Kirjoittaja Aihe: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-11]  (Luettu 1869 kertaa)

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 580
Nimi: Kuinka oppia näkemään
Kirjoittaja: Carolynne
Disclaimer: Kaikki Rowlingin
Paritus: Harry/Severus
Ikäraja: K-11
Genre: Romanssidraama
Haasteet: FF100 98/100 (lounas), Lyrics Wheel XII
A/N: AU-mainen (kirjojen canon pätee vain vitoskirjaan asti). En oikeastaan käsitä, miksen ole kirjoittanut Snarrya aiemmin, kun kuitenkin pidän parituksesta oikein kovasti. Kirjoitettu Lyrics Wheelin bonuskierrokselle, kiitos hienoista lyriikoista ja Bbuttikselle haasteen järjestämisestä!





Tilanne oli kertakaikkisen järjetön. Harry olisi nauranut sille, jos kaikki ei olisi ollut niin terävää ja satuttavaa, todellisen tuntuista ja mahdotonta. Hän, rakastunut Severus Kalkarokseen! Kalkarokseen, joka oli piinannut häntä kuuden vuoden ajan tauotta. Jota Harry oli ystäviensä kanssa solvannut aina kuin vain mahdollista. Jonka rasvaisia hiuksia, suurta koukkunokkaa ja kellertäviä sormia he olivat pilkanneet ja pitäneet parhaana mahdollisena esimerkkinä rumuudesta.

Ja nyt hän oli mennyt ja rakastunut. Kaikki oli Dumbledoren syytä: jos tämä ei olisi pakottanut Kalkarosta opettamaan Harrylle mielen itsepuolustustaitoja vielä Okklumeus-katastrofinkin jälkeen, hän olisi voinut halveksia miestä loppuelämänsä ajan. Mutta yhteisten oppituntien aikana hän oli ymmärtänyt, kuinka paljon tietoa ja taitoa Kalkaroksella olikaan ja kuinka väsymättömän valmis tämä oli taistelemaan Voldemortia vastaan. Satojen harjoitustuntien jälkeen hän oli tottunut Kalkaroksen seuraan, ei enää loukkaantunut tämän piikittelystä vaan alkoi nähdä sen alta jotain kiinnostavaa.  Se jokin Kalkaroksen sisällä näytti olevan rohkea, nokkela, kuivalla tavalla hauskakin - ja jostain käsittämättömästä syystä tuntui välittävän Harrysta. Kesti kuukausia, ennen kuin Kalkaroksen käytös muuttui mitenkään, mutta lopulta eroa entiseen ei voinut olla huomaamatta. Loukkaukset eivät olleet enää aivan yhtä pisteliäitä, ja hän lakkasi kokonaan vertailemasta Harrya Jamesiin ja haukkumasta tätä aina tilaisuuden tullen. Harry kuitenkin huomasi muutoksen ja arvosti sitä.

Vaikka hän oli tiennyt, että Kalkaros oli suojellut häntä jo vuosien ajan, hän oli aina luullut sen tapahtuvan Dumbledoren käskystä tai siksi, että hänen isänsä oli pelastanut Kalkaroksen hengen vuosia sitten. Hänen oli pian kuitenkin myönnettävä, että kenties mies kaikista sanoistaan huolimatta piti Harrysta. Kun kuolonsyöjät olivat yllättäen hyökänneet Tylyahoon ja onnistuneet haavoittamaan Harrya hetkellisesti, Kalkaros oli ollut täysin poissa tolaltaan, keittänyt yötä päivää Harrya mahdollisesti auttavia taikajuomia ja päästänyt ilmeettömän naamion valahtamaan kasvoiltaan hetkellisesti, kun Harry oli herännyt koomastaan.

Sitä katsetta ei hevillä unohtaisi. Se oli valvottanut Harrya monena yönä, ja lopulta hänen rohkelikkomainen uhkarohkeutensa oli pakottanut hänet kohtaamaan Kalkaroksen ja kysymään tältä asiasta suoraan. "Jos sinä et vihaa minua, miksi sinun on aina käyttäydyttävä minua kohtaan niin alentuvasti?" Ja vastaukseksi Harry oli saanut Kalkarokselta jopa runsassanaisen puheen siitä, että hän ei ymmärtänyt mitään, ei nähnyt mitään. Että hän oli pelkkä typerä poika, joka ei ymmärtänyt omaa parastaan, ja Kalkaros itse puolestaan kylmää kiveä, kykenemätön mihinkään, mitä Harry mielessään kuvitteli.

Ja Harryn oli myönnettävä, että ehkä hän ei vielä nähnyt Kalkaroksen sisään, ehkä ei ymmärtänyt tätä. Mutta hän halusi ymmärtää, ja sen hän sanoikin. Hän halusi ja aikoi ottaa selvän siitä, millainen mies Kalkaros oli ja miksi tästä oli tullut hänelle niin hirvittävän tärkeä.

Kalkaros tuhahti ja ajoi hänet pois toimistostaan. Sinä iltana Harry tajusi ensimmäistä kertaa, että oli kenties saanut juuri elinkautistuomion, sillä Kalkaroksen ajatteleminen teki hänen sisälmyksilleen jotain, mistä hän ei ollut aikaisemmin edes uneksinut. Kyllä, hän tunsi jotain miestä kohtaan. Nyt hänellä oli vain arvoitus selvitettävään, eikä hän tunnetusti paennut haasteita.


***


"Äiti! Sinäkö teit sen kaiken, koska olit rakastunut äitiin? Koko ajan?" Harry tärisi hieman ja näytti tajuavan, että pettymyksen ja raivonkin kyyneleet saattaisivat pian päästä ilmoille, jos hän ei kokoaisi itseään. Severus tuijotti Harrya liikkumattomana, vaikka olisikin halunnut sanoa jotain.

Potter oli kuullut ilmeisesti Dumbledorelta hänen menneisyydestään, päässyt selville syistä, joiden takia hän oli alun alkujaan päätynyt suojelemaan poikaa. Jos Severus olisi punastellut, hän olisi ilman muuta tuntenut poskiensa kuumottavan juuri nyt: kenenkään ei ollut ollut tarkoitus saada selville hänen salaisuuttaan. Hän häpesi omaa heikkouttaan ja riippuvaisuuttaan, kykenemättömyyttään päästää menneisyydestä irti.

Severus ei vastannut Harrylle, kääntyi vain selailemaan työpöydällään olevia papereita ja kysyi painostavan hiljaisuuden jälkeen, oliko Harrylla ollut aikaa lukea teoriaa niistä taioista, joita heidän oli tarkoitus ensi viikolla opiskella.

"Paskat teorioista!" Harry murahti ja tarttui Severuksen yllätykseksi tätä kaavunhihasta, vaati katsomaan häneen. "Minä kysyin kysymyksen. Senkö takia sinä olet auttanut minua? Koska minulla on äitini silmät ja sinä olet hänelle velkaa menneistä virheistä?"

"Minä en ole tekemisistäni tilivelvollinen kenellekään", Severus sanoi viileästi, vaikka olikin yllättynyt siitä, kuinka paljon Harryn loukkaantuneet silmät vaikuttivat häneen. Harry oli toivoton mielenhallinnassa, tämän katseesta saattoi nytkin lukea vaivatta kaiken sen, mitä tämän mielessä liikkui. Epäilemättä Severus olisi vain puolittaisella yritykselläkin onnistunut myös käyttämään lukilitistä poikaan, mutta se ei ollut tarpeen. Oli selvää, mitä Harry tunsi.

Siitä lähtien, kun Harry oli edellisen kerran kysynyt häneltä hänen motiiveistaan, hän oli ollut tietoinne tavasta, jolla poika häntä katseli. Ensin hän oli ajatellut, että tämä etsi heikkoa kohtaa hänen panssarissaan, mutta jossain vaiheessa hänen päähänsä oli eksynyt kummallinen ajatus siitä, että Harry saattoi olla vilpitön uteluissaan. Että Harry Potter saattoi olla kiinnostunut hänestä.

Totta oli, että Harrya katsoessaan hän näki aina Lilyn huolimatta pojan mustista kiharista hiuksista ja Potterilta peritystä ruumiinrakenteesta. Harryn liikkeissä oli kuitenkin jotain Lilystä muistuttavaa, ja kun tämä hymyili ystävilleen, Severus matkasi aina vuosikymmenten taakse lapsuuteensa ja näki edessään iloisen punatukkaisen tytön, joka oli muuttanut hänen koko elämänsä. Ja Lilyn silmät, ne vainosivat häntä joka päivä. Poika itsessään oli kuitenkin ollut ärsyttävän omahyväinen, nauttinut kuuluisuudestaan ja osoittanut Severukselle, että teki mitä tahtoi, säännöistä viis. Vasta heidän kuudentena vuonna alkaneina yksityisopetustunteinaan Severuksesta tuntui, että Jamesin varjo Harryn yltä oli haalentunut. Kyllä, Harry oli joillain tavoin aivan kuin isänsä, mutta tässä oli myös äitinsä piirteitä, ja lisäksi jotain, joka oli Harryn omaa. Lilyn piirteet olivat lumonneet Severuksen, mutta Harryn oma persoona oli hänen ajatuksissaan tätä nykyä yhä useammin. Ja se pelotti häntä, pelotti Severus Kalkarosta, joka oli sentään nähnyt elämässään hirveyksiä tuhannenkin ihmisen edestä.

Ilmiselvästi poikakin oli huomannut jotain, kuvitellutkin jotain. Ehkä miettinyt öisin samaa kuin Severus, toivonut toisen tulevan aivan lähelle ja kerrankin osaavan katsoa ja nähdä läpi kaikkien niiden valheiden kerrosten, joita hän oli rakentanut itsensä suojaksi. Kaikkien huhupuheiden ja menneisyyden erheiden alta tämä olisi nähnyt Severuksen, niin kuin kukaan muu Lilyä ja kenties Dumbledorea lukuun ottamatta ei ollut tehnyt. Severus oli kuvitellut, miten Harry siitä huolimatta haluaisi koskettaa häntä, miten tämä suutelisi häntä ja painautuisi häntä vasten, ja Severus päästäisi kurkustaan äänen, jota ei ollut kuullut vuosiin, ja ottaisi Harryn, merkitsisi tämän omakseen, jättäisi jälkiä tämän iholle ja...

"Vastaa nyt kerrankin!" Harry ärjäisi. "Tuhlaanko minä aikaani, kun kuvittelin, että sinä voisit jotenkin edes sietää minua? Minua itseäni? Vai onko vika sittenkin siinä, että minäkin olen vain puoliverinen? Äitinikin menetit, koska vaadit puhdasta verta!" Harry suorastaan sylkäisi sanat Severuksen kasvoille.

"Minä..." Severus aloitti, mutta ei sitten tiennyt miten jatkaa. Harrykin näytti häkeltyvän hänen epäröinnistään niin, että unohti hetkeksi näyttää loukkaantuneelta. Epävarmuus ei ollut Severuksen tapaista, eivät myöskään rakkaudentunnustukset tai lirkuttelu. Hän aloitti uudestaan ja puhui hitaasti harkiten jokaista sanaansa:

"Minä tiedän, että sinä et... ole Lily. Eikä olisi niin väärin väittää, että kenties kaikki tekoni eivät johtuisi vain hänestä."

"Eikö?" Harry kysyi yllättyneenä ja tiukka ilme hänen kasvoillaan muuttui hieman lempeämmäksi, eikä poika ollut koskaan näyttänyt Severuksesta kauniimmalta. Severus olisi halunnut sanoa vaikka mitä, kertoa tälle, kuinka suuri osa kaikista hänen teoistaan oli ollut vain Harryn takia suoritettuja, mutta kuinka hän silti kaipasi Lilyäkin, kuinka kaikki oli hänen mielessään aivan sekaisin eikä hän olisi tarvinnut tällaista sotkua nyt, kun yritti vielä toimia vakoojanakin ja varmistaa, että mahdollisimman moni selviäisi sodasta hengissä. Hän olisi halunnut sanoa myös, kuinka väsynyt oli vihaamaan ja katkeroitumaan, ja kuinka Harry oli saanut hänet ajattelemaan, että toisenlainenkin todellisuus saattaisi olla mahdollinen.

Uudestaan Severus ei kuitenkaan aikonut sanottavaansa toistaa. Harry kuitenkin näytti odottavan, että hän sanoisi vielä jotain, eikä kylmä tuijotuskaan saanut tätä luovuttamaan. Lopulta Severus oli pakotettu vielä jatkamaan:

"Voisi myös kuvitella, että mikäli... annettaisiin aikaa... ei olisi mahdotonta ajatella, että..."

Severus ei päässyt lauseensa loppuun (ei olisi mahdotonta ajatella, että hän oppisi katsomaan Harrya muistamatta Lilyä ja ikäväänsä, maailman teräviä reunoja), mutta Harryn silmät syttyivät siitä huolimatta ja tämä jopa hymyili pienesti. Severus ei voinut uskoa, mihin oli lupautumassa ja mitä sanomassa. Harryn ilahtunut katse oli kuitenkin melkein kaiken sen arvoista.


***


Loppukesä, auringon paahde ja asfaltille sulanut jäätelöpallo. Ötökät inisivät ja sirisivät Harryn ympärillä hänen kävellessään Kehrääjänkujaa kohti määränpäätään. Hän toisteli mielessään samoja sanoja yhä uudelleen, minä olen menossa Severus Kalkaroksen luo lounaalle, mutta siitä huolimatta ne kuulostivat oudoilta ja kummallisilta. Severus oli todellakin kutsunut hänet kotiinsa ja tarjoutunut vielä laittamaan ruokaakin! Ajatus sai hänet hymyilemään niin, että vastaantuleva noita katsoi häntä kummastuneena, mutta ei Harryn onneksi yhdistänyt näkemäänsä nuorta miestä Harry Potteriin, Poikaan joka elää. Sen jälkeen kun hän oli pari kuukautta sitten kukistanut Voldemortin, hän ei ollut saanut hetkenkään rauhaa. Tänään hän oli tarkoituksella laittanut auringonlasit päähänsä ja yrittänyt pukeutua mahdollisimman huomiota herättämättömästi, sillä hän arveli, että Severuskaan ei ilahtuisi paparazzeista ovensa takana. Oli kuitenkin ollut haastavaa sekä yrittää sulautua joukkoon että näyttää hyvältä treffeillään.

Treffit. Sana ei kuulostanut siltä, että sen voisi helposti yhdistää Severus Kalkarokseen, eikä se kai sitä ollutkaan. Sana kuitenkin kuului tavalliseen arkeen ja normaaleihin ihmissuhteisiin, ja Harry halusi ehdottomasti käyttää sitä. Koko hänen elämänsä ajan hän oli aina joutunut tekemään vaikeita valintoja ja käymään läpi asioita, joita tavalliset ihmiset eivät voineet kuvitellakaan. Eikä hänen ihastuksensa kohdekaan ollut siitä normaalimmasta päästä. Mutta tässä hän oli, valmiina tapaamaan Severuksen, ja hänestä tuntui, että perhoset hänen vatsanpohjassaan vastasivat Ronin tuntemuksia aina, kun tämä oli menossa johonkin Hermionen kanssa kahden.

Oli kulunut lähes puolitoista vuotta siitä hirveästä päivästä, jona Harry oli vahingossa saanut selville, että Kalkaros oli ollut rakastunut hänen äitiinsä. Silloin hän oli tuntenut itsensä maailman suurimmaksi hölmöksi ja kironnut itseään vilkkaasta mieleikuvituksessaan. Miten hän oli saattanutkaan uskoa, että Kalkaros piittäisi hänestä? Sinä iltana Kalkaros oli kuitenkin muuttunut Harryn silmissä lopullisesti Severukseksi, sillä tämä oli antanut oman lupauksensa hänelle: hyvin kalkarosmaisen ja epämääräisen, mutta jonkinasteisen lupauksen yhtä kaikki. Sen jälkeen Severus antoi suojamuuriensa laskeutua hiljalleen, paljasti puolihuolimattomasti yksityisiä ajatuksiaan tai tiedonmuruja itsestään, ja Harry vastasi samalla mitalla. Toiset eivät kenties olisi huomanneet heidän käyttäytymisessään mitään outoa, mutta Harrylle jokainen hetki oli arvokas. Severus ei helpolla luopunut kylmästä roolistaan, ja jokainen sivistynyt keskustelu vastasi Harryn mielessä voittoon päättynyttä huispausottelua, jossa putoamisen vaara oli suuri, mutta tieto siitä, että kultasiepin saattoi saada kiinni, teki siitä riskien arvoista.

Hän ei ollut aiemmin käynyt Severuksen luona. Hitaasti he olivat edenneet keskusteluista kosketuksiin: ensin Harry oli kuin vahingossa kulkenut niin läheltä Severusta, että heidän käsivartensa olivat osuneet toisiinsa, sitten Severus oli pyyhkäissyt Harryn olalta olemattomia pölyhiukkasia. Ja viimein Harry ei ollut enää pystynyt odottamaan, vaan oli suudellut Severusta. Se oli ollut takatalvinen maaliskuun ilta, ja Harry oli tiennyt, että hänen olisi pian etsittävä käsiinsä Voldemort. Eikä hän ollut halunnut kuolla tietämättä, miltä Severuksen suudelmat maistuisivat.

Severus oli todistanut oppineensa Harrysta jo jotakin, ymmärtäneensä tämän epätoivoisesta intohimosta ja surullisesta katseesta sen, mitä tämä oli päättänyt. Severus oli vastannut Harryn suudelmaan, ja Harry oli puolestaan saanut nopeasti viimeisen varmistuksen siihen, että kyse ei ollut vain Lilystä. Että Severus halusi häntä, Harrya.

Ja kun Harry sitten oli seuraavana päivänä kerännyt kaiken rohkeutensa ja päättäväisyytensä ja lähtenyt etsimään Voldemortia, tasaamaan tilejä viimeistä kertaa, oli hän tuntenut jotain uutta ja hämmentävää. Vaikka hän oli hiipinyt matkaan salaa, jättänyt Ronille ja Hermionelle pahoittelevan viestin siitä, että ei halunnut riskeerata näitä, hän tunsi silti, että ei kulkenut kohti kohtaloaan yksin. Severuksen taikuus ympäröi häntä, eikä Harry ymmärtänyt miten se oli mahdollista, mutta se antoi hänelle rohkeutta ja voimaa. Hän halusi tuhota Voldemortin, jotta ihmishenkiä säästyisi, jotta hän olisi itse vapaa,ja myös, jotta Severuksen ei enää milloinkaan tarvitisisi alentua kauhuihin, joita kuolonsyöjiltä vaadittiin. Ja hän oli onnistunut tehtävässään ymmärtämättä täysin miten, ja voitonjuhlien päätytttyä hän oli hiipinyt Severuksen huoneisiin Tylypahkan tyrmissä, ja he olivat rakastelleet ensimmäisen kerran, ja jokainen kosketus oli ollut muistutus siitä, että he olivat elossa elossa elossa.

Ajatuksiinsa uponnut Harry ehti viimein oikean oven taakse ja tunsi olonsa kevyeksi. Tänään hän ei ollut Poika joka elää, ei Voldemortin kukistaja eikä edes Lily Evansin vihreäsilmäinen lapsi. Tänään hän oli vain aivan tavallinen, loputtoman onnellinen Harry, joka söisi pian lounasta miesystävänsä kanssa. Oli hyvä päästää eroon katkeruudesta ja pahoista muistoista, edes hetkeksi, hän ajatteli ja koputti oveen. Katsoessaan oven avannutta Severusta silmiin ja ymmärtäessään tämän katseesta, kuinka ilahtunut mies oli Harryn näkemästä ja kuinka helpottunut siitä, että pahin oli viimein takanapäin, Harry tervehti toista iloisesti. Elämä oli tässä ja nyt.

Severuksen suupielet nytkähtivät aavistuksenomaisesti, ja Harry oli yhtäkkiä täysin varma siitä, että miehellä olisi kaunis hymy. Hän halusi kovasti nähdä sen ja tottua siihen.



Indica - Helmet


Tuijotat mua silmiin
vaan et sisään nää.
Pääse et edemmäs kylmää veräjää.
Et löydä saliin, jossa juhlat pidettiin.
Nauroivat salaa,
kun sinä vannoit ikinä, vannoin ikinä,
pois en lähde, pois et lähde.

Tuijotan sua silmiin.
Ei, en ketään nää.
Vain ikävä viiltää vihaa pidempään.
Voisitko tulla myöhemmin uudestaan?
Mä lupaan nähdä
sut vielä niin kuin oletkin, pyhän kuvastin.
Annan olla, niin vain olla.

Kun kiven katkeraan nauhaan
jatkoksi laitat, niin usko,
hämärästä
jos astut valoon,
niin kilpaa
helmien kanssa kivet kiiltää kadotetut.
« Viimeksi muokattu: 26.05.2015 01:40:05 kirjoittanut Kaapo »
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 890
  • T'hy'la
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-13]
« Vastaus #1 : 05.05.2014 00:02:39 »
Mielettömän hyvä ficci! c: Tästä jäi käteen todella hyvä fiilis alusta loppuun saakka, pomppasi kyllä ihan Snarry-ficcienkin kärkilistoille. Wau! Sanonpahan vain, että kirjoita ihmeessä lisää Snarrya, tämä ainakin oli todella lupaava aloitus, hih.

Minusta tarina oli oikeastaan todella romanttinen, vaikka varsinainen romanssi toteutui kunnolla vasta lopussa. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään mitään, ficci oli ikään kuin pinnan alla romanttinen omalla hiljaisella tavallaan. Hellät tunteet kehittyivät tässä todella hienosti, enkä lakkaa koskaan ihailemasta tapaa, jolla ihmiset osaavat romanttisen Severuksen toteuttaa. Koska eihän niiden suhde ollut mitenkään yksipuolinen Severuksen kylmyydestä huolimatta, vaan se kehittyi ihan pala palalta kuten uskottavaa onkin. Severus pääsi pikkuhiljaa kalseasta katkeruudestaan ja vihastaan eroon opittuaan tuntemaan itsensä Harryn, eikä näkemään tätä Lilyn tai Jamesin kautta. Se, että Severus vertaa Harrya aina Lilyyn tai Jamesiin on varmaan hahmon yksi suurimmista kliseistä ikinä, mutta sinä ikään kuin purit sen auki, ratkaisit arvoituksen niin sanotusti, eikä ficci tuntunut enää ollenkaan tavanomaiselta.

Ficissä oli myös ihanan omaperäistä tuo Harryn suhtautuminen itse asiaan. Severus oli arvoitus, joka Harryn täytyi itsepäisyydessään selvittää ja vääntää auki vaikka väkisin, vaikka se kuinka pelottavaa hyvänsä olisikin. Tuossa ensimmäisessä kappaleessa Harry tuntui toisaalta kovin itsevarmalta. Sen lisäksi, että näin tässä lukemattomia romantiikan aiheita, eri kappaleet muodostivat tähän ihan selkeät vaiheet. Se teki tavallaan tarinasta todella selkeän, ja mukava lukuisen. Kappaleiden välillä tapahtui paljon, mutta kaikki kerrotiin auki; silti minulle ei tullut sitä tunnetta, että ficci olisi selitellyt mitenkään liikaa. Kaikista eniten pidin ehdottomasti tarinan lopusta :3 Vaikka olihan se vähän hassua Harryn miettiessä Severusta miesystävänään. Severuksesta tuli kuitenkin miesystävä ihan pikkuhiljaa ja luonnollisesti, jotenkin tavalla joka oli tosi ominaista molemmille. Tykkäsin myös itse asiassa yllättävän paljon esimerkiksi siitä, että Harry meni juuri Severuksen luokse ennen Voldemortin kohtaamista, en edes itsekään tiedä miksi miellyin siihen niin kovasti, mutta jotain hienoa siinä silti oli.

Lainaus
Elämä oli tässä ja nyt.

Severuksen suupielet nytkähtivät aavistuksenomaisesti, ja Harry oli yhtäkkiä täysin varma siitä, että miehellä olisi kaunis hymy. Hän halusi kovasti nähdä sen ja tottua siihen.
Melkein kaikki ficit tarvitsis tällaista päättäväisyyttä ja dynamiikka ja selkeää toimintaa. Ficin lopetus oli valehtelematta yksi parhaimmista, minkä olen ikinä tähän mennessä lukenut, se onnistui ihan nappiinsa. Kaikki huipentui juuri tuohon yhteen hetkeen, kaikki se rakkauskin, johon Harry oli valmis. Molemmat olivat myös valmiita elämään, pitkän ajan jälkeen. Tätä oli tosi nautinnollista lukea, mieletöntä. Ajatusten punainen lanka katosi johonkin tässä välissä, mutta yhtä kaikki loistavaa hahmojen hyödyntämistä ja suhteen rakentamista. Kiitos kovasti :-*


Einmal ist keinmal


FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 708
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-13]
« Vastaus #2 : 28.05.2014 13:53:06 »
Öö, joo. Olen häkeltynyt. Ja tuota - feeling sentimental, vai miten Severus sen sanoisi.
Ensinnäkin tämä on ensimmäinen Snarry, jonka olen koskaan lukenut. Olen kyllä pyöritellyt asiaa mielessäni ja pikku hiljaa alkanut ajatella, että se saattaisi toimia. Ja sinä ainakin näytit, että sehän todella voisi toimia.

Tämähän oli siis - ei vain hyvä vaan - erittäin hyvä! Erikoista asettelua toi se, että heti alussa kerrottiin mistä oli kyse, Harry on rakastunut Severukseen ja vasta sitten tuotiin esille miten, eikä sekään ollut pääasia, vaan se, että mitäs nyt sitten. Jotenkin hienosti koottu kokonaisuus, kaikki osat loksahtivat paikoilleen.
Severus oli hyvin Severus, sanat sopivat täydellisesti hänen suuhun ja kaikki se kaiho Lilyä kohtaan ja samalla heräävä tunne siitä, että toisinkin voisi olla. Ai, että. Olen niin fiiliksissä, etten oikein saa koottua sanomisiani järkeviksi.

Kuurankukka tuossa sanoi hienosti, että olet purkanut kliseen Harryn vertaamisesta hänen vanhempiinsa. Purkaminen on muutenkin osuva sana tätä ficciä kuvatessa. Annat lukijalle alussa paketin, jossa on info ja jota sitten yhdessä tuumin puretaan. Tempo on rauhallinen ja seesteinen, vaikka siellä tunteita vähän räiskyykin. Ehkä se on Harryn tulisuus ja Severuksen kylmyys vaakalaudassa, tasapainossa.

Kuvailussa ihanaa oli asfaltille sulanut jäätelöpallo. Se teki lopun tunnelmasta juuri sellaisen kuin Harry toivoikin - tavanomaisen. Viimeisen kappaleen fiilis oli ihan erilainen ja ei ihme, kun niin paljon oli muuttunut ajassa. Rakastin myös sitä kuvailua, jossa kerrottiin kuinka Harryn ja Severuksen suhde oli edennyt hitaasti ja omalla painollaan keskusteluista pieniin kosketuksiin ja sitten sodan jälkeen kuin palkintona rakasteltiin.

Aijai, kaikki on niin kohdillaan. Tämä on huikea kokonaisuus, ihan mieletön!
Kiitos tästä lukukokemuksesta, olen todella onnellinen, että tämä oli minun ensimmäinen Snarry-kokemukseni!

Ai niin, sanat! Ne oli hieno lopetus tälle ficille ja oli hyvä, etten lukenut niitä ennen ficciä etsiäkseni yhteyttä pitkin tekstiä. Ne toivat oman pienen lisän tekstiin. Lisän sillä, että teksti toimii mainiosti ilmankin, mutta upeasti myös yhdessä niiden kanssa. Sanat kokoavat ajatuksen, joka on otsikossa. Siitä ihmisen näkemisestä. Tykkään tästä tekstistä koko ajan vain enemmän! Kiitos.

- Frac

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 405
  • home is where you hang your enemy's head
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-13]
« Vastaus #3 : 31.05.2014 09:52:29 »
Oi, kiitos itsellesi osallistumisesta! Carolynnen uudet potterficit on viime aikoina olleet harvinaista herkkua, joten kun bongasin tämän ficin saapuneen, niin oon ollut kuin tulisilla hiilillä, koska ikinä ei ole aikaa lukea ja kommentoida ja ÄÄH! Mut nyt heräsin ajoissa ja on lauantai, niin ei oo mitään, ei yhtään mitään! estettä :)

Tykkään, miten oot nivonut ficin HP-maailmaan ja kirjacanoniin, koska mikä ettei okklumeustunnit olisivat hyvinkin voineet tuohon suuntaan kehittyä! Tykkäsin myös hurjasti siitä, että Harry sai selville näinkin aikaisessa vaiheessa Severuksen salaisuuden. Ja tematiikka, joka on kovasti Sirius/Harry-ficeissä valloillaan, valottuu tässä ficissä ainakin omalle itselleni uudella tavalla (ehkä siksi koska en oo DH:n julkaisun jälkeen juuri tällä parilla ficcejä lukenut saati sitten kirjoittanut). Vähän sääliksi käy Harrya, kun sitä niin paljon käytetään sen vanhempien korvikkeena, oli vanhempi sitten kumpi hyvänsä.

Lainaus
Severus olisi halunnut sanoa vaikka mitä, kertoa tälle, kuinka suuri osa kaikista hänen teoistaan oli ollut vain Harryn takia suoritettuja, mutta kuinka hän silti kaipasi Lilyäkin, kuinka kaikki oli hänen mielessään aivan sekaisin eikä hän olisi tarvinnut tällaista sotkua nyt, kun yritti vielä toimia vakoojanakin ja varmistaa, että mahdollisimman moni selviäisi sodasta hengissä.
Tässähän se kiteytetään itse ficissä. Ja tämän quoten ympäröivät virkkeet ovat ficin koskettavimpiin kuuluvia <3

Ah. Mä muistin jossain ficin keskivaiheilla tarkistaa lyriikat, jotka tähän liittyivät. Niiden melankolia ja angstisuuden odotus sai mut äkkiä rullaamaan sivun yläreunaan ja puolestaan tarkistamaan, millä osastolla tää ficci on! Sit uskalsi jälleen hengittää ;D Enkä pettynyt! Koska vaikka tää tarina on jotenkin kutistettu, tavallaan enteilee valtavan pitkää kasvutarinaa iloineen ja suruineen, mutta on omasta mielestäni oivallisesti laskosteltu kasaan niin, että taitoksista saa vilahduksen milloin mitäkin. Eikä ficci siitä huolimatta sorru pelkkään sitten-sitten-selittelyyn tai oikeastaan anna kuvaa pikakelauksesta. Takaumien käyttö toimii teknisenä tyylittelynä ja osuu meikäläisen makuun oivallisesti. Näkökulmat vaihtelevat luontevasti Severuksen ja Harryn välillä ja vaikka samoja tilanteita käydään läpi tavallaan kahteen kertaan, niin toistosta ei ole tietoakaan!

Minusta on ihanaa ajatella, että Harry löytää todellisen onnen oltuaan niin kauan kohtalon riepottelema ja Dumbledoren muovaama ase. Severus on juuri sopivan särmikäs vastinkappale Harrylle, joka ei voi itsekään ehjänä tuollaisesta elämästä selvitä. Kompensoivat sitten toinen toistaan <3

Kiitos! :-*




(jos typoja lasket, niin yksi 'tietoinne' sieltä löytyi =))


// Ah niin, muuten, tuo FractaAnimankin mainitsema sulanut jäätelöpallo! Mä kans kiinnitin siihen huomiota mut unohdin sitten kommenttiini siitä sanoa jotain. Sai tyrskähtämään ja tuli kivana realiteettina kaiken muistelon ja koukeroisuudenkin lomaan! Loistava katkaisu :)
Beelsebuttin laari

Jos haluat kommentoida tekstejäni, jätäthän vain positiivista palautetta. Jos ei ole positiivista sanottavaa tekstistäni, ethän kommentoi lainkaan! Jos haluan rakentavaa palautetta, haen sitä hyviltä ystäviltäni joiden kirjoitustaitoihin luotan.

invisible deer

  • susilapsi
  • ***
  • Viestejä: 271
  • ava by Auroora
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-13]
« Vastaus #4 : 31.05.2014 19:54:32 »
Tämä oli ihanan iloinen yllätys. Snarry ei yleensä nappaa, mutta kieltämättä sait sen näyttämään aika hyvältä. Tuo ensimmäinen kappale (näistä kolmesta, siis) oli ehdoton suosikkini, mutteivät nuo jälkimmäisetkään pettymystä tuottaneet! Joitain sanavalintoja vähän kyseenalaistin, mutta nah, mitäs olen niin nirso sanojen suhteen. Tekstin rakenne oli ihana; ymmärtäminen, toimiminen ja lopputulos. Niin täydellisen selkeä, ettei sitä tarvinnut väännellä ja käännellä ymmärtääkseen jotain ja saattoi vain keskittyä ihailemaan tekstiä. Kiitos myös siitä, ettet ollut ujuttanut noita sanoja tekstin väliin, sillä yäk, se rakenne olis ajanut mut pois, ennen kun olisin ehtinyt lukea edes ensimmäistä lausetta.

Hän häpesi omaa heikkouttaan ja riippuvaisuuttaan, kykenemättömyyttään päästää menneisyydestä irti.
kIITOS!! Oikeasti jos jotain inhoan, niin sitä, miten Severus takertuu Lilyn muistoon ja vaalii sitä menneisyyden lumoissa. Tämä oli kuitenkin ilmaistu ihanasti, enkä voi olla pitämättä.

"Voisi myös kuvitella, että mikäli... annettaisiin aikaa... ei olisi mahdotonta ajatella, että..."
Uijui, sun Severukses taipuu mun näkökulmaan ihan täydellisesti. Kesken jätetyt lauseet ja sivistynyt vaivaantuminen, kyllä kiitos.

- ja jokainen kosketus oli ollut muistutus siitä, että he olivat elossa elossa elossa.
Toisto tuonne loppuun iski kyllä ihan täysillä. Niin nätisti istui tuonne, ettei mitään rajaa.

Severuksen suupielet nytkähtivät aavistuksenomaisesti, ja Harry oli yhtäkkiä täysin varma siitä, että miehellä olisi kaunis hymy. Hän halusi kovasti nähdä sen ja tottua siihen.
Tää teksti oli tosi vahva; aloitus oli toimiva ja lopetus vielä toimivampi. Lupaus tuosta suhteesta ja onnesta pisti kyllä hymyilemään. Muutenkin suosikkikohtani koko tekstistä. Hyvät lopetukset ovat aina kultaa.

Pidin myös ihan älyttömästi tämän tekstin nimestä ja avasin tämän kyllä ihan vaan sen ansiosta (ja kyllä kannatti).

Kiitos tästä. :>
there is freedom in the dark once someone has illuminated it

Röhkö

  • Maisteri
  • ***
  • Viestejä: 1 071
  • Kuvittele tähän kärpästen surinaa.
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-13]
« Vastaus #5 : 13.06.2014 12:50:17 »
Jo otsikko oli kerrassaan hieno.

Fici meni suoraan asiaan: Harry on rakastunut Snapeen. Hyvä, ettei kierrelty ja kaarreltu, vaan Harry ymmärtää yskän. Oli vaihtelua, että tässä Kalkaroksen nerous tosiaan myönnetään. En myöskään ole aiemmin lukenut ficiä, jossa Snape jää eloon ja Harry on kohtaamassa totuuden hänen kanssaan kasvokkain. Jos kerran hän kiinnostui Lilystä, miksei sitten Harrystakin? Ihailen logiikka, jolla kuljetat tarinaa.

Harryn vaatimukset tuntuivat hieman naiivilta ja teinimäiseltä, mutta no, Harry on melko kokematon rakkaudessa ja vasta 16-vuotias. Suotakoon pieni äkkipikaisuus hänelle.
Lounastreffit saivat hymyilemään.

Tänään hän oli tarkoituksella laittanut auringonlasit päähänsä ja yrittänyt pukeutua mahdollisimman huomiota herättämättömästi, sillä hän arveli, että Severuskaan ei ilahtuisi paparazzeista ovensa takana. Oli kuitenkin ollut haastavaa sekä yrittää sulautua joukkoon että näyttää hyvältä treffeillään.
Okei, tässä kohtaa hajosin! :D

Fici oli paikoin vähän turhan imelä minun makuuni, mutta ihan kelpo viihdettä!
- Röh
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 937
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-11]
« Vastaus #6 : 04.02.2016 19:48:17 »
Etsin jotain lyhyttä Harry/Severusta ja iloinen oli se yllätys, kun törmäsin tähän. En ole pitkään aikaan lukenut sinulta mitään, joten oli jo aikakin.

Harry/Severus kuuluu jälleen niihin parituksiin, joita en yleensä lue alle 20k pituisina teksteinä. Minulla on mielessäni vahva väittämä siitä, ettei paria saa toimimaan kunnolla ilman, että sitä pohjustaa ja pohjustaa ja rakentaa alusta asti kunnolla ja hitaasti. No, tämä teksti kyllä osoitti täydellisesti sen, kuinka mielikuvani on aivan väärä. Tämä toimi mitä parhaimmin, sillä olit saanut erittäin toimivan aikajatkumon näinkin lyhykäiseen tekstiin. Tykkäsin tykkäsin tykkäsin.

Lainaus
Sinä iltana Harry tajusi ensimmäistä kertaa, että oli kenties saanut juuri elinkautistuomion, sillä Kalkaroksen ajatteleminen teki hänen sisälmyksilleen jotain, mistä hän ei ollut aikaisemmin edes uneksinut.
Kliseisyydessään ihana. Tykkäsin tuosta elinkautistuomiosta hämmentävän paljon.

Tietääkseni vanhempien tavat liikkua periytyvät lapselle kulttuurisesti eli vain, jos lapsi viettää aikaa vanhempansa kanssa. Toisin sanoen jäin vähän tuossa Severus-osuudessa jumittamaan siihen, että mitenkäs se nyt Harry liikkuu lilymäisesti, kun luultavasti hän on oppinut enemmän Dursleyilta. Mutta no, pieniä juttuja! Tykkäsin siitä, miten olit tuonut Lilyn mukaan tekstiin. Yleensä Snarryissa Lily unohdetaan täysin, mikä on aika epärealistista ottaen huomioon, miten palavasti mies tätä rakasti. Tykkäsin, miten kuvailit, kuinka Severuksen tunteet kehittyivät hiljalleen Harrya kohtaan, ja viha Jamesia ja rakkaus Lilya kohtaan saivat omat uomansa.

Viimeinen osio oli ihana. Olit kuvaillut juuri sopivalla tavalla Harryn ja Voldemortin kohtaamista ja sitä, mitä se Severuksen ja Harryn suhteelle merkitsi. Etenkin tuo lopun Severuksen hymystä puhuminen sai minut kyllä sulamaan, ja se on jo aika hyvin, koska yleensä olen aika yliherkkä kaikelle söpölle! Tästä jäi tosi pehmoinen ja lämmin mieli, kiitos! Selvästi hanskaat Snarryn kirjoittamisen. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 138
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Kuinka oppia näkemään [Harry/Severus, LW12, K-11]
« Vastaus #7 : 25.06.2019 22:23:55 »
Finikesässä kommentoidaan tällä viikolla Hormipulverissa suositeltuja ficcejä ja löysin tämän Harry/Severus-suosituksista, minne Arte oli sen laittanut :)

Harry/Severuksella on pieni, erityinen paikka sydämessäni. Tässä parituksessa on jotain vaikka hahmojen ikäero onkin suuri, mutta juuri tämmöinen teksti, missä ikäeroa ei korosteta liikaa vaikka sen tiedetään olevan olemassa, toimii. Aikaisemmat kommentoijat ovat sanoneet tästä jo vaikka mitä hienoa, joten toistelen todennäköisesti heidän sanojaan.

Pidin tässä siitä, että vaikka tämä oli AU niin tarina toimi. Harryn ja Severuksen tunteet syvenivät vähitellen ja mielestäni se, että Harry arpoi Severuksen todellisia motiiveja istui tähän hyvin. Ikärajan pysyessä maltillisena, kuvailu oli muualla kuin fyysisessä kanssakäymisessä mikä myöskin sopi tarinaan kivasti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että löysin tämän ja sain nauttia mukavasta lukukokemuksesta :)

Kiittäen,
Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!