Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Horjuvan valtakunnan palasia S/R, S

(1/3) > >>

Sanderra:
Title: Horjuvan valtakunnan palasia
Author: Sanderra
Rating: S, luulisin
Pairing: Sirius/Remus
Genre: angstahtavaa fluffia (mitä)
A/N: Ensimmäinen parituksellinen teksti, joka päätyy julkaistuksi, eli suht kevyt aloitus  ::) AU koska molemmat ovat hengissä sodan jälkeen. Spurttiraapaleen kymppikierrokseen tällä lyhykäisellä sarjalla.




***
1. Ainoa, 100 sanaa


Jokaisena lämpenevänä aamuna Sirius herää ennen maailmaa, avaa ikkunan ja katselee pihan kuihtuneen puutarhan yli taivaalle. Joskus sataa vettä ja pisarat särkyvät väsyneeseen parransänkeen, ja joka ainoa aamu hän tekee samoin.

Katselee. On vain, hetken.

Myöhemmin Sirius kulkee alakertaan ja käskee kirkuvan äitinsä olla hiljaa, tämä kumma kyllä tottelee. Alhaalla keittiössä istuu Remus. Remus, joka keittää vahvaa kahvia jokaisena aamuna ja tarjoaa Siriukselle vaikka on oppinut, että tämä kieltäytyy aina. Ja jokaisena aamuna kun Sirius hauduttaa teetä liian pitkään unohtuessaan taas katsomaan ulos, Remus kysyy miten hän voi.

Sirius melkein hymyilee, kuivaa kasvonsa paidan hihaan ja istuutuu penkille Remuksen viereen.

Siunsäe:
Tää jätti kyllä haluamaan lisää. Ois myös kiva tietää, mitä on tapahtunut menneisyydessä...
Kieli kaunista, viipyilevää, tuntui paljon raapaletta pidemmältä, koska olet jotenkin saanut niin kovin paljon sisältöä lyhyeen pätkään.
Pidin ajatuksesta, että Sirius herää ennen maailmaa, mutta Remus herääkin vielä aiemmin. :)

Sanderra:
Siunsäe, iso kiitos  :) Oon ihan hämmentynyt kun oikeasti joku on lukenut tämän ja halunnut vielä kommentoidakin  :D





***

2. Vihreä, 100 sanaa


Sirius juo teetään, johon ei muistanut lisätä sokeria ja katsoo vierestä kun Remus lukee kahta sanomalehteä yhtä aikaa, mukin pohjasta jää tumma tahra sivun kulmaan.

Vaaleanvihreiden verhojen takana ei sada enää, kun Remus taittelee lehdet pinoon ja nousee ylös. Hän naputtaa mukin reunaa kynnellään, puhuttelee teepannua kertoessaan, että haluaisi käydä hautausmaalla.
Remus pyytää Siriusta mukaan sen näköisenä, että saattaa tarkoittaa sanomaansa. Hän silittää Siriuksen niskaa aamun lämmittämillä sormillaan, ja Sirius on aika varma, ettei ystävyys tee kosketuksesta sellaista.

Remus pyytää uudelleen, katsoo niillä silmillään jotka joskus näyttivät planeetoilta, tutkimattomilta, ja istuutuu taas.

Silloin Sirius kääntyy, kiittää kutsusta ja katoaa olohuoneeseen.

Sanderra:
A/N: Tämä oli vähän hankala mutta menköön nyt sitten.



***

3. Metsä, 150 sanaa


Remus ei enää usein korota ääntään, ainakaan Siriuksen takia; väsyttävät vuodet ovat vieneet huudolta terän eikä Sirius koskaan kuuntele muutenkaan.  Nykyään valittaminen vain valittamisen takia tuntuu yhdentekevältä, toivoisi olevansa kiitollinen tästäkin vähästä mitä on jäänyt, itsestä, toisesta.
Paitsi niinä muutamina myöhäisinä öinä, kun Sirius hiipii sukat jalassa Remuksen sängyn luo ja etsii piilotettuja planeettasilmiä. Hetken kuluttua Sirius aina puhaltaa hänen korvaansa tai suljettuihin silmäluomiin, hengitysilma haisee alkoholilta, ja Remus herää säpsähtäen.

Silti tänään, kun Sirius istuu nojatuolissa polvet koukussa nivelet valittaen, on tuntikausia syömättä eikä sano sanaakaan, tänään Remus huutaa. Siksi, että Sirius leikkii olevansa ei kukaan, tunteeton, siksi että hän esittää kivimuuria. Vahingoittumatonta.

Ikkunasta näkyy synkkä metsä, ja Sirius tuijottaa sinne itsepäisesti, yrittää peitota puiden varjot omalla pimeydellään ja haluaa uskoa olevansa täydellisen vahva.

Remus ei huuda kauaa, hän vetää henkeä kasvot värittöminä ja ilmoittaa lähtevänsä haudoille.

On pitkään hiljaista, sitten tuoli narahtaa, ja Sirius hakee molempien takit eteisestä.

Sanderra:
4. Kauan, 150 sanaa


Ulkona on lämmintä ja virkistävä ilmavirta, Remus pitää villapaitansa kiinni napitettuna. Sirius murjottaa yhä, vaikka nappisiveellisyys nykii suupieltä ylöspäin. Hänen paitansa helmat heiluvat vapaina tuulessa eikä se varmaan ole hautausmaalle soveliasta, mutta Sirius ei jaksa välittää.

Matka ilmiintymisen jälkeen vie kauan, tai ehkä he vain kävelevät hitaasti. Sirius jättää käsivarrella roikkuneen päällystakin porttia vartioivan patsaan harteille, Remus hymyilee patsaalle kulkiessaan eteenpäin ja päästää sitten omituisen henkäyksen, hymy katoaa.
Kulmalla hautakiven juurelta kasvaa kukkia, jotka ovat ensin keltaisia, sitten punaisia, liloja. Sirius tuijottaa kukkia, tuntee huonoa omaatuntoa siitä ettei osaa surra niin kuin pitäisi, ja antaa Remuksen muistaa rauhassa.
Mullan alla makaa Tonks, värikäs kuollut kuori, kasvien seassa hyppii säälittävän pieni lintu, jonka Sirius haluaa hätistää lentoon. Remus pyytää jättämään sen siihen, turvaksi. Hän katsoo lintua, siniharmaita siipiä, ja näyttää siltä kuin kantaisi kaikkien surua.

Ehkä kantaakin.

Sirius tarttuu Remuksen käteen ja järjestää luisevat sormet lomittain, koska se tuntuu silloin oikealta.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu