Kirjoittaja Aihe: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11  (Luettu 6781 kertaa)

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« : 26.04.2016 23:14:35 »
Otsikko: Kalmankukkia
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Tyylilaji/Genre: romanceangst
Paritus/Hahmot: Severus/Remus
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaa niitä hetkeksi.
Varoitukset: Tulkinnanvarainen itsetuhoisuus
Yhteenveto: Remus yrittää pysyä järjissään, vaikka hukkuu tähtikuvioihin ja kaappikellon lyönteihin.

A/N: Ensimmäinen ficcini ikinä, olkaa armollisia.


Kalmankukkia

Kaavun helma oli rispaantunut ja suippojen kenkien kärjet talloivat langanpätkää joka askeleella repien kangasta lisää. Langan viereen putoili multaa ikkunalaudan ruukusta, johon äkäinen mies istutti valkoisia ja violetteja kukkia.

”Sinulla pitäisi olla oma ruukku jokaiselle kasville”, Remus huomautti oven suusta.

”Ja sinulla pitäisi olla oma asunto, jonne voisit mennä minua häiritsemästä”, Severus mutisi iskiessään lapion syvälle multaan. Pitkät sormet asettelivat kukan ruukkuun ja suoristivat sen lehtiä varoen, kuin kukka olisi saattanut rikkoitua pienemmästäkin virheestä. Kaksi valkoista ja yksi violetti kukka istuivat täydellisen tasaiseksi silotellulla mullalla, lehdet toisiaan hipoen.

Remus astui lähemmäs ihailemaan liemimestarin kättentyötä. Kukat olivat liian värikkäitä ja eloisia ankeaan tyrmään. Ne eivät piristäneet sisustusta eivätkä toimineet tunnelmanluojina vaan vaikuttivat olevan täysin väärässä paikassa ja Remus olisi tahtonut viedä ne mukanaan, tarjota paremman kodin. Hän kosketti varovasti pehmeää terälehteä, silitti sormellaan sen valkoista pintaa.

”Mitä kukkia nämä ovat?”

”Liljoja.”

Äkkiä kasveihin koskeminen tuntui väärältä ja Remus otti askeleen taakse pyyhkien käsiään kaapuunsa.

”Eivät ne pure”, kuului kylmä ääni Remuksen takaa. Hän ei ollut varma, oliko Severus vihainen siitä, että hän oli koskenut kukkia vai siitä, että hän nyt katseli kukkia vastenmielisyyden vallassa. Toisaalta kireyden syynä saattoi olla Remuksen läsnäolokin, vaikka hän toivoi, ettei tämän tarvitsisi aina olla näin vihamielistä.

Severuksen tyrkätessä reunojen yli loiskuvan pikarin sudenmyrkkyjuomaa Remuksen käteen kiristyi tunnelma entisestään. Remus oli niin kyllästynyt tähän, niin moni oli poissa ja pidot eivät tosiaan parantuneet, kun väki väheni. Nyt he olivat yksinäisiä ja katkeria, tuhlasivat aikaansa turhuuksiin eivätkä antaneet onnelle mahdollisuutta. He eivät pohjimmiltaan olleet niin erilaisia, heillä voisi olla mahdollisuus, jos he vain eläisivät tässä päivässä ja päästäisivät irti menneestä.

Juoma oli kitkerää ja se oli Severuksen syytä, hänellä ei ollut työtä ja se oli Severuksen syytä, ikkunalaudalla kukki liljoja ja se oli Severuksen syytä.

”Nuo kukat halventavat hänen muistoaan.”

Tällä kertaa häntä ei tarvinnut heittää ulos vaan Remus kiiruhti pois tyrmistä jäämättä kuulemaan vastausta. Tyhjä pikari kolisi lattialla ja pysähtyi kapean kengän kärjen alle, mutta kukaan ei poiminut sitä ylös.

~*~

Remus luuli heidän viime kohtaamisensa olleen kiusallinen, mutta tämä jäätävyys oli omaa luokkaansa. Vanha kaappikello löi vain joka toinen sekunti viivyttäen hiljaisuuden loppua entisestään. Kumpikaan ei uskaltanut hengittää tai katsoa toista silmiin.

Joku oli iskenyt pöytään naarmuja haarukalla, ehkä nälissään ehkä raivon vallassa. Piikit olivat kaivaneet puuhun viisi kuoppaa kauniiseen tarkoin järjesteltyyn muodostelmaan ja yksi niistä tuijotti Remusta herkeämättä, aivan kuin se olisi tiennyt liikaa.

Ehkä hän vain kuvitteli.

Remus nosti katseensa ja tummatukkainen mies katsoi häntä odottavaisena pöydän toiselta puolelta. Oliko Severus sanonut jotakin? Vai oliko Remus? Kuinka kukaan voisi olettaa hänen keskittyvän pöytään piirrettyjen tähtikuvioiden ympäröimänä.

Feeniksin killan kokous oli ollut kaaosta. Heidän suunnitelmansa hajosivat ja ne rakennettiin uudestaan, kunnes löytyi taas yksi porsaanreikä, Vauhkomielestä lentäminen oli liian vaarallista ja Mollysta kaksoset olivat yhä lapsia, Dumbledoren ote oli lipsumassa eivätkä ihmiset enää uskoneet häneen yhtä aukottomasti ja kesken toivottoman suunnitelman laatimisen oli koira haukkunut ulkona ja Remuksen selkäpiitä oli karminut ja hän tahtoi pois, mutta hänen täytyi jäädä ja taistella, sillä tämä sota tarvitsi heistä jokaista.

Hän kestäisi sodan ja kuoleman, jopa omansa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, mitä yksi kuolema olisi enää muiden joukossa. Mutta hän ei kestänyt tätä hetkeä ja tunteetonta miestä, joka halusi keskustella käytännön järjestelyistä heinäkuisena iltana hämärässä ja pölyisessä keittiössä.

Oli kesä. Mutta se ei tuntunut kesältä.

Remus kuuli nimeään huudettavan useasti, joka kerta vihaisemmin, mutta hän ei jaksanut kuunnella. Ulkona sade oli kylmää ja se liimasi vaatteet epämiellyttävästi hänen ihoonsa muistuttaen häntä ajoista ensimmäisen sodan jälkeen. Hän oli asunut kuukausia Irlannin maaseudulla tätinsä maatilalla. Täti oli jästi ja hän oli elänyt sen ajan ilman taikuutta viettäen suuren osan ajastaan lampaita katsellen. Edes sade ei ollut rikkonut maalaisidylliä ja siinä pienessä kylässä ei mikään ollut koskaan väärin. Kun tämä kaikki olisi ohi, hän palaisi sinne.

Remus istui katukivetyksen reunalle ja antoi sateen kastella hänet läpimäräksi. Sade teki Lontoosta entistäkin harmaamman. Pakokaasut pilaisivat hänen keuhkonsa joka tapauksessa, joten yhdestä savukkeesta ei olisi haittaa. Remus vilkaisi ympärilleen jästien varalta, mutta kukaan ei ollut lähistöllä kiinnittämässä huomiota hänen loihtimaansa sateensuojaan.

Lämmin savu kutitteli kitalakea lempeästi rauhoittaen. Ajatuksissaan Remus puhalteli savurenkaita, jotka rikkoutuivat harmaiksi pilviksi. Hänen renkaansa eivät koskaan olleet täydellisiä, innoissaan hän yritti puhaltaa niitä liian suurella voimalla. Kärsivällisyys ei ollut yksi hänen hyveistään. Remus naurahti onnettomasti, enää ei kukaan opettaisi häntä käsittelemään savua hellästi hyväillen. Edes tupakoiminen ei ollut hauskaa yksin.

Remus sammutti puoliksi poltetun savukkeen kenkänsä kärjellä. Hän oli aina vihannut Lontoota.

~*~

”Lupin, lakkaa leikkimästä marttyyriä.”

Remus nauroi kylmästi kuullessaan tutun nalkutuksen. Tämä oli vasta neljäs päivä, jonka hän vietti lukittuna Kalmahanaukio 12:n pieneen makuuhuoneeseen eikä hänen aikomuksenaan ollut viettää koko loppu elämäänsä täällä. Oli suorastaan naurettavaa, kuinka moni oli käynyt houkuttelemassa häntä ulos täältä. Hänellä oli kaikki aivan erinomaisesti eikä hän tarvinnut teetä ja sympatiaa, vaikka kasa tyhjiä teekuppeja yöpöydällä saattoikin toisin ehdottaa. Sympatiansa ainakin saisivat pitää poissa.

Tämänkertaiselta vieraalta ei tosin tarvinnut odottaa lämpöä ja ymmärrystä. Nyt kun hän asiaa tarkemmin ajatteli, ei Remuksella ollut aavistustakaan siitä mitä Severus edes teki täällä. Ei kai täydenkuun vielä pitäisi olla lähestymässä. Oli elokuu, mutta Remus ei ollut varma päivästä.

”Mikä päivä tänään on?”

”Perjantai. Merlin paratkoon, Lupin, katso nyt itseäsi! Näytät vieläkin hirveämmältä kuin yleensä. Sinulla on velvollisuuksia, et sinä voi lukittautua tänne ja kieltäytyä tekemästä osuuttasi”, Severus raivosi hänelle ja istui huoneen toisella puolella olevalle kirjoitustuolille, joka narisi vanhuuttaan. Remuksesta oli lohduttavaa huomata, että hän ei ollut ainut uupumuksesta kärsivä. Vuodet eivät olleet kohdelleet heitä armollisesti ja molemmat miehet näyttivät vähintään kymmenen vuotta ikäistään vanhemmilta.

Luisevat sormet hieroivat vasenta ohimoa rasittuneina. Etusormea koristi sarja pieniä arpia, jotka olivat peruja tärisevin käsin pilkotuista ukonhatuista ja nimetön oli murtunut ylimmästä nivelestä niin usein, ettei se enää koukistunut muiden sormien mukana. Nämä jäljet olivat vain höyhenenkeveitä epätäydellisyyksiä ihmissuden rintaa koristavien arpien rinnalla. Remus ei jaksanut muistaa, kuinka oli ylipäätään päätynyt istumaan sängyn viereen lattialle ilman paitaa, mutta häntä ei enää edes vaivannut kehonsa paljaus.

Tällä kertaa hiljaisuus toi mieleen hautajaiset mutta lohdulliset sellaiset. Vakavasti sairaan isotädin hautaan siunaamisen, tilaisuuden täynnä surua mutta myös helpotusta kärsimyksen päättymisestä. Sängyllä lojuvat tähtikartastotkaan eivät tuntuneet yhtä houkuttelevilta nyt kun hänellä vihdoin oli seuraa.

Remus ei olisi tahtonut rikkoa turvallista rauhaa heidän välillään, mutta hän oli vieläkin hämillään tilanteesta. ”Miksi sinä olet täällä?” hän kysyi liemimestarilta, joka ei vaivautunut edes avaamaan silmiään vastatakseen hänen kysymykseensä.

Hetken Remus jo uskoi toisen miehen nukahtaneen pöydän ääreen, mutta muutaman minuutin jälkeen hiljainen ääni vastasi: ”Voit lukita itsesi hänen huoneeseensa, lukea hänen nimensä sadasta kirjasta ja tuijottaa tähtitaivasta tuntikausia, mutta se ei tuo häntä takaisin. Hän on poissa ja sinun on siirryttävä elämässä eteenpäin.”

”Niin kuin sinä teet liljojesi kanssa?” vastasi Remusi kykenemättä ottamaan vastaan tekopyhiä neuvoja mieheltä, joka oli roikkunut menneessä yli vuosikymmenen.

Kaikesta huolimatta Remus toivoi Severuksen puolustavan itseään, kertovan kukkien olevan uutta lientä varten, piristystä arjen harmauteen, lahja rakastajalta, mitä tahansa muuta kuin symboli kuolemalle. Mutta miksi valehdella itsestäänselvyyksistä.

Severus sulki oven hiljaa mennessään ja Remus oli pettynyt, ettei saanut kuulla rouva Mustan huutoa. Hän olisi kaivannut elämää tähän kuolleeseen taloon. Nukkuminen oli vaikeaa, vaikka hän ei päiväsaikaan jaksanut pitää silmiään auki. Edes lampaat eivät tarjonneet pakotietä pois tietoisuudesta, sillä seitsemästoista lammas karkasi kauas vuorille ja kahdeskymmenes kompastui jalkoihinsa hypätessään aidan yli.

Huoneessa surisi yhä sama kärpänen, joka oli pitänyt hänelle uskollisena seuraa useamman päivän. Se etsi turhaan pääsyä ulos ja luovutettuaan tyytyi asettumaan nahkaisen kengän kärjelle lepäämään. Juuri ennen nukahtamistaan Remus tajusi, ettei vieläkään tiennyt mones päivä tänään oli.
 
~*~

Askeleet kaikuivat aavemaisina tyrmien kiviseiniltä tehden kylmistä käytävistä entistäkin epämiellyttävämmät. Remus veti nukkaantunutta viittaansa tiukemmin ylleen ja haaveksi villasukkiensa perään. Ovi ei ollut lukittuna, joten Remus tulkitsi sen tarkoittavan, että hänellä oli lupa marssia sisään koputtamatta. Severuksen ilme viesti hänen olleen väärässä.

Sudenmyrkkyjuoma haisi tällä kertaa aiempaakin hirveämmältä ja Remuksen teki tiukkaa saada se nieltyä. Ikkunalaudalla täydessä kukassa olevat liljat eivät tehneet hänen oloaan lainkaan paremmaksi ja juoma pyrki kovaa vauhtia takaisin ylös. Remus tarrasi läheisen tuolin selkänojaan kaksin käsin ja puristi sitä silmät suljettuina, kunnes pystyi taas hengittää normaalisti.

Hän seisoi siinä ajatuksiinsa unohtuneena, kuunellen nurkassa kuplivaa kattilaa ja ulkona raakkuvia variksia. Ilmassa haisi siitepöly, pistävä sudenmyrkkyjuoma sekä imelä partavesi, joka vei hänet takaisin kouluvuosiin ja keväiseen iltaan kasvihuoneen takana yli kaksikymmentä vuotta sitten. Väsyneet perhoset lepattivat laiskasti hänen vatsassaan muistojen tulviessa mieleen ja Remus tahtoi saada perhoset lentämään yhtä villinä, kuin silloin huulien hipoessa toisiaan ensi kertaa, sydänten hakatessa kilpaa ja kahden pojan epäröidessä viimeisen askeleen ottamista.

Remus kääntyi katsomaan hänen takanaan seisovaa miestä. Silmissä ei palanut se sama polte eikä Remus osannut lukea niitä silmiä enää. Aika oli rakentanut vankan muurin miehen ympärille eikä ketään sallittu sisälle, ei ehkä enää koskaan.

Severus oli ollut oikeassa siinä, että Remus oli elänyt viime kuukaudet menneessä, pitänyt kynsin ja hampain kiinni muistoistaan. Susi muistutti häntä joka kuukausi kivuliaasti siitä, mitä hän oli toukokuussa menettänyt ja jokainen täysikuu ajoi häntä yhä syvemmälle epätoivoon. Mutta yhdessä asiassa Severus oli ollut väärässä.

”Sinä käskit minun mennä elämässä eteenpäin ja minä olen yrittänyt tehdä niin parhaani mukaan, mutta siitä ei tule mitään. Syytin pitkään siitä itseäni, mutta ymmärsin viimein, että olen ajatellut asiaa täysin väärästä näkökulmasta. Sillä Severus, minun ei pidä mennä eteenpäin vaan taaksepäin.”

Severus katsoi häntä aidosti hämmentyneenä. ”Olen kuullut suustasi paljon järjettömyyksiä, Lupin, mutta tämä on kyllä omaa luokkaansa.”

Muisto keväisestä onnesta sekoittui partaveteen ja vain se sai Remuksen yrittämään kommunikaatioita ilmeisen vastahakoisen vastapuolen kanssa. ”Se olit sinä, joka teki aloitteen ensimmäiseen suudelmaamme.”

Veitsi lipesi lisäten uuden viillon etusormeen, kauniisti samaan linjaan muiden kanssa. Remus piti tätä hyvänä merkkinä, ainakaan uhreina eivät olleet hänen sormensa. Hurmoksen vallassa Remus otti askeleen lähemmäs ja katsoi sormeen tullutta haavaa, uskaltamatta kuitenkaan koskea siihen. Hän nosti katseensa miehen tummiin silmiin, joita koristavat rypyt eivät kertoneen naurusta tai rauhallisista tyhjissä luokkahuoneista vietetyistä illoista, eivät luutakomeroissa varastetuista suudelmista, kirjaston hämärässä vietetyistä lukuhetkistä. Eivät yöllisistä seikkailuista ihmissuden kanssa, moottoripyörällä lentämisen riemusta tai takkatulen loimussa punotuista juonista. Remus ei muistanut kenen silmiin hän katsoi.

”Me emme ole enää lapsia”, sanoi Severus kesken Remuksen pohdintojen. Ei, he olivat nyt aikuisia ja aikuiset eivät pelänneet ottaa viimeistä askelta.

Huulet olivat muistoja karheammat ja kädet varmat mutta eksyksissä. Partavesi yhtä voimakas kuin ennenkin, mutta ei riittävän voimakas peittääkseen lilojen tuoksun tai estääkseen tähtien tuikkimisen suljetuilla silmäluomilla. Perhosetkin tarvitsivat lisää aikaa kerätäkseen voimia. Pieni ääni takaraivossa kuiski lohdusta ja korvikkeista, mutta sille ei ollut nyt aikaa.

Kukaan ei kuitenkaan odottanut täydellisyyttä ja väsyneenä sekä epätoivoisena virheet on helpompi antaa anteeksi. Tällä kertaa Severus ei valittanut Remuksen talloessa hänen kenkiensä kärkiä.

~*~

Lokakuu oli outoa aikaa. Sade vihmoi vasten ikkunaa ja oli vaikea erottaa tummaa taivasta likaisen lasin takaa. Kellot eivät tikittäneet ja hiljaisuus oli tunnotonta. Pöydälle levinneen kurpitsan tuoksu peitti kaiken alleen.

Kylmät sormet kahmivat oranssia hedelmälihaa ja viskoivat sitä lattialle ämpäriin. Kurpitsa täytti kämmenet, kellastuneet kynnet sulautuivat ruskaan. Tämä oli Remuksen ensimmäinen kurpitsalyhty. Velhoilla ei ollut tapana tehdä näin alkeellisia askareita käsin, mutta Remuksesta tämä oli rauhoittavaa. Se oli ollut Minervan idea, tehdä jotain käsillä, saada ajatukset pois – päästä yli ja irrottaa. Kun päivä olisi ohi ja kynttilän liekki sammunut, kurpitsa heitettäisiin pois.

Remus ei ollut koskaan ajatellut, minne Tylypahkaa koristaneet kurpitsat aina katosivat. Niitä täytyi olla satoja, ellei tuhansia ja yhdessä yössä ne olivat poissa eikä kukaan aamulla muistanut, että niitä oli koskaan ollutkaan.

Severus katsoi häntä oven raosta. Hän teki sitä usein, katseli hiljaa arvioiden, mittaili täyttääkö ihmissusi hänen kriteerejään. Hänen oli täyttynyt saada liemimestarilta muutama piste päästäkseen istumaan Kehrääjänkujan keittiöön sotkemaan pyökkipöytä kurpitsaan.

Tuima katse ja painostava hiljaisuus saivat Remuksen kiemurtelemaan penkillä ja kiusaantuneena kysymään: ”Haluatko kurpitsaa?”

”Kurpitsaa?”

Remus katsoi sormiensa välistä putoilevaa sosetta ja tunsi punan kohoavan kasvoilleen typerän kysymyksensä seurauksena. Edes tämän yhden päivän hän olisi tahtonut heidän olevan tavallisia. Kaivertavan yhdessä kurpitsaa illan hämärässä ja nauravan epäonnistuneelle lopputulokselle. Remus olisi halunnut nauraa edes yhden kerran. Tuntea ja elää. Olla hetken jotain muuta kuin työtön ihmissusi kerjäämässä vastarakkautta sydämettömältä mieheltä ja luisumassa vauhdilla hulluuden ja masennuksen syövereihin.

Mutta hän istui siinä häpeissään kurpitsatassujen tepsuttaessa pöydällä. Kaappikello hakkasi vasten tärykalvoja.

Laihat sormet avasivat hellästi hänen nyrkkiin puristetun kätensä ja siirsivät puukon tiskipöydälle. Kämmenestä putoili veripisaroita pöydälle. Remus tuijotti tärisevää kättään haltioituneen ja kosketti varovasti punaista viivaa. Se kirveli.

”Älä koske siihen!” joku kivahti. Severus. Tietenkin Severus, kuka muukaan.

Kolmetoista veripisaraa ehti pudota pöydälle ennen kuin Severus tyrehdytti verenvuodon kevyellä sauvanheilautuksella. Kämmen peittyi valkoiseen kääreeseen, jonka varmat sormet solmivat tiukasti kiinni. Ne eivät päästäneet irti vielä silloinkaan, kun side oli paikallaan ja Remus veti kättään pois. Kosketus lämmitti mutta sattui.

Kurpitsalyhty oli yhä kesken ja päivä olisi pian ohi. Se ei koskaan valmistuisi, he eivät koskaan saisi rauhaa ja puolikkaat aaveet kummittelisivat täällä joka kolmas perjantai. Eivät he tarvitsisi lyhtyjä muistellakseen kuolleita. Remus vilkaisi vieressään istuvaa miestä, mutta tämä katsoi kauas menneisyyteen, joten Remus laski katseensa. Kengän kärjelle oli pudonnut kurpitsasosetta.

Lokakuu oli sumeaa ja samalla niin kirkasta.

~*~


Talvi saapui ennen aikojaan ja kylmyys valtasi Tylypahkan. Pakkanen puhalsi kiviseinien halkeamista sisälle ja ikkunalaudalle unohtunut kukkaruukku jäätyi yhdessä yössä. Henkiin jäivät vain ikkunan täyttäneet kuurankukat.

Remuksen astuessa varovasti sisään avoimesta ovesta odotti häntä tyhjä huone, jonka lattia oli täynnä multaa ja ruukun sirpaleita. Muutamalla sauvan heilautuksella hän siivosi särkyneet muistot lattialta pilaantuneiden liemiainesten sekaan roskakoriin. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, kuinka helpottavaa oli päästä kukista eroon.

Sinä iltana Remus sai houkuteltua Severuksen ulos. Metsän laidassa oranssi kissa hyppi hangessa lunta pöllyttäen. Äkkiä se säntäsi lumisodasta karanneen pallon perään ja kellahti selälleen saadessaan saaliinsa kiinni. Remus katseli kissaa haikeana. Kerran se oli jahdannut mustaa koiraa ja hän oli seurannut kaksikon temmellystä työhuoneensa ikkunasta.

”Tuo katti muistuttaa sinua”, totesi Severus yllättäen. Remus katsoi miestä hämmästyneenä, kunnes purskahti nauruun. Severuksen suupielessä häilyi hymynkare ja se sai Remuksen tuntemaan olonsa kevyeksi, melkein onnelliseksi. Heidän pitäisi poistua tyrmien ankeasta pimeydestä useammin. 

Remus sieppasi maasta kourallisen lunta ja heitti kissalle toisen lumipallon jahdattavaksi. Seuraava lumipallo osui Severuksen solisluuhun eikä Remus välittänyt siitä, että toinen näytti suorastaan raivostuneelta. Kohta olisi joulu eikä hän välittänyt muusta kuin taivaalta putoilevasta lumesta ja pakkasessa höyryävästä hengityksestä. Nähköön kuka tahtoi, oli liian myöhäistä välittää.

Oli täydellinen hetki lumienkeleille ja Remus kaatui maahan tekemään ensimmäistä enkeliään vuosiin. Lumisade peitti tähdet. Enkeli levitti siipensä, räpytteli räpyttelemistään, kaivoi käsiään läpi hangen ja nurmen, kunnes jäätymätön multa sekoittui lumeen tahrien kaiken. Remus ei tiennyt oliko hänen silmäkulmissaan kyyneliä vai sulanutta lunta. Hän liikutti käsiään edestakaisin voimatta lopettaa.

Oli lohikäärmeitä, vampyyrejä, jättiläisiä, kummituksia ja ihmissusia, mutta edes heidän maailmassaan ei ollut enkeleitä.

Severus oli seissyt hievahtamatta koko ajan seuraten tilannetta järkyttynyt ilme kasvoillaan, liiskaantunut lumipallo yhä rinnuksiin takertuneena. Kun Remus vihdoin lakkasi liikkumasta, katsoi Severus ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut nähnyt tätä spektaakkelia. Sade oli kuitenkin sakeaa ja kaikki olivat niin lumisodan lumoissa, että tuskin ketään jaksoi kiinnostaa yhden ihmissuden hulluuskohtaus.

Remus nousi istumaan ja haroi multaisia sormiaan hiustensa läpi. Hän katsoi Severusta, jonka ilme vaikutti jo epätoivoiselta. Sadussa hänen prinssinsä olisi ojentanut kätensä, auttanut hänet ylös ja sipaissut silmille valahtaneen hiussuortuvan takaisin korvan taakse. Mutta tämä Prinssi halveksi satuja. Severus ei kohdannut hänen katsettaan eikä tehnyt elettäkään osoittaakseen olevansa tietoinen Remuksesta, mutta hän oli yhä siinä ja se oli Remukselle tärkeintä.

Maa oli kylmä ja märkä, mutta ensilumi teki siitä kauniin. Kissa oli kyllästynyt lumipalloonsa ja siirtynyt Remuksen viereen rapsutettavaksi. Remus istui hangessa kauan silittäen kissaa ja kopsutellen kenkiensä kärkiä yhteen. Severus pysyi hänen luonaan koko illan.

~*~

Viisi minuuttia jouluun.

Hautoja koristi ohut lumipeite, joka oli ehtinyt sataa Remuksen kaivettua esiin lumeen hautautuneen kiven. Severus oli pyyhkinyt lumet vain toiselta haudalta. Kolmatta hautaa ei ollutkaan.

Nämä eivät olleet jäähyväiset, ne olivat vain yhdet tervehdykset tuhansien joukossa. He eivät tahtoneet unohtaa, eivät päästää koskaan irti.

Oli kuoleman hiljaista ja Remus kuuli sydämensä huudot. Hiljaisuus sattui ja ahdisti, ajoi hänet nurkkaan, josta hän ei enää päässyt pois. Mikseivät he koskaan voineet puhua? Hän tahtoi hukuttaa mielensä aaveet, täyttää hiljaisuuden Severuksen rauhoittavalla äänellä, mutta mies ei tahtonut antaa hänelle mielenrauhaa. Remus ei kestänyt enää. ”Mikset sinä koskaan sano mitään?”

”Minä pidän hiljaisuudesta.”

Hetkeksi muurit murtuivat ja silmistä paistoi vilpittömyys. Remus luki tummia silmiä kuin avointa kirjaa, imi itseensä kaiken tämän uuden tiedon, haltioituneena eteensä avautuvista maailmoista ja uusista mahdollisuuksista, aina viimeiselle sivulle asti, jolloin hän huomasi kirjan olevan hepreaa. Remus ei ollut ymmärtänyt sanakaan.

He eivät kuuluneet yhteen, eivät ymmärtäneet toisiaan. Mutta tässä maailmassa ei ollut aikaa toisille mahdollisuuksille. Oli pidettävä kiinni ensimmäisestä valinnasta, jos ei halunnut jäädä tyhjin käsin. Muureja ei koskaan murrettaisi eikä sydämiä särjettäisi, perhosetkin kuolivat talven myötä. Silti tämä hetki oli aidompi kuin mikään kuukausiin ja se sai Remuksen tarraamaan kaksin käsin Severuksen rinnuksiin eikä hän suostuisi irrottamaan ennen kuin heidät revittäisiin erilleen. Tämä ei ollut vuosisadan rakkaustarina, mutta se oli parasta, mitä maailmalla oli tarjota.

Remukselle hiljaisuus oli liian kovaääninen ollakseen miellyttävä, mutta tällä hetkellä se oli siedettävää ja se riittäisi.

Kenkien kärjet hipoivat toisiaan ja lumi leijaili hiljaa katulampun loisteessa. Tämä hetki säilyisi särkymättömänä vielä kauan sen jälkeen, kun kaikki muu olisi mennyttä.

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 472
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #1 : 26.04.2016 23:43:00 »
Jos tää oli sun eka ficci, niin mä en ikuna kehtaa puhua mun omista ekoista räpellyksistäni. :D Olet varmaan harrastanut kirjoittamista enemmänkin, olettaisin näin.

Mutta siis itse ficciin! Ai, että tää oli kaunis. Kuvailu oli todella ihastuttavan monipuolista ja kohtaukset oli rakennettu hyvin, tykkäsin suuresti kerronnasta ja kielestä. Tulee melko vähän luettua ficcejä näistä kahdesta, mutta onneksi nyt päätin tarttua vähän tuntemattompaan tekstiin, kun kerran tällainen helmi tuli vastaan. Jotenkin hienovarainen tunnelma ja tykästyin aina kohtausten lopussa olevaan tekstin päätösvirkkeeseen, jolla sidottiin koko kohtaus pakettiin ja annettiin kokonaisuuden muhia hetken lukijan mielessä ennen siirtymää seuraavaan. Tekstin kaari oli hyvin rakennettu ja tuo lopetus, aaa tosi hieno!

Sori, musta ei nyt saa kovin fiksua kommenttia näköjään aikaiseksi, mutta siis tykkäsin tästä suuresti ja jatka kummassa ficcailua, tämä oli tosi ihastuttava teksti vaikkakin jollain tapaa haikeakin. ^^

Hyppää lehtikasaan!

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #2 : 01.05.2016 19:56:45 »
Kommenttikampanjasta terve, en tiedä mitä saan kokoon, koska oon liian vaikuttunut, mutta yritän. Ensinnäkin, Remus ja Severus ovat mielettömiä hahmoja molemmat, tykkään niistä paljon, vaikka yleensä pidänkin niistä erillään, eli en ole lukenut hirveän paljon tällä parituksella. Ehkä pitäisi. Todellakin pitäisi, ainakin tämän jälkeen.

Tämä teksti on täynnä yksityiskohtia, joita minä tunnetusti rakastan ja arvostan ja ah. Niitä on, aina alun rispaantuneesta kaavusta ihan loppuun asti. Tunnelma on hauras ja rikkonainen ja tekstin rakenne, hyppelevine kohtauksineen tukee juuri sitä sekavaa oloa ja elämää, jota Remus kokee. Tästä jää tosi rikkinäinen olo ja se on tässä kohtaa kohteliaisuus, äärimmäinen kohteliaisuus. Olen ihan rikki. Ja rakastan tekstejä, jotka saa mut rikki, koska silloin ne on koskettanut ja paljon ja silloin ne on äärimmäisen hyviä. Ja huh huh.

Mulla on kokoelma lainauksia, joita haluan nostaa, jotka pistivät pysähtymään ja jotka vaan kuvaavat tätä kaksikkoa täydellisesti. En pysty käsittämään, että tämä on sun ensimmäinen ficci. Mutta tässä nämä lainaukset!

Lainaus
niin moni oli poissa ja pidot eivät tosiaan parantuneet, kun väki väheni. Nyt he olivat yksinäisiä ja katkeria
Tässä on kaksi keskeltä katkaistua lausetta, mutta tämän kuvaavampaa ei voisi olla se, miten kerrotaan niistä rakkauden rikkomista henkilöistä jotka jäävät sodan jälkeen eloon, jäävät jälkeen. Eivät he ole voittajia.

Lainaus
Etusormea koristi sarja pieniä arpia, jotka olivat peruja tärisevin käsin pilkotuista ukonhatuista ja nimetön oli murtunut ylimmästä nivelestä niin usein, ettei se enää koukistunut muiden sormien mukana.
Käsittämättömän persoonallisia yksityiskohtia ja voin vaan uskoa, että Severuksen sormet on juuri tuollaiset. Rakastan tätä kuvausta niin paljon, että tekisi mieli vaan omia se. :D Mutta miksi nimetön oli murtunut? Oliko siihen jokin erityinen syy?

Lainaus
”Voit lukita itsesi hänen huoneeseensa, lukea hänen nimensä sadasta kirjasta ja tuijottaa tähtitaivasta tuntikausia, mutta se ei tuo häntä takaisin. Hän on poissa ja sinun on siirryttävä elämässä eteenpäin.”

”Niin kuin sinä teet liljojesi kanssa?”
Tämä tässä on Severus ja tämä tässä on Remus. Severus, joka tietää mitä tehdä, mutta ei tee niin itse. Remus, joka tietää tehdä, mutta ei myöskään tee niin itse. Niin samanlaisia, niin erilaisia. Tämä on varmasti hienoimpia kohtia koko tekstissä, joka nyt muutenkin on täyttä huokausta ja rinnanpuristusta täällä lukijan päässä.

Lainaus
aina viimeiselle sivulle asti, jolloin hän huomasi kirjan olevan hepreaa. Remus ei ollut ymmärtänyt sanakaan.

He eivät kuuluneet yhteen, eivät ymmärtäneet toisiaan. Mutta tässä maailmassa ei ollut aikaa toisille mahdollisuuksille. Oli pidettävä kiinni ensimmäisestä valinnasta, jos ei halunnut jäädä tyhjin käsin.
Ja tämä tässä on taas se, mitä sodasta jälkeen jääneille jää käsiin. Hyvässä lykyssä pieni mahdollisuus, josta pidetään kynsin hampain kiinni, vaikka se olisi kuinka väärä.

Mä vaan hengittelen täällä syvään ja vähän tihrustankin. Käsittämättömän hyvä, synkkä, hauras, valoa pilkahteleva, kuvaileva ja sodan välitilan, myrskyn silmän makuinen teksti. Tykkään tästä niin paljon, että huomaan toivovani, että tämä olisi jatkis jonka seurassa voisi viettää tunteja ja tunteja ja tunteja. Oot hyvä. Oot tosi hyvä. Tämä on ihan mieletön ja vaatii paljon sulattelua. Huh.

Kiitos tästä!

- Frac


I'm into Herbology now u_u

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #3 : 02.05.2016 13:56:11 »
Olipas tämä. Laitoin tämän kirjanmerkkeihin heti, kun tämä julkaistiin, ja nyt oli aikaa lukea ficci läpi. En ole kauheasti tutustunut Severus/Remukseen, mutta uusi ficcari kiinnosti!

Tämä oli varsin ihastuttava! Kielesi on todella sujuvaa ja helppolukuista, ei liian korukielistä mutta kuitenkin omalla tapaa kaunista. Tekstiä lukee jouhevasti ja kaikki oleellinen tulee helposti ymmärrettyä. Tykkäsin tosi paljon. Ihanaa, miten et kuvaa Severuksen ja Remuksen suhdetta turhan yksityiskohtaisesti, vaan se koostuu lähinnä muutamista sekavista mutta intohimoisista suudelmista ja muu jääkin sitten lukijan omien mietintöjen varaan. Tykkäsin ihan hirveästi siitä, että Severuksella ja Remuksella oli menneisyyttä jo kouluajoilta lähtien, mutta he eivät vain olleet tehneet asialle mitään. Oli myös ihanaa, kuinka ikään kuin vertasit Siriuksen ja Lilyn kuolemien merkitystä kummallekin hahmolle ja kuljetit teemaa läpi ficin.

Eniten taisin ihastua siihen, kun molemmat menivät jouluna Godrickin notkoon: toinen tervehtimään rakkaita ystäviään, toinen katsomaan elämänsä rakkautta. En ole mikään romantiikan ja söpöilyn ystävä, mutta tällaisesta traagisesta maalailusta nautin näemmä hassun paljon.

Lainaus
Tämä ei ollut vuosisadan rakkaustarina, mutta se oli parasta, mitä maailmalla oli tarjota.
Aika hyvä loppupuolen laini, kivaa kliseillä leikittelyä.

Julkaise ihmeessä lisääkin, olet selvästi taidokas kirjoittaja ja tätä oli oikein mukava lukea.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

wishbone

  • L'enfant terrible
  • ***
  • Viestejä: 337
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #4 : 04.05.2016 19:30:34 »
Aiemmista kommentoitsijoista poiketen pidän itse tästä parituksesta hyvinkin paljon ja olen siitä sekä lukenut että ficannut, joten oli kiva bongata tällainen ficci uudelta kirjoittajalta. Yhdyn Grenaden mielipiteeseen siitä, että jos tämä tosiaan oli ensimmäinen yrityksesi, niin sääli meitä jotka ovat aikanaan aloittaneet sieltä täysin julkaisukelvottomasta päästä, sillä täähän oli vallan mainio ja tosi tyylikäs. Erityispropseja myös pituudesta, joka antoi lukijana varaa päästä rauhassa tekstin maailmaan sisään ja rakensi siinä samalla toimivasti tunnelmaa. Pidin myös siitä ettei tätä mitenkään pakotetusti sidottu kirjojen tapahtumiin tai aikajanaan - läsnä oli tiettyjä vihjauksia, joiden perusteella saattoi hahmottaa missä kohtaa kirjacanonia mentiin, mutta varsinkin loppupuolella pystyi hyvin kuvittelemaan tällaisen onnellisemman lopun näille kahdelle hahmolle.

Vaikka tässä tarina rakentuikin paljon menneisyyden ja menneisyyden ihmissuhteiden varaan, oli kiva että sivu/taustaparituksia (Severus/Lily, Remus/Sirius) saattoi tulkita oman makunsa mukaan ja keskittyä niihin siinä määrin kun tuntui sopivalta. Menetys sellaisena yhdistävänä tekijänä ja yhteisenä kokemuksena, joka lähensi, toimi mielestäni todella hyvin. Hahmoäänet olivat uskottavia, ja vaikka Remus oli tässä näkökulmanhahmona, Severus oli myös vahvasti läsnä ajatuksineen jotka välittyivät enemmän tekemisten kuin sanojen kautta.

Olen persoonallisten yksityiskohtien ystävä ja tässä oli sellaisia hienoja detaljeja vaikka muille jakaa. Severuksen liemitarvikkeidenleikkuusta arpeutuneet kädet onkin jo mainittu, myös tuoksumaailma partavesineen, kukantuoksuineen ja pölyineen oli todella elävä. Välillä lukiessa oikein nauratti se, miten tehokkaasti tämä ficci täytti tätä paritusta koskevat lemppariaspektit kuin voitokkaan bingorivin. Ne tiivistyvät aikalailla tässä kohdassa:

Lainaus
Remus oli niin kyllästynyt tähän, niin moni oli poissa ja pidot eivät tosiaan parantuneet, kun väki väheni. Nyt he olivat yksinäisiä ja katkeria, tuhlasivat aikaansa turhuuksiin eivätkä antaneet onnelle mahdollisuutta. He eivät pohjimmiltaan olleet niin erilaisia, heillä voisi olla mahdollisuus, jos he vain eläisivät tässä päivässä ja päästäisivät irti menneestä.

Musta tuntuu että olen itse tuhlannut tuhansia sanoja tämän saman asian sanomiseen, joten oli hauska nähdä se kiteytettynä näin ytimekkäästi ja hienosti. Tän nimenomaisen sanaleikin kääntäminen parananevista pidoista oli myös oivaltava yksityiskohta.

Yleensä tykkään itse kuulla lukijoiden kommentteja lempikohdista ja -lauseista, joten siltä varalta että meillä on sen suhteen sama maku, listaan niitä vielä muutaman tähän:

Lainaus
Joku oli iskenyt pöytään naarmuja haarukalla, ehkä nälissään ehkä raivon vallassa. Piikit olivat kaivaneet puuhun viisi kuoppaa kauniiseen tarkoin järjesteltyyn muodostelmaan ja yksi niistä tuijotti Remusta herkeämättä, aivan kuin se olisi tiennyt liikaa.

Vitsit miten karmivalla tavalla kiva yksityiskohta <3

Lainaus
Hänellä oli kaikki aivan erinomaisesti eikä hän tarvinnut teetä ja sympatiaa, vaikka kasa tyhjiä teekuppeja yöpöydällä saattoikin toisin ehdottaa.

Tässä oli sellaista läpitihkuvaa mustaa huumoria, jota olin aistivinani monessa muussakin kohdassa, ja jota Remukselta saattaa odottaakin.

Lainaus
Se ei koskaan valmistuisi, he eivät koskaan saisi rauhaa ja puolikkaat aaveet kummittelisivat täällä joka kolmas perjantai. Eivät he tarvitsisi lyhtyjä muistellakseen kuolleita.

Parantumattomana aavemetaforaficcarina en voinut ohittaa tätä kohtaa ilman äänetöntä hihkumista.

Ehkä ihan semmainen miniskuuli yksityiskohta mitä huomasin välillä pohtivani, oli runsas epiteettien käyttö (meniköhän tää termi nyt varmasti oikein? jos ei, juka kielitieteilijä voi varmasti korjata), eli siis tällaisten hahmojen nimen tai hän/tämä-sanan synonyyminä toimivat ilmaisut, kuten liemimestari, ihmissusi, mustatukkainen, toinen mies yms. Tää on todella makuasia, mutta tää on myös sellainen aihe johon paljon törmää ficcipiirien keskusteluissa, eli kuuluisiko niistä pyrkiä eroon. Itse suhtaudun niihin vähän karsaasti, varsinkin jos niitä rupeaa yhteen hahmoon viitatessa ilmenemään enemmän kuin yksi, ja varsinkin jos tilanteessa hahmoja on läsnä niin vähän että sekaannuksen vaaraa siitä kenestä kulloinkin puhutaan ei oikeastaan ole. En tästä huomauttamalla missään nimessä tarkoita että ficci olisi jotenkin kärsinyt niiden mukanaolon suhteen, mutta ajattelin nyt vain nostaa tämän vastaisuuden varalta esiin, mikäli ficcauskärpänen puree ja päätät kirjoitella enemmänkin. Joka tapauksessa tämä oli tyylikäs esikoinen ja tykkäsin siitä kovasti juuri tällaisena. :)
I will love you as misfortune loves orphans,
as fire loves innocence, and as justice loves to sit
and watch while everything goes wrong.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #5 : 05.05.2016 01:58:36 »
Ai vitsit, mitä herkkua tää olikaan! Severus/Remus on lempiparitukseni HP-fandomista, vaikka siitä harmillisen harvakseltaan suomeksi ficataankin. Oli siis erittäin ilahduttavaa bongata siitä tekstiä, ja vieläpä tällaista vähän pidempää. Otsikko on myös hurjan viehättävä, johdatteli kivasti tekstin kuvastoon ja tunnelmaan.

En nyt kauhean syvällistä analyysia osaa repiä, joten sanottakoon ihan tälleen yksinkertaisesti, että pidin todella paljon. Ficin tunnelma ja tempo olivat ihanan rauhalliset, asioilla oli aikaa ja tilaa tapahtua, ja silti missään kohden ei tunnuttu pysähdyttävän liiaksi. Oli vähän sellainen alituinen fiilis siitä, kuinka tämän tyynen pinnan alla kihisee vaikka mitä. Se sopii näille hahmoille ja nimenomaan tälle paritukselle ihan mielettömän hyvin, ja ihan erityisesti tällaisella vähän kuivalla, lakonisella huumorilla höystettynä. Angsti on sellaista harmaata ja apaattista.

Mitä nyt noita muiden kommentteja vähän vilkuilin, tekstin yksityiskohtia on suuresti kehuttu, ja liitynpä minäkin niitä hehkuttavaan joukkoon, koska huh huh. Tää kokonaisuus rakentui vähän kuin joku mosaiikki pienistä kauniista paloista, kaikki nivoutui hyvin yhteen yleisfiilistä ja tämän suhteen kuvausta tukien.

Lainaus
Juoma oli kitkerää ja se oli Severuksen syytä, hänellä ei ollut työtä ja se oli Severuksen syytä, ikkunalaudalla kukki liljoja ja se oli Severuksen syytä.
Lainaus
Hänellä oli kaikki aivan erinomaisesti eikä hän tarvinnut teetä ja sympatiaa, vaikka kasa tyhjiä teekuppeja yöpöydällä saattoikin toisin ehdottaa.
Lainaus
Edes tupakoiminen ei ollut hauskaa yksin.
Lainaus
Väsyneet perhoset lepattivat laiskasti hänen vatsassaan
Lainaus
Kurpitsalyhty oli yhä kesken ja päivä olisi pian ohi. Se ei koskaan valmistuisi, he eivät koskaan saisi rauhaa ja puolikkaat aaveet kummittelisivat täällä joka kolmas perjantai.

Nää nyt jäi mieleen sellaisina erityisen viehättävinä kohtina, jotka luettuaan piti ihan pysähtyä ja maistella sitä tarjottua ajatusta. Tykkään ihan hulluna kuluneiden kielikuvien käytöstä uudenlaisin lisämaustein, ja erityisesti noi väsyneet perhoset iski aikas lujaa, kai siinä jotenkin yhdistyi sellainen mielikuvat vs. todellisuus -asetelma.

Kaiken kaikkiaan siis viehko teksti, jota oli ilo lukea. Kiitokset tästä herkusta, todennäköisesti palaan tämän pariin joskus uudestaankin. <3
sano mua rovastiks

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #6 : 11.05.2016 20:49:17 »
Olin varautunut kauheeseen kritiikkiin ja oon tosi häkeltynyt näistä kommenteista. Kiitos ♥

Grenade, mun kirjoitusharrastus jäi yhteen luovan kirjoittamisen kurssiin kolme vuotta ja sille kurssille kirjoitettuja tekstejä lukuun ottamatta ei ole juuri tullut kirjoitettua. Nyt oon kuitenkin innostunut kirjoittamisesta, kun tajusin, että täähän on tosi hauskaa. Kiitos paljon kauniista kommentista ja tämän heittämisestä kommenttikampanjaan!

Frac, tää kommentti vaati sulattelua  :D Jäin tästä oikeesti sanattomaksi, mutta kiitos ihan mielettömästi! Otan todellakin rikkinäisen tunteen kohteliasuutena, koska itsekin tykkään teksteistä, jotka luo sen tunteen. Yritin tällä rakenteella kuvata juuri Remuksen elämän rikkinäisyyttä ja sekavuutta, joten kiva että se välittyi.

Arte, ihanaa, että oon saanut ihmiset, jotka ei yleensä lue tätä paritusta lukemaan tämän. Musta nämä kaksi on erittäin mielenkiintoinen pari, joka ansaitsisi enemmän huomiota. Kiitos kommentista!

wishbone, oon samaa mieltä epiteettien käytöstä ja mietin jo kirjoittaessa, että niitä tunki tähän vähän liikaa. Tarkoitus oli tehdä niille jotain, mutta siinä vaiheessa kun olin saanut tämän oksennettua paperille oli pakko saada tämä julkaistuksi heti ennen kuin jänistän ja muutan mieleni :D Ylipäätään oon sitä mieltä, että tämä olisi ehdottomasti tarvinnut vielä viimeisen läpiluvun ja korjauksia, mutta näillä mentiin. Kiva että yksityiskohdat miellytti, tykkään itsekin paljon niiden keksimisestä. Kiitos ja ihan mahtavaa, että lemppariaspektit oli läsnä!

Verinen Paronitar, tästä tosiaan ficataan liian vähän, itsekin lukisin mielelläni enemmän. Ei tarvitsekaan olla syvällinen analyysi, tämä kommentti ilahdutti paljon!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #7 : 11.05.2016 21:48:25 »
Pakko sanoa kyllä, että Severus/Remus on syystä tai toisesta ollut itselleni sellainen paritus, josta en ole pitänyt sitten yhtään, mutta tämä teksti melkeinpä sai mut rakastumaan siihen. Tämä oli jotenkin niin kaunis teksti, että woah. Mutta kai se pitäis pitää tästä parituksesta jo senkin takia, että sekä Remus että Severus on yksiä mun ehdottomista suosikkihahmoista tässä fandomissa. Rakastan niitä ehkä jopa hieman liikaa, joten uih, rakastuin tähän tekstiinkin <3

Tämä oli varsin vaikuttava tapaus. Rakastuin jo heti alussa kaikkiin näihin yksityiskohtiin, rakastuin sun mielettömän nättiin ja myös persoonalliselta tuntuvaan kirjoitustyyliin. Käytät tässä varsin kaunista kieltä ja tälläinen kirjoitustyyli- ja kielihifistelijä on suunnilleen ekstaasissa tän takia, koska oioioioi <3

En edes lähde poimimaan lainauksia suosikkikohdistani, koska saisin lainata saman tien koko tekstin. Voin kyllä mainita, että haarukanjäljet ja Severuksen sormien arvet oli yksiä niistä yksityiskohdista, joihin rakastuinrakastuinrakastuin. Toki joihinkin väleihin olisi ehkä kaivannut enemmän pilkkuja (terveisin ylipilkuttaja), mutta tämä oli ihan mielettömän upea teksti jo näinkin.

Olen sanaton <3 Kiitos.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #8 : 11.05.2016 23:25:43 »
Vlad, kiitos <3 Joustan pilkkusäännöistä aika reippaasti, koska mun mielestä pilkut on rumia  ;D Luovassa kirjoittamisessa parasta on se, ettei niitä rumiluksia ole pakko tunkea joka väliin. Mä rakastuin tähän paritukseen aikanaan heti ensisilmäyksellä, kun se oli sivumainintana jossain ficissä. Musta Severus ja Remus vain sopii toisilleen tosi hyvin. Ihana kommentti, kiitos tosi paljon!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 643
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #9 : 07.06.2016 15:36:13 »
Severus/Remukseen ei kyllä turhan usein törmää, joten tulee jännää katsoa, kuinka olet saanut tämän kaksikon toimimaan. Etenkin, kun tämä on vieläpä ensimmäinen ficcisi. (:

Jotenkin jännittävää, että tuo ensimmäinen kohtaus oli ilmeisesti Tylypahkassa, koska sen lopussa puhuttiin tyrmistä, koska jotenkin itse olisin sijoittanut sen lukiessani Kehrääjänkujalle. Tämä oli siis vain ensimmäinen ajatukseni tuosta, mutta loppupeleissä se ehkä toimii paremmin niin, että olet sijoittanut tuon kohtauksen Tylypahkaan, ilmeisesti niihin aikoihin kun Remus on saamassa pakkeja professorin pestistään, mikäli mä mistään mitään ymmärrän. :D En kyllä oikeastikaan osaa kuvitella, että tämä olisi ensimmäinen ficcisi, koska tässä ei huomannut ollenkaan sellaista useille ensimmäisille ficceille ominaista kerronnan haparointia. Muutenkin, valtaosa varmaan aloittaa jostain 'helpommasta' parituksesta, mitä tämä ei kyllä mun mielestä ollut, mutta sait tämän kaksikon kyllä toimimaan oikein mainiosti! (:

Tykkäsin ihan älyttömästi siitä, että tässä oli nuo liljat ja myöhemmin ne tähdet, jotka toistuivat kerta toisensa jälkeen, eivätkä ne jääneet vain yksittäisiksi maininnoiksi. Samoin kengänkärjistä puhuttiin useamman kerran, mikä oli oikeasti tosi jännä tapa kertoa, että nyt tässä kaksikko pussaa. :D Todella omaperäistä ja nättiä mun mielestäni! (: Olit myös tosi hienosti osannut kuvailla kaikki tässä nimettömät hahmot (Lily, Sirius, Koukkujalka...), että niistä osasi heti yhdistää, että kenestä tässä oikein puhutaan, vaikka sitä nimeä ei ollutkaan mainittu erikseen.

Tykkäsin tästä siis kyllä tosi paljon, aivan älyttömän siistin ficcin olet saanut ensimmäiseksesi! (:

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #10 : 11.09.2016 16:59:05 »
Olipas tämä... kaunis. Itkin lopussa, tällainen parantumaton tunne-eläjä kun olen.

Vaikka sanot, ettet ole kirjoittanut kovinkaan paljon aikaisemmin, sinulla tuntuu olevan aivan uskomattoman tarkka sanakorva ja draamantaju. Seikka, johon ihastuin tässä fikissä eniten oli se, miten osasit joka kohtauksessa kirjoittaa juuri oikean verran. Tiedäthän, ei liian tarkaa ja yksityiskohtaista kuvailua, jota on hidasta ja raskasta lukea, ei myöskään liian nopeaa tai hätiköityä. Tasapainoista. Pysyit juuri oikean ajan tietyissä asioissa, nostit esiin juuri oikeanlaisia yksityiskohtia... se on oikeasti harvinainen taito, jota yritän hirveästi itsekin harjoitella. Tuleeko se sinulta luonnostaan? Olen vähän kateellinen.

Rakastin myös sitä, miten osuva Kalkaros oli tässä fikissä. Yleensä hänet viedään hahmona jompaankumpaan ääripäähän, joko äärettömään kylmyyteen ja kusipäisyyteen tai out-of-charactermaiseen lempeyteen. Tässä Severus oli juuri sellainen kuin pitää: kylmä ja etäinen, totta kai, mutta samalla myös herkkä, koulukiusattu, sulkeutunut. Juuri sellainen, millaiseksi voisi kuvitella miehen, joka on kiusannut ja piikitellyt ensirakkautensa poikaa koko ikänsä ja siitä huolimatta tehnyt kaikkensa pitääkseen hänet hengissä. Vau. Myös Remus, yksi ikuisista suosikkihahmoistani, oli taidokkaasti kuvailtu.

Pidin hurjasti lopun toteamuksesta, että eihän Severuksen ja Remuksen suhde ole täydellinen, mutta on otettava  se mitä annetaan. Aika sydäntäsärkevää.

Palatakseni vielä käyttämääsi kieleen, olin tosi vaikuttunut siitä, miten herkällä ja observoivalla otteella olit ottanut kuvailun haltuun, ja vielä ilman turhia korulauseita (niin kuin joku edellä taisi mainitakin). Lisäksi tämähän on aivan lempparityylilajiani, angstia, mutta ei liian rypevää angstia, draamaa, realistisen oloinen rakkaus... voi että.

Yllätyin hirveästi siitä, miten uskottava paritus Remus/Severus voikaan olla. En ole koskaan aiemmin lukenut heistä, mutta sinun kirjoittamanasi he jotenkin soivat yhdessä tosi hyvin. He ovat juuri sen verran samanlaisia ja erilaisia, että siitä tulee kaunista ja mielenkiintoista draamaa. Heitä yhdistää sama mutta aivan erilailla koettu menneisyys.

Kiitos ihanasta lukuhetkestä!!

Pahviprinsessa

  • Muumimamma
  • ***
  • Viestejä: 290
  • "Tämä on romanttinen retki miehille!"
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #11 : 12.09.2016 02:02:28 »
Oih.

Pakko päästää sellainen värisevä henkäys ennenkuin aloitan ylistyslauluni. Tämä oli niin kaunis ja vähän ahdistava, että huulille jäi hymy silmien rinnan tuntuessa hivenen ahtaalle. Jotenkin todella herkistävä teksti.

Kuuntelin samalla musiikkia ja sattu vielä sellaiset jokseenkin samoihin fiiliksiin solahtavat kappaleet kohdalle. Olet selkeästi taitava ja teksti on kaunista, muodostaa ehjän kokonaisuuden ja sisältää jopa teemankin, eikä vain sorru nättiin sanahelinään. Lisäksi se on hyvin rytmitettyä, antaa tilaa hienoille yksityiskohdille ja aikaa tulkita Remuksen ja Severuksen tunteita - tai tunteettomuutta.

Tykkäsin siitä, että olit onnistumut saamaan Remukseen kaltoinkohdellun, eksyneen sudenpennun tuntua ja poikamaisuutta ja Severukseen hänen julman kyynisyytensä; monesti hahmot hukkuvat tarinaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan:D Ainiin, haluan erityisesti sanoa et nuiden muiden mainitsemien juttujen lisäksi erityisesti huvitti tuo Severuksen väkevä partavesi:D

Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi, varsinkin kun totesit kyseessä olevan ensimmäinen fikkisi - ei todellakaan uskoisi! Kiitos - tulen todennäköisesti vielä lukemaan tämän joskus uudelleen ja palata makustelemaan tätä viileän makeaa tekstiäsi. Kiitos vielä kerran:*

-Pahvi
luminary regenerated

Do not go gentle into that good night,
Old age should burn and rave at close of day;
Rage, rage against the dying of the light.
- Dylan Thomas

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #12 : 27.10.2016 20:09:17 »
Hieman on venähtänyt vastaaminen, mutta LillaMyy, kiitos paljon kommentista! Itse oon lukenut ficcejä tällä parituksella niin paljon, että mulle tämä on "helppo" paritus. Oon uppoutunut tehokkaasti tämän kaksikon sielunelämään ja musta nämä on omalla kierolla tavallaan tosi toimiva pari. Ihana kuulla, että kerronta oli sujuvaa ja omaperäistä :3 Oon tosi otettu kaikista kehuista!

mimamu, kiitos paljon typojen bongailusta! Sitä on niin sokea omalle tekstilleen ja vielä kun on pientä lukihäiriön poikasta, niin noita ei näe, vaikka oikolukee sata kertaa. Kengänkärjet alussa ja lopussa eivät tosiaan olleet sattumaa, kiva että toimi (: Kiitos paljon ihanasta kommentista!

Kaira, apua, pidän tosi suurena kehuna sitä, että tämä on saanut jonkun itkemään <3 Ihanaa, että pidät draamantajuani hyvänä, koska itse pidän sitä omana kompastuskivenäni :'D Tuntuu, että osaan kirjoittaa kauniin sanoin, mutta sisältö on mitä on. Mutta kiva että joku on eri mieltä :3 Severus on niin moniulotteinen hahmo, että olisi suuri vääryys vetää se johonkin ääripäähän. Tykkään muutenkin pohdiskella sen luonnetta ja siitä on hauska kirjoittaa, koska kovan kuoren alla on jotain syvempää. Ja Remuksessa ja Severuksessa on yllätävän paljon samaa, tarpeeksi moni ei vain tajua, kuinka hyvin he sopivatkaan yhteen :'D Kiitos kaunis sinullekin kommentista!

Pahviprinsessa, kiitos valtavasti! En vaan voi olla hämmästelemättä näitä ihmisten kauniita sanoja <3  En edes muista, mistä ihmeestä tuo Severuksen partavesi tuli, mutta hyvä että huvitti! Ihanaa, että hahmot toimivat, eivätkä huku tarinaan. Tämä oli kyllä herkistävä kommentti, kiitos tuhannesti!

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 750
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #13 : 07.01.2017 16:00:14 »
Hui!

Minun on niin vaikea lähteä tätä kommentoimaan, koska kartan Severus/Remus-paritusta kuin ruttoa. Jokin siinä ei vain iske, Remus on aina ja ikuisesti Siriuksen ja Severus nyt muuten vain hiippari. :D Mutta nautin sinun kirjoittamanasi kyllä kaikesta. Severuksesi varsinkin on jotenkin niin hm. Tajuava? Tai siis tuot Severuksen esille todella IC:nä mutta siinä on myös joitain syvempiä kerroksia, jotka eivät niinkään Rowlingin kynästä ole tulleet ilmi (tosin, koko kirjahan on Harryn povista, että sikäli).

Tykkäsin niin paljon tästä, vaikka paritus ei olekaan lemppari. Se, kuinka molemmat ovat rikki ja nähneet kuolemaa on jotain todella surullista. :< Yksityiskohdat viehättivät minuakin, oli niin helppoa kuvitella tämä juuri nyt silmien eteen tapahtuvaksi. Kaikki vertauskuvat ja kaikki, huh. Tykkäsin niin kovasti. <3 Ja kuten edelläolevat, sydämeni särkyi "pidot paranee" -kohdassa. Koska kuinka miten ne voisi Remukselle parantua, kun kaikki lähimmäiset ovat lähteneet lopullisesti? ;__; Kyllä sattui sydämeen, mutta oli tämä silti siitä kaikesta huolimatta todella ihana teksti. Kiitos. :-*

- Syksy

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #14 : 07.01.2017 23:57:23 »
Voi Kiirsu mitä sä olet mennyt tekemään.

Jo tuo ensimmäinen isompi kappale (siis ennen tähtiä) oli sellaista settiä, että istuin vain ruudun takana ihan hämmentyneenä siitä, mitä oikein olenkaan tullut lukemaan. Tämä lähti liikkeelle niin, ettei lukijana voinut yhtään tietää, mistä puhuttiin, ja kuvittelin itse, että Remus ja Severus olivat jostain käsittämättömästä syystä päätyneet asumaan yhteen ja tässä sitten kerrottaisiin jotain siitä. No luojan kiitos ei, vaan tämähän olikin kolmoskirjan kohdalta. Aaaa ja miten hienosti olikaan. Liljat, Lily, se kuinka Remus heti tajusi, mistä oli kyse, ja se kuinka kukat eivät kaunistaneet huonetta - ja kaikki oli kirjoitettu niin mielettömän hienosti, että lukijana istui koko ajan vähän tuolin reunalla miettimässä, että tajusiko Remus nyt oikeasti sen oikean asian vai reagoiko hän johonkin muuhun vai mistä on kyse.

Lainaus
Kuinka kukaan voisi olettaa hänen keskittyvän pöytään piirrettyjen tähtikuvioiden ympäröimänä.

Tässäkin taas niin hieno kohta. Haarukan ja sen aiheuttamien reikien kuvailu oli nerokas, mutta sitten se vielä yhdistettiin tällaiseen lakoniseen lausahdukseen ja sitä kutsuttiinkin tähtikuvioksi. Kirjotustyylisi on aivan ihana siitä, että toistat asioita vain silloin, kun käytät toistoa tehokeinona, mutta muuten et edes ajatuksen tasolla toista samaa juttua vaan keksit uuden tavan kuvata sitä kuitenkin niin, että lukija ymmärtää, mistä on kyse.

Sitten nuo viittaukset Siriukseen. Niin hienovaraisia, että hyvin pitkään luulin vain kuvittelevani omiani. Jälleen kerran osoitit, että olin väärässä, että kaikella on tässä tarkoituksensa. En heti tajunnut, että tähdet ja tähtikartatkin liittyivät siihen. Kun tajusin, tuntui kuin tämä teksti olisi jälleen räjähtänyt uusiin ulottuvuuksiin. Vau. Lisäksi pidin tosi hauskana, että Severus oli tajunnut Remuksen kaipauksen samalla tavalla kuin Remus Severuksen - siitä tuli tunne, että näillä miehillä on kuin onkin jotain yhteistä, ehkä paljonkin.

Lainaus
Ovi ei ollut lukittuna, joten Remus tulkitsi sen tarkoittavan, että hänellä oli lupa marssia sisään koputtamatta. Severuksen ilme viesti hänen olleen väärässä.

Hymähdin tälle, aivan ihana kohta. Sellaista arkipäivän noloa komiikkaa, mutta ei kuitenkaan. En oikein osaa edes selittää, mutta siis tuntuu jotenkin niin sympaattiselta, että Remus marssii koputtamatta sisään koska luulee sen olevan okei, mutta Severus ei pidäkään siitä, ja sitten Remus on vähän nolona, mutta ei kuitenkaan niin kauheasti, koska muuten hän ei olisi alun perin marssinut sisään.

Ennen ensimmäistä suudelmaa mulle kävin ihan samalla tavalla kuin aiemminkin: tulkitsin antamasi hienovaraiset vihjeet (hajuveden) oikein, mutta ajattelin vain, että no ei se nyt sitä voi tarkoittaa. Uskomatonta ;D Niinpä tuli jälleen yllätyksenä, kun Remus otti puheeksi, että suudelmia oli vaihdettu ennenkin.

Lainaus
Partavesi yhtä voimakas kuin ennenkin, mutta ei riittävän voimakas peittääkseen lilojen tuoksun tai estääkseen tähtien tuikkimisen suljetuilla silmäluomilla. Perhosetkin tarvitsivat lisää aikaa kerätäkseen voimia.

Taas niiiin hieno, harkittu kohta. Liljoja, tähtiä silmäluomilla - eivät ne ole tähtiä, Remus. Ja sitten perhoset vain tuollaisena epämääräisenä mainintana, ai että!! Ei mitään "Remuksella ei ollut perhosia vatsanpohjassa, koska ---" vaan pelkkä tuo toteamus. Oijoi.

Pidin suuresti myös siitä, miten aika oli esillä tässä koko ajan. Puhuttiin kelloista, ja sitten tietysti niistä vuodenajoista. Aaaaa. Tuntuu, että tätä voisi analysoida loputtomiin, mutta ihan rehellisesti sanoen mua nukuttaa, joten en jaksa XD (Siksi en myöskään jaksanut lukea aiempia kommentteja, joten pahoittelen, jos toistin kauheasti muita.)

Lainaus
Mutta tässä maailmassa ei ollut aikaa toisille mahdollisuuksille. Oli pidettävä kiinni ensimmäisestä valinnasta, jos ei halunnut jäädä tyhjin käsin. Muureja ei koskaan murrettaisi eikä sydämiä särjettäisi, perhosetkin kuolivat talven myötä. Silti tämä hetki oli aidompi kuin mikään kuukausiin ja se sai Remuksen tarraamaan kaksin käsin Severuksen rinnuksiin eikä hän suostuisi irrottamaan ennen kuin heidät revittäisiin erilleen. Tämä ei ollut vuosisadan rakkaustarina, mutta se oli parasta, mitä maailmalla oli tarjota.

Nyt on pitkä lainaus, varsinkin, kun en edes osaa sanoa tästä oikein mitään, paitsi että vau. Siis tämä oli niin hyvä lopetus (tai no, ei nyt ihan lopetuslopetus, mutta siis juonen lopetus) ettei mitään rajaa.
Never regret something that once made you smile.

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #15 : 31.05.2017 23:45:27 »
Voi minun pieni ensimmäinen ficcini ikinä sai hopeapikarin ja olen niin kovin hämmentynyt ja otettu tästä!! Kiitos te ihanuudet, jotka olette tästä tykänneet <3

nominal, voi apua mikä ihana analyysikommentti!! En tiedä mitä muuta sanoa kuin yääh <3 Niin kauniita sanoja, että en tiedä miten päin tässä pitäisi olla!! Ihanaa, että tämä sai yllätettyä ja että sai näkemään Severuksen ja Remuksen samankaltaisuutta. Minusta he ovat pohjimmiltaan hyvinkin samanlaisia ja ihanaa, jos saan tällä tekstillä välitettyä sen ajatuksen myös muille! En tiedä miten tätä nyt olisi voinut tuon enempää analysoida, koska tuo oli jo hyvin kattava analyysi :'D Kiitos tosti tosi paljon <3<3

//Voi ei, Syksy rakas!! Jäit ihan vahingossa välistä, anteeksi!! Olen tosi iloinen, että luit tämän parituksesta huolimatta ja tykkäsitkin!! En ehkä ikinä opi sisäistämään, että joku voi oikeasti tykätä minun kirjoitustyylistäni ja lukea siksi sellaisiakin juttuja, jotka eivät ole ihan ominta alaa! Hui!! Hyvä, että sattui sydämeen, niin tämän kuuluikin :> Ja anteeksi vielä, että jäit välistä, kommenttisi on ihana ja kaunis ja kiitos paljon <3<3<3<3
« Viimeksi muokattu: 01.06.2017 00:10:04 kirjoittanut Kiirsu »

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Kalmankukkia, Severus/Remus, K-11
« Vastaus #16 : 03.07.2020 10:38:34 »
Mikä helmi!! Onneksi Vlad on linkannut tämän tuonne hormipulverin Severus/Remus-suositustopaan mistä tämän bongasin :) Toivottavasti myös muut löytävät tämän äärelle!

Miten koskettava tunnelma tässä oli! Olen aivan silmät sydäminä täällä, koska se miten olet tämän kirjoittanut on jotain kertakaikkisen ihanaa. Ja tyyli on juuri tälle paritukselle täydellinen. Molemmat hahmot ovat tietyllä tavalla surumielisiä, hiljaisia ja omaan rauhaansa vetäytyviä. Olet onnistunut tavoittamaan nuo asiat tässä tekstissä hienosti!

Lainaus
Partavesi yhtä voimakas kuin ennenkin, mutta ei riittävän voimakas peittääkseen lilojen tuoksun tai estääkseen tähtien tuikkimisen suljetuilla silmäluomilla.
Sydämeni saattoi särkyä hieman! Kuinka hienosti kuvattu kummankin kaipuu toisen rakkauden perään. Ja silti mielessä kutkutteli, että he olivat toisilleen ensimmäiset.

Tulkitsin tätä tekstiä niin, että on ollut rakkautta, kiintymystä ja välittämistä. Se, mitä heidän välillään nyt on vaatii aikaa ja opettelemista. Onko kyse korvikkeesta vai paluusta kotiin? Ehkä hieman molemmista :)

Lämmin kiitos tästä, ihanaa kun sain lukea tämän!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!