Kirjoittaja Aihe: Laulu kävyistä (K-11)  (Luettu 2916 kertaa)

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Laulu kävyistä (K-11)
« : 11.04.2017 17:14:40 »
Nimi: Laulu kävyistä
Kirjoittaja: Kaira
Ikäraja: K-11
Genre
: draama
Varoitukset: hyyyvin vapaata pilkuttamista, lapsen näkökulma

A/N: Mistä tää tuli? En edes tiedä. Olisi ihanaa saada siihen kommentti.

*


Laulu kävyistä



Kun lähdetään mökille, äiti pakkaa eväät ja hyräilee.

Autossa reidet hikoavat nahkapenkkiä vasten ja vaikka ikkuna on auki, huono olo puristaa mahaa.

”Kuvittele, että olet huvipuistossa”, isä sanoo kun tie kiemurtelee ja kesä paahtaa. Äidillä on Iltalehti kädessä ja takaraivolla vielä muutama papiljotti, miksi, Anna, isä kiusaa sitä, ei siellä mökillä kukaan näe. Äiti tykkää siitä ja kai se tykkää isästäkin, se nauraa ja kun ollaan ajettu jonkin matkaa, se laittaa käden isän niskaan ja silittää.

Käännyn katsomaan Aijaa, joka puristaa silmiä kiinni.

”Älä oksenna”, kuiskaan sen korvaan. ”Äläkä katso puita.”

Aija heiluttaa päätään vasemmalle ja hymyilee minulle, pälyilee sillä tavalla hassusti ja minä nauran. Äiti vilkaisee meitä peruutuspeilistä ja kehottaa olemaan kiltisti. Aija katselee kirjaa ja minä luen sille välillä sanoja ääneen, LEH-MÄ, KUK-KO, KIS-SA, liu’utan sormea sivua pitkin ja kun tullaan kissan kohdalle kuvittelen silittäväni oikeasti kissanpentua.

Hikipisarat juoksevat kilpaa selkärankaa pitkin, kuin pienet ötökät tai ehkä hämähäkit.



Mökkitiellä isä alkaa laulaa Kotimaani ompi Suomea ja minä laulan mukana. Pidän siitä kun isä laulaa, sillä on vakaa ääni joka kuuluu kauas. Musiikintunnilla opettaja oli pitänyt meille kokeet ja pyytänyt  kaikkia tulemaan luokan eteen laulamaan, ja vaikka Katri suositteli Keltaruusua, minä lauloin Kotimaani ompi Suomen. Ja vaikka opettaja ei pyyhkinyt silmiä niin kuin Jokisen Jukan laulaessa, sain pelkästään kehuja.

Kun juoksee paljain jaloin, täytyy varoa männynkäpyjä.

Aija istuu laiturilla äidin kanssa. Äiti pesee perunoita, Aija heittää kiviä järveen, ne särkevät pinnan ja umpsahtavat ja molskahtavat ja säikyttävät kaikki vesikirput kauaksi. Aija ei uskalla mennä ollenkaan veteen jos niitä on rannassa, mutta minä kyllä uskallan. Aija oikeasti osaa edes uida, se käy vaan kyykkyyn veteen ja tulee pois.

"Karuluodot tulevat sitten lauantai-iltana", äiti muistuttaa kun perunat on pesty ja sukii Aijan hiuksia palmikolle

Minusta tuntuu, että on asioita, jotka on tärkeä muistaa ja niitä, joilla ei ole niin väliä. On tietenkin tärkeää muistaa kaikki mitä sanotaan koulussa ja nousta seisomaan kun vanhempi ihminen tulee huoneeseen. Pitää muistaa presidenttien nimet ja Euroopan suuret joet. On tärkeää olla riehumatta ja syödä kaikki ruoka pois ja muistaa kiittää kun nousee pöydästä. Mutta sen lisäksi on tärkeää muistaa, miten Aija katselee aaltoja ja osoittaa välillä pääskystä ja nauraa ja miten äiti letittää sen hiuksia lempein käsin. Välillä kun puristaa silmät kiinni, vatsa hulmahtelee aaltojen tahdissa ja mieli tuntuu jotenkin kevyeltä. Ja sitten Aija aina nipistää minua ja minun pitää antaa sille huomiota.

Me nukutaan Aijan kanssa aitassa. Meillä on pieni sänky, mutta me mahdutaan siihen hyvin kun ei mekään isoja olla. Äiti sanoo, että luottaa minuun ja heti jos tulee ongelmia, pitää mennä herättämään vanhemmat. Minä kerron Aijalla tarinoita ja se katselee kattoa, jonka lankkuihin oksanpaikat täplittävät jänniä kuvioita. Kun pitäisi alkaa nukkumaan, Aija osoittaa seinää siitä kohdasta, jossa ulkopuolella on ampiaispesä.

”Älä pelkää, ei ne pääse tänne sisälle”, sanon minä ja koputan seinää sanojeni takeeksi.

Selitän, että surina on oikeastaan rauhoittavaa, kuin tuutulaulu. Kun sulkee silmät, voi kuvitella olevansa moottoriveneessä tai vaikka millaista on olla ampiainen. Aija ei usko, se keinuu vähän sängyllä ja on lopulta niin levoton, että äiti hakee sen sisälle mökkiin ja minä jään yksin.

Ulkona on niin sinistä, että en saa nukuttua ja nousen sängystä katsomaan metsää, jossa puut seisovat rivissä ja kaikki on kuin unesta tai jostakin sadusta. Sitten pitää mennä takaisin sänkyyn, sillä aitan puulattia saa varpaat palelemaan.



Kun Karuluodot lauantaina tulevat, laitetaan ruokaa ja saunotaan. Heillä ei ole lapsia, joten saan olla aika paljon Aijan kanssa kahdestaan. Naiset käy ensin saunassa, minä hieron jalkapohjia niin kuin äiti ja sanon ai että kun heitetään lisää löylyä. Ikkuna huurustuu ja minä yritän piirtää siihen kuvioita, Aija katsoo tarkkaan sormenpäitään, jotka ovat jo ihan rypyssä. Saunaan sisälle eksynyt itikka lentää uudestaan ja uudestaan lasia vasten kunnes jää paikoilleen. Käydään uimassa, järvi tuntuu kylmältä höyryävää ihoa vasten ja minä uin pitkän lenkin kunnes äiti joutuu huutamaan, että tule jo Pihla takaisinpäin.
Saunan jälkeen saadaan puolukkamehua ja puetaan päälle, ja minä katson Karuluodon Hannaa kun sillä on niin isot ja riippuvat rinnat.


Illalla äiti ja isä istuvat Karuluotojen kanssa tuvassa ja me istutaan Aijan kanssa ullakolla. Minä luen kirjaa ja Aija katsoo ulos ja puhelee jotain mitä minä en ymmärrä ja viittilöi maahan. Ullakon luukku on auki ja sieltä kuuluu aikuisten nauru koko ajan kovempaa ja välillä myös radion ääntä. Aija taputtaa kädellä lattiaa, että saisi minun huomion. Kun minä en katso, se nostaa hameenhelmaa ylös ja laittaa käden pissakohtaan ja nauraa.

”Älä tee noin”, sanon, mutta Aija vaan katsoo minua silmiin, heiluttaa päätä vasemmalle.

”Aija, lopeta, tuo ei ole hienoa.”

Minä menen lähemmäksi ja väännän sen käden pois ja asettelen hameen takaisin. Aijaan sattuu, se alkaa liikkua levottomasti ja yrittää mennä kauemmas minusta. Ei mitään hätää, ei mitään hätää, sanon, mutta se ei rauhoitu. Yritän muistaa, mitä äiti on neuvonut, että pitää olla rauhallinen mutta varma, ei mitään hätää, Aija, sanon taas ja yritän silittää sen hiuksia.


Se nousee ylös ja juoksee kauemmas minusta.

”Pihla, onko siellä kaikki hyvin?” äiti huutaa, sen ääni on jotenkin omituinen ja erilainen kuin yleensä. Minä juoksen Aijan perään, kurkotan kädellä sen käsivarteen mutta se väistää ja huutaa jotakin, ryntää vasemmalle.

Näen sen jo ennen kuin se tapahtuu. Näen ullakon avaimen luukun ja sitten sydän jättää muutaman lyönnin väliin.

Aija tippuu koko matkan, kolisee jyrkkiä portaita vasten, luu, luu, pää. Ja sitten on hetken, pienen hetken aivan hiljaista.



*


Syksyllä Aijaa tullaan hakemaan. Äiti ja isä sanoo, että me voidaan käydä joskus katsomassa sitä ja että se on tosi hyvä paikka Aijalle. Sellainen paikka, jossa Aijaa ja muita samanlaisia tyttöjä ja poikia osataan hoitaa ja opettaa oikein. Ja äiti sanoo, että Aijan tippuminen ei ollut minun vika vaikka se huusikin minulle ensin paljon, vaan että riski onnettomuuksille on aina ollut olemassa. Isä on vakava, sillä on päällä uusi takki ja kädet rannetta myöten taskuissa. Edellisenä iltana äiti oli kysynyt, että riittäähän meillä varmasti rahat hoitoon ja isä oli sanonut, että pakko on riittää. Minä ajattelin kysyä ottaisivatko ne minut apulaiseksi kauppaan, että voin lähettää Aijalle lisää rahaa.


Tuulee aika kovaa ja taivas on raudanmakuinen. Aijan käsi on vielä kipsissä, mutta muuten se on parantunut ja on melkein kuin ennenkin. En ymmärrä miksi sen pitää lähteä kun kyllähän me ennenkin pärjättiin ihan hyvin, mutta en voi kysyä äidiltä kun se itkee nykyään niin paljon. Kun täti ottaa Aijaa lempeästi olkapäästä ja ohjaa vihreään autoon, se ei näytä kamalan pelästyneeltä vaikka pää keinuu vasemmalle. Se yrittää katsoa äitiä ja isää, ja sitten se katsoo minua. Minä räpyttelen. Sitten auto ajaa pois pihatieltä, sora kimpoilee renkaiden alta, volkkarin toinen takavalo on sammunut.

”Vilkuta siskolle”, äiti sanoo ja sen suu vääristyy. Isä painaa leuan rintaan eikä tule sisälle sittenkään kun auto on ajanut pois, enkä minä uskalla sanoa sille mitään. Äiti itkee vasta keittiönpöydän ääressä.



Koulussa kaikki on niin kuin edellisenäkin vuonna. Musiikintunnilla me kaikki lauletaan Ystävä sä lapsien ja Jokisen Jukka on tietysti paras. Minun ääni värisee ja Irma ymmärtää miksi, ottaa kädestä kiinni pulpetin takana niin, ettei opettaja huomaa. Minä olen ajatellut ryhtyä kirjailijaksi. Voisin kirjoittaa tarinoita ja lähettää Aijalle hoitolaan. Äidinkielentunnilla opettaja sanoo, että minulla on hyvä taju kielestä.

Välitunnilla me juostaan Irman kanssa ison koivun taakse ja mennään makaamaan maahan, katsellaan kun oksat kurkottavat taivaalle kuin pitkät sormet ja keltaiset lehdet pyörähtelevät tuulessa monta ennen kuin laskeutuvat maahan. Syksy on kaikkialla.
« Viimeksi muokattu: 12.04.2017 11:50:37 kirjoittanut Kaira »

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #1 : 11.04.2017 18:47:18 »
Tästä tulee jotenkin haikea olo. Tämä on jotenkin todella suomalainen tarina, sellainen helkkarin samaistuttava, arkinen ja elämänmakuinen. Tykkään tästä tosi paljon. Tykkään myös siitä, miten tässä ei kerrota kaikkea vaan jätetään paljon arvailun varaan. Aijasta ei kerrota, että mikä tarkalleen on vinossa, mutta lukija ymmärtää, että jokin on. On todennäköisesti aina ollut. Pidin myös siitä, että Aijan nimi tulee lähes heti esiin ja mainitaan usein, mutta päähenkilön, Pihlan nimi vain mainitaan ohimennen sivulauseessa, kun äiti käskee uida jo takaisin rantaan päin. Siinä missä osa asioista jää arvailun varaan ja kertomatta, niin vastapainona on paljon hienoja yksityiskohtia Aijan ryppyisistä sormista saunassa lennelleeseen itikkaan ja saunan jälkeiseen puolukkamehuun. Juuri niin lapsenomaisesti kuin lapsen näkökulmasta voi odottaa, yksityiskohdat ovat selkeitä ja tarkkoja, suuremmat asiat ja kokonaisuudet on jätetty hämärän peittoon, niitä pitää pohtia paljon, että ne voisi ymmärtää. Tää on oikeasti hieno.

Mä itseasiassa tartuin tähän nimen takia, jäin ihmettelemään, että mikä ihmeen laulu kävyistä ja sitten kun näin että lapsen näkökulmasta niin ajattelin, että jotain kevyttä ja söpöä. Luin muutaman rivin sieltä täältä ja sitten alkoi kiinnostaa niin, että piti ihan aloittaa alusta ja lukea kunnolla. Onneksi niin. Lopun toiveikkuus on kaunista, mä toivon, että Pihla ja Aija tapaa vielä, ja että Pihla onnistuu haaveissaan. Tästä jää sellainen fiilis, että on kokonainen elämä vielä edessä ja samaan aikaan vähän pelottaa lapsen puolesta, kun näkee tarinan vanhemmista, ettei se elämä sitten olekaan niin helppoa. Huh. En tiedä, herätti paljon ajatuksia. Vielä sen nostan esille, että musta oli hieno alun ja lopun sitova yksityiskohta tuo Jokisen Jukka, joka tietenkin laulaa aina vähän paremmin kuin Pihla (tai kukaan muukaan), mut se on ihan ok, koska lopulta Pihla haluaakin kirjailijaksi eikä siinä tarvitse laulaa niin hyvin kuin Jokisen Jukka laulaa.

Kiitos tästä. :)

- Frac


I'm into Herbology now u_u

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #2 : 17.04.2017 11:22:43 »
Yhdyn edelliseen kommenttiin huomiossa, että tämä oli oikein leimallisen suomalainen tarina järvessä uimisineen, palmikoineen ja saunoineen. Ja laulukokeineen! Liekö tässä jotenkin 70-lukuinen fiilis, ihan noin niinku lauluvalinnoista päättelin. Ehkä nykyään ei köäydä niin perinteisesti mökillä, tosin itse kyllä vielä muistan hyvin pitkät automatkat ja sen kuinka meinasin koko ajan oksentaa  :D

Mä tykkäsin tosi paljon kerronnan tyylistä. Hyvin autenttisen lapsekkaita, mutta tarkkoja huomioita ympäristöstä, siitä miten kivet molskahtelevat veteen tai miten ikkunat huurustuvat. Yksityiskohtia, joilla ei tarkalleen ottaen ole väliä, mutta jotka ovat oleellisia tunnelman kannalta.  Sitä paitsi lapsena sitä muistaakin jotenkin hyvin tarkasti tiettyjä pieniä yksityiskohtia, samaan aikaan kun isommat asiat jää ihan peittoon.

Epäselväksihän jäi kuinka pahasti Aijaan sattui, mutta oletan että hän ei katkonut vain käiään, vaan taisi käydä huomattavasti pahemmin. Pihla on vielä sen verran nuori, ettei välttämättä tunnista mitä eroa on Aijassa ennen ja jälkeen vahingon, eikä siksi osaa olla asiasta ihan niin järkyttynyt ja surullinen. Hänelle elämä jatkuu samalla tavalla kuin ennenkin ja vanhempien suru ja ahdistus tuntuu enemmän, koska se on konkreettisesti nähtävissä. Ei luonnollisesti vahinko ole kenekään vika, mutta kyllä se varmasti myöhemmin on järkytys kun Pihla tajuaa mitä Aijalle sitten varsinaisesti kävi. Toivottavasti kohtaaminen tulee olemaan kuitenkin hyvä.

Taitava tarina, pieni kohtalokas hetki suomalaisessa kesässä. Kuin pätkä kenen tahansa elämästä, traaginen käänne joka voisi käydä kenelle tahansa. Varmasti sellaiselle lukijalle jolla on omia lapia, niin tuo tipahtaminen erityisesti kouraisisi sydämestä.

Tämä oli hieno, kiitos tästä.

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #3 : 01.05.2017 19:47:10 »
Tällä on niin upea nimi, että pistin tämän tekstin ylös heti kun olit sen julkaissut. Ajattelin, että joko tämä on jotain tosi outoa tai sitten lapsen näkökulmasta, ja oli kyllä kiva tämä näkökulma :>

Tässä on jotain hirveän suomalaista ja hirveän aitoa. Ensialkuun ajattelin, että tämä on ihan vain arkinen kuvaus suomalaisperheen elämästä ja siitäkin jo mietin, että onpas kiva lukea tällaista. Mutta sitten tähän tulikin käänne, joka muutti tekstin vähän syvällisemmäksi. Pidin kuitenkin tosi paljon noista arjen yksityiskohdista. Äidistä silittämässä isän niskaa, autolauluista, kylmistä puulattioista. Kaikki on sellaisia asioita, joita löytää myös omasta lapsuudesta ja tästä tuli kauhean nostalginen olo. Lapsena mökkeilykin oli ihan erilaista, kaikki oli niin vierasta ja jännittävää, vanhat hirsimökit tuntuivat tosi eksoottisilta. Nykyään ei enää jaksa nähdä asioissa kaikkea uutta ja ihmeellistä ja oli ihanaa lukea taas tuosta lapsuuden fiilistelystä.

Lainaus
Kun juoksee paljain jaloin, täytyy varoa männynkäpyjä.

Tämä oli aivan erityisen ihana kohta. Oli ihan pakko googlata tämä virke, koska tästä tuli niin sellainen fiilis, että tämä on joku yleisesti käytetty sanonta :D Tämä on vain jotenkin hirmu hieno elämänviisaus, joka sopii toisaalta erinomaisesti lapsen suuhun. Lapset usein toteavat tällaisia asioita tosi tärkeän oloisina ja ovat ylpeitä siitä, että tietävät asian. Ja muistan myös hyvin sen, kuinka kävyt olivat tosi inhottavia paljaiden jalkojen alla ja se on tunne, joka tulee erittäin elävästi mieleen. Tämä omalla tavallaan kiteyttää tosi hyvin Pihlan ajatusmaailman ja sen, millaisiin asioihin hän kiinnittää huomiota.

Lainaus
ja minä katson Karuluodon Hannaa kun sillä on niin isot ja riippuvat rinnat.

Oi tämä oli myös niin ihana :'D Se, että Pihla ylipäätään miettii tällaista ja vielä ilmeisen avoimesti tuijottaa Hannan rintoja. Lapset ovat juuri siitä ihania, että eivät osaa häpeillä tällaisia asioita eivätkä ymmärrä, miksi ei muka saisi tuijottaa tai todeta tällaisia asioita, jos ne ovat totta. Tämä lapsen näkökulma on rakennettu ihan hirveän hienosti!! Pihla kiinnittää huomiota juuri tällaisiin epäoleellisuuksiin, joita aikuiset eivät miettisi, mutta samalla häneltä jää ymmärtämättä moni asia, jonka aikuiset ymmärtävät.

Aija on myös kiinnostava tapaus. Juuri tuo mitä muutkin ovat sanoneet, että näkee jonkin olevan vinossa, mutta ei osaa oikein sanoa minkä. Senkin takia tämä lapsen näkökulma on tosi kiinnostava, koska eivät lapset koe tarpeelliseksi antaa nimiä tuollaisille asioille. Pihlalle Aija on Aija, eikä hänen tarvitse asiaa sen kummemmin miettiä. Ehkä Aija on vähän erilainen kuin muut, mutta eivät lapset mieti mitään diagnooseja. Ja tosiaan sekin, että ehkä putoamisessa käy pahemminkin, mutta lapset huomaavat vain näkyvät vammat. Jos mitään poikkeavaa ei ole näkyvissä, niin eihän silloin ole voinut käydä huonosti. Toisaalta ehkä Pihla ei edes halua nähdä muuta, koska tuntee syyllisyyttä asiasta ja syyllisyys vain pahenisi, jos hän ymmärtäisi kuinka pahasta oikein kävikään.

Loppu on ihanan katkeransuloinen. Tunnen jostain syystä ihan valtavaa sympatiaa Pihlaa kohtaan ja tekee pahaa lukea hänen itkevän. Varmasti hänellekin on vaikea käsitellä kaikkia Aijaan liittyviä tunteita, eikä tuonikäinen lapsi välttämättä osaa sanoa, miltä hänestä oikeastaan tuntuu. Toivoisin vain tosi kovasti, että hän saisi asiansa järjestykseen ja pääsisi ehkä joskus vielä toteuttamana unelmiaan. Jotenkin kirjailija on ihanan realistinen ammattihaave, varsinkin kun se liittyy siihen, että Pihla tykkää kirjoittaa tarinoita Aijalle. Ehkä tämä toivii motivaattorina siihen, että jonain päivänä Pihlasta oikeasti tulee kirjailija. Ehkä hän vielä kirjoittaa Aijastakin. Ehkä tämä teksti onkin Pihlan kertomus omasta lapsuudestaan.

Ja hei extrakehut vapaasta pilkuttamisesta!! Suomen pilkkusäännöt on niin älyttömän tyhmiä, että oon aina tosi onnellinen, kun joku niitä rikkoo :D

Tämä oli tosi hieno ja kiinnostava teksti! Näin suomalaisia tekstejä olisi tosi kiva lukea enemmänkin. Vähän kyllä harmi, ettei tällaista kirjoiteta enemmän, tämä oli tosi kiva. Ja lapsen näkökulmasta huolimatta tässä on tosi kaunis, kuvaileva tyyli, eikä tämä mene liian yksinkertaiseksi kielellisesti. Sanavalinnat kuitenkin tukevat lapsen maailmaa, mutta tekevät tästä moniulotteisen ja kauniin tekstin. Kiitos tästä, nautin kovasti <3

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #4 : 11.06.2017 15:52:19 »
Tämä on tavattoman kaunis ja koskettava teksti. Nousee kyyneleet silmiin jokaisella lukukerralla. Pidän Pihlan kertojaäänestä ja hänen tavastaan katsoa maailmaa. Myös se, ettei teksti sijoitu aivan nykyaikaan, antoi oman, ihastuttavan säväistyksensä. Kiitos!

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #5 : 22.10.2017 22:07:27 »
Apua millainen törppö olenkaan ollut! Luulin vastanneeni näihin kommentteihin, mutta olen näemmä tyystin unohtanut. Iso kiitos kaikille kommentoijalle, nämä lämmittävät kamalasti <3

FractaAnima, kiitos hurjasti!! Ihanaa, että mun yritys kirjoittaa lapsenomaisesti ja lapsen näkökulmasta onnistui, koska se oli tavallaan juuri se haaste, johon tässä tartuin. Ajattelin juuri sitä, että lapset tavallaan hahmottavat paremmin yksityiskohtia ja nykyhetkeä, eivätkä välttämättä osaa yhdistellä asioita isoon kuvaan. Kiitos vielä, olin kamalan otettu sun kommentista! :)

jossujb, kiitos paljon kommentista! :) Tää tosiaan taisi lipsahtaa vähän #suomi100-teemaiseksi, se oli pääasiassa vahinko, mutta hauska huomio! Tuuletin vähän sitä, että 70-luvun fiilis välittyi vuosilukua mainitsematta, koska juuri sitä vuosikymmentä yritin hakea tekstiini, heh.

Kiirsu
, apua miten pitkä ja ihana kommentti, kiitos <3 Ehkä tosiaan männynkäpy-kohdassa saattaisi olla jotakin piilofilosofiaa, jos sitä sieltä haluaisi lähteä kaivelemaan, haha! Ehkä pitäisi tosiaan kirjoittaa enemmän jotenkin tyypillisen "suomalaista" tekstiä, mitä se sitten milloinkin on. Ficcien maailmassa on usein siitä aika kaukana. Suomi on niin rääpälekokoinen maa ja kulttuuri, että jos me ei kirjoiteta kesämökin saunailloista, kuka sitten kirjoittaa? :D

Sokerisiipi, kiitos  ihanasta kommentista, se ilahdutti mua paljon!! :)

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 832
  • 🇺🇦
Vs: Laulu kävyistä (K-11)
« Vastaus #6 : 10.03.2021 21:15:54 »
Valitsin tämän luettavaksi nimen perusteella, sillä ajattelin kai että tämä kertoisi oravista :D Mutta ei kyllä haittaa yhtään, vaikkei kertonutkaan oravista, sillä tämä oli tällaisenaan todella vangitseva kertomus, joka oli pakko silmäillä lukemisen jälkeen läpi useammankin kerran, jotta varmasti ei olisi mennyt mitään ohi!

Pidän tarinan minä-kertojasta ihan hurjan paljon. Varsinkin lopussa huomasin, miten läheiseksi hän oli minulle tekstin kuluessa tullut: teki niin kovin mieli hänen ystävänsä tavoin ottaa kädestä kiinni. (Muutamassa lempiromaanissakin lopussa joku sivuhenkilö tekee tai sanoo päähenkilölle juuri sen mitä lukijakin haluaisi tehdä tai sanoa. En tiedä, onko se tietoista kirjoittajalta, mutta todella upeaa joka tapauksessa.)

Silmäilin tekstistä vielä lopuksi sellaisia kohtia, joista olisi käynyt jo alussa ilmi Aijan tila. Lukiessa ajattelin, että hän on aivan tavallinen pieni lapsi, mutta tarkemmin silmäiltyäni huomasin tietysti, ettei hän missään vaihessa esimerkiksi puhu mitään ymmärrettävää sanaa. Käytät siis erittäin hienosti "epäluotettavaa" lapsikertojaa. Vasta lopun käännekohdassa lukija alkaa miettiä, kuinka iso käänne todella tapahtui entiseen verrattuna: tapahtuiko käänne Aijan tilassa vai sittenkin vain vanhempien ajattelussa. Vai molemmissa.

Tämä on ylipäätään ihan uskomattoman kauniisti kirjoitettu tarina. Kiitos! (Näin muutamaa vuotta myöhässä, mutta toivottavasti kommentti silti ilahduttaa!)