Kommenttikampanjasta iltaa!
Täähän oli ihan suloinen pätkä, mukavaa luettavaa. Tykkäsin siitä, että tavallaan tän koko tekstin teema pyöri tuollaisen pienen jutun ympärillä - tässä tapauksessa korkokenkien - otsikkoa myöten, johon siten kuitenkin liittyi paljon isompikin asia. Tällaisia on ihan kiva lukea aina silloin tällöin, missä tilanne on typistetty pieneksi ja yksinkertaiseksi. Lukija pysyy hyvin juonessa mukana, eikä tekstikään lähde helposti rönsyilemään. Itse pidin siitä, että kuva oli tuossa alussa. Olisihan se toki pitänyt tekstissä enemmän jännitystä loppuun asti, jos kuvaa ei olisi ensin nähnyt, mutta minusta ainakin tuntui, että tekstiin pääsi paremmin sisään jo heti ensilukemalla, kun oli nähnyt tuon kuvan ensin.
Sitten tähän väliin pieni juttu, mikä tuli lukiessa mieleen tekstin tyyliin liittyen:
”Mulla on sulle… lahja.”
Tää kohta ehkä vähän töksähti puhekielisellä tyylillään, kun muuten koko teksti oli aikalailla kirjakielistä. Toki nuo muut puheenvuorot oli aika lyhyitä, että en tiedä olisiko niitä saanut miten sujuvasti taivutettua puhekieliseksi, mutta itse kiinnitin tähän vaan huomiota.
Sano kyllä.
Olisit niin kiltti.
Nää oli jotenkin tosi suloisia tuolla tekstissä, en edes tiedä miksi. Jotenkin niistä tuli sellainen hermostuneen odottava fiilis. Ehkä näiden kautta pystyin samaistumaan Joëlleen, siihen jännitykseen ja suureen toiveeseen, että toinen vastaa myöntävästi. Hih.
Kieli oli kivan selkeää, eikä lukiessa kiinnittynyt huomio liikaa siihen, vaan sujuvasti pääsi kulkemaan tekstin mukana eteenpäin. Kuvailua oli ihan kivasti tekstin pituuteen nähden, vaikka osa Gisellestä ja Joëllesta jäikin itselleni vähän etäiseksi. Näin lyhyessä tekstissä ei kuitenkaan ole juuri edes mahdollista syventyä kovin tarkkoihin hahmokuvauksiin, joten mitenkään lukemista se ei haitannut. Ja toisaalta on myös kiva jos lukijoille jätetään omalle mielikuvituksellekin varaa. Tekstissä oli joitakin kuvauksia, joista pidin erityisesti, kuten esimerkiksi
Joëllen hengitys muuttui epätoivoiseksi räpistelyksi hunajassa. Ne toi tähän tekstiin kivaa väriä.
Tilannetta itsessään tässä ei hirveästi kuvailtu, enkä tiedä mistä johtuu (koska lunta ei edes mainittu, ja nyt kun miettii niin se on jopa vähän ristiriidassa päivettyneen ihon kanssa), mutta minulle tuli hirveän vahva mielikuva juuri maahan sataneesta lumesta ja leijailevista lumihiutaleista. Tunnelma oli muutenkin minusta onnistunut ja siihen pääsi hyvin sisään, itsellekin tuli sellainen jännittyneen odottava fiilis, joka sitten purkautui lopussa helpottavasti myöntävään vastaukseen. Oli kivaa hetki myötäelää Joëllen jännitystä.
Kaiken kaikkiaan suloinen pieni teksti, kivaa luettavaa näin sunnuntai-iltana. Kiitos tästä. : )
