Kirjoittaja Aihe: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 ficletsarja | 8/? | 8.7.  (Luettu 2917 kertaa)

Puolimieli

  • Vieras
Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä
katkelmia pistävästä pakkasesta polttavaan rakkauteen

Ikäraja: K11
Tyylilaji: Katkelmat ovat kuvauksia ja pohdintoja mm. Tammerkosken reunalta, valossa kylpevästä makuuhuoneesta, öisistä kaupungeista ja vuodenajoista.
Beta: Teksteissä minua on autettu tuttujen ja tuntemattomien taholta paljon - suuri kiitos kaikille tekstejä lukeneille ja niitä kanssani pohtineille!
A/N: Joskus sitä on elämässä heittäydyttävä. Teen paluuta pitkältä blokilta, saan idean pieneen tekstinpätkään, kirjoitan sille jatkoa ja keksin
 että nyt jos koskaan julkaisen jotain. En tiedä, mitä tästä tulee vai tuleeko mitään, mutta kokeilla pitää.



Kuohu, S
Tammerkosken kylmä vesi ryöppyää, kieppuu pitkin kivikkoa raivokkaasti, pitäen otteessaan kaikkea ympärillä olevaa. Sen kuohunta
kuuluu ainoana huutona Tampereen yössä, peittää alleen kaupungin voimattoman elon. Kaupunki on lopen uupunut joen vimmaan.
Vain katulamppujen tähtitaivas kahlitsee veden alleen, piilottaa kosken kuohuvan raivon.
Koetan koskettaa kylmää kyynelikköä allani, kurotan sormeni kohti sitä, kapuan yli tuhannenvanhan metallikaiteen. Pysyn vaiti, ojennan
käteni kohti aallokkoa. Vihaisesti korahteleva joki saa minut tuntemaan itseni pieneksi rinnallaan, mutta se tarjoaa minulle myös
mahdollisuuden uhmata yönsinistä, kimmeltävää, ryöpsähtelevää taivasta.

Kylmä yö ympärilläni, tunnen sen hehkun. Kaupungin satunnaiset valot koettavat epätoivoisina pakahduttaa ympärillä leimuavaa
pimeyttä. Pakkanen puree kiinni, pitää Tampereen yön otteessaan. Kuuluu vain kosken hurja pauhuna, mutta yö pysyy vaiti. Ja mietin,
etten koskaan lakkaa rakastamasta pakkasen poltetta kasvoillani, Tammerkosken huutavaa raivoa, yön hiljaista kohmetta, tyhjänä
pimeänkäyvää kaupunkia.
« Viimeksi muokattu: 08.07.2016 19:55:57 kirjoittanut Emanuel »

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11
« Vastaus #1 : 03.04.2016 20:41:21 »
Polte, K11
Me putoamme pellavalakanoiden sekaan, kuohumme raivokkaina ja kiihkeinä, mutta meidän kuohuntamme
on polttavan kuumaa. Kosketuksillamme poltamme jälkiä toisiimme, ja auringon paahtaessa sisään ikkunasta
palovammamme yltyvät mätäneviksi paiseiksi. Naurumme kiirii kellertäviä seiniä pitkin. Meidän aallokkomme
ei anna ääntäkään, mutta vaahtoaa vähintäänkin yhtä repien kuin Tammerkosken kalpea ryöppy marraskuun yössä.
Se korahtelee keltaisiin seiniin jälkeäkään jättämättä.
Auringonvalo kahlitsee kuvamme valkeisiin lakanoihin, valaisee koko huoneen kirkkaalla paisteellaan. Me käperrymme
kiinni toisiimme, mutta toisin kuin veden kohoava kuohu, meidän kiihkomme on hetkessä ohi. Yllemme laskeutuu
haikea hiljaisuus.

Suljen kaihtimet rikkuakseni vielä hetkeksi lämpimään pellavaan. Hengityksemme höyryää kosteassa ilmassa.
Annamme toistemme täyttyä hiljaisuudesta ja huoneeseen laskeutuneesta hämärästä, pysyttelemme vaiti kuin
meitä haparoiva pelko. Vapisen tuntiessani hänet vierelläni, polttavan pellavapeitteen seassa. Sydän on kylmä, eikä
sitä lämmitä edes sängyn hehku. Hapuilen auringon mädättämiä kasvoja sinisenkylmillä sormillani, joissa rakkauden
palava poltto koettaa päästä liekehtimään. Huoneen keltaisessa kajossa me pitelemme toisiamme toivoen, ettei kuohuva
palo koskaan katoa väliltämme.

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 2/?
« Vastaus #2 : 03.04.2016 21:48:05 »
Nää on hienoja tekstejä! Vesiteema on kiinnostava ja se toimii hyvin toisessakin tekstissä, joka ei käsittele jokea yhtä konkreettisesti. Se myös sitoo tekstit yhteen ja Polte tuntuu jatko-osalta vaikka tapahtumat itsessään eivät olekaan jatkoa enimmäiselle tekstille. Se sama haikeus kuitenkin säilyy koko ajan vaikka siihen sekoittuu myöhemmin muitakin tunteita. Lisäksi joitain sanoja ja metoforia on toistettu hienosti toisessa tekstissä hieman eri yhteyksissä, mikä tuo niille uuden merkityksen.

Tykkään tosi paljon näistä kielikuvista ja niiden paradoksaalisuudesta, erityisesti siitä, miten vesi ja tuli on yhtä aikaa läsnä. Ainakin itse tulkitsen tätä niin, että vesi on paljon pysyvämpi elementti kuin tuli, jota täytyy koko ajan pitää yllä, ettei se sammu.

Lainaus
Vihaisesti korahteleva joki saa minut tuntemaan itseni pieneksi rinnallaan, mutta se tarjoaa minulle myös mahdollisuuden uhmata yönsinistä, kimmeltävää, ryöpsähtelevää taivasta.

Tämä on erityisen hieno virke, varsinkin "ryöpsähtelevä taivas" on hauska kielikuva. Tästä tulee myös tunne, että tekstin kertoja on niin fiiksaantunut koskeen, että näkee taivaankin toimivan samalla tavalla. Ja se teki tästä tekstistä myös tosi eläväisen.

Kaunista tekstiä, tykkäsin kovasti  :)

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 2/?
« Vastaus #3 : 06.04.2016 10:38:06 »
Hei Kiirsu ja kiitos kivasta kommentista! En tiedä, paljonko haluan ottaa kantaa itse tulkintoihin, koska minulla on aika vahva näkemys näiden tekstien suunnasta, mutta haluaisin kovin että lukijat näkisivät nämä omin silmin. :) Sanon ehkä sen verran, että tekstejä kannattaa ajatella jatkumona. Minäkertoja on kumminkin koko ajan sama henkilö. Ja hänen ihastuksensa koskeen jatkuu seuraavassakin osassa!



A/N: Olen tästä kolmannesta osasta vähän levottomin mielin, eikä päätös julkaisusta syntynyt niin kauhean nopeasti. Kontrastiero
kahteen edelliseen on aika suuri ja olen jopa harkinnut koko tekstin poistamista. Mutta koska liika itsekritiikki on kirjoittajan pahin vihollinen,
julkaisen ja sitä kautta "vahvistan" tämän osan samaan tapaan kuin edellisetkin: melko huolimattomalla otteella.

Levähdys, S
Aamu aukeaa sameana ja harmaana Tampereen ylle. Tehtaiden savupiiput piirtävät taivaalle valkeanharmaata hattaraa,
joka keveänä lipuu yli kosken, verkkaisesti tavoitellen taivaanrajoja. Lokakuiseen tapaan kohmeinen huurre on ottanut
valtaansa massiiviset betonirakennukset ja surullisenvihreät nurmialueet. Harmaiden kerrostalojen seassa kumisee kolkko
hiljaisuus.

Syvänsinisen taivaan alla on elämää, voi päätellä ihmisten joutuisasta liikehdinnästä. He vilistävät toistensa ohi silmiin
katsomatta kuin eivät näkisi tai huomaisi. Heidän pelokas kiirehdintänsä tekee keskusta-alueesta levottoman. Koetan
saada otetta heistä, mutta heidän askelluksensa kiirii nopeasti viileällä asvaltilla. Kasvoillaan pysyy tyhjyys, enkä saa kiinni
katsettakaan.
Vitkalleen herkeää kuvainnollinen hymy minunkin kasvoiltani. Synkkyys valtaa hiljalleen mieleni, enkä ymmärrä miksi
ihmiset sulkevat silmänsä toisiltaan, kovettavat kuoren kasvoilleen.

Kosken kuohu on levähtänyt aamuksi ja sen päällä pyörii sankka höyry. Veden levollinen kohina pitää otteessaan vilkasta
kaupunkia, mutta ihmiset ovat käpertyneet itseensä kykenemättä enää pysähtymään kosken äärelle. He ovat liian pelokkaita
seisahtumaan hetkeksi paikalleen ja kohtaamaan sen kauniin pauhun silmästä silmään. Ja niin he liikkuvat kuin peurat,
kepein mutta epävarmoin askelin.

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 3/?
« Vastaus #4 : 06.04.2016 22:14:31 »
Ooh, nämäpä olivatkin mukavia luettavia. Etenkin toinen oli ihan oikeasti hirmuisen kiihkeä ja nopeatempoinen, samoin kuin ensimmäinen mutta vieläkin enemmän. Ihania kielikuvia ja sanoilla leikittely toi ihan uutta ulottuvuutta teksteihin. Tuo kolmas olikin paljon verkkaisemmin etenevä ja silti hyvin aihepiiriin sopivalla kuvailutavalla muihin sidottu.

Osaisipa sitä kirjottaa tällä tavalla. Jään odottelemaan josko näitä ilmiintyisi lisää.
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 3/?
« Vastaus #5 : 09.04.2016 12:31:20 »
Kommenttikampanjasta moi ja pahoittelut kestosta. Olen aika pahassa flunssassa, joten en lupaa kommentilta suurta tasokkuutta, mutta yritän nyt saada edes jotain kasaan... 8'D

Joo, vesiteema tuli näissä esille aika vahvasti. Se oli hauska yksityiskohta, samoin kuin Tampere. En silti oikein saanut kiinni miten otsikko yhdistyi itse tekstiin, mutta eiköhän se sinne ajan kanssa sopine. Tässä käytettiin tosi vahvasti mielikuvia ja kuvailua apuna, mikä tietysti raskautti tekstiä, mutta onneksi nämä olivat ficletmuotoisia.

Vähän vierastin tekstin ulkoasua, ihmettelin miksei se ole koko sivun mitalta. Teki lukukokemuksesta jotenkin hankalan, mutta johtunee vain tottumuksesta.

Tekstissä otetaan hyvin sivuavasti kantaa erilaisiin maailman asioihin, kuten viimeisimmän ihmiset ja peurat vertaus. Tykkäsin siitä kovasti, hyvin oivallettu.

En nyt oikein tiedä saanko itsestäni vielä jotain fiksua irti, pää tuntuu sille, että metro menee koko ajan korvan ohi. :) mutta joka tapauksessa, kiitos tästä lukukokemuksesta, tykkäsin.

Zarroc

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 3/?
« Vastaus #6 : 09.04.2016 17:21:42 »
Jee, täällä on kommentoitu!

Otaku, kiitos kivasta kommentista! Olen itsekin ollut aika yllättynyt kuinka hyvin Levähdys ja nyt julkaisemani osa ovat yhteyksissä alkuun. Tätä osaa kirjoittaessani ajattelin että kauhea pettymys kun kaikki tekstit eivät olekaan Poltteen kaltaista tykitystä, mutta seuraavassa osassa palaamme taas aihepiiriin. :)

Zarroc,
kiitos myös sinulle mukavasta kommentista! Sanon sen verran tekstin asetteluun, että esikatsellessani ensimmäistä osaa, se oli kauhean leveä ja lyhyt, jolloin se oli myös vähän vaikealukuinen ja raskas, kun rivit eivät tasoittaneet ja antaneet ylimääräistä hengähdystaukoa. Omalla kohdallani rivitkin lähtivät vähän pomppimaan silmissä... :'D



Puistikko, S
Kelmeä auringonvalo pistelee puistikossa. Leikkisä puistoalue on tänään hiljaa, se on tyhjennyt lasten
riemunkiljahduksista ja iloisina visertävistä linnuista. On pitkäperjantai ja pienen puistikon suojista maailma
näyttää melko kuolevalta.
Taivaan sininen kiihko on hälvennyt harmaudeksi. Puut ympärilläni tuntuvat taistelevan talven pimeää vastaan,
ne riuhtovat voimakkaasti tuulessa koettaen riisuutua viimeisestäkin pakkasesta päällään. Minä en odota
kesän paahtavaa poltetta yhtä raivokkaasti kuin ne.

Hiljalleen synkkä painuu meidän päällemme, peittäen meidät alleen. Vajoan suojaani pakkasen pimeään, mutta
tunnen ympärilläni luonnon epätoivoisen pyrkimyksen kohti kevättä. Mokomatkin malttamattomat, mietin
vain, eivät osaa elää hetkessä.
Kun kylmä kohtaa, painaudun syvemmälle takkiini. Puisto pimenee katulamppujen epätoivoisesta särinästä
huolimatta. Ne tuikkivat kuin suuret tähdet enkä kykene välttämään myötätuntoa, jota lohduton räiskintä minussa
herättää.

Puistikon murheelliset kasvit tuntuvat sointuvan mustana hehkuvaan taivaaseen niin saumattomasti, että alan
epäillä niiden olemassaoloa. Hiljalleen ne lakkaavat levottoman liikehdintänsä, keskeytyvät paikalleen.
Sulaudun hiljalleen maisemaan minäkin, aivan kuin minut olisi tarkoitettu istumaan kovalla puistonpenkillä
seuranani malttamattoman puistikon väki ja taivaan pimeä usva.

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 220
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 4/?
« Vastaus #7 : 09.04.2016 17:33:24 »
Oi, tää oli täynnä tosi todentuntuista kuvailua! Tuli heti mieleen semmoinen alkutalvi, harmaa ja surumielisen kaunis. Tunnelma oli siis paitsi hieman surullinen myös tosi rauhallinen. Tykkään :3

//no hupsi tässä oli kevät eikä loppusyksy. no joka tapauksessa tuo huurteinen mielikuva istuu mun päässä nyt
« Viimeksi muokattu: 10.04.2016 01:07:25 kirjoittanut Otaku »
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti

Räntsäke

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 3/?
« Vastaus #8 : 09.04.2016 17:34:17 »
Jaa terveisiä kommnettikampajasta. : )

On mun pitänyt tämä lukea ja kommentoida aikaisemminkin, otsikko on kiinnittänyt huomioni. Onneksi on noita kommentointihaasteita, jotka vähän potkivat persuksille tällaisten asioiden kanssa. : )

Elikäs... Osat (fiklettejä vai raapaleita?) ovat olleet kivan maalailevia. Kirjoitat kauniisti ja jokainen osa on piirtänyt mieleeni ihan omanlaisensa kuvan. Eka osa... Ajattelin, että kertoja kenties kyykkii keskellä yötä kosken rannalla ja miettii asioita. Toisessa hän on sitten huoneessaan kumppaninsa kanssa ja kolmannessa... Ehkä katseleepi ikkunasta.

Tässä on kivasti tuotu esille tuota, miten harvat kenties pysähtyvät tuota kosken pauhua ajattelemaan. Eihän tuollainen kovin kauas kuulukaan, kun on kaikkea muutakin melskettä kaupunki pullollaan, mutta kenties tää tyyppi sit asuu jossain rannan tuntumassa. Kertoja on tässä tosiaan melko anonyymi, hän voi olla oikeastaan kuka tahansa, millainen tahansa... Mut tiettyä levollisuutta hän henkii. Ja kenties luonnonläheisyyttä.

Kivoja pätkiä joka tapauksessa! Pidin. : )

//: Oho, sää ehitki lisätä jo uuden tässä sillä välin, kun kirjoitin! Nyt sitten eletäänkin pääsiäisen aikaa ja kevättä. Kertojan kuva mielessäni sai taas pari palasta lisää, kun kaveri vähän kertoili ajatuksiaan vuodenajoista jne. Kaikki oli hienosti, tyyppi piti viileästä säästä ja keväästä jne, mutta jotenkin ympäristö kuitenkin henki tietynlaista alakuloisuutta.

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 4/?
« Vastaus #9 : 12.04.2016 01:17:59 »
Jeeeee lisää kommentteja!
Otaku, höhöttelin tuota itsekseni aika pitkään :D Mutta kiva, että pidit jälleen!
Räntsäke, voi ihanaa, kivoja pohdintoja!! <3 Tässä näkee omatkin tekstinsä ihan uudesta näkökulmasta, on tosi kiva kuulla yksinkertaisesti muiden ajatuksia omasta työstään. Hurjasti kiitoksia mukavan pohdiskelevasta kommentista!


A/N: Jaaaa seuraavana... fluffya! Tästä tuli kerrassaan ihan mukava pätkä ja pääsin kokeilemaan jotain hieman
erilaista. Idea/painostus fluffyyn Kaiken maailman ficlettejä -haasteesta, viikko 15/16.

Purppura, S
Hänen kasvonsa ovat kauniit, jopa elegantit kaikessa klassisuudessaan. Kiirehtiessään hän näyttää etäiseltä ja
kaukaiselta, mutta minä tunnen hänet kuin itseni. Niin monet kerrat me olemme palaneet pellavalakanoiden
seassa, niin monet kerrat olen painanut rujonkarheat huuleni hänen punattuja huuliaan vasten ja rakastanut
häntä palavammin kuin ketään.

Kireys hänen kasvoiltaan hälvenee hiljalleen, kun hän polttaa suoraan ikkunasta, puhaltaa sisältään mustaa
ja hengittää takaisin Tampereen raikasta aamu-usvaa. Pyjama on pellavan seassa kauhtunut, mutta hänen
otteensa ei tunnu herkeävän siitä milloinkaan.
En pidä hänen röyhkeästä tavastaan saastuttaa kaupunki-ilmaa, mutta kun hän katsoo minua lempeillä silmillään,
ahdistus hälvenneenä, en enää välitä. Kietoutuessamme toisiimme kaikki tuntuu katoavan, huoneilma muuttuu
pastellinpunaiseksi ja kosketukset silkaksi purppuraksi. Ja kuten liki jokaisena päivänä meidän alustamme asti,
hän käpertyy minun syliini ja minä kierrän käteni hänen lämpimän vartensa ympärille, niin kuin kiertäisin hänen
ympärilleen oman rakkauteni.

Kun me olemme siten kietoutuneet toisiimme, auringon palava polte ei pure kiinni meihin, eikä rakkautemme
roihu mädätä meihin märkiviä palovammoja. Siinä levätessämme ilma seisahtuu, pysyttelee hiljaa ja vaiti punastuen.
Kylmä nahkasohva hajoaa lämpimäksi pellavaksi ja meidän hetkessämme rakkaus tuntuu ikuisuudelta.
« Viimeksi muokattu: 17.05.2016 16:03:59 kirjoittanut Emanuel »

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 5/?
« Vastaus #10 : 26.04.2016 20:29:00 »
Tulvahdus, S
Rappukäytävän kiviportaat tuntuvat hohkaavan kylmää. Hengityskin kaikuu kylmiä seiniä ja puisia ovia pitkin,
huohottavana ja raskaana. Ovien takana aukenevat uudet maailmat, joista olen niin tietämätön, etten halua
edes kuvitella niissä lepääviä salaisuuksia. Kuvottaa.
Huoneistot huokuvat hulluutta. Nauru ja itku kaikuvat kalmeaan käytävään, jossa hengityskin huuruaa. Perheet
ovat eristäytyneinä keltaisten seinien sisälle toisistaan tietämättä. Seinät kätkevät sisälleen niin paljon rakkautta,
väkivaltaa, kiihkoa, raivoa, surua, että päässäni pyörivät mustanhuuruiset ajatukset. Minä olen niin avuton
istuessani yksin surullisella ja terävällä kiviportaalla. Kaikki ovat ympärilläni, mutta silti ovet ovat kiinni, selkäpuoli
minua kohti. Katkonainen ilma pyörii rappukäytävässä. Joku avaa alaoven, hänen hajunsa tulvii sisään
rappukäytävään pehmeinä sykähdyksinä. Nousee askelmia ylös, kääntyy kannoillaan. Avain narahtaa lukossa,
hetken kuulen tulvahduksen elämää kiirivän rappukäytävään; naurua, hymyä, vilkasta keskustelua, radion pauhu.
Ovi pamahtaa kiinni ja elämä katoaa ulottuviltani. Jään yksin sinisenkylmään rappukäytävään. Se on lopettanut
puheensa. Elämä on rauennut puuovien takana rikkuvista huoneistoista. Ja minä, minä istun yksin harmaalla
kiviportaalla, yksinäisyyden harmastuttamalla tasanteella miettien, että ehkä joku toinenkin istuu pois yksinäisyyttään -
kellastuneen puuoven takana.

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 6/?
« Vastaus #11 : 26.05.2016 15:54:15 »
Hei ja terveiset kommenttikampanjasta! (: Mun on jo aikasemmin pitänyt kommentoida näitä, mutta enpä oo saanu oikein aikaseksi, vaikka olis paljonkin ollu sanottavaa.

Kuohu: Yhtäkaikki, mulle tuli tästä todella sellanen harmaa ja musta-valko fiilis. Vähän niinkuin olisin kattonut jotain vanhaa leffaa. Tunnelma oli tosi hieno ja pidin veden olemassaolosta ja kuvauksesta. Musta se koski olu tässä pääidea, jota oikein korostettiin kuvailemalla elotonta ja pimeää kaupunkia.
Lainaus
yönsinistä, kimmeltävää, ryöpsähtelevää taivasta
Kuvailusi oli ainutlaatuista ja herätti vahvoja mielikuvia. Varsinkin ylläoleva pätkä sai kylmät väreet iholle.
Lainaus
Kuuluu vain kosken hurja pauhuna, mutta yö pysyy vaiti.
Samaan aikaan, kun koski pauhaa, niin ollaan kuitenkin vaiti. Tää oli aivan mahtava lause.

Polte: En pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisestä, koska en jotenkin saanut tästä kunnon otetta. Tässä kielikuvat ja vastaavat olivat kuitenkin edellistä suuremmassa osassa ja niistä pidin. Oot käyttänyt sanavarastoasi hienosti hyödyksi näiden tekstien kanssa.
Lainaus
Meidän aallokkomme
ei anna ääntäkään, mutta vaahtoaa vähintäänkin yhtä repien kuin Tammerkosken kalpea ryöppy marraskuun yössä.
Koska olin just lukenut tuon edellisen pätkän, yhdistin nämä vaistomaisesti toisiinsa.
Lainaus
Sydän on kylmä, eikä
sitä lämmitä edes sängyn hehku. Hapuilen auringon mädättämiä kasvoja sinisenkylmillä sormillani, joissa rakkauden
palava poltto koettaa päästä liekehtimään.
Nämä fraasit oli mielestäni tämän pätkän parhautta. Ne tiivisti mukavasti koko tekstin idean.

Levähdys: Oi, että, kun tämä oli ihana. Niin jotenkin arkista ja pohdinta valahti sanojen väliin jotenkin huomaamatta. Tää osoittautui ehkä yhdeksi lempipätkistäni, mutta en oikeen osaa muotoilla sanoiksi sitä mitä ajattelen.  Tään on just sellasta normaalia kuvausta ilman mitään ylimäärästä. Näytät kylmästi tosiasiat, jotka tekee tästä pätkästä just oikeanlaisen. Ja onhan se koskikin mukana (:

Puistikko: Ruudun läpi asti kuvastaa epätoivoinen tunnelma, jos oot sellaista hakenut se on onnistunut täydellisesti. Oon huono kommentoimaan sellaisia tekstejä, joista oikein pidän, joten musta tuntuu, että pyörittelen jokaisen kohdan kanssa samoja aiheita. Nää on kaikki kuitenkin ollut tähän mennessä (ja tästä eteenpäin) ihan mahtavia ja saman tyylistä teemaa jatkavia.
Lainaus
Puisto pimenee katulamppujen epätoivoisesta särinästä
huolimatta
Tässä vielä lempparinin tämän pätkän vertauksista.

Purppura: Tuntuu, että tämä on kuin Poltteen uudelleen kirjoitettu tarina kertojalle sillä hetkellä parempia sanoja käyttäen. Samat asiat on esillä, mutta tässä kaikki ei olekaan niin huonosti vaan itseasiassa hyvin. Tässä tuntuu, että värit eivät olisi niin polttavia vaan haalistuneita mutta samalla vahvoja. Mielestäni tämä oli juuri sopiva fluffyinen pätkä.

Tulvahdus: Ensin hiukan häiritsi, että teksti on ilman yhden yhtä kappalejakoa. Sitten tavallaan tajusin, että tähän pätkään sopii juuri sellainen tyyli, miten olet tekstien esille laittanut. Tässä oli nyt taas sitä yksinäisyyttä, mutta edellisten tapaan tässä oli taas ihania vertauksia ja sanaparsia.
Lainaus
Jään yksin sinisenkylmään rappukäytävään.
Kertoja on selkeästi värien kautta kaiken kokeva. Sinistä on vähän kaikkialla, kun ollaan yksin tai ei rakasteta ja sitten on polttavaa ja rauhallista keltaista.

Oon tykännyt oikein paljon näistä kaikista pätkistä, vaikka en mielestäni ole saanut, sitä niin hienosti sanoiksi muotoiltua. Jään seuraamaan näitä pätkiä ja ehkä mahdollisesti kirjoitan lisää kommenttia

Puolimieli

  • Vieras
Vs: Pakkasenpuremia ja polttomerkintöjä | K11 | 7/?
« Vastaus #12 : 26.05.2016 16:37:37 »
Lyra, voi että!! Kiitos hurjasti ihanasta ja piiiiiiiitkästä kommentista, tää kyllä inspiroi jatkamaan vähän eteenpäinkin! Hurjasti kiitoksia, aivan ihanaa! <3



Kristallinkirkas, K11
Valonsäteet rikkuvat kirsikkapuiden oksille. Tuuli kierähtelee pitkin väriloistoa, ottaa otteeseensa.
Taivaan sini langettaa makeansuloisen onnen hetken puistikon levollisena lepäävälle nurmelle. Lapsuuden
äänet kiirivät ohuessa ilmassa, antautuvat sen kierteisiin. Ilolla ne ottavat vastaan auringon lämpimänkeltaisen
hohkan, joka iholla yltyy paahteeksi, polttaa palohaavoja muistutukseksi siitä, ettei autuus ole pyyteetöntä.
Ihmiset kirsikkapuiden alla rikkuvat epätoivoiseen harhakuvaan huomaamatta iholle mätäneviä paiseita.

Minä nautin, käännän kasvoni alttiiksi auringolle, nautin rehellisestä paahteesta: olemassaolon
kiemurteleva tuska kytee maankuoren alla saavuttamatta koskaan murenevaa hipiääni. Maailmankaikkeuden
huohotus kuuluu raskaana allani, mutta minä pitelen kiinni todellisuudesta kirsikankukkieni keskellä.
Taivaankannen epätoivoinen rutistus hakkaa rinnassani, painaa harteitani, mutta minä vain suoristan selkäni
ja annan illuusioni viedä. Olen ehkäpä ainoa, joka tietää kristallinkirkkaan totuuden ja niin istun, istun sen yllä
jalat ristissä, kasvot poltteesta mätänevinä.

Puolimieli

  • Vieras
Jestas, kahdeksatta viedään.

Ryöppy, S
Sade hakkaa lasia kovin, jättää uransa kaupungin kesäiseen harmauteen. Ihmiset ovat kaikonneet kaduilta
pakoon raivokkaasti ryöppyävää sadetta, sen hallitsevaa ja pakottavaa otetta, josta ei ole ulospääsyä.
Tiedän monien pelkäävän. Pelkäävän sitä, kuinka sitä tajuaakaan pienuutensa sekopäisesti putoavan sateen alla,
miljoonien pisaroiden tavoittaessa. Sateen keskellä seisoessaan ymmärtää kuinka vähän onkaan. Joillakin on
tarpeeksi rohkeutta asettua sadetta vastaan, seisoa suorana, antaa kasvonsa pisaroiden lyötäväksi, mutta monet
käyttävät sateenvarjoa.

Minä vain ikävöin. Sateessa putoavat alas kaikki kyyneleeni, lämpiminä kasvoilleni, ikävän pisarat valuvat pitkin
vaatteitani. Kaipuu on tuskaista, vaikka en ole varma, onko minulla syytä kaivata mitään mikä tulee kuitenkin
takaisin.
Kaipaan talvea, sen ensimmäisiä lumihiutaleita ja pistelevää pakkasta, kylmästä kankeita aamuja ja poltteen
tunnetta poskipäissä. Niin kova on ikäväni kuin taivaalta alas putoava sade, jokainen pisara muistutuksena
tuskastani.
Ja jos ikävöin talvea kovin, ikävöin myös mustatukkaista naista, mutta minä tiedän hänen tulevan takaisin
talven tullen. Hän on aina tullut ja tulee tänäkin vuonna, ennen kuin ensilumi koettaa maata.