Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Tähtisade, K 11, kolmas sukupolvi, 12/? | Uusi luku 28.12.2018

(1/10) > >>

Sielulintu:
Nimi: Tähtisade
Kirjoittaja: Sielulintu
ikäraja: k 11
genre: drama, romance, adventure
Paritukset: rose/Scorpius + monia muita, jotka vasta ficin edetessä paljastuvat minullekin.
Varnings: kielenkäyttö alkoholi yms  Varoitan myös, että kaikkien hahmojen syntymävuodet nyt eivät välttämättä aivan pidä yhtä kirjojen kanssa.
Vastuuvapautus: Kaikki mitä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi on hänen, ja minä ainoastaan leikin hänen luomallaan mahtavalla taikamaailmalla ja hahmoilla. En myöskään saa tästä mitään rahallista hyötyä vaan ihan kirjoittamisen ilosta tätä teen.
Summary: Empä kerro mitään sen enempää, kuin että kouluvuosi on alkamassa, ja Scorpiuksella, Albuksella ja Rosella on edessään viimeinen vuosi tylypahkassa.
a/n: Tää on mun ensimmäinen julkastu ficci, joten palautetta toivoisin. Otan vastaan risut ja ruusut kaikesta kommentista kiitollisena :) Suht pitkä tästä olis tarkotus tulla, mutta en kyllä vielä yhtään osaa sanoa, että kuinka pitkä :) Korjailin muuten tästä ensimmäisestä osasta joitain virheitä ja asettelin vuorosanoja toivottavasti vähän selkeämmiksi XD Sama ois tarkoitus tehdä
toiselle ja kolmannellekin luvulle tän viikon aikana. :D

1. luku

Rose halasi tiukasti isäänsä ja äitiään. "Äkkiä nyt. Juna lähtee puolen minuutin kuluttua", hänen isänsä sanoi ja vilkaisi nopeasti Harryn suuntaan.
”Emme kai me ole kertoneet, kuinka kouluun meno voidaan hoitaa ilman junaa?"
"Sinä kerroit sen minulle jo ennen kuin täytin viisi vuotta”, Rose virnisti.
Tulenpunainen veturi alkoi kuitenkin siinä samassa tuprautella höyryä piipustaan, eikä Rosen auttanut kuin syöksyä olkansa yli vilkuttaen lähimmälle ovelle. Juna oli lähtenyt jo hitaasti liikkeelle, kun hän loikkasi Albuksen auki pitelemästä ovesta sisään.

”Sinä se et sitten ikinä opi tulemaan tänne yhtään aikaisemmin. Joka vuosi sama juttu. Saan odottaa sinua ovella sydän kurkussa miettien ehditkö tänä vuonna”, hänen serkkunsa hymähti ja auttoi hänet pystyyn.
”Joo joo. Eipähän tarvitse enää murehtia kuin joululomalta kouluun lähtö. Sen jälkeen näitä matkoja ei enää tule."
Rose oli yrittänyt pitää haikeuden poissa äänestään, mutta Albuksen katseesta päätellen se ei ollut aivan onnistunut.

”Missä Scorp, Hugo ja Lily ovat?"
”Ei aavistustakaan. Jossakin näistä hemmetin täysistä vaunuosastoista varmaan.”
Rose ei jaksanut vastata mitään vaan lähti luovimaan tietään käytävällä yhä parveilevan ihmismassan läpi yrittäen muistella, mihin oli aikaisemmin käynyt tuomassa arkkunsa.
”Hetkinen, käyn hakemassa kamani”, hän huikkasi takanaan tulevalle Albukselle ja pujahti vaunuosastoon, johon oli muistikuviensa mukaan jättänyt matka-arkkunsa.
Osasto oli miltei tyhjä. Penkeillä aivan toisella puolella huonetta istui vain kaksi ensiluokkalaisilta vaikuttavaa tyttöä, jotka katsoivat häntä kunnioituksen ja pelon sekaisin tuntein. Rose muisti vielä elävästi oman ensimmäisen junamatkansa Albuksen kanssa. Seitsemäsluokkalaiset olivat tosiaan näyttäneet niin aikuisilta. Hänen oli vaikea kuvitella vaikuttavansa käytännössä aikuiselta noidalta noiden yksitoistavuotiaiden silmissä.

”Anteeksi”, hän hymyili tytöille. ”Haen vain tavarani.”
Hän tarttui arkkuunsa ja kiskaisi sen alas tavaratelineeltä aikomuksenaan laskea se lattialle, jotta voisi leijuttaa sen yksinkertaisesti sopivaan osastoon. Arkun sisältö oli kuitenkin ilmeisesti korvautunut lyijypunnuksilla, sillä heti kun arkku oli ehtinyt liukua pois tavaratelineen päältä, se jysähti suoraan hänen varpailleen ilman, että hän kykeni tekemään asialle yhtään mitään.
”Ai saatanan helvetin perkele”, Rose karjaisi tyystin unohtaen, että aivan hänen takanaan istui kaksi säikkyä yksitoistavuotiasta.
Vasemman jalan varpaat tuntuivat olevan tulessa eikä hän saanut liikutettua kirottua arkkuaan edes sen vertaa, että olisi saanut jalkansa vapaaksi sen puristuksesta. Kivun kyyneleet silmissään hän haparoi sauvaan käteensä. Vihdoin leijutusloitsun ansiosta arkku siirtyi muutaman sentin niin, että Rose pystyi istumaan lähimmälle penkille ja katsomaan, kuinka paljon vahinkoa arkku olikaan saanut aikaan.
"Helvetti”, Rose kirosi taas yrittäessään saada lenkkaria pois jalastaan.
Tässä vaiheessa ensiluokkalaiset näyttivät saaneen tarpeekseen ja poistuivat osastosta vähin äänin.


”Mitä täällä tapahtuu?" Albus kysyi oven suusta tultuaan katsomaan, mikä serkulla oikein kesti.
"Mursin varpaani.”
”Mursit?"
”Arkku mursi. Mitä väliä. Tee jotain näille.” Rose tiesi, niin vaikeaa kuin sen myöntäminen olikin, Albuksen olevan häntä huomattavasti parempi parannusloitsujen käytössä.
”Miten niin arkku?” Albus sanoi kulmiaan rypistäen.  ”Ei kai se nyt niin painava ollut.”
”En tiedä. Joku oli ehkä kironnut sen minua ärsyttääkseen tai jotain. Ei kiinnosta juuri nyt. Sauva esiin älykääpiö.”
”Siinäpä vasta herttainen avunpyyntö”, Albus virnisteli hävyttömän leveästi ottaen huomioon, kuinka paljon Rose joutui kärsimään.
Hän veti kuitenkin sauvansa esiin ja alkoi liikutella sitä murtuneiden varpaiden yläpuolella. Kipu hellitti välittömästi.
"Kiitos.”
Albus hymyili ja kääntyi sitten katsoman arkkua. Hän tarttui siihen kaksin käsin ja yritti nostaa sitä, mutta mitään ei tapahtunut.
”Mikä tätä vaivaa?”
”Sanoinhan jo, etten tiedä. Osaatko selvittää sen?”
”En”, Albus vastasi kiukkuisesti. ”Täytyy etsiä Scor…”
Vaunuosaston ovi aukeni jälleen, ja vaalea poika asteli sisään omaa matka-arkkuaan raahaten.
”Siinä paha missä mainitaan. Scorp tee jotain tälle arkulle.”
”Löysinhän minä teidät. Olen juossut tätä junaa päästä päähän jo ainakin kymmenen kertaa, ja siis mitä. Mitä vikaa Rosen arkussa on?”
”Se ei nouse."
”Ei nouse?”
”Tutki nyt vain onko siinä jokin kirous.”
Scorpius näytti edelleen hämmentyneeltä, mutta kaivoi kuuliaisesti sauvansa esiin ja osoitti sillä arkkua. Violetti valo välähti ja Scorpius hymyili synkästi.
”Siinä on painoherja, joka lisää sen massan kolminkertaiseksi joka kerta, kun sitä yrittää liikuttaa. Ja luulen, että tiedän, ketkä tämän tekivät. Näin jokin aika sitten Goylen ja Nottin tulevan täältä ulos. Voisin käydä antamassa heille opetuksen…”
”Etkä käy. Heillä olisi ylivoima”, Albus sanoi järkevästi ja sai tavalliseen tapaansa Scorpiuksen hiljenemään ja kuuntelemaan.
Hän heilautti sauvaansa uudelleen ja tällä kertaa punaisen välähdyksen jälkeen totesi:
”Purin sen nyt. Sen pitäisi käyttäytyä taas tavallisesti.”
”Kiitos. Onko kumpikaan nähnyt Lilyä ja Hugoa?"
”Olen. He ovat parin vaunun päässä täältä. Käynkö hakemassa?” Scorpius tiedusteli kammetessaan vahinkoa aiheuttaneen arkunpaholaisen pois keskeltä lattiaa.
”No jos viitsit. Voisin minäkin…”
”Ei tarvitse. Jää sinä huolehtimaan varpaistasi”, Scorpius virnisti ja livahti lasiovesta junan jo tyhjenneelle käytävälle.

”Olen hiukan huolissani tuosta.”
”Mistä? Voisitko joskus selittää asiasi niin, että muutkin ihmiset ymmärtävät?”
”Tuosta Scorpiuksen vihanpidosta muiden luihuisten kanssa. Etkö muista mitä viime keväänäkin tapahtui? Tilanne muuttuu minusta vuosi vuodelta pahemmaksi.”
Rosea ei tosiaan tarvinut muistuttaa viimevuoden lopussa sattuneesta välikohtauksesta, jossa Scorpius oli järjestänyt yhdessä neljän tupalaisensa kanssa luihuisen oleskeluhuoneessa tappelun, jonka jäljiltä hän oli itse päätynyt viikoksi sairaalasiipeen.
”Niin. Olen itsekin miettinyt sitä”, Rose sanoi vakavasti.
”Miksi hänen pitikin silloin vuosia sitten pyytää hattua laittamaan hänet luihuiseen?”

Oikeastaan Rose ei kaivannut vastausta. Scorpius oli kertonut heille kerran muutamia vuosia sitten pyytäneensä lajitteluhattua laittamaan hänet luihuiseen rohkelikon sijaan. Hattu oli lopulta suostunut, vaikka olikin kuulemma ollut kauan rohkelikon kannalla. Rose itse asiassa muisti, että pojan lajittelu oli kestänyt lähemmäs kaksi minuuttia. Hän muisti lähes sanasta sanaan, kuinka Scorpius oli kertonut pyytäneensä pääsyä luihuiseen, sillä hän tiesi isänsä toivovan pojastaan luihuista. Ei Draco kuulemma ollut koskaan niin sanonut, mutta Scorpius oli omien sanojensa mukaan tiennyt sen aina. Sitä paitsi hänen lapsuudenaikainen kaverinsa Roger Goyle oli lajiteltu häntä ennen juuri luihuiseen. Sitten he olivat alkaneet tutustua Scorpiukseen, ja ennen ensimmäistä joululomaa erottamaton kolmikko oli ollut valmis. Siitä hetkestä lähtien Scorpiuksen ja muiden luihuisten etenkin Roger Goylen, Eric Nottin, Adam Greenfieldin ja Patric Laurenin välillä alati paheneva sotatila.

”Meidän täytyy katsoa hänen peräänsä”, Rose sanoi lopulta päättäväisesti ja katsoi serkkuaan. ”Sinä ainakin saat hänelle yleensä puhuttua järkeä.”
”Toisinaan. Äläkä vain anna hänen kuulla, että sinusta minä saan pidettyä hänet aisoissa, tai hän lopettaa kuuntelemiseni ihan kiusallaankin.”
Rose nauroi nyt jo vapautuneemmin. Juuri silloin ovi lennähti jälleen kerran auki ja hänen veljensä astui sisään Lily vanavedessään. Hiukan kaksikon jäljessä tuli Scorpius. Rose jäi tuijottamaan eikä saanut hetkeen sanaa suustaan.
”Mitä helvettiä sinulle on tapahtunut?” Albus tivasi saadessaan Rosea nopeammin puhekykynsä takaisin.
Ovensuussa seisovalla pojalla oli hyvää vauhtia umpeen turpoava musta silmä, ja niin kuin se ei olisi jo riittänyt, paidan etumus oli ilmeisesti nenästä ja ylähuulesta vuotavan veren tahrima.
”Tappelu”, Scorpius vastasi ykskantaan hiukan paksulla äänellä, joka kuulosti juuri siltä, että nenä oli saanut osakseen kovan kolauksen.
"Idiootti! Sanoinko minä äsken, että käyttäydy kunnolla”, Albus tiuskaisi vetäessään sauvansa taskusta.
”Pysy paikoillasi.”
Hän tökkäsi sauvansa kärjellä vaaleaa poikaa kohti saaden verenvuodon tyrehtymään ja silmän turvotuksen laskemaan jonkin verran.
”Joudut silti menemään matami Pomfreyn luo. Minä en saa turvotusta laskemaan. Osaan kyllä parantaa murtumat ja haavat ja katkenneet luut, mutta silmien seutu on muutenkin hankalaa…”
”Joo joo. Rauhoitu vähän. Yksi musta silmä se vaan on”, Scorpius sanoi kättään huolettomasti heilauttaen.
”Eikä se itse asiassa ollut hänen syytään”, Lily sanoi istuutuessaan lähimmälle penkille. "Ne ääliöt kävivät päälle.”
Rosen ei tarvinut kysyä keitä ääliöitä Lily tarkoitti. Luultavasti juuri se sama kauhunelikko, jonka kanssa Scorpius oli tapellut aina. Tai saattoi kyseessä olla joku muukin luihuinen, saman tekevää hänelle.

Heidän välilleen laskeutui hetkeksi hiljaisuus Albuksen sulatellessa tietoa. Lopulta hänkin lysähti penkilleen Rosea vastapäätä jaksamatta jatkaa väittelyä.


”No miten kesä meni?” Hugo kysyi lopulta hiljaisuuden venyessä.
Rosen mielestä tämä oli jokseenkin typerä kysymys, sillä veli oli nähnyt jokaista heistä vähintään kerran viikossa koko loman ajan. Rosea Lilyä ja Albusta oikeastaan päivittäin.
”Siinähän se”, Scorpius vastasi ympäripyöreästi ja näytti siltä, ettei oikeastaan ollut edes kuullut koko kysymystä. ”Jennifer Clearwater lähetteli jatkuvasti kirjeitä aggressiivisella pöllöllään. Se lintu oli taatusti usutettu nokkimaan minut hengiltä, ellen olisi vastannut."
”Clearwater? Se puuskupuhtyttö, joka on nyt kai kuudennella?”
”Juuri hän”, Scorpius huokaisi alistuneesti. ”Hän ei jätä minua rauhaan hetkeksikään. Hän on ehdotellut Tylyahoon lähtemistäkin jo vähintään viidesti."
”Se aivoton plondi. Minä en tajua, mikä häntä vaivaa”, Rose ärähti hiukan aikomaansa kiukkuisempaan sävyyn. Kaikki katsahtivat häntä hiukan oudoksuen.
"Ei hän mikään tyhmä ole, vaikkei olekaan korpinkynnessä. Itseasiassa hän on ihan fiksu. Hänhän sai läpi kymmenen VIP:täkin.”
Rose ei vastannut mitään. Jostakin syystä häntä ärsytti suunnattomasti Jenniferin roikkuminen Scorpiuksen kannoilla, vaikkei asia hänelle oikeastaan edes kuulunut, mutta…” Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun myyntikärryä työntävä hymyilevä nainen veti vaunuosaston oven auki.
”Saisiko olla jotakin kärrystä?”

Rose haukotteli penkillään ja katsahti ikkunasta ulos. Aurinko oli laskenut, ja taivaan olivat vallanneet tummanharmaat pilvet, jotka enteilivät rankkasadetta. Pojat pelasivat räjähtävää näpäystä ja Lily oli kaikonnut jo aikaa sitten jonnekin luultavasti rohkelikkoon kuuluvan poikaystävänsä Jack Cornerin kanssa.
”Häipykää kohta hetkeksi. Minun täytyy vaihtaa vaatteet aivan niin kuin teidänkin”, Rose sanoi haukotellen uudelleen. Päivä oli ollut pitkä.
”Mene itse ensin”, Hugo tiuskahti kiukkuisesti naama räjähtäneen korttitalon jäljiltä tuhkan peitossa.
”Naiset ensin veliseni”, Rose virnisti ja osoitti sitten veljensä naamaa. ”Aika upea tuhkanharmaa rusketus sinulla.”
Hugo huokaisi syvään.
”Tulkaa. En kestä häntä enää.”
Naureskellen kolme poikaa jättivät Rosen itsekseen. Pian Lily liittyi kuitenkin hänen seuraansa.
”Tajusin, että tavarani ja kaapuni ovat täällä”, hän sanoi pyyhältäessään ovesta sisään. ”Jack kyllä ehdotti, että voisin hakea vaatteet hänen vaunuunsa ja vaihtaa ne siellä, mutta valitettavasti minä en koe kutsumusta strippariksi.”
Rose tyrskähti.
”Pojat.”
”Jackin isä tulee kuulemma tänä vuonna opettamaan meille pimeyden voimilta suojautumista."
"Michael vai?” Rose kysyi ällistyneenä.
Michael Corner oli heidän vanhempiensa kavereita, jonka hänkin oli aina silloin tällöin tavannut.
”Juuri hän. Jack sanoo, että tulee hulluksi, kun vanhempi on koulussa, mutta tuskin Michael kovin tiukka on. Jackhan pääsi viime kesänäkin kuin koira veräjästä, vaikka jäi kiinni viistokujalla ryyppäämisestä. Hänhän täyttää vasta lokakuussa seitsemäntoista. Hänen isänsä oli kuulemma vain naureskellut poikansa surkeaa olotilaa seuraavana päivänä.”
”No onhan hän ihan kohta täysi-ikäinen”, Rose sanoi pujottautuessaan mustaan kaapuunsa.
”Alice muuten sanoi, että Neville on taas tänä vuonna opettamassa yrttitietoa.”
”Kiva kuulla”, Rose hymyili.
Hän piti Nevillestä kovasti, ja oli kaivannut tätä viime vuonna, kun yrttitietoa oli pitänyt kammottava korppikotkaa muistuttava luultavasti lähemmäs satavuotias noita.
”Jep. Hän sai valmiiksi sen tutkimuksensa niistä pollomuhkujen uusista käyttötarkoituksista.”
”Mitä Alicelle muuten nykyään kuuluu?” Rose tiedusteli.
Alice oli Nevillen viidennellä vuosikurssilla oleva tytär, jonka kanssa Rose oli muutaman kerran jutellut lähinnä siitä syystä, ettei Lilyä ja Alicea nähnyt ilman toista. He olivat olleet parhaita ystäviä suunnilleen aina. Rose olikin itse asiassa ihmetellyt, ettei Alicea ollut näkynyt Pottereilla kovin usein kesällä.
”Ihan hyvää”, Lily sanoi huolettomasti sitoen samalla hiuksiaan taidokkaalle poninhännälle estääkseen punaisia kiharoita karkaamasta kasvoille.
”Mitä nyt on korviaan myöten ihastunut Hugoon.”
”Mitäh?” Rose kysyi suu auki loksahtaen.
Lily ei ehtinyt kuitenkaan enää vastata, sillä ovi nykäistiin jälleen kerran auki.
”Jäittekö te ompelemaan niitä kaapuja, vai mikä siellä kestää”, Scorpius kysyi oven raosta.  ”Me ollaan kohta perillä, eikä me olla vieläkään päästy vaihtamaan kaapuja.”
”Joojoo. Tulkaa sitten”, Rose sanoi ja työntyi poikakolmikon ohi käytävälle.

”Minä en tajua, miksi joka kerta, kun me tullaan tänne, täällä sataa kaatamalla”, Scorpius valitti raahatessaan omaa matka-arkkuaan ja suurta pöllönhäkkiä Albuksen ja Rosen edellä.
Lily ja Hugo olivat hävinneet jonnekkin luultavasti omien kavereidensa luokse.
”Se johtuu siitä, että nyt on syksy, ja jollet ole sattunut huomaamaan, Britaniassa sataa syksyllä hyvin usein”, Albus sanoi itsekin ärtyneen oloisena ja vettä valuvana.

”Ekaluokkalaiset” Ekaluokkalaiset tänne. Kaikki ekaluokkalaiset mun luokse!”
”Hagrid”, Scorpius huudahti ja lähti luovimaan tietään puolijuoksua jättiläismäistä miestä kohti Rose ja Albus perässään.
Hän ei ollut nähnyt Hagridia koko kesänä, joten nyt oli tosiaankin aika käydä vaihtamassa pari sanaa. Hän oli enää alle kymmenen metrin etäisyydellä Hagridista, kun jonkun jalka kamppasi hänet kuraiseen maahan matka-arkkuineen ja pöllöineen päivineen. Hän katsahti ylös ja näki kenetpä muunkaan kuin Roger Goylen virnistelemässä hänen yläpuolellaan.
”Varjelum”, Goyle sanoi heilauttaen sauvaansa saaden Albuksen ja Rosen jäämään kilpiloitsun toiselle puolelle.
”Hei Malfoy”, Goyle hymyili ääliömäistä hymyään ja suuntasi potkun kohti hänen kylkiluitaan. Scorpius kierähti pois jalan tieltä ja singahti jaloilleen vetäen samalla sauvansa esiin. ”Tainnutu!” Goylen sauvasta sinkoutui punainen valosuihku. Scorpius ehti juuri ja juuri estää taian.
”Karkotaseet!”
Goylen sauva lipesi tämän sormista ja lensi suoraan Scorpiuksen ojennettuun käteen.
”No niin Goile. Huomaatko nyt. Sinä et vain pärjää mi…”
Loppu lauseesta tukahtui, kun jonkun käsivarsi kiertyi takaa päin tiukasti hänen kurkkunsa ympärille. Hän kiemurteli ja yritti karistaa hyökkääjänsä irti, mutta tiesi samalla käyvänsä tuhoon tuomittua kamppailua. Pojalla hänen takanaan oli tiukka kuristusote, joten liikkuminen ei ollut kovin helppoa. Sitä paitsi mustat pisteet olivat jo alkanet tanssia hänen silmissään hapenpuutteen vuoksi. Hän kuuli etäisesti Rosen kirkuvan ja Albuksen karjuvan kirouksia yrittäessään murtautua läpi Goylen kilpiloitsusta. Hän erotti myös kuinka Goyle harppoi häntä kohti inho ja viha gorillamaisilla kasvoillaan. Äkkiä ote hänen kurkustaan irtosi, ja Goile lennähti hölmistyneen näköisenä  taaksepäin. Scorpius putosi maahan polvilleen yskimään ja haukkomaan happea. Hän kohotti kaikesta huolimatta katseensa ja näki Hagridin mulkoilevan raivoisan näköisenä hiukan säikähtäneen oloista Goylea ja arvatenkin kuristajana toiminutta Greenfieldiä.
”Mitä helvettiä te touhuutte. Vielä ykskin tuommonen esitys, ja hankin teille potkut nopeemmin kun ehditte fletkumatoo sanoo!” hän karjui saaden jonoon kerääntyneet ensiluokkalaiset kipittämään kauhistunen näköisinä kauemas.
Goilen tekemä kilpiloitsu raukesi, ja Rose ja Albus syöksyivät hänen luokseen.
”Oletko kunnossa?"Rose kysyi kasvot valkoisina samalla, kun Albus yritti auttaa hänet ylös.
”Olen olen”, Scorpius sanoi päättäväisesti vaikka kurkkuun sattui edelleenkin.
”Hän nousi jaloilleen yrittäen olla horjahtelematta, vaikka häntä huimasi
 edelleen jonkin verran.
”Ootko sä kunnossa?”
Tällä kertaa kysyjä oli Hagrid. Scorpius nyökkäsi, mutta toivoi pian ettei olisi tehnyt sitä. Huimaus paheni entisestään.
”Älä puhu paskaa”, Albus sanoi tarttuessaan hänen olkapäähänsä.
”Ihan tarpeeksi kunnossa sitten”, Scorpius oikaisi yrittäessään vapautua ystävänsä otteesta.
”Pärjäättekö te varmasti?” Hagrid kysyi empien vilkuillen odottavia ensiluokkalaisia.
”Pärjätään pärjätään”, Scorpius vakuutti, ennen kuin kumpikaan hänen ystävistään ehti sanoa sanaakaan.
”Tulkaakin sitten käymään mun luona. Ääliöitä noi kummiskin on”, hän lisäsi mulkaisten kiukkuisesti kauemmas luikkineisiin luihuisiin.
”Niin on”, Albus myönsi irrottamatta edelleenkään otettaan hänen olkapäästään.
”Mun tarttee mennä”, Hagrid sanoi sitten ja kutsui ensimmäisen luokan oppilaat mukaansa. ”Nähdään!”

Muutaman Albuksen mainion parannusloitsun ja pitkän vaunumatkan jälkeen he istuivat kaikki suuressa salissa rohkelikkojen tupapöydässä piittaamatta lainkaan professori McGarmiwan Scorpiukseen kohdistuneista pahoista katseista. Hän ei näyttänyt pitävän siitä, että oppilaat istuivat muualla kuin omassa tupapöydässään, muttei toisaalta voinut asialle mitään. Hänen oli nimittäin huolehdittava lajittelusta ja saatava lukukauden alkajaispidot onnistuneesti käyntiin. Neville toi salin keskilattialle kolmijalkaisen jakkaran kuluneine ja paikattuine hattuineen samalla, kun professori McGarmiwa taitteli auki pergamentin palan.
”Minä inhoan tuota hattua”, Scorpius sähisi mulkoillen pahasti näennäisen viattomasti jakkaralla kököttävää hattuvanhusta.
”Minä tosiaan inhoan sitä. Miksi sen piti kuunnella minua. Miten yhden aivottoman hatun voi päästää päättämään kaikkien ekaluokkalaisten tulevaisuudesta. Helvetin hattu!”  hän jatkoi koko ajan kovempaa huomaamatta lainkaan kaikkien muiden hiljentyneen odottamaan mokoman idiootin tämänkertaista laulua.
Albus kuitenkin tönäisi häntä kylkeen saaden hänet vaikenemaan. Hänen nostaessaan katseensa vihaamastaan hatusta, hän näki professori McGarmiwan silmistä sinkoilevat raivon kipinät. Tuon katseen hän tunnisti.
”Jälki-istuntoa. Mistä vetoa?" hän kuiskasi kummallakin puolella istuville ystävilleen.
Hän ei pystynyt keskittymään hatun typerään lauluun lainkaan. Ei hän totta puhuakseen edes kovin kovasti yrittänyt. Samaa vanhaa tarinaa kunkin tuvan ominaispiirteistä. Hän mulkaisi pahasti omaan tupapöytäänsä ja kohtasi Greenfieldin pahantahtoiset hailakansiniset silmät. Hän vilautti törkeää käsimerkkiä ja tyytyi sen jälkeen tuijottamaan lautastaan toivoen lajittelun olevan pian ohi. Se sai hänet joka vuosi raivon partaalle. Toimituksen typeryys oli jotakin ennenkuulumatonta. Miten muka yksitoistavuotiaat osaisivat esittää hatulle järkeviä toiveita.

Hattu sulki vihdoinkin lierinsä ja professori McGarmiwa pääsi aloittamaan listansa lukemisen.
”Allen Thomas.”
Ikäisekseen melko pitkä tummatukkainen poika istui aivan jakkaran reunalle kadoten miltei kokonaan hatun sisään. Hattu empi kymmenisen sekuntia kunnes huusi:
”Korpinkynsi!” Poika jätti hatun jakkaralle ja kiirehti helpottuneen näköisenä korpinkynnen pöytään. Tuolta hän itsekin oli näyttänyt kuusi vuotta sitten pomppiessaan taputtavien luihuisten luo.
”Brown Ada”, Professori McGarmiwa luki seuraavan nimen.
Pienikokoinen vaalea tyttö kipitti jakkaralle, eikä edes ehtinyt kunnolla vetää hattua päähänsä, kun se jo ilmoitti:
”Rohkelikko.”
Scorpius yhtyi muiden rohkelikkojen mukana suosionosoituksiin Ada Brownin kiiruhtaessa heidän pöytäänsä.
”Näyttääkö teistäkin, että hän olisi jotain sukua Lavender Brownille?” Rose kysyi äkkiä hänen oikealta puoleltaan.
”En tiedä”, Albus vastasi hajamielisesti. Scorpius tarkasteli tyttöä tarkemmin. Hän oli nähnyt muutaman kerran kyseisen naisen Rosen äidin luona, ja oli tunnistavinaan joitakin piirteitä pienessä pöydän keskivaiheille istuutuneessa tytössä.
”Ehkä”, hän sanoi kääntäen katseensa pois.

Lopulta viimeisenä Nathan Walker lajiteltiin luihuiseen, ja Neville vei jakkaran ja hatun pois salista.
”tervetuloa uudet ja vanhat oppilaat ja opettajat jälleen aloittamaan uutta lukuvuotta”, professori McGarmiwa aloitti lukukauden alkajaispuheensa.
”Aivan muutama sananen, ennen kuin päästän teidät syömään. Aivan ensiksi esittelen uuden muodonmuutoksen opettajamme Annabell Adlerin.”
Arviolta 35-vuotias hoikka punatukkainen nainen nousi seisomaan hymyillen pirteästi. Hetken suosionosoitusten jälkeen hän istuutui jälleen takaisin paikalleen.
”Ja minulla on vielä kunnia esitellä uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme Michael Corner.”
Tumma neljissä kymmenissä oleva mies nousi seisomaan ja istuutui hänkin taputusten jälkeen.
”Minulla on myös ilo ilmoittaa, että pitkäaikainen yrttitiedon opettajamme Neville Longbottom on palannut takaisin tehtäviinsä.”
Neville hymyili kaikille ja professori McGarmiwa odotti hetken, että oppilaat hiljenisivät.
”Lopuksi tahdon vielä sanoa: Käyttäkää taas tämäkin vuosi hyödyllisesti. Oppikaa ja valmistautukaa tulevaisuuteenne. Pyydän myös, että noudatatte koulun sääntöjä, jotka voi tarkistaa vahtimestari Voron ovessa olevista listoista. Muistutan myös, että koulun tiluksilla sijaitseva metsä on ehdottomasti kiellettyä aluetta, eikä yhdelläkään oppilaalla ole sinne mitään asiaa ilman opettajia. Nyt kuitenkin, hyvää ruokahalua.”
Professori McGarmiwa istuutui ja vadit täyttyivät lukemattomilla ruokalajeilla.
”Kaksi uutta opettajaa”, Albus sanoi lappaessaan ruokaa lautaselleen.
”Jep. Toivon vain, että muodonmuutosten opettaja on parempi kuin viime vuonna”, Scorpius sanoi vilkaisten arvioiden opettajien pöydässä istuvaa naista.
Edellisenä vuonna muodonmuutoksia oli opettanut sääntöjä palvova kaikesta nipottava velho, joka oli näköjään onneksi luopunut opettajantehtävistään.

Kun jälkiruoat katosivat jättäen jälkeensä kiiltävän puhtaat kulhot ja vadit, salin katon ankea pilvinen harmaus oli väistynyt upean tähtitaivaan tieltä. Professori McGarmiwa käski valvojaoppilaita neuvomaan ensiluokkalaiset omiin tupiinsa, jolloin Albus joutui jättämään hänet ja Rosen mennäkseen paimentamaan uusien rohkelikkojen laumaa kohti rohkelikkotornia. Scorpius odotti Rosen kanssa hetken ja lähti sitten viimeisten joukossa kohti salin ovea pahimman ruuhkan hellitettyä. Hän käveli ajatuksissaan tytön vierellä pitkin soihduin valaistuja käytäviä tuntien olonsa paljon tyytyväisemmäksi kuin aikaisemin illalla lajittelua katsellessaan. Enää yksi vuosi, eikä hänen tarvitsisi enää ikinä nähdä vilaustakaan yhdestäkään tupansa jäsenestä. He kääntyivät vielä yhdestä kulmasta, kunnes pysähtyivät lihavaa naista esittävän muotokuvan eteen. Scorpius vilkaisi Rosea, ja he tajusivat saman asian yhtä aikaa.
”Oho. Seurasin teitä vahingossa. Taidan tästä lähteä.”
Rosen lämpimänruskeissa silmissä erottui myötätuntoinen pilkahdus.
”Kumpa sinun ei tarvitsisi."
”Niimpä”, Scorpius sanoi tavoitellen ääneensä huoletonta sävyä. '”No ehkä minä lähden. Pitäähän jonkun olla ärsyttämässä niitä kusipäitä. Sano hyvät yöt Alillekkin.”
Hän heilautti tytölle kättään ja lähti marmoriin hakattuja kierreportaita alaspäin muutaman rohkelikon katsoessa hänen kulkuaan. Hän vietti niin paljon aikaa, olkoonkin että luvattomasti, rohkelikon oleskeluhuoneessa, että tunsi tämän tuvan ihmiset huomattavasti paremmin kuin omansa. Hänen äsken niin iloinen mielialansa laski sitä mukaa, kun hän laskeutui kohti tyrmiä, joissa luihuisen oleskeluhuone ja makuusalit sijaitsivat. Soihtujen valokeilat tuntuivat himmenevän täällä alhaalla. Varjotkin venyivät pidempinä kuin yläkerroksissa, ja käytäviä pitkin puhaltava ilmavirta sai soihtujen liekit väräjämään. Aivan kuin tämä paikkakin olisi aistinut hänen alati laskevan mielialansa. Huokaisten hän pysähtyi tuvan sisäänkäynnin eteen ja lausui tunnussanan:
”Tupruherne.”
Ovi avautui, eikä hänen auttanut muu kuin astua sisään järvenalaiseen kolkkoon huoneeseen, jonne silautuva valo oli tuvan tunnuksille uskollisesti kammottavan vihertävää.

Sielulintu:
A/N: Tässä toinen luku heti perään, kun se oli jo tossa valmiina koneella. :) Tääkin luku on nyt käyty läpi ja repliikit aseteltu toivottavasti selkeämmin.

2. Luku

”Kammottava päivä”, Scorpius kommentoi seuraavana päivänäsaadessaan uuden lukujärjestyksensä professori McGarmiwalta.
Rose kumartui katsomaan pergamentinpalaa pojan olan yli, eikä voinut muuta kuin olla yhtä mieltä hänen kanssaan.
”Liemien kaksoistunti heti maanantaiaamuna”, poika jatkoi osoittaen kiukkuisena maanantain saraketta. ”Ja sen jälkeen tuplatunti ennustamista. Se Punurmion akka tekee minut hulluksi. Onneksi nämä molemmat tunnit ovat sentään teidän kanssanne.”
Rose ei voinut kuin hymyillä pojan liioitellun kiukkuiselle ilmeelle ja tavalle, jolla hän rypisti lukujärjestyksensä ja työnsi sen laukkuunsa alimmaiseksi.
”Minä en ymmärrä, miten sinä sait kelvollisen liemistä VIP-kokeissa”, Albus sanoi selvästi muistellen kaikkia niitä tilanteita, joissa Scorpius oli aiheuttanut erinäisiä vaaratilanteita sählätessään liemiensä kanssa.
”Minä opiskelin siihen kokeeseen. Aika pitkälti se oli hyvää tuuria. Opettelin ennen koetta tekemään joitain liemiä, joita ajattelin, että ehkä kysyttäisiin ja no, minulla oli vain todella hyvä tuuri. Onneksi professori White antaa kelvolistenkin jatkaa S.U.P.E.R-kurssillaan. Toisaalta luihuiset ovat niin typeriä, etteivät he kuitenkaan saisi parempia arvosanoja, ja hänhän tunnetusti haluaa mahdollisimman monta oman tupansa oppilasta joka kurssille niin että…”
”Eivät he kaikki noin kammottavia ole”, Rose sanoi ajatellen äitinsä mielipiteitä. ”Äiti sanoo aina, ettei yksikään tupa ole kokonaan paha.”
”Joo joo. Sinun äidilläsi on kyllä fiksuja mielipiteitä, mutta surin osa ainakin meidän vuosikurssin luihuisista on täysiä ääliöitä.”
”Sinäkin?” Rose kysyi viattomasti hymyillen.
Poika pyöräytti jäänharmaita silmiään vaivautumatta vastaamaan.

Juuri silloin valtava postipöllöjen parvi liihotti saliin etsien kantamustensa vastaanottajia. Rose erotti pian myös vanhempiensa suurikokoisen ja vitivalkoisen tunturipöllön, joka kaarsi arvokkaasti huhuillen pöydälle hänen eteensä. Heti sen perässä tuli ruskeankirjava ja pienempikokoinen lehtopöllö, joka oli tyrkätä hänen appelsiinimehupikarinsa nurin. Lehtopöllö tipautti päivän profeetan hänen lautaselleen lennähtäen pois, mutta Rosen huomio oli kiinnittynyt valkeaan lintuun ja sen jalkaan sidottuun pergamenttirullaan.
”Mitä ihmeen asiaa isällä ja äidillä voi olla<? Eihän siitä ole kuin vuorokausi, kun me näimme viimeksi.”
”Lue se niin tiedät”, Albus sanoi.
Tuskin hän oli ehtinyt saada sanat suustaan, kun tismalleen samanvärinen mutta kooltaan hiukan pienempi tunturipöllönaaras laskeutui hänenkin eteensä.
”Tuo on Harryn pöllö”, Rose sanoi ällistyneenä katsoessaan serkkunsa eteen laskeutunutta kirjettä kantavaa lintua.
”Minä en ikinä opi erottamaan noita kahta toisistaan”, Scorpius kommentoi katsellessaan, kuinka pienikokoinen tunturipöllö ojensi jalkaansa ja huhusi kärsimättömänä.
”Potterien pöllö on pienempi ja tempperamenttisempi”, Rose kikatti, kun tulinen naaraspöllö kirjeen irrottamisen hitaudesta tuskastuneena näykkäisi terävästi Albuksen sormea.
”Mikseivät isä ja äiti voi kouluttaa tätä tavoille. Kuinka huonoja pöllönkasvattajia he voivat olla?”
”Ehkä he käyttävät sen kasvatuksessa samoja metodeja kuin sinunkin kanssasi. Toivottomiin tapauksiin johtavia metodeita siis.”
Rose joutui väistämään nopeasti, kun Albus sinkautti vesimeloniviipaleen häntä kohti. Äkkiä Rose kuitenkin vakavoitui. Lehtopöllön pudottama Päivän profeetta oli hänen väistöliikkeensä voimasta lennähtänyt lattialle, ja kun hän kumartui nostamaan sen, kaikki muu katosi hänen mielestään. Hän syöksähti pöydän alle sieppaamaan lehteä kykenemättä muuhun kuin tuijottamaan auki levähtäneen lehden aukeamaa, jossa komeili lähes koko sivun kokoinen valokuva taikaministeriön aulasta. Rose piteli lehteä kädet täristen uskomatta näkemäänsä; haluamatta uskoa. Kuvan ihmiset juoksivat kuka minnekkin raunioituneen suihkulähteen, ilmiliekeissä roihuavan turvatiskin ja pylväistä lohkeilleiden marmorinkappaleiden seassa. Kirousten valosuihkut lensivät joka suuntaan. Kivimurskan peittämällä lattialla lojui tajuttomia tai kuolleita. Lehti sumeni hänen silmissään. Hän tunsi kalpenevansa. Miksi heidän vanhemmiltaan oli tullut postia juuri nyt. Oliko joku heidän läheisistään loukkaantunut tai kuollut. Kaikki oli mahdollista. Hänen isänsä, Harrysetänsä ja Teddy-serkkunsa olivat kaikki auroreita ja hänen James-serkkunsa auroriopiskelija, eli he  olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä olleet ministeriössä juuri kuvan ottamisen hetkellä. Hänen äitinsäkin oli töissä ministeriössä. Hän yritti epätoivoisesti saada selvää tekstistä kuvan alla, muttei pystynyt saamaan selvää kirjaimistayrityksistä huolimatta.
 ”Mitä siinä on?” Albus kysyi säikähtäneen oloisena.
Rose ei vastannut. Hän ei pystynyt tekemään mitään juuri nyt. Scorpius otti lehden rauhallisesti mutta määrätietoisesti hänen otteestaan ja katsoi kuvaa. Hänkin näytti järkyttyneeltä ojentaessaan lehden kärsimättömänä odottavalle Albukselle.

”Massiivinen hyökkäys ministeriössä!” Albus luki ääneen. ”Myöhään sunnuntain vastaisena yönä taikaministeriön tiloihin tehtiin massiivinen hyökkäys, jonka toteuttajiksi epäillään ennen kuolonsyöjiksi itseään kutsuneita hänen joka jääköön nimeämättä kannattajia. ”Emme osaa sanoa mitään vielä varmaksi”, raportoi auroriosaston päälikkö Harry Potter heti hyökkäyksen jälkeen. ”Mutta isku tuntui olleen hyvin suunniteltu, joten on aihetta epäillä, että hyökkäystä on harkittu ja sillä on tähdätty johonkin.” Muutama kiinni otettu hyökkäykseen osallistunut henkilö on todistettavasti taistellut viimeisessä suuressa sodassa hänen joka jääköön nimeämättä joukoissa. Potter myönsi myös avoimesti, että hyökkäysyönä velhovankila Azkabanista tapahtui joukkopako, jossa yli kaksikymmentä pahamaineisinta hänen joka jääköön nimeämättä kannattajaa pääsi vapaalle jalalle. ”Yksi iskun motiiveista on saattanut olla aurorien pitäminen kiireisinä paon onnistumista ajatellen”, Potter pohtii. Hänen mukaansa aihetta hysteriaan ei kuitenkaan ole, vaan hän tähdentää ainoastaan tervettä varovaisuutta. ”Kaikki aurori- ja taikalainvartijaosaston työntekijät ovat täysipäiväisesti töissä saadakseen karanneet vangit ja hyökkäykseen osallistuneet velhot ja noidat kiinni. Suosittelen kuitenkin vältämään yksin liikkumista etenkin pimeän tulon jälkeen.” Saamiemme tietojen mukaan hyökkäys vaati useita muutamia ihmishenkiä ja useampi taikaministeriön työntekijä loukkaantui…”

Albus lopetti lukemisen ja sinkosi lehden käsistään. Hän repäisi nopeasti pergamenttirullan auki ja alkoi lukea sitä kasvot valkoisina. Scorpius oli kiertänyt toisen kätensä Rosen hartijoiden ympärille, eikä Rosella ollut voimia vastustella. Oikeastaan hän oli kiitollinen tuesta.
”Haluatko, että luen tämän sinulle?” poika kysyi hetken kuluttua osoittaen pöydällä lojuvaa reunoistaan hiukan vettynyttä pergamenttikääröä.
”Lue”, Rose kuiskasi hiljaa.
Hän ei uskonut pystyvänsä siihen itse. Kauhukuvat hänen isästään ja äidistään makaamassa aulan kirousten voimasta halkeilleella lattialla pyörivät hänen päässään. Hän saattoi nähdä sielunsa silmin jommankumman serkuistaan käymässä epätoivoista taistelua huppupäisiä kasvottomia vihollisia vastaan. Poika hänen vierellään sai käärön auki ja luki sen nopeasti läpi.
”Ei hätää”, hän sanoi päästyään kirjeen loppuun tiukentaen samalla otettaan tytöstä. ”Isäsi sai osuman jostakin kirouksesta ja on nyt Pyhässä Mungossa, mutta hän selviyty siitä täysin muutaman päivän kuluessa.”
Rose tunsi helpotuksen aallon vyöryvän lävitseen. Kukaan ei ollut kuollut. Hän käänsi katseensa Albukseen.
”Entä sinä? Onko kehenkään sattunut?” ”James viettää seuraavat kolme viikkoa Mungossa. Hän sai parista kirouksesta ja jäi sortuvaan pylvään alle, mutta mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut."
Rose tunsi jännityksen sulavan kehostaan ja helpotuksen kyyneleiden pyrkivän silmäkulmiin. Hän räpytteli kyyneleet kiivaasti pois silmistään ja yritti koota itsensä.

”En ymmärrä miksi tämä tapahtui juuri nyt. Tai siis olisin kuvitellut kuolonsyöjien riehuneen jo silloin yli kaksikymmentä vuotta sitten heti sodan päätyttyä”, Rose sanoi heti kun oli varma, ettei hänen äänensä värisisi.
”Niillä on ollut aikaa kerätä voimiaan. Silloinhan suurin osa pidätettiin tai kuoli taisteluissa. Nyt kuitenkin niillä on ollut yllin kyllin aikaa kerääntyä takaisin yhteen ja niinhän tuossa uutisessakin sanottiin, että motivi saattoi olla se joukkopako. Ehkä ne yrittää kerätä lisää kannattajia, ja mikäs sen parempi kuin saada kaikki entiset kovat tyypit takaisin riveihin”, Albus sanoi synkästi.

Heidän lähtiessään suuresta salista kohti tyrmissä sijaitsevaa taikaliemien luokkaa, heille kävi varsin selväksi, että muutkin olivat lukeneet saman lehden ja huolestuneet siitä yhtälailla. Minne Rose katseensa käänsikin, hän näki hermostuneita ja pelokkaan näköisiä oppilasryhmiä tutkimassa kyseistä uutista. Äänetkin tuntuivat vaienneen, kun kaikkien huomio oli suunnattu hiljaisella äänellä käytyihin keskusteluinin. Kukaan ei aiheuttanut häiriötä niin kuin yleensä. Jopa riesu oli hävinnyt jonnekkin luultavasti piinaamaan ylempien kerrosten oppilaita.

”No potter, Weasley ja Malfoy. Joko luitte tuoreimmat uutiset”, pahantahtoisen pilkallinen ääni kantautui heidän takaansa.
Eric Nottin johtama luihuisnelikko pysähtyi heidän eteensä tukkien heiltä tien.
”Potter, oliko vaihteeksi kiva nähdä isän naama uutisissa. Kauanko siitä nyt taas olikaan kun hänen haastattelunsa oli viimeksi jossain? Mahtaa tuntua hassulta jollei pariin viikkoon näe perheenjäseniä sanomalehdessä.”
”Pää kiinni Not”, Albus sanoi ja yritti työntyä pojan ohi.
”Joo, mutta eikö ollutkin hyvä, että isukki oli yhä hengissä? Alkoiko jo pelottaa, koska tulee seuraava hyökkäys?”
”Nyt se pää kiinni ja painukaa helvettiin”, Rose tiuskahti.
Hänen kärsivällisyytensä oli kovaa vauhtia hupenemassa, eikä hän tosiaankaan aikonut antaa noiden idioottien ärsyttää heitä ilman kunnollista vastarintaa.
”Ja Weasley. Ovatkos sinun vanhempasi enää elävien kirjoissa. Ministeriössä kai molemmat. Vaikka toisaalta te Weasleyt lisäännytte niin tehokkaasti, että ehkä olisi vain hyvä, jos…”
Rose oli kiskaissut sauvansa esiin samoin kuin Scorpius ja Albus hänen kummallakin puolellaan.
”Nyt joko väistät kavereinesi ja suljet ylisuuren suusi, tai…”
”Tai mitä?" Greenfeald keskeytti Scorpiuksen. ”Esittelet yhä piileviä ja toistaiseksi täysin tuntemattomia kaksintaistelutaitojasi vai?”
Albus tarttui Scorpiuksen käteen pojan kohottaessa sauvaansa uhkaavasti.
”Hei Potter. Kuinka alas oikein ajattelit vajota? Eikö riitä, että oma äitisi on verenpetturi ja isäsi äiti kuraverinen? Onko sinun lisäksi vielä pakko pyöriä tuollaisten säälittävien sukunsa ja verensä pettäneiden saastaisten…”
Albus oli irrottanut otteensa Scorpiuksen käsivarresta. He kaikki kolme syöksyivät eteenpäin kiroukset huulillaan valmiina lähettämään joka ikinen tuosta porukasta sairaalasiipeen, kunnes pam. Kilpiloitsu, joka heidän väliinsä oli langetettu, oli niin vahva, että jokainen heistä singahti taaksepäin päätyen yhdeksi kasaksi kylmälle kivilattialle.
”Saanko pyytää selitystä”, professori Whiten hyytävän kylmä ääni rikkoi käytävälle laskeutuneen hiljaisuuden.
Rose kompuroi pystyyn Scorpiuksen ja Albuksen tehdessä samoin hänen vierellään.
 ”Nuo hullut hyökkäsivät meidän kimppuumme opettaja”, Laureenin tekopyhä ääni sanoi kilpiloitsun toiselta puolen.
”Niin varmaan. Eihän tilanteeseen toki liittynytkään kuin perusteellinen meidän ja meidän perheiden haukkuminen”, Scorpius tiuskaisi kiivaasti.
”Malfoy hiljaa”, White sanoi vaarallisen pehmeästi. ”Jälki-istuntoa Potterille, Weasleylle ja Malfoylle minun valvonnassani joka ilta tällä viikolla. Ai niin ja viisikymmentä pistettä rohkelikolta.”

”Tämä on uskomatonta Scorpius mutisi matalalla äänellä survoessaan pillerikuoriaisia murskaksi Albuksen viritellessä tulta noidankattilan alle. ”Mitä me muka tehtiin. Me ei edes ehditty tehdä mitään, eikä koko välikohtausta olisi ikinä edes syntynyt ilman niitä ääliöitä.”
Albus oli hiljaa mielessään samaa mieltä, muttei jaksanut ajatella asiaa juuri nyt. Aamulla oli tapahtunut aivan liikaa tärkeämpiäkin asioita. Hän ei saanut mitenkään karistetuksi mielestään kuolonsyöjien hyökkäystä, ja kuva osittain tuhoutuneesta taikaministeriön aulasta oli tuntunut syöpyneen lähtemättömästi hänen verkkokalvoilleen. He työskentelivät hetken hiljaisuuden vallitessa. Rosen ja hänen parinsa Elizabet Hillin noidankattilasta kohosi keveitä punertavanturkooseja höyryhahtuvia, jotka olivat tismalleen samanlaisia kuin Taikajuomien valmistus edistyneille –kirjan ohjeissa sanottiin.
”Lisää se murska”, Albus sanoi ystävälleen mitatessaan belladonnauutetta mittalasiin.
Äkillinen sihahdus sai hänet kuitenkin vilkaisemaan kattilaan. Päinvastoin kui Rosen ja hänen työparinsa kattilasta, heidän liemestään ei tosiaan noussut ohjeen mainitsemaa kevyttä usvamaista höyryä. Sen sijaan tuotos kattilan sisällä porisi ja sihisi hetki hetkeltä uhkaavammin.
”Mitä hittoa sinä laitoit siihen?” Albus kysyi kauhuissaan liemen poreillessa yhä kiivaammin ja alkaessa sylkeä omituisen hajuista vihertävää savua.
”Sen murskan. Pillerikuoriaismurskan”, Scorpius vastasi huolettomasti virnistellen ja tarkkaillessaan mielenkiinnolla aikaansaannoksiaan.
”Kuinka paljon sinä sitä tarkalleen ottaen laitoit?”
”No ehkä kolme ruokalusikallista”, hän vastasi hetken epäröinnin jälkeen.
”Kolme lusikallista”, Albus voihkaisi epätoivoisesti. ”Älykääpiö! Sitä piti olla puoli teelusikallista, ja jollet ole sattunut tietämään, murskatut pillerikuoriaiset aiheuttavat monien aineiden kanssa räjähdyksiä.”
Nyt heidän yhä vaarallisemminsihisevä ja rajusti kupliva liemensä oli saanut koko luokan jakamattoman huomion. Useimmat kiirehtivät huolestuneen näköisinä kauemmas muistaessaan ilmeisesti aiemmat liemet, jotka Scorpius oli saanut räjähtelemään milloin mistäkin syystä.
”Mitä siellä tapahtuu?” professori White kysyi raivokkaan näköisenä. ”Jos sinä olet taas tyrinyt jotain sen liemen kanssa Malfoy, niin minä vannon että…”
Hänen sanansa hukkuivat pamahdukseen, jonka liemi päästi räjähtäessään juuri niin kuin Albus oli pelännytkinSen tekevän. Hänen noidankattilansa halkesi paukahtaen liemiroiskeiden lentäessä ympäri luokkaa. Professori Whiten kasvot punehtuivat kiukusta hänen katsoessaan luokassa vallitsevaa kaaosta. Lentävän kattilan kappaleet olivat saaneet pari muutakin lientä leviämään pitkin lattiaa. Suurin osa oppilaista kyhjötti edelleen seinustoilla ilmeisesti peläten mahdollisia lisäräjähdyksiä.
”Anteeksi professori”, Scorpius sanoi menettäen samalla itsehillintänsä ja purskahtaen nauruun.
”Onko tässä sinusta jotakin hauskaa?” White tiedusteli nyrkkiin puristetut kädet raivosta tärissen.
”E-e-ei”, Scorpius sopersi yrittäen hillitä uutta naurunpuuskaa.”
”Haluatko sinä mahdollisesti läpäistä S.U.P.E.R-tutkintosi liemien osalta?”
”Totta kai professori.”
”Siinä tapauksessa tässä vaiheessa opintojasi jonkinlaisten hälytyskellojen olisi aika alkaa soida päässäsi. Sinä et ikinä tule pääsemään läpi tästä kurssista, ellet aiheuta mitään muuta kuin tuhoa tässä luokassa.”
”Anteeksi, mutta en ymmärrä professori”, Scorpius sanoi liioitellun kohteliaasti edelleen naurua pidätellen.
”Mitä sinä et ymmärrä?" White kivahti kiukkuisesti.
”No kun sinähän sanoit viime keväänä, että yleensä ylimääräisiä ääniä kuulevat päänsä sisällä ainoastaan yliannostuksen aistintehostuslientä nauttineet. Tai siis kun sinä väitit, että hälytyskellojen pitäisi soida niin että minä…”
”Ulos!” White karjaisi. ”Häviä minun silmistäni!
Scorpius sieppasi laukkunsa lattialta ja livahti ovelle.
”Ajattelin vain tarkistaa, etten ole ymmärtänyt väärin.”
”Häivy!” White mylvi syöksyen juuri Scorpiuksen perässä sulkeutuvaa ovea kohti.

”Hieno homma Scorp”, Albus sanoi pysähtyessään ystävänsä viereen ennustusluokan alapuolella. ”Tämä on varmasti uusi ennätyksesi. Lensit luokasta ensimmäisillä tunneilla.”
”Ei voi mitään. Se White tekee minut vielä joku päivä hulluksi. Oletteko muuten huomanneet, ettei hän ota minulta pisteitä. Hän ei näköjään kestä sitä, että hänen rakas tupansa menettäisi yhtä ainoaa pistettä.”
”Joo mutta jollet muista, sinulla on jo koko tälle viikolle joka ilta jälki-istuntoja aivan niin kuin meilläkin”, Rose totesi happamasti.
”Mutta täytyy ajatella positiivisesti. Tällä kertaa en saanut mitään. White oli niin raivoissaan, että unohti määrätä koko rangaistuksen.”
”Anteeksi, mutta professori White pyysi antamaan tämän sinulle”, piipitti samassa ääni Albuksen takaa.
Kääntyessään ympäri hän näki pienen ujon oloisen ehkä kolmasluokkalaisen puuskupuhin, joka ojensi parhaillaan taialla  sinetöityä pergamenttirullaa kohti Scorpiusta.
”Öh kiitos”, Scorpius sanoi poistuvan puuskupuhin selälle ja alkoi repiä rullaa auki.
”Minä en usko tätä”, hän voihkaisi luettuaan lapun.”
”Mikä se on?” Rose kysyi yrittäen siepata lappua pojalta siinä onnistumatta.
”Jälki-istunto Hagridin kanssa kielletyssä metsässä huomena sen Whiten pitämän jälki-istunnon jälkeen.”
”No eihän tuo nyt ole kovin paha. Teillä on varmasti hauskaa Hagridin kanssa”, Albus yritti sanoa lohduttavasti, mutta saattoi kyllä kuulostaa yksinomaa huvittuneelta Scorpiuksen murhaavasta katseesta päätellen.
”Joo eihän Hagridissa mitään vikaa olekaan, vaan siinä, että pääsen nukkumaan ehkä joskus neljän aikaan aamuyöllä jos sittenkään läksyjen tekemisestä puhumattakaan.”
”Voi voi. Yritä kestää. Enemmän minua nyt kuitenkin kiinnostaa se aamuinen uutinen. Miksi ihmeessä se hyökkäys järjestettiin? Miksi kuolonsyöjät olivat taas kokoontuneet yhteen?” Albus kysyi oikeastaan vastausta odottamatta. ”Niin. Minäkin olen miettinyt sitä”,  Scorpius sanoi vakavoituen äkisti. Hetkeksi mielten taka-alalle häipynyt uutinen nousi jälleen esiin muuttaen tunnelman levottoman ahdistuneeksi.
”Nyt ymmärrän, miltä ihmisistä täytyi tuntua silloin, kun Voldemort oli voimissaan ja tällaisia hyökkäyksiä tapahtui jatkuvasti”, Rose sanoi synkästi.
Heidän keskustelunsa keskeytyi äkkiä kattoluukun auetessa heidän yläpuolellaan ja päästäessä hopeiset tikkaat laskeutumaan heidän eteensä.

”Ottakaa kukin yksi näistä pienistä kristallipalloista, ja tulkitkaa sen avulla parinne tulevaa lukuvuotta olkaa hyvät”, professori Punurmion tasaisen unettava ääni ohjeisti.
Rose yritti pitää itsensä valppaana, mutta kamarissa leijuvat raskaat ja unettavat höyryt tekivät sen miltei mahdottomaksi. Lisäksi äsken jälleen esille noussut kysymys hyökkäyksen syistä ja seurauksista kummitteli itsepintaisesti hänen mielessään. Hän kaivoi äitinsä vanhan Usvattoman tulevaisuuden laukustaan, ja leväytti sen eteensä auki satunnaisesta kohdasta vaivautumatta edes vilkaisemaan sitä. Hän otti tylsistyneesti huokaisten vastaan Scorpiuksen hakeman kristallipallon ja vilkaisi sen utuiseen sisukseen.
”Ollaan kolmen ryhmässä. Ei se välitä, vaikkei jakauduttaisikaan pareiksi. Meinaan vaan, että kukaan tuskin haluaa tuon pariksi”, Albus sanoi osoittaen suurikokoista heitä pahasti mulkoilevaa luihuistyttöä.
Rose nyökkäsi ja haukotteli makeasti. Tällaiset luokkahuoneet olisi pitänyt kieltää lailla. Kuinka kukaan saattoi olettaa oppilaiden pystyvän keskittymään tällaisissa höyryissä yhtään mihinkään.
”No kuka ennustaa ensin ja kenelle? Pakko tehdä jotain, ettei tuo lepakko käy kohta meidän kimppuun”, Scorpius sanoi lopulta vastahakoisesti muiden alkaessa lehteillä kirjojaan ja esittää tulkintojaan joka puolella heidän ympärillään.
”No niin Rose. Ennustappa nyt millaisia koettelemuksia minun on odotettava viimeisenä tylypahkan vuotenani”, Albus sanoi matkien yllättävän osuvasti professori Punurmion utuisen seesteistä ääntä.
Rose vilkaisi pallon sisään toistamiseen ja totesi kyllästyneesti:
”Tulevaisuutesi on usvan peitossa.”
Scorpius tyrskähti.
”Minusta tuntuu, että sinun sisäinen silmäsi tässä pikemminkin on peittynyt sumuun. Miten sinä edes pääsit V.I.P:stä läpi?”
”Miten itse? Etkös se ollut juuri sinä, joka ennustit kokeen valvojalle, että hänen vaimonsa tulee pettämään häntä kolmen eri miehen kanssa?”
”Älä valita. Se kokeen valvoja kehui minua siitä, etten peittele häneltä synkkää tulevaisuutta.”
”Mitenkäs täällä edistytään?” professori Punurmio kysyi aavistus terävyyttä äänessään Rosen takaa.
Rose kohotti kiireesti palloa yrittäen epätoivoisesti nähdä sen sisällä jotakin muutakin kuin Hitaasti pyörteilevää sumua.
”Öh näen jonkinlaisen hahmon. Se muistuttaa hiukan hmm leijonaa”, Rose valehteli toivoenvain, että Punurmio jättäisi heidät rauhaan. ”Luulen, että se tarkoittaa… Se varmaan tarkoittaa, että voitatte huispauksen tänä vuonna Al. Onneksi olkoon!”
Punurmio näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä, eikä kukaan heistä yllättynytkään, kun hän tunnin lopussa käski heidän kirjoittaa viisi jalkaa kristallipalloista ennustamisesta.

Sitruunamehujauhe:
Pidän sun kirjotustyylistäsi tosi paljon. Pakko sanoa myös, että en aijjemmin ole Scorpiuksesta pitänyt, mutta luettuani sun ficin voisin ehkä jopa antaa poikaparalle mahollisuuden! :)

Sun kirjoitustyyli on mun mielestä myös luovaa ja sitä on mun mielestä helppoa lukea. :)

Haluan ehdottomasti lukea lisää! ;)

ps. Keksi Albukselle jotain jännää, se vaikuttaa niin kiltille... Laita Albusparka jossakin vaiheessa lujille. :D

Sielulintu:
Sitruunamehujauhe kiiäos kommenista. Niitä todellakin kaivataan! Ja oli kyllä piristävä kommentti, joka insbiroi jatkamaan tän kirjoittamista. :) Ja kiva kun tykkäät tästä ja hyvä, että oot valmis antamaan mahdollisuuden Scorpiukselle, koska se tulee kyllä olemaan keskeisimpiä hahmoja Rosen ja Albuksen kanssa. :)

Dramionelove:
Tykkäsin tästä  :) Scorpius/Rose on yks mun lempiparituksista  ;D


--- Lainaus ---He kääntyivät vielä yhdestä kulmasta, kunnes pysähtyivät lihavaa naista esittävän muotokuvan eteen. Scorpius vilkaisi Rosea, ja he tajusivat saman asian yhtä aikaa. ”Oho. Seurasin teitä vahingossa. Taidan tästä lähteä.” Rosen lämpimänruskeissa silmissä erottui myötätuntoinen pilkahdus. ”Kumpa sinun ei tarvitsisi. ”Niimpä”, Scorpius sanoi tavoitellen ääneensä huoletonta sävyä. ”No ehkä minä lähden. Pitäähän jonkun olla ärsyttämässä niitä kusipäitä. Sano hyvät yöt Alillekkin.” Hän heilautti tytölle kättään ja lähti marmoriin hakattuja kierreportaita alaspäin muutaman rohkelikon katsoessa hänen kulkuaan. ”Hän vietti niin paljon aikaa, olkoonkin että luvattomasti, rohkelikon oleskeluhuoneessa, että tunsi tämän tuvan ihmiset huomattavasti paremmin kuin omansa. Hänen äsken niin iloinen mielialansa laski sitä mukaa, kun hän laskeutui kohti tyrmiä, joissa luihuisen oleskeluhuone ja makuusalit sijaitsivat. Soihtujen valokeilat tuntuivat himmenevän täällä alhaalla. Varjotkin venyivät pidempinä kuin yläkerroksissa, ja käytäviä pitkin puhaltava ilmavirta sai soihtujen liekit väräjämään. Aivan kuin tämä paikkakin olisi aistinut hänen alati laskevan mielialansa. Huokaisten hän pysähtyi tuvan sisäänkäynnin eteen ja lausui tunnussanan: ”Tupruherne.” Ovi avautui, eikä hänen auttanut muu kuin astua sisään järvenalaiseen kolkkoon huoneeseen, jonne silautuva valo oli tuvan tunnuksille uskollisesti kammottavan vihertävää.
--- Lainaus päättyy ---

Tää on mun mielestä kiva kohta  :) Hyvin kuvailtu tuo, että Scorp ei haluais olla luihusessa! :D
Noi vuorosanat on vähän epäselviä. Mun mielestä ne olis hyvä laittaa eri riville silleen:

"Hei, hauska tutustua!", joku sanoi.
"Kuin myös!", joku toinen vastasi.

Kuitenkin, hyvä fic, tykkäsin :)
Jään seuraileen! :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu