HUOMIO! Tämä ficci pohjautuu Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvaan mutta ei spoilaa sitä.
Ficin nimi: Kuusenkoristelua ja kaulimenhakkuuta
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Tyylilaji: draama, arkitunnelmointi, AU, joulufiilistely
Ikäraja: S
Haasteet: Oneshot10, Joulumieltä-haaste
A/N: Joulu tuli ja joulu meni, mutta julkaisen tämän kun kerrankin sain jotain aikaiseksi…
Tämä on ehkä vähän ällöonnellinen, mutta pistetään joulun piikkiin.
Nimestä vielä sen verran, että sen keksiminen oli yhtä tuskaa, ihan kamalaa.
Kuusenkoristelua ja kaulimenhakkuutaIlmassa leijuvat kulkuset säestävät helisten radion hentoisia joululauluja. Asunto tuoksuu piparkakulta sekä havulta, ja halot paukahtelevat takassa, jonka liekit lämmittävät Tinan ja Queenien olohuonetta. Tulen lämmössä puikot neulovat itsekseen jumpperia. On joulu, juhlista kaunein.
Keittiön puolella Jacob yrittää näyttää Queenielle, kuinka jästit leipovat jouluherkkuja. Kaulimen paukunta kuuluu takuuvarmasti muihin kerroksiin saakka, mutta ainakaan vielä kukaan ei ole tullut valittamaan metelistä. Tummatukkainen, hyväntuulisesti hyräilevä Tina koristelee kuusta punaisin palloin ja hopeaköynnöksin, kun Lisko taas tarkkailee apeana ikkunanraosta, miten lumisade valtaa kaupunkia rauhallisesti mutta varmasti. Piketti kiipeilee hänen liivinsä taskuissa ja vikisee.
Mies tietää, että on joulu ja että hänen pitäisi olla iloinen, mutta silti hänen mielensä on matala. Liskolle joulu on jo vuosia ollut surullinen juhla, sillä lapsuutensa jälkeen hän on viettänyt sitä aina yksin. Kyllä, Lisko rakastaa taikaotuksiaan ja viihtyy niiden seurassa, mutta siitä huolimatta hän toivoo joka joulu, että saisi juhlistaa sitä jonkun kanssa, jonkun
tärkeän ihmisen kanssa. Ja joka joulu tuo hänen ainoa toiveensa jää toteutumatta.
Ikkunasta sisäänluikkiva viima saa Liskon hytisemään, joten hän työntää luukun kiinni. Vihreä otus kipittää hänen käsivarttaan pitkin ja jää roikkumaan sormenpäistä. Surumielisyys kaihertaa Liskon silmäpieliä, ja Piketti katsoo omistajaansa ihmeissään. Huolestuneena taikaeläin vipeltää miehen kasvojen tasolle pyyhkiäkseen liikutuksen ruskeista silmistä, mutta Lisko puistaa päätään. Piketti pujahtaa loukkaantuneena takaisin miehen rintataskuun ja jää sinne.
– Tulisitko koristelemaan kuusta kanssani?
Tina ripustaa pienen hopeaenkelin joulukuusen helmaan ennen kuin suoristautuu ja katsoo Liskoon silmät tummina. Mies hieraisee nopeasti silmiään, kääntyy ja katsahtaa naiseen häkeltyneenä. Sitten hän vilkaisee ujosti sivuun.
– Minä… Mielelläni.
Nuori velho astelee Tinan rinnalle joulukuusen viereen ja ottaa yhden punaisen joulupallon käteensä. Koristeen kupera pinta heijastaa tutut kasvot vääristäen mittasuhteet epärealistisiksi: Liskon silmät näyttävät suorastaan valtavilta ja leveä suu omituisen pieneltä. Näppärät pianistinsormet ripustavat pallon yhteen kuusenoksaan ennen kuin poimivat uuden koristeen laatikosta.
Keittiöstä kuuluu kaulimenpauketta, kikatusta ja vaivihkaisia muiskahduksia samalla kun Tina ja Lisko koristelevat vehreää kuusta vaitonaisina. Miehen sisällä alkaa kyteä omituinen lämpö.
Lopulta koristelaatikko on melkein tyhjä: ainoastaan suuri hopeatähti lojuu sen pohjalla. Molemmat ojentavat kätensä sitä kohti samaan aikaan, ja Tinan nihkeä kämmenselkä ja Liskon viileät sormet osuvat toisiinsa. Kumpikin sävähtää yllätyksellistä kosketusta kiskaisten kätensä pois. Queenien kikatus kajajaa keittiöstä herkullisen tuoksun kannattelemana.
– Sinä voit laittaa sen, Tina lupaa. Kevyesti punastunut Lisko hämmentyy hetkeksi ennen kuin ottaa tähden epäröiden ja hellävaroen käteensä. Sitten hän kurkottaa asettamaan koristeen kuusen latvaan, ja joulupuu on miltei valmis. Tarvitaan vain kevyt sauvanheilautus, ja valkoiset kynttilät syttyvät. Kaksikko unohtuu hetkeksi katselemaan kuusen kauneutta. Liskon sisuksissa sykkii yhä lämpimämmin ja lämpimämmin, ja hän vilkaisee Tinaan vaivihkaa: kynttilöiden kirkkaat liekit heijastuvat lepattaen tummista silmistä. Naisen ilme on niin mietteliäs, että Lisko unohtuu tarkkailemaan pehmeitä kasvonpiirteitä, ja yhtäkkiä hän jää kiinni Tinan vastatessa katseeseen oudoksunut pilkahdus silmissään. Mies katsahtaa toisaalle niskaansa raapien.
– Teini ja herra Scamander, tulkaa pöytään, Queenie kutsuu. Hän varistelee jauhopölyä esiliinastaan ennen kuin riisuu sen ja ripustaa seinään pultattuun naulakkoon. Naisen tummatukkainen sisar heilauttaa taikasauvaansa uudelleen, ja pöydällä seisovat pitkät kynttilät leimahtavat liekkeihin astioiden liidellessä kaapista pöydälle. Jacob katselee taikoja hurmioituneena, suu auki unohtuneena, mutta muistaa lopulta istuutua herkkujen äärelle. Tina ja Queenie käyvät myös pöytään, ja jälkimmäinen alkaa saman tien esitellä tehtailemiaan makeuksia. Lisko liittyy seurueeseen hetken epäröityään.
Vaikka ovatkin taiatta leivottuja ja hivenen rumia, herkut suorastaan sulavat kielelle. On rauhaisaa: lumotut kulkuset ovat väsähtäneet helistelemään aikaa sitten ja radiokin on vaiennut. Ilmassa liitelevät vain kiharatukkaisen noidan sanat hänen vastaillessa Jacobin ajatuksiin sekä haarukoiden ja veisten kevyt kilke. Lisko syö lautasensa tyhjäksi ja katselee sitten haikeana viimeistä kakkupalaa, jonka leipuri lopulta popsii suihinsa.
– Nyt on aika vaihtaa lahjoja! Queenie läimäyttää kätensä yhteen kun kaikki neljä ovat siirtäneet aterimensa kello viiteen. Hän kimpaisee tuoliltaan ja rientää toiseen huoneeseen hento harsohame hulmahtaen. Lisko vilkaisee Jacobia, mutta vaaleatukkaisen mentyä tämä tarkkailee silmä kovana, kun Tina taikoo lautaset ja lasit keittiön puolelle. Naisten makuuhuoneesta kuuluu hetki kolinaa, ja lopulta vaalea noita palaa kanniskellen sylillistä lahjoja. Jacob nousee salamana pöydästä auttaakseen naista kantamaan ne kuusen alle, jonne syntyykin sievä pikku pakettikeko. Queenie huoahtaa iloisena ja katsoo tummatukkaista miestä hymyillen.
– Voi Jacob, se on ihana! Mutta ei sinun olisi tarvinnut hankkia minulle mitään, Queenie kihertää toisen ajatuksia lukien ja saa vastaukseksi ihastuneen hymyn. Tina jättää tiskit liittyen muiden seuraan, ja kolmikko istahtaa sohville oranssin loimun äärelle, mutta Lisko jää seisomaan seinustalle epätietoisena.
– Mutta herra Scamander, tulkaa tekin, Queenie rohkaisee ojentaessaan ensimmäisen lahjan sisarelleen. Lisko hieroo niskaansa epäröiden ennen kuin rohkenee asettua upottavaan nojatuoliin. Pian hän pystyy kuitenkin rentoutumaan hiukan: takassa rajusti tempoilevat liekit lämmittävät mukavasti, ja maha täynnä on hyvä olla. Nuorukainen katselee, kuinka noidat sekä Jacob jakelevat lahjoja itse kellekin alkaen samalla availla niitä. Lämpö hohkaa hänen sisällään kuin pieni aurinko, eikä Liskon tarvitse avata ainuttakaan pakettia tietääkseen, että hänen salaisin, syvin ja suurin lahjatoiveensa on vihdoinkin toteutunut.
