Kirjoittaja:Minä
Ikäraja:S
Paritus:Tyttö/demoni
Genre: Fantasia
Yhteenveto: Hulluus on kaunista
Varoitukset:Outoa tekstiä
A/N: Vanha ja sen mukainen teksti.
Minun maailmani
Kynäni lentää paperilla, sydämeni hakkaa, mistään muusta ei tule mitään… Tämä on minun salaisuuteni, ainoa laatuaan. Olen kirjoittanut tarinaani jo kauan ja kirjoitan vielä pitkään. En ole vielä valmis, enkä välttämättä ole koskaan, mutta ainakin saan yrittää. Mitä yritän, sitä en tiedä mihin päädyn, vai päädynkö mihinkään.
Tämä on minun tarinani. Minun maailmani, mielikuvitukseni tuotetta, minun salaperäinen metsä täynnä rauhaa, jonne katoan, joka on aina kotini. Pakenen tänne.
”Tuijotan metsää ympärilläni, tuttu on poissa, mutta turvallisuuden tunne on läsnä. Olen kotona, metsän syleilyssä, kehdossa, jonne aina pakenen. Täällä keskellä pimeää metsää ei ole ketään, kukaan ei arvostele minua. Kukaan ei tuomitse. Paikka joka on täynnä rauhaa ja onnea, paikka poissa todellisuudesta. Paikka minussa, paikka minulle.”
”Häkki suljettu, me uskottiin, että sen suojaan, taakse rautalukon, onnen kätkeä voi.” ( Indica/Häkkilintu)
"Tuo metsä on kotini, metsä, jossa demonit kulkevat, jossa keijut ovat normaaleja, taivas on tumma, kaunis ja niin luomoava...
Jossa sydämeni on vihdoin vapaa, raskaat kahleet eivät paina, kukaan ei yritä ottaa minua kiinni ja repiä siipiäni. Tässä maailmassa olen oma itseni Joelene, tyttö jota kahleet eivät pitele. Sydän vapaa, sieluni kuolematon.”
Nostan katseeni teksistä musiikki soi taustalla, kuuntelen sanoja, jotka kasvattavat tuota muuria sydämeni ympärille. Avain on hävitetty. Avain sydämeeni, avain sieluuni, löytäisikö joku sen. Mistään ei löydy mitään, missään ei ole järkeä. Etsiminen on turhaa. Nostan paperin muiden papereiden sekaan. Nousen tuolilta on aika kohdata todellisuus.
Alakerrassa ei ole ketään, ei kukaan ole kotona, ei vielä. Keittiön pöydällä lojuvat paperit vetävät valoa itseensä, imevät kaiken valon. En haluaisi tietää mutta minun on pakko. Tiedän jo totuuden ei se siitä muutu koskaan. Muuttuisipa se. Voi niin toivon, muutu jo, ole kiltti.
"Uinuvat haaveet taas yö herättää, ehkä hän aamuksi jää. Hän poistuu varmoin askelin..." (Indica/Saalistaja)
”Metsässä päästän kyyneleeni suolaiset ja niin karvaat valloilleen. Tunnen kuinka hänen kätensä nostavat minut hänen syliinsä, sulkevat minut syliin lämpimään. Demoni poika antaa minun itkeä kastelen hänen paitansa, hän antaa minun itkeä. Hän on minun kotini, rauhani saan hänen sylissään. Hän lohduttaa, kyyneleeni kastelevat hänen paitansa. Metsässä kaikuvat äänet joita en tunne. Tuo demoni on kotini. Hän suutelee hiuksiani, hän nostaa minut pystyyn mustat silmät hukuttavat minut, olen vihdoin onnellinen.”
Esirippu nousee, ja taputus alkaa, en kuule sitä. En kuule mitään, mutta kuitenkin kuulen kaiken. Se kaikki kaikuu jossakin taustalla. Tanssijat aloittavat tanssinsa, minä en näe sitä olen paennut pois kauas pois. Kaipaan rauhaa, hänen syliään, onneani, sitä kaikkea mitä hän voi antaa. Odotan taukoa tuosta näytöksestä, odotan rauhaa, päästäkää minut pois. Valot polttavat silmiäni, taivas kaatuu päälleni, kukaan ei auta minua karkuun, oi haluan pois, päästä minut pois, tule hakemaan minut demonini. Esirippu laskeutuu kaikki taputtavat, minä juoksen pois salista, niin kauas kuin pääsen. En kestä enää tuota kirkasta, puhdasta valoa.
”Pahinta tänään on valkea valo, joka silmiini lyö, eikä varjoja varo. Sillä pahinta tänään on valkea valo, mene pois, mene pois, mene pois, pilaat pimeyteni.” (Indica/Pahinta tänään)
”Demoni poika keinuttaa minua metsän kehdossa, tuuli hyväilee ihoani, ja luo varjoja maahan. Eksyisin ilman häntä kotiini, metsääni, katoaisin jäljettömiin jos hän katoaisi. Oi hän on se jonka takia nousen, ja toimin, jonka luokse pääsyä odotan. Demoni, oi ei hän ole paha, hän on kiltti, hän suojelee minua. Synkän metsän sisällä, hän on kaikkeni täällä, kaikkialla. Hän kuolisi vuokseni, ja minä kuolisin hänen vuokseen. Hänen sylissään on kotini, tuolla lumotussa metsässä, paikassa rauhan. Kaipaan valoa, jonka hän luo. Kaipaan sitä silloin kun en ole hänen lähellään kaipaan sitä valoa.”
Nostan katseeni ylös totuus, ja mieleni ovat sekoittuneet, tarinani ei ole vielä valmis, ja odotan edelleen. Enää en tiedä minne mennä, jos en ole tuon demoni pojan luona. Kaipaan häntä koko ajan. kaipaan unohdustani, jonka hän luo. Ja metsää, jossa hän on hänen vuokseen, meidän vuoksemme. Kaipaan häntä.
”Kaipuu menneisyyden, kiirii ilmassa huutoina kotkien. Ikijärveltä turvatulta käy matka vuorten taa.” (Erämaajärvi/Tuomas Holopainen)
”Enää en erota todellisuutta tai valhetta, kaikki on sitä samaa. Vain luonasi synkän metsän, kehdossa, sylissäsi olen onnellinen. Siellä, vain siellä olen onnellinen. Taivas on sylissäni, maa allani. Oi keijut laulakaa, olen kuin lintu vapauteeni pääsin. Enää en palaa todellisuuteen, jään demonini syliin. Kotiini unohdettuun. Kaikki mitä etsin olikin luonasi. Vielä kerran saan olla onnellinen, en kuule maailman kaikkea pahaa, en tunne mitään, muuta kuin tuulen. Tänne jään metsän suojaan demonini syliin. Lintuna lensin vapauteen. Löysin onneni. Pahaksi sanotun demonini sylissä on kotini. Löysin onneni mieleni sisältäni, demoni sylissäni.”
Kunnes kuolema teidät erottaa, siihen asti olemme enkeleitä toisillemme. Sinä olet demoni muille, mutta minulle olet enkeli. Mitään ei jää, kaikki häviää, totuutta en löydä enää. Jää luokseni, ole kiltti.
”Mutta kahleistaan, voi häkkilintu laulaa maan. Kyllä rauhan saa, vapautta vaan ei milloinkaan.” (Indica/Häkkilintu)
