Kirjoittaja Aihe: MCU: Yksin tulta pimeään K-11, Bucky/Steve  (Luettu 3665 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 928
MCU: Yksin tulta pimeään K-11, Bucky/Steve
« : 15.01.2015 21:12:39 »
Otsikko: Yksin tulta pimeään
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: MCU (Captain America, & The Winter Soldier)
Ikäraja: K-11 (ikävöin sinua kaunis K-13)
Genre: Draama, angsti, pohdiskelu?
Hahmot/paritus: Bucky Barnes, Steve Rogers (viittaus stuckyyn)

A/N: Osallistuu 12 virkettä -haasteeseen. Ihana haaste, mitäpä muuta tästä paljon voisi sanoa. Tähän hätään ei tule mieleen mitään ihmeellistä, joten ficci puhukoon puolestaan.
Bucky<3
***


Yksin tulta pimeään


Talvinen New York kimaltaa kuin timantti auringonvalossa, ja lukuisat pienet peilipinnat häikäisevät Buckyn silmiä.
Vapaus ei ole niin makeaa kuin hän on itselleen uskotellut, häntä palelee, eikä hänellä ole paikkaa minne mennä.
Talvi on tullut yllättäen, ja pari viime yötä Bucky on viettänyt rappukäytävissä ja metrossa paikallisten juoppojen joukkoon soluttautuneena.
Hänen taskussaan polttelee kirje, jonka hän on kirjoittanut sellaisena lyhyenä, selkeänä hetkenä, jolloin oli sataprosenttisesti Bucky, eikä se säälimätön palkkamurhaaja, joka halusi Kapteeni Amerikan hengiltä.

Kapteeni Amerikka, jota spekuloitiin varmaan jokaisessa naistenlehdessä; tuntuu välillä vaikealta uskoa, että mies on se sama, hontelo, ruipelo Steve Rogers, jonka Bucky joskus tunsi paremmin kuin kenetkään.
Silmät ovat kuitenkin samat siniset, muuten Buckyn olisi helppoa uskotella itselleen, että hän näkee unta, ettei mikään hänen nykyisessä maailmassaan ole todellista.
Totuus on kuitenkin se, että hän on juuri mainitun Steve Rogersin takia siinä jamassa missä on, koditon, työtön, nälissään ja kylmissään.

Hammasharjat nojaamassa toisiaan vasten kylpyhuoneessa, heiveröinen Steve roikkumassa Buckyn reppuselässä, mulkoilemassa, kun hän vie tanssiin tytön, jolla on punainen, pilkullinen mekko.
Bucky oli aikamoinen keikari silloin, tanssitti aina juhlien jokaista naista.
Lopulta hän kuitenkin päätyi aina kotiin vaalean, uppiniskaisen ystävänsä kanssa, lepytteli loukkaantunutta Steveä aamutunneille saakka: "Enhän minä voi näyttää kaikille, miten paljon minulle merkitset."
Steve oli hänen peilinsä, mitä surkeampaa naamaa toinen näytti, sitä enemmän roistoksi Bucky olonsa tunsi, mikä tarkoitti aina pidempää lepyttelyä, mutta ei sanoilla - niissä Bucky ei ollut koskaan hyvä.
Steve palkitsi hänet huokauksilla, pienillä ynähdyksillä - Steve ei ollut koskaan äänekäs, hän välitti liikaa siitä, mitä naapurit ajattelisivat.


Aurinko katoaa horisontin taakse ja katuvalot alkavat syttyä. Bucky näkee kuolonkalpean heijastuksensa kioskin ikkunasta ja ravistaa päätään, palaa auvoisista muistoistaan tähän päivään.
Taivaanranta värjäytyy purppuraan ja Bucky kietoo varastettua takkia tiukemmin ympärilleen.
Kuulas ilta tarkoittaa kylmää yötä, Bucky ennättää ajatella ennen kuin ensimmäinen lumihiutale putoaa.  Hiutaleita alkaa laskeutua lisää, hitaasti kuin sellaisessa matkamuistossa, pallossa, jota ravistelemalla hiutaleet saa nostettua taas lentoon.
Mikään ei ole enää samanlaista, ja Bucky haluaisi lyödä sitä, joka on ravistellut hänen maailmansa ylösalaisin, vuodet, hänen mielensä, kaiken.
Jokainen päivä tuntuu kuin yrittäisi riuhtoa epätoivoisesti itseään irti jostakin näkymättömästä, mutta tietämättä mitä tapahtuu, jos oikeasti pääsee irti.
Fantasia vapaudesta oli niin erilainen kuin todellisuus, että Bucky nauraa itselleen hiljaa, särkyneellä äänellä oman päänsä sisässä.
Hän pitää kaikkea silmällä, tuntuu että koko maailmaa, mutta ei siltikään näe sitä yhtä ainoaa ihmistä, jota oikeasti etsii.
New Yorkin pimeä piilottaa Steven häneltä joka ilta, tai ehkä se on hänen mielensä pimeys, joka sen tekee.
Hän tuntee olonsa kielioppivirheeksi tutussa tarinassa, vääräksi soinnuksi laulussa, tämä ei ole enää hänen maailmansa.
Ilman Steveä hänellä ei ole ankkuria, ja koko hänen olemassaolonsa on yhtä häilyvä kuin lentosuukko, joka ei koskaan saavuta tavoittelemaansa henkilöä.
Kaikkialla tulee vastaan vain kylmiä ilmeitä, marmoria.



***
Kommentteja, kiltit ihanat?
« Viimeksi muokattu: 17.03.2024 17:21:12 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
En edelleenkään ole katsonut elokuvia paitsi pätkiä Youtubesta, mutta joku tuossa Buckyssa minua kiehtoo kuitenkin. Se tuntuu jotenkin niin reppanalta. Ja vähän sellainen reppana se tässäkin ficissä on, eksynyt pikku poloinen. Tahtoisin silittää sitä kuin orpoa kissanpentua.

Lainaus
Mikään ei ole enää samanlaista, ja Bucky haluaisi lyödä sitä, joka on ravistellut hänen maailmansa ylösalaisin, vuodet, hänen mielensä, kaiken.
Jokainen päivä tuntuu kuin yrittäisi riuhtoa epätoivoisesti itseään irti jostakin näkymättömästä, mutta tietämättä mitä tapahtuu, jos oikeasti pääsee irti.
Epätoivo muuttuneesta maailmasta tulee tässä hyvin esille. Ja jotenkin luonteenomaista sekin, että Bucky ajattelee tässäkin nyrkeillään. ;)

Lainaus
...koko hänen olemassaolonsa on yhtä häilyvä kuin lentosuukko, joka ei koskaan saavuta tavoittelemaansa henkilöä.
Tämä oli minun lempilauseeni ficissä. Ihanasti sanottu. <3

Pidin eniten runollisen tunnelmoivasta viimeisestä kappaleesta. Lopetus oli minusta ehkä vähän töksähtävä tuon kaiken tunnelmoinnin jälkeen, mutta toisaalta jo haasteenkin puolesta ficci ei kai saanut mennä ylipitkäksi? Ja johonkin kai se on aina raja vedettävä. Yhtä kaikki, haikean kaihoisa, murheellinen ja hellyttäväkin tämä ficci oli. Sitä vain jäin miettimään, että mikä se mainittu kirje oli. Voi olla, että se liittyy elokuviin, ja olen siksi pihalla, mutta odotin jollain tapaa, että siihen olisi palattu vielä tarkemmin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Voldemort

  • Vieras
Mä taas en oikein pidä viimeisestä kappaleesta, koska en vaan näe Buckya runoilemassa korulauseita lentosuukoista. ;D Itseasiassa se kyllä voisi, koska se iski niitä tyttöjä ja kai ne ohjelmoi siihen paljon sivistystä, mutta en vaan näe mielessäni Buckya minään runopoikana tai tunnelmoijana siinä mielessä kuin tuossa viimeisessä kappaleessa. Se olisi enemmän Steven alaa paitsi että ehkä ei. ;D Mun mielikuva on rajoittunut.  Tuossa viimeisessä kappaleessa kyllä tykkään pimeydestä, joka peittää siltä Steven. Muutenkin tykkään tekstin epätoivoisesta tunnelmasta, vaikka olisi ollut kivaa, jos se olisi vaikka löytänyt Steven ja Steve olisi pitänyt siitä huolta niin kuin Bucky piti Stevestä ennen huolta. 

Mythofan1

  • ***
  • Viestejä: 217
Tää oli todella söpö pieni tarina ;D. Buckyn pohdiskelu itsestään ja Stevestä on jotenkin osuvaa kun olen nyt katsellut/lukenut aika paljon BuckyXSteve tarinoita/kuvia. Tykkään sun tyylistä

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 928
Kiitokset kommenteista!

Fiorella: Bucky on maailmankaikkeuden siliteltävin kissanpentu (jolla on kyllä myös ihan hemmetinmoiset kynnet piilossa).
Kirje taisi olla vain yksi pakollinen sana muiden joukossa. 25 (tai 26) lausetta on kuitenkin ihan liian vähän, ja siksi onkin melkoinen haaste yrittää pusertaa kaikki sanottava siihen :-X
Ota ihmeessä asiaksesi katsoa Winter Soldier, oma Steve/Bucky-shippaukseni lähti siitä nimenomaisesta leffasta lentoon.

Voldemort: Se onkin just yks suurimpia ongelmia haasteita 12+haasteessa, että koko stoori pitää mahduttaa siihen 26 virkkeeseen, ja sitten pitää vielä käyttää sellaisia sanoja kuin "lentosuukko" ??? Hah, kommenttisi pisti miettimään Buckyn ja Steven luonteita, ja nyt haluan itse lukea runopoika-Buckystä jotain ;D

Mynthonfan1: Kiitos kommentista. Tämä on jo vanha, mutta kommentit on kivoja näin yli kolmen vuoden viiveelläkin ;D Bucky/Steve on kultaa.
« Viimeksi muokattu: 01.09.2018 23:08:28 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.