Narcissan pettymykset,K-11 het,Cissa/Lucius,Luku2 ilmestynyt

[Tunnelimyyrä]

A/N: Tälläinen pätkä löytyi koneelta, en tiedä mitä vuosimallia, mutta edes jotain. Jatkoa kirjoitan, jos kansaa kiinnostaa. Ficci siis kertoo Narcissa Malfoyn (omaa sukua Black) elämästä ja pettymyksistä, mitä tämä on kokenut. JA TÄMÄ ON BETATTU VERSIO, suuria muutoksia ei ole ja virheistä (jos löytyy) valitetaan minulle.

Nimi: Narcissan pettymykset
Kirjoittaja: Tunnelimyyrä
Ikäraja: K-11 //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Genre: draama, fluff, het
Paritukset: Narcissa/Lucius, James/Lily
Beta: Mörköliisa, isot kiitokset hänelle ^^


Luku 1.

Pieni, tumma hiuksinen, siro tyttö juoksi ympäri pihaa kädet levällään, hokien olevansa jokin, mikä kuulosti hyvin paljon ’yytitaaviselta’. Lastenhoitajana toimiva noin 16-vuotias Kim ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä pikkuruinen tyttö sillä tarkoitti. ”Yyttitalvinen! Te on yyttitaavinen, ei mikään lentopompotipom!” Tyttö kiljui Kimille ilme kuvastaen suurta pettymystä. Tuo hetki oli Narcissa Arabella Blackille suuri pettymys. Hän oli luullut, että hänen lastenhoitajansa, ikioma lastenhoitaja Kimberly – Kim siis – olisi ymmärtänyt häntä, eikä olisi yrittänyt muuttaa yksisarvista joksikin lentopompeliksi.  Mutta ei, Kim ei ymmärtänyt ja Narcissa koki pienen elämänsä ensimmäisen, katkeran makuisen pettymyksen.
Narcissa Black oli tuolloin kolmivuotias tumman, kähärän pehkon omistava tytöntyllerö. Jo kolmivuotiaana hän oli erikoinen tyttö. Hän ei kenties ollut yhtä määräilevä ja päättäväinen, kuin 7-vuotias Bellatrix, tai yhtä ylpeä ja kaunis kuin Andromeda. Saatikka sitten niin hienostunut ja tyttömäinen, mitä hänen äitinsä olisi toivonut, mutta hän osasi taidon kieputtaa ihmisiä sormensa ympärille ja saada hallintansa alaisena olevat ihmiset tottelemaan. Tietenkään ei Cissa taitoa kaikkiin käyttänyt, vain silloin, kun ei edetty hänen säännöillään.

Kun Narcissa oli viidenvanha, hänellä alkoi kotiopetus. Joka ikinen päivä, oli sitten keskiviikko tai sunnuntai, tuli heidän taloonsa vanha, kurttuinen mies opettamaan Cissaa. Joka aamu kahdeksasta ilta viiteen. Cissa oppi hyvin pian, ettei vastaan saanut väittää. Siitä seurasi huutoa ja rähjäämistä, sekä joskus lyönti poskelle. Kun hänen opettajansa ensimmäistä kertaa huusi hänelle, oli itku lähellä. Ennen sitä ei kukaan ollut koskaan lyönyt häntä. Bella oli harjoitellut loitsuja häneen, mutta sitä ei voinut verrata siihen, kun saa lyönnin kasvoihin ja kielletään itkemästä. Jo tuolloin odotettiin sisaruskolmikon nuorimmaiselta kykyä peittää tunteensa, vilauttaa verho tunteiden eteen ja muuttaa kasvot ilmeettömiksi.
Monet kerrat kuitenkin tyttö itki iltaisin Andromedan sängyssä, käpertyen sisarensa vuoteen nurkkaan toivoen pääsevänsä pian kouluun, pois kuivakan, väkivaltaisen kotiopettajan ulottuvilta. Ja monet kerrat perheen kotitonttu, nuori ja hapankaalilta haiseva Oljo, herätti tytön aamuyöllä, jolloin Cissa hiipi hiljaa omaan vuoteeseensa.
Kun Meda tuli koulusta jouluksi kotiin, oli tämä muuttunut aivan toisenlaiseksi. Tyttö muistutti enemmän Bellaa luonteeltaan kuin aiemmin, ja Cissa alkoi pelätä myös Medaa. Vanhemmat olivat tyytyväisiä, silloin kun Medaa lomalla näkivät. Tämä huiteli ympäri kyliä milloin missäkin ja ties kenen seurassa. Niin hän ainakin Cissalle ja vanhemmillensa sanoi. Koppavasti ja ylevästi käyttäytyvä Meda sai vanhempiensa täyden kunnioituksen muutamassa viikossa.
Päivää ennen paluuta Tylypahkaan Cissa hiipi Medan huoneeseen ja yllätti tytön itkemästä. Hiljaa Meda sanoi pyrkivänsä vain olemaan sukunsa kaltainen, sillä hän ei tahtonut tulla potkituksi pois Blackien suvusta. Vaikka Meda ei sitä myöntänytkään, ymmärsi Cissa, että Meda ei tahtonut olla sellainen, mitä suku tahtoi. Meda pelkäsi olla oma itsensä, pelkoa varjosti uhka tulla potkituksi ulos suvusta.
 Medan lähdettyä takaisin Tylypahkaan Cissa tunsi olonsa aina vain epämukavammaksi. Iltaisin hänen odotettiin lukevan kaksi tuntia sukunsa historiaa kiltisti, kuten Meda oli tehnyt, tai sitten vähemmän kiltisti, kuten Bella oli tehnyt. Bella oli repinyt ja polttanut kirjoja, sillä ei tahtonut lukea, ja häipynyt omille teilleen useaksi tunniksi. Bellan palattua kotiin hän joutui puhutteluun, muttei saanut rangaistusta. Cissa yritti tomerasti saada selville, miten Bella siinä onnistui, muttei vieläkään tiennyt.

Kun Narcissa täytti 11, ja nousi ensimmäistä kertaa Tylypahkan pikajunaan, ei hän voinut olla miettimättä, mihin tupaan päätyisi. Entä jos hän joutuisi Korpinkynteen? Tai vielä pahempaa – Rohkelikkoon? Löydettyään tyhjän vaunuosaston, hän raahasi arkkunsa peremmälle ja kävi istumaan ikkunan viereen. Arkkuaan hän ei jaksanut nostaa tavaratelineelle, sillä hän oli pienikokoinen tuolloin. Cissa käpertyi mahdollisimman pieneksi ja tuijotti ulos ikkunasta, missä vanhemmat hyvästelivät ja halasivat lapsiaan. Hän ei voinut olla tuntematta pientä kateuden pistosta rinnassaan. Kaikkia muita oli tullut joku saattamaan, paitsi häntä. Vain hän oli tullut sisariensa seurassa kolmistaan. Heti asemalle päästyään sisaret olivat nähneet ystäviään ja menneet heidän luokseen, hyläten Cissan. Junan nytkähtäessä liikkeelle Cissa tunsi silmäluomiensa painavan ja varovaisesti hän sulki silmänsä ja antoi kiihtyvän junan liikkeiden tuudittaa itsensä uneen.

Narcissa avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Kaukana edessäpäin näkyi kaunis, lasinen linna, joka suorastaan kutsui luokseen. Varovasti Cissa nousi ylös ja lähti kävelemään kohti linnaa. Aina kun hän otti askeleen eteenpäin, tuntui linna astuvan kaksi askelta taaksepäin. Vaikka hän tahtoi luovuttaa, ei hän voinut. Cissa tiesi, että linnassa oli jotakin tärkeää, jotakin, joka hänen oli saatava. Hän juoksi ja juoksi eteenpäin, mutta linna tuntunut lähenevän yhtään. Jossakin vaiheessa – tuntien tai päivien päästä – Cissa luovutti. Hän halusi käpertyä paikalleen ja itkeä. Eikä nyt kukaan voisi tulla häntä kieltämään, sillä missään ei näkynyt yhtään ihmistä. Ei sitten ketään. Cissa kohotti kasvonsa kohti taivasta ja huusi sydämensä pohjasta. Hän tahtoi tästä paikasta pois, takaisin kotiin Medan sänkyyn. Siellä ainakin olisi turvallista..

”Hei, herää, olemme kohta perillä.”

[Lilah]

Alku kuullosti lupaavalta, ja näitä Cissy ficcejä kun metsästän,
oli hauska huomata että tämä kertoo ihan nuoruudestakin, eikä
pelkästään tämän avioliitostaan. Jäi sellaiseen kohtaan, että
koukutus oli pakonomainen refleksi, eli minä nyt sitten alan
seuraamaan tätä tarinaa, ja toivottavasti luettavaa tulee
nopsasti lisää

Lilah

[Mörköliisa]

Hihi, tulinpa vielä tänne sanomaan, että olen koukussa tähän. Ja rakastan tyyliäsi kirjoittaa!

[Tunnelimyyrä]

A/N: Tässäpä tämä. Mörköliisa on betannut tämän, suuret kiitokseet taas hänelle.  Luvut on lyhyitä, mut minkä sille tekee.

Luku 2.

Narcissa avasi silmänsä ja katsoi säikähtäneenä ympärilleen. Vaunuosastossa oli viisi muuta tyttöä, kaavut päällä ja Korpinkynnen tupamerkit kaavun rinnuksissa. Cissa katsoi tupamerkkejä osittain uteliaana ja osittain ärtyneenä. Tytöt esittelivät itsensä, ja Cissa huomasi kauhukseen olevansa puoliveristen ja kuraveristen kanssa samassa vaunuosastossa. Tietämättään Cissa vahvisti vanhoja ennakkoluuloja, jotka olivat periytyneen sukupolvesta toiseen puhdasveristen keskuudessa. Tietämättään Cissa kantoi samoja tapoja ja mielipiteitä, kuin vanhempansa ja heiden vanhempansa. Ne eivät kenties vielä näkyneet, mutta mielipiteet ja tavat odottivat Cissan pään sisällä oikeaa hetkeä.
Vaiteliaana Cissa puki kaapunsa ylleen ja siirtyi käytävälle tuntiessaan junan hidastavan. Raahaten painavaa arkkua Cissa kipitti junan ovelle ja odotti, kunnes juna pysähtyi ja ovet avattiin. Tyttö tunsi kuinka ihmiset työnsivät häntä eteenpäin, mutta pelko jähmetti hänen jalkansa. Hän ei pystynyt liikkumaan. Cissa katsoi kauhuissaan höyryn seasta esiin tullutta isoa miestä. Puolijättiä. Koska Cissa ei liikkunut, puolijätti nosti tytön sivuun arkkuineen, jotta muut pääsisivät ulos junasta.
”Ekaluokkalaiset tänne! Ekaluokkalaiset!” Puolijätti karjui ja heilutti suurta lamppua. Jälkeen päin Cissa ei muistanut venematkasta mitään, hänellä ei ollut minkäänmoista mielikuvaa siitä, kuinka päätyi Tylyahon asemalta Tylypahkaan Suureen saliin riviin muiden ensiluokkalaisten viereen.
  Charlotta Afreidan jälkeen professori, jonka nimeä Cissa ei muistanut, sanoi Cissan  nimen, ja hermostuneesti tyttö kävi kolmijalkaiselle tuolille istumaan.
Cissasta tuntui, että hattu mietti tunteja, ennen kuin kajautti kovaan ääneen ’LUIHUINEN’ ja päästi Cissan piinasta. Tyytyväisenä ja helpottuneena Cissa kipitti Luihuisen tupapöytään ja kävi istumaan muutamaa vuotta vanhemman pojan viereen. Hiljaisena Cissa katseli kuinka ensiluokkalaisten jono lyheni lyhenemistään, kunnes jäljellä oli enää muutama hassu oppilas. Cissa vilkaisi Korpinkynnen pöytään, jossa puolessa välissä pöytää kolme tyttöä supattelivat keskenään ja vilkaisivat nopeasti Cissaan päin naureskellen. Cissa painoi päänsä kohti lattiaa ja nieleksi kyyneleitä. Hän oli ollut noin tunnin koulussa ja kaikki jo naureskelivat hänelle.. Ensi kertaa elämänsä aikana Cissasta tuntui, ettei hän hallinnut tilannetta. Asian myöntäminen tuntui inhottavammalle kuin luulisi ja Cissa toivoi, ettei vastaavaa tilannetta enää hänen kohdalleen osuisi.

Kello näytti puolta kolmea, mutta Cissaa ei väsyttänyt. Hiljaa hän veti pörröisen, vaaleansinisen aamutakin päälleen ja otti yöpöydältä sukat. Hiljaa Cissa raotti makuusalin ovea ja pujahti portaikkoon. Kiviportaat tuntuivat kylmiltä paljaiden varpaiden alla, joten Cissa kävi portaille istumaan ja veti sukat jalkaansa. Oleskeluhuoneesta kuului ääniä ja Cissa sipsutti portaat alas. Huoneessa takan edustalla istui muutama vanhempi oppilas rakentaen korttitaloa, joka näytti huojuvan pahasti.
”Varovasti nyt. Ei enempää, lopeta,” Mustatukkainen pika supatti hiljaa. Toinen poika, jolla oli vaalean ruskeat hiukset, mulkaisi varoittavasti mustatukkaista poikaa. Cissa katseli uteliaasti, kuinka pojat kävivät kuiskaten tappelua siitä, mikä kortti laitettaisiin seuraavaksi, vai laitettaisiinko enää kortteja.
”Hei, ei sitä kort-” kolmas poika aloitti, mutta lauseen keskeytti pieni posahdus. Korttitalo räjähti ja kortit lensivät ympäri oleskeluhuonetta. Cissa ei voinut olla hihittämättä hiljaa. Hihitys herätti poikien huomion ja he kääntyivät katsomaan Cissaa. ”Kakaroiden pitäisi olla jo nukkumassa, ei riehua ympäri Tylypahkaa,” eräs pojista naljaisi. Cissa tunsi, kuinka kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä, ja hän ryntäsi takaisin makuusaliin. Hän ei välittänyt siitä, että muut tytöt heräsivät, kun hän paiskasi oven kiinni ja ryntäsi sängylleen itkemään. Cissa tunsi toisten katseet niskassaan ja kuuli hiljaista supinaan, kun tytöt miettivät mitä tehdä.
Puoli tuntia Cissa sai olla rauhassa, kunnes eräs tytöistä, Ashley, lähti portaisiin. ”Tulen kohta,” Ashley huikkasi ennen kuin laittoi oven kiinni ja lähti laskeutumaan portaita.
Cissa kierähti kyljelleen ja puristi tyynyn vatsaansa vasten. Silmät punoittivat ja nenä vuosi hieman, mutta Cissa ei välittänyt. Hän tuijotti seinää kuin siinä olisi ollut maailmankiinnostavin kuva. Muutaman minuutin päästä Ashley palasi mukanaan Luihusten Johtajatyttö. Johtajatyttö kyseli Cissalta oliko tämä kunnossa, ja mitä oli tapahtunut. Cissa ei kuitenkaan jaksanut vastata. Häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Loppu vuoden Cissa oli kuin zombi, puki aamuisin päälleen, kävi syömässä aamupalan ja meni tunneille. Oppituntien jälkeen hän teki läksyt ja käpertyi sänkyynsä ja nousi vasta aamuisin ja sama toistui koko loppu vuoden ajan. Opettajat lähettivät rouva Blackille huomautuksia siitä, ettei Cissalla ollut kaikki hyvin. Rouva Black ei tehnyt mitään, lähetti muutaman räyhääjän Cissalle, joka tuskin huomasi niitä. Muut kuulivat rouva Blackin nuori-neiti-ryhdistäydy-ja-käyttäydy-sukusi-nimen-arvoisesti – puheen monet kerrat – Cissa ei kertaakaan.

Kun Cissa matkusti kesäksi kotiin, hän ei voinut olla toivomatta, että olisi saanut jäädä Tylypahkaan. Koulu oli ihana paikka, varsinkin Tuleemeneehuone oli yksi Cissan suosikki huoneista. Silloin kun Cissa tarvitsi paikan rauhoittua, hän etsiytyi kuvakudoksen luo, missä peikoille opetettiin balettia ja käveli kuvan ohi hokien mielessään tarvitsevansa paikan missä rauhoittua. Jonkin ajan kuluttua vastapäiselle seinälle ilmestyi ovi, josta pääsi huoneeseen, joka oli väritykseltään valkoista ja vaalean oranssia. Cissa ei tiennyt mistä huone oikein tiesi millaista huonetta hän oikein tarvitsi, mutta ei sillä ollut väliä.

Cissa seisoi yksin King’s Crossin aseman ulkopuolella istuen arkkunsa päällä. Kello oli ties kuinka paljon, eikä ketään näkynyt. Pöllöpostin kautta käydyn keskustelun lopputulos oli ollut se, että Cissa ja Meda odottaisivat aseman ulkopuolella ja heiden äitinsä lähettäisi jonkun hakemaan heidät. No, loppujen lopuksi suunnitelma oli varsin huono. Medaa ei näkynyt missään, oli kait lähtenyt ystävilleen, ketään ei ollut kuulunut kolmeen tuntiin ja Cissan pöllö istui sillä hetkellä Tylypahkan pöllölässä jalassaan kirje. Pöllö parka oli näes unohtanut kenelle kirje oli pitänyt viedä, joten se oli tehnyt kompromissin ja lentänyt Tylypahkaan kuhertelemaan erään tunturipöllön kanssa.
Cissa alkoi pikku hiljaa pilkkiä, ja muutaman minuutin kuluttua tyttö oli täydessä unessa. Asemalta lähtevä siivoja vilkaisi tyttöä kerran, hieraisi silmiään ja kun katsoi uudelleen, ei siinä kohdassa ollut enää ketään. Olkiaan kohauttaen siivoja avasi autonsa oven ja lähti ajamaan kohti moottoritietä.

Samaan aikaan Cissaa muutamaa vuotta vanhempi tummahiuksinen tyttö leijutti Cissaa ja tämän tavaroita kohti Cissan huonetta. Tyttö peitteli Cissan ja silitti tämän hiuksia. Tummahiuksinen tyttö hymyili itkuisesti ja katosi jättäen huoneeseen täydellisen hiljaisuuden, jonka rikkoi vain Cissan tuhina.

[Tunnelimyyrä]

JÄTÄN TÄMÄN FICKIN VIRALLISESTI KESKEN!
Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan ficin jatkaminen, niin  pistää yksäriä. Tuolla on 5. lukuun asti ilmestynyt.