkösasia. Voi kai sen silti yhä myydä.”

James haroi tarmokkaasti hiuksiaan, jotka olivat valahtaneet silmille Remuksen hätäjarrutuksen seurauksena.

”No tuota. Entä jos jättäisimme jästille jonkun korvauksen?”

”Meillä ei ole rahaa. Ei todellakaan korjauksiin riittäviä summaa”, Remus mutisi ja rutisti silmiä kiinni. Hän yritti muistella mitä isä teki näissä tilanteissa. Pitäisikö hänen odottaa, että kuljettaja tulee takaisin? Pitäisikö heidän, Remus kauhistui, vaihtaa vakuutustietoja?
 
”Entäs Sirius?” Peter kysyi.

”Hyvä idea, jätetään Sirius korvaukseksi!”

Peter ei edes vilkaissut Jamesia. ”Eikun että minne se ryntäsi? Sillähän on rahaa.”

”Sirius ei taida olla oikein väleissä suvun rahakirstun kanssa.”

Remus ei vieläkään täysin käsittänyt mitä oli tapahtunut. Alkumatka oli sujunut ihan hyvin. Peter ja James olivat hoilottaneet Beatlesia ja riidelleet huispauksesta, Sirius oli tuijottanut hiljaa ulos ikkunasta ja näyttänyt hyvältä ja Remuksen alkupaniikki oli ehtinyt sulaa ujosti versovaksi innostukseksi. Esikaupunkialueella Peter oli osoittanut mestarillista kärsivällisyyttä ja hahmotuskykyä tulkitessaan valtavaa jästikarttaa, ja Remus oli juuri alkanut tuntea olonsa jopa suhteellisen levolliseksi, kun James varoittamatta ilmoitti pissaavansa takapenkiltä löytämäänsä tyhjään muovipulloon turhien pysähdysten välttämiseksi.

Sen jälkeen kaikki oli tapahtunut aika nopeasti. Sekä Remus ja Peter olivat karjaisseet jokseenkin samanaikaisesti että et helvetissä pissaa, Remus oli lyönyt jarrut pohjan heti ensimmäisen huoltoaseman kohdalla ja kurvannut niin äkäisesti sen pihaan, että tuli törmänneeksi parkissa seisoneeseen minibussiin.

”Hyvänen aika.” Hänen äänensä alkoi muistuttaa uikutusta.

”No niin”, Peter sanoi. Hän oli noussut ulos autosta tarkastelemaan vahinkoja. ”Minä luulen, että meillä on vain yksi vaihtoehto. James, sinun täytyy jättää kuskille lapulla vanhempiesi osoite.”

”Mitä? Ei.”

”Ihan totta. Meillä ei ole rahaa. Ei ainakaan minulla, eikä minun äidilläni, eikä kyllä Remuksellakaan.”

”Eikö me voitaisi vain, tuota noin, kaasuttaa karkuun?” James sanoi.

”Ei?” Peter arveli.

”Ei”, Remus vahvisti.

”Kyse ei ole siitä, etteikö vanhemmillani olisi varaa korvata tätä”, James sanoi, ”minä vain – minä vain niin kovasti toivoin saavani Puhtolakaisu vitosen lahjaksi tänä kesänä.”

”James, sinä olet melkein kaksikymmentä. Hanki omat luutasi!”

”Missä helvetissä Sirius on?” Peter sanoi.

Remus tunsi yllättävää mutta hyvin todellista tarvetta lyödä jokaista hänen ystäväänsä naamaan mahdollisimman lujaa. Sen sijaan hän päätti nousta autosta ja mennä tutkimaan minibussia tarkemmin. Ford Cortina oli kärsinyt paljon pahemmin, se oli selvää, mutta bussissakin oli naarmuja. Hän kuuli Jamesin ja Peterin väittelevän autossa siitä, kannattiko Jamesin todella toivoa vanhemmiltaan Puhtolakaisu vitosta vai olisiko Komeetta kolmonen varmempi valinta.

Hän potkaisi rengasta silkasta turhautumisesta.

”Mitä tiesin”, hän tiuskaisi kivistävälle varpaalleen. ”Minä tiesin, että tämä on helvetin huono idea.”

”Entä jos et rikkoisi sitä autoa enempää”, Siriuksen matala ääni kehotti lievästi huvittuneena.

”Missä sinä olet ollut?” Remus kysyi.

”Kävin soittamassa Karenille huoltoasemalta.”

”Osaatko – osaatko sinä käyttää puhelinta?”

”Totta kai osaan, minähän tapailen lähes yksinomaan jästityttöjä.”

Remuksen teki mieli huomauttaa, oli valitettavan hyvin perehtynyt kämppiksensä seuraelämään eikä tarvinnut siitä lisämuistutusta.

”Karenin isä nimittäin”, Sirius sanoi laiskasti, nojasi Ford Cortinaan ja katseli minibussin naarmuuntunutta kylkeä, ”omistaa autokorjaamon. Ja minä kysyin Karenilta, voisiko hänen isänsä korjata hänen poikaystävänsä kolhiman minibussin peltivahingon pienellä alennuksella.”

”Mitä Karen sanoi?” Remus henkäisi.

”Se sanoi, että tuskin.”

Vittu, Sirius!”

”Se sanoi, että se onnistuu mojovalla alennuksella. Siunattu tyttö.”

Remuksen seuraavat sanat peittyivät autosta kuuluvaan riemunkarjaisuun, mikä saattoi olla ihan hyvä, sillä hän oli niin helpottunut ettei varmasti olisi pystynyt kontrolloimaan sitä mitä suustaan päästi.

”Hieno homma, kaverit!” James sanoi ja pomppasi ulos autosta nopeudella, joka sai Remuksen muistamaan pojan urheilutaustan. ”Nyt, olettaen että pullovaihtoehto aiheuttaa yhä yleistä pahennusta – suonette anteeksi –”

James poistui huoltoaseman suuntaan. Remus kääntyi takaisin Siriukseen päin.

”Minulla ei tosin varmaan ole rahaa siihenkään.”

”Minulla on”, Sirius sanoi ykskantaan, taputti häntä olalle, avasi autonoven ja hävisi takapenkille.

Hän löysi hansikaslokerosta lyijykynännysän ja palan paperia, ja kirjoitti siihen Siriuksen saneleman osoitteen.

”Eiköhän sitten mennä”, James sanoi hävyttömän hyväntuulisena paukautettuaan autonoven kiinni. ”Se Karen vaikuttaa laatutytöltä, Sirius, pidä siitä kiinni.”

”Harmi vain, että Peterin kauniin metsänvihreä Ford ei ole enää yhtä kaunis”, Sirius sanoi.

”Se ei ole metsänvihreä. Se on enemmän, en tiedä, irlanninvihreä.”

”No ei ole”, Sirius sanoi. ”Sanoisin, että tumma merenvihreä.”

Peter epäili, ettei värisävyjen pohtiminen ollut välttämättä kaikkein miehekkäin pohdiskelunaihe. Remus oli jo vastaamassa kun Sirius sanoi silmät siristettyinä: ”En tiedä sinusta, Peter, mutta minä inhoan sitä, kun joku yrittää määritellä minun puolestani mikä on minulle sopiva keskustelunaihe ja mikä ei.”

Remus vilkaisi Siriusta taustapeilistä ja sai kiinni katseen, ja tuttu hulmahdus sai suupielet leviämään hymyyn.

”Ehkä olet oikeassa, Kuutamo”, Sirius sanoi. ”Ehkä se on enemmän irlanninvihreä.”


*


He pystyttivät Peterin äidin teltan ruohoiselle tantereelle meren ääreen. Remus ei ollut aivan vakuuttunut Jamesin valitsemasta telttapaikasta, mutta ei jaksanut enää väittää vastaakaan. Näköalat olivat erinomaiset, sitä hän ei voinut kieltää, mutta muutaman kymmenen metrin päässä kalliot tippuivat dramaattisesti mereen eikä Remus uskonut yhdenkään leijutusloitsun pelastavan heitä murskautumasta humalassa rantakiviä vasten.

”Joskus pitää tehdä tällaista”, Sirius vakuutti hänelle kun he istuivat kivillä katsomassa maisemaa. ”Joskus pitää pystyttää teltta lähelle jyrkännettä.”

Tuuli tanssitti Siriuksen tummia hiuksia ja aurinko paistoi punaisena alaviistosta, ja Remus oli omituisen tietoinen siitä, miten se varmasti korosti hänen kasvojensa arpia. James ja Peter yrittivät saada nuotiota syttymään – James kasvot olivat noesta mustat – ja Sirius katsoi häntä taas rypistäen kulmiaan, kuin yrittäisi lukea ajatukset suoraan hänen päästään.

”En haluaisi jankuttaa, eikä se ole tapanakaan, ja jos kyse on oikeasti jostakin, mistä et halua puhua minulle, se on ihan okei… mutta Remus, mikä sinua vaivaa?”

Remus nielaisi ja nosti käden hiuksiinsa. Aallot jyskivät rantakallioon ja veri jyski korvissa. Se oli kestänyt kaksi vuotta, ja se oli naurettavan pitkä aika olla sanomatta tai tekemättä mitään. Milloin se oli alkanut, hän ei ollut ihan varma, ehkä niissä juhlissa Rohkelikon huispausvoiton jälkeen, joissa Sirius oli ollut aika kännissä ja lepuuttanut päätä hänen olkaansa vasten ja hän oli tuntenut omituista lämpöä, joka ei taatusti ollut johtunut tuliviskistä – tai ehkä siitä, kun hän oli erityisen pahan täysikuun jälkeen ollut sängyssä kolme vuorokautta, ja Sirius oli ollut hänen vierellään koko ajan, välillä ihmisenä ja välillä koirana – tai ehkä siitä, kun hän oli nähnyt Siriuksen hyppäävän järveen muodonmuutostentin jälkeen ja vesi oli pärskynyt ja Sirius oli ollut alasti, ja hän oli huomannut välttävänsä katsomista niin paljon, että se oli jo omituista.

Kaksi vuotta.

”Minä luulen”, Remuksen kurkku oli kuiva, ”minä luulen, että tässä on kyse siitä –”

”Hei, Kuutamo, Anturajalka, tulkaa – se palaa!”

Remus kääntyi nopeasti katsomaan, että Jamesin ilmoitus koski varmasti nuotiota eikä telttaa, ja Siriuksen kasvot levisivät niin onnelliseen hymyyn, ettei hän raaskinut sanoa mitään.

Peter avasi tonttuviinipullon (”Ei ollut varaa parempaan, kaverit, kyllä tämäkin toimii!”) ja he grillasivat paprikoita ja kesäkurpitsaa, sillä James oli heti teltanpurun jälkeen iskenyt Remukselle näyttävästi silmää ja ilmoittanut unohtaneensa pihvit ja makkarat kotiin, minkä johdosta Sirius oli lähes motannut häntä.

Tuuli kävi kylmäksi, ja Remus veti takin vetoketjun leukaan asti. Ulapalla alkoi olla pimeää, ja hänen ajatuksensa alkoivat olla sillä tavalla pehmeitä, jollaisiksi vain tonttuviini saattoi ne muuttaa. James kertoi aikovansa kosia Lilyä, Peter räpytteli silmiään erityisen paljon onnitellessaan ja James päätyi peittämään silmänsä hihalla. Remus hymyili järsiessään kylmää ja nokista paprikaa ja juhlallinen Sirius päätti antaa Jamesille kunnian valita nukkumapaikan ensimmäisenä teltasta.

 Meren äänet tuntuivat kaikuvan kovemmin yötä myöten, mutta oikeastaan ne eivät haitanneet Remusta, nehän olivat kuin toinen pulssi, tasainen rytmi, joka peitti hänen oman vartalonsa omituiset reaktiot siihen, kun Sirius soitti kitaraa tai vaihtoi paitaa tai unohtui hymyilemään hänelle nuotion toiselta puolelta.

Vuorokauden vaihtuessa ajatus muuttui pehmeästä kompuroivaksi ja katkeilevaksi. Hän huomasi nauravansa Jamesin nokisille laseille ja tunsi Siriuksen tukevan otteen hänen käsivarrestaan. Peterin ääni ehdotti, että hänen kannattaisi ehkä mennä jo nukkumaan ja joku, joka tuoksui jollekin hyvälle hajusteelle ja nahkalle ja häivähdykselle tupakkaa saattoi hänet telttaan.

”Remus”, Siriuksen ääni sammalsi hänen vierestään. ”Kuuletko sinä – kuuletko sinä minua, Remus? Kuutamo?”

”Joo”, hän mutisi. Hän yritti pitää silmiään auki ja näki tumman hahmon kumartuneen yläpuolelleen.

”Onko huono olo?”

”Ei”, Remus sanoi, ja se oli totta, hän oikeastaan halusi vain nukkua ja että Sirius asettuisi siihen hänen viereensä ja painaisi kasvonsa hänen kaulaansa vasten ja he voisivat maata siinä liikkumatta koko yön.

”Minä menen vielä ulos”, Sirius sanoi ja veti makuupussia kömpelösti hänen päälleen. Hän huomasi haparoivansa Siriuksen kättä pimeässä.

”Älä – älä mene.”

Remus päästi silmänsä kiinni, puristi Siriuksen kämmentä, hänen täytyi sanoa vielä jotain, hän ajatteli epämääräisesti, sillä olihan yö ja hän saisi nukkua Siriuksen vieressä ja he olivat, varjelkoon, telttailemassa yhdessä, he olivat tulleet tänne tumman merenvihreän Ford Cortinan kyydissä ja –

”Sirius –”


*


Aamu tuli pistävänä auringonpaisteena ja päänsärkynä. Remus heräsi siihen, että James vaikeroi puolitokkurassa hänen vieressään. Peter oli käpertynyt sikiöasentoon Jamesin viereen ja halasi tyynyä ja Sirius nukkui toisella puolella telttaa kaikki raajat levällään.

Remus käveli ulos ja antoi merituulen puhaltaa kasvoille.
« Viimeksi muokattu: 06.01.2018 00:47:14 kirjoittanut Kaira »
hiukset lunta, niin korkealla lentää -
fikkilistaus

Gernumbli

  • ***
  • Viestejä: 208
  • Sisimmässään pieni kiusankappale
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #1 : 04.07.2017 03:56:56 »
Yhyyyy, miten nokkelan hilpeää tekstiä jälleen (ja sopivan vakavaa myös...) Koska on yö ja virnistelen yhä, niin haluan listata hihityttäneet asiat (mikä ei toivottavasti häiritse/haittaa).

 päätti päivänsä traagisessa teepannuonnettomuudessa
Jaahas :DDd sitä paitsi Cyneheard kuulostaa varsin riemastuttavan Pottermaiselta ja aateliselta, hahaa

– päätyi Peterille, joka ei missään nimessä halunnut sitä.
”Minä en missään nimessä halua tätä”, Peter sanoi –

Apua, en edes ymmärrä mikä tällasen näennäisen vakavamielisen toiston humoristisuuden aiheuttaa, mutta ahahaaa ja miten hupaisan kärttyisä Peter

"Siinä on niin hienot renkaatkin. Pyöreät"
Pyöreät! Ja Sirius kommentoimassa yhtä vakavana partaansa naureskellen

”Tis- tis- rinnat. Kivat rinnat. Kauniit”, Remus sanoi, punehtui kaulasta ohimoille asti
Voi parkaa :Dd Ja eiköhän kehumaan moottoria! (Ai niin, sanoinko jo, että tämä yksityiskohtaisuus tekee kaikesta varsin uskottavaa ja aiheuttaa mukavan rauhallisen ajankulun tekstiin?)


Sirius tiskasi ihan mielellään, erityisesti pienessä krapulassa, jolloin hän kuulemma tunsi suurta maailmantuskaa, moraalista kadotusta ja Walburga Mustan hengen läsnäoloa. Tiskaaminen, Sirius oli selittänyt eräänä sunnuntaiaamuna Remuksen lukiessa lehteä, oli ennen kaikkea puhdistautumisriitti.
 
Walburga Mustan henki :D otan osaa! Taas tätä Siriusta, voi apua, tunnen jotenki suunnatonta hellyyttä sun hahmoja kohtaan tyyliin aina

Sirius, joka oli ilmeisesti jo kyllästynyt lehteen ja traktoreihin joissa oli tehokkaan näköiset moottorit,
No nimenomaan ne!

"Luoja, Kuutamo, käyttäisit sauvaa. Eikä todellakaan ole metsänvihreä, ehkä... ehkä rypäleenvihreä."
*yöllistä höhö-äännähtelyä*

Tässä välissä mua henkilökohtaisesti huvitti tuo liiduilla tehty maalitaulu ja Remuksen yksimielinen ignooraus, kuten myös Jamesin "levolliset" pulloonpissaamisaikeet.

Kyllä vain”, Peter nyökkäili. ”Kerrassaan huomaamaton. Olematon.”
Peter! <3 Mua aina säälittää, miten hirveän negatiivinen kuva Peteristä luodaan, vaikka tuskin se lopulta ihan tyhjän päiten on ollut porukassa. Ihanan yhteisöllistä voih. (Tuntuu että tulen myöskin katumaan tätä voihkinan ja toitotuksen täyteistä kommenttia aamusella, mutta jaa)

”Entäs Sirius?” Peter kysyi.
”Hyvä idea, jätetään Sirius korvaukseksi!”

...apuaaa

”Kyse ei ole siitä, etteikö vanhemmillani olisi varaa korvata tätä”, James sanoi, ”minä vain – minä vain niin kovasti toivoin saavani Puhtolakaisu vitosen lahjaksi tänä kesänä.”
Niiiin Jamesia että. Ja eikun sitten pieni kustannuksiin ja tehokkuuteen liittyvä takapenkkiväittely asiasta...

Remus kääntyi nopeasti katsomaan, että Jamesin ilmoitus koski varmasti nuotiota eikä telttaa
Hahaaa! ja hellyyttävä tuo tonttuviinin jälkeinen tunne, kosinta-aikeet, miten kevyttä ja mukavaa kaikki on

Remus hymyili järsiessään kylmää ja nokista paprikaa ja juhlallinen Sirius päätti antaa Jamesille kunnian valita nukkumapaikan ensimmäisenä teltasta
Järsiessään! Voi voi

varjelkoon
Tää tiivistää mun Remus-mielikuvan parhaiten ikinä. Olipa melankolisen pehmeä ja mukavasti hälventyvä loppu! Huomaan että tuun kirjoitelleeksi pisimpiä ja vellovimpia kommentteja tähän aikaan yöstä, mitä en ole oppinut oikeen sulattamaan itsessäni, mutta jospa se ei tosiaan hurjasti haittais. Tällasia vaihtelevia (mielenkiintosia) tekstejä on hauskinta lukea ja kommentoida imo, joten ehkä se on osasyy.

Pidemmittä löpinöittä, kiitos ja hei!

T. Gernumbli
« Viimeksi muokattu: 04.07.2017 04:04:46 kirjoittanut Gernumbli »
"Gnome saliva is enormously beneficial! Luna, my love, if you should feel any burgeoning talent today — perhaps an urge to sing opera or to declaim in Mermish — do not repress it! You have have been gifted by the Gernumblies!"
-Xenophilius Lovegood, Harry Potter and Deathly Hallows

toyhto

  • ***
  • Viestejä: 923
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #2 : 05.07.2017 14:49:51 »
Aaaa ihanaa!! Olin suurin odotuksin liikkeellä jo tarinan esitietojen kohdalla, genren "huumoria" lainausmerkkeineen oli niin hauska että melkein nauroin jo sillekin. Ja siis, lainausmerkithän on tietenkin oikeasti turhat koska tämä ensimmäinen lukukin jo hymyilytti ja nauratti ihan ääneenkin aivan jatkuvasti, tuon genre-merkinnän jälkeen seuraavaksi jästi-isosedän etunimen kohdalla, ja sitten seuraavassa virkkeessä, ja vaikka tajusin aika nopeasti että lempihuumorikohtien tästä tarkoittaisi oikeasti että lainailisi melkein koko tekstin, niin yritin kuitenkin!


Lainaus
mutta jostakin kohtalonoikusta hänen tarkkaan vaalittu aarteensa, vihreä Ford Cortina Mark III, päätyi Peterille, joka ei missään nimessä halunnut sitä.

”Minä en missään nimessä halua tätä”, Peter sanoi kahdeskymmenestoinen kesäkuuta kun auto viimein toimitettiin hänen äitinsä talon pihaan.

Aaah tuo edellisen kappaleen lopetus ja sitten Peterin suorasanainen ilmoitus, Peter ei vissiin halua sitä autoa :D


Lainaus
"Kuulostaa omituiselta. Sitäkö jästit tekevät autoilla? Retkeilevät?

"Niin. Ja yrittävät tehdä vaikutuksen muihin jästeihin."

Sanottakoon nyt että tykkään ylipäänsäkin kovasti tämän tarinan autoteemasta koska tässä tuntuu olevan vähän sellaista että kukaan ei oikeastaan tiedä mitä autosta pitäisi ajatella tai mitä sillä pitäisi tehdä ja niinpä tässä jotenkin hurmaavasti on kaiken keskiössä auto mutta ilman sellaista minulle, tuota, jästinä tuttua autoilun normaaliutta ja arkipäiväisyyttä. Esimerkiksi tuo Remuksen kömpelö selitys siitä että minne autolla voisi mennä oli aivan mahtava ja erityisesti vaikutuksen tekeminen muihin jästeihin oli niin ihanan absurdin kuuloinen tässä vaikka tavallaan myös niin totta!


Lainaus
”Ja helvetisti juomista. Ja makkaroita”, James suunnitteli. Peter nyökkäsi innostuneena.

”Minä en syö makkaroita”, Remus huomasi melkein karjuvansa, ”minä en syö lihaa ollenkaan!”

Ja nautin suuresti myös Remuksen haluttomuudesta lähteä mihinkään ja varsinkaan ajaa autoa (minkä kyllä ymmärtää, Remus on varmaan ainoa tässä jolla on mitään hajua siitä millainen juttu auto oikeasti on ja siis myös ainoa joka tajuaa ettei oikeasti kannattaisi lähteä ajamaan pitkää reissua kolmen kahjon kaverin kanssa jos on viimeksi ajanut kolme vuotta sitten jossain pikkutiellä isän kanssa). Mutta tähän kohtaan jotenkin ihan mahtavasti tuntui huipentuvan se Remuksen turhautuminen ja samaistun myös kovasti Remukseen, voi Remus! :D Ai niin, ja ilahduin suuresti siitä että James lopulta ystävällisesti unohti pihvit kotiin!


Lainaus
”Entäs Sirius?” Peter kysyi.

”Hyvä idea, jätetään Sirius korvaukseksi!”

Ja tällekin nauroin ääneen, tämä tuli vaan niin puun takaa mutta oli myös niin looginen seuraus dialogin aiemmista jutuista :D


Auton ja autokulttuurin hämmästelyn, nokkelan huumorin ja Remuksen samaistuttavan vastahakoisuuden lisäksi tykkään tietenkin hurjasti tuosta Remuksen haikailusta, parissa kohdassa jo melkein sydäntä tykytti, erityisesti tuossa missä Sirius saatteli Remusta telttaan. Voih! Odotan innolla jatkoa ja sydän syrjällään Remuksen tulevia haikailuja! Ja lisäksi olen vähän hämmentynyt siitä että kirjoitin just tänä aamuna Remusta ja Siriusta retkellä, nuotiota ja nokea ja kaikkea ja tietenkin Remuksen haikailua, ja sitten kun olin postannut sen niin tajusin että sultahan on tullut uusi tarina ja siinähän on myös nuotiota ja nokea ja haikailua! :D

//Muokkaanpa vielä tätä viestiä, en voi uskoa että unohdin fiilistellä Remuksen reaktiota siihen hansikaslokeron pornolehteen ja Siriuksen ihailemaan naiseen, se oli jotenkin niin ihastuttavan kömpelö ja sellainen että hmmmm mikäs nyt on oikea tapa reagoida tähän asiaan ja sitten se traktorin moottorin ihailu siihen perään ei kyllä auttanut tilannetta paljoakaan :D Ja elättelen lämpimiä toiveita että Sirius älyäisi jossain vaiheessa että mikä on pielessä (tai että Remus uskaltaisi kertoa!) ja mitä se on se jästityttöjen deittailu Siriukselta, symppaan kyllä Remusta täysin siinä että ikävää käytöstä on sellainen vaikka saisi alennusta auton korjaamisesta ja kaikkea! (tai no Remus suhtautui asiaan tietysti hyvin jalomielisesti mutta minä olen Remuksen puolesta tuohtunut) :D
« Viimeksi muokattu: 05.07.2017 14:54:13 kirjoittanut toyhto »
Avatarista kiitos Ingridille!
Ficcini Finissä.

Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 833
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #3 : 05.07.2017 21:07:52 »
Ihana! Tämä on oikeasti humoristinen ja hauska, livahtamatta juurikaan myötähäpeän puolelle. Onnittelut! Ja sitten kun tässä on vielä Sirremus haikailua, niin nams.

Ensinnäkin, minäkin virnistelin kovasti jo alussa, kun auto periytyi Peterille, joka ei missään nimessä halunnut sitä. Yritän nyt poimia tähän lempikohtiani:

Lainaus
Sirius tiskasi ihan mielellään, erityisesti pienessä krapulassa, jolloin hän kuulemma tunsi suurta maailmantuskaa, moraalista kadotusta ja Walburga Mustan hengen läsnäoloa. Tiskaaminen, Sirius oli selittänyt eräänä sunnuntaiaamuna Remuksen lukiessa lehteä, oli ennen kaikkea puhdistautumisriitti.

Remus lukee lehteä (se on välttämätöntä) ja Sirius tiskaa! Hihhiih, sitten nuo Siriuksen tuntemukset! En kyllä kadehdi maailmantuskaa, moraalista kadotusta ja Walburga Mustan hengen läsnäoloa, mutta se huvittaa suuresti ja tuntuu jopa realistiselta. :'>

Lainaus
Minä en aja”, Remus sanoi ties kuinka monennen kerran, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.

Remus parka. Kukaan ei huomioi ;>

Lainaus
”Ei mitään hätää, Remus”, James mutisi ja kuulosti siltä, että nyt jos joskus oli hätä. ”Olen melko varma, että jästit voivat korjata peltivahinkoja tuosta vain. Eihän siihen tullut kuin pieni naarmu. Vai mitä Peter?”

”Kyllä vain”, Peter nyökkäili. ”Kerrassaan huomaamaton. Olematon.”

”Se oli koko sivun mittainen rantu ja lommo”, Remus sanoi polvilleen, jotka olivat ainoa asia, jonka hän saattoi nähdä ratin takaa. ”

:''DD Siriuksen korvaukseksi jättäminen oli myös huvittavaa.

Lainaus
Esikaupunkialueella Peter oli osoittanut mestarillista kärsivällisyyttä ja hahmotuskykyä tulkitessaan valtavaa jästikarttaa, ja Remus oli juuri alkanut tuntea olonsa jopa suhteellisen levolliseksi, kun James varoittamatta ilmoitti pissaavansa takapenkiltä löytämäänsä tyhjään muovipulloon turhien pysähdysten välttämiseksi.

Sen jälkeen kaikki oli tapahtunut aika nopeasti. Sekä Remus ja Peter olivat karjaisseet jokseenkin samanaikaisesti että et helvetissä pissaa, Remus oli lyönyt jarrut pohjan heti ensimmäisen huoltoaseman kohdalla ja kurvannut niin äkäisesti sen pihaan, että tuli törmänneeksi parkissa seisoneeseen minibussiin.

Ei voi olla totta! Nauroin ääneen (sisko katsoi oudosti) tälle, koska!!! Jamesin ilmoitus vaikuttaa niin tyyneltä! (Ja toki Peterin kartanlukukin ilahdutti) :'''D
Lainaus
”Onko huono olo?”

”Ei”, Remus sanoi, ja se oli totta, hän oikeastaan halusi vain nukkua ja että Sirius asettuisi siihen hänen viereensä ja painaisi kasvonsa hänen kaulaansa vasten ja he voisivat maata siinä liikkumatta koko yön.

Ja söpöyttä loppuun, hhrrrr. :3 Pidinpidinpidin. Kiitos. <3
Cause if you love somebody like me
Can only mean that you're crazy

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #4 : 29.07.2017 14:52:04 »
Hei voi veljet miten ihania kommentteja, kiitos paljon!!


Gernumbli, kiitos kovasti kommentista, kiva kuulla, että luku onnistui huvittamaan :) Munkin täytyy myöntää, että kaikkein hauskinta on kirjoittaa jonkinlaista draaman ja huumorin yhdistelmää, vaikkakaan ne eivät ehkä kirjallisilta ansioiltaan yllä kaikkein korkeimmalle. Ihanaa, että kirjoitit noin vellovan ja pitkän öisen kommentin, se ilahdutti minua kovasti ;)

toyhto, kiitos paljon!! Tunsin suoranaista velvollisuutta laittaa "huumorin" genretietoihin lainausmerkkeihin, sillä ihmisten huumorintajut eroavat niin kovasti toisistaan, että minun mielestäni huvittavat asiat eivät välttämättä lainkaan huvita muita ja näin ollen olisi jotenkin kamalan itseriittoista julistaa kirjoittavansa huumoria ilman lainausmerkkejä :D Ihanaa, että teksti onnistui jopa naurattamaan välillä!

Isfet kiitos kommentista!! :) Hauskaa, että vähän groteski Jamesin pulloonpissaamiskohta nauratti, sillä se oli mun omia lemppareitakin, hehe. Huomasin, että kun tottunut kirjoittamaan lähinnä angstidraamaista S/R:ää, huumorin maailman sujahtaminen ei tapahtunutkaan niin helposti kuin kuvittelin - onneksi kelmit ryhmänä tarjoaa mainion pohjan hassuttelulle.

 
A/N: Uskollisen hitaaseen tyyliini tarjoilen kakkosluvun! Musta tuntuu, että meno on tässä vähän, hmm, teiniä, mutta hyvänen aika, teinejähän pojat tässä vielä ovatkin, joten kuitataan se vaikka sitten sillä :D Ainakin alkoholia kuluu tässä luvussa taas aivan liikaa, pitäisiköhän mun laittaa jonnekin kirjoitusalkoholikatkolle? Luulen, että tähän tulee tämän jälkeen vielä yksi tai mahdollisesti kaksi lukua.


2. luku


Kun he pääsivät kotiin, Sirius alkoi välittömästi tiskata. Remus istui huokaisten keittiönpöydän ääreen, potkaisi kengät pois ja yritti olla katsomatta Siriuksen takapuolta, joka pyöri luontevasti tiskiharjan tahtiin.

Hän ei ollut aivan varma siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut. Hän oli juonut liikaa, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Hän muisti hämärästi taputelleensa Peteriä olalle samalla kun poika oli kiroillut maahan tippuneen paprikan perään. Hän muisti tuijottaneensa Siriusta, joka hymisi jotakin jästilaulua, joka kertoi ehkä miehestä joka oli tappanut miehen ja oli mitä ilmeisemmin saamassa nyt hermoromahduksen. James oli ehdottanut, että mama-kohdassa voitaisiin laulaa Lily, ja sitten he olivat kaikki pohtineet sitä, sopisiko se ja miksi se ei missään nimessä sopinut.

Sirius oli herännyt pian hänen jälkeensä, hoiperrellut teltasta ulos ja istunut viereiselle kivelle sanomatta sanaakaan. He olivat tuijotelleet merenselkään, ja Remus oli miettinyt, velloiko Siriuksenkin sisuksissa paha olo samaan tahtiin aaltojen kanssa.

”Oliko kiva loppuilta?”
”Ihan kiva”, Sirius sanoi. Ääni oli tavallista karheampi. ”James itki.”
”Miksi tällä kertaa?”
”Hmm”, Sirius puristi silmänsä kiinni yrittäessään muistaa paremmin, ”puhtaasta rakkauden voimasta ja lemmen vaikuttimista.”

Hän olisi nauranut, jos ei olisi pelännyt sisuksiensa kääntyvän ympäri. Sirius oli painanut kasvonsa kämmeniin ja hieronut niitä kuin yrittäen puhdistaa itsensä edellisillan tapahtumista. Se oli näyttänyt hellyttävän koiramaiselta, ja hän oli nostanut kätensä hetken mielijohteesta silittääkseen Siriuksen hiuksia ja poskea, mutta päätynytkin sitten vain taputtamaan selkää.

 Sitten Peter oli kömpinyt ulos teltasta yllättävän pirteän näköisenä esittääkseen täysin hypoteettisen pohdinnan siitä, että jos joku olisi sattunut oksentamaan makuupussin, mikä olisi paras puhdistusloitsu.


Sirius räsäytti lautasen lattialle, kiroili hieman ja huiskautti taikasauvaansa. Remus yritti kulmia kurtistamalla häätää päänsäryn kauemmaksi. Kotimatka oli ollut liian pitkä.

”No niin”, Sirius sanoi kun viimeinenkin lautanen oli kuivattu ja asetettu kaappiin siistiin pinoon.

”Onko parempi olo?”

”Huomattavasti. Ei tarvitse enää ajatella äi- Walburgaa.”

”Sinun pitäisi päästä tuosta yli.”

”Ajattelin vielä päästäkin. Tai sitten vain lopetan ryyppäämisen.”

Iltapäivällä Sirius vetäisi nahkatakin hartioilleen ja lähti tapaamaan Karenia. Remus joutui käyttämään viimeisetkin itsehillintänsä rippeet ettei painaisi nenäänsä ikkunaa vasten.

*

Kun he seuraavan viikon keskiviikkona makasivat kaikki yhdessä heidän olohuoneensa lattialla, Peter kysyi, miten minibussin korjaus sujuu.

”Hyvin”, Sirius vastasi. ”Kuljettaja oli ottanut yhteyttä Karenin isään ja toimittanut bussin korjattavaksi. Ainoa ongelma on, että Karen haluaa minun nyt tapaavan hänen vanhempansa.”

”Miksi?” Remus kysyi.

”Kai hän haluaa, en tiedä, viedä tämän jutun pidemmälle tai jotain.”

”Miksi se olisi ongelma?” James kysyi ”Vanhempien tapaaminenhan on ihanaa!”

”Sinulla on helppo sanoa, Evansit rakastavat sinua.”

”Eivät kaikki Evansit.”

”Tärkeintä on tehdä hyvä ensivaikutelma”, Peter sanoi asiantuntevasti ja yritti tasapainotella olutpulloa vatsansa päällä.

”En minä aio Karenia kosia tai mitään.”

Remus otti pitkän hörpyn pullostaan ja tutkaili sen jälkeen mahdollisimman kiinnostuneen näköisenä etikettiä.

”Niin, onhan siinä riskinsä”, Peter sanoi. ”Puoliveriset lapset saattavat olla täysiä surkkeja. Kuka tällaisena aikana haluaisi surkkilapsia.”

”Peter”, James sanoi ja kurtisti kulmiaan.

”Tottahan se on”, Peter mutisi.

”Mistä lähtien sinä olet miettinyt lisääntymistaktiikoita?”

”Siitä lähtien, kun isosedän-Cyneheardin komea nimi vapautui tulevien sukupolvien käyttöön, tietenkin.”

He pohdiskelivat hetken, miltä pieni Cyneheard Piskuilan Jr. näyttäisi.

”Kauanko te olette nyt olleet yhdessä, Sirius?” James sanoi.

”En todellakaan muista”, Sirius huokaisi ja pyöritti silmiään.

”Kuukauden ja puolitoista viikkoa.” Remuksen ääni tuli aika hiljaa ja syvältä kurkusta.

”Mitä?”

 ”Niin että”, hän selvitti kurkkuaan, ”viisi ja puoli viikkoa.”

Merlin sentään, Kuutamo. Saisiko vielä tuntiarvion?” Peter ja James nauroivat, ja Sirius kohotti kulmiaan.

”No kun sitä – riiustelua -  joutuu seuraamaan lähietäisyydeltä ja – ja – kuuntelemaan yöt pitkät, onko mikään ihme jos alkaa laskea päiviä?” Remus sanoi vasemmalle peukalonkynnelleen.

”No joo. Kuulostaa raskaalta”, James sanoi ja nyökkäsi. ”Sinun pitäisi kostaa se jotenkin. Viedä Siriuksen yöunet. Pitää vähän ääntä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.”

”Älä anna sille mitään ideoita, James”, Sirius sanoi, ”tai se alkaa kolistella teepannuja yhdeltä yöltä.”

”Tarkoitin, että Kuutamo voisi tuoda tänne naisvieraan.”

”Ei se tuo. Remus ei ole edes kätellyt naista sen jälkeen kun koulu loppui ja McGarmiwa antoi sille päättötodistuksen.”

”Ai ”, James sanoi. ”No siinä tapauksessa. Kolistele menemään, Remus. Keitä itsellesi niin paljon teetä kuin haluat.”

”Remus on varmaan jo aika taitava teenkeittäjä nykyään”, Peter sanoi viaton hymy huulillaan.

James virnisti. ”Joo, oikea teenkeittomestari.”

”Keitätkö teetä ikinä vasemmalla kädellä noin niin kuin vaihtelun vuoksi?”

”Älkää nyt kiusatko sitä, pojat. Kyllä joskus rankan päivän jälkeen tekee mieli vain tulla kotiin, rojahtaa sohvalle, löysätä vyötä ja… keittää vähän teetä.”

”Kyllä minäkin voisin keittää teetä ihan vain McGarmiwan kädenpuristus mielessä.”

”Joo, kyllä siitä itse kukin tulee teenkeittomielelle.”

”Ehdottomasti.”

”Ääliöt”, Remus tuhahti ja nousi seisomaan.

”Hei älä nyt”, James sanoi mutta ei voinut lopettaa naurua. ”Remus hei – tule takaisin.”

”Minä käyn tupakalla”, hän sanoi, koska ei keksinyt muuta ja tupakointi tuntui oikeastaan juuri sopivan anarkistiselta vaihtoehdolta siihen hetkeen.

”Ethän sinä edes polta.”

”Poltan kohta sinut, jos et pidä huolta omista asioistasi, Peter.”

 Hän harppoi keittiöön ja etsi kuolleen kaktuksen (lahja Lilyltä, jota hän oli kastellut liikaa) vierestä Siriuksen askin. Hän olisi voinut mennä pienelle parvekkeelle, mutta se tuntui jostakin syystä hieman ahdistavalta ja sitä paitsi muut kelmit näkisivät hänet koko ajan eikä hän missään nimessä halunnut sitä, joten hän hölkkäsi portaikon alas ja sytytti savukkeen vasta alaovella.

Sitten hän yski jonkin aikaa.

”Remus”, Sirius tuli ovesta hänen luokseen.

Hän puhalsi savut poskestaan ulos. Sirius vilkuili häntä syrjäkarein ja sytytti oman tupakkansa.

He olivat hetken hiljaa.

”Sori”, Sirius sanoi sitten.

”Mistä?” Remus tuhahti ja tuijotti Ford Cortinaa, joka oli parkkeerattu vaivalla ja huomattavalla määrällä kirosanoja heidän talonsa eteen.

”Enhän minä tiedä… ehkä sinulla onkin ollut jotakin naisia. Tai – niin. Mistä minä tietäisin.”

”Et tiedäkään.”

”En.”

”Koska se ei ole helkutti soikoon sinun asiasi.”

”Ei niin.”

Sirius nojasi päätään tiiliseinään ja siristi silmiään.

”Levänvihreä, ehdottomasti.”

”No ei kyllä ole.”

Kadun päässä yskähteli pakoputki ja Remus pohti kuinka kauan yhtä savuketta kuului polttaa. Miten hän ei ollut koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota, hänhän vietti melkein kaiken valveillaoloaikansa Siriuksen kanssa? Lopulta Sirius tiputti nysän sormiensa välistä tielle ja tallasi sen kannallaan sammuksiin, ja heti kun se ei vaikuttanut epätoivoiselta matkimiselta, Remus teki samoin.

”Onko – onko sinulla sitten ollut joku?” Sirius kysyi.

”Sirius”, Remus ähkäisi.

”Tiedän, että se ei ole minun asiani, mutta ehkä tästä olisi, tuota, tervettä jutella, eikö vaan? Ei sinun tietenkään tarvitse vastata, mutta olisi ihan kiva tietää. Sinä kuitenkin tiedät minusta suunnilleen kaiken.”

”Valitettavasti.”

Remus vaihtoi painoa jalalta toiselle. Sirius katsoi häntä aika intensiivisesti silmiin, kallisti päätään ja odotti.

”Ei”, hän sai sanottua kengänkärjilleen ja yritti kaikin voimin olla punastumatta.

”Ei ketään?” Sirius varmisti.

”Ei.”

”Ei yhtään salaista tyttöystävää tai yhdenyönjuttua?”

”Ei.”

”Tai – tai poikaystävää?”

Remus nielaisi.

”Miksi sinä sitä kysyt?”

Sirius kohautti olkiaan. ”Ei se olisi mitään ihmeellistä”

”Ei niin”, Remus sanoi aika nopeasti. ”Ainakaan - ainakaan joissakin piireissä.”

Sirius mietti hetken ja sanoi sitten: ”Minäkin olen ollut miehen kanssa.”

”Mi- mitä?”

”Päätösbileissä. Christoffer North.”

”Luulin, että olit päätösbileissä Amber Freemanin kanssa”, Remus sanoi, koska ei osannut sanoa muutakaan. Hän tunsi omituista, laaja-alaista pakotusta rinnassaan, joka oli ilmeisesti aivan uuden tason mustasukkaisuutta. Hän pinnisteli mieleensä kuvan Chrisistä. Pitkä, vaalea huispauskapteeni Korpinkynnestä. Hauska ja terävä. Harteikas, Remus muisti yhtäkkiä, ja kohensi ryhtiään.

”Ai?” Sirius sanoi mietteliäänä. ”Ei, Amber oli huispaushopeajuhlissa. Joka tapauksessa, halusin vain kertoa, että jos sinulla, tuota, olisi poikaystävä tai joku kiinnostava mies, se olisi, tuota, ihan okei.”

”Okei”, Remus sanoi ja tallasi varmuuden vuoksi uudestaan yhä vienosti savuavan tumpin päälle. Sirius katsoi häntä odottavasti ja hän oli aika varma, että hänen täytyisi vielä sanoa jotakin asiaan liittyvää. Hän avasi ja sulki suunsa. Mitä hän voisi sanoa? Että jos se ei haittaisi, jos maailma ei romahtaisi siihen ja heidän ystävyytensä loppuisi välittömästi, hän työntäisi Siriuksen nyt seinää vasten, painautuisi vartaloon, ottaisi nahkatakin rinnuksista kiinni ja suutelisi, ja kun Sirius naurahtaisi tai sanoisi jotain hän katsoisi kiinteästi silmiin, ottaisi ranteesta ja raahaisi yläkertaan, ilmoittaisi Peterille ja Jamesille että ulos täältä ja heti, ja sitten Siriuksen huulet raottuisivat vähän ja silmät olisivat pelkkää pehmeää lempeyttä ja hänen sydämensä ei lakkaisi lyömästä vaan vaatisi häntä jatkamaan, ja kädet, kädet vaeltaisivat –

”Remus?”

”Minä – minulla ei ole ketään, öh, kiikarissa”, hän sanoi ohuella äänellä.

”Selvä”, Sirius sanoi ja laski katseensa viimein alas. ”Mennäänkö me sitten, tuota, takaisin ylös?”

”Joo”, Remus sanoi. Hän odotti, että Sirius poistui rappukäytävään ja hävitti sitten kummankin tumpit huolellisesti taikasauvallaan.

*

Kun James ja Peter lähtivät, Sirius meni suihkuun ja Remus kaivoi esiin kirjan. Hänen teki kovasti mieli teetä, mutta ajatus teenkeitosta oli kerta kaikkiaan pilattu häneltä ainakin joksikin aikaa. Sirius lauloi aika kovaa suihkussa, ääni kajahteli komeasti liejunruskeista kaakeleista ja kantautui taatusti naapureillekin, ja Remuksen huulet nykivät hallitsemattomasti.

 Sirius oli lähdössä Karenin luokse. Hän mietti, pitäisikö sen tuntua pahemmalta kuin se tuntui, mutta ehkä juodut oluet paransivat hänen oloaan tai sitten Siriuksen kanssa käydyn keskustelun nostattama kuplinta rinnassa ei ollut vieläkään täysin laantunut.

Sirius oli ollut yhden miehen kanssa. Se oli sataprosenttia enemmän kuin hänellä, Remus mietti ja tuijotteli kirjan sivua. Millaistakohan se oli ollut? Mitä Sirius oli tehnyt? Mitä se toinen mies oli tehnyt? Oliko, Remus nielaisi, Sirius pitänyt siitä? Tekisikö hän sitä uudestaan? Jonkun kiinnostavan miehen kanssa? Remuksen kanssa? Hän kiemurteli vähän tuolissaan ja käänsi sivua.

”Mitä sinä luet?” Sirius kysyi tullessaan ulos kylpyhuoneesta pyyhe roikkuen – merlin sentään – hyvin matalalla lantiolla.

”Minä – hmm”, Remuksen täytyi toden totta tarkistaa nimi kannesta, tai ehkä hänen täytyi vain etsiä silmilleen jotakin muuta tekemistä kuin Siriuksen vatsan mittaileminen, ” Nazım Hikmetin runoja.”

Sirius käveli hänen eteensä, otti kirjan hänen kädestään – vesipisarat tahrivat sivun – ja luki ääneen.

”Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin

joissa siipirikko lentokone laskeutuu turvallisesti.
Joissa lääkäri hymyillen
 jättää leikkaussalin
ja sokean lapsen silmät
avautuvat näkemään.”


Sirius vilkaisi häntä, hän näki sen silmäkulmastaan tai ehkä vaistosi tai ehkä vain toivoi, mutta ei hän pystynyt katsomaan suoraan takaisin.

”Joissa ihmiset seisovat
ja jonottavat runoilijoitten kirjoja
Joissa rakastavaiset tapaavat
eikä kukaan menehdy kaivaten
leipää, ruusuja, aurinkoa ja vapautta.”


Hän nypläsi villapaitansa hihaa. Siriuksen matala ääni lausumassa hänen lempirunoaan – päiväoluiden jälkeinen pieni humala takaraivossa ja pyyhe Siriuksen lantiolla ja vaimeat kadunäänet jotka kantautuivat keittiönikkunan raosta, lapsien etäiset huudot, tupakan vieno tuoksu ja – ja hän tunsi omituista irrallisuutta itsestään ja siitä hetkestä, ikään kuin sitä ei oikeasti tapahtuisi ja jos tapahtuikin, hän seurasi sitä katonrajasta täysin ulkopuolisena.

”Lähettäkää minulle kirjoja
jotka päättyvät hyvin
Sillä kerran myös
meidän tuskallinen rohkea
tarinamme päättyy hyvin.”


Sirius nosti päänsä kirjasta.

Pitkä hiljaisuus päättyi kadulta kaikuvaan humalaiseen kiroiluun.

”Eikö – eikö sinun pitäisi mennä pukeutumaan?” Remus kysyi varovaisesti.

”Pitäisi”, Sirius sanoi ja näytti sillä sekunnilla huomaavan, että hän oli todella pukeutunut pelkkään kauhtuneeseen pellavapyyhkeeseen ja valutti pientä lätäkköä olohuoneenlattialle. ”Joo. Karen odottaa minua.”

”Tietenkin”, Remus sanoi ja kurkotti ottamaan kirjansa takaisin.

”Me ajateltiin mennä pitsalle. Olisitko – olisitko halunnut tulla mukaan.”

”En.” Remus mietti kauhuissaan, miten hän istuisi jossakin nuhjuisessa pitseriassa katsomassa Siriuksen ja Karenin kuhertelua kunnes lopulta sekoaisi ja kumauttaisi molemmilta tajun kankaalle paperiserviettitelineellä ja ripottelisi oreganoa päälle. ”Ajattelin vain ottaa rennosti tänään.”

”Millä tavalla pitsa on sinusta stressaavaa?” Sirius hymähti ja pujahti makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.
 
*

Remus meni sänkyyn verrattain aikaisin, mutta ei tapansa mukaan nukahtanut ennen kuin Sirius tuli kotiin kello 00:22.

”Remus?” Siriuksen kuiskaavasta äänessä kaikui kevyt humala. ”Remus, oletko hereillä?”

Hän ei reagoinut mitenkään, ei edes liikahtanut.

”Remus, minulla on asiaa.”

Hän raotti silmiään sen verran, että näki ovenraosta lankeavan valokeilan lattialla sängyn vieressä.

”Remus?” Sirius yritti vielä, otti kaksi askelta häntä kohti, hänen ihokarvansa nousivat pystyyn.

Sirius lähti ja sulki oven perässään.

*

Torstaina he istuivat baarissa, koska kumpikaan heistä ei ollut ostanut ruokaa, eivätkä Peter ja James olleet tuoneet sitä useista aneluista huolimatta. Tyhjään mahaan juominen oli typerää, Remus huomautti, mutta Peter huomautti takaisin, että he olivat yhdeksäntoistavuotiaita ja silloin kuuluikin tehdä typeriä asioita. Kyllästyneen näköinen pubinomistaja toi heille tuopilliset halvinta olutta, ja Sirius sytytti välittömästi tupakan.

”Karenin isä Robert lupasi vilkaista myös Ford Cortinaa.”

”Mihin hintaan?” Peter kysyi.

”Ilmaiseksi tietenkin”, Sirius sanoi.

”En edes halua tietää, miten suostuttelit hänet.”

”Hämäytin tietysti.”

”No tietysti.”

”Yksi vodka, kiitos.” Kaikki kääntyivät katsomaan Remusta.

”Remus?”

Hän vilkaisi heitä ja kohautti olkiaan.

 Päivä oli ollut kaikin tavoin outo. Sirius oli tullut kotiin huulipunatahra kauluksessa, mikä oli saanut aikaan omituisia pistoksia Remuksen rinnassa. Hän oli viettänyt iltapäivän lukemalla Sotaa ja rauhaa mielenosoituksellisen hiljaisuuden vallassa. Sirius oli kysynyt mikä hänellä on, kertonut kolme vitsiä, polttanut tupakan, huutanut vähän ja lopulta murjottanut myös. He olivat lähteneet baariin puhumatta sanaakaan, ja askel askeleelta Sirius oli vajonnut synkeämpään tilaan ja sitten paikan päällä muuttunut jäisestä lähes maanisen riehakkaaksi, sellaiseksi, joka tuntui houkuttavan kaikkia lähiseudun naisia ja ilmeisesti silloin tällöin miehiäkin, Remus ajatteli katkerasti, ainakin erityistilaisuuksissa kuten koulunpäättäjäisjuhlissa.

Pubinomistaja kopautti lasin hänen eteensä. Hän huomasi Siriuksen tuijottavan häntä silmät kapeina.

Totta kai hän tiesi Siriuksen tämän puolen. Se oli se sama Sirius, joka nosti jalat pulpetille muodonmuutostunnilla röyhkeä ilme kasvoillaan ja tiputti Kalkaroksen aamiaismehuun hiustenlähtöherukkaa. Sama Sirius, joka kyllästyessään paljasti heidän syvimmän salaisuutensa pojalle, joka vihasi heitä ja tappeli humalassa puolipeikkojen kanssa. Sama Sirius, joka julisti ettei hänellä ole veljeä ja aloitti tupakanpolton kolmetoistavuotiaana ärsyttääkseen vanhempiaan. Mitä kauemmin he olivat tunteneet, sitä harvemmin Sirius enää käyttäytyi niin, mutta joskus, silloin tällöin ja oikealla tavalla ärsytettynä se Sirius palasi.


”Meidän pikku-Kuutamolla, Kuunsirpillä, Susihukalla taitaa olla taas runollinen masennuskausi menossa.”

Remus maksoi vodkastaan.

”Ihan totta. Olisiko pitänyt ottaa kirja mukaan, Remus?”

”Rentoudu, Anturajalka”, James sanoi. ”Remushan vain pitää hauskaa.”

”Joo, se onkin ihan riemurailakasta seuraa. Yksi vodkashotti, hyvänen aika pojat, laittakaa pöllö elämänkertakirjureillenne, äideille ja jalkavaimoille, tänään on selvästi suuri ilta.”

Viina poltti Remuksen poskien sisäpintaa ja kurkunpäätä, mutta hän piti kasvonsa tiukasti peruslukemilla. Peter vilkuili vähän levottomasti Siriuksesta häneen ja takaisin. Hän antoi katseensa kiertää baaria. James alkoi puhua huispauksesta, ja hiljaisuus muiden välillä suli hiljalleen normaaliksi rupatteluksi.


Toisella puolella pubia istui iloinen seurue, pari jästinaista ja -miestä. He nauroivat ja juttelivat vilkkaasti, ja Remus vilkuili heitä ensin vähän, ja sitten vähän lisää. Miehistä pidemmällä oli hentoja naururyppyjä silmäkulmissa, hyvin muodostunut nenä ja terävä ryhti. Mies sattui katsomaan heidän pöytänsä suuntaan, heidän katseensa kohtasivat ja Remus tunsi outoa kutitusta alavatsassaan.

”Kaunis, eikö vain?” Peter katsoi häntä merkitsevästi.

”Häh?” Remus sanoi ja näytti varmaan aika säikähtäneeltä, sillä Peterin ilme oli hämmästynyt.

”Tuo punapää tuolla.”

Hän tajusi Peterin puhuvan toisesta seurueen naisesta. ”On”, hän sanoi ja laski katseensa kämmeniin.

”Kumpi menee? Vai heitetäänkö sirppiä?”

”Anteeksi?”

”Että kumpi menee juttelemaan?”

”Riippuu tietenkin siitä, haluaako tyttö iltansa päättyvän runonlausuntaan vai ei.” Siriuksen äänensävy oli laiska.

”Sirius.”

”Kaikkihan me tiedetään, että Remus ei saisi täältä edes baarijakkaraa mukaansa.”

”Mikä helvetti sinua vaivaa tänään, Anturajalka?” James sanoi yllättävän tiukasti.

”Tai ehkä se ei tullut tänne etsimään naista tai baarijakkaraa.”

Remuksen sydän jätti lyönnin väliin.

”Ehkä Remus etsii täältä jotain ihan muuta.”

”Mitä?” Peter kysyi.

”Anna jo olla, Sirius.”

”Käynkö minä kysymässä sinun puolestasi, Remus? Menenkö kysymään? Sano vain niin minä menen.”

Hän tuijotti Siriusta, joka tuijotti häntä takaisin ja hymyili ontosti.

”Menenkö?” Sirius toisti hiljaa.

”Älä”, hän sanoi.

”Se on siis totta”, Sirius sanoi ja kallisti päätään tutkivan näköisenä.

Hän puristi kädet nyrkkiin pöydän alla.

”Selvä sitten. Katsotaan mitä tapahtuu”, Sirius sanoi, nousi seisomaan, haroi hiuksia kädellään ja lähti kohti seuruetta. James katsoi otsa rypyssä hänen peräänsä, Peter naputti hermostuneesti pöydän pintaa. Musiikki soi liian kovaa, Remusta huimasi vähän.  Hän hyppäsi ylös, sanoi hyvin hämmentyneille Peterille ja Jamesille hyvät yöt ja puolittain juoksi ulos pubin ovesta.

Kadulla hän hengitti kolmesti ja käveli sitten hitaasti kotiin.

*

Hän heräsi aamulla siihen, että joku elämänkovettama kaupunkitintti lauloi raakkuvaan sävyyn hänen ikkunansa alla. Aurinko häikäisi ja hän rutisti silmiään tiukemmin kiinni, eikä heti ymmärtänyt miksi tunsi olonsa niin levottomaksi. Sitten raskas paino tuntui laskeutuvan hänen päälleen ja asettuvan pysyvästi jonnekin pallean tienoille.

Hän nousi, veti villapaidan päälle ja käveli keittiöön. Siriuksen takki ei ollut naulakossa ja huoneen ovi oli auki, petaamaton sänky odotti koskemattomana. Hän huokaisi syvään ja istui tuolille. Sirius ei ollut tullut yöllä kotiin. Oliko hän Karenin luona? Vai Jamesin luona? Sen miehen? Tai punapäänaisen?

Kahdentoista aikaan hän kuuli terävän koputuksen keittiönikkunasta ja näki Pottereiden sarvipöllön tuijottavan häntä vaativasti ikkunalaudalta. Hän päästi pöllön sisään ja avasi kirjeen.

”Hei Kuutamo,

En ole ihan varma mitä eilen tapahtui, mutta olette varmasti jo käsitelleet asian Anturajalan kanssa.”


Ei siis Jamesin luona, Remus ajatteli vähän katkerasti.

”Toivottavasti kaikki on kunnossa. Kyllähän sinä tiedät, että se saa tuollaisia kohtauksia aina välillä. Lily käski sanoa, että saisit varmasti baarista jotakin mukaan ja jos baarijakkara on vaikeaa varastaa, voisit aloittaa esimerkiksi shottilasista. Siunattu nainen.

Joka tapauksessa, en pystykään luovuttumaan Ford Cortinan avaimia tänään Karenille. Lily vaatii, että menemme lounaalle hänen vanhempiensa luokse – siitä oli kuulemma sovittukin, en vain muistanut sitä yhtään viime yönä luvatessani Siriukselle. Mutta sinähän voisit aivan hyvin hoitaa homman? Olen varma, että Sirius alun alkaenkin kysyi minua vain siksi, että teillä oli jotakin kränää. Karen tulee varmaan yhden maissa, eli heität sille vain avaimet ja hän vie Fordin tutkittavaksi isälleen. Emmehän me, Merlin paratkoon, halua alentaa jälleenmyyntihintaa kaljuunallakaan!

Syvästi rakastaen ja tunteikkaasti Teitä mielessä vaalien,
Vanha Turpanaama

Hän tuijotti kirjettä hetken ennen kuin rypisti sen nyrkkiinsä.

Vai joutui hän huolehtimaan Fordista sillä aikaa kun Sirius paineli menemään ties missä, ties kenen käsivarsilla? Hän nappasi avaimen eteisen hyllyköstä, tempaisi taikasauvan esiin ja oli jo hetken valmis kiroamaan avaimen vaikkapa somaksi kastelukannuksi, mutta hengitti sitten muutaman kerran syvään ja laski sauvansa. Hyvänen aika, hän mietti, hän oli jo käytännössä aikuinen. Hän ei voisi saada tällaisia kohtauksia ystävänsä kuvitellun seksielämän vuoksi.

Merlin sentään.

Hän meni olohuoneeseen, laittoi avaimen pöydälle ja avasi kirjan. Hän yritti kovasti olla vilkuilematta ulos ikkunasta useammin kuin varttitunnin välein ja, ennen kaikkea, näyttää siltä kuin avainten luovutus hänen kämppiksensä tyttöystävälle oli tismalleen sitä miltä se kuulosti eikä yhtään sen isompi tai merkityksellisempi asia.

Karen tuli pihaan seitsemän yli yksi. Remus tunnisti tytön heti, vaikka ei he eivät olleet koskaan tavanneet: Sirius näkyi tytössä joka puolella. Pitkissä raajoissa, tyylikkäissä saappaissa, vaaleissa hiuksissa, itsevarmassa kävelytyylissä, Sirius! Sirius! Sirius! Hän hymyili vähän surullisesti, ja tyttö hymyili takaisin.

”Hei”, tyttö sanoi reippaasti.

”Hei.”

”Sinäkö olet James?”

”Joo.” Remus sanoi jostakin syystä, luultavasti siksi, että ei jaksanut välittää tarpeeksi korjatakseen.

”Kiva kärry.”

”Joo.”

”Okei. No tuota, oliko sinulla ne avaimet?”

Remus kaivoi hetken taskujaan. ”Tässä.”

”Kiitos”, tyttö hymyili. ”Kiva viimein tavata Siriuksen kavereita.”

”Joo.”

”Te olette varmaan tunteneet aika pitkään?”

”Joo, aika pitkään.”

”Ai niin, olitko sinä se, joka on käytännössä kihloissa?”

Remus irvisti, sillä sitä ironian määrää oli vaikeaa kestää. ”Käytännössä.”

”No, onneksi olkoon vaan!”

”Kiitos.”

Karen tuijotti häntä vähän, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan jatkaa keskustelua. Tyttö vaihtoi painoa jalalta toiselle ja nosti toisen kätensä lantiolle.

”Oletko muuten nähnyt Siriusta sen työhaastattelun jälkeen?”

”Työhaastattelun?”

”Niin. Se pankkivirka. Haastattelu oli tänä aamuna.”

”Ai. En. En ole nähnyt”, Remus sanoi vaimeasti.

”Harmi. Se jännitti sitä aika paljon, ja toivoin todella että se menisi hyvin. Vaikka voitko kuvitella Siriusta pankissa?”

”En”, Remus sanoi. He olivat taas hiljaa, aurinko piiskasi Remuksen kasvoja. Karen odotti vielä hetken vähän jännittyneen näköisenä, ja Remus epäili tytön miettivän, osasiko hän edes muita sanoja kuin ”joo” ja ”en”.

”No. Minä tästä varmaan lähden sitten ajelemaan. Jos näet Siriusta, pyydätkö häntä soittamaan minulle?”

”Joo.”

Karen avasi suunsa vähän ärtyneen näköisenä mutta sulki sen saman tien, istui Ford Cortinan ratin taakse, käynnisti sen ja kaasutti tiehensä.

*

Sirius ei tullut koko päivänä kotiin. Remus olisi halunnut uskotella itselleen että ei odottanutkaan, että ei oikeastaan välittänyt tippaakaan, mutta joka kerta kun rappukäytävästä kuului pienikin rasahdus, hänen pulssinsa lähti hurjaan laukkaan.

Ihan sama, hän sanoi ties kuinka monennen kerran putkeen. Ihan sama, missä Sirius menee. Kusipäähän se on, täysi kusipää. Hänen ei tarvitsisi olla Siriuksen jäisen raivon kohteena. Hän vaelsi olohuoneesta vessaan ja takaisin, keitti pastaa ja söi sitä purkkiananaksen kanssa, keitti kahvia, kävi Siriuksen huoneessa lyömässä muutaman kerran tyynyyn, mutta lakanat tuoksuivat aivan Siriukselle ja se sai hänet surulliseksi eikä suinkaan parantanut oloa. Hän kirjoitti äidilleen ja kävi viemässä kirjeen lähimpään postitoimistoon, kävi kaupassa, siivosi vähän ja noukki kaikki likaiset parittomat sukat pois sänkynsä alta.

Sitten hän seisoi aika pitkään eteisessä vain tuijottamassa ulko-ovea.

Hän yritti mennä nukkumaan kymmeneltä, mutta ei tietenkään onnistunut.

Ehkä Sirius oli mennyt Karenin luokse yöksi. Siellähän he useimmiten tapasivat, he olivat tulleet heille vain muutaman kerran ja silloin Remus oli pysynyt visusti huoneessaan ja esittänyt nukkuvansa epätavallisen pitkään kunnes Karen oli aamulla lähtenyt töihin.

Tai ehkä Sirius oli lähtenyt kokonaan, liittynyt siihen Dumbledoren salaseuraan, josta kaikki tuntuivat kohisevan. Tai ehkä Sirius oli baarissa ympäripäissään etsimässä seuraa.

Ovi kävi puoli kolmelta. Remus heräsi kevyestä horroksesta ja kuunteli eteisen kolahduksia. Askel, askel, takki naulakkoon, huokaisu, askel, askel, horjahdus eteisenpöytään, kiroilua. Koputus hänen ovelleen.

”Remus?” Sirius työnsi oven auki.

Verhot olivat kiinni, mutta niiden sivuista huoneeseen siivilöityi kaistale katulamppujen kelmeää valoa. Sirius näytti kamalalta.

”Remus”, Sirius sopersi. Toisin kuin viimekerralla, Remus ei voinut esittää nukkuvaa vaan nousi istumaan.
”Anna anteeksi. Vittu millainen kaveri minäkin olen.”

”Ei se mitään”, hän sanoi.

”Ei kun oikeasti. Sori.”

”Ei se mitään.”

Sirius näytti jotenkin pienemmältä kuin tavallisesti ja sängestä huolimatta hyvin nuorelta. Hän istui sängynlaidalle Remuksen viereen, eikä Remus oikein tiennyt mitä tehdä, joten kietoi käden hänen ympärilleen ja taputteli kömpelösti.

”Voi helvetti. Se ei mennyt putkeen.”

”Mikä?” hän kysyi, mutta Sirius vain pudisteli päätään kerta toisensa jälkeen. Häntä melkein pelotti katsoa Siriusta kasvoihin: silmät olivat punaiset ja turvonneet, tukka sekaisin. He istuivat siinä jonkin aikaa, Sirius nojasi hänen olkapäähänsä ja hänen hengityksensä oli aluksi aika kiivasta mutta rauhoittui sitten. Siriuksen silmät painuivat kiinni, ja hän onnistui jotenkin vaivalloisesti kiemurrellen laskemaan miehen makuuasentoon.

Hän mietti hetken, pitäisikö hänen mennä Siriuksen huoneeseen nukkumaan, mutta ajatus tuntui jotenkin typerältä ja etäiseltä ja sitä paitsi Sirius oli tullut hänen luokseen. Niinpä hän peitteli Siriuksen huolellisesti ja asettui varovaisesti toiselle puolelle kapeaa sänkyä, käytti omaa käsivarttaan tyynynä ja tarkistettuaan että Sirius varmasti hengitti, laittoi silmänsä kiinni.

Kello puoli kuusi hän havahtui siihen, että Siriuksen toinen käsi oli hänen ympärillään ja kasvot painautuneet hänen niskaansa vasten.



A/N: Syvimmät pahoitteluni mauttomasta teenkeittovitsistä. Ne on hei 19-vuotiaita poikia.
hiukset lunta, niin korkealla lentää -
fikkilistaus

toyhto

  • ***
  • Viestejä: 923
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #5 : 29.07.2017 17:55:43 »
Aaaaah en kestä!! Remuksen ihastumisen ja kärvistelyn lukeminen on niin ihanaa ja kamalaa ja ihanaa! Olen tässä parhaillaan äidin ja isän luona kylässä ja yritin lukea tätä uusinta lukua äidin läsnäollessa mutta ei siitä tullut mitään kun meinasi hymyilyttää ja naurattaa jatkuvasti ja peittelin naurua hienovaraisesti yskänpuuskilla etten olisi joutunut selittämään mikä on niin hauskaa :D Mutta siis, ihanaa, tätä lisää! Lainailin tähän lempikohtiani samalla kun kärvistelin Remuksen mukana.

Lainaus
Iltapäivällä Sirius vetäisi nahkatakin hartioilleen ja lähti tapaamaan Karenia. Remus joutui käyttämään viimeisetkin itsehillintänsä rippeet ettei painaisi nenäänsä ikkunaa vasten.

Voi Remus ja nenän painaminen kiinni ikkunaan ja viimeiset itsehillinnän rippeet! Ihastunut Remus on kyllä niin, ah ja voih.

Lainaus
”Miksi se olisi ongelma?” James kysyi ”Vanhempien tapaaminenhan on ihanaa!”

Ja tässä taas James on niin ihana, tää on niin hyväntahtoinen kysymys ja toteamus jotenkin :D

Lainaus
- ja hänen sydämensä ei lakkaisi lyömästä vaan vaatisi häntä jatkamaan, ja kädet, kädet vaeltaisivat –

”Remus?”

”Minä – minulla ei ole ketään, öh, kiikarissa”, hän sanoi ohuella äänellä.

Ja tämä koko tähän johtava keskustelu oli ihan herkkua, en oikein tiennyt mitä lainailisin siitä. Tykkäsin tosi paljon siitäkin missä Sirius utelee ja Remus yrittää olla sanomatta mitään, ja sitten oisin oikeastaan halunnut laittaa quoteen koko sen kohdan missä Remuksen mielikuvitus lähtee laukkaamaan, mutta koetin ottaa rauhallisesti ja lainasin tähän siis vain ihan tuon lopun. Mutta rakastin tuota kohtaa missä yhtäkkiä ollaankin Remuksen mielikuvituksessa tuollaisen muuten aika kiusallisenkin ja jännän keskustelun keskellä, ihan kuin Sirius vaan olisi niin tajuttoman ihana että Remus ei millään pysty pitämään ajatuksia paikallaan vaikka tilanne on aika kriittinen. Ja sitten tuo Remuksen toteamus tuossa lopussa, että ei ole ketään, öh, kiikarissa, on ihan mainio koska Remuksen äskeisen ajatuksenjuoksun perusteella on aika selvää että Sirius on, öh, kiikarissa :D


Lainaus
Millaistakohan se oli ollut? Mitä Sirius oli tehnyt? Mitä se toinen mies oli tehnyt? Oliko, Remus nielaisi, Sirius pitänyt siitä?

Ja tääkin oli ihana, tuntui että Remuksen mielikuvitus lähtee taas laukkaamaan, ja erityisesti tuo Remus nielaisi on tuolla välissä just aivan oikealla paikalla!

Lainaus
”En.” Remus mietti kauhuissaan, miten hän istuisi jossakin nuhjuisessa pitseriassa katsomassa Siriuksen ja Karenin kuhertelua kunnes lopulta sekoaisi ja kumauttaisi molemmilta tajun kankaalle paperiserviettitelineellä ja ripottelisi oreganoa päälle.

Ja tällekin nauroin ja yritin peittää sen yskänpuuskaan :D Tuo Remuksen kauhu ihastuksen ja ihastuksen seurustelukumppanin kanssa pizzalle joutumisesta on kyllä niin samaistuttava ja sitten tuo Remuksen kauhukuvan mielikuvituksellinen puoli on niin symppis että ei voi kuin nauraa.

Lainaus
Hän heräsi aamulla siihen, että joku elämänkovettama kaupunkitintti lauloi raakkuvaan sävyyn hänen ikkunansa alla.

Ja elämänkovettava kaupunkitintti, huh huh.

Lainaus
”Anna anteeksi. Vittu millainen kaveri minäkin olen.”

”Ei se mitään”, hän sanoi.

”Ei kun oikeasti. Sori.”

Tämä kuulostaa niin autenttisen humalaiselta että tekee mieli tökätä humalaista Siriusta kyynärpäällä kylkeen. Remus onneksi oli vähän lempeämpi.

Mutta siis, ihan mahtavia juttuja on tässä koko ajan, nautin edelleen suuresti nokkelasta pienieleisestä huumorista ja ihan erityisesti kyllä nyt nautin tästä Remuksen kärvistelystä! Ja lopetus on tietysti taattua laatua, mutta myös julmasti tehty koska nyt pitää sitten odotella seuraavaa lukua ennen kuin nähdään mitä tapahtuu, karkaako Remus kylppäriin, jääkö Remus paikalleen, saako Sirius tietää että nukkui naama Remuksen niskassa, tietääkö Sirius jo, mitä Sirius sanoo jos joutuu selittämään tilannetta, niin paljon kysymyksiä! Jään siis innolla odottamaan jatkoa ;)
Avatarista kiitos Ingridille!
Ficcini Finissä.

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 218
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #6 : 30.07.2017 19:52:47 »
Voihan vihreä Ford Cortina! Pidin ihan suunnattomasti ekasta luvusta, auton saapumisesta estraadille, retken suunnittelusta ja itse reissusta kaikkine käänteineen. Ja kaiken yllä Remuksen ihanan tuttu, samaan aikaan vähän itseironinen ja ihastuksesta hulluuteen taipuva kertojaääni, AI VITSIT.

Toisessa luvussa Ford Cortina ei ollut ehkä niin pääosassa ja muutenkin oltiin R/S-ficeille vähän tutummissa maisemissa. Mutta toimii edelleen! Sanailu on tosi tuoretta ja nasevaa ja voi vitsi nämä ihanat teinisekoilijat! Ja sitten pistit askiin vielä Lähettäkää minulle kirjoja, ja sellainen kepeä, Remuksen haikailua hyväntuulisesti seuraillut lukeminen vaihtui vauhdilla monta askelta kaihoisampaan ja sydänsärkyisempään suuntaan. Ja apua muutenkin tämän luvun loppuosa, vähän teki mieli ravitsella Siriusta, paitsi no, nyt se on jo siellä Remuksen sängyssä ja tilanne aika paljon parempi.

Halajan lisää!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 220
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus
« Vastaus #7 : 06.01.2018 00:46:26 »
Kiitos paljon ja hurjasti kommenteista, toyhto ja ricolette, olen lukenut ne monesti etsiessäni motivaatiota kirjoittaa tämä tarina loppuun ja ne ovat kyllä todella ihania, kiitos kun olette seuranneet tätä <3

Järkyttävät puoli vuotta kakkosluvun jälkeen saan viimein julkaistua kolmannen ja viimeisen luvun tästä pienestä tarinasta. Anteeksi, että tässä kesti näin järjettömän kauan. En tiedä jaksaako kukaan tätä enää edes lukea, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa tämän loppuun oman mielenrauhani vuoksi. Ja tietty siksi, että on jotenkin noloa jättää jatkiksia kesken, eikä se että on niin hidas kirjoittaja kuin minä ole mikään oikea selitys. Tässäpä siis kolmas ja viimeinen luku Ford Cortinaa.






3.

”Jaahas”, Sirius sanoi seuraavana aamuna Päivän Profeettaan syventyneenä. ”Näköjään DeKirke pääsee taas avaamaan Pariisin muotiviikon.”

”DeKirke? Muotiviikot? Taas?”

”Joo, niiden mallisto on todella syttynyt viime vuosina.”

”Ahaa. Kiva.”

Remus istui epävarmasti pöydän ääreen. Sirius oli herännyt paljon häntä aikaisemmin, parantanut krapulaa tiskaamalla ja puunaamalla kuluneen keittiön siistiksi, keittänyt kananmunia ja ilmeisesti myös maksanut pöllölle lehdestä, josta nyt luki uutisia muoti- ja kauneusosastolta. Remus oli nukkunut puoli yhdeksään ja maannut sen jälkeen vielä kolme varttia sängyssä, tuijottanut kattoon ja välillä nuuhkaissut tyynyä, joka tuoksui yhä vienosti Siriukselta.

Siriuksen krapula-aamurutiini oli tuttu. Joskus edellisestä illasta puhuttiin, joskus ei. Yleensä mies ei sentään kadonnut kokonaiseksi vuorokaudeksi. Eikä myöskään tullut Remuksen sänkyyn nukkumaan. Ehkä sellaisesta sopisi vähän puhuakin, Remus mietti kuoriessaan kananmunaa. Mutta hän ei varmasti aloittaisi sitä keskustelua.

Hän tarkkaili sivusilmällä Siriuksen rauhallista olemusta. Suihkussa oli käyty, parta ajettu, hiukset pyyhkäisty huolettomasti pois kasvoilta. Leuka pureskeli tasaisessa rytmissä paahtoleipää, kulmat kurtistuivat ja rentoutuivat uutisten mukana.

”Mikä olo”, hän kysyi sitten, kun hiljaisuus oli jatkunut liian pitkään.

”Ihan hyvä.”

”Hyvä. Tai siis. Hyvä että ei ole huono olo.”

Sirius nyökkäsi käänsi sivua.

”Kävin viemässä auton Karenille eilen”, hän sanoi, koska jotain oli sanottava.

”Mitäs Karen?” edes tyttöystävän nimi ei saanut Siriusta nostamaan katsetta lehdestä.

”Mitäs se. Luuli minua Jamesiksi.”

”Vai niin. Oikaisitko?”

”En.”

Remus napautti sauvalla teeveden kiehumaan. Ei varmaan kannattanut kysyä työhaastattelusta kun Sirius oli tuolla tuulella. Hän venytti päätänsä varovasti kohti vasenta olkapäätä ja tunsi ikävän vihlaisun. Ilmeisesti niska oli ollut jännityksessä yön aikana.

”Lily ja James laittoivat illalla pöllön. Pyysivät meitä kylään.”

Sirius joi pitkän kulauksen kahvistaan ja kopautti kupin napakasti pöytään. Hymy oli aavistuksen maaninen. ”No helvetti, sittenhän se on mentävä.”


*


”James, toisitko lisää keksejä?”

”Kyllä, kulta.”

Peter ja Sirius vaihtoivat pikaisen silmäyksen, ja Peterin suupieli nyki. Remus istui uutukaisella sohvalla asennossa, joka sattui selkään ja sai vasemman pakaran puutumaan, mutta liikkuminen olisi tarkoittanut liikkumista lähemmäs Siriusta, eikä se käynyt päinsä.

”Tämähän näyttää ihan aikuisten asunnolta.”

”Mehän ollaan aikuisia”, Lily sanoi, ja he kaikki katselivat kun James tuli takaisin olohuoneeseen kädessään tarjoiluastia, johon keksit oli aseteltu hyvin sopimattomaan fallosmaiseen asetelmaan.

”Pääsitkö turvallisesti kotiin toissailtana, Sirius?”

”Pääsin”, Sirius sanoi, ”lopulta. Siitä tuli vähän pidempi reissu. Tulin oikeastaan kotiin vasta viimeyönä.”

”Helkkari soikoon”, Peter sanoi. ”Onko paha krapula?”

”Ei”, Sirius sanoi.

”Oletko sulkenut pois mahdollisuuden, että olet vielä kännissä?”

Sirius virnisti laiskasti. ”Ainahan siihen on mahdollisuus.”

”Kuulkaa”, James sanoi ja otti Lilyä kädestä. ”Meillä oli oikeastaan ihan oikea syy pyytää teidät tänne tänään. Olisin halunnut kertoa jo aiemmin, mutta Lily kielsi, mutta nyt ilmeisesti asian ovat sillä mallilla, että voidaan viimein kertoa.”


Peter kohotti hämmentyneenä kulmiaan, mutta Remus katsoi, miten James katsoi Lilyä ja miten Lily otti miestä kädestä kiinni ja hymyili lempeästi, ja arvasi mistä oli kyse jo ennen kuin kukaan sanoi mitään. Hän vilkaisi syrjäsilmällä Siriusta. Kuuluiko tällaisten asioiden tapahtua näin nuorena?


”Meille tulee lapsi”, Lily sanoi ja huulet värähtivät hymyyn.

Kaikki olivat hetken aivan hiljaa.

”Hyvänen aika”, Peter sanoi hitaasti ja tuijotti Lilyn melko litteää alavatsaa suu auki. ”Hyvänen aika. Pojat - meille tulee lapsi.”

”Meille tulee lapsi”, Sirius toisti, ääni oli aika karhea, toinen käsi puristui nyrkkiin niin, että vain Remus pystyi näkemään sen.
 
”Onneksi olkoon”, hän sanoi sitten, kun kukaan muu ei tuntunut sanovan mitään, ja James katsoi häntä jotenkin kiitollisena, ja Sirius vieressä alkoi räpytellä tiuhaan tahtiin.

”Hieno juttu, mutta”, Peter sanoi kimeällä äänellä, ryki sitten ja jatkoi puolta oktaavia matalampaa: ”miten tämä oikein pääsi tapahtumaan? Milloin te menette naimisiin?"

”No”, Lily sanoi aika kuivasti, ”joskus kun mies ja nainen harrastavat seksiä, siitä saattaa seurata raskaus.”

”Mutta – onhan tämä nyt aika yllättävää.”

”Anteeksi, olisiko pitänyt laittaa pöllöllä virallinen lupahakemus?”

”Ei tietenkään”, Remus sanoi ja mulkaisi Peteriä varoittavasti.

Lily katsoi heitä aika loukkaantuneesti ja näytti puristavan Jamesin kättä rystyset valkeina. Hiljaisuus oli vähän painostava, joten hän lukitsi katseensa kirjahyllyn kolmanteen hyllyväliin, jossa oli muutama kirjakin ja yksi puoliksi juotu viskipullo. Tavallaan hän saattoi ymmärtää Peteristä ja Siriuksesta huokuvan epäuskon – kirjahyllyn kuudesta kirjasta kolme oli koulukirjoja, he olivat vasta valmistuneet koulusta ja jo nyt Lily ja James olivat - olivat -

”Onko teillä jo, tuota, ajatuksia nimestä?” hän sai kysyttyä, kun Sirius oli alkanut rummuttaa jalallaan lattiaa ja Peter hikoilla kummallisista paikoista, Jamesin suupielet olivat kiristyneet ja Lily näytti siltä että alkaisi ehkä itkemään tai huutamaan.

”Ei kai”, James sanoi ja näytti taas niin helpottuneelta siitä että joku puhui, että Remuksen kävi ystäväänsä melkein sääliksi.

”Tuleeko teillä jotakin mieleen?”

He ovat hetken hiljaa. Remus näki ystäviensä suupielien nykivän.

”Jily", Sirius sanoi vakaalla äänellä.

”Helvetti, Sirius.”

”Ei sitten. Ööö - Limes?”

"Ei."

”Cyneheard?”

”Ei, Peter.”

”Cyneburga?”

”Walburga?”

”Burqa?”

”Te olette hirveitä ystäviä. Ja ihmisiä noin ylipäätään.”

Lily pyöritti päätään, mutta näytti lievästi huvittuneelta. Siriuksen katse oli vähän tummempi kuin silloin kun he olivat tulleet, mutta mies hymyili kuitenkin, joskin sillä tavoin kuin oli hymyillyt joskus viisitoistavuotiaana kun oli karannut ensimmäisen kerran kotoa ja alkanut polttaa tupakkaa. Remus huomasi valuneensa sohvalla lähemmäs Siriusta ja yritti nytkyttää itsensä mahdollisimman huomaamatta kauemmas, mikä sai Jamesin nostamaan hänelle kysyvästi kulmia.

”No niin”, Peter sanoi niin kuin kaikki olisi jo sanottu ja asia loppuun käsitelty. ”Me saamme lapsen ja me ollaan tietenkin kaikki helvetin onnellisia. Milloin juhlitaan? Älkääkä sanoko, että Jamesin peniksen muotoisen keksiasetelman syöminen on juhlimista.”

Sekavan neuvottelun päätteeksi he päättivät mennä piknikille johonkin paikkaan, joka oli Lilyn mielestä ihana eikä edes kovin kaukana, ja jossa oli mukava syödä eväitä. He ilmiintyisivät, vaikka Sirius ei voinut olla huomauttamatta, miten upeaa olisi ollut mennä yrtinvihreällä Ford Cortinalla, mutta se oli tietenkin mahdotonta, koska auto korjauksessa.

Peter kävi ostamassa heille kaljaa ja tupakkaa rähjäisestä kioskista, ja muisti vasta palattuaan ettei Lily voinut nauttia kumpaakaan, juoksi takaisin ja palasi purukumipaketin kanssa. Jamesin leukaperät kiristyivät vähän, mutta Lily nauroi ja sanoi, että syö mielellään purukumia ja että hammashygienista on tärkeää huolehtia ja sitä paitsi pitäähän jonkun katsoa heidän peräänsä.

He laittoivat viltin kalliolle. Oli koleaa, ja viltistä huolimatta takapuoli kastui ja kylmä hiipi takin alle.

”Onneksi sentään kalja on lämmintä”, Sirius sanoi kuivasti ja näytti sietämättömän komealta hörpätessään pullonsuusta. Tunnelma rentoutui pullo pullolta, Remus joi omaa oluttaan ja tuijotti Siriusta ja mietti, eikö miehellä todella ollut mitään ongelmaa juoda kolmatta päivää putkeen.

”Oletko jutellut Karenin kanssa?” hän kysyi kolmannen oluen kohdalla, heitti lauseen ilmaan niin huolettomasti kuin osasi.

”Missä vaiheessa olisin”, Sirius sanoi. ”Eikös me olla oltu yhdessä koko päivä.”

”Ollaan”, Remus sanoi, ”mutta olisithan sinä voinut soittaa sille. Se on varmaan aika huolissaan tämän katoamistempun ansiosta.”

”Niin varmaan on”, Sirius mutisi.


Ilta hämärtyi, James kävi riehakkaammaksi ja Peter jutteli Lilyn kanssa raskauden eri vaiheiden haasteista. Olut oli vienyt mukanaan kylmän ja tehnyt Remuksen mielestä pehmeän. Sirius nosti nahkatakin kaulukset pystyyn ja katseli häntä jotenkin sameasti. Humala on kuin suo, hän mietti ja kuunteli Siriuksen takkuavaa puhetta ja katseli haparoivaa motoriikkaa. Mies tarjosi hänelle tupakkaa ja hän otti, vaikka aamulla olisi varmasti huono olo sen takia.

”Ei pitäisi polttaa”, hän sanoi ilmeisesti ääneen, veti keuhkot täyteen savua ja yski, ja jostakin syystä Sirius nauroi hänelle.

”Sinä olet outo.”

”Miten niin”, hän sanoi hyväntuulisesti, vaikka jossakin mielenperukoilla ääni sanoi, että kannattaisi varmaan harmistua vähän.

”En tiedä. Jollakin tavalla. Parhaalla tavalla.”

Hän ei katsonut Siriusta silmiin.

”Minusta ei tule ikinä isää”, Sirius sanoi yhtäkkiä varmalla äänellä, katseli Lilyn ja Jamesin suuntaan.

”Miten niin? Mitä mieltä Karen on?”

”Paskat Karenista. Ei minusta ole siihen.”

"Saadaanhan me Lilyn ja Jamesin lapsi."

"Niin", Sirius sanoi ja näytti piristyvän vähän. "Minä tulen opettamaan sille kaikki temput. Saatte nähdä."


He polttivat hetken aikaa hiljaa. Lily poksautti kielellään suuren purkkapallon. James väitti aika kovaan ääneen Peterille, että hänestä voisi vielä tulla huispausammattilainen jos hän todella haluaisi. Oluessa oli se hyvä puoli, Remus ajatteli epämääräisesti, että silloin oli helppo pitää outoja asioita normaaleina.

Oli normaalia, että Lily on raskaana ja he kaikki saavat lapsen.
Oli normaalia, että Jamesista tulee ehkä myös huispausammattilainen, kunhan ensiksi lopettaa ryyppäämisen ja roskaruoan syönnin.
Oli normaalia istua Siriuksen kanssa vierekkäin kalliolla joka ei ollut enää kylmä, ja polttaa hiljaa tupakkaa vaikka siitä tulee luultavasti huono olo.

Oli normaalia, että Siriuksen käsi oli hänen kädellään.

Viimeinen ajatus jäi roikkumaan hänen mieleensä, ja hänen täytyi katsoa uudestaan. Siriuksen käsi todella oli siirtynyt hänen kätensä päälle, kaikki viisi sormea. Hän nosti katseensa heidän käsistään Siriukseen, joka tuijotti eteenpäin kuin ei huomaisikaan. Ehkä se oli vahinko, hän ajatteli hätääntyneenä. Ehkä hänen pitäisi varoittaa Siriusta ja he nauraisivat tälle ja syyttäisivät olutta ja sen normalisoivaa vaikutusta. Vai oliko se oikeasti normaalia? Pitivätkö ystävät toisiaan kädestä?

Entä tuntuiko se Siriuksesta samalta kuin hänestä? Kutittiko se vatsanpohjassa?

”Ehkä aika lähteä kotiin”, Peter sanoi kauempaa. Sirius nousi horjahtaen seisomaan, nosti käden hänen kädeltään eikä näyttänyt tippaakaan hämmentyneeltä. Toisaalta, hän mietti, olihan Sirius joskus suudellutkin miestä humalassa, ja tehnyt ehkä muutakin ja ehkä myös tykännyt siitä. Ehkä Siriukselle oli normaalia laittaa käsi ystävän kädelle kuuden oluen jälkeen. Silloinkin kun oli Karen, jolle pitäisi soittaa.

He onnittelivat vielä kerran Lilyä ja Jamesia, ja James liikuttui niin että itki ihan vähän, jonka seurauksena Sirius hakkasi häntä niin kovaa selkään, että James itki vähän enemmän.

Remus tarttui kevyesti Siriuksen olkapäähän, ja he kaikkoontuivat heidän kerrostalonsa eteen.
 
”Kuule”, Sirius sanoi hänelle. ”Minä taidan käydä vielä Karenin luona. Varmuuden vuoksi. Jos se – jos se sopii sinulle.”

”Tietenkin sopii. Miksi ei sopisi?”

"Hyvä. Minä vaan en - minä en halua pahoittaa sinun mieltäsi mistään. Enää ikinä."

Remus naurahti epävarmasti. "En minä pahoita mieltäni. Pitäähän sinun käydä tyttöystäväsi luona. Mutta ilmiinny varovasti, humalassa ohi-ilmiintyminen on aika vaarallista."

"Joo", Sirius sanoi, hikkasi ja sanoi sitten uudestaan: "Joo."


Remus käveli portaat hitaasti, nojasi päätään ulko-oveen ja kävi hetken läpi taskujaan ennen kuin löysi avaimen. Kun Sirius palasi, hän oli vessassa pesemässä hampaita. Hän lopetti harjaamisen kuunnellakseen: Sirius raahusti keittiöön, joi ilmeisesti suoraan hanasta ja meni omaan huoneeseensa.

Päästyään sänkyyn Remus haistoi varovasti tyynyä. Se tuoksui normaalilta, ei enää häivähdystäkään Siriuksesta.


*

Seuraavana päivänä asunnossa oli kuolemanhiljaista.


”Sirius?” hän koputti varovasti ovelle. ”Sirius. Kello on jo puoli yksi. Onko kaikki hyvin?”

Hän kuuli vaimeaa muminaa ja työnsi oven auki.

”Kuutamo”, Sirius jupisi syvältä lakanoistaan. ”Kuutamo. Remus. Kuutamo. Jos voin antaa yhden neuvon näin yhdeksäntoista vuoden kypsässä iässä, niin älä juo kolmena päivänä peräkkäin.”

Jos hän olisi ollut James, hän olisi nauranut, mennyt avaamaan kaihtimet ja ehkä karjunut vähän Siriuksen korvaan. Mutta koska hän oli hän, hän rypisti kulmia ja istui varovasti sängyn laidalle.

”Voinko minä tehdä jotain. Käynkö apteekissa? Tiedän pari jästilääkettä, jotka voisivat auttaa.”

”Ei”, Sirius sanoi ja painoi kämmeniä silmilleen. ”Olen ansainnut tämän.”

”Selvä”, Remus sanoi ja katsoi avuttomana ympärilleen. Sirius oli hikoillut yön aikana ja potkinut lakanat pois paikaltaan. Huoneessa haisi kammottavalta.

”Taisin nähdä harhoja koko yön”, Sirius kuiskasi suu tyynyä vasten. ”Tai ainakin painajaisia.”

”Kamalaa."

"En nukkunut lainkaan."

"Näitkö yöllä Karenia?”

Sirius ähkäisi. ”Näin. Joo. Helvetti, se auto piti mennä hakemaan tänään. Helvetin helvetti. Se on valmis nyt.”

”Ai”, Remus sanoi ja vilkaisi kelloa. ”Sinä et varmaan pysty lähtemään.”

”En. Pystyn nipin napin elämään.”

”Minä voin mennä yksin. Karen tosin luulee minua yhä Jamesiksi, mutta ei kai se haittaa.”

”Kiitos.”

Remus odotti vielä hetken, mutta Sirius vaikutti vaipuneen jonkinlaiseen horrostilaan. Hän hiipi huoneesta ulos niin varovaisesti kuin mahdollista ja jätti oven raolleen, jotta se ei kolahtaisi karmiin.

Hän luki Profeetan ja sitten kirjaa ja yritti kuunnella, kuuluiko Siriuksen huoneesta mitään elonääniä. Kerran Sirius juoksi vessaan ja yökki jonkin aikaa, ja palasi sitten suoraan huoneeseensa. Kun kello tuli kolme, hän päätti lähteä hakemaan Ford Cortinaa. Sirius antoi hänelle korjaamon osoitteen ja kuulosti siltä, että ei ehkä sittenkään kuolisikaan sinä iltapäivänä, mutta ei voinut vielä luvata mitään.

Remus ilmiintyi hyvien tapojen mukaisesti parin korttelin päähän. Alue oli vähän rähjäistä, mutta kaduilla ei liikkunut juuri ihmisiä. Hän löysi korjaamon helposti: kello kilisi hänen astuessaan sisään ja hän hätkähti vähän.

”James. Moi.”

Hän kääntyi äänen suuntaan ja näki Karenin. Tyttö näytti siltä kuin ei olisi nukkunut koko yönä.

”Moi, Karen.”

”Tulit varmaan hakemaan sitä autoa?”

”Joo.”

”Sirius ei sitten vaivautunut edes paikalle.”

Hän yllättyi tytön äänensävystä, joka oli kipakka ja vähän katkera.

”Ei, sillä oli kai aika huono olo.”

”No niin varmaan oli.”

Karen viittasi hänet mukaansa, ja siirtyivät pienestä toimistotilasta korjaushalliin, jonka etuosassa odotti tuttu Ford Cortina. Remus käveli auton luokse ja kuljetti kättä sen sileällä, vihreällä pinnalla.

”Kiitos paljon.”

Karen tuhahti. ”Eipä kestä.”

Remus vilkaisi tyttöä, sitten autoa ja sitten taas tyttöä. ”Onko – onko kaikki hyvin?”

”Sirius varmaan kertoi että me erottiin eilen.”

Remus ei osannut heti vastata. ”Ei – ei kertonut. Ei se oikein ollut siinä tilassa että olisi pystynyt kertomaan mitään.”

”Vai niin.”

He olivat hetken hiljaa.
 
”Tuota, olen pahoillani. Te vaikutitte hyvältä parilta.”

"Sirius ei ollut oikeasti kiinnostunut minusta", Karen sanoi ja sytytti tupakan. "Olihan se selvää jo ensimmäisellä tapaamisella. Se miten se katsoi minua - kuin se ei oikeasti katsoisikaan. Kuin se koko ajan ajattelisi ihan muuta."

"Niinkö", Remus sanoi ja tuijotti Ford Cortinan perävaloa.

"Ja sitten se joi liikaa eilen – tuli minun luokse ihan humalassa, jälleen kerran, ja alkoi ruikuttaa siitä, miten se ei voi enää jatkaa tätä." Karen puhalsi ulos savut ja tuhahti. "Ja sitten se niin sanotusti tiputti todellisen pommin."

"No?"

Karen piti pienen tauon ja tarkkaili hänen kasvojaan. "Se on ihastunut sen kämppikseen."

"Mitä?" Remuksen päässä humisi.

"Sinä varmaan tiedätkin sen?" Karen sanoi ja vilkaisi häntä. "Minä en ole ikinä tavannut sitä, mutta en voi kuin toivottaa onnea tyttöraukalle. Sirius vaikuttaa helvetin vaikealta tapaukselta."

Remun hengitti aika raskaasti, mikä sai Karenin kohottamaan kulmiaan.

"Joo", hän tajusi sitten vastata. ”On se aika vaikea. Joo.”

He olivat taas hiljaa. Karen nojasi Fordin kylkeen ja poltteli rauhassa loppuun. Remuksen mielestä tyttö ei näyttänyt erityisen vihaiselta, mutta sen sijaan hyvin, hyvin väsyneeltä. Ikään kuin kaikki olisi jo nähty ja mikään ei enää voisi yllättää häntä. Siltä varmaan näyttivät useat Siriuksen jättämät tytöt, hän mietti epämääräisesti.


"Tiedätkö, joskus sitä haluaisi tehdä jotakin aivan sekopäistä", Karen mutisi ja tumppasi tupakan korkonsa alle. "Jotakin aivan hullua. Hypätä kalliolta mereen. Juoda koko päivä ja yö ja kärsiä vuosisadan krapula. Ajaa ikkunat auki maan halki tietämättä minne on menossa. Joskus sitä haluaisi tehdä jotakin ihan vaan, en tiedä, jotta tuntisi elävänsä."

Remus nyökkäsi epävarmasti ja katsoi kun tyttö kietoi nahkatakkia tiukemmin ylleen.
 
"No, minun pitää varmaan jatkaa töitä”, Karen sanoi synkästi. "Kaikkea hyvää sinulle, James. Sano Siriukselle terveisiä." Karen otti muutaman askeleen pois päin ja kääntyi sitten vielä katsomaan häntä. "Ainakin auto saatiin kuntoon."

"Joo. Kiitos vielä siitä.”

Karen kohautti olkiaan. "Ei mitään. Se on hieno auto. Ulpukanvihreä Ford Cortina. Kaunis väri. Klassikko."


Remus odotti, että Karen oli kävellyt takaisin toimistoon ja avasi sitten varovasti etuoven. Vasta ratin takana hän hautasi kasvot käsiinsä ja antoi riemun purkautua naurunpuuskana ulos.


Sitten hän käynnisti auton. Ford Cortina hyrähti tyytyväisenä.



Ulpukanvihreä, hän ajatteli sokeasti ohjatessaan auton ulos korjaamon pihasta. Auto olikin ulpukanvihreä, oli ollut koko ajan.

Koko tämän ajan hän oli ajatellut auton olevan jotakin muuta, mutta se olikin ollut ulpukanvihreä. Aivan hänen nenänsä edessä. Miten hän ei ollut tajunnut. Totta kai hän oli toivonut sitä, toivonut salaa ja kovasti, mutta ei hän olisi ikinä voinut uskoa sitä todeksi. Sammalenvihreä, hän oli epäillyt, keväänvihreä tai ehkä jopa rypäleenvihreä - mutta ei, auto todellakin oli ulpukanvihreä.

Remus kääntyi risteyksestä tiukemmin kuin oli tarkoitus, ja joku tööttäsi hänen peräänsä. Hän ei välittänyt. Oliko se todella ollut sen värinen koko ajan? Kaiken aikaa kun hän oli asunut Siriuksen kanssa - kun Sirius oli aamuisin tiskannut krapulassa, kun Sirius oli - Remus painoi päätään tiukasti selkänojaan - nukkunut hänen vieressään, kun Sirius oli halunnut jutella kännissä, kun Sirius oli laittanut käden hänen kädelleen – kaiken tämän ajan auto oli, mikäli Remus ei vallan erehtynyt, ollut ulpukanvihreä.

Keveä olo tuntui leviävän kohisevan veren mukana läpi hänen vartalonsa, aina kihelmöiviin sormenpäihin asti. Hän painoi kaasua, ja joku tööttäsi hänelle taas, ja tällä kertaa hän nauroi, todella nauroi ja rullasi ikkunan auki. Tuuli puri hiuksiin ja kasvoihin.

Hän jarrutti äkäisesti rumien betonitalojen edessä. Heidän huoneistonsa ikkuna oli auki. Hän paukautti auton oven perässään kiinni.

”SIRIUS!” Joukko lintuja lähti lentoon läheisestä tammesta. ”Sirius, tule ikkunaan!”

Sirius pisti pörröisen päänsä ulos ja katsoi häntä hämmästyneenä.

”Remus, mitä ihmettä?”

”Auto on valmis. Mennäänkö ajelulle?”

Sirius tuijotti häntä pitkään. Jos joku naapuri olisi sattunut katsomaan ulos, hän olisi varmasti näyttänyt varsin omituiselta ja ehkä vähän hullultakin: kalpea, laiha nuori mies, jonka kulunut teepaita roikkui harteilla, jonka arpisilla poskilla värisi hallitsematon hymy, jonka käsi tärisi innosta kun hän viittoi kiihkeästi Siriusta tulemaan alas. Hiiteen krapula. Auto oli ulpukanvihreä, hänen täytyi päästä kertomaan se Siriukselle.

Hän ei osannut sanoa, mitä Siriuksen päässä liikkui niiden parin sekunnin aikana, mutta ei se voinut olla mitään kovin kaukaista, sillä sellaisten sekuntien aikana ei ajatella tiskaamista tai Walburga Mustaa tai McGarmiwaa tai vaaleita vehnälaagereita. Sellaisina hetkinä ajateltiin jotakin paljon yksinkertaisempaa.

Kuten auton väriä. Ulpukanvihreän Ford Cortinan väriä.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Sirius suli tuttuun virneeseen, siihen jota James rakasti ja hän yleensä vähän pelkäsi, mutta ei sillä hetkellä, sillä hetkellä hän ei pelännyt mitään.

”Odota minuutti, tulen alas.”

Sirius veti päänsä sisälle ja paiskasi ikkunan kiinni. Lasi helisi karmeja vasten.

Remus veti syvään henkeä ja odotti. Kohta Sirius tulisi alas, kysyisi ehkä että mitä hittoa nyt, Remus, ja hän nauraisi ja käynnistäisi auton ja he ajaisivat ylinopeutta ikkunat auki kunnes Lontoo jäisi kauas taakse. He juttelisivat kaikesta tai sitten olisivat vain hiljaa, radiossa soisi Hello, I love you, he pysähtyisivät huoltoasemalle ja ostaisivat cokiksen ja ehkä kuivan juustosämpylän, ja kun aurinko laskisi, hän suutelisi Siriusta ja Sirius suutelisi takaisin, ehkä, varmasti suutelisi, ja he jatkaisivat suutelemista kunnes olisi pakko pysähtyä haukkomaan henkeä.

Ja Sirius. Siriuksen hämmennyksen alla ilme olisi jotenkin pehmeä, ja Remus selittäisi, että auto olikin koko ajan ollut ulpukanvihreä ja että tällaista piti tehdä joskus, jotta ei aivan unohtuisi nojatuoliin ja kirjojen painon alle.

Jotta tuntisi elävänsä.





hiukset lunta, niin korkealla lentää -
fikkilistaus

toyhto

  • ***
  • Viestejä: 923
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Aaaah ihanaa että tähän tuli jatkoa! En muista vanhoista osista enää juuri muuta kuin yleisfiiliksen mutta eipä se mitään haitannut, fiilistelin Remuksen angstista ihastumista niin kovasti, sitä että Remus jäi sänkyyn vielä nuuhkimaan tyynyä Siriuksen jäljiltä, ja sitä miten kaljan jälkeen asiat tuntuvat normaaleilta niin kuin se että Sirius painaa käden kämmenen päälle, ja joitain muitakin suosikkikohtia oli missä Remuksen näennäisen yksipuolinen ihastuminen oli niin symppistä ja samaistuttavaa. Tykkäsin hurjasti myös lopetuksessa siitä että mikään ei tavallaan ratkennut tässä tarinan aikana mutta Remus käänsi kelkkansa ihan täydellisesti, tykkään mahtavasta optimismista lopussa ja siitä miten auton väri sotkeutui sulavasti Siriuksen ihastumiseen ja miten Remus ikään kuin suunnitteli onnellisen lopun itselleen ja samalla lukijalle vaikka kukaan meistä ei nyt pääsekään näkemään sitä, ja samalla se jää lukijallekin vähän arvoitukseksi että olisiko niin käynyt (tai ehkä jos on tämmöinen angstiin taipuvainen kuin minä niin voi fiilistellä sitä että se jäi vähän arvoitukseksi, ja sehän on myös ihanaa että tuossa oli ikään kuin lähes varma the suudelma tulossa ja sitten esirippu laskettiinkin juuri ennen sitä).

Muita suosikkijuttujani tässä oli tuo Jamesin ja Lilyn vauvailmoitus ja sen aiheuttama epäusko ja kaikki epäkorrektiudet niin kuin nuo nimiehdotukset ("Jily"...) ja se että koko porukka saa vauvan eikä vain James ja Lily! Niin ja tuo Karenin ja Remuksen loppukeskustelu on herkullinen, ja se että tuollainen sinällään absurdi yksityiskohta eli se, että Remuksen henkilöllisyys oli jäänyt Karenille mysteeriksi, tulikin tässä lopussa tosi merkitykselliseksi, koska ehkä Sirius ei olisi kertonut ihastuksestaan Karenille jos Karen olisi tuntenut/tiennyt Remuksen, eikä Karen olisi varmaan kertonut sitä Remukselle tuolla tavalla ohimennen. Munkin korvissa vähän humisi tuossa kohdassa kun Remus sai tuolla tavalla hassusti kuulla, mahtavaa! Ja niin monesti tätä lukiessa hymyilytti, ihania juttuja!

Kiitos kun kirjoitit tämän tarinan loppuun saakka! Jee! :)
Avatarista kiitos Ingridille!
Ficcini Finissä.

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 360
  • home is where you hang your enemy's head
Piti käydä tsekkaan, oisko 13.5.1978 ollut perjantai, mut ei sitten kuitenkaan ollut :P samalla googletin Ford Cortinan eli siis minäkään en tiedä mitään autoista, mutta nostalgiset vanhat autot on kyllä sydäntä lähellä :3

Lainaus
”Oletko varma? Siinä on niin hienot renkaatkin. Pyöreät”, Sirius analysoi asiantunteva sävy äänessään.
Onneksi Siriuskaan ei näytä tietävän mitään autoista xD revähdytti kyllä nauramaan tämä!

Hoo! Ihanaa, miten noinkin viattomalla (viattomalla, Playboy, hah!) tavalla kerrotaan niin paljon. Kun Remus laskee sekunteja "normaliuteen" ja takellellen kehuu jotain, mitä luulee tavalliseksi tavaksi, hetipä siitä oivaltaa lukija tilanteen, että aha, asutaan yhdessä mutta vain kämppiksinä ja jee, jotain kivaa liittymistä on tulossa! Me likey :)

Minuakin naurattaa ajatus Siriuksesta pankkivirkailijana. Varmaankin myös ko. pankin hr-porukkaa naurattaa, tai sitten kauhistuttaa, sama ajatus. Luulenpa, että retkeily on varmempi autonkäyttökohde kuin työmatkat pankkiin :F varsinkin, kun Siriuksen ajotaidotki taitaa olla hakusessa. Tosin! Sittenhän Remus voisi joka aamu toimia kuskina, perillä Sirius kurottaisi ja pussaisi poskelle (tai suulle <3) ja menisi töihin Remuksen tekemä eväspussukka kädessää, nawww <333 koska tietysti Remus tekisi eväät. Ja hyvät eväät ne oliskin!

Aw, tää Remuksen pinettäminen käy kyllä sydämen päälle. En nyt vilkaissut etukäteen ficin loppua, joten oletan vain että hyvin käy! Jestas, entä jos ei käykään :o btw. Sirius on possu :F (perustan mielipiteeni tuohon Karenilla kiusoittelulle), se on kamalaKAMALApossu ja Remuksen pitäisi sitä piiskata rangaistukseksi 8]

Lainaus
”Hei, Kuutamo, Anturajalka, tulkaa – se palaa!”

Remus kääntyi nopeasti katsomaan, että Jamesin ilmoitus koski varmasti nuotiota eikä telttaa
Kylläpä taasen reväisytti! ;D ;D ;D

Voihan teenkeitto! Jestas että nauroin ;D kyllä sä voit ne "hipsut" ottaa tuolta huumorin ympäriltä alkutiedoista pois aivan reilusti, ei mitään hätää, tän ficin aikana on useemman kerran jo tullut lollailtua kunnolla, hymähdettyä vähintään joka toisessa kappaleessa :P

Lainaus
”Mehän ollaan aikuisia”, Lily sanoi, ja he kaikki katselivat kun James tuli takaisin olohuoneeseen kädessään tarjoiluastia, johon keksit oli aseteltu hyvin sopimattomaan fallosmaiseen asetelmaan.
#hc: falloksen olikin asetellut Lily! ;D ;D ;D Mutta ihana kohtaus, joka näyttää, että vaikka haluttaakin leikkiä aikuista aikuistua niin silti siellä on jonkin verran kelmiä olemassa <3

Mulle tuli mieleen noista kovin hienovaraisista Sirius-on-niin-komea -sivulauseista ficin aikana, ainakin kaksi osuu heittämällä mieleen, saattoi niitä olla useampiakin, että miten ne muistuttaa vähän Rowlingin Harryn ajatuksia Siriuksesta. Pisti nimittäin silloinkin mieleen kirjoissa se, miten Harry muutamassa kohdassa ajatteli, että onpas Sirius komea. Ootko tarkoituksellisesti esim. lainannut sieltä vai tuliko nämä ihan vain hihasta? ;D Koska ne on ehdotonta herkkua, sellaisia semi-ylläripommeja, koska totta kai ihastunut Remus katsoo Siriusta ja ajattelee komeaksi, mutta siltikin nuo kohdat tulee aina vähän niinkuin puun takaa, hyppäävät silmille silleen yllättäen, että "niinhän se onkin"! Eäh. En tiä osaanko selittää tätä oikein, mutta tykkäsin kovasti!

Lainaus
"Saadaanhan me Lilyn ja Jamesin lapsi."
Tää nyt taas sitten pysäytti, snif. Koska niinhän ne (hetkeksi) saa, mutta sitten kun tätä ajattelee hahmojen tilanteesta, kun tulevaisuus on tuntematon, niin tulee lämmin aww-fiilis, kuinka tiivis viisikko heillä onkaan <33

Voihan metaforat! Ulpukanvihreähän se olikin! Olipa vallan vetävä loppu ficille, kerrasti hienosti kerätty langat kasaan, vaikka vähän ehkä jäi kaihertamaan sen likistelyn puute :P mutta noin tarinan rytmiä ajatellen tämä lienee parempi vaihtoehto \o/ Komppi Gernumblille: kirjoitat varsin nokkelan hilpeää tekstiä!

Kiitos matkasta (ulpukanvihreän Ford Cortinan kyydissä) <3
Beelsebuttin laari
ava-kiitos Dick & Avaruuspiraatti <3
"Now salsa you mittens."
- Dean Winchester

nominal

  • ***
  • Viestejä: 2 168
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus VALMIS 6.1.2018
« Vastaus #10 : 29.01.2018 17:43:12 »
Olipahan hauska ficci ollakseen näin angstinen! ;D Mua myös hämmentää se, että viimeinen osa ilmeistyi paljon muiden jälkeen, koska se oli ihan täysin samaa tyyliä ja tosiaan nitoi tämän kokonaisuuden aivan täydellisesti yhteen. Ai että.

Tämä oli kerrassaan ihanaa teinisekoilua, mutta mielestäni tässä ei ollut tippaakaan liikaa mitään teinisekoilua! Päinvastoin, kaikki oli tosi aitoa ja ihanan koomista ja vähän vakavaa mutta kuitenkin vielä vähän lapsellista ;D

Avasin ihan varta vasten koneen kirjoittaakseni järkevän kommentin, mutta siinä noin viidessä minuutissa ehdin näköjään unohtaa kaiken, minkä halusin sanoa. Vähän kiinnitin huomiota toyhton kommentteihin noihin pariin ekaan lukuun, koska hän tuntui nostaneen esille lähes kaikkia niitä juttuja, joille itsekin hihittelin ja muuten kiinnitin huomiota :D

Öäöäöäää siitä piti ainakin mainita, että minusta oli hauskaa, miten Lilyn ja Jamesin vauva oli kaikille kaikkien vauva, eikä kukaan, siis edes Lily tai James, kyseenalaistanut sitä mitenkään. Se kuvasti kivasti sitä, miten yhteen tämä porukka on kietoutunut. Niin ja Peter oli loistava! Selvästi osa porukkaa, mutta hänen jatkuvat kommenttinsa jästeihin yhdistämisestä petasivat kivasti tulevaa puolenvaihdosta olematta kuitenkaan liian selkeitä.

Loppua kohden mulle tuli tästä hyvällä tavalla hyvin leffamainen olo. Kaikki on ankeaa, elokuva on loppusuoralla, ja yhtäkkiä tulee ahaa-elämys ja hahmo ryntää kaupungin halki onnellisen musiikin soidessa, ja sitten tulee Siriuksen ilahtunut ilme, lopputekstit, ja sama musiikki vain jatkuu. Leffamaisuus tuli ehkä siitäkin, että tässä ei päästy varsinaisesti siitä tajuamiskohdasta enää pidemmälle, mikä minusta sopi kyllä tähän ficciin ihan loistavasti. Kaiken kaikkiaan tosi hieno ja eheä ja ihana kokonaisuus, jossa kaikkia elementtejä kuljetettiin luontevasti läpi koko tarinan, mikä oli ihan superkivaa. Kiitos!
Never regret something that once made you smile.

cassialma

  • tuulenpesä
  • ***
  • Viestejä: 311
Vs: Vihreä Ford Cortina | K-11 | Sirius/Remus VALMIS 6.1.2018
« Vastaus #11 : 08.05.2018 19:19:52 »
Iiik, en lukenut kenenkään laatukommentteja koska halusin päästä pälättämään tänne päättömiä tuntematta sen kummemmin mitään häpeää tai mitään, joten varoitus; kamala ihkutuskommentti tulossa.

Aloin lukea tätä tänään aamulla (sillä viisiin vähän häpeä, koska muistan kyllä silmäilleeni tuota nimeä jo muutaman kerran) ja jatkoin töissä ruokatauolla ja nyt sitten lopettelin kotona. Ja voi hitsi. Olipa kyllä todella laadukasta ja ihanaa ja nerokasta kerrontaa kerta kaikkiaan. Tämä tarinahan vei ihan mukanaan. Ihan vei minut kyllä. Harmitti tosi paljon aamulla kun en ehtinyt lukea kuin neljä minuuttia ja sitten piti juosta töihin, haha. Sinun Remus. <3 En minä kestä. Miten häneen ei voisi olla samaistumatta? Tuo oli niin käsinkosketeltavaa tuo hänen kauhean suuri ihastus Siriukseen. Tässä pääsi tosi lähelle Remusta ja voi ei voi ei voi ei. Se oli niin ihanaa vaan. Vähän tuollainen nolo ja arka ja hapuileva. Minä niin rakastin jopa tämän tekstin alkua kun siinä tiirailtiin naista lehdessä traktorin päällä ja miten Remuksen suurin kehu oli tehokkaan näköinen moottori. :--D Oikeasti. Tässä oli paljon sellaisia hienoja yksityiskohtia ja nokkeluutta ja sellaista.

”pystytetään teltta, valvotaan koko yö, juodaan ja lohdutetaan Remusta kun se grillaa porkkanoita nuotiolla.”

Minä nauroin tuolle ääneen ruokatauolla. Iha huippu! Lohdutetaan Remusta kun se grillaa porkkanoita nuotiolla. Oli onni että olin yksin taukotilassa, olisi ollut hieman hankala selittää näet. Tuo oli ihan jamesmainen kommentti. Haha. Ja niin tosiaan – minä en ainoastaan pitänyt Remuksesta tässä, minä pidin ihan jokaisesta. Jopa Peteristäkin, harmi kyllä. Minä niin tahtoisin häntä vihata, mutta aina välillä tulee tälläisiä tekstejä jossa Peterinkin elämää ja motiiveja ja valintoja täytyy ruveta kyseenalaistamaan. Peter on ennen kaikkea väärien valintojensa epäonninen summa, niin se vain on.

Toisessa luvussa oli ihan huippua tuo Remus kauhea rebel ja menee polttaan kovasti tupakkia ja sitten kuitenkin kun lähdetään tilanteesta pois niin Remus hävittää tumpit kokonaan pois. Ihana! (Anteeksi, selaan tässä nyt näitä lukuja läpi samalla kun kirjoitan tätä kommenttia, että varmasti muistan sanoa kaikesta. Tämä ficci herätti minussa niin paljon ajatuksia ja juttuja ja kaikkea että pakko sanoa, haha, anteeksi jos se tekee tästä kommentista jotenkin sekavan, nuu)

Minusta oli jotenkin kauhean hieno tuo huomautus ”entisestä” Siriuksesta. Tekisi mieli lainata se kohta kokonaan tähän, mutta jos en kuitenkaan, kun luultavasti tiedät ilman lainaustakin, että mistä puhun, haha. Röyhkeä ilme ja tupakanpoltto kolmetoistavuotiaana. Uh. Se oli kyllä ihan selkeästi ote minun headcanonista että voi juukelis puukelis, sopi niinkuin peruna multaan. Jotenkin kipristytti tietää, että Remus, vaikka kuinka Siriusta rakastaakin, osaa tuolla visiin kuitenkin tieten tahtoen ärsyttää Siriusta juuri oikean verran. Tai siis sillä viisiin, että Remus tietää missä menee sellainen raja, mutta ei kuitenkaan pelkää yhtään ylittää sitä.

Ihan hyvä että ylitti. Jotenkin siinä kohtaa (ainakin minun mielestä) tuli vastaan kohta jolle Siriuskaan ei enää voinut esittää sokeaa. Että sitten tiedettiin vähän että miten asian laita oikeastaan on. Että siinä sitä nyt sitten ollaan. Mites tästä eteen päin? Mmmm. Sääli kyllä kävi Karenia, ja samalla ei yhtään. Hei hei, tyttö, mee pois vaan. Haha.

James liikuttui niin että itki ihan vähän, jonka seurauksena Sirius hakkasi häntä niin kovaa selkään, että James itki vähän enemmän.

Onnesta pillittävä James oli kyllä ihan huippu. Toisessa luvussakin kun James pillitti puhtaasta rakkauden voimasta ja lemmen vaikuttimista, oli yksi minun lempikohdista. :—D
Ei mutta tosiaan, minun piti sanoa, että pidin kauheasti Jamesin ja Siriuksen veljellisistä väleistä tässä, katsos kun jos ihan suoraan puhutaan, niin meitsi tykkää James/Siriuksesta. u_u Tää Sirius/Remus tarjosi siis erittäin hyvää vaihtelua kyllä. Mutta siis. Jamesin ja Siriuksen välinen suhde tässä, se aito veljellinen. <3 Muutenkin Jamesilla oli jotain ihan parhaimpia one-linereita tässä. Hihihi. Ihana James.

Joo. Niin. Kauheasti pidin kyllä. Minä vähän rakastuin sinun tyyliin kertoa tarinaa. Pitänee seurata enemmänkin sinun tuotoksia. Mmm. Kiitos ja anteeksi.


//: ai niin! Jotenkin olisin kauheasti odottanut että auton väri jää loppujen lopuksi mysteeriksi. Oli hassua aina lukea että minkälainen vihreä se auto nyt milloinkin on, haha. Ihana kun se aina toistui tuolla kappaleiden välissä, se pohdinta.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2018 19:25:50 kirjoittanut cassialma »

it was your heart on the line