Kirjoittaja Aihe: Ruutia syntymäpäivinämme | George, S  (Luettu 1584 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 912
Ruutia syntymäpäivinämme | George, S
« : 12.02.2017 16:44:50 »
Nimi: Ruutia syntymäpäivinämme
Ikäraja: S

Osallistuu haasteisiin 12+ virkettä XII, Teelusikan tunneskaala (haikeus) ja Aistihaaste (haju).

A/N: Tää oli muistaakseni eka kerta, kun osallistuin 12+ virkettä -haasteeseen, ja voi hitto, en olisi ikinä tajunnut tämän olevan näin vaikeaa :O Saappaaton ja FractaAnima antoivat tähän kuvainspiraatiota, suurkiitokset siitä! <3




Ruutia syntymäpäivinämme


Ron oli jättänyt huoneeseen utuisena väräjävän violetin möhkäleen niin kuin George oli pyytänyt, eikä hän ollut enää näin monen vuoden jälkeen edes vaivautunut kysymään, mistä tämä oli saanut sen tilattua. Vaikka matka pääkonttorista varastoon oli naurettavan lyhyt, huhtikuinen viima oli saanut Georgen lonkan vihlomaan, ja hän ähkäisi kovaan ääneen istuessaan nitisevälle tuolille ja nostaessaan möhkäleen eteensä pöydälle. Nykyään pelkkä käveleminenkin oli kuin mikäkin kolmivelhoturnajaisten koetus, mutta mitkään tämän maailman luomat esteet eivät olisi saaneet häntä luopumaan syntymäpäiväperinteestään.

Hän hymyili pikaisesti, kuin salaa, ja nosti pöydälle tarvikkeensa: itsekseen kiehuvan padan, minikokoisen ruutitynnyrin, piikikkään puunuijan sekä suurimman aarteensa eli uskomattoman hienon koeputkitelineen, jonka alla oli liikuteltava laava-allas.

Suunnilleen seitsemänkymmentä vuotta sitten hän rakasti näitä tilanteita ehkä enemmän kuin mitään muuta, tarkalleen viisikymmentäkuusi vuotta sitten hän alkoi kammota niitä ehdottomasti enemmän kuin mitään muuta, ja noin viisikymmentä vuotta sitten hän alkoi hiljalleen jälleen osata rakastaa. Oli kuin hän olisi elänyt heidän yhteisellä saarellaan ennen kuin hänet oli heitetty mereen sinnittelemään, mutta hiljalleen hän oli tajunnut veden kannattelevan, kunnes oli oppinut uimaan ja kavunnut takaisin muuttuneelle saarelle, enää vain hänen saarelleen.

Se oli nykyään jo ihan okei, ja kun hän kutsui heidän tekemänsä moneen kertaan korjatun puutykin kutsuloitsulla luokseen ja kuuli sen alustassa nitisseen pyörän räsähtävän rikki kesken matkan, hän ei enää purskahtanut saman tien itkuun.

Hän aloitti työt: tökki, hieroi ja naputti violettia möhkälettä. Samalla työvälineet ryhtyivät tarkoin loitsittuihin tehtäviinsä, ja piikkinuijan pehmeä poljento möhkälettä vasten rauhoitti häntä entisestään. Nuija ei saanut aikaan vahinkoa, vaan möhkäle antoi vähän periksi, kun sitä naputti – hän nosti sen lähemmäs silmiään ja yllättyi huomatessaan sen olevan höyhenenkevyt.

Samassa pikkupata ylikuumeni – PUUM – ja koko huoneen täytti ruutipilvi, joka sai hänet yskimään ja hänen silmänsä vuotamaan.

Hän alkoi nauraa, mietti kuinka hän oli varmasti aivan mustan jauheen peitossa, ja mietti kuinka joskus sekin oli saanut hänet itkemään. Hänellä oli historiansa niin kuin kaikilla muillakin, ja hän uskoi että hänelläkin oli jo oikeus muistella omaansa ajatellen sen onnea eikä vain epäreiluutta.

Hän nappasi keltaista kuplivaa nestettä koeputkesta ja kaatoi sitä möhkäleelle syövyttäen siihen pienen kuopan, jonka päälle hänen olkapäältään varisi vähän ruutijauhoa. Hän hengitti syvään tuttua pistävää ruudinhajua, joka oli tehnyt heistä aina kaiken aineellisen valtiaita, ja leijutti sitten möhkäleen padan päälle ja odotti.

Hiljaisuus.

Ne olivat ennen pahimpia, hiljaisuudet, ja hänestä oli aina tuntunut kuin joku olisi kylvänyt niitä hänen elämäänsä tarkoituksella enemmän kuin kenenkään toisen. Lopulta yhtenä näistä päivistä yksinkertainen totuus oli hypännyt hänen silmilleen, kun hän oli istunut ruutitynnyrien keskellä ja yrittänyt jälleen hengittää niiden päihdyttävää tuoksua haistamatta kuitenkaan mitään. Ei maailmankaikkeus tyrkyttänyt hänelle hiljaisuutta; hän oli itse kutsunut sen luokseen ja alistunut sen alle.
 
Matka oli ollut hidas ja vaikea, mutta yhtenä näistä päivistä hän sulkenut silmänsä ja muistanut, kuinka vuosia sitten hänen jaloissaan oli räjähtänyt laatikko ja hän oli suutuksissaan tukistanut toista niin lujaa, että hänen nyrkkinsä oli ollut täynnä punaisia hiuksia, ja sen muistaessaan hän oli lopultakin ensin hymyillyt ja sitten nauranut. Sinä päivänä hän oli vienyt haudalle ruusun, jonka hän oli istuttanut ruutitynnyriin, mutta ennen sitä hän oli jatkanut heidän perinnettään ja tutkinut ja räjäyttänyt mustasta pörssistä tilaamansa tuntemattoman esineen.

Hän oli katsonut itseään peilistä ja koristellut haudan identtisesti ruudinjäämiin ja kuiskannut: ”Jotta et totu liian hyviin taivastuoksuihin.”

Nyt huoneessa syntyi violetti hurrikaani, kun möhkäle kuumeni ja alkoi kieppua pihisten ympäriinsä, ja sitten ruuti alkoi räjähdellä, ja möhkäle muutti räjähdykset punaisiksi salamoiksi ja hän joutui loitsimaan suojakilven, mutta kaiken läpi tunkeutui silti se sama huumaava tuoksu, joka yhdisti menneisyyden ja nämä päivät ja herätti uudelleen henkiin kaikki muistot.

Enää häntä ei itkettänyt, vaikka ruusut haudalla lakastuivat viikossa, sillä musta pulveri pysyi paikoillaan ja jos ei pysynytkään, sen haistoi silti – ainakin näinä päivinä.

Räjähdysten loputtua hän nauroi jälleen, valitsi nurkassa rehottavasta tahraisesta kukkapenkistä ruusun ja tarkisti, ettei se ollut liian suora, istutti sen tyhjentyneeseen ruutilaatikkoon, pakkasi mukaan rutistuneen möhkäleenjäämän ja aloitti lonkkia vihlovan matkansa haudalle.




Sanalista:
1. utuinen
2. viima
3. koetus
4. piikikäs
5. rakastaa
6. saari
7. pyörä
8. naputtaa
9. poljento
10. höyhen
11. pilvi
12. joskus
13. historia
14. keltainen
15. valtias
16. hiljaisuus
17. kylvää
18. yksinkertainen
19. maailmankaikkeus
20. tukistaa
21. ruusu
22. peili
23. hurrikaani
24. lakastua
25. suora
« Viimeksi muokattu: 14.07.2020 11:04:58 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

maigaro

  • ***
  • Viestejä: 375
  • ava by raitakarkki
Vs: Ruutia syntymäpäivinämme | George, S
« Vastaus #1 : 13.02.2017 12:51:38 »
Olipa suloinen :) Georgen kohtalo on niin surullinen, mutta onneksi hän ainakin tässä tarinassa on toipunut menetyksestään ja voi jo nauraa menneille.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 912
Vs: Ruutia syntymäpäivinämme | George, S
« Vastaus #2 : 13.02.2017 20:23:56 »
Voi kiitos paljon, maigaro! Ihanaa, että luit ja kommentoit! :)
Never regret something that once made you smile.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Ruutia syntymäpäivinämme | George, S
« Vastaus #3 : 14.02.2017 08:57:36 »
Jotenkin minut nykäistiin tämän lukemiseen, kun hoksasin, että kyseessä on vanha George. Minusta Fredin kuolema oli kaikista traagisinta seiskakirjassa, joten jollain tapaa oli kiva lukea Georgen fiiliksiä siitä... Tykkäsin eritoten siitä, että tässä kuolemasta oli jo vuosikymmeniä ja siihen saattoi suhtautua eri tavalla, vähän keveämmin ja iloisia hetkiä muistellen. Läheisen kuolema on jotenkin niin koskettavaa.

Lainaus
Oli kuin hän olisi elänyt heidän yhteisellä saarellaan ennen kuin hänet oli heitetty mereen sinnittelemään, mutta hiljalleen hän oli tajunnut veden kannattelevan, kunnes oli oppinut uimaan ja kavunnut takaisin muuttuneelle saarelle, enää vain hänen saarelleen.
Tämä oli jotenkin niin. Voi toista. Ja hieno saari-sanan käyttö! :D

Olit saanut sanat hyvin upotettua tekstiin eikä sieltä mikään pistänyt erityisesti silmiin! Tosi hienoa. Sen sijaan tässä oli ehkä käynyt sellainen klassinen virkehaasteen jippo, että kun virkkeitä on tietty määrä, niitä sitten venytetään yltympäriinsä, jotta saadaan kerrottua mahdollisimman paljon. :D Oli todella paljon kappaleita, joissa oli vain kaksi tai usein jopa yksi virke. Minusta ne on hyviä tehokeinoja aina välillä, mutta jotenkin kieliopillisesti minua jäi häiritsemään esim. se, että neljä viimeistä kappaletta olivat yhden lauseen pituisia... Ymmärrän kyllä, miksi ne olivat erikseen, ja niihinhän oli yhteen virkkeeseen mahdutettu monenmonta lausetta. Mutta niin, ehkä olisin toivonut kerronnassa vähän karsintaa, ettei tekstistä olisi tullut ihan niin hengästyneen kuuluinen kuin mitä se nyt oli.

Joka tapauksessa tämä oli mukavaa luettavaa.

Lainaus
Samassa pikkupata ylikuumeni – PUUM – ja koko huoneen täytti ruutipilvi, joka sai hänet yskimään ja hänen silmänsä vuotamaan.
Esim. tämä oli jotenkin niin kaksosia. Erityisesti tykkäsin isosta PUUM-jutusta! Lisäksi: Jotenkin niin hellyttävää, että George vie ruutia haudalle eikä silloin edes harmita, että ruusut lakastuvat. Voi aw. Tällaisesta kevyestä, vähän vihjailevasta söpöilystä tykkään. Haluttaisi kovasti halata Georgea.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 912
Vs: Ruutia syntymäpäivinämme | George, S
« Vastaus #4 : 14.02.2017 23:33:05 »
Kiitos paljon kommentista, Arte! Aivan ihana kuulla, että tämä ei ollut ihan kamala, pelkäsin sitä nimittäin julkaistessa :D Nuo ylipitkät virkkeet allekirjoitan kyllä ihan täysin. Tätä kirjoittaessa tajusin, kuinka lyhyitä minulla onkaan yleensä tapana kirjoittaa ;D Karsiminen olisi varmasti auttanut, en vain osannut editoidessa ottaa enää mitään pois, kun mulla oli itse tarinasta niin selkeä mielikuva. Ja oli tosi kiva kuulla, että tuo saari-sana oli onnistunut! Olin itsekin aika tyytyväinen ideaan, mutten normaalisti ikinä kirjoittaisi tuollaista, joten se särähti tekstistä omaan korvaani ;D Kiitos vielä!
Never regret something that once made you smile.