Harry Potter -ficit > Godrickin notko
Ei muistella pahalla, S, raapalesarja 17/17 (4.1.17)
Saappaaton:
Nimi: Ei muistella pahalla
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: priinia (osat 1-6)
Ikäraja: S
Genre: Vaikka piirteitä on adoptoitu sekä romancesta että huumorista, väittäisin tämän silti olevan draamaa, koska tämä ei ole selkeästi mitään muutakaan.
Paritus: Varsinaisia parituksia ei ole, ja sitä vähääkään en halua spoilata.
Vastuuvapaus: Hahmot, jolla leikin, ovat Rowlingin omaisuutta. En saa tästä mitään taloudellista hyötyä.
A/N: Osallistuu Vuosi raapalehtien V -haasteeseen ja vaikka väitin ylempänä, ettei varsinaista paritusta ole, sitä saattaa silti olla tarpeeksi Perspektiiviä parittamiseen -haasteeseen. ;)
Ei muistella pahalla
#1
Ruska oli värjännyt Kielletyn metsän lehtipuut keltaisella ja punaisella. Viileä tuuli pyrki ulkona olevien oppilaiden viittojen ja paitojen alle, tuoden tullessaan syksyisen metsän tuoksua. Punaiset ja kultaiset raidat kilpailivat tähtitornin huipulla istuvan pojan kaulaliinassa. Ruskan värien kirjo muistutti häntä pehmeän näköisistä, punaisista kutreista, jotka varmasti tuoksuivat paremmilta kuin sateinen metsä. Ehkä liljankukilta.
Poika huokaisi hiljaa, turhautuneisuuttaan. Hän oli kiireestä kantapäähän rakastunut, eikä tyttö ollut hänestä välittävinäänkään. Ehkä vielä jonain kauniina päivänä kirkkaan vihreät silmät katsoisivat häntä piikikkään sijaan lempeästi ja hän saisi maistaa houkuttelevia huulia.
”Sarvihaara hyvä, sinähän kuolaat. Sinähän kuolaat. Evans?”
Alentumatta vastaamaan James pyyhkäisi suupieltään. Hän todella kuolasi.
#2
Tuulenpuuska paiskasi pitkäksi kasvaneet mustat hiukset pojan silmille ja ärtymystään niellen hän haroi kuontaloaan takaisin takaraivolle. Remus oli antanut hänelle kaikissa sateenkaaren väreissä komeilevan hiuslenkin ja kaikessa hiljaisuudessa Sirius kaiveli sitä taskuistaan pitäen toisella kädellään hiuksensa pois häiritsemästä. Sillä välin tuuli teki parhaansa kutitellakseen miehenalun nenää irtosuortuvilla.
Kun Sirius viimein sai villiintyneen pehkonsa kuriin, hänen mieleensä palasi meripihkan värisissä silmissä pilkahtanut ilkikurinen hymy Remuksen antaessa hänelle suloisen - ja ennen kaikkea tyttömäisen - hiuslenkin.
”Olen vähän pohdiskellut”, Sirius selitti hiljaisena istuvalle ystävälleen, ”että sinun todella täytyy irrottaa mielesi siitä punahiuksisesta paholaisesta.”
James vain tuijotteli Tällipajua vaitonaisena.
”Kumpi ikinä suutelee opettajaa ensin, voittaa.”
#3
James oli käpertynyt itseensä. Oli kulunut kaksi viikkoa Siriuksen maailmoja mullistavasta ehdotuksesta, eikä James ollut sen jälkeen sanonut juuri muuta kuin huomenta ja hyvää yötä. Tämä raastoi nuoren Mustan hermoja, mikä vaikutti suoraan Remuksen mielialaan. Niinpä viisitoista päivää, kuusitoista tuntia ja neljä minuuttia myöhemmin kelmipojista rauhallisin läimäytti Jamesia aamiaisella takaraivoon Päivän Profeetan tuoreimman painoksen kanssa.
”Vastaa jo, James. Kyllä tai ei. Se on veto, jonka sinä häviät joka tapauksessa.”
”Enkä häviä”, James vastasi hivenen närkästyneesti takaraivoaan hieroen. ”Minulla on suunnitelma.”
”Suunnitelma?”
”Suunnitelmaako olet nämä kaksi viikkoa jahkannut?!” Sirius puuttui puheeseen, eikä Remus ollut varma oliko tämä ärsyyntynyt varaslähdöstä vai innoissaan.
Saappaaton:
#4
Sirius oli saanut uuden huvin, joka päihitti kaikki aiemmat heittämällä. Hän seurasi mielenkiinnolla Jamesin suunnitelman etenemistä – etenkin saatuaan viimein selville, kuka professori-polo tulisi olemaan hänen ystävänsä valitsema kohde. Poika oli saanut pahan katseen ja loppupäivän mykkäkoulun naurettuaan itsensä alas Suuren Salin penkiltä kesken aamiaisen.
Samaisena iltana, Jamesin hävittyä niskojaan nakellen makuusalien puolelle, Remus istahti ystävänsä viereen oleskeluhuoneen pehmeälle sohvalle.
”Et ole evääsi letkauttanut, vaikka heitit haasteen, Anturajalka.”
”Minun viihteeni on muualla, Kuutamo hyvä. Ja vain viihteen vuoksi minä tätä teen.”
”Joten mikä on viihteesi, jos ei haasteen voittaminen?”
”Saada eloa Sarvihaaraan, tietenkin”, Sirius hymisi tyytyväisenä. Hän ei osallistuisi. Ollenkaan. Luultavasti.
#5
Minerva McGarmiwa oli hämmentynyt. Tokihan James Potter kuului niihin oppilaisiin, jolta saattoi odottaa jos jonkinlaista metkua, mutta tällä kertaa Minerva ei osannut päätellä, mihin tämä oli menossa. Poika oli nimittäin ruvennut herttaiseksi. Jos jokin oli Potterilta tai tämän parhaalta ystävältä, Sirius Mustalta, huolestuttavaa, se oli ehdottomasti herttainen käytös. Jotain suurta ja huolestuttavaa oli tapahtumassa.
Yhä useammin Minerva huomasi kesken muodonmuutoksen tunnin, kuin James katseli häntä, hymyili suloisesti ja keskittyi sitten opiskeluun. Poika oli jopa kommentoinut hänen kaapujensa istuvuutta ja jäänyt tunnin jälkeen norkoilemaan vain kysyäkseen:
”Mutta Minerva, mitä sinulle kuuluu?”
Melkein kuin James vikittelisi häntä. Mutta sehän oli täysin järjetöntä.
#6
Jamesin omituinen käytös oli huomattu, virallisesti. Paitsi tietenkin McGarmiwa, joka koetti kaikessa epätietoisuudessaan varautua pahimpaan, myös muu koulu alkoi heräillä uuteen todellisuuteen.
Ensimmäisten joukossa tähän havahtui Severus. On vaikea olla huomaamatta, kun pahimpien vihollisten määrä puolittuu yhtäkkiä. Se sai Kalkaroksenkin epäluuloiseksi. Eihän tästä voinut seurata mitään hyvää.
Pian Severuksen jälkeen myös Lily havahtui hännystelijänsä puuttumiseen. Tyttöhän oli asiasta vain ja ainoastaan helpottunut, kuka sellaista itseään täynnä olevaa ääliötä nyt kaipaisi roikkumaan kaapunsa liepeessä. James oli luultavasti jonkun toisen tytön ongelma nyt, jonkun vähemmän kauniin. Jonkun, josta ei tarvitsisi huolestua. Ei sillä, että hän välittäisi vähääkään, kenen perässä Jamesin kuolavana kulki.
FractaAnima:
Tämä. On. MAHTAVA! Voi viuhpiipore kuinka iloinen olen, vain koska törmäsin tähän. Teksti on sekä sujuvaa, että nerokasta. Sirius on omalla tavallaan älykäs jekkuilija ja James vedätettävissä vain koska haaste on haaste. Aaaah, mahtavaaaaaaa, en malta odottaa millainen soppa tästä vielä kehittyykään. Ja plussaa tietenkin siitä, että myös Severus on saanut roolin tässä tarinassa. :D
Tämän pidempään kommenttiin en kykene, koska vihaan puhelimella kirjoittamista, mutta en halunnut hukata tätä.
-Frac
Saappaaton:
Fracta, tui tui. <3 Uskaltauduin viimeinkin julkaisemaan nämä ilman betan hyväksyntää, kun en enää malttanut jäädä odottelemaan!
Kiitos ihanasta kommentista ja toivottavasti nämä jatkopätkätkin kelpaavat (nyt ja tulevaisuudessa). :-*
*
#7
Kuinka kauniisti hiuksesi hulmuaisikaan,
jos saisivat satakielen lailla
taivaan sinikantta vapaana vaeltaa.
Vaan ei laula satakieli,
jos sen siivet katkaistaan
tahi se häkkiin sullotaan.
Oi vapauta kauneutesi,
se ei sinulle maksa mitään
ja sen kätkeminen särkee sydämeni.
Hento puna poskilla
korostamassa syvää vihreää silmissäsi,
joiden pilke valaisee pienen maailmani.
Jamesin muodonmuutoksen essee oli jäänyt lyhyeksi, joten hän oli nerokkaana poikana päättänyt lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tilaisuuden tullen kirjoittanut McGarmiwalle esseen kevennykseksi runon. Päätellen tavasta, jolla nainen katsoi häntä; pistävästi, huulet puristettuna vain kapeaksi viivaksi, hänen pieni tempauksensa ei ollut lämmittänyt.
”Kirjoitat sen uudelleen, Potter. Ilman runoja.”
”Kyllä, professori…”
#8
Remus kompastui varsin mielenkiintoiseen pergamenttiin. Tai eihän siinä alkuun ollut mitään mielenkiintoista. Sehän oli vain Jamesin myöhässä oleva muodonmuutoksen essee. Sitten se iski Remukseen. Jamesin muodonmuutosessee oli myöhässä! Poika oli vain aikeissa tarkistaa, oliko essee varmasti tarpeeksi pitkä, mutta kun hän rullasi pergamentin loppuun asti auki, Kuutamo unohtui sanattomana tuijottamaan ystävänsä esseetä.
Runo. James oli alkanut runoilla!
Tunnollisena Kelminä Remus kaivoi omat kirjoitustarvikkeensa esiin ja kopioi runon itselleen ennen kuin palautti pergamentin paikkaansa. Sirius saisi tästä vuosituhannen naurut, mutta miksei iloa voisi jakaa vähän pidemmällekin? Olihan runo surullisen huono. Mitä Jamesin päässä tapahtui, oliko tämä kirjoittanut McGarniwalle runon? Haasteen vuoksi?
#9
Kun James saapui oleskeluhuoneeseen käytyään palauttamassa McGarmiwalle uudelleenkirjoittamansa esseen, hän löysi tirskuvan ihmislauman tuvan ilmoitustaulun edestä. Tuuppiessaan tietään ilmoitustaululle, hän kuuli naurunpyrskähdyksiä, joka sai pojan käyttämään kyynärpäitään hieman tarvittavaa enemmän. Päästessään ilmoitustaululle asti James siristi silmiään nähdessään uuden, siistillä käsialalla kirjoitetun lapun. Se näytti Kuutamon käsialalta… Luettuaan ensimmäisen rivin nuori Potter karahti kirkkaan punaiseksi.
”Kaunista Potter!”
”Hyvin sielukasta!”
”Haluatko kaapuni alle?”
Naurun remakan yltyessä James nyppäsi runon ilmoitustaululta ja käveli ripein askelin takan luo, heittäen paperin tuleen. Sohvalla istuvat Kelmit hymyilivät aivan liian viattomasti.
”Kuutamo?”
”Sarvihaara.”
”Sinä..?”
”En tiedä mistään mitään.”
”Anturajalka?”
”Sarvihaara”, Sirius vastasi leveästi virnistäen.
”Sinä olet ääliö.”
FractaAnima:
Awww, James -parka! :D On se kumma, ettei McGarmiwa runolle lämmennyt, ihme tiukkis. :D :D
Remus on niin suloinen, samaan aikaan, kun hän on huolissaan ystävänstä myöhässä olevasta koulutehtävästä, hän on kuitenkin kelmi. Oikea kelmien kelmi. ;D Jännä kyllä nähdä mihin tämä James/McGarmiwa lopulta johtaa, tuleeko siitä oikea paritus ihan tunteiden kera VAI päättyykö kaikki onnistuneeseen haasteeseen? Iik!
--- Lainaus ---”Kaunista Potter!”
”Hyvin sielukasta!”
”Haluatko kaapuni alle?”
--- Lainaus päättyy ---
Viimeisimmän raapaleen dialogi-kohdat on varsinaisia helmiä! Aivan mahtavaa, miten voi sataan sanaan lykätä niin paljon! Ja mitä sanavalintoja, esimerkkinä nyt tuossa lainauksessani tuo sielukasta. Ah, namnam. Lisää tänne ja heti, ei välitetä myöhästelevistä betoista, eihän? ;)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta