Luin tämän heti kun näin, vaikka olenkin vasta nyt tätä kommentoimassa. Sytyin tuon joulujatkiksesi myötä ihan täysillä tähän pariin, ja olen niin iloinen, kun kirjoitit heistä lisää tämän kirjehaasteen myötä.
Tätä oli aivan ihanaa lukea, sillä tässä välittyi niin hyvin se, että oltiin vielä aika nuoria, mutta Edvinin rakkaus Jokkeen oli vahva ja todellinen, ja ollut olemassa jo pitemmän aikaa. Jäin miettimään jo alussa, että näinköhän Edvin oli todella antanut tämän kirjeen Jokelle, vai oliko tyytynyt pitämään sen itsellään, ja niinhän se sitten lopussa selvisikin. Halusin silti ajatella, että tämän kirjeen kirjoituksesta ei mennyt enää pitkää aikaa, kun nämä kaksi olivat yhdessä.
Puhekielen käyttäminen tässä oli hyvin sopiva valinta ja teki tästä hyvin aidon oloisen.
Juuri noinhan nuoret puhuvat, eivätkä mitenkään virallisesti. Minua nauratti ja liikuttikin moni asia tässä, kuten vaikka se, että kyllähän sitä 18-vuotispäivää odotettiin kuin kuuta nousevaa, ja tosiaan vuoden lopussa syntyneet tuskailivat, että miten voi olla näin kurja tuuri.
Näin jälkikäteen tuntuu, että mitä väliä, mutta silloin se oli kaikki kaikessa. Ja kun se kauan odotettu päivä sitten koitti, tietenkin sitä juhlittiin juuri näin kuin tässä kuvattiin, enkä voinut olla nauramatta tälle ääneen:
Tänään me mennään yhdessä lähikauppaan – ei niin, että sä odotat nurkan takana sillä aikaa, kun mä käyn tekemässä ostokset, vaan me nimenomaan mennään sinne yhdessä – ja ostetaan niin törkeä määrä juotavaa, että kaupan kulmalla notkuvat puliukotkin kalpenee. Sitten me otetaan kunnon pohjat ja lähdetään viimein, viimein yhdessä baariin, niin kuin sä olet jo pitkään halunnut.
Jokke oli selvästi odottanut syntymäpäivää paitsi juhlimisen niin senkin takia, että pääsee ajamaan itse, kun kerran autokin oli jo olemassa, ja Edvin tiesi sen hyvin. Hajosin noille Kekkosen kuvilla varustetuille karvanopille, onko sellaisia oikeasti ollut joskus?
Mutta sitten, kun sävy muuttuikin vakavammaksi, tai tunteellisemmaksi, kuten Edvin itse totesi, ei enää naurattanutkaan. Edvinin tilanne tuntui niin tukalalta ja samaan aikaan ihanalta, sillä onhan rakkaus parasta, mitä elämä voi tarjota. Mutta kun se kohdistuu parhaaseen kaveriin, joka voisi pahimmillaan katkaista sen myötä välit kokonaan, niin tilanne on ihan hirveä.
Ja raskas ihan senkin takia, kun tuo on niin iso juttu salata sellaiselta ihmiseltä, jolle muuten kertoo kaiken. Tämä, kuinka Edvin tunnusti, ettei ole kiinnostunut ravintoloista, tytöistä tai ylipäätään mistään muusta kuin Joken seurasta, oli riipaisevaa kaikessa rehellisyydessään. Ja tämä sitten sulattikin minut aivan täysin, ja olisin halunnut sanoa Edvinille, ettei se ole millään lailla noloa, vaan kauneinta mitä voi olla:
Siltä varalta, ettei se vieläkään tullut selväksi, niin kyllä, mä olen suhun salaa rakastunut. Niin ällöttävän rakastunut, että sä nauraisit, jos tietäisit. Mä kuuntelen salaa huoneessani kaikkia niitä kammottavia rakkauslauluja, joiden takia sulla yleensä vaihtuu radiosta kanava hyvin äkkiä, ja kaikki ne imelimmät kliseet tuntuu tosilta, kun mä ajattelen sua. Eikö olekin noloa?
Sydän oli ihan syrjällään Edvinin takia, kun hän oli vielä yrittänyt unohtaa tunteensa, mutta eihän siitä mitään tullut, tietenkään. Niiden tunteiden tunnustaminen olisi varmasti ollutkin Jokelle järkytys, mutta todella iloinen sellainen, ja siksi minua harmitti ja suretti se, ettei Edvin antanut tätä kirjettä Jokelle.
Vai olisiko ollut niin, että antoi kuitenkin, mutta vasta sitten, kun oltiin jo yhdessä?
Rakastin tässä lopussa tätä Edvinin toivottomuuden keskeltä nousevaa pientä toivoa, että entä jos sittenkin:
Jos jostain ihmeen syystä sä kuitenkin sattuisit tuntemaan samoin, niin mä olisin siitä enemmän kuin onnellinen. Silloin mä toivoisin, että sä olisit meistä se rohkea ja ottaisit sen joskus puheeksi, koska mä voin vakuuttaa, ettei mulla ikinä tule olemaan pokkaa tehdä sitä.
Loppu hymyilytti taas, kun siinä oli Edvinin sydänsuruista huolimatta iloisuutta ja odotusta tulevasta illasta, hauskanpidosta ja yhdessäolosta, vaikka sitten vain ystävinä. Ja odotusta siihen liittyen, että pääseehän Jokke inssistä läpi.
Siitä tuli minulle sellainen tunne, että ystävyys Jokkeen oli Edvinin elämän kantava voima ja todella tärkeä asia. Ja jo se teki hänet onnelliseksi, vaikka hän olisi halunnut vielä enemmän.
Kiitos paljon tästä kirjeen muotoisesta tarinasta, joka kertoi muutamilla sanoilla ihan uskomattoman paljon.
Näistä kahdesta on aivan mahtavaa lukea, kuten jo taisin sanoakin, ja toivon kovasti, ettei tämäkään jää tätä lajia viimeiseksi. Nämä henkilöt todella elävät, ja olisi hienoa saada tietää heistä vielä lisää. Tätä oli aivan ihanaa lukea ja minulle tuli tästä todella hyvä mieli.
