Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Pakoja todellisuudesta, S, Jimlock  (Luettu 1527 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Kirjoittaja: Hallahäive
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Sherlock/Jim
Ikäraja: S
Genre: Draama
Disclaimer: En omista hahmoja, he kuuluvat BBC:lle, ACD:lle, Moffatille ja Gatissille.
A/N: Elikkäs...raapaleita. Multa kysyttiin eilen, että miten Jimlock-raapaleita kirjoitetaan. En oikein osannut neuvoa, mutta kirjoitimpa eräälle manipuloijalle kuitenkin muutaman pikaraapaleen ihan huvikseni <3 En ensin meinannut julkaista näitä ja vieläkin vähän kauhistuttaa koko ajatus. Minut kuitenkin saatiin taivuteltua, ja toivon mukaan joku näistä sitten ilahtuu. Also, suokaa anteeksi mielikuvituksettomat väliotsikot. Hyviä lukuhetkiä!

Summary: Toisinaan he pakenevat todellisuutta, varastavat aikaa kohtaamisiin.


Pakoja todellisuudesta

Jääpaloja

On hiostava elokuu. Euroopan ylitse pyyhkii lämmin aalto, niin kuuma, ettei edes kalsea Englanti välty siltä. Jim pakenee hellettä hotellihuoneen ilmastoinnin suojaan. Päättää olla armelias ja kutsuu pakopaikkaansa myös erään toisen, jonka kauluspaidat eivät anna hikipisaroita anteeksi. Minibaarista Jim kaivaa shampanjaa ja jäitä, ojentaa lasin vieraalleen.

Solakat sormet poimivat jääpaloja lasista, kuljettavat niitä vaalealla iholla. Jälkeen jää pikkuruisia pisaroita. Jim tahtoisi seurata niiden matkaa kielellään. Kenties myöhemmin. Ensiksi hän tyytyy katselemaan, avaamaan paitansa ylimmän napin. Onhan hän kärsivällinen mies. Odotus tulee ainoastaan lisäämään huoneen kipinöivää lämpöä.

Ja Jim tietää, että kuumuuteen on helpointa sopeutua silloin, kun on itse aiheuttanut sen.

*

Rentoutumista

Sormet kiipeävät pitkin selkärankaa, kynnet raapaisevat oikeaa olkapäätä, kenties tahattomasti. (Aina tarkoituksella.) Jim nojaa kosketukseen, huokaa kylmien väreiden kulkiessa iholla. Veri kohisee korvissa.

”Kerrohan, Jim, mitä sinulla on meneillään, mikä aiheuttaa tällaista jännitystä?”

”Vakoiluskandaali Yhdysvalloissa, pientä säpinää Egyptissä... tiedäthän sinä. Ei mitään tärkeää.” Jim kohauttaa hartioitaan. ”Muttei puhuta töistä, rakas. Tiedäthän, ei tee hyvää parisuhteelle yhdistää töitä ja vapaa-aikaa.”

Sherlock hymähtää, painaa sormensa kipeästi niskanikamaan. Jim päästää ulos sihahduksen.

”Minä olen naimisissa työni kanssa. Liittomme on vallan onnellinen.”

”Niinhän sinä jaksat väittää. Mikä minä sitten olen? Toinen nainen?”

”Luontaisetu”, tumma ääni vastaa. ”Itsestään selvää.”

Jim vannoo näkevänsä ilkikurisen virnistyksen silmäkulmastaan.

*

Roolileikkejä

Parkkihalli kaikuu nahkakengillä verhotuista askelista. Sateenvarjo kopisee vasten betonilattiaa tasatahtia niiden kanssa. Lopulta varjoista astuu esiin mies harmaassa puvussa ja siististi kammatussa tukassa.

”Iltaa, Sherlock.”

Sherlock kohottaa toista kulmaansa, muttei muuten anna merkkiäkään siitä, että olisi hämmästynyt nähdessään Jimin veljensä tilalla.

”Jim.”

”Yllätys. Kaipasitko minua?”

”En tiennytkään, että avaimellasi voi hakkeroitua hallituksen puhelimiin.”

Jim virnistää.

”Uskaltaisin sanoa, että on paljon mitä sinä et tiedä, armaani. Tämä on vasta alkua.”

”Mitä ajattelit tehdä, kun Mycroft huomaa pienen tunkeutumisesi?”

”Voi, ei hän tule huomaamaan. Ei hetkeen. Pommitusuhkaus Oxford Streetille pitää miehen jos toisenkin kiireisenä.”

”Hyvä on. Miksi sitten halusit tavata?”

”Tarvitsenko syytä?”

*

Silmäpeliä

Jim istuu nurkkapöydässä, siemailee hitaasti Perrieriä, tuntee kuinka sen kuplat hajoavat hänen kielellään. Odottaa. Lopulta ovi käy, kello kilahtaa. Sisään astuu kaksi miestä, toinen villapaidassa, toinen tyköistuvassa puvussa. Jim seuraa kuinka he ottavat pöydän ikkunan vierestä, alkavat selata ruokalistoja.

Kestää ikuisuus, mutta viimein harmaanvihreät silmät kohtaavat Jimin katseen menun ylitse. Iho niiden ympärillä rypistyy hieman pidätellystä hymystä. Jim kohottaa lasiaan.

Tarjoilija ottaa tilaukset, ja miehet ikkunapöydässä aloittavat keskustelun. Välillä kirkas katse leikkaa läpi ravintolan.

Annokset tuodaan pöytään. Sipulikeittoa, Jim päättelee. Lusikka kulkee täyteläisten huulten väliin ja tummat ripset painuvat alas makunautinnon myötä.

 Jim ei ole hetkeen viettänyt yhtä miellyttäviä lounastreffejä.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 09:16:43 kirjoittanut Vanilje »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Funtion

  • Vieras
Vs: BBC!Sherlock: Pakoja todellisuudesta, K-7, Jimlock
« Vastaus #1 : 03.08.2013 18:38:52 »
Tänään oon jo eilistä viisaampi, joten heippa vaan! : ) Mut ääh, se oli hardly manipulointia! Mun kysymyksessäni ei ollut mitään taka-ajatuksia, mitäs ite innostuit puheistani! :DD Okei ketä mä yritän huijata. Niin ja oon btw kadottanut sen kommentinalkuni, mut luit jo mitä sanoin, mitä suotta toistamaan, sen sijaan kerron nyt jotain mitä et oo vielä kuullut!

Jokaisessa raapaleessa paetaan todellisuutta, kuten otsikkokin sen jo kertoo (hyvä otsikkovalinta muuten; se toi tälle kokonaan uuden kerroksen). Jääpaloissa mennään kuumuutta karkuun, voi hyvä luoja mikä mielikuva tästä tuli! Mulle itelleki tuli vähä kuuma!! Ja sit toi viimeinen virke räjäytti mun tajunnan kokonaan. Ugh. Let me die. Ehkä niillä oli siellä hyvä ilmastointi (+ ne jääpalat) koska kuumuuden syy oli Jim eikä Aurinko (joka kiertää Maata!) Rentoutumista-raapaleessa näkyi sitten jo enemmän tätä Jimlockin... tyyliä, jos niin voi sanoa, siis sitä minkälainen niiden suhde on:

Sormet kiipeävät pitkin selkärankaa, kynnet raapaisevat oikeaa olkapäätä, kenties tahattomasti. (Aina tarkoituksella.)
Tarkoituksella raapii toisen ihoa. Lisäks tässä kohtauksessa olin aistivinani pientä manipulointia Sherlockin puolelta: se hieroo ja raapii Jimiä (kummastaki Jim nauttii, kyllä, jopa ja ehdottomasti raapimisesta) ja sitten se johdattaa keskustelun asioihin, joista se haluaa kuulla: rikoksiin. Yrittää ehkä saada Jimin kiinni tai muuten vain päästä askeleen edelle. Mutta sitten (valitettavasti) Jim väistää tän "manipulointiyrityksen" ja vaihtaa jälleen puheenaihetta: rikoksista parisuhteeseen. Jo tuo sana tekee Sherlockista varmaan aika awkwardin. Hyvä veto Jimiltä. Ja sitten tuo työpuhe joka sai mut olemaan ihan asdfghjkkl. Pieni korjaus vain: Jim on Sherlockin työ. Eli ne on jo naimisissa mitä.

Ugh, Roolileikkejä. Kiitos kun veit mun tulevan otsikkoni!!! >: ( No, ihan kuin olisit voinut tietää... sitä paitsi se on vaan työnimi... anyway. Menin tässä myös lankaan ja luulin että Mycroft sieltä nyt tulee. Parempi näin! :DD (Joojoo, tiedän kyllä mitä ajattelet, ens kerral sit, eiks?) Mut oivoi, oliko se soittanut Sherlockille?! Tosin miten se sai sen kuulostamaan Mycroftin ääneltä... Mycroft kun aina soittaa (ellei sillä oo hammaslääkäri)... hmm... vai siis oliko se soittanut sille? Ehkä sillä oli joku äänenmuuntolaite? Mitä hittoa mä selitän?! Mut siis jos se kerta oli hakkeroinut tiensä hallituksen puhelimiin, niin oletin et se soitti? Mut miks Sherlock menis paikalle, jos sen veli soittaa, eihä sitä varmaa kiinnosta? Ugh en tiedä okei unohdetaan tää let's move on -->

Silmäpelejä oli yks mun suosikeista, koska mulla kesti hetki hahmottaa mitä tässä tapahtuu, tää ei ollut kovinkaan yksinkertainen raapaleeks -- good! Ja voi hyvä luoja mikä kohtaus toi muutenkin oli... jos tähänkin liitetään tuo otsikko, niin tässä ehkä Sherlock pakeni sitä todellisuutta, pakeni Johnia, oh god tämä ilahduttaa mieltäni! Roolileikeissä taasen (unohdin mainita) se pakenija oli ehdottomasti Jim, se vaan jätti ne kaikki rikokset hetkeksi ja halusi nähdä Sherlockin. Grrr. Jotenkin haluan ajatella, että kolmessa ekassa raapaleessa Jim pakenee yksinään (ehkä jollain tapaa myös Sherlock), mutta viimeisessä se pakenija on ehdottomasti Sherlock. Joo. Tähän lopputulokseen mä tulin.

Hieno Jimlock on hienoa Jimlockia. En vieläkään tajua, miten kirjotat näitä raapaleita. Ehkä mun ei tarttekaan. Ehkä pysyttelen mun jättioneshoteissa ja annan muiden kirjottaa näitä lyhkäsiä. Kiiiiiiitos näistä tajuttomasti, teit taas mun päivän!! <33333

// Summaryssa on HE pakenevat todellisuutta, oho anteeks en huomannut! sensi opettele lukemaan alkutiedot! Noh, mun näkemykseni olkoon vain yksi tulkinta. Ja also sulta puuttuu vieläkin piste tuolta yhden raapaleen vikan virkkeen perästä. Just sayin'...
« Viimeksi muokattu: 03.08.2013 18:42:07 kirjoittanut sensaatio »

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: BBC!Sherlock: Pakoja todellisuudesta, K-7, Jimlock
« Vastaus #2 : 09.09.2013 13:21:28 »
sensi: Hmm, voisi varmaan viimein vastata tähänkin kommenttiin :D Kiitos, ihanaa, että pidit tästä. Mycroftin puhelin... ehkä sillä oli se äänenmuunnin tai se kuitenkin tekstasi taitai... no se on Jim, jotain se keksi. Lol, huomaatko kuinka hyvin harkittu kohta. Joka tapauksessa hienoa, että onnistuin alussa huiputtamaan. Olis kyllä niin tehnyt mieli kirjoittaa oikeasti Mycroft-murua...

Kivaa, että pidit silmäpeleistä, sitä oli hauskaa kirjoittaa, kun se oli vähän erilainen. Uskoisin, että se on ainoa, jossa Sherlock teki aloitteen.

Mutta joo, oli kiva että silloin innostit näitä kirjoittamaan, raapaleissa on sitä jotain. Nyt en höpötä enää yhtään, koska mitään järkevää en näemmä saa sanottua. Kiitos kovasti kommentistasi, kiva että tykkäsit näistä <3
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid