Kirjoittaja Aihe: Satukirjan Sankareita, K-11, 2. luku 21.2.  (Luettu 2177 kertaa)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Satukirjan Sankareita, K-11, 2. luku 21.2.
« : 29.01.2013 22:24:16 »
Nimitysmaximus: Satukirjan Sankareita (aka Kunnianosoitus Kelalle tjtn)
Kirjoittaja: Pinski eli mii
Ikäraja: K-11 tästä olisi suunnitteilla
Paritus: ?
Genre: Fantasiaa mustalla huumorilla höystettynä, ehkä hippasen myös romancea tiedossa
Waroitukset: eip ole
A/N: Kirjoitusblokki kesti ja kesti ja kesti ja kesti, mutta nyt tuntuu, että se ehkä pikkuhiljaa alkaa väistymään. Olen tässä muutaman kuukauden aikana purkanut kirjoitus-stressiä (jos tätä siksi voi kutsua) tähän Satukirjan Sankareihin ja no, ajattelin sitten punkea tämän kyseisen tuotoksen tännekin. Tässä aluksi vain prologi, sillä en päässyt vielä jakautuneen persoonallisuuteni kanssa yhteisymmärrykseen, että laitanko koko tarinan alun (tähän mennessä kolme lukua) vai en. Aika näyttää :)

Ai niin, olkaa ymmärtäväisiä tekstin suhteen, pidin aika pitkän kirjoitustauon ja nyt vähän jännittää ^^


Satukirjan Sankareita


Samuel ei ollut tavallinen keiju. Hän kyllä asui Sademetsän Kaakaopuissa ja kutoi säärystimiä kuten kaikki muutkin lainkuuliaiset keijut ja keijuttaret, mutta muuten hän oli syntynyt luopioksi. Jo pienenä hänet oli liikanimetty Mustapääksi pitkän tumman tukkansa vuoksi ja jo vuosia lapset olivat pelanneet peliä, jonka voittajaksi nimettiin se urhea lapsukainen, joka pisimpään tuijotti Samuelia tämän pikimustiin silmiin. Samuel kasvoi tahtoen ja tahtomattaan Sademetsän erakoksi.

Liliana oli sydäntäsärkevän kaunis. Tämä ei ollut mikään ihme, sillä hän kuului ylihaltiain aatelisukuun, mutta jopa tällä mittapuulla hänen kauneutensa oli vertaansa vailla. Harmi vain, että hän itsekin tuntui tietävänsä sen paremmin kuin hyvin. Ja harmi, että kukaan ei tuntunut välittävän tämän ylimaallisen kauneuden tuomasta liiallisesta itsevarmuudesta. Mokomakin nirppanokka.

Grongor oli jopa kääpiöksikin lyhyt ja tanakka. Hän matkusteli veljiensä Grengorin ja Grangin kanssa ympäri maailman maita ja mantuja, eikä kukaan joka hänen kirveskätensä oli kohdannut, tohtinut enää toiste huomauttaa hänelle pituuden puutteesta tai parran kirkkaasta porkkananoranssista väristä. Grongor oli kääpiöveljeksistä nuorin, mutta se minkä hän hävisi ikävuosissa veljilleen, voitti hän ehdottomasti uskomattomalla äkkipikaisuudellaan.

Byashin peri taikuuden isältään. Noita tai ei, Byashin oli aina tiennyt olevansa erilainen nuori. Hän ei hengannut Rargodan kauppatoreilla kuten muut ikäisensä tytöt, eikä hän myöskään osannut laulaa ensimmäisen nuotinkaan vertaa, vaikka kuuluikin Vedettärien heimoon äitinsä puolelta. Byashin oli kummajainen isolla k-kirjaimella. Velhon ja Vedettären risteytys, tytön ja hyypiön sekametelisoppa.

Alexei tuskin koskaan tiesi, kuinka moni valtakunnan tyttö hänestä todellisuudessa haaveili. Kuningashuoneen soturin haarniska korosti hänen sinisenhopeita silmiään juuri sillä oikealla tavalla, että hän näytti vähintäänkin kolmetoista jättiläistä surmanneelta sankarilta. Tiedä sitten, miten vain silmistä voisi tällaisen päätelmän tehdä, mutta ei kai sillä niin väliäkään. Alexei oli unelmien ritarin ruumiillistuma. Harmi vain, että hän oli tyhmä kuin vasemman jalan saapas.

Grimm rakasti kuorolaulua. Muut lohikäärmeet pilkkasivat häntä tämän vuoksi, mutta Grimm ei välittänyt. Miksi hänen pitäisi olla synkän miehekäs vain siksi, että hän osasi öisin muuttua talon kokoiseksi siivekkääksi pedoksi, joka tahtoessaan pystyi polttamaan vaikka kokonaisen kylän yhdellä aivastuksella? Pöh. Paljon mukavampaa oli laulaa kaanonissa kukkaniittyjen kauneudesta ja  luritella merkityksettömiä rakkauslauluja kuoron turvallisessa harmoniassa.

Samuel, Liliana, Grongor, Byashin, Alexei, Grimm.

Kuusi niin erilaista nuorta sekä vähemmän nuorta. Kuusi elämää, joita yhdisti vain taikuus, mielikuvitus sekä koti saman maailman katon alla. Koskaan he eivät olleet toisiaan tavanneet, koskaan he eivät olleet kuulleet lausuttavan edes toistensa nimiä.

Eivät koskaan, ennen kuin yllättävien sattumien kautta heidän maailmansa romahti ja kaikki tuttu ja turvallinen katosi taivaan myrskyäviin tuuliin.

Eivät tunteneet toisiaan, ennen kuin oman maailman kuoltua heidän oli pakko etsiä koti muualta, vieraasta todellisuudesta.

Ja pian he tulivat oppimaan, että myös satukirjan sankareiden tuli asioida Kansaneläkelaitoksessa.





« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:17:45 kirjoittanut Pyry »

Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13
« Vastaus #1 : 31.01.2013 13:36:27 »
Pinski!!!! :o

Ihan ensiksi pakko sanoa, että en tiedä mitä sanoa! Olen erittäin hämmentynyt, erittäin innostunut ja iloinen! Jee.

Mistä nää sun ideat tulee? Ja miten sä edelleen osaat kirjoittaa näin hyvin, että olen onnesta soikeana pienen prologinkin jälkeen? Nää hahmot vaikuttaa jo nyt erittäin lupaavilta ja hauskoilta. Ja kelakin on päässyt mukaan!

Aivot ei toimi. Mä en oo kirjoittanut pitkiä kommentteja aikoihin, joten tää jää nyt näin lyhyeksi. Pahoitteluni!

Terveisin uskollinen kommentaattorisi

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 1. luku 2.2.
« Vastaus #2 : 02.02.2013 00:32:36 »
TOM :D Sinä se aina vaan jaksat kommentoida ja piristää meikäläisen päiviä :) kiitoskiitoskiitos sulle ihan hirmusesti hei! Kyllä nyt näyttäis vahvasti siltä, että mun kirjoitusblokkini on pakannut matkalaukkunsa ja lähtenyt veks (toivottavasti vain menolipun kera), sillä tämä Satukirjan Sankarit ei ole ainoa tarina jota olen nyt tässä viime aikoina kirjoitellut ;)



1. Anonyymit Hiltuset



Samuel tajusi, että silmien avaaminen oli virhe, jolta ei voinut välttyä. Hän tajusi sen olleen elämänkokoinen erehdys huomatessaan laskeutuneensa muurahaispesän päälle. Tosin olisi hän sen tajunnut ennen pitkään silmät ummessakin.

”Arrghhh”, kuului raivoisa mörähdys aivan Samuelin takaa ja hän hätkähti pois muurahaiskeon päältä. ”Missä kautta kahdeksan meren ja yhdeksän jättiläisen minä olen?”

”Aih minun varpaani!”

”Yih älä koske minuun”

”Miekkani, antakaa miekkani!”

”Rauhoittukaa, hyvänen aika sentään!”

”Apua -”

Samuelista tuntui kuin hän olisi herännyt hyvin oudosta unesta. Puut olivat väärällä tavalla vihreitä, maa tuntui kylmältä ja ilma tuoksui – no, oudolta. Eikä Samuel ollut yksin, vaikka hän muisteli vasta hetki sitten olleensa aivan rauhassa omassa kodissaan. Nopea silmäys ja pikainen laskutoimitus; heitä oli hänen ympärillään viisi. Ja yksi heistä vei keijupojan huomion muutamassa uskomattomassa sekunnissa.

”Hei”, Samuel kuiskasi kalpealle vaaleatukkaiselle tytölle, mutta tämä ei reagoinut häneen millään tavalla.

”Yih, minun päässäni on jotain inhottavaa!” kaunis tyttö inahti ja suki kultaisia kutrejaan hyvin huolestuneena. Samuel vaihtoi vaivaantuneena painoa toiselle jalalleen, hän ei oikein tiennyt pitäisikö tervehtiä uudelleen vai ei.

”Tuskinpa ainakaan aivot?” ilkkui toinen nuori neito maailman kauneimman takaa ja Samuel loi tähän vihaisen silmäyksen. Miten kukaan saattoi puhua niin ilkeästi olennolle, joka oli selvästikin maailman kaunein, hennoin, uskomattomin -

”Noituutta, velhonkauppaa, mustaa magiaa - ”, mumisi ääni jostain Samuelin navan korkeudelta. Hän katsahti alas ja näki kääpiön. Kyllä, tämä jos joku oli selvästi ja kiistattomasti kääpiö.

”Sinä olet kääpiö”, Samuel totesi erittäin viisaana ääneen ja peruutti muka-huomaamattomasti yhden askeleen.

Kääpiö vilkaisi häntä, murahti ja työnsi päätään uhitellen eteenpäin. ”Onkos kukkakepillä joku ongelma?”

”Kääpiöt tuovat huonoa onnea”, Samuel mutisi ja siirtyi suojelevasti vaaleaverikköä lähemmäs.

”Puhu niin, että muutkin kuulevat!” kääpiö ärähti kovaan ääneen ja hamuili vyöltään jotakin kuitenkaan sitä löytämättä. ”Arrghh antakaa minun kirveeni!”

”Arvon herra, nyt kannattaa rauhoittua. Meidän pitäisi nyt unohtaa kaikki erimielisyydet -”, aloitti jykeväleukainen mies, joka olisi hyvin voinut kävelevä veistos, ”-ja yrittää selvittää, mistä kummasta nämä puut tähän tupsahtivat”

”Eivät puut tupsahtaneet”, tytöistä ilkeämpi tuhahti. ”Minusta tuntuu, että me tupsahdimme”

”Mutta minne?”

Kaikki hiljenivät ja loivat epäluuloisia katseita ympärilleen. Kyseessä oli aivan selvästi metsä. Samuelin katse harhaili hetken jykevissä puissa ja maahan pudonneissa lehdissä, mutta sitten hän siirtyi tutkimaan kohtalotovereitaan. Maailman kaunein nainen sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse paljastaen suipon (sekä erittäin siron) korvanlehden. Haltia, Samuel totesi mielessään ja hymähti tyytyväisenä. Haltiat tulivat hyvin toimeen keijujen kanssa, ainakin yleensä.

Katse siirtyi kääpiöön. Ugh.

Toinen tyttö, se ilkeä. Tällä tytöllä oli olkapäillä roikkuva tummanruskea tukka, miltei musta ja silmien alle maalautuneet pussit olivat lähes samaa varjoista sävyä kuin hänen silmänsäkin. Vaatetus toi mieleen Mizmerin pohjoisen kansan, mutta Samuel ei ollut varma. Tyttö jäi hänelle mysteeriksi.

Veistosmies, diplomaattisankari, leuka. Lähinnä Samuelia ärsytti tapa, jolla kaunis neito vilkuili haarniskaan pukeutunutta sankaria ja tämän jykevää olemusta. Jykevää leukaa. Samuel tuhahti. Samperin leuka. Mikä lie lohikäärmeentappaja tuokin oli olevinaan.

Ja sitten oli vielä yksi. Mies joka oli pysynyt aivan hiljaa ja omissa oloissaan. Tämä nuorukainen oli kiistämättä ulkonäöltään oudoin heistä, vaikka eivät herra Leuka tai kiukusta kihisevä kääpiökään täyttäneet tavallisuuden raameja. Revenneet vaatteet, arpiset kädet sekä liian suuret ja liian siniset silmät saivat hänet näyttämään vähintäänkin kylähullulta. Miehen tukka oli mustan sävyistä mustin (mitä se sitten ikinä tarkoittikaan) ja Samuel tajusi oman pikimustan liehulettinsä näyttävän todennäköisesti valjun harmaalta tuon nokisutarin rinnalla.

”No tuota”, leukamies aloitti. ”Jospa vaikka aloittaisimme pienellä esittelykierroksella?”

”Ei tämä mikään kerho ole”, ruskeatukkainen tyttö kivahti ja kylähullu näytti nyökkäävän hyväksyvästi tämän suuntaan. ”Ehkä meidän pitäisi -”

”Minä olen Liliana Hilfyn”, helähtivät ilmoille kauneimmat soinnut ja Samuel tajusi olevansa täysin myyty, ”ja minun mielestäni esittelykierros on enemmän kuin tarpeellinen”

”Haltia?” murahti kääpiö yrittäen saada käsiään uskottavasti puuskaan. ”Tämähän vain paranee hetki hetkeltä”

”Alexei Peo Mereldon, Rargodan kuningashuoneen ratsupäällikkö ja Lennerin kolmas herttua palveluksessanne”, soturi kumarsi ja haltianeito, Liliana, hihitti kieputtaen hiuksiaan viettelevästi kapeiden sormiensa ympärille. Samuel käänsi katseensa ja risti kätensä uskottavammin kuin kääpiö.
 
”Tämä on niin turhaa”, ruskeaverikkö mumisi hiljaisella äänellä.

”No mitä neiti lepakko sitten näkisi tällä hetkellä tarpeelliseksi?” Liliana tuhahti tummatukkaiselle tytölle. Kiukkuinen ilme ei pukenut haltian kalpeita kasvoja.

”Neiti lepakko?” tyttö kysyi naurahtaen hieman ivallisesti. ”Oletpa sinä kekseliäs tapaus”

”Tytöt, tytöt”, Alexei (leuka) tavoitteli ääneensä rauhoittavaa sävyä. ”Riitely ei ikinä -”

”Grongor!” kääpiö karjaisi ja Samuelilla kesti hetken tajuta, että tuo outo murahdus oli tarkoitettu esittelyksi. ”Jatketaan, en jaksa kuunnella tuota turhanpäiväistä lässyttäjää”

Samuel tunsi pitävänsä kääpiöstä jo hieman enemmän.

”Samuel Kiddi”, Samuel tunsi äänensä hieman värisevän kaikkien kääntyessä hänen suuntaansa.

”Ylikasvanut maahinen?” Grongor-kääpiö naurahti hölmösti omalle vitsilleen.

Samuel yritti olla välittämättä. ”Keiju”, hän totesi ja toivoi hartaasti, että huomio siirtyisi jo seuraavaan.

”Keiju?” jäi ihmettelemään Liliana. Oi, miksi juuri Liliana?

”Et näytä keijulta”, leukakin totesi ja Samuel tajusi aavistavansa, että ehkä hänen sosiaalinen asemansa ei rajoittunutkaan pelkästään keijujen yhteiskuntaan.

”Grimm”, kuului yhtäkkiä kylähullun suusta ja Samuel kirjaimellisesti huokaisi helpotuksesta, kun kaikki kääntyivät katsomaan rähjäistä miestä. ”Pelkkä Grimm”

Leuka-Alexei astui rinta edellä miehen eteen. ”Ja sinä olet -”

Nuori mies nosti sinisten silmiensä katseen. ”Kuten sanoin, vain Grimm”

”Mitä sinä teet työksesi?” Liliana kysyi hieman epäröiden ja siirtyi harkitusti lähelle Alexein kylkeä.

Grimm kallisti päätään puolelta toiselle ja selvästi punnitsi vastaustaan tarkkaan. ”Olen laulaja”, hän lopulta vastasi ja Samuel miltei tirskahti ääneen. Ei mennyt läpi, ei todellakaan.

”Ah, mukavaa”, herra Leuka ilostui ja löi käsiään tyhmästi yhteen.

Samuel tyrmistyi. Oliko hän ainoa, joka epäili tuon muukalaisen luotettavuutta?

”Sinun vuorosi”, Grimm kääntyi virkkomaan tummatukkaiselle tytölle hieman vahingoniloisena.

Tyttö nytkähti tuntien selvästi olonsa epämukavaksi. ”Byashin Eminion”

Kaikki olivat aivan hiljaa.

”Noita”, Byashin lisäsi saaden aikaan aikamoista sähinää, sadattelua ja ärinää. Kaikki tämä lähinnä kääpiön suunnalta.

”Minä arvasin, minähän sanoin, minä -”, kääpiön murina lakkasi kuitenkin kuin seinään, kun yhtäkkiä -

”Päivää!” punaposkinen mies oli ilmestynyt heidän luokseen kuin tyhjästä. ”Hiltuset?”

Alexei löysi ensimmäisenä äänensä kaiken tyrmistyksen jälkeen. ”Anteeksi, mikä oli?”

”Tulitte asuntonäyttöön? Olette melko ajoissa, kello on vasta viittätoista vaille ja talokin on itse asiassa tuolla kuusiaidan tuolla puolen, joki siinä tietenkin virtaa välissä, mutta se taisi esitteessäkin lukea juu -”

Ja vain pienen hetken päästä satukirjan sankareille selvisi, etteivät kirveet ja miekat olleet toivottuja Kiinteistömaailman asuntonäytöissä.


Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 1. luku 2.2.
« Vastaus #3 : 02.02.2013 10:08:28 »
Tämä oli hauska aloitus!

Samuel on älyttömän symppis kertoja (vaikka en tiedäkään kuinka paljon kertoja lukujen mittaan vaihtuu, mutta Sampsukka on ainakin hyvä aloittaja) ja virnistelin leveästi sen kitkerän katkerille ajatuksille naistennaurattaja-Axua (tai tuttavallisemmin ihan vaan Leukaa) kohtaan. Mitä ilmeisimmin luvassa on jos jonkinlaista dramaattista käännettä ja se jos mikä saa meikäläisen innostumaan! Vaikka tuo... haltija... mikä sen nimi on... Lilli ei nyt tän luvun perusteella ansaitsekaan niin mukavan hahmon, kuin Sampsukka, huomiota, mutta ehkä siitäkin paljastuu ajan kanssa positiivisia puolia.

Sampsukan lisäksi tykästyin kyllä myös Grong.. Gra... Grongoriin (miksi sä kehität hahmoilles aina niin vaikeasti muistettavia nimiä!) sen pippurisen luonteen takia, Byashiniin koska se on noita daa ja jostain syystä myös ääliö-Leukaan. Grimmistä en osaa vielä sanoa oikein mitään, mutta kuorotaustan perusteella sanoisin, että sekin on loistava tyyppi.

Mä rupesin tietysti heti kehittelemään näille hahmoille jos jonkinlaisia suhdekiemuroita ja seikkailuja, mutta mä vähän epäilen, että mun kannattaa odottaa ainakin muutaman luvun ajan ennen kuin alan enempää puhua näistä aavistelemistani dramaattisista tapahtumista.

Ohhohoo, uteliaisuuteni heräsi heti, mitä olet kirjoittanut (joulumaatajoulumaatajoulumaatajoulumaata *sormet ristissä*)! Ehkä joku päivä se selviää, joko sitten tällä sivustolla tai sitten kirjakaupassa :D

Lainaus
Veistosmies, diplomaattisankari, leuka.
Niinpä Sampsukka, niinpä.

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Nirvu

  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 1. luku 2.2.
« Vastaus #4 : 19.02.2013 12:06:22 »
Mä oon katunu sitä, etten alottanu Joulumaahan kommentoimista tarpeeks ajoissa, joten kommentoin tähän ihanaiseen:)

Blokki ei oo tosiaan kirjotustaitojas vähentäny, ei tosiaankaan, tää oli tosi ihanaa luettavaa. Totaalinen huutonauru prologin viimesessä lauseessa, ilmeisesti nää joutu koko porukka omasta satumetsistään  Suomeen? Voi poloisia, kävispä joskus toisinpäin.

Tom vei multa kaiken sanottavan, joten tyydyn näin migreenipäissäni komppaamaan häntä, ja kinuamaan jatkoa iiiihan kaikkialle. Kiitos paljon<3

Nirvu
"Syytän kirjastossa olevaa vihreäkaapuista ylipappia, jolla on kaksiteräinen kirves."
-Terry Prachett, Kiintoisia aikoja

Pinski

  • ***
  • Viestejä: 69
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 2. luku 21.2.
« Vastaus #5 : 21.02.2013 00:23:59 »
Tompsukka, mulla on ollut ihan järjetön ikävä sun suhdekiemura-lottoilua :D ja hei, tottakai nimien pitää olla vaikeita, eihän niistä muuten syntyis niitä aivan mahtavia Tom-versioita (Pastakulho kunniaan ^^). Niin ja vielä näin aiheesta kirjavaan kukkaruukkuun, kyllä, olen kirjotellut tässä samalla Joulumaata ja todennäkösesti tuo jo syntynyt jatko eksyy vielä tännekin jossain vaiheessa :) mutta lyhyestä virsi kaunis, kiitos kaunis kommentista :)

Nirvukka
, parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D Kiitos paljon sulle ihanasta kommentista ja toivottavasti migreeni meni ohi! Tai siis, ainahan se ohi menee, loppujen lopuksi, mutta siis toivottavasti ei kestänyt kauaa ja ääh nyt mulla lähti taas homma lapasesta ja vei punaisen langankin mukanaan :D enivei, kiitos paljon että jaksat kommentoida!


2. Uusi tuttavuus


Astuessaan sisään vanhahkoon maalaistaloon Byashin oli jo täysin varma, että nyt oltiin erittäin kaukana kotoa. Lipastojen päällä lojui toinen toistaan oudomman näköisiä tavaroita, huoneessa kuljeskelevat ihmiset olivat pukeutuneet hyvin eriskummallisesti ja seinille ripustetut maalaukset näyttivät aivan liian aidoilta. Byashin asteli varovasti eteenpäin ja jokin alkukantainen vaisto käski häntä sulautumaan joukkoon, käyttäytymään mahdollisimman normaalisti. Kaikki hänen uudet, öh, toverinsa olivat hajaantuneet tutkimaan taloa, vaikka se oli Byashinista tuntunut pahimmalta mahdolliselta idealta.

”Anteeksi, herra, tämä laatikko on viallinen”, rääkäisi yhtäkkiä Alexei kovaan ääneen ja naputti mustaa, kovaa laatikkoa, joka oli asetettu pienen pöydän päälle. ”Se ei aukea”

Punaposkinen mies, sama joka heidät oli taloon johdattanut ja joka kutsui itseään Välittäjäksi, siirtyi hieman hämillään Alexein luo.

”Anteeksi?” mies kummasteli ja seurasi huolestuneena, kun Alexei yritti kammeta laatikkoa auki.

”Onko tämä jokin käyttökelvottomien tavaroiden museo?” Alexei tiedusteli mieheltä, joka näytti jostain kumman syystä siltä kuin yrittäisi työntää lohikäärmettä ulos ahteristaan.

”Öööh, tuota, herra”, mies ähisi ja vilkuili epäluuloisesti Alexein sotisopaa, ”se on telkkari, tiedättehän televisio. Jospa, öhm, tuota, siirtyisimme vaikkapa yläkertaan. Sinne tehtiin upea puolipanelointi juuri viime keväänä -”

Byashin katseli kuinka Välittäjä talutti Alexein kohti rappusia. Hän itse siirtyi varoen hieman lähemmäs ovea, mistä he vasta hetki sitten olivat saapuneet sisään esittäydyttyään ensin jostain syystä Hiltusiksi. Byashin saattoi vain arvella, että Hiltunen (tai Hiltu, hän ei ollut aivan varma) tarkoitti luultavasti jotakin rotua, lahkoa tai kansallisuutta. Mutta se hänelle ei ollut vielä selvinnyt, miksi tuo omituinen punaposkinen mies kutsui itseään Välittäjäksi. Oliko se nimi vai jokin outo titteli arkkivelholle?

”No, noita”, kuului yhtäkkiä matala mörähdys tytön selän takaa. Grongor, Byashin tiesi katsomattakin.

”Mitä?” Byashin pyrki madaltamaan äänensä kuiskaukseksi, sillä heitä katsottiin jo valmiiksi hyvin oudosti.

”Kerropa, miten sinä teit sen”, Grongor ärisi partaansa. ”Ja miksi?”

Byashin tunsi kiukun punan nousevan poskilleen. ”Minä en tehnyt mitään. Olen yhtä ulapalla kuin te muutkin”

”Hah, ja minä olen sarvijaakko!”

”Kokosi puolesta voisitkin olla”

Grongor näytti suuttuessaan kasvavan pituutta ja hänen partansa pöyhistyi koomisesti. ”Mitä sinä sanoit, noita-akka?” kääpiö puuskutti ja kohotti jonkin oudon punaisen kapistuksen.

Byashin ei pienestä hätkähtänyt. ”Mikä tuo on?” hän kysyi kummastellen esinettä kääpiön kädessä.

Grongor ei irrottanut katsettaan tytöstä. ”Uusi aseeni. Te varastitte minun kirveeni”

”Emmehän varastaneet”

”Valehtelija!”

”Shh, ole hiljaa, Grong”

”Se on Grongor, noita!”

”Kyllä minä sen tiedän, mutta ole nyt jo -”

”Hei”, keskeytti matala ääni noidan ja kääpiön alkavan riidan. Byashin kääntyi katsomaan ja aivan hänen selkänsä takana seisoi tummatukkainen nuori mies. ”Onko kaikki hyvin?”

Byashin tunsi häkeltyvänsä hieman. Miehen tummien kulmien alta tuijottivat syvänvihreät silmät ja niiden väri muistutti erehdyttävästi tytön kotipihan sammalmättäitä. Koti-ikävä tuntui pienenä pistona noidan rinnassa ja hän päästi äänettömän huokauksen karkaamaan huuliltaan. Mutta eivät ne huokaukset siihen loppuneet, eivät todellakaan. Byashinin oli myönnettävä, että tuo nuori vihreäsilmäinen mies oli kerta kaikkiaan upea ilmestys jollain hyvin oudolla tavalla. Kaikkeen tähän ihmeelliseen huokailuun oli kulunut jo useampi sekunti ja mies alkoi näyttää hyvin huolestuneelta, todennäköisesti heidän mielenterveytensä suhteen.

”Kaikki hyvin”, Grongor murahti ja tönäisi pienesti Byashinia. ”Eikö niin Hokkuspokkus?”

”Mitä?” Byashin riisti katseensa irti miehen sammalsilmistä ja antoi mielensä palautua todellisuuteen. ”Niin, öh, kaikki hyvin”

Nuoren miehen kasvoilla oli edelleen hyvin kysyvä ilme. ”Oletteko varma, ettette tarvitse apua? Opiskelen kiinteistövälittäjäksi ja myyn tätä kohdetta yhdessä Haapalaisen kanssa. Voin ilomielin auttaa, jos teillä on kysyttävää tai”, mies vilkuili epäluuloisesti Grongoria, ”ongelmia muuten vain”

”Ei tarvita apua, hujoppi”, Grongor örisi ja heilutti Byashinille edelleenkin tuntematonta esinettä käsissään.

”Hyvä on”, mies nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen. ”Tulkaa vain rohkeasti kysymään, jos tulee asiaa. Ja arvon herra”, mies suuntasi sanansa kulmiaan kurtistelevalle Grongorille, ”minun täytyy pyytää teitä palauttamaan tuo hiustenkuivaaja kylpyhuoneeseen”

Mies käveli rennosti pois heidän luotaan ja Grongor työnsi hiustenkuivaajaksi nimetyn esineen vyönsä väliin. ”Outoja hyypiöitä koko paikka täynnä”, kääpiö nurisi ja hilautui lähemmäs Byashinia. ”Tiesitkö, että jossain kuolee koiranpentuja aina kun noita aivastaa?”

”Mitä?” Byashin ei osannut edes kiukustua, lähinnä häntä nauratti kääpiön noitavastaisuus. ”Sinä olet outo, Grong”

”Grongor!” kääpiö korjasi äristen ja siirtyi tutkimaan peilikuvaansa samasta mustasta laatikosta, jota Alexei oli vasta hetki sitten koputellut.

Byashin pudisteli hieman huvittuneena päätään kummalliselle kääpiölle ja kääntyi sitten taas etsimään katseellaan tummaa tukkaa sekä syvänvihreitä silmiä väkijoukon seasta. Miestä ei näkynyt enää. Sen sijaan ihmisiä tarkkaillessaan Byashin tajusi erään hyvin sinisen silmäparin tarkkailevan häntä. Grimm. Tyttö kallisti päätään kysyvästi miehen suuntaan ja vastauksena tähän mies koukisti etusormeaan kutsuvasti. Byashin tunsi vatsassaan oudon muljahduksen ja hän käveli kiirettä pitämättä olohuoneen poikki mustatukkaisen Grimmin luo seisahtuen tämän eteen.

”Kääpiön kanssa hankaluuksia?” Grimm kuiskasi käheällä äänellä ja hymyili puolittaista virnistävää hymyä.

”Oikeastaan minä pidän hänestä”, Byashin myönsi totuudenmukaisesti ja kääntyi katsomaan suuresta ikkunasta Grongoria, joka oli siirtynyt käyskentelemään talon etupihalle hiustenkuivaajaa heilutellen. ”Mitä asiaa sinulla oli?” tyttö kysyi Grimmiltä, joka edelleen hymyili pää hieman kallellaan.

”Ei nyt mitään sen kummempaa”, Grimm kohautti olkiaan. ”Ihmettelen vain meitä”

”Meitä?”

”Meitä kaikkia siis”, Grimm tarkensi. ”Me olemme aivan selvästi hyvin kaukana omista piireistämme ja siitä huolimatta kaikki vain tutkivat jotain ihmeen taloa, aivan kuin siinä piilisi ratkaisu kaikkeen”

Juuri silloin Liliana hihkui keittiössä. ”Ah, kuinka kätevää kiinnittää verhot pienillä nipsuttimilla!”

Grimm virnisti leveästi. ”Huomaat varmaan, mitä tarkoitan”

Byashin tuhahti miehen virnistelyille. ”En minä kyllä tässä tilanteessa ihan heti keksi muutakaan ratkaisua”

”Eli sinun mielestäsi ongelman ydin on verhojen nipsuttimissa?”

Tyttö nyrpisti nenäänsä. ”Sinä olet -”

”Hei, anteeksi vielä”, keskeytti varovaisen matala ääni Byashinin totuuden torvi-hetken. ”Unohdin antaa tämän”

Sammalsilmä, Byashin henkäisi mielessään ja tajusi liian myöhään, että ainakin Grimm oli huomannut hänen hermostuneen säpsähdyksensä. Mies työnsi Byashinin käteen pienen kortin, hymyili tytölle valloittavasti ja poistui sitten paikalta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.

Byashin luki kortissa olevan tekstin ääneen. ”Sampo Herrala, kiinteistövälittäjä, LKV”, tyttö nosti katseensa kortista. ”Mikä ihme on LKV?”

Grimm vaihtoi tylsistyneenä painoa toiselle jalalle. ”Olisiko vaikka Liian Kireä -?”

”Äh, unohda”, Byashin huiskaisi kädellään ja siirtyi kauemmas oudosta Grimmistä. Pienen kortin hän työnsi visusti taskunsa pohjalle.

Samassa yläkerrasta kuului kovaa kolinaa ja muutama kirkaisu. Kaikki hiljenivät alakerrassa ja jäivät tuijottamaan odottavasti porraskäytävää. Liliana ja Samuel ilmestyivät keittiöstä Byashinin ja Grimmin läheisyyteen, he olivat aivan selvästi valmiita lähtöön hetkenä minä hyvänsä. Grongor käyskenteli edelleen pihamaalla autuaan tietämättömänä talon sisällä alkaneesta hämmingistä.

Pian odotus palkittiin ja Alexei saapasteli rappuset alas leuka ylpeästi ojossa. Byashin aavisteli pahaa, sillä ritari asetteli aivan selvästi miekkaansa takaisin huotraansa.

”Arvon ystävät, voimme jatkaa matkaa. Olen teurastanut pedon ja valtakunta on jälleen turvassa!” Alexei ilmoitti uusille tovereilleen. Liliana näytti siltä kuin joku olisi asettanut hänen eteensä suklaalla vuoratun kissanpennun, niin haltioitunutta ilmettä Byashin ei ollut aikoihin nähnyt (olisipa vain ymmärtänyt katsoa peiliin muutamaa hetkeä aiemmin).

Alexein perässä rappusissa laahusti punaposkinen Välittäjä, joka näytti vähintäänkin järkyttyneeltä. ”Tietokone, rikki, vakuutus, korvaus - ”, mies höpisi paniikissa itsekseen ja näytti menettäneen ajatustensa punaisen langan täysin.

Toverukset seurasivat tomeraa Alexeita ulos, missä he nappasivat kiukuttelevan kääpiön mukaansa ja poistuivat pihapiiristä mahdollisimman vähäeleisesti. Byashin vilkaisi vielä viimeisen kerran haikeasti talon suuntaan ja hän olisi voinut vaikka vannoa, että tunsi vihreiden silmien tuijottavan takaisin. Tyttö puristi käden nyrkkiin taskuunsa ja varmisti kymmenennen kerran, että pieni kortti oli tallessa. Hänen kasvoilleen levisi pieni hymynpoikanen ja vatsassa jokin perhosparvi harjoitteli aivan selvästi kuperkeikkoja.

Mutta eipä arvannut eräs satukirjan sankari, että rakkaus olisi seikkailuista pelottavin.


Sed <3 Emma
Will you be my Winter?

Nirvu

  • ***
  • Viestejä: 148
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 2. luku 21.2.
« Vastaus #6 : 23.02.2013 01:23:57 »
Aaaws :3 Byashin on söpsä, ja mä haluan saada tänne Tomin kommentin (eh, en tiiä, niitä on hauska lukea:D). Ihan vaan koska sammalsilmä ja suhdekuviot :) Tykkäsin, ja voin vaan kuvitella sen arvailun, mikä seuraa kun tyttö rupee tutkimaan korttia vähän tarkemmin :D Jotain hienoa.
Lopetan sisällättömän kommentin ihanaan lukuun epätoivosen jatkamisen ja meen nukkumaan, kiitos<3

Nirvu
"Syytän kirjastossa olevaa vihreäkaapuista ylipappia, jolla on kaksiteräinen kirves."
-Terry Prachett, Kiintoisia aikoja

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Satukirjan Sankareita, K-13, 2. luku 21.2.
« Vastaus #7 : 25.02.2013 19:18:53 »
Hooh.

Ihan ensimmäiseksi täytynee todeta, että sanposammalsimmukka (en keksinyt sille vielä lyhyempää lempinimeä. Olen ruosteessa) herätti epäluuloni, eikä päässyt ensiesiintymisensä perusteella hyvälle puolelle. Se vaikutti liian hiljaiselta, näennäisen kiltiltä ja kontrollifriikiltä. Mutta toki kyseessä voi olla vain sen tapa tehdä työnsä, enkä tappele vastaan, mikäli ensivaikutelmani osoittautuu vääräksi ja tykästyn sampsaan jatkossa enemmän.

Grongor puolestaan on ihan paras! :D Etenkin sen pisteet nousi siinä vaiheessa, kun se täysin randomisti kertoo tosta aivastus-koiranpentu kuolee -yhtälöstä. Voi voi, toivottavasti Byashin ei sairastu flunssaan! Grongorin noita(tai no, ilmeisesti ennemmin 'kaikkiin-elollisiin-olentoihin-paitsi-koiranpentuihin' kohdistuva)vastaisuus on sangen koominen piirre, etenkin kun se sitten ihan itse työntyy Byashinin seuraan. Gronkku toimi myös sangen ansiokkaasti Byashinin esiliinana siinä vaiheessa kun sammalsimmu astui kuvioihin.

Hahmojen suhdekiemuroista on vähän vaikeaa sanoa vielä mitään kovinkaan selvää. Sammalaivo tulee varmaan pyörähtelemään kuvioissa jatkossakin, mutta tällä hetkellä se on myös suurin ehdokas tarinan pahikseksi. Toki on hyvin mahdollista, että Byashinilla ja sammalaivolla jotain sutinaa tulee, mutta jos SA (=sammalaivo eli sampo) ei ryhdistäydy tai tee mitään fiksumpaa, niin ei sitten.
Sitten jostain syystä parittaisin Grimmin Lillille (älä kysy miksi. Mahdollisesti ihan vaan siksi, että niiden paritusnimi olisi mun mielestäni ehdotttomasti Grilli...) ja Axun ja Sampsukan (Samuelin siis, en sammalaivoa) joillekin yhä tuntemattomille neitokaisille. Gronkusta on paha sanoa mitään. Ehkä se vois tykästyä johonkin lihakaupan omistajaan, jolla on ihana lihakirves.

Toivottavasti jatkoa tulee taas pian (ja haluan lukea joulumaata hetinytpaikallakiitos, koska mulla on ikävä Sediä ja Emmaa ja Sediä ja Beniä ja Emmaa ja Beniä ja Sediä ja Pastakulhoa ja Harvelikkoharmonikkamiestä. Tai siis sitä joka alkoi H:lla, en enää muista miksi mä sitä kutsuin. Sanoinko jo Sedin ja Benin ja Emman? :D)

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)