Title: Minä olen koko maailma
Author: Iloinen Sipuli
Rating: S
Genre: Tajunnanvirta, eksistentiaalinen pohdinta, one-shot
A/N: Tämä teksti syntyi inspiraation innoittamana haasteeseen
Kesäetydejä, inspiraationlähteenä mainio runo, joka löytyy aivan tekstin lopusta. Tämä on puhdasta tajunnanvirtaa, ja kirjoitettu alun perin käsin ruutupaperille, erään vuoren huipulla, missä maiseman ja tuon runon innoittamana yllyin syvälliseen eksistentiaaliseen pohdintaan ja siitä lähti tajunnanvirtana syntymään tekstiä. Tyylilajiltaan tämä ei ole oikein mitään, mitä nyt pätkä tälläistä fiilistellyä ja olemassaolon rakenteen kyseenalaistamista. Solipsistisia näkemyksiä ja pohdintaa.
Tänään olen kaunis, sillä olen täällä aina.
Elän varmasti ikuisesti, sillä ikuisuus on nyt, sillä ikuisuus on olemassa, sillä ikuisuus on juuri tässä silmien räpäytyksessä. En ole keskellä maailmaa, vaan maailma keskellä minua. Jokainen pala sitä löytyy silmistäni ja niiden takaa.
Minä olen koko maailma. Minä olen auringon loiste ja pilvien varjo. Olen kivi ja kallio, olen koivu vihreine lehtineen. Olen maan sammalpeite ja jokainen muurahainen. Olen tie, olen risteys. Olen jalkapallokenttä. Olen linja-auto matkalla kohti määränpäätänsä. Olen pelto ja kuivunut järvenpohja. Olen moottoritie ja sen jokainen auto. Olen asema, olen IC-junan kaikki vaunut, ja veturi. Olen mäntyjen kävyt ja kuusien havut. Olen kaikkien autojen vauhti ja ääni. Olen joki joka virtaa, puro joka tulvii. Olen tunneli. Olen jyrkänne.
Ja olen olemassa vain hetken. Silmänräpäys, ja on poissa auringon loiste ja pilvien varjo. Poissa jokainen kivi, kasvi ja hyönteinen, poissa tiet, risteykset ja autot. Poissa jokainen pelto, järvi ja juna, poissa kaikkien autojen vauhti ja ääni.
En muista koskaan syntyneeni. Olen ollut olemassa aina, aika alkoi myötäni, ja kulkee rinnallani, seuraa minua minne menenkin. Minä olen aika ja aika on minä. Ja koska en milloinkaan muista syntyneeni, en voi myöskään milloinkaan havaita kuolevani. Siispä minun on pakko olla ikuinen. Olen aika, olen ikuisuus.
Eikä mikään saa kuolla, ei mikään saa kadota. Vaikka kun suljen silmäni, se on jo poissa, vaikka kun suljen silmäni, kaikki katoaa jo, sulautuu pimeyteen, muuttuu mustaksi, poistuu ja lähtee. Tulee takaisin vasta kun raotan taas silmiäni, kun kuvat taas piirtyvät verkkokalvoilleni, sinne missä niiden ainoa koti on. Neliösentin verkkokalvoon mahtuu kokonainen maailmankaikkeus.
Tässä seison ja katson sieluni piirtämää kuvaa ja maisemaa, hengitän täysin siemauksin ilmakehää, haltioidun totuudesta, joka mahtuu väleistä pienimpään.
Sillä sitä mahdollista totuutta, sitä en kuitenkaan koskaan näe, sillä siitä olen itse vain palanen, sirpale, murunen, turhaakin turhempi hiekanjyvä ajan rattaissa. Jos jossain olisi oikea maailmankaikkeus, sitä en milloinkaan näkisi, en pystyisi kohtaamaan. Ainoa, minkä havaitsen täällä, on kuva omilla verkkokalvoillani, viestit, jotka kulkevat omissa aivoissani. Siinä ja vain siinä on koko maailmani, aikojen alusta aivan loppuun saakka.
Minä olen yksin koko maailma. Minä yksin olen auringon loiste ja pilvien varjo.
*
*
*
*
*
Remember:
your body is made
of the same elements
that lionesses are built from.
Three quarters of you
is the same kind of water
that beats rocks to rubble,
wears stone away.
Your DNE translates into the
same twenty one amino acids
that wolf genes code for.
When you look in the mirror
and feel weak, remember:
the air you breathe in
fuels forest fires capable of
destroying everything they touch.
On the days that you
feel ugly, remember:
diamonds are only carbon.
You are so much more.
If you ever feel
insignificant, remember:
homo sapiens will become
extinct, eventually.
You will be no less important
than anyone else
when there is nobody left to
remember humanity.
