Kirjoittaja Aihe: Integroituja luurankoja | syömishäiriöraapaleita | K-11  (Luettu 4267 kertaa)

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Nimi: Integroituja luurankoja
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: K-11
Genre: angst
Varoitukset: syömishäiriön kuvailua
Yhteenveto: Kuinka vähän elävä ihminen voi painaa.

A/N: Aihe, jonka herättämiä tunteita en ehkä koskaan käsitellyt kunnolla. Olen halunnut kirjoittaa tästä pitkään, mutta nyt vasta sain ajatuksia purettua. Tämä ei yritäkään olla kaunista runoutta, lähinnä sekavaa tajunnanvirtaa.


Integroituja luurankoja

Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä. Musiikki on aaveiden laulua, joka kaikuu tyhjistä silmistäsi.

Muistatko sen luurangon biologian luokassa? Katselin sitä usein miettien, kuinka monta luuta ihmisellä onkaan. Ei sitä tavallisesti huomaa, kun kehomme suojaavat hauraita luita.

Katson sinua ja mietin samaa. Voisit seistä biologian luokan nurkassa, eikä kukaan huomaisi eroa. Jos et olisi jo täyttänyt virkaasi kanteleena, veisin sinut opetusluurangoksi. Kertoisit lapsille totuuksia elämän kiertokulusta. Mutta he saattaisivat pelästyä lasittunutta katsettasi, teräviä lonkkaluitasi ja anatomian vastaisia reisiäsi, jotka ammottavat kuopalla. Siksi saat olla kannel.

Mutta Väinämöisen hauki oli jo kuollut. Entä sinä?

*

Äidin itku kaikuu alakerrassa ja sinä vain nukut. Me itkemme ja sinä vain nukut.

Kyyneleet eivät soita hautajaisvirttä, ne huutavat kauhua. Pohjatonta pelkoa, joka on kaivanut tiensä minunkin kehoni läpi, eivätkä keuhkoni enää osaa hengittää. Päätä huimaa ja silmissä pimenee, mutta en voi nukkua kyynelten kastelemalla tyynyllä.

Lamaannus valtaa kehon ja vain puristava turtuus jää jäljelle. Minua huimaa, mutta enää ei tunnu niin pahalta, sillä tunteetkin tarvitsevat happea. Ehkä minun kuitenkin pitäisi hengittää.

Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Ilma kulkee sisään ja ulos. Ruoka kulkee sisään ja ulos. Niin yksinkertaista se on.

Ulos, ulos, ulos. Minä teen siitä vaikeaa.

*

Minä vihaan sitä Jamie Oliver -paistinpannua, joka tulee taas vastaan tiskikoneessa. Vihaan sen miehen suuta, joka suoltaa saatanallisia ohjeita kevyen kasvisruoan valmistukseen.

Gordon Ramseya, Jyrki Sukulaa ja kaimaasi, johon mummi sinua aikoinaan vertasi. Silloin kun leivoimme yhdessä monta pellillistä korvapuusteja. Suuria ja meheviä, kilokaupalla voita ja sokeria. Mummin kielloista huolimatta ahmimme raakaa taikinaa voilla kuorrutettuna, kunnes vatsaan koski.

Ne naurun täytteiset päivät vaihtuivat onttoihin ruoka-ohjelmiin, jotka tappavat hauraita tyttöjä yksi kerrallaan. Tukevat aikuiset miehet lihanuijineen murskaavat kaiken kauniin maailmassa. Kaiken kauniin sinussa.

Minä en kestä katsoa ja sinä et saa enää silmiäsi irti. Tänään vihaan sinuakin.

Koska söit viimeksi korvapuustin?

*

Talo on täynnä huutoa ja itkua, mutta kotona vallitsee aavemainen tunnelma. Sillä vain minä huudan. Miksi te ette huuda? Miksi ette ole raivoissanne? Miksi ette tee mitään?

”Ei sinun tarvitse tehdä mitään. Me huolehdimme tästä.”

Mutta ette te huolehdi. Te odotatte, annatte kolmannen tilaisuuden, sillä ei yksi kilo lisää ole kuolemaksi. Eikä ehkä toinenkaan ja kyllä tämä tästä, anna jo olla. Anna olla. Anna vain kuoleman tulla.

Mutta minä huudan niin kauan kunnes joku kuulee. Niin kauan, että kurkkua polttaa ja ääni on käheä, mutta huudan, vaikkei minusta lähtisi ääntäkään.

Sillä te tapatte tyttärenne hiljaisuudella ja minä en ole tappaja.

*

Integroimalla voidaan laskea pyörähdyskappaleen tilavuus. Harjoittelin laskua useita kertoja sitä kuitenkaan oppimatta. En ole koskaan tarvinnut pyörähdyskappaleen tilavuuden laskukaavaa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Mutta olisin tarvinnut kaavan sille, kuinka vähän elävä ihminen voi painaa.

56 kiloa (viisi kiloa vähemmän kuin minä) ennen kuin lähdit merten taa. 50, kun tulit takaisin. 45, kun koulu alkoi. 40, kun lääkäri kielsi sinua osallistumasta tanssitunneille. 34, kun luovuin toivosta.

Painoit 34 kiloa, kun olit kahdeksan. Kahdeksan tai kahdeksantoista – ikähän on vain numero.

Minusta ei koskaan tullut ydinfyysikkoa ja kadun sitä nyt. Todennäköisyyslaskennan mukaan sinun kuuluisi olla kuollut ja vain ydinfysiikka voisi selittää, kuinka olet vieläkin siinä.

*

”Se on tuo paksu tyttö.”

Sinä kuulit sen kiusaajiesi suusta, aivan liian monen ihmisen suusta. Ja liian usein kuulit sen minun suustani. Niin minä kuvailin sinua ystävilleni, koska häpesin sinua. Sinä olit pieni, aurinkoinen, rakastettava lapsi, mutta minua hävetti, että sisareni ei ollut langan laiha.

En pysty koskaan antamaan itselleni anteeksi.

Nyt kaikki on toisin ja olen tukenasi. Huudan sinulle, pilkkaan syömisiäsi, haukun älykkyyttäsi. Teen elämästäsi helvettiä, koska en muuta osaa. Sinä ansaitset paljon parempaa, vain pyyteetöntä rakkautta.

En ollut tukenasi, kun sinä murruit, enkä ole tukenasi koskaan. Sinun paranemisesi on pitkä ja kivinen tie.

Minä teen siitä vaikeaa.

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Cosmes

  • Puuha Pere
  • ***
  • Viestejä: 3
  • kuin pukama finin ahterissa
Tulipa availtua tämä ihan sinun nimesi tähden, vaikkei aihe sinänsä olekaan lähellä minua mutta kannatti se silti. Eikä tämäkään kommentti yritä olla pitkä taikka erittäin sisällöllistä asiaa täynnä oleva litania:>>>

..mutta asiaan
Tosin jo tuo ensimmäinen pätkä sai mut miettimään sitä kaunista runoutta uudelleen koska kyllähän sitä tästäkin löytyi. Tykkäsin myös paljon vertauskuvista sekä pienistä arkisista huomioista kuten korvapuusteista(rakastan niitä!).
Välillä piti pysähtyä oikeasti miettimään sanoja ja sitä mitä olet niillä hakenut, se toki on ihan yksilöllistä joten eipä siitä enempää.

Vaikka teksti onkin sanojesi mukaan tajunnan virtaa niin olet mielestäni osannut koota ne sanoiksi & lauseiksi kauniisti ja ajatuksia herättävään tyyliin. En vain ihan saanut kiinni siitä, että ovatko pätkät itsenäisiä vai koottu yhden henkilön ympärille?

Seuraavaksi on ehkä pakko lainailla hieman.

Lainaus
Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä. Musiikki on aaveiden laulua, joka kaikuu tyhjistä silmistäsi.
Lainaus
Mutta Väinämöisen hauki oli jo kuollut. Entä sinä?
Nämä olivat ehdottomasti mun lemppareita. Kauniita, mutta samaan aikaan kamalia kun alkaa miettimään syvempää sanomaa.

Lainaus
En ollut tukenasi, kun sinä murruit, enkä ole tukenasi koskaan. Sinun paranemisesi on pitkä ja kivinen tie.
Tää sai kelaamaan sitä, että hei se syömishäiriöisen tukeminen ja auttaminen oikealla tavalla voi ja onkin usein tosi vaikeaa eikä läheisilläkään todellakaan ole helppoa. Niin kuin ei paraneminenkaan.

Lainaus
Mummin kielloista huolimatta ahmimme raakaa taikinaa voilla kuorrutettuna, kunnes vatsaan koski.
Jotenkin tää kuulostaa tutulta... ::::D
"Joskus metsä voi lähteä perääsi kun huudat"

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Cosmes, kiitos ihanasta kommentista! Olen taas kamalan myöhässä vastaamassa, mutta olen tosi otettu siitä, että luit tämän tutun nimimerkin takia <3 Raapaleet tosiaan sijoittuvat yhden ihmisen ympärille, mutta vain eri tilanteisiin ja ajankohtiin. Halusin kuvata elämää ikään kuin pieninä välähdyksinä sieltä täältä. Syömishäiriöt vaikuttavat myös moniin ihmisiin sairastuneen ympärillä ja auttaminen ei valitettavasti aina ole kamalan helppoa, vaikka kuinka haluaisi tehdä parhaansa.

Kiitos vielä kerran kommentistasi <3

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 390
Kommenttikampanjasta moi!

Syömishäiriö-tekstit on usein kiinnostavia, koska aihe on niin monimutkainen. Varsinkin tällainen omaisen näkökulma oli tosi kiva, koska siihen ei yleensä yhdistetä niitä karun korukielisiä kliseitä sairauden ihannoinnista, joita fiktiossa syömishäiriö-päähenkilön näkökulmasta usein revitellään (ja joita obviously inhoan :D). Kiva sisaruksen näkökulma!

Lainaus
Äidin itku kaikuu alakerrassa ja sinä vain nukut. Me itkemme ja sinä vain nukut.
Tosi hienot lauseet ja rytmi.

Lainaus
Minä en kestä katsoa ja sinä et saa enää silmiäsi irti. Tänään vihaan sinuakin.
Kuten myös tässä.

Yleisesti tykkäsin viiden ensimmäisen raapaleen tunnelmasta, kerronnasta ja tapahtumista. Minusta ne sopivat hyvin yhteen ja loivat kokonaiskuvaa. Sen sijaan olen hämmentynyt tuosta vikasta raapaleesta. Siinä sanotaan, ettei päähenkilö ole ollut siskonsa apuna sairastumisvaiheessa eikä myöskään nyt, kun paranemisesta ilmeisesti haaveillaan. Minulle taas tuli edellisestä viidestä raapaleesta sellainen kuva, että päähenkilö nimenomaan välittää siskostaan todella paljon ja haluaa ja ennen kaikkea myös yrittää auttaa. Sen sijaan vanhemmat ovat tässä niitä pahempia osapuolia, jotka eivät osaa suhtautua lapsensa sairauteen tarpeeksi vakavasti ja sanovat huolehtivansa asiasta, vaikka (päähenkilön näkökulmasta) he eivät tee mitään. Tulee siis itselle kuva, että toi vika raapale ei viestiltään jotenkin sovi yhteen näiden muiden kanssa - lienen siis ymmärtänyt jotain edellisistä raapaleista väärin. ):

Lainaus
Talo on täynnä huutoa ja itkua, mutta kotona vallitsee aavemainen tunnelma.
Tätä en jotenkin ymmärtänyt. Tulee fiilis, että talo ja koti ovat eri asia, vaikka kerronnan mukaan ne ovat sama asia. Jotenkin en yhdistä sitä, että miten voi huuto ja itku tuovat aavemaisen tunnelman. Aavemaisuus tarkoittaa minulle sellaista creepyä hiljaisuutta ja autiutta, joten en yhdistä sitä äänekkyyteen.

Yksittäisiä juttuja, mistä tykkäsin: korvapuustit (<333) ja luuranko-malliksi vertaaminen (vaikkakin kulunut, mutta nimenomaan tuo luuranko-ihmismalliin kuvaaminen oli kiva).

Oon hoksannut tämän tekstin aiemminkin, mutten uskaltanut tarttua tähän, koska "sekava tajunnanvirta" ei kuulosta yhtään sellaiselta, mitä haluan lukea. Muutenkin välttelen tekstejä, joiden sanotaan syntyneen tajunnanvirrasta... Tässäkin oli ehkä tosiaan merkkejä siitä, että tekstiä oli vain kirjoitettu menemään, mitä olisi voinut ehkä hieman siistiä, mutta yleisilmeeltään ja tunnelmaltaan tämä oli pääosin varsin soljuva ja etenevä kokonaisuus. (: Mielenkiintoinen aihe ja hyvä näkökulma, kiitos!


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Kiitos paljon analyyttisestä kommentista, Arte! En tosiaan odottanut tähän tekstiin noin pohtivaa kommenttia.

Mitä tulee siihen, että viimeinen raapale ei sovi aiempiin, niin itse ajattelen asian niin, että ajatukset ja teot eivät aina kohtaa. Vaikka kuinka tahtoisi toisen parasta, ei silti välttämättä osaa käyttäytyä tavalla, josta olisi toiselle apua. Joskus kauniit ajatukset jäävät vain ajatuksiksi. Ja aina se, että on tukena ajatuksen tasolla ei riitä, kun tarvittaisiin tukea, joka välittyy myös sille tukea tarvitsevalle ihmisille. Koska ei apua tarvitseva voi tietää, että tahdotaan hänen parastaan, jos ei sitä millään tavalla osoiteta.

Lainaus
Jotenkin en yhdistä sitä, että miten voi huuto ja itku tuovat aavemaisen tunnelman. Aavemaisuus tarkoittaa minulle sellaista creepyä hiljaisuutta ja autiutta, joten en yhdistä sitä äänekkyyteen.

Aavemaisuuden ajattelin niin, että koska kertoja on se, joka itkee ja huutaa, tuntuu kaikki ympärillä aavemaiselta. Koska huutoon ei tule mitään vastausta vaan se kaikuu kuuroille korville, jää jäljelle vain se aavemaisuus, jota kertojan oma ääni ei pysty poistamaan.

Tätä tosiaan olisi voinut siistiä, mutta silloin se olisi menettänyt merkityksensä terapeuttisena kirjoitusprosessina :D Halusin jättää tämän vähän rosoiseksi, eikä tämä ole senkaltainen teksti, jonka tahtoisin hioa viimeisen päälle.

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Augh, mua sattuu. Tunnen oikeasti fyysistä kipua tästä tekstistä. Tää todella koskee ja koskettaa. Tässä kaikki on niin kamalaa että muhunkin sattuu. Eli: olet loistava, loistava, loistava kirjoittaja.

Mä samaistuin tähän ensinnäkin valtavasti. Syömishäiriökamppailua en ole vierestä seurannut, mutta tiedän, millaista on kun läheisellä on vaikeaa ja sen huonon omantunnon ja syyllisyyden kun ei osaakaan auttaa vaan sanookin jotain mikä vaan satuttaa. Jotenkin tän tekstin lukeminen oli tosi puhdistava ja terapeuttinen kokemus mullekin, kun tajusin etten ehkä ole näiden tunteiden kanssa yksin. Ja se tajuaminen, että hei, mä en syytä tämän tekstin kertojaa, joten miksi syyttelisin itseäni jatkuvasti. Joten, kiitos aamun terapiasessiosta, haha! :--D

Tekstillisesti tää oli ihan jäätävää mahtavuutta alusta loppuun, enkä ymmärrä miten en aiemmin oo sulta tainnut mitään lukea. Onneksi kelasin just nyt lukea just sun ficcilistausta, koska damn. Ei oo monia asioita joista pitäisin enemmän kuin itselleni uusien superkykyjen löytämisestä! Sori jos ylistän liikaa, mä vaan... Siis. Olen tosi vaikuttunut.

Otsikon takia eksyin tänne, se oli hauskan omaperäinen ja oletin ihan jotain muuta kuin tällaista, mutta en kyllä pettynyt. Syömishäiriöteema on teksteissä tosi käytetty ja miltei kaikki syömishäiriötekstit joita oon lukenut on kirjoitettu just tällei, vähän sekaisen runollisesti. Mut tässä tää näkökulma ensinnäkin toi tuoreutta, ja raastavuuden oot vienyt ihan uusiin sfääreihin. Kauniinkuuloisia kielikuvia oli, kuten kylkiluukantelet, mutta tässä on just hyvin arkisuutta ja rumuutta kontrastina noille. Liian usein oon lukenut sellaista, missä sairaudesta puhutaan kuin se ois joku kaunis tapa kuolla tai muuta, mut tästä (onneks) tuli ihan toisenlainen viesti. Tykkään myös paistinpannuista ja korvapuusteista, just se että tässä on niin paljon arkisia yksityiskohtia tuo sairauden luonnon ehkä parhaiten esiin. Se on sitä jokapäiväistä arkielämän taistelua ja kilpailua kuoleman kanssa.

Lainaus
onttoihin ruoka-ohjelmiin, jotka tappavat hauraita tyttöjä yksi kerrallaan. Tukevat aikuiset miehet lihanuijineen murskaavat kaiken kauniin maailmassa.
Siis tää oli yks mun lemppareita. Tässä on just se kontrasti. Hauraat tytöt ja heti seuraavassa virkkeessä tukevat aikuiset miehet lihanuijineen mikä kuulostaa ällöttävältä. Parhautta!

Oon muuten tosi iloinen että sisällytit ton vikan raapaleen tähän (muutenkin kuin itseni takii haha), koska se teki tästä aikan deepin kuvaelman ihmismielen sulkeutuneisuudesta. Ekaks kertoja ajattelee että vittu kun kukaan ei auta siskoa mitenkään mutta vikana pohtii ettei itse osaa auttaa mitenkään. Pois jäi pohdinta siitä, että ehkä vanhemmatkin välittää muttei osaa auttaa, eikä kertoja tajunnut että ehkä sisko kuitenkin tietää parhaiten mikä auttaa niin että siltä vois kysyä. Oon itse huomannut että tällaisissa tilanteissa jokainen kuvittelee olevansa oikeassa ja syyttää kaikkia muita ehkä peittääkseen oman syyllisyydentunteensa, tai näin ainakin omassa elämässä, mut en tiiä oonko ikinä lukenut mitään missä tää tulis ilmi? Tai sit en oo vaan huomannut muiden tekstien kohdalla ajatella mut anygays, tää ei oo mikään yleinen teema, mutta silti ainakin itselle tosi läheinen, eli hell yeah. Just toi teki tästä todella helposti lähestyttävän ja vaikuttavan ja samaistuttavan, kun kertoja oli just noin inhimillinen.

Musta tuntuu että sanottavaa vois olla enemmänkin, mutten usko että osaan muotoilla sitä järkevästi. Lainaisin lisää lempikohtia mut en viitti lainaa joka toista virkettä, joten sanonpa vaan et sulla on taito rytmittää lauseita ja saada ne kuulostamaan hyvältä. Ylistysvirsiä sulle ja kiitos, kiitos, kiitos! <3
leipää ja perunasoppaa

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Luulin jo vastanneeni tähän ja nyt ehdit vaihtaa nimeäkin, kun olin hidas! Mutta kiitos Orca tuhannesti kommentista!!

Ihanaa, jos koit tämän terapeuttisena! Itse koin sun kommentin jollain tapaa terapeuttisena ja musta on lohduttavaa, ettet syyllistäisi tätä kertojaa. Välillä sitä itsekin unohtaa, ettei ole yksin näiden tunteiden kanssa. Minäkin oon lukenut liikaa tekstejä, jossa sairaudesta tehdään kaunista ja vähän romantisoidaan, vaikka todellisuus on jotain ihan muuta ja siksi haluan kirjoittaa vähän karummin. Syyllisyys kaikissa muodoissaan on sellainen aihe, josta olen lukenut aika vähän ja siksi siitä on kiva kirjoittaa. Muutenkin monista ongelmista kirjoitetaan niitä itse läpikäyvän ihmisen näkökulmasta ja on kiinnostavaa välillä kirjoittaa jonkun sivustakatsojan näkökulmaa.

Kiva, että tykkäsit kirjoitustyylistä ja voi apua mitä ylistyssanoja!!! Kiitos ihan mielettömästi, sun kommentti ilahdutti tosi tosi paljon :3 Oot ihan paras <3<3


And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Huurre

  • Pornokenraali
  • ***
  • Viestejä: 687
  • Ava & banneri by minä
Apua, hieman kauhulla hyökkään tän kimppuun. Tää on siis lähes julkasustaan lähti pyörinyt mun kommentoitavissa, mutta mä vaan en ole saanut aikaseksi, koska tää on tietyllä tapaa aika raaka ja mua on pelottanut lähteä analysoimaan yhtään tarkemmin, vaikka oonkin ihan rakastunut näihin rapsuihin. Iskee siis tosi syvälle mun sisimpään. Samaan aikaan on myös tietyllä tapaa tosi terapeuttista, koska oon seurannut sekä itse vierestä että muut ovat joutuneet seuraamaan mun syömishäiriökamppailua ja mä en ole koskaan osannut niitä käsitellä mitenkään.

Nää oli ihan älyttömän kauniita ja samaan aikaan ehkä hieman ahdistaviakin. Viisi ensimmäistä raapaletta varsinkin sulautuu tosi hyvin yhteen, toi viides on mun ehdoton suosikki. Kuudeskin on hyvä jatko vielä, vaikka mulle ainakin se oli hieman irrallinen.

Lainaus
Teen elämästäsi helvettiä, koska en muuta osaa. Sinä ansaitset paljon parempaa, vain pyyteetöntä rakkautta.
Kuudennesta tää oli varsinainen kultakimpale. Viidennen voisin lainata kokonaan ja sitten tuo Orcan lainaus oli myös aivan upea. Tässä sä olet onnistunut leikkimään sanoilla ihan hemmetin hyvin ja toisaalta taas hyvin monitulkintaisesti ja mä ihailen sitä älyttömästi. + Jokanen raapale on lopetettu aivan upeasti.

Tää oli hyvin kaunista, itkettävää, sellasta, jonka pariin oon muutaman kerran palannut, kun oon halunnut jonkun herätyksen itelleni siitä, miltä läheisistä voi tuntua seurata kamppailua vierestä. Voisin kumartaa sulle kiitokseksi, mutta saat tyytyä vain kommenttiin, joka tulee auttamattomasti liian myöhään. Kiitos ihan älyttömästi!
those who tell the stories rule society

Kiirsu

  • ***
  • Viestejä: 2 164
Huru, tämä on sellainen kommentti, että en yhtään tiedä, mitä sanoisin. On ihan käsittämättömän mahtavaa, että joku samaistuu teksteihini tai löytää niistä jotain itsestään. Ihan uskomatonta ajatella, että tällä tekstillä on ollut suhun tollainen vaikutus, varsinkin, kun tämä on itselleni tosi tärkeä ja henkilökohtainen teksti. Tämän kirjoittaminen oli tosi terapeuttista ja olen onnellinen, jos tämän lukeminen on ollut sitä myös. Oon ihan sanaton, oon miettinyt tätä kommenttia monta kertaa. Kiitos tuhannesti, olet ihana <3

And some people, dance.
"Ja pysyä loitolla heteromiehistä, lesboista ja biseksuaaleista."
-Severus Kalkaros

Picciduta

  • slytherin
  • ***
  • Viestejä: 106
  • se on omasta asenteest kii mite asiat elämäs ottaa
Tonttuiluhaasteesta iltaa!

Sain yhdeksi tehtäväkseni tuosta haasteesta kommentoida jotakin sun tekstiäsi, joten täällä sitä ollaan, onneksi. Pakko heti alkuun sanoa, että kävin itse asiassa aika montakin sun tekstiä läpi listauksesta, ja tää valikoitui sitten kommentoitavaksi pitkän harkinnan jälkeen. Ne kaikki muutkin oli niin kauniita ja taitavasti kirjoitettuja, joten valinta oli vaikea.

Lainaus
Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä. Musiikki on aaveiden laulua, joka kaikuu tyhjistä silmistäsi.

Tää alkuun jo sai mun mielenkiinnon heräämään, jotenkin tosi soljuvasti oot saanu tähän punottua sellasen tietyn tunnelman. Vaikka teksti kertoo rankasta ja synkästä aiheesta, niin sä oot osannut kirjoittaa siitä todella kauniisti. Monesti jotkut tälläset tekstit alkaa ahistamaan mua, kun ne tuppaa olemaan turhan synkkiä mun makuun, mutta tää oli just sopiva. Ei alkanut ahistamaan! Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa, ja sun listausta katsellessa huomasin, että oot oikeesti taitava kirjottamaan tämän tyyppisiä tajunnanvirtaa tekstejä ja sun runot on myös nättejä. Varmasti, jos tälläsiä tulee lisään, niin tuun lukemaan ja kommentoimaan, on aina ilo lukee hyvin kirjotettuja tarinoita.

Mulle itselleni on myös joskus vaikee keskittyy ja ymmärtää lukemaani, varsinkin tälläset tajunnanvirtaa jutskat on välillä vaikee hahmottaa. Tässä sitä tunnetta ei kuitenkaa tullut, joten pisteet siitäkin. Pysyin koko ajan hyvin mukana!
Pahaa sanottavaa tästä ei ollut, oikein ihana ja kauniisti kirjoitettu teksti, kiitos! <3

mut ei se haittaa, kaikki on hienosti nyt.
oon mä varmaan, oon joo varmaan
ennenkin selviytynyt.

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 687
  • d a d d y
Vs: Integroituja luurankoja | syömishäiriöraapaleita | K-11
« Vastaus #10 : 28.02.2021 14:38:31 »
Tämä oli... vau. Tämä oli upea. Jäin vähän sanattomaksi. Tuntuu siltä, että samaan aikaan haluaisin suoltaa ulos kaikki kehut mitkä ikinä vaan keksin, mutta samalla tuntuu vaikealta sanoa yhtään mitään. Aihe on raskas ja tuntuu hankalalta kommentoida näin henkilökohtaista tekstiä, kun mun ymmärrykseni aiheesta on hyvinkin kliinistä eikä kokemuksen kautta saavutettua, joten tunnepuolta on vaikea ymmärtää täysin vaikka yrittääkin. Tunnelma tässä oli kuitenkin tosi vahva, tämä huokui todella paljon tunnetta aina katkeruudesta ja vihaisuudesta rakkauteen ja suruun. Viimeinen pätkä jätti onton fiiliksen, kun se tuntui niin epätoivoiselta, kun aikaisemmin kuvattiin että vanhempien tapa auttaa oli vääränlainen ja nyt kertojankin tapa auttaa oli vääränlainen, kokonaisuus kertoi hyvin siitä kuinka auttamisen vaikeus on monesti juuri sitä, kun on neuvoton toisen sairauden edessä ja vaikka yrittääkin auttaa, niin saattaa hyvää tarkoittaessaan tehdä sen "väärin". Pidin siitä, että tässä oli erilainen näkökulma syömishäiriöön kuin mitä oletin ennen tekstin lukemista, yleensä tämän aiheen ympärillä pyörivät tekstit ovat enemmänkin sairastuneen näkökulmasta ja siksi oli virkistävää ja avartavaa lukea läheisen näkökulmasta ja siitä, miten se sairaus vaikuttaa niihin jotka ovat sairastuneen ympärillä.

Tekstin tunnelma oli tosi voimakas ja jotenkin raaka ja pidin siitä, miten tämä oli kirjoitettu. Mä en nähnyt rosoisuutta tai muutakaan tökkimistä, enemmän tämä oli mun mielestä ikään kuin elämän näköinen ja tuntuinen juuri sellaisella hyvällä tavalla, mitä tajunnavirtatekstit parhaimmillaan ovat. Pidin myös siitä, että tekstin rakenne oli tuollainen että oli lyhyitä parin lauseen kappaleita kerrallaan, se oli jotenkin kivaa kontrastia että tämä oli tekstin puolesta helppolukuinen ja sujuva, mutta aiheen puolesta vaikeaa luettavaa. Se toi tähän kivan tunnelman, jossa yhdistyi tavallaan se aiheen tuoma hankaluus ja tuska, mutta sitten vastaavasti tekstin keveys ja helppous. Pidin kirjoitustavassa myös siitä, että tämä oli raapaleiden yhdistelmä. Tykkään tällaisista raapalekokoelmista, jotka koostuvat erillisistä raapaleista jotka sitten muodostavat kuitenkin yhteneväisen kokonaisuuden. Musta se oli mukavaa, että joka pätkä oli ns. erillinen ja omansa, mutta kuitenkin rakensi samaa tarinaa. Jokaisessa pätkässä oli myös omia hienoja yksityiskohtiaan, jotka tekivät tästä mun mielestä niin vaikuttavan kokonaisuuden. Jokaisen raapaleen kohdalla mä ajattelin että olipas hieno, tämä oli varmaan se ns. huippukohta, mutta sitten seuraavakin oli yhtä hieno! Tässä ei ollut semmoista että yksi nousisi selkeästi yli muiden, vaan jokainen oli omalla tavallaan hieno ja se tekikin tästä niin upean kokonaisuuden.

Ensimmäinen raapale oli upea. Luurangoksi vertaus on hyvinkin kulunut ja kliseinen, mutta olit tässä toteuttanut sen uudella ja erilaisella tavalla, joka herätti sen kliseen eroon ja loi siitä omanlaisensa ja siksi se toimi tässä erittäin hyvin. Se on musta mahtavaa, kun kirjoittaja osaa ottaa jonkun ns. vanhan ja kulutetun aiheen ja muokata sen uudeksi ja virkistäväksi ja hienoksi. Pidin myös siitä että soittimena oli juuri kantele, en tiedä miksi mutta jotenkin se oli musta hieno, ehkä koska kantele ei ole ensimmäinen soitin joka tulisi mieleen ja siinä on jotain runollista kauneutta. Lemppariasiani ekassa pätkässä kuitenkin oli tuo huisin hieno kuvailu, erityisesti "Soitan kanteletta kylkiluillasi. Kapeat kielet ovat peittyneet nahkaverhoon ja soinnut iskeytyvät ilmoille epävireisenä." oli u-p-e-a ja teksti alkoi siis heti tosi tuskaisen kauniilla tavalla. Pidin myös tästä kohdasta: "Jos et olisi jo täyttänyt virkaasi kanteleena, veisin sinut opetusluurangoksi. Kertoisit lapsille totuuksia elämän kiertokulusta. Mutta he saattaisivat pelästyä lasittunutta katsettasi, teräviä lonkkaluitasi ja anatomian vastaisia reisiäsi, jotka ammottavat kuopalla. Siksi saat olla kannel." Siinä oli jotenkin semmoinen karun realistisuuden kaiku, joka ihan kylmäsi.

Lainaus
Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Ilma kulkee sisään ja ulos. Ruoka kulkee sisään ja ulos. Niin yksinkertaista se on.

Ulos, ulos, ulos. Minä teen siitä vaikeaa.
Toisessa pätkässä tämä oli lempikohtani, virkkeen "Kyyneleet eivät soita hautajaisvirttä, ne huutavat kauhua" lisäksi (kuinka kaunis ja pysäyttävä kuvaus tuo onkaan). Pidin siitä kuinka tässä rinnastettiin nuo kaksi elinehtoa, hengittäminen ja syöminen, ja sekä kuvattiin ne yksinkertaisesti yksinkertaisilla lauseilla että sitten sanottiin ääneen niiden olevan yksinkertaisia asioita. Se loi toimivan kokonaisuuden. Ulos, ulos, ulos oli myös jotenkin pysäyttävä kohta, ja siihen vielä tuo viimeinen lause päälle... Jätti ihan sanattomaksi. Pidin myös siitä että tähän "minä teen siitä vaikeaa" palattiin myös myöhemmin uudestaan, toisto toimi siinä tehokeinona hyvin koska tuo on jotenkin niin karu ja voimakas lause.

Paistinpannut ja korvapuustit olivat hienoja yksityiskohtia ja kolmas oli jotenkin tunnelmaltaan tämän rikkova raapale, koska siinä oli myös onnen pilkahdusta. Se toisaalta teki tästä kokonaisuutena vielä surullisemman, kun oli niin selvää, että se onnellisuus oli menneisyydessä ja toi kontrastia siihen, kuinka nykytilanne oli niin onneton. Pidin myös siitä että siinä löydettiin merkitys näille hyvin arkisille asioille, sille ettei nekään ole itsestäänselviä ja sille kuinka ne arkiset ja positiiviset asiat näyttäytyvät sairauden linssin läpi katsottuna negatiivisessa valossa.

Neljännessä raapaleessa mulle jäi eniten mieleen se, kuinka vaikeaa tuollaisessa tilanteessa on lähimmäisen toimia "oikein". Kaikilla on oma mielipiteensä siitä, miten asia kuuluisi hoitaa ja tulee noita yhteentörmäyksiä ja mielipide-eroja. Toi hyvin mieleen erään tilanteen nuoruudestani, kun syömishäiriöisen ystävän vanhemmilla oli erilainen tapa auttaa eikä me kaverit nähty sitä riittävän hyvänä ja itse taas yritettiin kyllä auttaa, mutta oikeastaan jälkikäteen katsottuna ihan väärällä tavalla. Peilasin tuota aika vahvasti omaan kokemukseeni ja jäi sellainen ajatus mieleen, että tekevätkö vanhemmat oikeasti väärin vai näyttääkö se vaan lapsen näkökulmasta väärltä, koska ei ymmärrä kokonaisuutta samalla tavalla kuin aikuinen. Tavallaan tuli sellainen voimakas tunne siitä, että tässä on kertojan kokemus asiasta, mutta kertojan tulkintakin on vaan tulkinta. Viimeinen lause oli upea, kuinka hiljaisuudella voi tappaa ja kertoja ei ole tappaja, se oli tosi oivaltavasti muotoiltu ja hieno kohta.

Viidennessä raapaleessa pidin kovasti siitä, että siinä oli teemana tuo matematiikka, oli jotenkin niin raikasta miten tässä teemat ja aiheet muuttuivat ja kerronan sävykin välillä muuttui, mutta silti ne olivat osia samasta tarinasta, ikään kuin palapelin palasia. Tässä vaiheessa alkoi kuvakin muodostua jo aika kokonaiseksi, mutta viimeinen sitten täydensi sen. Kiusaaminen ja katumus olivat siinä hyviä teemoja, hyvin universaaleja ja samaistuttavia. Viimeinen lause oli hieno, pidin siitä lauseesta aikaisemminkin ja sen toistaminen tuntui jotenkin tosi vahvalta, se oli hieno lopetus. Tekstin nimi on myös tosi hieno, pidän siitä kuinka siinä on sidottu yhteen noita eri raapaleissa olleita yksityiskohtia.

Kaiken kaikkiaan tämä oli musta kielellisesti upea, pidin oivaltavasta ja kauniista kuvailusta ja siitä, kuinka jokaisessa pätkässä oli joku kantava teema, joka tuli eri tavoilla esiin ja joka jokaisen kohdalla vaihtui. Tässä oli vahva tunnelma ja tämä herätti lukijassakin tunteita. Samalla olisi kauheasti sanottavaa ja kehuttavaa, mutta kuitenkin tämä jätti myös hyvin sanattomaksi. Pidin erilaisesta näkökulmasta, se toi tuttuun aiheeseen raikkautta ja myös herätti ajatuksia. Tavallaan tuntuu vaikealta kommentoida senkin takia, kun tämä selkeästi oli hyvin henkilökohtainen teksti, mutta sen takia tämä varmaan niin hyvä olikin. Oikein iso halaus sinulle <3 Tämä oli kovin kaunis teksti, tykkäsin tästä hurjasti. Kiitos lukukokemuksesta!

bannu by Ingrid