Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Makuasioita | Severus/Remus, ficlet, S

(1/2) > >>

Verinen Paronitar:
Makuasioita
paritus: Severus/Remus, tulkinnanvaraisia viboja muistakin
ikäraja: S
genre: perusdraama
sanamäärä: 700

yhteenveto: Monijuomaliemi paljastaa jotain kohteensa syvimmästä olemuksesta.

A/N: Minusta canonillinen “pahojen ihmisten hiuksista tehty monijuomaliemi maistuu vaan pahalta” -meininki oli melkoisen tympeä veto, personoidun liemen olemuksen pohdiskelu kun tarjoaa niin pahuksen herkullista maastoa kaikenlaisille spekulaatioille. Otsikointi oli taas kerran tolkuttoman karmeaa puuhaa.

Mutta ah ja voi, pitkästä aikaa ficletiä sataseen! Ehkä se murheenkryyni valmistuukin joskus, jos saan kirjoitettua siihen muutakin kuin pelkkiä jatkiksia ::) Täyttää sanan maku.







Kun Severus keittää ensimmäisen kerran monijuomalientä ihan vain kokeeksi ja heittää sinne Leonius Mulciberin hiuksen, kokonainen uusi maailma avautuu hänen aisteilleen — sakea, kuranvärinen juoma muotoutuu paljastamaan jotain kohteensa syvimmästä olemuksesta, se kertoo omalla maagisella kielellään sieluista huolella rakennettujen imagoiden takaa.

Leoniuksen julkeaa hedonismia huokuva liemi muistuttaa punaviiniä niin väriltään kuin voimakkaalta tuoksultaankin, maku puolestaan tuo mieleen mustan pippurin. Paksu ja paakkuinen liemi kasaantuu ensin kielelle, tarttuu sitten kitalakeen sekä kurkkuun, ja miltei pureskelua vaativaa juomaansa tuskaisesti niellessään Severus hetken aikaa uskoo jo tukehtuvansa.

Peiliin katsominen tuntuu kumman irvokkaalta, lähestulkoon riettaalta, niiden kasvojen koskettaminen liemiaineiden tahraamin käsin lähentelee jo häväistystä.



Sen ensimmäisen menestyksekkään testin jälkeen uteliaisuudelle on liiankin helppoa antaa niin pikkusormi kuin lopulta koko käsivarsikin, aina olkapäätä ja hartiaa myöten. Oman makuusalin tupatoverit ovat tietysti kaikkein vaivattomimpia koekaniineita, tarvittavat hiukset voi poimia suoraan petivaatteista, vaikka jälkikäteen se ei enää tunnukaan kovin hyvältä vedolta — Severus ei kykene enää koskaan katsomaan Johnny Averya samalla tavalla silmiin maistettuaan pilaantunutta perunalaatikkoa muistuttavaa lientä.

Repertuaarin ulottaminen kauemmas tuottaa jo hivenen enemmän hankaluuksia, joskaan ei aivan ylitsepääsemättömiä, ja viimeisen kouluvuoden kuluessa Severus tutustuu tupalaisiinsa tasolla, joka pysyy valtaosalle vieraana koko heidän elämänsä ajan. Regulus Mustan liemi on yhtä tummaa kuin hänen kohtalokas nimensäkin, mutta makua sillä ei ole; se soljuu suun halki kuin vesi, kai liemen ulkomuoto yrittää hämätä nauttijan aisteja väkevällä värillään. Edward Wilkesin hius muovaa liemen laihaksi teeksi, Barty Kyyryn aromista puolestaan on mahdotonta saada selkoa, se on yhtä aikaa äitelää ja karvasta ja kaikkea siltä väliltä. Puistattava jälkimaku viipyy suussa aina seuraavaan päivään asti.



Kartoitettuaan huolella luihuisten makupaletin Severus saattaa tehdä valistuneita arvauksia myös Tylypahkan muista oppilaista, sitä perusteellisemmin kohti totuutta hän ei monien kohdalla edes halua kurkottaa — James Potterin liemen on pakko haista hikiseltä treenikassilta, Sirius Musta taas varmasti toisi aromeillaan mieleen edellisenä iltana juodun sekä ylenannetun absintin. Peter Piskuilanin liemen Severus epäilee muistuttavan väljähtänyttä soodaa, ja Remus Lupinin...

Niin. Entä Remus Lupinin?

Severuksen katse ei jatka kulkuaan Lilyyn. Ei enää. Sille tielle astumista ei edes harkita, hän on kieltänyt jo aikoja sitten itseltään kaiken sellaisen, on siis parempi edelleen tuijottaa Lupinia. Intensiivisesti. Ja mitä pidempään Severus katselee, sitä mahdottomammaksi liemen mielessä visioiminen muuttuu.

Olisiko se teennäisen makeaa? Olisiko se väritöntä ja hajutonta, mautontakin? Vai tuntuisiko liemessä vaara, maistaisiko juoja pedon kaikkine alkukantaisine vietteineen?



Jotkut arvoitukset eivät päättelemällä ratkea. Silloin on pakko siirtyä käytännön toimiin, ahnaan utelias mieli ei ennen vastauksen saamista tyynny.



Remus Lupin on salailun mestari, liukas liikkeissään ja taitava katoamaan väkijoukoista, painumaan piiloon varjoihin ennen kuin kukaan keksii häntä vielä edes kaivata. Kenen tahansa muun hiuksen käsiinsä saaminen vaikuttaa lastenleikiltä Lupinin tavoittamiseen verrattuna.

Severus siirtyy pulpetti kerrallaan lähemmäs Lupinia taikuuden historian tunneilla, mutta vaikka hän tuijottaakin sen kirotun elukan niskaa koko kevätlukukauden, hän ei onnistu havaitsemaan yhden yhtä irrallista suortuvaa. Hän kulkee Lupinin perässä tähtitorniin ja sieltä pois, tarkkailee tämän liikkeitä suuressa salissa, nousee kirjastossa tutkimaan hyllyjä samaan aikaan Lupinin kanssa. Muutamalla ensimmäisellä kerralla Lupin ei kiinnitä siihen mitään huomiota, mutta kuvion toistuttua tarpeeksi monta kertaa tämä alkaa selvästi epäillä jotain.

Heidän katseidensa kohdatessa susi lammasten vaatteissa hymyilee. Severus vastaa siihen tuhahtamalla ennen kuin kääntyy pois.

Joskus heidän olkansa miltei hipaisevat toisiaan heidän kulkiessaan toistensa ohi, eikä Severus siltikään onnistu löytämään edes yhtä ainutta hiusta. Joskus hän miettii, siistiikö Lupin vaatteensa irtokarvoista oikein erityisellä huolella.



Kun viimeisetkin kokeet on käyty lävitse, kukaan ei halua enää viettää aikaansa sisätiloissa, alkukesän lempeän auringon lämmittämä piha tuntuu paljon houkuttelevammalta. Koulun käytävät ovat iltapäivällä hiljaiset, yksin kulkevan Lupinin jokainen askel kaikuu kielien pian koittavasta täydellisestä autioitumisesta, ja Severus hiipii perässä niin äänettä kuin vain kykenee. Tämä on hänen viimeinen tilaisuutensa, hän on valmis vaikka repimään sen saamarin hiuksen suoraan Lupinin päästä saadakseen viimein kaipaamansa vastauksen. Toivon mukaan he eivät tapaa enää koskaan uudestaan.

Lupin menee kirjastoon, painuu suoraan sinne pölyisten hyllyjen väliin, juoksuttaa kättään pitkin nahkakantisten kirjojen riviä. Jossain kaukana tikittävästä kellosta huolimatta aika tuntuu pysähtyneeltä, kuin koko maailma koostuisi pelkistä vanhoista pergamenteista ja raukeasta lämmöstä, joka on kietonut kirjaston unettavaan otteeseensa. Lupin ei vaikuta edes yllättyneeltä nähdessään Severuksen, katsoo vain häntä varovaisesti hymyillen ja jatkaa matkaansa pois valon piiristä, kohti Kiellettyjen Kirjojen osaston hämärää.

Vaikka Severuksen sormet lopulta Lupinin tukan tavoittavatkin, hän ei muista ottaa hiusta, eikä se haittaa, ei sillä ole väliä, hänelle kyllä selviää ilman monijuomalientäkin, miltä Remus Lupin maistuu.
 

haryu:
Liemeilijä!Severuksessa on jotain niin mystisen vetovoimaista. Varsinkin kun tässä on niin hienosti selitelty vielä nuo kaikki liemien ulkonäöt ja maut :D Hahhaa, kaikkien syvin olemus tulee ilmi monijuomaliemessä vai? :D

Loppu oli kuin olisi kalauttanut metrisellä halolla päähän. Vau, käsittämätön!! Kyllähän maun voi monellakin tapaa tarkistaa.

Orenji:
Täydellisyyttä hipovaa Severus/Remusta, tästä ei ficci tämän ikärajan puitteissa paljoa parane! Allekirjoitan mielelläni pääpointin, personoidun liemen olemuksen pohdiskelu kun tarjoaa niin pahuksen herkullista maastoa kaikenlaisille spekulaatioille, täysin totta. Severus oli itselleen niin luonteenomaisessa roolissa tutkiessaan monijuomalientä, siitähän oli kehittynyt varsinainen harrastus. :') Mielenkiinnon kohdistuminen Remukseen tapahtui mielenkiintoisesti ja kieltämättä inasen huvittavasti, mutta kuka nyt ei haasteita toisinaan kaipaisi!

Oli jotenkin hauskaa, kuinka Severuksen asenne muuttui pikkuhiljaa myönteisemmäksi. Ensin hän puhui toisesta "elukkana", mutta jotenkin se lipsahti lopullisesti "Remukseksi" ja hyvä niin.

--- Lainaus ---Heidän katseidensa kohdatessa susi lammasten vaatteissa hymyilee.
--- Lainaus päättyy ---
Tätä lausetta pidän käännekohtana, koska ylitulkitseminen kun on parhautta ja pitää sitten kai mielenkin vireänä. Niin sanotun suhteen kehittyminen oli samaistuttavan inhimillistä ja salakavalaa, asioita kun tapahtuu toisinaan vahingossa.

Tylypahka tavallisine päivärytmeineen antoi ilmeisen sopivat mahdollisuudet ainakin Severukselle. :D Remuksen varjostaminen ei sujunut ehkä täysin taka-ajatuksitta tai varsinkaan huomaamatta, mutta aina ei voi onnistua. Sitä paitsi - ei Remus vastahakoinenkaan ollut! Lopetus oli aivan tajuttoman suloinen, hauska vihjaisu tulevaisuuden tapahtumille. Kaikki Severus/Remukset tarvitsisivat tämänkaltaisen päätöksen, miellyttävän keveän ja huolettoman. Makuasioita todellakin, kiitokset mahtavasta tekstistä!

Kaatosade:
Olipas maukas (;D) välipala. Pidin hurjasti siitä, miten tässä lähdettiin liikkeelle Severuksen loputtomasta tiedonjanosta ja käytiin läpi useita varmasti erittäin aromikkaita persoonia ennen kuin lopulta päästiin hänen pakkomielteeseensa Remuksen suhteen.


--- Lainaus ---James Potterin liemen on pakko haista hikiseltä treenikassilta
--- Lainaus päättyy ---

*reps* Jotenkin helppo käsittää mistä tällainen mielikuva tulee huispaajan kohdalla, varsinkin sellaisen josta ei pidä sitten yhtään. :D

Kyyryn liemi kuulosti kanssa erittäin jännittävältä... mun sairaalla makuaistilla tuo olisi ehkä varsin stimuloiva makuelämys. :D

Loppu oli ihanan onnellinen, kun asiat taisivat ratketa molemmin puolin parhain päin, ja makukin tuli selväksi. Eli siis, kiitoksia tästä. <3

Kaarne:
Ah! Olen niin onnellinen siitä, että nappasin tämän kommenttikampanjasta puoliksi sattumalta (piti ottaa jotakin listauksestasi), koska olipa nannaa! Mä olen jo pidempään vähän pelännyt sua (siihen liittyy joku kiivas väittely pari vuotta sitten, joissa oltiin vastakkaisilla puolilla :D ), enkä ole siksi varmaan tullut avanneeksi ficcejäsikään (tai koska kuolonsyöjät eivät ole mulle sitä ominta aluetta, sekin voi olla syy), mutta onneksi nyt avasin tämän, koska pitää aivan ehdottomasti kyllä ryhtyä kahlaamaan läpi niitä muitakin, kun tämäkin oli niin loistava!

Rakastan hyvin kirjoitettua Severusta ja Remusta, ja tässä ficissä jotenkin molemmat olivat omia itsejään. Tykkäsin aivan valtavasti noista eri henkilöiden monijuomaliemien kuvauksista (ja siitä, miten nekin sopivat yhteen kaanonin kanssa (ainakin silloin, kun muistin tai tiesin kaanonhahmoista jotakin)) ja oikein harmitti, kun sitä Remuksen makua ei sitten loppujen lopuksi kuvailtukaan. :D Se oli kyllä hauskaa, miten tavallaan jännitystä ja odotusta siihen rakennettiin koko tekstin läpi, ja lopussa maku oikeastaan selvisi vain Severukselle ja lukija jäi nuolemaan näppejään. Toisaalta se hauskasti korosti sitä, että tuollaisessa romanssissa on oma salaisuutensa, joka ei aukea kenellekään ulkopuoliselle. (Tai en tiedä, että tarkoititko sen niin, mutta niin minä sen luin ja minusta se oli huikeaa tekstinrakennusta!)

Pidin myös noista kelmien liemien olemusten arvailuista, jotka niin selkeästi värittyivät Severuksen omien ajatusten ja tulkintojen kautta. Ja siitä, miten hän päätti jättää Lilyn väliin kokonaan, mutta ajatus nostettiin kuitenkin esiin, koska Lily on kuitenkin tärkeä osa Severuksen hahmokehitystä ja siksi harmittaa usein, jos hänet jätetään kokonaan huomiotta. (Vaikka sekin toki on ficeissä luvallista, mikäpä minä olen tuomitsemaan. :P )

Tässä oli myös upeita yksittäisiä lauseita - esimerkiksi tuo Orenjin lainaama kohta, ai että! - ja ylipäätään huikean hyvä kokonaisuus. Lukuelämys alusta loppuun, valtaisasti kiitoksia. :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu