Kuinka kaipuu viettelee, S, maltillinen Remus/Sirius

[Unohtumaton]

Ikäraja: S
Genre: draama
Paritus: maltillinen Remus/Sirius

Disclaimer: J.K. Rowling omistaa koko Harry Potter -maailman. Käytän mielikuvitukseni ilona.
Tiivistelmä: Remuksen mietteitä tämän palatessa takaisin Tylypahkaan Harryn kolmantena kouluvuonna.
A/N: Luin taannoin Azkabanin vankia uudelleen ja tällainen pohdinta istui hyvin raapalemuotoon. Remuksen ajatuksissa on mielenkiintoista pyöriä!


Kuinka kaipuu viettelee

Tylypahkan pikajuna seisoo asemallaan odottavaisena. Oppilaita on harvalukuisesti paikalla, sillä kello on vasta kymmenen aamulla. Remus Lupin on kuitenkin saapunut paikalle ajoissa, sillä hän haluaa välttää tungoksen. Hän ei ole professori edustavimmasta päästä, mutta aito oikea siitä huolimatta, ja nuhjuisten vaatteiden alla Remuksen sydän jo sykkii mahdollisuuksista. Juna ei ole vienyt häntä kouluun sitten seitsemännen luokan. Muistot ovat täynnä melankoliaa nyt, kun Jamesia ja Peteriä ei enää ole. Sen sijaan Sirius on kaikkialla. Asemalaiturin seinillä huutaa äänettä mies jokaisessa julisteessa, ja Remus ei kestä katsella niitä loputtomiin. Kolmetoista vuotta on pitkä aika. Silti mikään määrä vuosia ei riitä pyyhkimään petturuutta, jota Remus ei unissaan usko todeksi. Todellisuus kuitenkin herättää kerta toisensa jälkeen, ja Remus tietää, että hän ei voi elää kaivaten.

Hän istahtaa penkille ja tuntee väsymyksen asettuvan harteilleen. Siriuksen pakenemisen jälkeen Remus on viettänyt monta yötä odottaen, ilmestyykö mies hänen ovensa taakse selittämään kaiken. Se en ollut minä, Kuutamo. En ikinä, ikinä voisi..., Remus huomaa ajattelevansa ja sulkee silmänsä. Miksi hän edelleen toivoo mahdottomia? Hän ei saa. Ei voi. Sirius on hänen ulottumattomissaan ja niin on hyvä. Jos kohtalo oikkuineen tuo miehen vielä hänen eteensä, Remus joko murtaa hänet omin käsin tai murtuu tämän eteen itkien.

Uni tulee. Se liikuttaa häntä. Vai liikkuuko juna? Hän ei ole enää yksin vaunussaan. Nuoren pojan ääni on etäisesti tuttu.

Ankeuttajan läsnäolo saa Remuksen reagoimaan vaistomaisesti. Hän löytää onnellisen ajatuksensa, se en ollut minä, Kuutamo, ja ajaa kammotuksen pois. Yksi vilkaisu poikaan riittää tunnistamaan tämän, ja Remus peittelee reaktiotaan. Ajatus Jamesin pojasta on monesti käynyt mielessä, mutta vasta kasvokkain hänen olemassaolonsa on ilmeinen. Isätön, mutta yhtä kaikki kolmetoistavuotias nuorukainen, joka tärisee kohdattuaan jälleen annoksen kauheutta.

Remus lähtee vaunusta lähettämään pöllöä ja tukehtuu joka askeleella enemmän tunteeseen, joka edelleen janoaa Siriusta.

Hän ei saa. Ei saa.
 

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta!

Voi että, tämä teksti on tavallaan sydäntäsärkevä. Ei siis mitenkään huonolla tavalla, vaan siten, että se saa katsomaan kirjojen tapahtumia uudelta kantilta, Remuksen ja vähän Siriuksenkin näkökulmasta, ja samaistumaan heidän tunteisiinsa. Minusta tällaiset tilanteet ovat aina raastavia ja riipiviä, kun hahmojen välillä vallitsee väärinkäsityksiä ja sen takia kitkaa. Tässä tapauksessa ei ees ole kyse mistään pienestä erehdyksestä, vaan käytännössä koko taikamaailma uskoo Siriuksen syyllisyyteen ja tiedossa olevat faktatkin osoittavat siihen suuntaan, joten onko Remuksella järkevänä ihmisenä lopulta muuta mahdollisuutta kuin uskoa siihen, niin kipeää kuin se tekeekin? Voi että. Hirveä tilanne Remukselle. Ja kieltämättä hirveä myös Siriukselle, kun hän tietää olevansa syytön ja tietää myös, että mahdollisesti kaikki ihmiset, joista hän välittää, uskovat hänen syyllisyyteensä, eikä hän oikein voi tehdä mitään korjatakseen asian. Huhhui, siinä on kestämistä kerrakseen.

Tässä tekstissä on sopivasti aika melankolinen tunnelma. Toisaalta on ehkä kotoisaa ja lohdullistakin odottaa Tylypahkan pikajunaa taas monen vuoden jälkeen, mutta toisaalta ei voi olla muistamatta, että kaksi on joukosta poissa. Ja kolmaskin, jota varsinkaan ei voi unohtaa kaikkien julisteiden takia. On varmaan vaikeaa irtautua kipeistä muistoista ja yksinäisyydestä, kun julisteet muistuttavat niistä koko ajan.

Minusta on niin sydäntäsärkevää, että Remuksen onnellinen ajatus on se, ettei Sirius olekaan tehnyt hirmutekoa. Se kertoo ehkä siitä, miten paljon Sirius Remukselle merkitsi ja merkitsee ehkä vieläkin ja miten paljon ystävien menettäminen on vaikuttanut Remuksen elämään. Samasta kertoo ehkä sekin, että Remus yhä vieläkin kaipaa Siriusta, kaiken jälkeen. On varmaan aika uuvuttavaa kamppailla kahden vaiheilla: toisaalta kaipaa, mutta toisaalta tietää ettei saisi. Tähän liittyen pidän tekstin nimestä tosi paljon.

Huh, onpas tunteita ja ajatuksia herättävä teksti. Kiitos paljon hienosta lukukokemuksesta! ♥ -Walle

[Unohtumaton]

Waulish: Hauskaa, että mainitsit tuon kuinka kirjan tapahtumat aukesivat vähän uudelta kantilta, koska nimenomaan kirjojen uudelleenlukeminen herätti tämän kirjoittamaan. Tuntuu, että kirjoja voisi tahkoa uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta löytyisi uutta tarttumapintaa jos hahmojen kemioita ja ihmissuhteita pohtii enemmän. Jotenkin mulle on jäänyt fiilis, että Remuksella oli Siriusta kohtaan aina pieni toivonkipinä yllä sen suhteen, että tämä tosiaan olisi viaton. Kolmoskirjan tapahtumat ovat siis Remuksen näkökulmasta todella mielenkiintoisia, kun Sirius on kovasti esillä ja Remuksella varmasti miljoona kysymystä kysyttävänään. Kiitos! <3

[Fiorella]

Tämän lukeminen tuntui tosi haikealta ja kieltämättä muistutti taas mieleen silmiä avaavasti sen, että Remuksella on täytynyt olla tosi vaikeaa, kun Siriuksen naama tulee vastaan kaikkialla.  Kirjoja lukiessa ollaan tietystikin Harryn mielenmaisemassa ja eipä poika tietenkään kiinnitä huomiota siihen, miltä opettajista mahtaa tuntua, joten ei sitä lukijallekaan esille tuoda.

Juna ei ole vienyt häntä kouluun sitten seitsemännen luokan.

Yksi lause kertoo niin paljon... Miten kipeää Remukselle on mahtanutkaan tehdä hänen ottaessaan tehtävän vastaan ja palatessaan menneisyyden maisemiin - yksin.

Hän löytää onnellisen ajatuksensa, se en ollut minä, Kuutamo, ja ajaa kammotuksen pois.

Tämä miltei särki sydämen, kun ajattelee, että tässäkö on hänen ainoa onnellinen ajatuksensa, se vahvin ja onnellisin? Voi Remus poloinen. </3 Onneksi hän sentään löysi elämälleen uutta tarkoitusta ja Siriuksenkin asiat selvisivät jo saman lukuvuoden aikana.

[Unohtumaton]

Fiorella: Kirjat tosiaan ovat niin tiukasti kiinni Harryn mielenmaisemassa, että on oikeastaan todella virkistävää ajatella samat tapahtumat toisten ihmisten kautta. Pottereissa kiinnostavia henkilöhahmoja riittää, ja Remus on epäilemättä yksi heistä! Kiitos kommentistasi.