Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Taantunut tapa torailla, S, Otabek/Yuri, oneshot  (Luettu 729 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 125
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Taantunut tapa torailla
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Yuri!!! on Ice
Ikäraja: S
Paritus: Otayuri
Genre: Riitely, angstilla silattu draama, hurt/comfort

Summary: Kirotulle temperamentilleen tyypillisesti Yuri oli kiihtynyt nollasta sataan alta aikayksikön, mutta heistä kahdesta pahasuisemmaksi hän ei osannut enää välittömästi nimetä itseään.

A/N: Niin inhottavaa kuin se olikin kirjoittaa näiden kahden välille mitään ärisemistä, sitä oli pakko kokeilla. Paratiisissa paistaa luonnollisesti joskus harmaampiakin pilviä. :P Pahoittelen otsikkoa ja sen allitteraatiota...



***



Otabekia ei olisi haitannut, vaikka illallinen olisi syöty rennossa hiljaisuudessa, mutta tunnelmaa heikensi näky Yurista tutkimassa puhelintaan aterian aikana. Tämä selasi näytön tarjoamaa viihdettä näennäisen välinpitämättömästi mutta silti sen verran lumoutuneena, että Otabek epäili, olisiko sitä edes huomattu, jos hän olisi poistunut keittiöstä.

Tökätessään salaatinlehden haarukkaansa Otabekin mieleen palasi samantapainen tilanne parin päivän takaa, jolloin hän oli kuvitellut katsovansa elokuvaa Yurin seurassa, mutta sivusilmällään huomannut, miten tämän huomio oli hakeutunut aina välillä puhelimeen. Oli syytä epäillä, ettei tällä ollut silläkään kertaa mitään oikeaa asiaa kenellekään, esimerkiksi viestiä lähetettävänään.

Kunhan nyt vain sattui Instagram tai jokin helvetin Candy Crush kiehtomaan liikaa.

”Kana on pian lopussa. Sitä täytyy muistaa ostaa huomenna”, Otabek avasi suunsa vain osoittaakseen istuvansa edelleen samassa tilassa. Kun mitään verbaalista kommenttia tai muutakaan reaktiota ei syntynyt, hänen hermonsa alkoivat toden teolla kiristyä. Ei hän olisi millään välittänyt istua iltaa väsyttävän päivän jälkeen minkään sosiaalista mediaa orjallisesti möllöttävän zombin kanssa. Ei sillä, että hänen asiansa olisi ollut mitenkään tärkeä, mutta kyse oli enemmänkin periaatteesta.

”Yuri.”

Nimeltämainittu kännykkäriippuvainen kohotti katseensa kai hieman ihmetellen virallista puhuttelua Yuran tai Yuratchkan sijaan.

”Hm?”

”Kuulitko, mitä sanoin?”

”Taisi mennä vähän ohi”, tämä myönsi hänen vakaan olettamuksensa mukaan. Tapa, jolla Yurin katse palasi taas puhelimeen, sai savun nousemaan hänen korvistaan. Miten hänen olisikin tehnyt mieli paiskata seinään koko luuri.

”Voisitko millään kuvitella pistäväsi sitä hetkeksi pois?” Otabekin äänestä henki tukahtunut kiukku, jonka Yurikin havaitsi, sillä tämä katsoi häntä kuin mielenvikaista.

”Kuuntelen kyllä, jos sinulla on jotain asiaa.”

”Arvaa mitä”, Otabek murahti ja nousi pöydästä. ”Anna olla.”

Yurin koko huomio keskittyi nyt vihdoin häneen. ”Mikäs sinua riipii?”

”Ajattelin antaa sinulle kahdenkeskeistä laatuaikaa luurisi kanssa.”

Yuri seurasi hänen poistumistaan merenvihreät silmät kiiluen. ”Älä jaksa, Beka. Minulla on tässä tärkeä juttu meneillään.”

”Juurikin siitä syystä”, Otabek tokaisi eteisestä niin tavanomaiseen puhetyyliinsä, että sitä piruilevammaksi oli hankala päästä. ”Sen kuin hoidat ne niin tärkeät juttusi. En viitsi häiritä.”

Tuoli kolahti, kun Yuri nousi ylös ja tömisti keittiön oviaukolle. ”Ja mitä sinä sitten? Luikit pakoon paikalta jollain onnettomalla verukkeella?”

”Näin on”, Otabek murahti kietoessaan kaulahuivinsa melkein umpisolmuun.

Yuri risti kätensä puuskaan selkeästikään hyväksymättä moista kommenttia. ”Ihan hyvä, että painut muualle siitä märisemästä! Saanpahan hetken rauhan.”

”Tuon täytyy olla sinun erityistaitosi olla noin saatanan ärsyttävä. Saat opettaa minua joskus.”

”Haista paska”, Yuri ärähti keskisormensa vilautuksella, johon Otabek vastasi samalla mitalla.

”Ime munaa, vittupää.”


**


Etuovi sulkeutui epätavallisen voimakkaasti Otabekin jäljestä, ja Yuri jäi yksin pohtimaan, olivatko he käyneet läpi juuri pahimman riitansa. Niin inhalta kuin se ajatuksena kuulostikin, häntä melkeinpä nauratti äsken käyty dialogi. Kirotulle temperamentilleen tyypillisesti Yuri oli kiihtynyt nollasta sataan alta aikayksikön, mutta heistä kahdesta pahasuisemmaksi hän ei osannut enää välittömästi nimetä itseään.

Näköjään Bekakin osasi, jos oikeasti halusi, Yuri hymähti pienesti, vaikka samalla hänen mielessään kävi, että pari pikkuasiaa oli tainnut paisua vähän liian suureksi möykyksi turhan takia. Otabek, toisin kuin hän, ei jaellut moisia herjoja tuon tuosta, joten ehkä hänellä olisi ollut syytä katsoa hieman peiliin käytöksensä kanssa.

Typerä Beka, Yuri tuhahti ja kellahti pitkäkseen makuuhuoneen sängylle.

Niin paljon kuin hän yrittikin keskittyä huumorisarjakuvaansa, tappelu häiritsi omituisena surinana takaraivossa. Yuri yllätti itsensä huokaisemasta helpotuksesta, kun ulko-ovi kävi noin puoli tuntia sen jälkeen, kun Otabek oli paiskannut sen kiinni. Osa Yurista olisi halunnut kipaista eteiseen suoraa päätä sanomaan pari valittua sanaa, joilla syyllinen surina olisi lakannut ja heidän välillään olisi kaikki ollut taas kunnossa. Sen sijaan vaaleaverikkö nousi istualleen sängyllä ja kuulosteli tummatukan askelia eteisestä keittiöön.

”Oliko kivat raivarit?” hän huikkasi sen sijaan, että olisi kysynyt kasvotusten. Ehkä hänen oli myönnettävä kysymyksensä hitusen typeräksi, mutta oli hän silti yllättynyt, ettei saanut minkäänlaista vastausta, vaikka Otabek oli taatusti kuullut sen.

”Beka?”

Ainoa, mitä keittiöstä kuului, oli jääkaapin oven kopsahdus kiinni ja sen jälkeen vesihanan kohina lasin kilahduksen säestämänä.

Hiljaisuuden jatkuessa Yuri tunsi vuosien takaa tutun epävarmuuden hiipivän sisimpäänsä kalvavana kuin sairaus, joka hiljalleen myrkytti uhriaan. Otabek todella piti hänelle mykkäkoulua.

Yuri puhalsi syvän hengenvedon ulos käskien itsensä rauhoittua, mutta samalla hänen mielensä kirkui laskiessaan mahdollisuutta hiljaiselon kestoon. Tunteja, varmasti. Päiviä, ehkä. Viikkoja? Ehkä Otabek halusi antaa hänelle kunnon opetuksen yhdellä kertaa.

Yurin silmät kyyneltyivät hänen muistaessaan, miten isoisä oli jo kauan sitten todennut mykkäkoulun pelkurimaiseksi ratkaisuksi riitatilanteissa. Tämä oli kannustanut avoimeen kinasteluun, jonka jälkeen solmittiin rauha. Riidellä sai miten paljon vain, mutta epäsopuja ei ratkaistu sulkemalla toista osapuolta ulkopuolelle. Ehkä Otabek tapasi vain riidellä eri tavalla kuin hän. Tai ehkä tämä tiesi tasan tarkkaan, miten hän suhtautuisi, ja päätti silti satuttaa häntä niin. Hän tunsi itsensä samaksi pieneksi pojaksi kuin kauan sitten, joka yritti tavoittaa vanhempansa huomiota ja pyysi kerta toisensa perään anteeksi vain, jotta olisi saanut osakseen muutakin kuin kylmän katseen.

Kaikilla oli heikkoutensa, se oli fakta. Niin kauan kuin sen pitäisi salassa kaikilta, saattoi nukkua yönsä rauhassa. Yuri ei enää tiennyt, miten olisi kyennyt käyttäytymään Otabekin seurassa itselleen luontevalla tavalla. Hän oli aina mielessään hurrannut, miten olikin onnistunut törmäämään henkilöön, joka jaksoi hänen huonojakin puoliaan niin kärsivällisesti. Se olikin tainnut olla liian hyvää ollakseen pitkäkestoista.

Hän olisi halunnut marssia keittiöön karjumaan vastauksia. Mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai tehdä, jotta Otabek puhuisi ja kommunikoisi kuin ihminen toiselle?

Miten tämä kehtasi torjua hänet siten?

Samaa hän olisi tahtonut uskaltaa kysyä omilta vanhemmiltaan.

Mykkäkoulu oli väkivaltaa, josta ei jää fyysisiä haavoja, isoisä oli todennut autettuaan häntä pukemaan tuntemuksiaan sanoiksi. Henkisesti Yuri oli tuntenut talloutuvansa mustelmille ja hiljaisuuden valtaamassa ympäristössään vaiennut itsekin, kunnes jokin selittämätön oli viimein katkaissut kierteen, ja sanat jälleen tavoittaneet hänet. Vaikka Yuri oli yrittänyt parhaansa mukaan unohtaa kaiken, sellaiset rangaistukset olivat jättäneet jälkeensä epävarmuutta ja sietämättömän pelon hylätyksi tulemisesta. Itsesuojeluvaisto käski juoksemaan, pakenemaan tyhjyydeltä, joka tarttui pitkäkyntisillä käsillään olkapäistä.

Ei. Hänen oli pakko kohdata tilanne silmästä silmään, niin kipeää kuin se tekisikin. Yuri terästäytyi parhaansa mukaan, pyyhki kyyneleensä ja avasi makuuhuoneen oven.


**


Otabek sekoitti lusikallisen hunajaa teehensä ja istui pöydän ääreen. Pieni iltakävely, joka oli samalla tullut hyödynnettyä kauppareissuna, oli auttanut purkamaan höyryjä ja saanut hänet samalla toteamaan, miten typerästä asiasta hän oli jaksanut ärsyyntyä niin suurissa määrin. Sen lisäksi hän oli täysin palkein provosoitunut Yurin piikittelystä ja iskenyt takaisin hyvinkin rumasti. Jotenkin tilanne oli imaissut mukanaan ja taannuttanut hänet suorastaan hävettävän alas.

Pöydällä lojuvia nappikuulokkeitaan hypistellessään hän yritti tuumia sopivaa hetkeä pyytää anteeksi. Kaikesta päätellen Yuri halusi mököttää vielä jokusen tovin, sillä tämä olisi kai jo tullut esiin makuuhuoneen suljetun oven takaa, jos olisi halunnut nähdä hänen naamansa.

Oven aukeamisen ääni sai Otabekin nielaisemaan. Yuri pysähtyi keittiön oviaukolle kuin ei olisi ollut varma, haluaisiko edes tulla peremmälle. Otabek oli näkevinään itkemisen merkkejä vaaleaverikön silmissä, mikä sai hänet henkisesti iskemään päätään seinään. Hän todella oli ollut idiootti.

”Haluatko myös kupillisen?” hän kysäisi viitaten teekuppiinsa. ”Toin uuden pullon hunajaa.”

Yurin kasvoilla käväisi omituinen hämmennys. Ehkä hänen avauksensa oli ollut kömpelö, mutta jotenkin Otabekista vaikutti kuin Yuri ei olisi odottanut hänen sanovan mitään niin sovittelevaa.

”K-kiitos. Voin ottaa”, tämä sanoi vaisusti ja kääntyi ottamaan kaapista sopivaa kuppia. Vaaleaverikön olemus ei muistuttanut ollenkaan tavallista Yuria.

”Olen anteeksipyynnön velkaa”, Otabek sanoi ykskantaan pystymättä enää pitämään syyllisyyttä sisällään. ”Suutuin tyhmästä syystä ja sanoin sinulle ilkeästi.”

”Anna olla, vika oli minussa.” Yuri puristi kuppia tärisevin käsin ja tuijotti häntä kyyneleet silmissään niin surkeana, että hänen sisällään muljahti. ”Anteeksi...”

Otabek ponkaisi tuolistaan ja kietoi käsivartensa vaaleaverikön ympärille. ”Ei mitään hätää, Yura.”

Yuri veti vapisten henkeä hänen olkaansa vasten, mutta nykäisi sitten itseään kauemmas tutun raivokkaasti. ”Kuule, sinä et saa sulkea minua ulkopuolelle”, tämä ärjäisi kyyneleidensä läpi.

”Mitä oikein tarkoitat?”

”Älä koskaan enää pidä minulle mykkäkoulua!” Yuri puuskahti tökäten häntä samalla sormellaan hartiaan. ”Onko selvä, Beka?”

Otabekin katse oli kuolemanvakava. ”En tietenkään pidä, enkä ole pitänytkään. En tiedä mitään niin naurettavaa.”

”Älä ole typerä! Sinä et vastannut huutoihini mitään, kun olit palannut takaisin!”

”Minulla oli kuulokkeet korvissa”, Otabek huokaisi apeana. ”Tuskin olisin kuullut mitään, vaikka olisit puhunut metrin päästä.”

Yurin kiukkuinen ilme pehmeni asteittain pikemminkin kiusaantuneeksi. ”Olen oikea aasi.”

”Ei mitään hätää”, Otabek toisti pyyhkäisten kevyesti vaaleaverikön poskea. ”En koskaan olisi niin epäkypsä. Et ansaitse sellaista, Yura.”

Yuri nyökkäsi epämääräisesti uuden itkunpuuskan kummitellessa ja painautui tiukkaan halaukseen. Otabek vei vaaleita suortuvia tämän korvan taakse ja painoi ohimolle rohkaisevan suukon. Miten Yuri olikin pyöritellyt mielessään ahdistavia asioita ja pelännyt turhaan. Ehkä he voisivat keskustella asiasta hieman lisää, kun siltä tuntui.

”Yksi juttu ainakin meni oikein”, Yuri huokaisi tyynnyttyään tarpeeksi. ”Osaan usein olla kunnon vittupää.”

”Anteeksi siitä.” Otabek irvisti pienesti.

”Hmh, sinun sanomanasi se kuulosti aika metkalta. Se on kuin jokin uusi portti olisi auennut”, Yuri tuumasi kulmiaan mietteliäänä kurtistaen.

”Aha?”

”Melkein tekisi mieli kuulla se uudelleen.”

”Älä viitsi.”

”Kokeile”, Yuri yllytti virnistäen.

”Olet ihan sekaisin”, Otabek hymähti ja tarttui vaaleaverikköä leuasta huulet melkein toisiaan koskettaen. ”Mokoma vittupää.”

Tokaisua seurasi kiihkein suudelma, joka heidän välillään oli milloinkaan vaihdettu.

« Viimeksi muokattu: 21.07.2018 21:41:29 kirjoittanut Ayudara »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 125
  • Kurlun murlun
Vs: Yuri!!! on Ice: Taantunut tapa torailla, S, Otayuri
« Vastaus #1 : 29.09.2017 02:38:36 »
Kiitosta kaunista, kuuskidi! <<3

Voisin kuvitella, että Otabek on pitkälti sellaista tyyppiä, joka ei suutu varsinkaan elämänsä rakkaudelle, köh kirveelläkään, mutta sitten kun viimein keittää yli, vastaisku saattaa olla teräväkin, vaikka huutamaan ei taannuttaisikaan. Yurio taas räyhää mennen tullen ja siinä määrin, että se tuskin yllättää ketään. :---D Kai sitä voinee kinkiksi sanoa, jos haukkumasana saa enemmän aikaan hyvää mieltä kuin masennusta. Bekan suusta ei kai olisi odottanut mitään niin rumaa...

- Ayu

"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 609
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Taidan nyt sit tätä tahtia nostaa nää kaikki sun Otayurit etusivulle, sorry not sorry :D toivottavasti mun kommenteista on iloa.

Jostain syystä mun aivot assosioi otsikon torakoihin, tiedä sit miks. Ehkä sen takia kun torailla kuulostaa hivenen samalta. Anyway, kun heitin paskat assosiointini pellolle niin otsikon perusteella oli suht kartalla siitä, mitä on luvassa. Ja alkutiedot vahvisti odotuksia.

Riitelyficit on hankalia, etenki silloin kun haluais nähdä ja kuulla oman shippinsä välillä vain kaikkee söpöö ja mieltä kohottavaa (olen kokeillut muutaman kerran, oli pirun työläitä ja sielua raastavia kirjoittaa :D), mutta vaihtelu virkistää, ja ku Yuri on mitä on, niin riidoilta ei voi välttyä. Mäkin oon aina kuvitellut, että Otabekilla on pohjimmiltaan pitkä pinna, mutta sitten kun se palaa loppuun, niin ai että. Hui kauheeta ajatellakin, mihin stratosfääreihin niiden kahden riidat vois pahimmillaan paisua. Onneks tässä ei käynyt niin, vaan molemmat rauhoittui nopeasti ja sopukin löytyi.

Lainaus
Hän tunsi itsensä samaksi pieneksi pojaksi kuin kauan sitten, joka yritti tavoittaa vanhempansa huomiota ja pyysi kerta toisensa perään anteeksi vain, jotta olisi saanut osakseen muutakin kuin kylmän katseen.
Voi muru... Pakko myöntää, että toi kohta, missä käsiteltiin Yurin kokemuksia riitelystä yms., sai palan kurkkuun. Kävi niin sääliks pientä. Mut onneks Yuri on rohkea ja uskals mennä kohtaamaan Otabekin vaikka pelkäskin seurauksia.

Lainaus
”Yksi juttu ainakin meni oikein”, Yuri huokaisi tyynnyttyään tarpeeksi. ”Osaan usein olla kunnon vittupää.”
Hyvä että Yuri myöntää sen itsekin :D
Tossa kohdassa ehdin vähän toivoa, että Yuri olisi palannut myös siihen, mitä Otabek sanoi juuri ennen vittupääksi haukkumista (= ime munaa), mutta eih XD No, loppu oli kyllä sellainen, että voin aina kuvitella niiden palaavaan myös siihen...
Kai Yuriki ny antaa Bekalle jonku yhtä mieltä ylentävän lempinimen :D
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 125
  • Kurlun murlun
Heh, onhan se aina mukavaa nähdä Yuri on Icea Temppelin etusivulla! :D Ja kommentit ilahduttavat aina ja poikkeuksetta!

Kieltämättä torailussa on oma torakkamainen kaikunsa. :D Itse tuppaan ajatella ensimmäisenä torahampaita, mikä varmaan liittyy jotenkin itse verbiin – äristään toisille hampaat irveessä? No joo, torakka kuulostaa kyllä joltain ihastuttavalta lempinimeltä, jonka joko Yuri tai Otabek on antanut toiselle. xD

Riitelyficit ovat kyllä inhottavia, mutta onnellinen ja sovinnollinen loppu onneksi pelastaa paljon. Varmaan Otabekin kärsivällisyys on ajoittain koetuksella Yurin lyhyen pinnan kanssa, eikä paraskaan maltti kestä ikuisuuksiin. Kaiken lisäksi juuri tuollainen pieni tekeminen saattaa nimenomaisesti olla se mahdollisimman ärsyttävä asia. Olin juuri perjantaina leffassa, ja siellä joku edessä istuva sankari vilkuili puhelintaan kesken elokuvan parikin kertaa. Olisi niin tehnyt mieli kipata popparit tyypin niskaan. :D

Varmaan Yuri on saanut elämänsä aikana kuulla olevansa hankala kakara, mutta ehkä tältä sen verran löytyy itsetietoisuuttakin, että vittupää-analyysi osuu nappiin. :D Jos ei muuten niin edes puolittain ironisesti!

Kiitoksia paljon, Larjus! <33

- Ayu
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."