Originaalit > Pergamentinpala
Integroituja luurankoja | syömishäiriöraapaleita | K-11
Kiirsu:
Nimi: Integroituja luurankoja
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Genre: angst
Varoitukset: syömishäiriön kuvailua
Yhteenveto: Kuinka vähän elävä ihminen voi painaa.
A/N: Aihe, jonka herättämiä tunteita en ehkä koskaan käsitellyt kunnolla. Olen halunnut kirjoittaa tästä pitkään, mutta nyt vasta sain ajatuksia purettua. Tämä ei yritäkään olla kaunista runoutta, lähinnä sekavaa tajunnanvirtaa.
Integroituja luurankoja
Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä. Musiikki on aaveiden laulua, joka kaikuu tyhjistä silmistäsi.
Muistatko sen luurangon biologian luokassa? Katselin sitä usein miettien, kuinka monta luuta ihmisellä onkaan. Ei sitä tavallisesti huomaa, kun kehomme suojaavat hauraita luita.
Katson sinua ja mietin samaa. Voisit seistä biologian luokan nurkassa, eikä kukaan huomaisi eroa. Jos et olisi jo täyttänyt virkaasi kanteleena, veisin sinut opetusluurangoksi. Kertoisit lapsille totuuksia elämän kiertokulusta. Mutta he saattaisivat pelästyä lasittunutta katsettasi, teräviä lonkkaluitasi ja anatomian vastaisia reisiäsi, jotka ammottavat kuopalla. Siksi saat olla kannel.
Mutta Väinämöisen hauki oli jo kuollut. Entä sinä?
*
Äidin itku kaikuu alakerrassa ja sinä vain nukut. Me itkemme ja sinä vain nukut.
Kyyneleet eivät soita hautajaisvirttä, ne huutavat kauhua. Pohjatonta pelkoa, joka on kaivanut tiensä minunkin kehoni läpi, eivätkä keuhkoni enää osaa hengittää. Päätä huimaa ja silmissä pimenee, mutta en voi nukkua kyynelten kastelemalla tyynyllä.
Lamaannus valtaa kehon ja vain puristava turtuus jää jäljelle. Minua huimaa, mutta enää ei tunnu niin pahalta, sillä tunteetkin tarvitsevat happea. Ehkä minun kuitenkin pitäisi hengittää.
Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Ilma kulkee sisään ja ulos. Ruoka kulkee sisään ja ulos. Niin yksinkertaista se on.
Ulos, ulos, ulos. Minä teen siitä vaikeaa.
*
Minä vihaan sitä Jamie Oliver -paistinpannua, joka tulee taas vastaan tiskikoneessa. Vihaan sen miehen suuta, joka suoltaa saatanallisia ohjeita kevyen kasvisruoan valmistukseen.
Gordon Ramseya, Jyrki Sukulaa ja kaimaasi, johon mummi sinua aikoinaan vertasi. Silloin kun leivoimme yhdessä monta pellillistä korvapuusteja. Suuria ja meheviä, kilokaupalla voita ja sokeria. Mummin kielloista huolimatta ahmimme raakaa taikinaa voilla kuorrutettuna, kunnes vatsaan koski.
Ne naurun täytteiset päivät vaihtuivat onttoihin ruoka-ohjelmiin, jotka tappavat hauraita tyttöjä yksi kerrallaan. Tukevat aikuiset miehet lihanuijineen murskaavat kaiken kauniin maailmassa. Kaiken kauniin sinussa.
Minä en kestä katsoa ja sinä et saa enää silmiäsi irti. Tänään vihaan sinuakin.
Koska söit viimeksi korvapuustin?
*
Talo on täynnä huutoa ja itkua, mutta kotona vallitsee aavemainen tunnelma. Sillä vain minä huudan. Miksi te ette huuda? Miksi ette ole raivoissanne? Miksi ette tee mitään?
”Ei sinun tarvitse tehdä mitään. Me huolehdimme tästä.”
Mutta ette te huolehdi. Te odotatte, annatte kolmannen tilaisuuden, sillä ei yksi kilo lisää ole kuolemaksi. Eikä ehkä toinenkaan ja kyllä tämä tästä, anna jo olla. Anna olla. Anna vain kuoleman tulla.
Mutta minä huudan niin kauan kunnes joku kuulee. Niin kauan, että kurkkua polttaa ja ääni on käheä, mutta huudan, vaikkei minusta lähtisi ääntäkään.
Sillä te tapatte tyttärenne hiljaisuudella ja minä en ole tappaja.
*
Integroimalla voidaan laskea pyörähdyskappaleen tilavuus. Harjoittelin laskua useita kertoja sitä kuitenkaan oppimatta. En ole koskaan tarvinnut pyörähdyskappaleen tilavuuden laskukaavaa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Mutta olisin tarvinnut kaavan sille, kuinka vähän elävä ihminen voi painaa.
56 kiloa (viisi kiloa vähemmän kuin minä) ennen kuin lähdit merten taa. 50, kun tulit takaisin. 45, kun koulu alkoi. 40, kun lääkäri kielsi sinua osallistumasta tanssitunneille. 34, kun luovuin toivosta.
Painoit 34 kiloa, kun olit kahdeksan. Kahdeksan tai kahdeksantoista – ikähän on vain numero.
Minusta ei koskaan tullut ydinfyysikkoa ja kadun sitä nyt. Todennäköisyyslaskennan mukaan sinun kuuluisi olla kuollut ja vain ydinfysiikka voisi selittää, kuinka olet vieläkin siinä.
*
”Se on tuo paksu tyttö.”
Sinä kuulit sen kiusaajiesi suusta, aivan liian monen ihmisen suusta. Ja liian usein kuulit sen minun suustani. Niin minä kuvailin sinua ystävilleni, koska häpesin sinua. Sinä olit pieni, aurinkoinen, rakastettava lapsi, mutta minua hävetti, että sisareni ei ollut langan laiha.
En pysty koskaan antamaan itselleni anteeksi.
Nyt kaikki on toisin ja olen tukenasi. Huudan sinulle, pilkkaan syömisiäsi, haukun älykkyyttäsi. Teen elämästäsi helvettiä, koska en muuta osaa. Sinä ansaitset paljon parempaa, vain pyyteetöntä rakkautta.
En ollut tukenasi, kun sinä murruit, enkä ole tukenasi koskaan. Sinun paranemisesi on pitkä ja kivinen tie.
Minä teen siitä vaikeaa.
Cosmes:
Tulipa availtua tämä ihan sinun nimesi tähden, vaikkei aihe sinänsä olekaan lähellä minua mutta kannatti se silti. Eikä tämäkään kommentti yritä olla pitkä taikka erittäin sisällöllistä asiaa täynnä oleva litania:>>>
..mutta asiaan
Tosin jo tuo ensimmäinen pätkä sai mut miettimään sitä kaunista runoutta uudelleen koska kyllähän sitä tästäkin löytyi. Tykkäsin myös paljon vertauskuvista sekä pienistä arkisista huomioista kuten korvapuusteista(rakastan niitä!).
Välillä piti pysähtyä oikeasti miettimään sanoja ja sitä mitä olet niillä hakenut, se toki on ihan yksilöllistä joten eipä siitä enempää.
Vaikka teksti onkin sanojesi mukaan tajunnan virtaa niin olet mielestäni osannut koota ne sanoiksi & lauseiksi kauniisti ja ajatuksia herättävään tyyliin. En vain ihan saanut kiinni siitä, että ovatko pätkät itsenäisiä vai koottu yhden henkilön ympärille?
Seuraavaksi on ehkä pakko lainailla hieman.
--- Lainaus ---Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä. Musiikki on aaveiden laulua, joka kaikuu tyhjistä silmistäsi.
--- Lainaus päättyy ---
--- Lainaus ---Mutta Väinämöisen hauki oli jo kuollut. Entä sinä?
--- Lainaus päättyy ---
Nämä olivat ehdottomasti mun lemppareita. Kauniita, mutta samaan aikaan kamalia kun alkaa miettimään syvempää sanomaa.
--- Lainaus ---En ollut tukenasi, kun sinä murruit, enkä ole tukenasi koskaan. Sinun paranemisesi on pitkä ja kivinen tie.
--- Lainaus päättyy ---
Tää sai kelaamaan sitä, että hei se syömishäiriöisen tukeminen ja auttaminen oikealla tavalla voi ja onkin usein tosi vaikeaa eikä läheisilläkään todellakaan ole helppoa. Niin kuin ei paraneminenkaan.
--- Lainaus ---Mummin kielloista huolimatta ahmimme raakaa taikinaa voilla kuorrutettuna, kunnes vatsaan koski.
--- Lainaus päättyy ---
Jotenkin tää kuulostaa tutulta... ::::D
Kiirsu:
Cosmes, kiitos ihanasta kommentista! Olen taas kamalan myöhässä vastaamassa, mutta olen tosi otettu siitä, että luit tämän tutun nimimerkin takia <3 Raapaleet tosiaan sijoittuvat yhden ihmisen ympärille, mutta vain eri tilanteisiin ja ajankohtiin. Halusin kuvata elämää ikään kuin pieninä välähdyksinä sieltä täältä. Syömishäiriöt vaikuttavat myös moniin ihmisiin sairastuneen ympärillä ja auttaminen ei valitettavasti aina ole kamalan helppoa, vaikka kuinka haluaisi tehdä parhaansa.
Kiitos vielä kerran kommentistasi <3
Arte:
Kommenttikampanjasta moi!
Syömishäiriö-tekstit on usein kiinnostavia, koska aihe on niin monimutkainen. Varsinkin tällainen omaisen näkökulma oli tosi kiva, koska siihen ei yleensä yhdistetä niitä karun korukielisiä kliseitä sairauden ihannoinnista, joita fiktiossa syömishäiriö-päähenkilön näkökulmasta usein revitellään (ja joita obviously inhoan :D). Kiva sisaruksen näkökulma!
--- Lainaus ---Äidin itku kaikuu alakerrassa ja sinä vain nukut. Me itkemme ja sinä vain nukut.
--- Lainaus päättyy ---
Tosi hienot lauseet ja rytmi.
--- Lainaus ---Minä en kestä katsoa ja sinä et saa enää silmiäsi irti. Tänään vihaan sinuakin.
--- Lainaus päättyy ---
Kuten myös tässä.
Yleisesti tykkäsin viiden ensimmäisen raapaleen tunnelmasta, kerronnasta ja tapahtumista. Minusta ne sopivat hyvin yhteen ja loivat kokonaiskuvaa. Sen sijaan olen hämmentynyt tuosta vikasta raapaleesta. Siinä sanotaan, ettei päähenkilö ole ollut siskonsa apuna sairastumisvaiheessa eikä myöskään nyt, kun paranemisesta ilmeisesti haaveillaan. Minulle taas tuli edellisestä viidestä raapaleesta sellainen kuva, että päähenkilö nimenomaan välittää siskostaan todella paljon ja haluaa ja ennen kaikkea myös yrittää auttaa. Sen sijaan vanhemmat ovat tässä niitä pahempia osapuolia, jotka eivät osaa suhtautua lapsensa sairauteen tarpeeksi vakavasti ja sanovat huolehtivansa asiasta, vaikka (päähenkilön näkökulmasta) he eivät tee mitään. Tulee siis itselle kuva, että toi vika raapale ei viestiltään jotenkin sovi yhteen näiden muiden kanssa - lienen siis ymmärtänyt jotain edellisistä raapaleista väärin. ):
--- Lainaus ---Talo on täynnä huutoa ja itkua, mutta kotona vallitsee aavemainen tunnelma.
--- Lainaus päättyy ---
Tätä en jotenkin ymmärtänyt. Tulee fiilis, että talo ja koti ovat eri asia, vaikka kerronnan mukaan ne ovat sama asia. Jotenkin en yhdistä sitä, että miten voi huuto ja itku tuovat aavemaisen tunnelman. Aavemaisuus tarkoittaa minulle sellaista creepyä hiljaisuutta ja autiutta, joten en yhdistä sitä äänekkyyteen.
Yksittäisiä juttuja, mistä tykkäsin: korvapuustit (<333) ja luuranko-malliksi vertaaminen (vaikkakin kulunut, mutta nimenomaan tuo luuranko-ihmismalliin kuvaaminen oli kiva).
Oon hoksannut tämän tekstin aiemminkin, mutten uskaltanut tarttua tähän, koska "sekava tajunnanvirta" ei kuulosta yhtään sellaiselta, mitä haluan lukea. Muutenkin välttelen tekstejä, joiden sanotaan syntyneen tajunnanvirrasta... Tässäkin oli ehkä tosiaan merkkejä siitä, että tekstiä oli vain kirjoitettu menemään, mitä olisi voinut ehkä hieman siistiä, mutta yleisilmeeltään ja tunnelmaltaan tämä oli pääosin varsin soljuva ja etenevä kokonaisuus. (: Mielenkiintoinen aihe ja hyvä näkökulma, kiitos!
Kiirsu:
Kiitos paljon analyyttisestä kommentista, Arte! En tosiaan odottanut tähän tekstiin noin pohtivaa kommenttia.
Mitä tulee siihen, että viimeinen raapale ei sovi aiempiin, niin itse ajattelen asian niin, että ajatukset ja teot eivät aina kohtaa. Vaikka kuinka tahtoisi toisen parasta, ei silti välttämättä osaa käyttäytyä tavalla, josta olisi toiselle apua. Joskus kauniit ajatukset jäävät vain ajatuksiksi. Ja aina se, että on tukena ajatuksen tasolla ei riitä, kun tarvittaisiin tukea, joka välittyy myös sille tukea tarvitsevalle ihmisille. Koska ei apua tarvitseva voi tietää, että tahdotaan hänen parastaan, jos ei sitä millään tavalla osoiteta.
--- Lainaus ---Jotenkin en yhdistä sitä, että miten voi huuto ja itku tuovat aavemaisen tunnelman. Aavemaisuus tarkoittaa minulle sellaista creepyä hiljaisuutta ja autiutta, joten en yhdistä sitä äänekkyyteen.
--- Lainaus päättyy ---
Aavemaisuuden ajattelin niin, että koska kertoja on se, joka itkee ja huutaa, tuntuu kaikki ympärillä aavemaiselta. Koska huutoon ei tule mitään vastausta vaan se kaikuu kuuroille korville, jää jäljelle vain se aavemaisuus, jota kertojan oma ääni ei pysty poistamaan.
Tätä tosiaan olisi voinut siistiä, mutta silloin se olisi menettänyt merkityksensä terapeuttisena kirjoitusprosessina :D Halusin jättää tämän vähän rosoiseksi, eikä tämä ole senkaltainen teksti, jonka tahtoisin hioa viimeisen päälle.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta