Author: Varja
Beta: Ei ole, virheet minun ja niistä saa huomauttaa.
Fandom: NCIS
Rating: S
Pairing: Ziva/Abby
Disclaimer: En omista hahmoja, mitä tunnistatte kuuluvan CBSlle, kuuluu heille. En saa myöskään tästä rahaa.
Warnings: Lievä tupakointi ja alkoholin käyttö, krapulan ja oksentamisen maininta, slash.
A/N: Vihdoin sain jotain aikaiseksi, sillä lähes vuoden mua on vaivannut writers block, en vain ole saanut mitään aikaiseksi kovasta yrityksestä huolimatta. Parituksena Zabby on kiehtonut mua jo jonkin aikaa, joten tämä on siis ensimmäinen tuotos itseltäni kyseisen parituksen alla. Pieni kommentti olisi mukava saada, vääränlaisia kommentteja ei edelleenkään ole olemassa.
__
Nuori nainen vilkuili hermostuneena ranteessaan olevaa tummaa rannekelloa. Hän oli sopinut menevänsä syömään yhdessä isänsä kanssa, mutta tämä oli tapansa mukaan jälleen kerran myöhässä. He olivat sopineet tapaavansa kahdeksalta hänen kotinsa edessä, mutta kello oli jo kymmenen yli kahdeksan. Levottomana hän kulki edes takaisin kerrostaloasuntonsa edessä sijaitsevalla jalkakäytävällä, mutta ketään ei näkynyt sumun keskellä. Turhautunut huokaisu purkautui huulilta Zivan kaivaessa puhelintaan taskustaan. Puhelu hälytti, mutta kukaan ei vastannut. Tyypillistä, Ziva ajatteli mielessään tunkiessaan kännykkänsä takaisin mustien farkkujen taskuun. Hän oli niin kypsä jatkuvaan myöhästelyyn kerta toisensa jälkeen. Kaikesta huolimatta pieni osa hänestä halusi uskoa tämän kerran olevan poikkeus ja nähdä isänsä tulevan kerrankin ajoissa paikalle, kuten oli sovittu. Silti joka ikinen kerta hän joutui pettymään. Asiat tuskin tulisivat koskaan muuttumaan, sillä tätä oli jatkunut jo vuosikausia. Zivan olisi aikuisena ihmisenä pystyttävä sanomaan, kuinka tämmöinen peli ei vain enää vetele, mutta tulisesta luonteestaan ja sanavalmiudesta huolimatta nuo sanat eivät koskaan tulleet ulos, vaikka hän kuinka yritti. Olihan mies kaikesta huolimatta hänen isänsä, vaikka hänen vanhempansa olivatkin eronneet jo vuosikausia sitten. Iloinen mieli oli vaihtunut synkempään, ärsyyntyminen paistoi selkeästi läpi hänen kehonkielestään.
Hän havahtui värinään oikeassa taskussaan ja kaivoi puhelimensa takaisin esille. Soittaja oli viimeinkin hänen isänsä.
”No hei”, Ziva vastasi, yrittäen estää turhautumisen äänensävyssään.
”En valitettavasti pääsekään tällä kertaa, tuli työkiireitä.” Hänen isänsä sanoi pahoittelevalla äänensävyllä.
”Joo, ei se mitään”, Ziva sanoi kuulostaen ymmärtäväiseltä vaikka todellisuudessa hänen sisällään kiehui raivo. Samat selitykset tuntuivat tulevan kerta kerralta yhtä tutummiksi. Hän tunsi itsensä petetyksi, jälleen kerran. Hänen isänsä ei ollut koskaan ollut sellainen isä, mitä hän olisi tarvinnut elämässään. Eteenkin teini-iässä hän olisi kaivannut jonkun tuekseen vaikeina aikoina. Jonkun, johon luottaa ja tukeutua. Kaikesta huolimatta hän oli aina katsonut isäänsä ylöspäin, vaikka olikin kokenut liudan pettymyksiä ja vuodattanut kyyneliä kerta toisensa jälkeen. Isä oli sukua, mutta silti monella tapaa niin vieras. Hän ei voinut sanoa olevansa ylpeä isästään tämän isän roolissa, mutta kaikesta huolimatta oli kiitollinen siitäkin vähästä, mitä tämä oli hänen elämässään mukana.
Hän kaivoi laukustaan askin tupakkaa sekä sytkärin. Sytytettyään tupakan ja vedettyään ensimmäisen henkäyksen, hän lähti kävelemään oikealle kohti keskustaa. Tupakointi ei kuulunut varsinaisesti hänen tapoihinsa, lähinnä sosiaalisiin tilanteisiin ja ylenpalttiseen vitutukseen. Alkoholi oli aina ollut toimivampi keino turruttaa tunteita, vaikka seuraavana aamuna WC-pönttöä halaillessa edellinen ilta kaduttikin. Usein hän kirosi ääneen, ettei joisi enää ikinä. Silti hän löysi itsensä aina uudestaan ja uudestaan viettämästä laatuaikaa valkean vessanpöntön kanssa.
Keltaiset katuvalot saivat sankan sumumaiseman näyttämään hivenen keltaiselta, jopa aavistuksen omituiselta. Keltainen tuntui hämmentävältä, kuin olisi ollut jossain toisessa ulottuvuudessa. Tuntui luontevammalta kävellä teillä, joilla katuvalot olivat normaalin väriset. Hänen katseensa eksyi viereisen hautausmaan alueelle. Usvainen, hämärä hautausmaa valoineen oli kaunis näkymä. Aavistuksen mystinen, joka suorastaan kiehtoi vilkasta mielikuvitusta. Valojen keskeltä erottuivat tummat hautakivet, osan luona loistivat kauniisti omaisten tuomat hautakynttilät, jotka toivat lisävaloa kivirivien väleihin. Tummanruskea puuaita repsotti rikkinäisenä, joku oli menettänyt talven liukkailla keleillä autonsa hallinnan hurjastelun seurauksena ja törmännyt aitaan sekä sen takana kasvavaan, jykevään mäntyyn. Asfaltti näytti raidalliselta, tummien ja vaaleiden osioiden erottuessa sen pinnasta. Aurinko oli kuivattanut osan asfaltin pinnasta, mutta osa oli vielä jäänyt märäksi. Keskustassa oli hiljaista, ei mölyävää nuorisoa tai reikäpään tavalla autoilijoita. Hiljaisuus oli hyvin rentouttavaa. Ziva sytytti uuden tupakan aikansa kuluksi.
*
Tuttu baari näkyi jo muutaman korttelin päässä, katolla olevan valokyltin erotti kaukaa, sitä ei voinut olla mitenkään näkemättä näin pimeällä, vaikka ympärillä oleva sumu pienensikin näkyvyyttä. Tottuneesti hän kääntyi pois jalkakäytävältä piha-alueelle ja siitä kohti sisäänkäyntiä. Jonoa ei ollut paljoa, portsareille naamat tulivat äkkiä tutuksi, eteenkin jos kävi säännöllisesti.
”Henkkarit, kiitos”, portsari ilmoitti tottuneesti Zivan päästessä ovelle.
”Mitä?” Ziva kysyi hämmentyneenä. Häneltä ei oltu vuosikausiin kysytty papereita baareissa eikä liiemmin tupakkaostoksillakaan. Portsari tuijotti tiiviisti sanaakaan sanomatta Zivaa, joka silmiään pyöräyttäen kaivoi henkkarit laukustaan. Nopean vilkaisun jälkeen mies avasi takanaan olleen oven ja Ziva käveli sisään, kiittäen samalla kohteliaisuudesta. Väkeä oli kuin pipoa, hän joutui luovimaan väkijoukon läpi päästäkseen puolivälissä seinustaa olevalle baaritiskille.
Vanhan tapansa mukaan hän tilasi kaksi Tequilaa ja lonkeron, juoden jo tottuneesti Tequilat tiskillä, jättäen tyhjät lasit sekä sitruunan kuoret siihen. Lonkeron hän otti mukaansa, lähtiessään etsimään tilaa itselleen. Kuin tilauksesta, pienehkö nurkkapöytä oli kuin olikin vapaana. Ziva asettui istumaan selkä seinään päin, voidakseen tarkkailla samalla ympäristön tapahtumia. Osasyy kyseisen mestan valitsemiseen oli ennen kaikkea viihtyisyys, jonka vuoksi kyseiseen paikkaan oli aina mukava tulla. Radiosta tutulle musiikille toi vaihtelua erilaiset esiintyjät, joista suurin osa oli paikallisia tai hyvin läheltä. Harvemmin kävi esiintyjiä myös muualta, jollon väen määrä tuntui tuplaantuvan entisestään. Ihmisten välillä tuntui vallitsevan sanaton sopimus toisten kunnioittamisesta, kaikki kunnioittivat tosiaan, pääosin kukaan ei ängennyt iholle eikä ollut liian tungetteleva. Mikäli tavat tuntuivat unohtuvan, pieni fyysinen kipu riitti vauhdittamaan asian uppoamista tajuntaan. Käyttäytymisestä oli myös pienellä präntillä kirjoitettu maininta naulakkojen luona. Baarimikot portsareineen tuntuivat eteenkin hiljaisempina aikoina puuttuvan aika napakasti meininkiin, joka sai porukankin käyttäytymään asiallisesti. Puskaradio toimi aina oikein hyvin kävijöiden keskuudessa, joten sana kyllä kiri ihmisten korviin, mikäli joku oli heitetty ulos törttöilystä.
Ziva hörppäsi kulauksen lonkerostaan ja antoi katseensa kierrellä väkijoukossa. Hänen huomionsa vei mustatukkainen nainen, jonka pitkät laineikkaat hiukset laskeutuivat olkapäitä pitkin. Arvioivasti hän antoi katseensa skannata naista päästä varpaisiin. Mustat, revityt farkut yhdistettynä punamustaan ruutupaitaan ja nahkatakkiin teki saman tien vaikutuksen, unohtamatta mustia maihareita. Tuo jumalainen olento tuntui vanginneen ruskeat silmät itseensä, kuin magneetin lailla. Zivan oli pakko kääntää katseensa pois, sillä hän ei halunnut tuijottaa. Tuttu tunne tuntui vallanneen kehon. Jo tässä vaiheessa hänen oli jarruteltava itseään. Hän ei ollut etsimässä mitään, sillä hän yritti parhaillaan toipua edellisestä kiinnostuksen kohteestaan. Ziva oli luullut löytäneensä jotain spesiaalia ja ollut aidosti kiinnostunut. Koko homma oli kuitenkin jo alusta saakka tuhoon tuomittu, vaikka sen myöntäminen itselle ei ollut millään tasolla helppoa.
Hän olisi voinut etsiä itselleen laastarisuhteen peittämään ja parantamaan kaiken, mutta se ei olisi ollut kenellekään oikein. Hän ei halunnut käyttää ketään hyväkseen tuolla tavoin, siinä vain teki hallaa molemmille. Hitaasti hän käänsi katseensa tuon jumalaisen naisen suuntaan, katsoen samalla ympäripyöreästi muita ihmisiä, vaikka antoikin katseensa jäädä vähän pidemmäksi aikaa hänen suuntaansa. Kerta toisensa jälkeen heidän katseensa kohtasivat yhä uudelleen ja uudelleen.
*
Illan mittaan he olivat vaihtaneet pitkään katseita keskenään, kunnes mustatukka oli tehnyt siirtonsa ja istuutunut Zivan seuraan. He olivat jutelleet pitkään, jolloin oli käynyt ilmi, että he molemmat olivat samassa veneessä yrittäen päästä eroon tunteistaan, joille ei ollut tullut vastakaikua. Ilta oli päättynyt puhelinnumeroiden vaihtamiseen ja myöhemmin tapailuun. Kumpikaan ei halunnut kiirehtiä, joten he olivat tapailleet tosiaan pitkään ja viettäneet aikaa yhdessä. kunnes heidän välinsä olivat syventyneet seurusteluasteelle pelkän tapailun sijaan.
Tavallinen perjantai-ilta vilkkaan kadun varressa sijaitsevassa rusehtavassa kerrostaloasunnossa oli muuttunut leffaillaksi. Tämä oli ollut tapana jo pidempään, ellei mikään tutkittavana ollut juttu tullut sen tielle. Joka viikko oli jotain, jota odottaa. Töiden yllättäessä pettymyksen määrä oli suuri, silloin oli joko suosiolla jätetty yksi kerta väliin tai vaihdettu päivää. Silti skippaaminen oli yleisempää, sillä usein työt veivät koko viikonlopun tai ainakin lauantain. Hetkeä aiemmin ovikello oli soinut, tummatukka oli avannut sen hymyillen, tietäen löytävänsä mustatukan sen toiselta puolelta sipsipussin kanssa. Mustatukka rakasti valkosipulisipsejä, joten valinta oli hyvin helppo arvata. He ostivat aina vuorotellen jotain naposteltavaa, sillä elokuvan katsominen ilman naposteltavaa oli kuin pulla ilman kardemummaa.
*
Heillä oli tutut rutiinit, ilta aloitettiin aina lämpimillä löylyillä saunassa. He olivat molemmat päässeet suihkun kautta saunan puolelle. Sähkösaunan lempeä lämpö tuntui koko kehossa, alkuun hengitys tuntui vaikealta, lämpötilojen erot tekivät osansa. Lämmin puuseinä tuntui suorastaan taivaalliselta paljasta, suihkun jäljiltä kosteaa ihoa vasten. Mustatukka huokaisi syvään, sulkien samalla silmänsä lämmön rentouttaessa kehoa yhä enemmän. Sähkökiusas napsutteli nurkassa tasaisesti omiaan, aivan kuin sen olisi kuulunutkin tehdä niin. Saunan tasaisesti tuntuva lämpö oli aina onnistunut rauhoittamaan kehoa ja mieltä huomattavasti. Molempien pitkät hiukset laskeutuivat kiharoina olkapäiltä. Molemmat istuivat hiljaa seinää vasten, heittäen välillä kauhallisen löylyä lämpötilan ylläpitoa varten. Nautittuaan tarpeeksi kauan lämmöstä, he poistuivat vuorotellen suihkun kautta pukeutumaan.
Abby rapisteli sipsipussia keittiössä, kipaten niitä isoon muoviseen kulhoon. Sillä välin Ziva laittoi valoisassa olohuoneessa elokuvaa valmiiksi, pysäyttäen sen alkutekstien kohdalle. Samaan aikaan mustatukka sanoi olevansa valmis, joten Ziva napsautti hiirellä elokuvan pyörimään ja kampesi itsensä sohvalle lattiatasosta. Valokatkaisijan napsauksen seurauksena olohuoneen valot sammuivat ja aivan kuin tottumuksesta, mustatukka heitti tyynynsä ruskeatukan syliin, rojahtaen tottuneesti tämän ja sohvan väliin jääneeseen kapeaan tilaan, vetäen jalkopäästä viltin heidän molempien ylle. Asettelu oli tuttu, se meni aina näin päin. He eivät juuri koskaan vaihtaneet paikkoja keskenään. Oli suorastaan rentouttavaa tuntea toisen keho niin lähellä omaansa, kuulla sydämen lyönnit ja rintahentakehän kohoilu hengityksen tahdissa. Parasta oli tuntea olonsa turvalliseksi, rakastetuksi. Kaiken stressin pystyi unohtamaan hetkeksi, ajatukset saivat aikaa tuulettua. Puuttui enää ilmavirta, joka olisi oikeasti tuulettanut kaikki pölyt pois.
Hymy kohosi väkisinkin alempana olevan huulille, hänen katsoessaan sylissään makaavaa naista. Läheisyyden kaipuu oli suuri, mutta tällä tavoin hän kykeni osittain tyydyttämään sen tarpeen. Hän upotti varoen nenänsä toisen hiuksien sekaan, vain voidakseen vetää sieraimiinsa toisen huumaavaa ominaistuoksua. Hän oli jäänyt siihen koukkuun jo ensimmäisellä kerralla. Siitä ei voinut saada koskaan tarpeekseen, se oli kuin huumetta narkkarille. Oman ripauksensa toi käytössä olevan shampoon miellyttävä, mutta kevyt tuoksu. Usein hän oli löytänyt itsensä haistelemasta toisen käyttämää tyynyä, kun kukaan ei ollut näkemässä.
Aika tuntui pysähtyneen, maailmassa olivat vain he kaksi. Asunnossa oli hiljaista, kukaan ei häirinnyt heidän kahdenkeskeistä aikaansa. Paikalla ei ollut ylimääräisiä silmäpareja tarkkailemassa pienintäkin liikettä, eikä Tonya laukomassa elokuvaviittauksiaan latistamassa tunnelmaa. Televisiosta pyöri romanttinen toimintaelokuva, olohuoneen tummilla tasoilla loistivat tuikkukipoissa olevat feikkikynttilät. Led-valot niiden sisällä toivat luonnollista tunnelmaa valon liikehtiessä oikean liekin tapaan. Sylissä makaava kuvankaunis olento oli suorastaan lumoava. Jokin oli kolahtanut heti, kun heidän katseensa olivat kohdanneet ensimmäisen kerran. Hän oli jäänyt koukkuun kauniisiin vihreisiin silmiin. Vihreät silmät olivat aina viehättäneet häntä jollain tapaa. Mustatukka oli hänelle kaikki kaikessa, mutta sen ääneen sanominen tuntui äärettömän vaikealta, lähes mahdottomalta. Monta kertaa hän oli avannut suunsa, mutta sanat eivät vain olleet tulleet ulos ja se, jos mikä turhautti. Kaiken tämän taustalla kyti syvä välittäminen ja rakkaus. Jollain tapaa tuo nainen oli onnistunut parantamaan suurimman osan syvistä haavoista ja tuomaan Zivan elämään jotain, mitä hän oli aina kaivannut. Hän oli löytänyt rinnalleen jotain hyvin spesiaalia.
Elokuva alkoi olla lopuillaan, muut tapahtumat olivat helposti arvattavissa. Kaikissa oli edes jollain tapaa samankaltainen loppu. Tämäkään ei tehnyt poikkeusta kohdallaan. Mustatukan hengitys oli käynyt tasaisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Hän huomasi Abbyn nukahtaneen. Uusi, leveä hymy kohosi Zivan kasvoille. Varoen hän siirsi toisen kätensä silittämään suihkun jäljiltä vielä kosteita, kiharia hiuksia. Ziva olisi voinut jäädä tähän hetkeen, pysyä siinä aamuun saakka. Väsymys alkoi painaa häntäkin, eikä millään raaskinut herättää sylissään nukkuvaa Abbya. Huokaisten hän salli itselleen luvan lepuuttaa silmiään. Heillä ei ollut kiire minnekään, sillä seuraavana päivänä ei ollut töitä. Hetkessä he molemmat olivat unessa, sylikkäin sohvalla television ja kynttilöiden valaistessa huonetta heidän ympärillään. Kaikki oli kuten pitikin, heillä oli toisensa.
