Kirjoittaja Aihe: Yön ylimääräiset tunnit | K-11 | teinislash | Karri/Matias  (Luettu 2065 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 560
Nimi: Yön ylimääräiset tunnit
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash
Paritus: Karri/Matias
Haaste: Albumihaaste #4 Bastillen biisillä Get home
Muuta: Pojat ovat tuttuja täältä (Kultaa pimeässä, K-15) Ei ole tarvetta lukea ennen tätä, vaikka se onkin tämän edeltäjä.

A/N: Olipa ihanaa palata takaisin näiden poikien pariin. Yllätin itsenikin, kun nautin tämän kirjoittamisesta näinkin paljon. Tuli hymyiltyä ja jäi kiva olo tämän jälkeen. Pojat ovat noin 16-17-vuotiaita ja tapahtumamiljöönä on pääkaupunkiseutu. Lukuiloa ^^


Yön ylimääräiset tunnit

Tämä on terapiaa.

Niin Matias oli hänelle sanonut, mutta kovin vakuuttunut tästä hankkeesta Karri ei ollut. Poika vilkuili vainoharhaisena kanssamatkustajiaan ja taskussa oleva metallinen sytkäri toimi stressileluna hänen hermostuneille sormilleen. Karri muutenkin vihasi metroja. Hän inhosi sitä muuttumatonta pimeyttä ja mustuutta, mikä näkyi ikkunoiden takana. Se tuntui siltä kuin he kaikki olisivat olleet ennenaikaisella matkalla helvettiin. Kovat, syvänoranssit penkit olivat epämukavia ja maan alla oli aivan vitun kylmä. Se kaikki oli sata kertaa pahempaa yöaikaan, koska vittu Helsinki.

”Jos meitä ei tapeta tai mukiloida tänä yönä, mä tapan sut. Tää oli ihan paska idea”, Karri sihisi Matiaksen korvaan ja piti tarkkaan silmällä huppariinsa hautautunutta jätkää, joka istui penkin heitä edempänä.

”Kohta tulee meidän pysäkki”, Matias sanoi rauhoitellen. ”Ja sä oot pärjännyt hienosti.”

”Luulet vaan. Oon ihan sydärin partaalla. Etkö sä muka ole? Sunhan tässä pitäisi olla pahemmin traumatisoitunut”, Karri puhui hiljaa ja nopeasti pitäen valppaan katseensa kiinni ympäristössä.

Matias hymähti hänen sanoilleen ja Karri uskalsi katsoa toista poikaa. Matiaksen ystävälliset kasvot olivat sittenkin kireät ja ruskeissa silmissä oli jännitystä. Toinen istui selkä suorana, vaikka kädet lepäsivätkin rentoina sylissä. Matias ei missään nimessä suhtautunut tähän reissuun kevyesti. Häntä pelotti myös. Tietysti. Hänethän oli hakattu lähes kuoliaaksi tässä samassa kaupungissa ja silloin oli ollut hyvin synkkä yö. Karrin elämän synkin.

”Yritän ajatella positiivisesti”, Matias sanoi.

”Toimiiko se?” Karri epäili.

”Noup.”

Sille he molemmat naurahtivat. Oli turhaa yrittää huijata itseään. Väkivallan aiheuttama traumaa ei yhdellä yöreissulla kukistettu, mutta tilanne oli nykyään parempi kuin vaikka kolme kuukautta sitten. Suomen talvi tuntui liian pimeältä ja vaaralliselta. Karrista oli tuntunut turvalliselta vain siellä, missä oli ollut paljon ihmisiä. Yksin kulkeminen oli pelottanut häntä niin paljon, että suurimman osan ajasta pidätelty itku oli kuristanut kurkussa ja hänen oli pitänyt poiketa ruokakauppoihin vetämään henkeä. Se oli ollut painajaismaista, pelätä kaiken aikaa henkensä puolesta.

Karri ei nimittäin uskonut, että hänet voitaisiin säästää vaarallisista tilanteista kahdesti. Hänet oli jo kerran mukiloitu. Seuraavalla kerralla, jos sellainen sattuisi osumaan kohdalle, lähtisi takuuvarmasti henki. Siksi Karri vihasi olla täällä nyt. Tämä tuntui liian uhkarohkealta. Hänen kuolemattomuuden illuusionsa oli pahasti romuna. Karri tiedosti sillä hetkellä erittäin elävästi, miten kuolevainen hän todellisuudessa oli.

”Mutta”, Matias sanoi, ”olen luvannut itselleni houkuttelevan palkinnon.”

”Sen täytyy olla jotain tosi hyvää”, Karri mutisi ja pyöritteli silmiään. Huppariäijä näpräsi jotain taskussaan. Puukkoako? Karria oksetti.

”Niin se onkin”, Matias sanoi ja nojautui kuiskaamaan hänen korvaansa:

”Kun me päästään tästä metalliputkesta ulos, ajattelin työntää sut lähintä seinää vasten ja palkita sut kunnolla tän illan rohkeudesta.”

Karrin sisällä värähti mielihyvä ja imarreltu yllättyneisyys. Oli vieläkin outoa kuulla Matiaksen puhuvan tuollaisia. Kiltti ja asiallinen Matias ehdottelemassa tuhmuuksia – pelkkä ajatus tuntui absurdilta, mutta puhuessaan ääneen Matias kuulosti aika vitun seksikkäältä. Karri tunsi vatsanpohjalla kihelmöivän odotuksen liukuvan vauhdilla alakertaan. Oli aika nousta metrosta. Vittu vihdoinkin.

Asemalle jäi vain kaksi muuta heidän lisäkseen ja kyytiin nousi loput asemalla lorvailevat. He kävelivät verkkaasti ja odottivat aseman tyhjenevän. Sitten Matias lunasti heidän palkintonsa.

Karri ei ehtinyt edes kunnolla valmistautua, kun jo tunsi Matiaksen huulet omillaan ja selkänsä painuvan röpelöistä kiviseinää vasten.

”Mm”, Karri ynisi mielihyvästä, kun tunsi Matiaksen kielen omaansa vasten. Toinen painautui lähemmäs. Ensimmäistä kertaa sinä talvena Karri kirosi takkinsa paksuutta, koska Matias tuntui olevan liian kaukana. Karri näykkäsi toisen alahuulta hampaillaan ja Matiaksen kurkusta pääsi ihana ääni. Karri tunsi, miten hänen housuissaan nytkähti, mutta sen pitäisi odottaa kotiin asti. Tai niin hän luuli.

Tuntiessaan, miten Matiaksen kylmät sormet siirtyivät hänen lanteilleen, Karri irrottautui kuumasta suudelmasta ja äännähti vähän säikähtäneenä. Hän kohtasi ovelan näköisen Matiaksen. Se oli vieras ilme toisen pojan kasvoilla. Ajatella, että noin tavallisilla kasvoilla tuollainenkin ilme näyttää olevan kuin kotonaan, Karri ajatteli, mutta ehkä juuri siksi hän piti siitä. Matiaksen ilkikuriset piirteet eivät tulleet kaikissa tilanteissa esille. Vain erityiset hetket toivat ne näkyviin. Ja ehkä erityiset ihmiset myös.

”Mitä sä teet?” Karri mumisi ja haukkoi henkeään, kun Matias puristi hellästi hänen housujensa etumusta. ”Täällähän on kameroitakin. Puhumattakaan muista ihmisistä!”

”Tässä on katvealue”, Matias vakuutti ja suuteli hänen leukaansa, josta oli lyhyt matka huulille. Karri ei voinut olla miettimättä, oliko Matias tsekannut tämän paikan etukäteen juuri tällaista tilannetta varten. ”Sitä paitsi sulla seisoo jo.”

Matiaksella oli pokkaa naurahtaa ja Karri käänsi harmistuneena päätään lopettaen lupaavan suudelman. Kiusoittelu osui arkaan paikkaan. Joo, kiitti vaan, ihan kuin hän ei olisi itse pistänyt seisokkiaan merkille. Karri oli tottunut olemaan heistä se rohkeampi ja kokeneempi. Matiaksen kohentunut itsevarmuus ja rohkeus saivat Karrin tuntemaan itsensä liian viattomaksi. Hän ei pitänyt siitä tunteesta. Oli tarpeeksi paha jo pelätä, mutta että vielä joutua kaverinsa nolaamaksi tukalassa tilanteessa. Se kolhaisi hänen itsetuntoaan aika ikävästi.

Matias katsoi häntä hämmentyneen näköisenä, mutta lopulta poika ymmärsi ja näytti nololta.

”Anteeksi”, Matias mumisi, ”en mä tarkoittanut sitä niin – ootko sä vihainen?”

Matias kuulosti niin surkealta, ettei Karri halunnut ärhennellä.

”Mennäänkö nyt vaan kotiin”, Karri huokaisi. Matias painoi päänsä ja vetäytyi kauemmas.

He kiipesivät portaita ylös, ohittivat pari penkeillä roikkuvaa spurgua ja kävelivät hiljaisemmille teille. Pakkaslumi narskui kenkien alla ja ohi ajoi harvakseltaan autoja. Siellä tuntui kuin he olisivat olleet ainoat ihmiset liikkeellä sinä yönä. Ajatus rauhoitti Karria sen verran, että pulssikin tuntui hieman tasaantuvan. Hän otti Matiasta kädestä kiinni ja veti toisen kylkeensä kiinni ja vaihtoi sitten käden Matiaksen vyötäröön.

”Anteeksi. En mä oo vihainen”, Karri sanoi ja painoi monta hellittelevää suukkoa Matiaksen poskelle, leualle ja kaulaan. ”Sun spontaaniutesi vaan vähän säikäytti mut ja julkinen paikka teki olon liian alttiiksi.”

”Se oli huono idea”, Matias sanoi häpeillen, ”niinku tää koko ilta ylipäätään. Sain vaan meidät molemmat hermostumaan.”

Matias painoi hetkeksi poskensa vasten Karrin olkapäätä ja huokaisi syvään. Ilmaan nousi valkoinen höyrypilvi.

”Eikä ollut”, Karri valehteli, koska ei halunnut pahentaa Matiaksen mieltä entisestään. ”Kyllähän meidän joskus pitää kulkea tähänkin aikaan. Parempi vähän harjoitella kuin mennä ihan kylmiltään.”

”Puhut ihan paskaa”, Matias naurahti, ”mutta kiitti kuitenkin. Oot ihana.”

”Niin säkin”, Karri sanoi ja he suutelivat taas, ihan vain, koska se oli paras tapa sopia kaikki.

”Mm, sä tarviit huulirasvaa”, Matias sanoi heidän erkaantuessaan. Karrin huulia kihelmöi. ”Mua pelottaa, että suutelen sun huulet rikki.”

”On sullakin murheet”, Karri huokaisi. Matias naurahti, mutta ei puolustautunut. Hän kaivoi taskustaan avaimet, kun he tulivat rivitalon pihaan. Matiaksen vanhemmilla onneksi oli järkeä lukita ovensa yöksi, vaikka olivatkin kotosalla. He pussailivat eteisessä hieman lisää ja nauroivat hiljaa. Päästessään Matiaksen huoneeseen Karri istuutui toisen sängylle ja veti Matiaksen hajareisin syliinsä.

”Mä voisin nyt lunastaa sen palkinnon”, Karri sanoi ja suuteli toisen pojan kaulaa. Matias hymisi ja hyväili Karrin kiiltävänmustaksi värjättyä tukkaa. Hän liukui pois Karrin sylistä ja asettautui polvilleen Karrin eteen.

”Ai”, Karri äännähti ilahtuneena, kun tajusi toisen aikeet. Hän oli parhaimmillaan toivonut käteenvetoa, mutta onneksi Matias osasi yllättää – monessakin suhteessa.

”Aivan”, Matias sanoi hyväntuulisena, nosti hänen paitaansa ja suuteli viipyillen Karrin lämmintä vatsaa. Karri ynähti odottavaisena eikä Matias onneksi aikonut kiusata häntä sen enempää. Näppärästi aukesivat nappi ja vetoketju. Kun Matias alkoi hommiin, Karri sulki silmänsä ja toivoi ensimmäistä kertaa, että yöhön ilmaantuisi ylimääräisiä tunteja.

« Viimeksi muokattu: 27.06.2018 13:39:51 kirjoittanut Sokerisiipi »


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Tuhisija

  • Vieras
Vs: Yön ylimääräiset tunnit, K-11 | slash | Karri/Matias
« Vastaus #1 : 16.07.2016 23:57:35 »
Luin näistä sen ensimmäisen tarinan ja nyt lukaisin tämän ja päätin jättää tähän puumerkkiä, kun tätä ei ollut kukkaan kommentoinut, höh.

Terapiaa. Ymmärrän molempien poikien hermostusta liikkua yöaikaan ja metrossa ja Helsingissä vielä. Metro on sinällään ihan jees, mutta mua varmaankin kalvaisi ajatus siitä, että jos se jääkin jonnekin jumiin ja siinä on justiinsa sitä tunnelia ja ää, mihinkään ei pääse (jos siis kulkisin metrolla). Mutta poikien taustan ja menneisyyden tietäen tosi ymmärrettävää, että kumpikin on hermostunut ja jokseenkin säikkykin. Esim kun Karri huomasi huppariäijän näpräävän jotain taskussaan ja ajatteli heti pahinta.

Onneksi pojat kuitenkin selvisivät matkan lopulta hyvin ja ehjinä, ja Matiaksen lupailema palkintokin oli varmasti Karria oikein ilahduttava. Ja voi että sen ajatusta pussailla ja kosketella asemalla, apuva. Varmasti hetkellinen hyvä idea, mutta ajatellen juuri sitä alttiutta ja Karrin lievää säikähdystä siitä (ja Matiaksen spontaaniudesta), niin ehkä näiden poikien kannattaa jättää hellät ja intiimit hetket kotiin. Ehkä vielä joskus traumat hellittävät sen verran, että julkinen hellittely ja sellainen ei tee oloa liian alttiiksi.

Mutta tämä kaksikko oli kyllä oikein nannaa, suloisa tapaus, jos niin voi sanoa näistä (kyllä nyt voi). Tyksin tästä tekstistä ja näistä pojista, kiitus!

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 560
Tuhisija: Kiva kuulla, että poikien hermostus ja jännittyneisyys oli aistittavissa! Karrikaan ei nyt ole ihan niin uhkarohkea, että alkaisi hommiin julkisella metroasemalla :D Ihanaa, että tykkäsit ja kiitos huisisti kommentista!


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa

Ripple

  • ***
  • Viestejä: 719
Mä luulen, että oon lukenut näistä ennenkin. Joskus aikoja sitten, ehkä. Mutta anyway, eilen illalla lukaisin tuon Kultaa pimeässä ja nyt vielä tämänkin. Aion jatkaa muihinkin osiin, mutta tähän väliin on kai hyvä jättää muutama sananen, sisältäen nämä molemmat tähän asti luetut osat :)

Tämä on vaikuttanut kivalta. Ehkä aavistuksen viattoman oloinen tarina jollain tapaa mun makuun, mutta siitäkin huolimatta mielellään tätä luen. Hahmoissa ei sinällään mitään vikaa, tykkään molemmista, vaikkakin jotenkin kovasti ovat lapsenomaisia. Toki ymmärrettävää jos tyypit nyt vasta on 16 tai jotain :) Karri on mun lemppari btw tässä kohtaa, tykkään että siinä on enemmän särmää. Vaikka Matiaskin on antanut melko positiivisia vilauksia itsestään  :-*

Niiden suhde on mulle vähän auki, kokevatko he seurustelevansa vai ei. Epäilen että siihenkin saa tarkempaa infoa myöhemmistä osista. Kaikki alkoi jotenkin niin yhtäkkiä näiden välillä, enkä ihan ole vakuuttunut että kuinka ihastuneita he ovat toisiinsa. Toki tekstistä on käynyt ilmi että molemmat ovat toisilleen tosi tärkeitä, mutta kaverimielessä vai seurustelumielessä  ??? Jokin kipinä siis vielä puuttuu, ite saan enemmän semmoisia viboja että molemmat helposti "säälivät" (ei ole oikea sana jota haen, mutta jostain syystä en nyt keksi parempaakaan) toista ja haluavat olla toisilleen mieliksi. Jotain synkkää tässä on myös.

Mutta siis, oot kyllä saanut mun mielenkiinnon tällä heräämään, jotenkin mulla on semmonen fiilis että draamaakin olis vielä luvassa. No lukemalla se selviää :)
"Forget the people from the past, there is a reason why they didn't make it to your future."